Kirjabloggaajien joulukalenteri keskiviikkona: Viides luukku eli joulupähkinä

Rakastan joulua. Yksi tärkeimpiä joulutunnelmaa etukäteen luovista asioista on kirjallisuus. Etenkin lastenkirjoista löytyy suloisia joulukuvauksia, joihin palaaminen vuosi toisensa jälkeen tuo ripauksen lapsuuden joulujen taikaa myös tähän päivään. Myös aikuisten kirjallisuudessa käsitellään usein joulua, etenkin perheiden yhteenkokoontumista sen aikana. Kuten asiaan kuuluu, kuvaukset ovat usein kompleksisempia ja osoittavat, että lasten aikuistuessa sopuisaa juhlamieltä voi olla vaikea saman katon alla löytää.

Itse joulunpyhinä yksi tärkeimmistä asioista minulle taas on ruoka. Hyvä ruoka on elämän hienoimpia asioita, yhdessä syöminen rakkaiden kanssa suuri nautinto ja jouluruokien maut sekä tuoksut kantavat mukanaan runsaasti perinteitä ja muistoja. Tosin ainakin meillä joulupöytä on myös reilusti uusiutunut vuosien aikana, mutta joitakin vanhoja perinteitä on mukava pitää yllä.

Kirjabloggaajien joulukalenterissa (lue lisää täältä) haluan vuorollani yhdistää nämä kaksi joulurakkauttani: kirjallisuuden ja ruoan. Jaan alla jouluruokailuun liittyviä lainauksia useista kirjoista ja te saatte joko vain nauttia niistä tai lisäksi arvata kommenttiboksissa, mistä kirjoista lainauksia on poimittu. Paljastan joulupähkinän oikeat vastaukset aikaisintaan viikon päästä ja osallistua saa siihen saakka. Oikein arvanneille on luvassa mainetta, kunniaa ja hyvää joulumieltä.

Lainaus 1: Lumous haihtui. Renny leikkasi kalkkunaa ripein ottein. Kaikki alkoivat puhua. Oltiin yhtä mieltä siitä, ettei rouva Wragge ollut koskaan valmistanut parempaa päivällistä. Hänen kastikkeensa ei ollut koskaan ollut mehukkaampaa ja tasaisempaa, karpalohyydelmänsä ei koskaan paremmin hyytynyttä, kukkakaalinsa valkoisempaa tai kermaisemmassa kastikkeessa kylpevää. Luumuvanukas oli niin kuohkeaa, että se juuri parahiksi pysyi koossa. Konjakki liekehti heijastuen pöydässä istuvien silmistä. Lapsetkin saivat jokainen vähän. Pieni Philipkin sai osansa Pheasantin lusikasta. Olisi istuttu pidempäänkin jälkiruoan, pähkinöiden ja rusinain ääressä, mutta lapset olivat maltittomia näkemään kuusta.

Lainaus 2. Ruokailuhuoneen pöydässä oli joululiina. Keskelle oli aseteltu männynkäpyjä, valkoista ja vihreää orjanlaakeria, punaisia kynttilöitä ja hopeisia kelloja. Denise kantoi ruokaa keittiöstä: texasilaisia greippejä, munakokkelia, pekonia ja hänen itsensä leipomaa leipää ja joulupullaa.

Lumipeite tehosti preerian voimakasta valoa.

Kuten tapana oli, Gary istui yksin pöydän yhdellä sivulla. Denise ja Chip istuivat häntä vastapäätä, Denise Enidin puolella ja Chip Alfredin puolella.

"Oikein, oikein, oikein hyvää joulua!" Enid sanoi katsoen vuorotellen silmiin jokaista lastaan.

Alfred, pää alas painuneena. söi jo täyttä päätä.

Myö Gary alkoi syödä, nopeasti, kelloaan vilkaisten.

Chip oli unohtanut, miten maistuvaa kahvi oli näillä seuduin.

Lainaus 3. Mutta sitten joulukinkku oli kuitenkin uunissa. Isä oli ottanut joulukuusen sisään parvekkeelta ja virittänyt siihen kynttilät. Nyt se seisoi telkkarihuoneen nurkassa ja Sakari, minä ja Markku koristeltiin se isoäidin suomalaisilla joulutontuilla, välkkeellä ja muovikoristeilla. Kello oli pian kolme ja silloin alkaisi Aku Ankan joulutervehdys. Me syötäisiin jouluohjelman jälkeen. Pöydällä oli vadissa appelsiineja ja klementiinejä. Isä oli ottanut joulukaljan esiin. Hänellä ja äidillä oli viiniä maitolaseissa. Me istuttiin sohvapöydän ympärillä. Telkkari oli päällä mutta ilmassa oli riidan tuntua. Yksi ainoa sana puuttui. Ja äiti sen sanoi.

Lainaus 4. Helpottuneena Alice otti esiin valkosuklaa-leipävanukkaan ainekset ja asetti ne työtasolle - vaniljauutetta, puoli litraa kermaa, maitoa, sokeria, valkosuklaata, challah-leivän ja kaksi kuuden munan rasiaa. Tusina munia? Jos se muistilehtiön sivu, jolle hänen äitinsä resepti oli kirjoitettu, oli vielä olemassa, Alice ei tiennyt missä se oli. Hänen ei ollut tarvinnut vilkaista sitä vuosikausiin. Se oli yksinkertainen resepti, ehkä jopa parempi kuin Martyn juustokakku, ja hän oli leiponut sen joka jouluaatto nuoresta tytöstä asti. Miten monta munaa? Niitä oli varmasti enemmän kuin kuusi, muuten hän olisi ottanut esiin vain yhden rasian. Oliko se seitsemän, kahdeksan, yhdeksän?

Lainaus 5. "Tämä oli viiden kalkkunan ja kahden kinkun ihme", neiti Murphy sanoi isä Floodille kun joka pöytään oli vielä jaettu isot vadit, joista sai ottaa lisää ruokaa.

*Brooklynin tapaan", hänen sisarensa sanoi.

"Hyvä että jälkiruuaksi on torttua", hän lisäsi, "eikä luumuputinkia, niin ei tarvitse huolehtia siitä että se pysyy kuumana."

"Eikö jo luulisi että he riisuvat lakkinsa kun syövät?" hänen sisarensa kysyi. "Eivätkö he tiedä että nyt ollaan Amerikassa?"

"Täällä ei ole sääntöjä", isä Flood sanoi. "Ja polttaa ja juodakin saa niin paljon kuin haluaa. Kunhan saadaan kaikki turvallisesti kotiin, se on pääasia. Aina tahtoo olla muutama, joka on turhan kovassa laitamyötäisessä mennäkseen kotiin."

"Liian päissään", sanoi toinen Murphyn neideistä.

"Voi joulupäivänä puhutaan laitamyötäisestä, ja minulla on heille siskonpeti valmiina omassa talossani", isä Flood sanoi.

"No mutta nyt on meidän vuoro istahtaa jouluaterialle", neiti Murphy sanoi. "Minä katan pöydän, olen pitänyt meille kaikille mukavan annoksen lämpimänä."

Oikein rauhallista joulunodotusta kaikille, ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää huomenna!

