Poistoperjantain arvonta, uusi kirja ja blogitauko

Yritän ja tahdon pitää itseäni melko rentona tyyppinä joissakin asioissa. Toisissa on pakko myöntää, että voisin ottaa oppia joistakin suurpiirteisemmistä ihmisistä. 


Me matkustelemme pääasiassa asunnonvaihtosysteemillä. Se on ollut meille voittopuolisesti hyvä systeemi. Paljon parempi, kuin se tavallinen. Mutta minunlaiseni ihminen, joka saattaa miettiä liikaa sitä, mitä muut ihmiset kodistamme ja sitä kautta meistä ajattelevat, ja joka saattaa myös nähdä aika paljon vaivaa sen eteen, että niillä muilla olisi meillä mukavaa ja ihanaa, saattaa myös stressaantua vähän liikaa sillä viikolla, kun koti luovutetaan niiden muiden käsiin.


Se hyvä puoli tässä on, etten ehdi edes ajatella, miten matkustaminen taas sujukaan kahden pienen lapsen kanssa. Ei se yleensä kauhean ruusuista ole, joskin Stella on siinä(kin) suhteessa jo tosi helpossa iässä (4,5-vuotiaana). Dani tuskin arvostaa istumista lentokoneessa vieläkään, eikä tällä hetkellä arvosta itse asiassa hirveästi oikein mitään muutakaan, paitsi asioiden toteuttamista oman tahdon mukaan - joka on aina muita vastakkainen. Mutta onneksi meillä on tällä kertaa hyvin lyhyet (ja suorat) lennot.


Lähdemme huomenna Espanjaan, Kataloniaan, Costa Bravalle, yhdeksäksi päiväksi. Siksi ajaksi myös Kirjava kammari hiljenee täysin, sillä en ole ajastanut juttuja eikä majapaikassamme ole internetyhteyttä. Olen pitkästä aikaa lomalla siten, ettei nettiin pääse lainkaan, ja on se varmaan hyväkin. Myös miehelle, joka sitä kautta pääsee kerrankin ehkä ihan oikeasti töistä irti hetkeksi. Etukäteissuunnitelmana on lomailla rennosti ja lasten ehdoilla. Käymme varmasti Barcelonassa, ehkä myös Gironassa ja luultavasti vuorilla sekä Etelä-Ranskassa autoillen, mutta suurin osa päivistä on tarkoitus viettää rannalla ja altaalla. Toivottavasti ehdin vähän lukeakin. Sivupalkissa on näkyvissä kirjat, jotka lähtevät mukaani, ellei mieli vielä muutu aamulla pakatessa. Ja tapaamme täällä taas juhannuksen jälkeisellä viikolla. En uskalla luvata tarkkaa päivämäärää, mutta toivottavasti jo tiistaina 28.6.


Ja sitten asiaan. Viime viikolla poistossa oli Arto Mellerin Pääkallolipun alla, ja sen voitti omakseen, uskokaa tai älkää, vihdoinkin...


ihana Ilse yhtä ihanasta Juuri tällaista -blogista!


Onnea voittajalle, on tätä odotettukin. :) Laitathan osoitteesi, niin Melleri matkustaa luoksesi pian juhannuksen jälkeen. <3


Uusi poistokirja on poikkeuksellisesti tarjolla peräti kahden viikon ajan matkamme takia.

Suokaa anteeksi synkkä ja tekotaiteellinen kuva (ja siis ihan vain käsitellyn kuvan vuoksi satavuotiaan kädeltä näyttävä sormikokoelma). 


Kirja on Katja Kaukosen Odelma (WSOY 2011). En ole tätä lukenut, mutta uskallan sanoa, että on hieno kirja, ja vielä tuoreita kotimaisia esikoisia. Säilytin tätä kauan hyllyssäni siitä huolimatta, ettei se selvästikään ole etukäteistietojen perusteella minun kirjani. Kovasti silti halusin tutustua uuteen suomalaiseen naiskirjailijaan, eikä halujani vähentäneet hehkuttavat blogiarviot (esim. Joana ja Marjis). Lopulta oli pakko myöntää, että kohdallani TBR-listalla ohi kiilaavat aina ne etukäteen ajateltuna enemmän minuntyyliseni teokset, eikä tällaisen pienen (ja erittäin kauniskantisen, jos saa sanoa) helmen kannata antaa muumioitua väärään hyllyyn. "Now take it away! And bring me another lover.", kuten Patsyn äiti kuolemattomasti loihe lausumahan aikoinaan Absolutely Fabulous -televisiosarjassa.

Tässä vielä kustantajan esittelyteksti kirjasta:


"Joki on kuljettanut naista pitkään.
Hän herää sen pengermällä ja repii itsensä maasta kuin sammaleen.
Harmaalle pellolle hän jättää jälkeensä vihreän vanan, kettu naukaisee naiselle nimen: O-del-ma.
Hän raahautuu tutulle ovelle, asettuu taloksi ja tapaa miehen, jolle avaa talonsa ovet. 
Katja Kaukosen esikoisteos esittelee maailman, jossa on kielen rikkautta ja myytillisen maailman lumoa. Odelma on arvoituksellinen romaani, miltei jännityskertomus, joka saa hengittämään tahdissaan. Se on kertomus sodasta, lähtemisestä ja palaamisesta, yhdessä olemisesta ja vieraudesta. Elämästä, joka ei pääty."

Arvontaan voi ilmoittautua tällä kertaa torstaihin 30.6. klo 17.00 saakka. Yhden arpalipukkeen saa kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla arvontaan kommentoimalla tätä kirjoitusta; olemalla rekisteröity lukijani Blogger-raadissa; ja linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa. Onnea matkaan, kauniita kesäpäiviä, hyvää juhannusta ja nähdään taas loppukuusta! Pus!

Kirjahyllykeskiviikko: uusia hankintoja ja N niin kuin Niemi, Nin...

Sattuipa sopivan laiha kirjain tälle kiireiselle keskiviikolle! Hyllystäni löytyy siis kokonaista kolme N-kirjaa, joista yksi on vielä tittelin mukaan aakkostettu. Näiden vieressä oli kyllä epäilyttävä aukko, joten olen saattanut lainata jonkun N-kirjan jonnekin, mutta ainakaan en saa sitä nyt päähäni.

Marjo Niemi: Miten niin valo


Luin tämän muutama vuosi sitten ja pidin - muistaakseni aika paljonkin. En muista kirjasta hirveästi - ehkä siksi, että luin sen yhden työpäivän aikana - mutta se on jäänyt mieleeni edustamaan sellaista kirjallisuuden lajia, jota kaipaisin kotimaisella puolella enemmänkin. Tosin taidan puhua nyt siitä keskiluokan arjesta, jota löytääkseni aloitin haasteenkin.

Anaïs Nin: Pikkulinnut


It is what it is. Anaïs Nin on kiinnostava hahmo, ja vaikka tämän lukemisesta on aikaa, uskallan muistaa hänen osaavan kirjoittaa kauniita, eroottisia tarinoita naistenkin makuun. Nin kiinnostaa minua ennen kaikkea ihmisenä ja tarinana, joten haluaisin lukea myös hänen julkaistuja päiväkirjojaan.

Novellit 2011


Tuore antologia, johon on koottu Martti Joenpolven novellikilpailun parhaimmisto. Tämä tulee olemaan mielenkiintoista lukea, ja on hauska yrittää arvuutella, keistä kirjoittajista kuullaan vielä myöhemminkin.