Paljastuksia perjantaina

Vähän aikaa sitten kävimme keskustelua bloggaajakollegoiden kanssa kiertävistä tunnustuksista blogeissa. Siitä, onko niitä kiva saada tai lukea. Minusta on molempia, joskin kohtuullisissa määrin. Nykyisin tunnustuksia tuntuu kiertävän harvemmin ja siksi ilahdun aina, kun joku minua sellaisella muistaa. Samoin minusta on kiva lukea muiden bloggaajien tunnustuksia, sillä vaikka kirjamaku kertoo paljon ihmisestä, ihan kaikkea se ei kerro (useinhan näihin liittyy henkilökohtaisten asioiden jakaminen). Ja kun olemme virtuaalisesti paljon tekemisissä, on luonnollista olla utelias ihmisistä bloggaajaprofiilien takana.

Aika moni tuntui kuitenkin kokevan tunnustukset hieman kiusallisina tai stressaavina, joten en jaa näitä tämänkertaisiakaan eteenpäin henkilökohtaisesti kenellekään, vaan sanon tylsästi, että kuka tahansa voi tehdä nämä perässäni. Hih, minulla itselläni on ollut joskus sellainen olo, että olisi ollut kiva osallistua johonkin tunnustukseen, mutta en ole kehdannut, jos ei ole varsinaisesti haastettu. Se olisi tuntunut jotenkin itseään korostavalta. Olen siis paraskin sanomaan, mutta nyt turha kruusailu pois ja oikeasti vastaamaan ne, joita se kiinnostaa!

Ensimmäiseksi sain tunnustushaasteen Minnalta, joka kehotti kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni. Ja ennen kuin ehdin vastata, Anki haastoi minut tunnustamaan 11 faktaa itsestäni, vastaamaan hänen keksimiinsä 11 kysymykseen ja keksimään 11 omaa kysymystä haasteen vastaanottajille. Kiitos molemmille! Yhdistän ovelana naisena nämä kaksi haastetta, eli käytännössä suoritan jälkimmäisen haasteen, johon kuitenkin sisältyy vastaaminen myös ensimmäiseen.

Seuraavaksi siis 11 satunnaista faktaa minusta:

• Karoliina on toinen etunimeni, mutta se on ollut kutsumanimeni vauvasta saakka. Ensimmäinen etunimi jäi käyttämättä, koska se oli ensinnäkin hätävalinta, josta vanhempani eivät juuri pitäneet (pitkä tarina) ja toisekseen muutettuamme pian synnyttyäni, uudessa naapurustossa isosiskollani oli kaksi samannimistä ystävää ja kolmas kaima samassa lapsiporukassa tuntui vanhemmistani hankalalta. Hankalaa on kyllä ollut myös elää toinen etunimi kutsumanimenä. Okei, onhan se todellinen first world problem, mutta jos kuulen vanhempien valinneen lapsensa kutsumanimen tarkoituksella toiseksi etunimeksi, ajattelen että voi hitsi.

• Vietämme tänä vuonna joulun ensimmäistä kertaa kotona pääkaupunkiseudulla ja se vähän hirvittää minua.

• Joulusta tuli sitten mieleen, että pidän paljon enemmän vaaleasta kuin punaisesta glögistä (esimerkiksi tuo tämän vuoden Blossa on hyvää!), mutta glögiä mieluummin juon joulupyhinä munatotia.

• Aamiainen tai oikeastaan brunssi on lempiateriani, mutta arkisin sen korvaa pelkkä kahvi, ja viikonloppuisinkin meillä syödään tässä vaiheessa elämää harvoin kunnollista, koko perheen brunssia. Se johtuu siitä, että olemme miehen kanssa molemmat aamu-unisia nautiskelijoita, ja vaikka lapsemme nukkuvat ikäänsä nähden pitkään hekin, vuorottelemme aamunukkujan roolissa viikonloppuisin. Ja kun kulloinenkin aamunukkuja sitten kömpii sängystään, on muu perhe ehtinyt jo haukata jotakin pahimpaan nälkään, mutta ilman toista aikuista ei vähäsyömäisten lasten kanssa viitsi nähdä aamiaisen kanssa liikaa vaivaa. Lomilla kuitenkin petraamme ja panostamme päivän ensimmäiseen ateriaan. Myös matkoilla, sillä lomailemme asunnonvaihdon kautta, emmekä harrasta hotelleja. Uusin brunssisuosikkini on äkäset, jotka muistuttavat aika paljon amerikkalaisia pannukakkuja paksuudessaan. Nam.

• Musiikkimakuni on vanhanaikainen, vaikka toki satunnaisesti löydän hyviä uusiakin artisteja. Kuuntelen jonkin verran klassista musiikkia, mutta etenkin vanhaa jazzia, swingia, bigbandia... Ihastuin viime sunnuntaina autoa ajaessani Yle Suomen taajuudelta tulleeseen Jake Nymanin Tähtisumua-ohjelmaan, josta olen nyt kuunnellut netin kautta kaikki saatavilla olevat jaksot. En ole aikoihin oikein kuunnellut radiota, mutta on vaihtelun vuoksi mukavaa kuulla kappaleiden välissä mielenkiintoista tietoa esimerkiksi niiden taustoista. Ja ilman mainoksia!

• Radiomainokset ovatkin yksi arkiärsytykseni aihe. Toinen on ihmisten tapa tulla "meidän" Prisman hissiin yhden kerrosvälin takia ilman ostoskärryjä, vaikka vieressä olisi portaat. Mutta yritän olla ärsyyntymättä tuosta, koska ihmisillä voi olla joku päällepäin näkymätön liikkumista haittaava vaiva, jonka takia he käyttävät hissiä. Tai seisovat tukkeena liukuportaissa, vaikka ne olisivat sellaiset, jotka menevät alaspäin ja noin kolmen metrin matkan. Krhm.

• Muissa kuin kirjablogeissa on ollut nyt villityksenä kuvata itsensä naturellina, so. ilman meikkiä, ilmeisesti vastauksena narinalle siitä, kuinka siloiteltuina bloggaajat tapaavat näyttää itsensä (ja esim. kotinsa) kuvissaan. En tiedä, miksi kenenkään pitäisi väkisin esittää julkisesti itsestään rumia, ts. itse rumina pitämiään, kuvia mutta otinpa meikittömän ja käsittelemättömän kuvan lauman mukana itsestäni minäkin.

• Vapaa-ajastani suurin osa kuluu - ei kauhean yllättäen - perheen, kirjojen ja sosiaalisen median parissa. Rakastan kuitenkin myös elokuvia ja tv-sarjoja, joita katson kausiluontoisesti enemmän tai vähemmän. Miehen kanssa katsomme aika paljon leffoja yhdessä, mutta välillä on haastavaa löytää sellaisia, jotka kiinnostaisivat molempia. Ongelmana on myös se, että pääsemme aina aloittamaan niin myöhään, että minä nukahdan kesken elokuvan melkein joka kerta. Siksi lyhyemmät tv-sarjojen jaksot ovat ideaaleja. Meillä onkin koko ajan haussa sarjoja, joita molemmat katsoisimme mielellämme. Tv:ssä pyörii nyt "yhteisinä sarjoina" Solsidan ja Boardwalk Empire, ja "dvd-sarjoista" meillä on vielä yksi kausi jäljellä Curb Your Enthusiasmia. Yritän myös koko ajan suostutella miestä vielä yhdelle Rimakauhua ja rakkautta -uusintakierrokselle.

• Oma ehdoton lohtusarjani on Sinkkuelämää. Tiedän, ettei se ole järin persoonallinen valinta, mutta se on ainoa sarja, jota jaksan - ja ehdottomasti haluan - katsoa näin vielä viidettäkin (?) kertaa, enkä taida kyllästyä koskaan. Se on sarja, jonka näinäkin iltoina valitsen yleensä sekä Downton Abbeyn että Greyn anatomian ohi, vaikka fanitan kiihkeästi niitäkn. SATC on vain niin helppo ja oikealla tavalla viihdyttävä. No, johan sen sanoin - lohtusarja - mitä tässä enempää selittelen.

• Vaikka suhtaudun kirjoihin ja lukemiseen yhtä intohimoisesti kuin ennenkin, olen viime aikoina halunnut vähän laajentaa. Ja on tuntunut siltä, että pitää. Olen alkanut taas seurata tarkemmin yhteiskunnallisia asioita, olen (vaikeasti) luopunut kaikkien kotimaisten ja monien ulkomaisten kirjablogien orjallisesta seuraamisesta ja kommentoimisesta valiten samalla tiheällä kammalla joidenkin muidenkin aihepiirien blogeja seurantaan. Jostakin haluaisin vielä löytää enemmän aikaa lukea aikakauslehtiä ja katsoa tv:stä myös ajankohtaisohjelmia. Ja arvatkaas, ajankohtaisohjelmilla tarkoitan paitsi niitä oikeita myös kaikenlaisia illallis-, tanssi- ja sen sellaisia kisoja. Tunnen olevani ihan pihalla, kun en tunnista ketään "koko kansan julkkiksia", koska en katso näitä ohjelmia (tai lue julkkiksia käsitteleviä lehtiä).

• Olen tällä(kin) hetkellä hirveän onnellinen. Töitä on liian vähän ja sitä kautta rahaa, mutta muuten asiat ovat älyttömän hyvin. Vähäisen rahan kanssa olen tottunut laihaan kulutukseen, mutta matkustamisesta on vaikea pyristellä eroon. Taitaa olla ensimmäistä kertaa aikuisiällä tällainen tilanne, että edellisestä ulkomaanmatkasta on jo kuukausia, eikä seuraava ole realistisesti suunnitteilla. Kauhea polte olisi lähteä (eikä vähiten tämän vuoden synkkien säiden vuoksi), mutta nyt on vain pysyttävä kovana - ja kotona. No, luonto kiittää.

Huh, olen niin monisanainen, että tuntuu hurjalta vastata tämän päälle vielä 11 kysymykseen. Tai siis kyllähän minä jaksan, mutta mitenhän te... Tässä kuitenkin sitkeille sisseille vielä vastaukset Ankin laatimiin kysymyksiin:

1. Onko sinulla jotain intohimoa? Voi kyllä. Olen hedonistinen ja välillä tuntuu, että elämä on yhtä intohimojen seuraamista. Kirjat ja lukeminen lienevät se selkein intohimo, mutta myös tuo matkustaminen, ruoka, viini, elokuvat...
2. Kuunteletko musiikkia monipuolisesti vai vain tietty(j)ä genre(j)ä? Ohoh, vastasin tähän liittyen jo tuolla satunnaiset faktat -osiossa, mutta voisin vielä sanoa, että mielestäni kuuntelen musiikkia aika monipuolisesti, vaikka eniten suosin sitä vanhaa jazzia. En oikein pidä hiphopista enkä raskaasta metallimusiikista, mutta varmaankin melkein mistä muusta genrestä tahansa löytyy minulle rakkaita artisteja ja kappaleita. Ja no, löytyy kyllä oikeastaan hiphopista ja metallimusiikistakin. Mutta kuuntelen musiikkia kyllä huomattavasti vähemmän kuin nuorempana. Nautin usein hiljaisuudesta.
3. Oletko optimisti vai pessimisti? On minullakin synkät hetkeni, mutta vastaan silti ilman epäilyksiä, että optimisti.
4. Oletko taikauskoinen tai uskovainen ylipäätään? En ole taikauskoinen enkä määrittele itseäni uskovaiseksikaan, mutta ehkä joku muu olisi eri mieltä. Romaanini lukeneet arvaavat tai tietävät elämänkatsomuksestani jotakin, ja uskon muutamiin sellaisiin asioihin, joita joku saattaa pitää yliluonnollisina. Mutta oikeasti olen hyvin rationaalinen ja tasapainoinen ihminen, en lainkaan taikauskoinen enkä ainakaan dogmaattinen (tai minkään järjestäytyneen uskonnon kannattaja).
5. Mikä on vaikein asia, jonka olet tehnyt? Jaa-a. Olen elänyt sillä tavalla helpon elämän, etten ole joutunut koskaan kauhean vaikeiden asioiden - tai ainakaan valintojen - äärelle. Tietenkin jokainen tekee vaikeita asioita ja valintoja elämässään, mutta mieleeni tulee vain lopulta melko tavanomaisia ja arkisia asioita. Hmm, ehkä ne vaikeimmat liittyvät ihmissuhteisiin ja saavat siten jäädä tässä julkisesti puimatta.
6. Onko marraskuussa mitään hyvää? Hih, onhan siinä. Tai tässä. Esimerkiksi tyttäreni syntymä(päivä). Ja monella muullakin rakkaalla on synttärit. Isänpäiväkin. Mutta joo, aika synkkä kuukausi tämä on, ainakin nykysäillä.
7. Onko sinulle joitain epäsovinnaisia ja provosoivia mielipiteitä? Kerro! No on. Mutta ikä on tehnyt tehtävänsä, enkä koe enää tärkeäksi tai miellyttäväksi hieroa niitä kaikkien naamaan väkipakolla. Toki se epäsovinnaisuus tai provosoivuus riippuu ihan vastapuolestakin. En liene omassa kaveripiirissäni kovin radikaali, mutta jossakin toisessa porukassa ehkä. Muita eniten ärsyttävät mielipiteeni tuntuvat liittyvän punaisiin ja vihreisiin arvoihin, eläinten ja ihmisten oikeuksiin, tasa-arvoon ja vanhemmuuteen (lue: äitiyteen).
8. Oletko sinut itsesi kanssa (siis mielen ja kehon kanssa)? Olen, mutta katso seuraavakin vastaus.
9. Muuttaisitko itsessäsi mitään? Toivoisin (ja yritän työstää) luonteeseeni lisää pehmeyttä, joustavuutta ja kärsivällisyyttä. Fyysisesti voisin muuttaa moniakin asioita, mutta kelpaan itselleni näinkin.
10. Kuka on kaunein ihminen, jonka tiedät ("kaunis" ei sitten koske pelkästään naisia!)? Aika mahdoton kysymys. Elämässäni on niin paljon kauniita ihmisiä. Jotkut ovat sitä erityisen paljon ulkoisesti, toiset sisäisesti, ja joissakin yhdistyy maagisesti molemmat. Sanon nyt kauhean kliseisesti, mutta sanon kuitenkin, että valo sisältä loistaa kyllä uloskin, mutta ei välttämättä toisin päin. Silti sitä en kiellä, etteikö joitakin olisi erityisen miellyttävää katsoa, mutta kauneus on ihan oikeasti katsojan silmässä. Sitä silmää jossakin määrin ohjaa vallalla olevat kauneuskäsitykset, mutta kaikilla meillä on omat mieltymyksemme. Minä en esimerkiksi osaa pitää todella kauniina ihmistä, joka ei ole rento. Etten olisi totaalisen tylsä, mainitsen yhden kokonaisvaltaisesti kauniin esimerkin, eli blogiystävä Minnan, jonka tapasin ensimmäistä kertaa livenä äskettäin. Siinä on yksi ihminen, joka hehkuu kauneutta niin sisäisesti kuin ulkoisesti - ainakin minua miellyttävällä tavalla.
11. Mikä on kaunein laulu, jonka tiedät? Linkitä, jos voit. Täysin mahdoton kysymys. Jostakin syystä kuitenkin mieleeni tuli nyt ensimmäisenä lukuisista vaihtoehdoista vanha walesilainen kehtolaulu Suo Gan, joka värisytti yhdessä lempielokuvistani Auringon valtakunta (1987). Siitä kyseisen elokuvan versio alla.