Laihan N-saaliin lisäksi esittelen teille vielä uusimmat hankintani kirjahyllyyni. Mehän olimme viime viikonloppuna Fiskarsissa, jonka torin tarjontaan lähdimme lauantaina tutustumaan. No, siellä oli kavalana houkuttimena suuri määrä käytettyjä kirjoja myynnissä, ja niitä selatessa se kirjanörtin aamupäivä kuluikin rattoisasti paahtavasta auringonpaisteesta huolimatta.

Mukaan lähtivät:

• George Eliot: Middlemarch I ja II. Minua kiinnostava brittiläinen, 1800-lukuinen kirjailija (oikealta nimeltään Mary Anne Evans), jonka klasikkoteos sopisi hyvin Totally British -haasteeseenkin. Eniten minua häneltä kiinnostaisi Daniel Deronda, josta tehtyä tv-sarjaa rakastin.
• E.M. Forster: Hotelli Firenzessä. Edelleen brittihaasteeseen sujahtava kirjailija, joka kiinnostaa kovasti. Luokkaeroja, rakkausvalintoja, italialaisia maisemia - voisinko toivoa muuta! En ole nähnyt tätä edes elokuvana - enkä Taloa jalavan varjossakaan. Mikähän minua on vaivannut, sillä nämä kuulostavat aivan minun teoksiltani.
• Marilyn French: Naistenhuone. Feministiklassikko, joka kuulostaa kaiken lisäksi vielä hyvältä ja mielenkiintoiselta romaanilta. Ihana saada tämä hyllyyni!
• Nick Hornby: Hornankattila. Ostin tämän oikeastaan fudishullulle ja urheilun parissa työtä tekevälle miehelleni, mutta pidin Hornbyn Uskollisesta äänentoistosta, ja olen aiemmin seurannut jalkapalloa tarkasti minäkin, joten voisin hyvin lukea tämän myös itse. Edelleen sopii brittihaasteeseen, jonka Modern Men Writers -alakategorian olen tosin jo suorittanut.
• Anja Kauranen: Pelon maantiede. Viime antikvariaattireissulla ostin Ihon ajan, ja nyt oli Pelon maantieteen vuoro. Kauras-sivistykseni kasvaa Siteestä pian kohisten.
• Astrid Lindgren: Lotta, Janne ja Minnamanna. Tämä saattoi olla kohtuuttoman kallis, etenkin kun kirja ei ole uudenveroisessa kunnossa. Toisaalta en ole seurannut, kuinka vaikea tätä on yleisesti ottaen saada käsiinsä. En voinut vastustaa kiusausta ensinnäkään ihan vain Lindgrenin ykkösfanina ja toisekseen koska rakastin tätä kirjaa juuri tällä kannella lapsena, mutta oma kirjamme oli jo tuolloin hyvin resuinen ja lienee nyt heitetty pois. Ihana teos!
• Andreï Makine: Ruhtinattaren rikos. Makinea kuuluisi olla lukenut, ja tutustuminen häneen tuntui vain vähän pelottavalta ajatukselta tämän kiehtovalta kuulostavan ja ohuen pokkarin voimin.
• Annie Proulx: Lyhyt kantama. Proulxiinkin olen halunnut kauan tutustua, ja kun Laivauutisia ei näkynyt, nappasin mukaani tämän novellikokoelman. Tästä löytyy Brokeback Mountainkin, jonka erityisesti haluan elokuvan suurena fanina lukea.
• Henrik Tikkanen: Yrjönkatu. Ihastuin Märta Tikkaseen hänen Kaksi-teoksensa vuoksi. Kaksi käsitteli Tikkasten avioliittoa, ja kirjan myötä myös Henrik alkoi kiehtoa, vaikken häneen todella ihastunutkaan. Olinkin innoissani, kun löysin nyt yhden hänen "osoitekirjoistaan" ja pääsen lukemaan sitä pian!
• Evelyn Waugh: Mennyt maailma. Jälleen yksi brittihaasteeseen istuva teos, joka kiinnostaa kovasti. En ole vielä nähnyt edes sitä legendaarista tv-sarjaa, jossa on iki-ihana Jeremy Irons, mutta se on jo valmiiksi dvd-kokoelmissani. Kiehtovaa Waugh'ta sivuttiin myös Mitfordin tytöissä.

Että tulihan taas osteltua. Kirjat eivät olleet edes mitenkään superedullisia, mutta sain sentään tingittyä paljousalennusta tämän pinoni kanssa - vaikka tinkiminen ei ole koskaan todellakaan ollut minun juttuni (olen siihen aivan liian suurpiirteinen).

TB-tiistai - Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibín: Brooklyn.
Kustantaja: Tammi, 2011.
Suomentanut: Kaijamari Sivill.
Sivuja: 313.
Genre: Älykäs lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Totally British: Éirinn go Brách!- sekä Maahanmuuttajien tarinat 2011 -haasteita.


En kehdannut kirjoittaa otsikkoon "Totally British", kun kyseessä on irlantilainen kirja. :) Siksi lyhenne "TB".


En osaa eritellä, mitä tarkalleen ottaen odotin aloittaessani tämän kirjan, mutta sen tiedän, että odotukset täytettiin ja palkittiin. Tóibín on kirjoittanut hienon, pienieleisen tutkielman nuoresta irlantilaisesta naisesta, Eilisista, joka muuttaa 1950-luvulla Brooklyniin, New Yorkiin. Kirjan jokainen henkilöhahmo on rakennettu taidolla ja lähes huomaamattomin keinoin omaksi, eläväksi persoonakseen. Päähenkilö Eilis on epävarmuudessaan - ja sittemmin kasvavassa itsevarmuudessaan - jotenkin erityisen tunnistettava. Minulle tuli mieleen Janice Y.K. Leen Pianotunnit-romaanin Claire: hieman etäinen tarkkailija, joka ikään kuin vain antaa asioiden tapahtua itselleen toimien vasta jälkeenpäin. Tóibínin ja kirjan tyylistä tuli taas mieleen jostakin syystä Richard Yates ja Revolutionary Road.


Eilisin isä on kuollut, mutta hallitseva äiti ja organisointikykyinen isosisko päättävät, että Eilis lähtee Irlannista töihin Brooklyniin. Eilis sallii toisten päättää puolestaan, eikä anna itselleen lupaa ajatella, ettei oikeasti haluaisi lähteä. Alku on kuitenkin vaikeaa uudessa kotimaassa, mutta se tavallisin maahanmuuttotarina tämä ei ole. Mieleni tekee koko ajan toistella adjektiiveja "pienieleinen" ja "hienovarainen", jotka kuvastavat tätä romaania erityisen hyvin. Eilis ei tahdo antaa suurille tunteille valtaa hyvässä tai pahassa, vaan pidättää niitä sisällään. Pidättäytyy ja sulkeutuu muutenkin monella tavalla.


Vähitellen arki ja elämä Brooklynissa alkavat kuitenkin sujua. Poikaystäväkin löytyy. Sitten Eilis joutuu yllättäen matkustamaan takaisin Irlantiin - ja hänen on vaikea sopeutua vuorostaan sinne. Tóibín kuvaa hyvin tietynlaista juurettomuutta ja tempoilua kahden maan välillä. Minäkin olen aikoinani asunut muutaman vuoden vuorotellen kahdessa maassa, ja tiedän jotakin siitä, mitä on ikävöidä aina sinne, missä ei sillä hetkellä ole.