Ja nyt, ystävät hyvät, keksisin kyllä kysymyksiä halukkaille vastaajille, mutta en viitsi tehdä sitä turhaan, jos kukaan ei ilman henkilökohtaista haastamista innostu vastaamaan. Mutta ihan vilpittömästi keksin kysymykset enemmän kuin mielelläni, jos joku intoutuu ja uskaltautuu niitä minulta tiedustelemaan. Olisi kiva lukea vastauksia!

Ensi kerralla taas kirjojen pariin. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

PS. Koska kello ehti hypätä juuri yli puolenyön, torstain tunnustukset muuttuivat perjantain paljastuksiksi. Valitettavasti tätä sokeeraavampaa ei nyt ollut tarjolla.

Kasivsruokakeskiviikko - Vegaanikeittiön käsikirja

Celine Steen & Joni Marie Newman: Vegaanikeittiön käsikirja (The Complete Guide to Vegan Food Substitutions).
Kustantaja: Moreeni, 2011.
Suomentanut: Janna Rancken ja Noora Huhtanen.
Kansi: Satu Kontinen.
Sivuja: 264.
Genre: Keittokirja/ruokakirja.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Anteeksi postauksen runsas kuvitus - en voinut vastustaa.


Pidän tässä kirjassa monesta asiasta. Sen ulkoasu on söpö ja miellyttävä pahvikansineen, miellyttävine sivupapereineen ja pyöristettyine kulmineen. Myös kirjan idea on loistava: kertoa, kuinka tavalliset sekaruokareseptit saa muunnettua vegaanisiksi, ja jakaa muuta vegaanitietoutta resepteineen.


Pari asiaa kirjassa myös häiritsee. Ensimmäinen on se, että ulkomainen keittokirja on ulkomainen keittokirja, vaikka käännöksessä olisi "huomioitu ainesten saatavuus Suomesta" niin kuin kustantajan sivuilla luvataan. Toinen on se, että kun kirjasta on tehty erittäin runsas tietopaketti, joka on taitettu melko pienille sivuille, tuntuu paksun ja usein pienikuvaisen kirjan avaaminen raskaalta - eikä nautinnolta, niin kuin lifestylekirjojen selailun pitäisi tuntua.

Kirja on kyllä hauskannäköinen sisältäkin ja sen kuvat ovat kauniita, mutta kaikki on niin pientä ja tiiviissä tilassa, että vähän hengästyttää. Suurin harmistus tulee siitä, että kasvisruokavaliosta kiinnostunut aloittelija voisi helposti saada tästä kirjasta kuvan, että vegaanisen ruoan valmistaminen on todella monimutkaista ja vaatii harvinaislaatuisia sekä vaikeasti löydettäviä ainesosia. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.


Kirja sopiikin ehkä parhaimmin jo veganismia tunteville, jotka haluavat laajentaa tietämystään ja hieman "hifistellä". Teos on loistava ostos myös niille, jotka pitävät sekaruoan mausta, mutteivät halua esimerkiksi eettisistä syistä sitä syödä. On niitäkin vegaaneja, jotka eivät edes pidä eläinperäisten tuotteiden mausta ja/tai muutenkin suosivat ennemmin rehellisesti kasviksille perustuvaa, maukasta ruokavaliota kuin esimerkiksi lihatuotteiden jäljittelyä.

Minä pidän lihan ja etenkin maitotuotteiden mausta, joten olen kiinnostunut korvaavien tuotteiden tai reseptien löytämisestä. Silti tämä kirja jotenkin lannisti minut tiiviydellään ja ulkomaisen alkuperän vuoksi hieman vierailla konsteillaan ja monessa reseptissä eksoottisilla ainesosillaan. Ei tuollaisesta ehkä pitäisi lannistua, mutta olen tässä nyt rehellinen, vaikka kannatan hirveästi vegaanisten keittokirjojen tekemistä ja julkaisua, enkä haluaisi tätäkään moittia. Vilpittömänä suunnitelmana minullakin on tähän tutustua ja perehtyä entistä paremmin, kokeilla vinkkejä ja reseptejä. 

Vegaanikeittiön käsikirja (suomenkielinen nimi ei kerro sisällöstä yhtä paljon kuin alkuperäinen, jota olisi kyllä ollut vaikea kääntää sujuvaksi suomeksi) on jaettu kuuteen osaan, joilla on sekä lennokkaat että selventävät otsikot:

• Ensimmäinen osa: Päästetään lehmät kotiin! Idioottivarmoja vaihtoehtoja maitotuotteille
• Toinen osa: Arvon kanakin ansaitsee! Idioottivarmoja vaihtoehtoja munalle
• Kolmas osa: Eläköön eläin! Idioottivarmoja vaihtoehtoja lihalle
• Neljäs osa: Mesi mehiläisille! Idioottivarmoja vaihtoehtoja hunajalle ja eläintuotannon sivutuotteille
• Viides osa: Keho iloitkoon! Idioottivarmoja vaihtoehtoja gluteenille, soijalle, sokerille ja rasvalle
• Kuudes osa: Keittiömenestys! Ruoka-aineiden vegaanisen korvaamisen täydellinen taulukko

Resepteissä on mukana sekä yksinkertaisia että hyvinkin haastavia ohjeita. Reseptien ohessa on selventäviä symboleita kertomassa, mitä tuotteita ohjeella voi korvata ja kenelle resepti sopii. On siis otettu huomioon allergikot merkitsemällä, kun ruoka on esimerkiksi pähkinätön tai gluteeniton. Symboleja on myös esimerkiksi helppoudelle, haastavuudelle tai vähärasvaisuudelle.

Ja vaikka yleinen tieto-osuus tuntuu kirjassa tainnuttavalta, itse reseptit kuulostavat ja kuvat näyttävät herkullisilta. Taisinkin lähestyä kirjaa väärin, kun lähdin lukemaan sitä ikään kuin tietokirjana. Parempi olisi alkaa vain kokeilla parhaimmilta kuulostavia ruokaohjeita ja oppia eläinperäisten tuotteiden vegaanista korvaamista siinä sivussa. 