Tóibín tarkastelee paitsi juurilta tempaisemista ja perhedynamiikkaa myös rakkautta sekä intohimoa. Eilisia revitään kahtaalle jälkimmäisessäkin asiassa, mutta hän säilyttää viileän tarkkailijan roolinsa myös poikaystäviensä seurassa. Intohimoisin kohtaaminen Eilisilla on jonkun ihan muun kanssa: vanhan, huonohampaisen laulajan, jota Eilis erehtyy ensin luulemaan kuolleeksi isäkseen. Mitään fyysistä ei käytännössä tapahdu - mies vain pitää Eilisin kädestä laulaessaan seurakunnan jouluaterialla, mutta kohtaus on ladattu täyteen tunnetta, joka Eilisin kanssakäymisestä poikaystäviensä kanssa puuttuu.


Romaanissa käsitellään luonnollisesti myös yhteiskuntaluokkia ja kulttuurieroja. Naisen asema ja rooli ovat vahvasti esillä. Vaikka Brooklyn oli helppo ja miellyttävä luettava, minulla on jälkeenpäin tunne, että se oli täynnä myös sellaista symboliikkaa, joka meni ensilukemisella ohi. Romaani tekisi mieli lukea uudelleen. Loppu jätetään tietyllä tapaa avoimeksi, vaikka Eilis päätöksensä tekeekin. Viileä Eilis, jonka epäilen todellisuudessa olleen kytevä tulivuori, jää vaivaamaan mieltä, hänestä haluaisi tietää lisää. Mitä tapahtui, kuinka hänelle kävi?


Rujon näiköinen Tóibín ei ole herkän voimakkaalla naistarinallaan päässyt turhaan Keltaiseen kirjastoon. Brooklynista ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin Zephyr ja Leena Lumi. ETA: Käykää lukemassa myös erinomainen Guardianin analyysi.


Markko Tainan tekemä kansi on kaunis, tunteitaherättävä ja sisältöön sopiva, mutta alkuperäinenkään ei ole huono (ja se on nähtävissä Zephyrin arvion yhteydessä).

Monikulttuurinen maanantai - Chris Cleave: Little Been tarina

Chris Cleave: Little Been tarina (The Other Hand).
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Suomentanut: Irmeli Ruuska.
Sivuja: 369.
Genre: Karu lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana haasteita: Maahanmuuttajien tarinat 2011 sekä Totally British: Modern Men Writers ja Multicultural Britain.


Taidan olla vähän rakastunut Chris Cleaveen. 


Olen aiemmin todennut, että huomaan suosivani naiskirjailijoita. Yleisesti ottaen minun on paljon vaikeampi innostua miesten kirjoittamista teoksista, vaikken tietoisesti yleistäkään, vaan käsittelen jokaista teosta yksittäistapauksena. Viime aikoina olen kuitenkin lukenut todella hyviä, ja tietyllä tavalla naismaisia, miesten kirjoittamia romaaneja. Naismaisuudella tarkoitan sitä, että kirjat ovat keskittyneet ihmisten välisiin suhteisiin, niiden dynamiikkaan ja psykologiseen tarkkailuun. Mukana ei ole ollut kovin paljon jännitystä tai suoraviivaista toimintaa eikä ainakaan machoilua. Yllättäen huomaan, että monessa näistä kertoja tai päähenkilö on ollutkin nainen. Onkohan tämä jokin muoti-ilmiö, vai ovatko miehet ennenkin kirjoittaneet yhtä usein naisten kautta? Vai olenko sattumalta tai tiedostamattani valinnut juuri tällaisia teoksia?


Myös Cleaven molemmissa romaaneissa keskiössä on nainen tai naisia. Pidin paljon hänen suomentamattomasta esikoisestaan Incendiary, ja tämä toinen, maineikkaampi Little Been tarina, taitaa olla vielä parempi. Kirjoissa on paljon samaa. Cleave kirjoittaa briteistä, Englannista, Lontoosta. Hän käsittelee perhetragedioita, puolisoiden, lasten, vanhempien ja sisarusten kuolemista. Cleave on myös yhteiskunnallinen kirjoittaja, jonka teoksissa käsitellään tärkeitä asioita, kuten maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, ennakkoluuloja, luokkaeroja - ja eksistentialistisia kriisejä. Surullisista tapahtumista ja painavista aihevalinnoista huolimatta Cleaven molemmat romaanit ovat olleet hyvin nopealukuisia ja helppotajuisia. Kirjojen tapahtumat ovat jääneet pyörimään mielessä ja saaneet pohtimaan monia asioita, mutta lukiessa ei ole tarvinnut arvailla, mitä kirjailija on ajanut takaa, tai taistella vaikeiden lauserakenteiden kanssa.


Cleaven aihevalinnat tuovat mukanaan väistämättä hetkittäistä imelyyttä, sentimentaalisuutta ja osoittelevuutta. Mutta vain hetkittäin, ja annan sen kirjailijalle anteeksi, niin kuin rakastetulle tavataan tämän pienet virheet antaa. Kaiken kaikkiaan Cleave kirjoittaa juuri sellaisia romaaneja, joita minä - varmasti monien muiden tavoin - haluan lukea: hienoja tarinoita, koskettavia ihmiskohtaloita, tunteitaherättäviä käänteitä, samastuttavia henkilöhahmoja, sujuvaa sekä älykästä kerrontaa ja fiksuja aiheita. Ei olla missään nimessä viihteen kategoriassa, muttei myöskään vaikean korkeakirjallisuuden kateogoriassa. Tätä lisää!


Little Been tarina ansaitsee muiden kehujen lisäksi kunniamaininnan upeasta kannestaan, joka on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.


Little Been koskettavasta tarinasta ovat kirjoittaneet minua ennen ainakin Susa, Katja, anni m. ja Jenni. Huomaan muuten bloggaajakollegoiden juttuja linkittäessäni, että Cleave tuntuu rakastetulta myös siinä, että tunnen hänestä ja hänen tarinoistaan lähes mustasukkaisuutta, ja melkein haluaisin omistaa ne yksin - niin paljon kuin lukukokemisten jakamista rakastankin. My precioussss.. :D

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Ilmoitan tällä kertaa kaksikin uutta voittajaa, sillä yksi viimeviikkoisen partyarvonnan voittajista, Suveliina, ei ole ilmoitellut itsestään, ja katsoin parhaimmaksi valita hänen tilalleen uuden voittajan.


Tuossa arvonnassahan ensimmäiseksi tuli anni m., joka on jo ystävällisesti valinnut kaksi kirjaansa (joita en tosin ole vielä postittanut, anteeksi). Toiseksi tulleen Suveliinan tilalle nostan nyt kolmanneksi tulleen Lehtokotilon, joka saa valita kirjansa seuraavaksi. Uusi kolmas voittaja on...


Anna Elina Vielä yksi rivi... -blogista!


Onnea, Anna Elina! Laitathan minulle sähköpostia, niin ilmoitan, mitkä kirjat ovat vielä valittavissa anni m.:n ja Lehtokotilon jälkeen. :)


Ja varsinaisen viimeisimmän arvonnan, eli Pia Pesosen Urho Kekkonen Strasse -esikoisteoksen voitti puolestaan...


Paula Luen ja kirjoitan - siis olen -blogista!


Onnea myös Paulalle! Ilmoitathan minulle osoitteesi sähköpostilla, niin lähetän kirjan sinulle ensi viikolla. :)


Ja sitten tämän viikon poistokirjaan:

Kuuman kesän kunniaksi bloggaaja on vallan väreissä ja ihan kukkakin tukassa. :D

Kirja on siis Arto Mellerin Pääkallolipun alla (Otava 2011). Kustantaja kuvaa teosta näin:

"Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut Martti Anhava.

'On kirjoitettava niin että putoavat perseelleen.'

Runoilijana tunnettu Arto Melleri julkaisi uransa aikana myös novelleja, lastuja ja romaanin. Työpäiväkirjoihinsa hän tallensi runsaasti proosaluonnoksia, tyylikokeiluja ja pohdiskeluja.

Pääkallolipun alla sisältää julkaistujen proosateosten lisäksi muun muassa päiväkirjamerkintöjä, jotka avaavat huimaavan näköalan värikästä elämää viettäneen taiteilijan mielenmaisemaan sekä ajatuksiin omasta taiteestaan.

Jos Mellerin runoissa on menoa, meininkiä ja soundi kohdallaan, proosakokoelman juhlat jatkuvat koko yön, ja räjäyttävät tajunnan.

Sukupolvensa johtavan runoilijan Arto Mellerin (1956-2005) proosatuotanto nyt yksissä kansissa. Pääkallolipun alla on vuonna 2006 julkaistun, menestykseksi nousseen Runot-kokoelman sisarteos."

Vanhojen, tuttujen sääntöjen mukaisesti ilmoittautumisaikaa on torstaille 16.6. klo 17.00 saakka. Yhden arpalipukkeen saa kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla mukaan kommentoimalla tätä postausta; olemalla rekisteröity lukijani Blogger-raadissa; linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa.

Huomautan jo nyt, että olen matkoilla 18.-27.6., ja voi hyvin olla, että poistokirjan lähetys jää tuonne juhannuksen jälkeiselle viikolle. Nämä tähän saakka arvotut lupaan postittaa vielä ensi viikolla ennen matkaa.

Sitten ei muuta, kuin mahtavaa viikonloppua kaikille! Minä poistun nyt takavasemmalle, eli yhden yön romanssilomalle Fiskarsiin mieheni kanssa, ja sitten ajamme mökille Keski-Suomeen hakemaan kotiin siellä koko viikon isovanhempiensa kanssa viettäneet lapsemme. Palaamme sunnuntai-iltana. Jos vielä ehdin ennen lähtöä, ajastan puutarhakuvia Sanattomalle sunnuntaille - tai sitten täällä tapahtuu seuraavan kerran vasta ensi viikolla. Pus!

Tietotorstai - Noora Shingler: Marjoja & maskaraa

Noora Shingler: Marjoja & maskaraa. Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit.
Kustantaja: Atena, 2011.
Sivuja: 289.
Genre: Tietokirja.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Vihreät kirjat osa 10.


Olin joitakin vuosia sitten töissä erään kustantamon tiedotuksessa, ja muistan Noora Shinglerin lehdistötilaisuudesta, johon hän kuittasi itsensä sisään Kemikaalicocktail-bloginsa nimellä. Asia on jäänyt minulle mieleen, koska blogit olivat tuolloin vielä harvinaisempia ja enemmän marginaalissa, enkä ollut ennen nähnyt bloggaajia lehdistötilaisuuksissa. Toisekseen minua jäi mietityttämään Shinglerin blogin idea. Tuohon aikaan kemikaaleista, ympäristömyrkyistä ja lisäaineista ei puhuttu niin paljon kuin nykyisin.


Sittemmin Nooran blogi on tullut minullekin tutummaksi. Kemikaalicocktail liittyi myöhemmin osaksi YLEn rahoittamaa Uusi Musta -sivustoa ja Shingleristä tuli sivuston toimittaja sekä tuottaja. Mukana on myös muita innokkaita kirjoittajia, ja Uusi Musta jakaa nykyisin kiitettävästi tietoa "kestävästä elämästä ja terveydestä kiinnostuneille kuluttajille". Minäkin huomaan jakavani suunnilleen joka toisen sivuston artikkeleista Facebookissa. Ihan äskettäin ilmoitettiin, että Shingler on lähtemässä Uudesta Mustasta ja siirtymässä toistaiseksi tuntemattomiin uusiin haasteisiin. Onnea matkaan!


Tässä välissä hän kirjoitti myös tämän kirjan, Marjoja & maskaraa. Tiesin Shinglerin blogin pohjalta odottaa hyvää, informatiivista tekstiä rennolla asenteella, enkä joutunut pettymään. Kirja on myös hauskan näköinen, hyvin taitettu. Sisältö on jaettu kahteen osaan: ruokaan ja kosmetiikkaan. Ruokaosio keskittyy kertomaan ei-niin-imartelevia faktoja maidosta, leivästä, sokerista, hiivasta ja lihasta. Näiden ruokien tai ainesten terveellisyys kyseenalaistetaan, tai ainakin niiden jatkuvan tankkaamisen tarpeellisuus. Kirja kiinnittää lukijan huomion esimerkiksi suomalaisen elintarviketeollisuuden ja ruokavaliosuositusten väliseen yhteyteen. Lisäksi teksti infoaa lisä- ja torjunta-aineista, puffaa luomua sekä superruokia, ja antaa kasan kivoja, terveellisiä reseptejä. Kattava, hyvä paketti!


Minä kannatin ennestäänkin luomua. Alunperin etenkin eläinperäisissä tuotteissa vähentääkseni elollisten olentojen kärsimyksiä, mutta sittemmin iän lisääntyessä ja varsinkin saatettuani lapsia maailmaan, aloin kiinnostua myös luomuruoan lisä- ja torjunta-aineettomuudesta. Olen jonkin verran luomusta lukenut aiemminkin, mutta Shinglerin kirja onnistui silti yllättämään faktoilla siitä, kuinka paljon terveellisempää luomuruoka oikeasti onkaan. En esimerkiksi tiennyt, että luomutomaatit sisältävät 79-97 prosenttia enemmän flavonoideja kuin tavalliset. Tai että luomukurkussa on 30-100 kertaa vähemmän nitraattia kuin tavallisessa. Tai että luomumaidossa on omega-3-rasvahappoja jopa 60 prosenttia enemmän kuin tavallisessa. Nämä ovat sellaisia syitä, jotka saavat jopa mieheni ostamaan luomua.


Shingler alkoi itse tarkistaa syömisiään vatsavaivojensa vuoksi. Tätä asiaa käydään paljon läpi, eikä syyttä, sillä ns. ärtyneestä paksusuolesta kärsii todella moni. Toki minullakin on ajoittaista turvotusta, mutta minulla ei ole koskaan ollut suuria ongelmia vatsani tai suolistoni kanssa. Tämä omakohtaisuuden puuttuminen teki osasta informaatiota minulle jos ei nyt turhaa, niin hieman vähemmän kiinnostavaa. Mutta tiedän heti monta ihmistä, joille suoliston tervehdyttämisneuvot tulevat tarpeeseen, joten tärkeää tietoa Shingler jakaa.


Kosmetiikan suhteen olen vasta heräämässä luonnollisten vaihtoehtojen maailmaan, joten kirjan kosmetiikkaosio ei vielä puhutellut minua suoraan. Tiedän siitä kuitenkin olevan minulle suuri apu, kun saan aikaiseksi aloittaa toden teolla meikkipussini uudistamisen. Mielenkiintoista tietoa myös tässä teoksen jälkimmäisessä osassa joka tapauksessa on, esimerkiksi aurinkorasvoista, joita olen aina vähän vierastanut, enkä välttämättä syyttä (en tosin viihdy kovin paljon auringossa ylipäätään). Tai siitä, että on terveellisempää vaalentaa kuin tummentaa hiuksiaan (ellei tummenna luonnon henna-aineella), vuhuu! :D


Marjoja & maskaraa on hyvin informatiivinen paketti. Ehkä liiankin. Olen lukenut viime aikoina paljon näitä "vihreitä kirjoja", joten lievä informaatioähky voi johtua siitäkin, mutta melkein olen sitä mieltä, että ruoka- ja kosmetiikkaosiot olisi voinut jakaa erillisiinkin teoksiin. On onni, että Shingler osaa kirjoittaa hyvin ja hauskasti, eikä muutenkaan suhtaudu elämään tai oppeihinsa liian ryppyotsaisesti. Muuten paketti olisi raskas sulatettava kerralla. Mutta ilman muuta suosittelen teosta (sekä Kemikaalicocktail- ja Uusi Musta -sivustoja) kaikille, joita terveys ja ympäristö vähänkään kiinnostavat. Näistä lähteistä arjessa kiinni oleva tieto löytyy rennossa ja helpostilähestyttävässä paketissa.