Lupaan kokeilla pian kirjan ohjeita myös käytännössä, mutta jo ennen sitä voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että myös vegaanisia ruokia valmistamalla voi syödä todella herkullisesti, monipuolisesti ja täysipainoisesti - eikä sen tarvitse olla vaikeaa, monimutkaista tai vaatia harvinaislaatuisia tuotteita. Suosittelen teosta lämpimästi niille, jotka pitävät tämän mielessä!

Tietotorstai: Martan kasviskeittiö

Arja Hopsu-Neuvonen & Kaisa Härmälä: Martan kasviskeittiö.
Kustantaja: Marttaliitto ry, 2011.
Kansi: Katja Kuittinen.
Sivuja: 209.
Genre: Keittokirja.
Arvio: 4,25/5.


"Marttuudessa" on paljon kiehtovaa. Varhaisnuorena, kun mummini marttailu oli minusta suunnilleen nolointa, mitä tiesin, en olisi varmastikaan uskonut, että kolmekymppisenä olen Martoista ihan innoissani. Tiedän, että seuraan tässä yleistä trendiä, jonka mukaan kaikenlainen kotoilu ja vanhanaikainen on tosi coolia. Mutta kun se nyt vain on.


Olen huono käsitöissä ja aika surkea leipojakin, mutta ruoka ja kokkailu ovat minun juttujani. Olen myös vegaanisilla pyrkimyksillä maustettu kasvissyöjä, ja siksi olinkin innoissani, kun huomasin Marttaliiton julkaisseen tämäm Martan kasviskeittiö -kirjan. Lisäksi kannessa on ruusukaaleja, joita rakastan melkein kuin perhettäni. Ne on kannessa myös gratinoitu houkuttelevan näköisesti juustolla, jonka käyttöä olen kyllä eettisistä ja ilmastonsuojelullisista syistä vähentänyt roimasti... Mutta käytän edelleen ruoanlaitossa jonkin verran luomujuustoja, jos vegaanisilla tuotteilla korvaaminen ei helposti onnistu.


Joka tapauksessa kansi on houkuttelevan kaunis Marimekon astioineen. Koko kirja on muutenkin ulkomuodoltaan laadukas ja tyylikäs, ja täynnä kauniita kuvia ihanan karhealla paperilla. Uutta marttamaisuutta parhaimmillaan!


Reseptit on jaettu nykyisen muodin ja kausiajattelun mukaisesti vuodenaikojen alle. Pidän tästä kyllä, vaikka sopivia ohjeita etsiessä tulee helpommin käännyttyä takaosasta löytyvän aakkosellisen hakemiston tai perinteisemmän jaottelun (Keittoja; Pääruokia; Salaatteja; Salaatinkastikkeita; Pikkuruokia ja lisäkkeitä; Leivonnaisia; Jälkiruokia) puoleen.


Lopussa on myös Martta-kirjalle sopivasti tietoiskuja. Pienessä ravinto-opissa kerrataan kasvisruoan energian, vitamiinien ja kivennäis- sekä hivenaineiden lähteet. Ihan asiallista, vaikka tuskin kukaan enää epäilee, että etenkään pelkän lihan ruokavaliosta poisjättämällä kärsisi helposti puutteista. Ohjeet eivät nimittäin ole vegaanisia, vaan niissä käytetään niin maitotuotteita kuin kananmunia.

Pienessä ruoka-aineopissa kerrotaan kasvisruokavalion kivijaloista, joista suurin osa on tuttuja myös sekasyöjille: kasvikset, marjat, hedelmät, viljat, viljavalmisteet, pavut, herneet, linssit, pähkinät, tofu ja muut soijavalmisteet, maito ja maidonkaltaiset valmisteet. Trendien aallonharjalla tämä kirja ei matkaa siinä, että se suosittelee esimerkiksi vähärasvaisia maitotuotteita ja kevytjuustoja. Melkein hätkähdin - niin harvoin enää missään kuulee kevyttuotteiden suosittelua.


Tietoiskut jatkuvat otsikoilla Valitse ruoka-aineet sesonkien mukaan, mikä on kiva ja hyödyllinen aukeama, ja Näin kokoat päivän ateriat, jonka alle kootut ohjeet ja suositukset lautasmalleineen ovat makuuni hieman liian opettavaisia. Niistä tulee kotitalouden oppikirja mieleen. Mukana on myös esimerkkiaterioita ja jopa ehdotus kahden viikon ruokalistaksi. 


Vegaanisesta ruokavaliosta puhutaan sentään yhden sivun verran, mutta sekin on otsikoitu jostain syystä varoittavaan tyyliin: Suunnittele vegaaniateriat huolella. Varmasti ihan asiallinen ohje, mutta mielestäni tätä asiaa liioitellaan, sillä ihminen kyllä saa kasviskunnan tuotteista kaiken tarvitsemansa, ja helposti. Plussaa annan pienestä taulukosta, jossa neuvotaan, kuinka korvataan ruokaohjeiden kananmunat eri tavoilla.

Viimeisenä osiona on Lapsen kasvisruokavalio, joka on hyvä idea. Henkilökohtaisesti kyllä mietin, tarvitaanko tällaista opastusta erikseen, jos ajatuksena on tosiaan jättää perheen ruokavaliosta pois ihan vain liha, mutta koska asia tuntuu esimerkiksi vauvojen ruokinnassa yhä mietityttävän ihmisiä, on hienoa, että siinä opastetaan.


Olen testannut vasta yhtä reseptiä, kirjan takakansikuvaankin päässeitä Kuorrutettuja naurisviipaleita. Ne olivat ihan hyviä, mutta kun naurispussi ei kulunut tuohon kokonaan, jatkan "tuotekehittelyä" ja yritän saada niistä vielä herkullisempia. Hienoa on, että kirjassa on keksitty uudenlaisia tapoja käyttää esimerkiksi juuri kotimaisia juureksia. Muutenkin reseptit vaikuttavat mukavilta. Ne ovat sopivan yksinkertaisia, mutta niitä on monipuolinen valikoima. Kansainvälisiä vaikutteitakin on mukana, vaikka yleiskuva on sopivan kotimainen ja lähiruokaan nojaava. Aika peruskamaa reseptit kuitenkin ovat, joten ns. pidemmälle edenneet kasviskokkaajat eivät välttämättä saa tästä paljon irti, mutta etenkin kasvisruoka-aloittelijoille ja yksinkertaisia perusreseptejä mielellään käyttäville kirja on varmasti hyvä hankinta.

Tietotorstai: Kamara - mitä kaikkea syömmekään

Moby ja Miyun Park (toim.): Kamara. Mitä kaikkea syömmekään (GRISTLE. From Factory Farms to Food Safety (Thinking Twice About the Meat We Eat)).
Kustantaja: Like, 2011.
Suomentanut: Kirsi Luoma.
Sivuja: 176.
Genre: Tietokirja/artikkelikokoelma.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Lihan syönti on ympäristön kannalta kaikkein vahingollisin tapa hankkia tarvittava energia ja ravintoarvot. Erityisen huonosti elintarvikkeiden materiaalipanosta ja ravintoarvoja tarkasteltaessa pärjäävät naudan- ja sianliha. Ekotehokasta ravintoa ovat taas lakka, ruokaperuna, soija ja viljatuotteet. Jauhelihasta tehty makaronilaatikko kuluttaa seitsemän kertaa enemmän luonnonvaroja kuin ravintoarvoiltaan vastaava soijarouheesta tehty makaronilaatikko" (Leo Stranius: Kohti vegaaniruokavaliota)


Kamara on kokoelma artikkeleita erittäin tärkeästä aiheesta, eli lihansyönnistä ja sen usein järkyttävistä vaikutuksista eläimiin, ihmisiin ja ympäristöön. Sen ovat toimittaneet muusikko, kuuluisa vegaani ja eläinoikeuksien puolestapuhuja Moby sekä Global Animal Partnership -järjestön toiminnanjohtaja Miyun Park, jotka ovat kirjoittaneet myös teoksen alku- ja loppusanat. Muina kirjoittajina on toiminut joukko asiantuntijoita eri aloilta ja elämänalueilta, joita teollinen lihantuotanto tavalla tai toisella koskettaa.