Kirjahyllykeskiviikko: M niin kuin McEwan, Meriluoto, Mitchell, Morton, Munro...

Hui, M-kirjaimessa kirjoja vasta löytyykin! Eivät meinanneet millään mahtua edes samaan kuvaan. Monet näistä ovat vielä todella hyviä! Onneksi sentään esimerkiksi suurin osa Meriluodoista sijoittuu erilliseen asiaproosahyllyyn ja Mary Marckit sekä L.M. Montgomeryt lastenhyllyyn.

Hannu Manninen: Peili
Viime vuonna kiitetyn esikoisen kirjoittaneen Mannisen mielipiteitä jakava pieni romaani. Minä kirjoitin tästä enemmän täällä. Yhä vain haluan kiitellä hienoa kantta sekä tiheää tunnelmaa.

Hilary Mantel: Susipalatsi
Tämä aiheuttaa minulle päänsärkyä. Susipalatsi on ulkomailla kehuttu, ylistetty ja palkittu romaani, josta kiinnostuin jo ennen kuin se suomennettiin. Nyt minua on kuitenkin vähän peloteltu, että kirja olisi hidaslukuinen ja vaikeatajuinen. Niinhän laadukkaat kirjat joskus ovat. Mutta on kesä. Olisi paljon luettavaa. Ja Susipalatsissa on yli 750 sivua. Huomaan lykkääväni punastellen ja häpeillen luku-urakkaa tuonnemmaksi.

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 (Mma Ramotswe tutkii -sarja)
Olin lukenut tästä suloisesta sarjasta jo paljon, kun bongasin tämän pokkarin nyt jo edesmenneen mummini hyllyssä. Näyttää olevan joku Seura-lehden 70-vuotispainos. :D Sain kirjan mummilta ja luin sen ihastellen, mutten ole kuitenkaan jatkanut sarjaa eteenpäin. Dekkarit eivät kai tosiaan ole juttuni, vaikka ne sijoittuisivat minua niin kiehtovaan eteläiseen Afrikkaan ja pääosassa olisi lähinnä ihmissuhteita setvivä lämmin täti-ihminen. Josta tosin kirjoittaa harmaantunut skotlantilaisherra...

Frank McCourt: Amerikan ihmemaa; Angela's Ashes; Seitsemännen portaan enkeli
Nyt jo edesmenneen McCourtin esikoisteos Seitsemännen portaan enkeli teki minuun(kin) suuren vaikutuksen. Kirjaparka on repaleinen. Sen tuho alkoi kyllä jo ennen kuin sain sen itselleni. Teos oli nimittäin joululahja vanhemmiltani, mutta äidin oli pakko tunnustaa, että se oli ollut hänellä matkalukemisena jo ennen joulua jossakin tropiikissa (muistaakseni Dominikaanisessa tasavallassa), jossa se aurinkotuolille jätettynä oli joutunut trooppisen sadekuuron yllättämäksi, ja sen sivut olivat siten jo valmiiksi kiharalla. :D No, joka tapauksessa rakastin kirjaa.


Omalla seuraavalla ulkomaan matkallani minulle itselleni kävi taas hullusti: Näin McCourtin Angela's Ashes -pokkarin lentokentän kirjakaupassa ja ostin sen ahnaasti ajatellen innoissani, etten tiennytkään McCourtilta tulleen toisenkin kirjan. No, eihän häneltä silloin vielä ollutkaan. En vain tajunnut, että Seitsemännen portaan enkelin alkukielinen nimi oli niinkin erilainen kuin Angela's Ashes kansienkin erotessa toisistaan.. No, olen säästänyt pokkarinkin, sillä ajattelen lukevani kirjan vielä joskus alkukielisenäkin mielelläni.


Sen sijaan tuota ensimmäistä kirjaa ihan oikeasti seurannutta Amerikan ihmemaata en ole kuin aloittanut. Jostain syystä en sittenkään ollut enää kiinnostunut aikuisen McCourtin elämästä ja tarinan jatkosta. Katsotaan, jos joskus innostun tämänkin lukemaan. Paljon myöhemmin häneltä ilmestyi vielä kolmaskin teos, Liitupölyä, jota en omista enkä ole lukenut.

Ian McEwan: Atonement (suom. Sovitus); Rannalla
McEwan on yksi kirjabloggaajien lempipuheenaiheita. Minä luin ensimmäisen McEwanini vasta vähän aikaa, olisiko ollut reilu vuosi, sitten. Kirja oli Rannalla, johon rakastuin syvästi. Seuraavaksi luin miehen esikoisen, Sementtipuutarha, joka oli hyvin taidokas sekin (etenkin esikoiseksi), mutta niin ahdistava, etten voinut rakastaa sitä samalla tavalla kuin Rannalla-romaania. Muutama kuukausi sitten ostin englanninkielisenä pokkarina McEwanin ehkä kuuluisimman romaanin Atonement (suom. Sovitus). Olen nähnyt elokuvan, joka oli todella hyvä, joten odotan paljon myös kirjalta. On ihanaa, että minulla on vielä paljon McEwaneita odottamassa lukemistaan!

Aila Meriluoto: Peter-Peter
Blogiani seuraaville on selvää, että ihailen Aila Meriluotoa, josta olen kirjoittanut useaan otteeseen. Hänen päiväkirjateoksensa sekä elämäkertansa Lauri Viidasta ovat tietokirjahyllyssäni, ja hänen runonsa lyriikkahyllyssäni, mutta Peter-Peter on elämäkerrallisuudestaan huolimatta romaani. Olen kirjoittanut siitä enemmän täällä.

Henry Miller: Kravun kääntöpiiri
En ole varma, olenko lukenut tätä. Ainakaan kokonaan. Olen kyllä lukenut Milleriä ja lukenut hänestä, lukenut Anaïs Niniä ja katsonut heistä elokuvia. Kiehtova mies, elämä, pariskunta, joka eli kirjallisuudelle ja erotiikalle. Mutta niin käsitelty, että minulla on hämärtynyt fakta ja fiktio, sekä se, ketä ja mitä olen lopulta lukenut.

Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Tästä ei tarvitse kirjoittaa, tämän tuntevat kaikki. Ja kaikilla lienee omat Tuulen viemää -anekdoottinsa. Minulla niihin kuuluu esimerkiksi se, kun näin elokuvan ensi kertaa joensuulaisessa pienessä teatterissa, jossa pitkän elokuvan kesken pidettiin väliaika, jonka aikana kävimme kävelyllä pimeässä pakkasillassa. Tai se, kun katsoimme vieläkin lapsina elokuvaa televisiosta ystäväni kanssa ja aloimme itkeä jo alkutekstien aikana. (Rakastan teosta ja suhtaudun siihen edelleen hyvin sentimentaalisesti, vaikka ymmärrän sen olevan poliittisesti hieman epäkorrekti.)