Kirja on jaoteltu ilahduttavan selkeästi eri osioihin, joihin lihantuotanto liittyy. Artikkelien nasevan lyhyet otsikot ovat: Terveys; Ympäristö; Veronmaksajat; Eläimet; Ilmastonmuutos; Lasten terveys; Työntekijät; Yhteisöt; Zoonoosit eli eläimistä ihmiseen tarttuvat taudit; ja Nälkäongelma. Näiden lisäksi loppuun on lisätty suomalainen osuus, eli alussa lainaamani Leo Straniuksen artikkeli Kohti vegaaniruokavaliota.


Minun on vaikea sanoa, millaisen vaikutuksen kirja olisi tehnyt, jos asiat olisivat minulle uusia. Sillä asiat ovat hyvin, hyvin järkyttäviä, mutta suurin osa tiedosta oli minulle ennestään tuttua. Sokkiefekti jäi siten puuttumaan. Hyvä näitä on silti kerrata minunkin, sillä huomaan tiukentavani vegaanisia pyrkimyksiäni aina, kun luen eläinten hyväksikäytön karmeuksista uudelleen. 


Olen kirjoittanut aiemmin tänä vuonna samasta aiheesta luettuani Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa -esseekokoelman ensimmäisen osan Eläin sekä Jonathan Safran Foerin tuhdin tietopaketin Eläinten syömisestä. Nämä tekivät minuun Kamaraa suuremman vaikutuksen, varmastikin ainakin siksi, että asia oli minulle uudempaa silloin. Silfverbergin kohdalla vaikutti ehkä myös se, että hän on suomalainen ja teksti tuli siten lähemmäs. Hän osaa myös kirjoittaa todella hyvin, tai ainakin tyyli puree minuun.


Eläinten syömisestä oli sekin kirjaimellisesti persoonallisempi, kun kirjoittaja Foer kertoi hyvin omakohtaisesti miettimistään asioista ja valinnoistaan. Kamarassa vaihtuvat asiantuntijakirjoittajat tekevät siitä vakuuttavan, mutta hieman tylsän. Lisäksi suomennos ei ole koko ajan sujuva. Silti annan kirjalle hyvät pisteet, sillä sen käsittelemät asiat ovat niin tärkeitä - ja niin uskomattoman monella tavalla tärkeitä, minkä kirja tekee hyvin selväksi.


Kansi on tavallaan ihan ok graafisuudessaan, mutta eihän se kaunis ole - eikä tarvitse tällaista aihetta käsiteltäessä ollakaan. Minua häiritsee kuitenkin se, että kirjan nimi on Kamara (kamara on käsittääkseni sian nahkaa), mutta kuvassa on kana. Alkuperäisteoksen nimi on Gristle (rusto) ja kansikuvassa on naudan ruho, joten selitys ratkaisulle ei löydy sieltäkään.


Vaikka suurin osa kirjassa käsitellyistä asioista oli minulle tuttuja, sai se silti pohtimaan yhä enemmän esimerkiksi lapsilleni tarjottavaa ruokaa. Meillä kotona syödään pääasiassa kasvisperäistä ruokaa, mutta koska mieheni on sekasyöjä, on lapsille joskus eläinperäisiäkin aterioita tarjolla, ja myös minä käytän jonkin verran maitotuotteita ja kalaa ruoanlaitossa. Samoin päiväkodissa lapsemme syövät liharuokia. Kasvisruokavalion terveellisyys ei ole mikään uusi tieto, mutta jotkut Kamarasta lukemani faktat kuitenkin pysäyttivät. Kuten vertailututkimus, jossa selvitettiin eroja kasvisruokavaliota noudattavien ja noudattamattomien kasvuikäisten nuorten välillä, ja havaittiin muun muassa seuraavaa:


"Ylivoimaisesti suurin osa, ehkäpä 80-90 %, kaikista syövistä, sydän- ja verisuonitaudeista sekä muista rappeutumissairauksista on estettävissä, tai ainakin niitä voidaan lykätä pitkälle vanhuuteen, yksinkertaisesti omaksumalla kasvispainotteinen ruokavalio."


Ei tuohon ole paljon sanottavaa.


Eläinperäisessä ruoassa on myös paljon myrkkyjä. Dioksiinin siedettävä vuorokausiannos lapsilla on 120 femtogrammaa, mutta yhdessä Big Mac -hampurilaisessa on noin 49 000 femtogrammaa dioksiinia. Ja saman verran sitä on myös yhdessä jäätelöpallossa.


No, nämä ovat yksittäisiä, mielenkiintoisia - ja aika karmivia - faktoja, joita kirja vilisee (tiesittekö, että yhden puolen kilon pihvin saamiseksi lautaselle naudoille on syötetty kahdeksan kiloa viljaa ja soijaa, ja tuon pihvin tuottamiseen on kulutettu niin paljon vettä, että sillä voisi käydä kylvyssä joka päivä lähes vuoden ajan). Artikkelit ovat kuitenkin järkeviä, asiallisia kokonaisuuksia, ja antavat hyvän sekä laajan kuvan siitä, miten moneen asiaan elämässämme ja maapallollamme lihantuotanto vaikuttaa radikaalisti.


Kirja kertoo lähinnä asioista Yhdysvalloissa. Osa niistä on samalla tavalla Suomessa ja osa vaikuttaa Suomeenkin. Ylipäätään minusta on huono idea tuudittautua tässä globaalissa elämänmenossa ajattelemaan, että eivät nämä asiat oikeastaan kosketa meitä, sillä Suomessa ei esimerkiksi ole aivan noin suuria tehotuotantoyksiköitä. Asiat ovat ehkä ja onneksi Suomessa monessa kohtaa paremmin, mutta hyvin ne eivät ole täälläkään. Ja monet lihansyönnin vaikutukset ovat joka tapauksessa maailmanlaajuisia, asuimme missä tahansa. Silti on selvää, että vastaava kotimainen ja Suomen tuotanto-oloihin jne. keskittyvä teos olisi mielenkiintoista lukea.


Leo Straniuksen kotimainen osuus on lyhyt ja ytimekäs. Stranius listaa kansantajuisesti tärkeitä asioita ja toivottavia toimenpiteitä. Esimerkkinä tässä vain otsakkeina Straniuksen viisi ehdotusta ympäristö- ja eläinystävällisen sekä terveellisen ruoan edistämiseksi Suomessa, nimenomaan yhteiskunnallisella tasolla, sillä vaikka yksilöiden valinnat ovat tärkeitä, yksin niillä ei asioita saada tarpeeksi muuttumaan: 1) Maataloustukipolitiikan uudistus, 2) Ruoan arvonlisäveron porrastus, 3) Haittavero lihalle ja juustolle, 4) Julkiset hankinnat ja kasvisruokapäivät, 5) Ympäristömerkinnät pakkauksiin.