Kirjan luin ala-asteiässä tai seitsemännellä luokalla, istuen keittiömme keinutuolissa. Kirja on aarteeni, jonka olen löytänyt divarista. Se koostuu kolmesta, päällepäin tylsän yksivärisestä, kansipaperittomasta niteestä, mutta sivujen välissä on paitsi tuo irtokansi ja joitakin vanhoja mainoslipukkeita, myös ihana elokuvakuvitus. Kyseessä on jo ties kuinka mones painos tästä klassikosta, mutta minulle se on silti vanha, vuodelta 1957.

Esimerkkiaukeama aarteestani.

Sue Monk Kidd: The Secret Life of Bees (suom. Mehiläisten salaisuudet)
Tiedän jo, kuinka tulen tätä kirjaa rakastamaan! Olen tiennyt sen jo kauan, vaikken ole tiennyt kirjasta oikein mitään. Vähän aikaa sitten katsoin siitä tehdyn ihanan elokuvan, joka viimeistään sai minut vakuuttumaan. Tässä yhdistyy niin monta elementtiä.. Ostin pokkarin vasta äskettäin, ja haluan lukea sen pian, pian!

Toni Morrison: Armolahja; Jazz
Morrison oli lukulistallani kauan, kunnes jonkin aikaa sitten luin ensimmäiseni, Jazzin. Hmm. Se oli aika outo teos, hyvin erilainen kuin odotin, mutta loppuun päästyäni arvostin kyllä sitä ja lukukokemusta. Armolahja minulla on vielä lukematta, mutta ennen sitä aion todennäköisesti lukea jotakin muuta Morrisonia, kuten kovasti suositellun Minun kansani, minun rakkaani.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Ihana lukuromaani, josta kirjoitin täällä. Nyt ystäväni suositteli myös ainakin vielä toistaiseksi suomentamatonta The Distant Hours -romaania by Morton, ja se todella kuulostaakin kiehtovalta - lukekaa vaikka Mortonin omalta sivulta.

Kate Mosse: Krypta

Tämä ei ole ihan minunlaistani kirjallisuutta, mutta välillä on hyvä lukea myös oman mukavuusalueensa ulkopuolelta. Mossen Labyrintti oli kauhean kehuttu, mutta sitä en ole lukenut. Kryptasta kirjoitin ja avasin keskustelun aikanaan täällä. Olen säilyttänyt kirjan hyllyssäni, koska ei se huono ollut, ja lisäksi tarotin harrastajana aihe kuitenkin kutkuttelee minua.

Helen Moster: Hylky
Tämän kevään kiehtovia, kotimaisia esikoisia, jota en ole vielä ehtinyt lukea, mutta moni muu bloggaaja on. Kannesta on vähän kiistelty, mutta minusta se on oikeassa valossa tosi hieno. Toisessa valossa nopeasti vilkaistuna tummuus taas ei avaudu samalla tavalla.

Alice Munro: Kerjäläistyttö; Liian paljon onnea; Sanansaattaja
Munro on niitä kirjailijoita, joita arvasin rakastavani, ennen kuin olin lukenut häntä. Olin myös oikeassa. Luin ensimmäiseni, Kerjäläistytön, vasta tänä keväänä, mutta se oli uskomattoman ihana. Ei sekään haitannut, että luin sen uima-altaalla Dubaissa.. Samalla lomalla luin yhtä ihanan Carol Shieldsin Pikkuseikkoja, mutta sitä luin hotellihuoneessa, koska mukanani oli irtopaperinen vedosnippu. On jännä, miten nämä kirjat ovat jo lukupaikkojensa vuoksi minulle eri luonteiset - toinen aurinkoinen uima-allaskirja (vaikkei yhtään liian kevyt!), toinen viileiden sisätilojen romaani. No, odotan kuitenkin kovasti, että pääsen myös muiden Munrojen kimppuun. Lukekaa, lukekaa, ellette ole jo lukeneet!


Huh, olipa siinä urakka helteiselle kesäpäivälle! Nyt vain odotan innolla, mitä M-kirjoja teiltä löytyy ja/tai mitä kokemuksia teillä on minun M-kirjoistani?

Kirjahyllykeskiviikko osa I

Palaan myöhemmin tänään vielä varsinaisen Kirjahyllykeskiviikon kanssa (vuorossa M!), mutta ensin halusin tulla kertomaan, miksi on hyvä, etten asu enää keskustassa. Kävin eilen ihanalla, aurinkoisella lounaalla ja terassilla äitini ja pikkusiskoni kanssa, sekä hoitamassa asioita. Kävelin pahaa aavistamatta ohi antikvariaatin, joka oli salakavalasti laittanut ulos koreihin paljon kirjoja hintaan 50c/kpl. Toisin sanoen, liike teki minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä.


Niinpä hetkeä myöhemmin kirjahyllyni oli taas paisunut - seuraavien teosten verran:

•  Maeve Binchy: Illallistarinoita. En ole vielä lukenut ensimmäistäkään Binchya (Lasijärvi löytyy hyllystäni, niin kuin aiemmin olen kertonut), mutta kun luottoihmiseni Katja Lumiomena -blogista sanoi, että Binchy on viihdekirjailijoiden parhaimmistoa, päätin varmuuden vuoksi kototuttaa tämänkin teoksen.
• Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä (pokkari). Piti nyt tämäkin ostaa, kun olen Ekmania jo vuosia mielessäni pyöritellyt, ja kun hänestä on ollut nyt paljon puhetta Jennin K-blogissa. Tämä kirja ei kuulu ylistettyyn Sudentalja-trilogiaan, mutta tätäkin joku kehui tuolla Jennillä.
• Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja (pokkari). Tämä oli leffana ihan kiva, ja muistaakseni joku bloggaaja kehui tätä kirjanakin. Lisäksi sen lukeminen kasvattaisi Totally British -haasteen pisteitäni. :)
• Aino Kallas: Päiväkirja vuosilta 1922-1926. Tykkään lukea ihmisten päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa. Tässä aikakausikin kiinnostaa, sekä tietysti kirjoittaja, vaikken Sudenmorsianta arvosta ehkä ihan niin korkealle kuin pitäisi. Kallaksen päiväkirjoja on julkaistu paljon myös ajalta ennen ja jälkeen tämän teoksen.
• Anja Kauranen: Ihon aika. Olen lukenut Kauraselta/Snellmanilta aiemmin vain teoksen Side, josta pidin kovasti. Ihon aika on hyvin maineikas, ja lisäksi vielä kuulemma Siteen sisarteos, joten ilman muuta nappasin tämänkin mukaani.
• Zadie Smith: Nimikirjoitusmies. Okei, tämä ei maksanut 50 senttiä, vaan kymmenen kertaa enemmän.. Vähän liikaa, mutten voinut vastustaa kiusausta, kun hyväkuntoinen, kovakantinen kirja oli tiskin vieressä tyrkyllä, ja kun hyllyssäni oli ennestään Smithin kolmesta teoksesta kaksi. Nyt minulla on ne kaikki, jee!
• Lauri Viita: Moreeni. En osaa sanoa, tuleeko tätä koskaan luettua, mutta kaiken Aila Meriluodosta ja hänen kauttaan myös Lauri Viidasta lukemani takia tuntui tärkeältä saada myös Moreeni hyllyyni. Ja onhan se myös suomalaisen kirjallisuuden suuria klassikkoja.
• Satu Waltari: Kahvila Mabillon. Hieman laikukkaasta selkämyksestään huolimatta halusin tämän, sillä eihän Mika Waltarin tytärtä ja boheemin opiskelijaelämän kuvausta Pariisissa voi ohittaa.
• Pakko oli ostaa myös A Little Golden Book: Eeyore,  You're the Best!, vaikka se on vähän huonokuntoinen. Minun vain on vaikea vastustaa Kultaisia kirjoja suomeksi tai englanniksi.