Näistä ja muista kirjan käsittelemistä asioista ja ehdotuksista syvemmin kiinnostuneita kehotan hankkimaan teoksen itselleen, sillä kaikkea tärkeää en pysty tässä käsittelemään tai edes sivuamaan. Minun kasvissyöntini on alkanut ja jatkunut suurimpana innoittajanaan eläinoikeudet, mutta vaikka ei välittäisi eläinten hyvinvoinnista tuon taivaallista, viimeistään Kamaran luettuaan ymmärtää, että kasvissyönti on viisaan ihmisen valinta myös noin sadasta muusta syystä.

Kausiruokaa kasviksista keskiviikkona

Pia Hall: Kausiruokaa kasviksista - 40 ruokaideaa kotimaisista aineksista (Säsongens vego).
Kustantaja: Minerva, 2011.
Suomentanut: Anna Maija Luomi.
Kansi: Helena Åkesson Liedberg.
Valokuvat: Tine Guth Linse.
Genre: Keittokirja.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kasvissyöjänä ja vegaanisia reseptejä suosivana olen aina innoissani, kun uusia kasviskeittokirjoja on saatavilla. Nykyisin niitä onkin mukavan paljon. Myös kausiruoka käsitteenä on nykyisin muodissa, mutta toisin kuin moni muu ruokavaliomuotivillitys, kausiruoka on mitä luonnollisin ja järkevin trendi. Sydämeni kyllä vuosi juuri eilen verta, kun totesin kotimaisten luomutomaattien ja -kurkkujen hintojen pompanneen niin ylös, etten kärsi niitä enää kovin paljon ostaa. Samalla kuitenkin totesin, että hintakehitys edesauttaa sitä, etten turhaan haali tähän kauteen täysin kuulumattomia, lämmitetyissä kasvihuoneissa kasvatettuja vihanneksia.


Pieni ja söpö Kausiruokaa kasviksista on ruotsalainen ja siten Suomen oloihin alunperinkin melko sopiva kirja. Silti minusta on aina mukavinta lukea kotimaisia keittokirjoja, joissa esimerkiksi ainekset ovat yleensä täältä helposti saatavia.


Parasta tässä kirjassa on ensinnäikin sen ulkoasu. Kuvat ovat houkuttelevat, taitto kaunis ja hillityn värikäs, ja kansi sekä paperi miellyttävää mattaa. Parhaisiin puoliin kuuluu myös keskittyminen juuri kasviksiin (joskaan ei vegaaniseen ruokaan, toisin kuin kustantajan esittely virheellisesti väittää) sekä kausiruokaan. Kauden kasviksista on tietoa kompaktissa paketissa ja kätevinä taulukoina.

Reseptit on myös jaoteltu neljän vuodenajan mukaan. Niiden lisäksi loppuun on koottu erillisiin osioihin Pikkuruokia ja perusreseptejä sekä Ateriakokonaisuuksia, ja ihan viimeiseksi "viiden kohdan aukeamat" nimiltään Viisi nopeaa arkiruokaa ilman reseptiä, Viisi fiksua noutopöytään, Viisi hyvää eväskoriin ja Viisi siistiä arjen juhlaan.

Käännöksen tasoon en ollut aivan tyytyväinen, mutta milloinkas minä olen? :) Teksti vaikutti kiireessä turhan suoraan käännetyltä. Luin tämän kirjan aika pitkän aikaa sitten, enkä siten muista esimerkkejä ulkoa, mutta sattumanvaraiselta sivulta löytyy heti esimerkiksi sopiva, tönkkö pätkä: "Pavut ovat halpoja, luontoystävällisiä ja erittäin hyviä. Tämän lisäksi niitä voi vielä käyttää miljoonalla eri tavalla, mikä ei tietenkään huononna asiaa." Äh. :/


Reseptit ovat ihan kivoja ja niiden yhteydessä on pieniä tietoiskuja eri aineksista. Mitään kovin uutta tai ihmeellistä tämä kirja ei kuitenkaan kasvisruokaohjerintamalla tarjoa. Mukana ei siis ole lihaa (ei edes kalaa), mutta maitotuotteita ja kananmunia käytetään kyllä. Oikeastaan olisi pitänyt valita tähän esimerkiksi joku tofuresepti, sillä suosittelen tofua innokkaasti kaikille kotikokeille. Se kun on terveellistä, erittäin helppoa valmistaa, suutuntumaltaan paistettuna tosi miellyttävää, ja ei-minkään-makuisena hyvin kiitollinen maustettava. Mutta toisaalta tofun kanssa ei tarvitse välttämättä reseptejä, vaan se on maailman paras pikaruoka, kun yhdistää pannulla ruskistetut kuutiot vaikkapa intialaisten kastikkeiden, mausteisten couscoussekoitusten tai nuudeliaterioiden kanssa.


Kausiruokaideaan sopivasti valitsin tähän reseptin kirjan Syksy-osiosta. Pidän kovasti ohukaisista (tai letuista, niin kuin niitä Itä-Suomessa kotoisasti kutstuaan) ja tässä minua viehätti ensinnäkin osan jauhoista korvaaminen kesäkurpitsaraasteella. Kesäkurpitsa on hyvin satoisa vihannes, ja olen kerran tehnyt siitä esimerkiksi keksejä, joista tuli todella hyviä! Toisekseen pidän siitä, että tässä reseptissä käytetään leväkaviaaria. Tuo Suomen kaupoista Cavi-Art-nimellä löytyvä herkullinen tuote on mätiä korvaava kasvistuote, ja musta Cavi-Art on jopa vegaanista. Nam!

Kuva suurentuu klikkaamalla.

Kausiruokaa kasviksista -kirjasta on blogannut myös Leena Lumi.


Kirjavassa kammarissa on lähiaikoina tulossa suhteellisen paljon tieto- ja 
lastenkirjoja. Nämä eivät lukijoita kiinnosta yleensä yhtä paljon kuin aikuisten kaunokirjallisuus, mutta haluan esitellä myös näitä. Lisäksi ehdin tällä erää lukemaan muita kuin työkirjoja sen verran hitaasti, että blogi olisi melko kuollut, jos se nojaisi pelkkään aikuisten proosaan. Myös useampi kiehtova haastepostaus odottaa kirjoittajaansa, joten myös niissä merkeissä palaan pian. :)


Huomenna kuitenkin näillä näkymin vuorossa on aikuisten romaani, Kate Mortonin The Forgotten Garden. Nähdään!

Tunnustuksia torstaina

Kiitokset Katjalle blogeja kiertävästä ruusutunnustuksesta! Kuvassa on viime Valentinuksen päivänä saamani kaunis yksilö.