Näiden lisäksi kirppareita kiertävä äitini kartutti jälleen kerran tyttökirjakokoelmaani (kiitos!) tuomalla kaksi tosi hyväkuntoista Mary Marckin kirjaa: Toverien kesken ja Yhteiskoululaisia. Ihanaa!

Muutenkin kirjoja toki tulee, mutta olen edes vähän paremmassa turvassa täällä Espoon takametsissä ja kotoa käsin töitä tekevänä, kaukana kaupungin houkutuksista. Pitäisi varmaan lisätä uusia kirjoja jälkikäteenkin tuonne kirjahyllykeskiviikkojen kohdalle, että pysyisin kärryillä kokoelmistani. Yksi uusi kirja, jonka luin eilen illalla puoleenväliin on ihana (uskallan sanoa jo nyt) Chris Cleaven Little Been tarina. Minähän pidin kovasti jo Cleaven esikoisteoksesta Incendiary, ja tämä on monella tapaa samanlainen, ja silti ihan oma, kiehtova romaaninsa. 

Olin oikeastaan lukemassa Kathrin Schmidtin romaania Et sinä kuole, mutta ennakko-odotuksistani ja hyvästä alusta huolimatta olen aika kyllästynyt kirjaan nyt puolivälissä. En ole vielä päättänyt, jätänkö sen kokonaan kesken, sillä teen niin todella harvoin, eikä tämä millään tavalla erityisen huono kirja ole. Silti huomasin, että lukeminen on alkanut olla vähän pakkopullaa, eikä minua mitenkään hirveästi kiinnosta, kuinka tarinan henkilöille lopulta käy. Jotenkin outo piirre kirjassa, sillä useammin ainakin minulle käy niin, että alku saattaa olla tahmea ja epäkiinnostava, mutta viimeistään puolivälissä tarina alkaa viedä vastustamattomasti mukanaan.

Iltapäivällä tai illalla jutellaan sitten M-kirjoista. Ja huomenna bloggaan varmaankin Marjoja ja maskaraa -kirjasta, josta piti kirjoittaa jo eilen, mutta aurinko väsytti liikaa..

Monikulttuurinen maanantai - Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu (Battle Hymn of the Tiger Mother).
Kustantaja: Siltala, 2011.
Suomentaneet: Auri Paajanen ja Susanna Tuomi-Giddings.
Sivuja: 243.
Genre: Kertova/elämäkerrallinen tietokirjallisuus.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Maahanmuuttajatarinat 2011 -haastetta.


Tässäpä erikoinen, uskomaton, provokatiivinen ja mukaansatempaava tarina sekä teos! Kuten antamastani arvosanasta näette, en pidä kirjaa täysosumana, mutta se on ehdottomasti hyvä ja mielenkiintoinen - ja yhtä aikaa kauhea sekä vastenmielinen.


Sain kirjan lainaan Kirjainten virran Hannalta, jonka hienon arvion sekä sitä seuranneen keskustelun löydätte kurkkaamalla tänne.


On selvää, että Amy Chua pyrkii kirjassa haastamaan ja provosoimaan. En yhtään epäile, etteikö hän olisi oikeastikin ollut (ja olisi edelleen) kuvailemansa kaltainen "tiikeriäiti" - tai paremminkin hirviöäiti.. Mutta hän tuntuu välillä jopa liioittelevan omaa kauheuttaan, ja ottaneen jo valmiiksi defensiivisen asenteen varmasti arvaten, millaisia reaktioita hänen tarinansa herättäisi.


Kustantajan esittelyn tai Hannan arvion lukemalla näette mistä on kyse: Chua on kasvattanut tai yrittänyt kasvattaa kaksi tytärtään äärimmäisen kurinalaisesti menestyjiksi niin koulumaailmassa kuin klassisen musiikin saralla. Chua on toisen polven kiinalaismaahanmuuttaja Yhdysvalloissa, ja hänen miehensä on amerikanjuutalainen. Lasten kasvatus on sovittu Chuan vastuulle, ja vähän erikoiselle tuntuu hänen miehensä suostumus kiinalaisiin metodeihin, vaikka kirjan mukaan mies yrittääkin kyseenlaistaa pahimpia ylilyöntejä.


Chuan kasvatusmenetelmät puistattavat, mutta perusteluillaan ja itseironisella tyylillään Chua pitää lukijan vihan tunteet lopulta aisoissa, vaikkei saisikaan tätä varsinaisesti puolelleen. Minulle on selvää, etten koskaan suosittelisi kuvatunkaltaista kahlitsemista ja rääkkiä kasvatuksessa, mutta varmasti jotkut lapsista pärjäävät sen kanssa paremmin kuin toiset. Chua kyllä perustelee kovasti valintojaan ja tavoitteitaan, mutta minulle jäi silti lopulta epäselväksi, mitä niin hienoa hän kokee mahdolliseksi saavuttaa, että on valmis kuvaamiinsa äärimmäisyyksiin - niin lastensa kuin itsensä kohdalla.


Chuakin myöntää jossakin määrin, että lapsen yksilöllisyyden ja persoonallisuuden huomioon ottaminen on hyödyllistä kasvatusmenetelmiä valittaessa. Chuan kanssa voi olla eri mieltä kannattamatta ns. curling-vanhemmuutta, jossa kaikki mahdolliset esteet ja vastoinkäymisen kokemukset siloitetaan lapsen tieltä pois. Yhden kerran kirjaa lukiessani mielessä kävi, että Chuan menetelmillä voi saada myös hyvää aikaan: on varmasti totta, että jos lapsen saa tavalla tai toisella harjoittelemaan onnistumiseen saakka tämän aluksi hyvin vaikeaksi kokemaa asiaa, siitä seuraa suuri ilo, joka tekee hyvää lapsen itsetunnolle. Onnistumisen elämyksiä voi lapsille tuottaa kuitenkin varmasti muutenkin kuin eväämällä näiltä kaiken itsenäisyyden, oman tahdon ja hauskuuden elämässä.


Tämän kirjoitettuani mieleni tekee mennä lukemaan, mitä kaikkea Chuasta ja tästä teoksesta on kirjoitettu ja sanottu muualla. Ainakin Hesarissa oli juttu Tiikeriäidin taistelulaulusta, ja etenkin englanniksi aiheesta löytyy takuulla kiihkeää keskustelua. Kirjasta vielä sen verran, että vaikka se oli monella tapaa ansiokas ja hyvin toimitettu, loppu oli minusta luokattoman tylsä ja keskeneräinen. Tämänkaltaisessa teoksessa se ei kuitenkaan missään nimessä onnistunut pilaamaan koko kirjaa.

Sarjakuvasunnuntai - Marjane Satrapi: Chicken with Plums (Luumukanaa)

Marjane Satrapi: Chicken with Plums (suom. Luumukanaa).
Kustantaja: Pantheon Books, 2006 (Suomessa Like, 2008).
Sivuja: 84.
Genre: Sarjakuvaromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue suomalaisen kustantajan esittely täältä.


Pidin todella paljon Marjane Satrapin omaelämäkerrallisista sarjakuvaromaaneista Persepolis I sekä II, ja siksi ostin innoissani tämän Satrapin tuoreimman teoksen, joka kertoo hänen isosetänsä tarinan. En ollut tosin seurannut kirjamaailmaa tarpeeksi tarkasti, sillä ostaessani tämän Pariisista kesällä 2009, en tiennyt, että se oli ilmestynyt jo suomeksikin. Englanninkielisellä versiolla ei ole edes alkukielisen arvoa, sillä Satrapi kirjoittaa ranskaksi, ja minunkin kirjani on käännös. Mutta sentään ostin sen kuuluisasta ja ihanasta Shakespeare and Company -kirjakaupasta, ja sain sisäsivulle legendaarisen Kilometer Zero Paris -leiman. :)

Sittemmin suomeksi on ilmestynyt myös Satrapin Pistoja -sarjakuvaromaani, joka minulla on yhä lukematta. Tämä Chicken with Plumskin makasi hyllyssäni melkein kaksi vuotta, ennen kuin sain tartuttua siihen. Mystiset ovat joskus kirjanörtin tiet.


Chicken with Plums, eli Luumukanaa, on haikea kertomus mestarimuusikosta, jonka halu elää katoaa hänen rakkaan soittimensa rikkoutumisen myötä. Tai ei soitin noin vain rikkoudu, vaan sen rikkoo ehdoin tahdoin muusikon, Nasser Ali Khanin, vaimo, jota mies ei ole koskaan edes todella rakastanut. Tarin rikkomista Nasser Ali ei voi antaa millään anteeksi, ja kun vastaavaa soitinta ei millään löydy, hän päättää kuolla pois.


Soitinta suurempi syy elämänilon kadotukseen taitaa kuitenkin olla nuoruudenrakkauden - Nasser Alin ainoan todellisen rakkauden - kohtaaminen vuosikymmenien jälkeen. Nainen, Irane, väittää ettei muista Nasser Alia lainkaan. Lukija saa myöhemmin tietää, että se on valhe, mutta Nasser Ali luulee toisin ja murtuu.


Romaani on jaettu kuolemaa odottelevan Nasser Alin kahdeksaan viimeiseen päivään, joiden aikana hän kohtaa ja muistelee perhettään ja sukuaan. Jälkipolveen kuuluvan kertojan ansiosta saamme myös kuulla, miten ihmisille tai heidän jälkeläisilleen on myöhemmin käynyt. Pienet tarinat, jotka kietoutuvat Nasser Alin elämän ympärille ja muodostavat yhdessä vuorostaan hänen tarinansa, ovat mielenkiintoisia ja pienessä tilassa, vähin sanoin, uskomattoman sisällöllisesti kerrottuja. Tekijän tunnistaa samaksi kuin Persepolis-kirjoissa, mutta Chicken with Plums on silti erilainen, tyylitellympi.


Mainitsin Zeina Abirachedin Pääskysen leikki -sarjakuvaromaanin kohdalla, että hänen piirrosjälkensä muistuttaa Satrapin tyyliä. Tässä lopuksi vielä pari esimerkkiaukeamaa ihailtaviksi ja vertailtaviksi Chicken with Plums -teoksesta:

Perjantainen partyarvonta, ja uutta kehiin

Viikko sitten vähän revittelin ja laitoin pystyyn poistopartyn paria väliin jäänyttä poistoperjantaita kompensoimaan. Tarjolla oli yhden sijaan useita teoksia, joista kolme voittajaa saisivat valita kukin kaksi kirjaa. Nyt arvonta on suoritettu, ja voittajat ovat, tässä järjestyksessä...


1. anni m., vauvantuoksuisia päiviä viettävä "kollega" erinomaisesta Oota mä luen tän eka loppuun -blogista
2. Suveliina, blogini uusimpia lukijoita
3. Lehtokotilo, vanhempi tuttu samannimisestä, suloisesta blogistaan.


Onnea voittajille! Sääntöjen mukaisesti anni m. saa valita ensin (toivottavasti hän havahtuu vauvanhoidosta ilmoittamaan valintansa minulle jossakin vaiheessa), seuraavaksi Suveliina ja viimeiseksi Lehtokotilo. Kaksi viimeksi mainittuakin voisivat laittaa minulle viestin profiilistani löytyvään sähköpostiosoitteeseen, niin lähetän heille päivitetyn teoslistan edellisten tehtyä valintansa.


Nyt palataan arkeen, eli yhden kirjan poistoperjantaiarvontaan. Tänään tarjolla on kotimainen esikoinen.

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Straße (Teos, 2011).

Kustantaja kuvailee teosta näin:

"Pia Pesosen esikoisteos on kuin Kekkosen nimikkokatu Rostockissa Saksassa – se vie lukijaansa kaikkiin ilmansuuntiin.

Keskioluen vapauttamisesta huhutaan, putkiradiossa kohisee Moskovan maa-asema. Tekojärven pinta nousee ja vaaran laelle mittaillaan paikkaa Joulumaalle.

Urho Kekkonen Straße on nippu erillisiä tarinoita Lapista ja vähän muualtakin. Yhdessä ne rakentavat maailman, joka on samaan aikaan tuttu ja oudon äkkiväärä. Tarinoista kasvaa otos rakastettavan sekalaisista Lapin ihmisistä, jotka rimpuilevat olosuhteissaan sen minkä pystyvät, unelmoivat jostain kaukaisesta ja nauttivat elämän mehuista viimeiseen pisaraan asti. Olavi lausuu Shakespearea, Kaarin-Anne listoja. Sylvi ja Saveli suunnittelevat hirmutekoa ja kunnaninsinööri Siponen pelkää salaisen naisarmeijan turvallisuuden puolesta. Heidän ja monen muun kautta 1960- ja 70-luvun Suomi avautuu lukijan eteen kuin vinksahtanut kaleidoskoopin kuva.

Ja kaikkien elämässä häälyy tavalla tai toisella Urho Kaleva Kekkonen: Tamminiemen valtiaana, lapinkävijänä, naistenmiehenä, pelkkänä potrettina. Kekkonen on isä, jota Alaluusuan Jussilla ei koskaan ollut. Kekkonen on esteenä Maaret Mokon romanssille – Leninin kanssa. Onko tämä kaikkialla läsnä oleva myyttinen hahmo sittenkin vain sitä, mitä jokainen kuvittelee sen olevan?"

Täytyy tunnustaa, että minulta tämä jäi kesken. Ajatuksenani oli kyllä palata lopettamaan kirja, mutta lopulta päätin raivata tilaa hyllystäni teoksille, jotka mukailevat enemmän kirjamakuani. Aloitin tätä ehkä huonolla hetkellä, kun olin jo valmiiksi kyllästetty suomalaisella, eritteenmakuisella ruumiillisuudella, mutta oli alku silti taitavasti kirjoitettu ja hauska. Kaipasin vain vähän kauniimpaan ympäristöön. Minulle teoksen alku edusti hyvin kirkkaasti lappilaista kirjallisuutta, niin kuin minä sen stereotyyppisenä ymmärrän.

Pesosen debyytistä on blogannut ainakin Nora exlibris. Lehtiarvioita löytyy mm. Hesarilta ja Savon Sanomilta, sekä tietenkin Lapin Kansalta.

Arvontaan voi ilmoittautua torstaihin 9.6. klo 17.00 saakka, ja arpalipukkeita on mahdollista saada yhteensä kolme, yksi kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla arvontaan kommentoimalla tätä postausta; olemalla rekisteröity Blogger-lukijani tai ryhtymällä sellaiseksi nyt; ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiinsa.

Onnea mukaan lähteville ja aurinkoista viikonloppua kaikille!