Tunnustuksessa listataan viisi tiettyä lempiasiaa, ja tässä ovat minun vastaukseni:

Kuva: Kasviskeittiössä-blogi

Lempiruokani ovat moninaiset ja ruoka ylipäätään aihe, josta jaksaisin puhua tuntikausia. Olen jossakin aiemmassa postauksessa jo tunnustautunut antikarppaajaksi, eli leivän ja puuron ylimmäksi ystäväksi. Tuodakseni vähän vaihtelua vastauksiin kerron, että tällä hetkellä mieltäni kiehtovat kaikkein eniten erilaiset sipulit, kaalit, sienet, pähkinät ja siemenet. Myös punajuurta ja pinaattia rakastan.

Kuva: Sweetstall.com

Karkkia syön tosi harvoin, mutta lempimakeiseni on suklaa tai toffee. Kaikkein parhaimmin taitaa maistua joku pähkinäinen maitosuklaa, mutta pyrin ostamaan vegaanisia suklaita, jotka ovat yleensä tummia (poikkeuksiakin on, kuten Wiener Nougat). Niistä suosikkejani ovat esimerkiksi Pandan Peach Passion -persikkasuklaalevy tai Dark Choco Smoothie -vadelmarakeet. Ikävöin Toffoja. Kaupasta on nykyisin vaikea löytää hyvää toffeeta.


Lempilukemisieni esittely on vähän niin kuin tämän blogin idea. :) Jonkinlaisena yhteenvetona voisi sanoa, että moderni angloamerikkalainen, ajattelemista antava laadukas lukuromaani osuu suurimmalla todennäköisyydellä tarkoitettuun kohteeseensa. Toinen melko varma vaihtoehto ovat noin/reilun sadan vuoden takaiset realismin tyylisuuntaa edustavat romaanit.

Lempipaikkaa käsitöille ei oikeastaan ole, sillä en valitettavasti harrasta käsitöitä. Ehkä kymmenen vuoden välein yritän aloittaa neulomisen, josta haaveilen joka vuosi kylminä vuodenaikoina. Jos se taas toteutuisi, neuloisin varmasti mielelläni - kuvassa vielä hyvin keskeneräisen - työhuoneeni keinutuolissa.




Lempielokuviakin minulla on aikamoinen määrä. Rakastan esimerkiksi Woody Allenin ohjaamia leffoja. Kävin äskettäin katsomassa Allenin uusimman, Midnight in Paris -elokuvan, johon ihastuin hurjasti.

Kuva: Collider.com

Tämä tunnustus lienee kiertänyt jo suurimman osan blogeista, joita seuraan, ja tästäkin sen voi iloisin mielin poimia mukaansa kuka vain.


Viimeinen tunnustukseni on se, että allekirjoitin eilen kustannussopimuksen esikoisromaanistani, joka julkaistaan syksyllä 2012. Suuri unelmani siis toteutuu, mutta tämä blogi keskittyy jatkossakin muiden kirjoittamiin kirjoihin. :)

Pullaperjantai, eli makeimman blogin muffini

Kiitos, Leena Lumi, kun ojensit minulle yhden makeimpien blogien tunnustuksistasi. Aika ihana leivos tuo onkin. Tunnustuksen myötä on määrä kertoa oma lempiväri, suosikkiruoka ja paikka, johon haluaisi nyt matkustaa. Lopuksi tunnustusta saa jakaa eteenpäin. Oih!

Lempivärini?

Pidän melkein kaikista oikeassa sävyssä ja paikassa. Mutta aina jos kysytään yhtä yksittäistä väriä, joka (eri sävyissään) miellyttää minua eniten, vastaan vihreä. Varmaankin siksi, että rakastan puita ja metsiä niin paljon. Ja onhan se myös aatemaailmaani kuvaava väri.

Kuva Fort Ward State Park -puistosta, Washingtonin Bainbridge Islandilta.

Suosikkiruokani?

Tähänkin olisi luonnollisesti monia vastauksia, sillä ruoka yleensäkin on ihanaa, ja yksi parhaista tavoista nautiskella. Ravintolassa valitsen mielelläni esimerkiksi sushia tai nepalilaista ruokaa, mutta proosallisesti rakastan myös todella suolaisia ja rasvaisia ruokia. Pizza on ihan parasta, ja kotona teen mielettömän herkullisia vegeburgereita. Olen myös puurofani, kunhan riisi- tai kaurapuuro on tarpeeksi paksua ja suolaista.

Mutta vastaan lopulta kuitenkin leipä. Tiedän, hyvin epämuodikasta näinä karppaajien luvattuina aikoina, mutta olen hiilihydraattien suuri ystävä, ja leipä sen kaikissa erilaisissa muodoissa on aina ollut herkkuni. Leivän sisään voi leipoa vaikka mitä, ja sen päälle tai väliin voi keksiä vielä runsaammin erilaisia vaihtoehtoja. Leivällä on monta erilaista muotoa, rakennetta ja makua hapankorpusta naaniin. Jokaisella kansalla ja kulttuurilla on omat herkulliset leipänsä, eikö? Minä rakastan eniten tuoretta vehnäpatonkia tai kuohkeaa kauraleipää.

Kuva: ecurry.com

Paikka, johon haluaisin matkustaa nyt?

Kysymykset eivät muutu ainakaan yhtään helpommiksi. Olen matkailuaddikti, josta vihreä aatemaailmani ei pidä lainkaan. Onneksi minulla ei ole mahdollisuuksia matkustaa aivan niin usein ja pitkälle, kuin toivoisin. Tällä hetkellä suunnittelemme matkaa Lontooseen, ainakin jos tilanne siellä nyt rauhoittuu. :/ Englanti on entinen kotimme ja Brittein saaret ikuinen sydämeni sija. Sen lisäksi suunnittelemme talvimatkaa meille uusiin kohteisiin, joko Istanbuliin tai Beirutiin. Molemmat kaupungit kiehtovat kovasti! Ja ensi kesänä pääsen ehkä toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni matkasta Yhdysvaltojen syvään etelään, jos lähdemme Atlantaan, Georgiaan. Minkä tahansa näistä kohteista voisin mainita, mutten mainitse, sillä ne ovat suunnitelmia, eivät haaveita.

Kysyttiinpä minulta tämä kysymys koska vain, minulla on aina yksi vastaus valmiina: New York City. Kaupunki on jo ennestään tuttu, mutta niin rakas, että haluaisin palata sinne aina vain. Se ei sovi yhteen uusien paikkojen löytämisinnon kanssa, mutta kaihertaa aina taustalla. Matkasuunnitelmia tehdessämme toisella meistä on tapana jossakin vaiheessa heittää, että entä jos mentäisiin sittenkin taas New Yorkiin. Sitten molemmille syttyy kaihoisa katse silmiin, mutta ei, muutakin maailmaa on nähtävä. Eikä aina ole rahaa tai aikaa lähteä sinne asti. Voisikohan tämän ongelman ratkaista muuttamalla New Yorkiin...

Yritän muistella, ketkä tämän ovat jo tehneet, ja kenen tiedän sen muualta saaneen, ja haastan nämä mielessäni mukaan suosikkiblogeistani seuraavat: Kirjainten virrassa, Juuri tällaista, P.S. Rakastan kirjoja, kujerruksia, Lurun luvut ja Oota mä luen tän eka loppuun.

Poistoperjantai arvontoineen tulee tällä kertaa vasta illalla. Ja myöhään, pelkäsi Flow'n myötä viikonloppuleskeksi ja -yksinhuoltajaksi jäänyt bloggaaja. :/