tiistai 31. tammikuuta 2012

Dekkaritiistai: Box, Hoag ja Reichs


Kerron heti tähän alkuun, etten yleensä lue dekkareita enkä ole yleisesti ottaen niiden ylin ystävä. Lapsena luin pakolliset Agatha Christien kirjat sun muut, ja teininä muuten jännittävää kirjallisuutta, mutta aikuisella iällä en ole enää lukemistani lajityypin edustajista innostunut. Mma Ramotswe oli yhden kirjan perusteella sympaattinen tyyppi, mutta en lopulta jatkanut sitäkään sarjaa pidemmälle.

Esittelen tässä lyhyesti kolme dekkaria, jotka luin työtoimeksiantoina. Pyydän ottamaan huomioon, että tämän lajityypin ystävä voisi antaa kirjoille minua paljon paremmat arvosanat, eivätkä teokset ole välttämättä niin huonoja, kuin arvosanani väittävät. Sanallisissa arvioissa pyrin sanomaan jotakin objektiivistakin.



C.J. Box: Back of Beyond.
Kustantaja: Minotaur Books/Macmillan, 2011.
Sivuja: 384.
Genre: Kovisdekkari.
Arvio: 2,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"The night before Cody Hoyt shot the county coroner, he was driving without a purpose in his county Ford Expedition as he often did these days. He was agitated and restless, chain- smoking cigarettes until his throat was raw and sore. He drove right by the rural bars he used to frequent, not going in. Then the call came from dispatch on his cell phone: hikers claimed they found a burned-out cabin in the Big Belt Mountains to the northeast with maybe a dead body inside."

C.J. Boxin kirjaa lukiessani tunsin olevani kaikkein kauimpana mukavuusalueeltani - varsinkin aluksi. Voisin kyllä suositella tätä dekkaria miehille, tai naisillekin, jotka kaipaavat erityisen kovapintaista päähenkilöä sekä väkivaltaista menoa. Päähenkilö on vastenmielinen ja kirjan alku haukotutti minua jäykällä machoilullaan.

Tarinan kulkiessa eteenpäin kirjailija kuitenkin vähän rentoutui ja asetelmat muuttuivat mielenkiintoisemmiksi. Kirjassa seurataan kahta juonta, ja toisessa joukko ennestään toisilleen tuntemattomia ihmisiä lähtee ratsastusvaellukselle Yellowstonen luonnonpuistoon. Sitten heitä alkaa yksi kerrallaan kuolla. Joukko on kokemattomuuttaan avuton erämaassa kaukana sivistyksestä, eikä kukaan tiedä, miksi tai kenen toimesta vaeltajia lahdataan.

Kirjan tämä osio, joka muistuttaa monilta osin jo mainitsemani Agatha Christien klassikkojännäriä Eikä yksikään pelastunut, on mielestäni sen parasta antia. Murhaajan ja tämän motiivien arvailun lisäksi erilaisista ihmisistä koostuvan, poikkeuksellisissa olosuhteissa selviämään pyrkivän ryhmän dynamiikan rakentuminen ja kehittyminen on mielenkiintoista. Silti Back of Beyond ei kokonaisuutena kohoa mielestäni perusdekkaria kummoisemmaksi, vaikkei minua yhtään hämmästyttäisi, jos joku erityisen kovaksikeitetyistä dekkareista pitävä arvostaisi tätä paljonkin.

***

Kustantaja: Dutton/Penguin Group, 2011.
Sivuja: 464.
Genre: Psykologinen trilleri.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"The scene was a plein air painting, soft and impressionistic: the golden grass, the dark trees, bruise-purple mountains in the background, and the whisper-blue sky strewn with long, thin, pink-tinted clouds; the small white house with its old tile roof. On the other side of the mountains the sun had begun its descent toward the ocean. Here, the day seemed to have paused to admire its own perfection. Stillness held the landscape enraptured.

Nothing gave away a hint of what lay within the house."


Tami Hoagin kirja yllätti minut sen sijaan aika positiivisesti. Secrets to the Grave ei ole maailman parasta kirjallisuutta tai muutenkaan napakymppivalinta - minulle. Se onnistui kuitenkin siinä, missä dekkari kohdallani todella harvoin, eli oikeasti viihdyttämään. Luin kirjaa mielelläni ja sujuvasti, ja harkitsen jopa tätä edeltäneen Deeper Than the Dead (suom. Hautaa syvemmällä) -romaanin lukemista. Secrets to the Grave on kuitenkin itsenäinen jatko-osa, joten sitä ei ollut hankala lukea ensimmäisenä sarjasta.

Tässäkin kirjassa poliisit tutkivat murhajuttua, mutta laitoin genreksi psykologinen trilleri, sillä päähenkilö on lapsipsykologiaa opiskeleva nainen, ja teoksessa on enemmän tasoja kuin puhdasverisemmissä dekkareissa. Kirjasta löytyy toki lajityypilleen ominaisia piirteitä ja kliseitä, mutta henkilöt olivat minusta enimmiltä osin uskottavia ja samastuttavia, päähenkilö Anne Leone oikein miellyttäväkin. Sarja sijoittuu 1980-luvulle, mitä en huomioinut tai tullut ajatelleeksi kuin muutamia kertoja lukiessani, mutta rikoskirjallisuutta enemmän lukeville vielä alkeelliset tutkintamenetelmät tuovat ehkä juttujen selvittelyyn eksotiikkaa - tai kömpelyyttä - ja aiheuttavat hankaluuksia.

En innostunut niin paljon, että pyytäisin Hoagia vastaavia suosituksia, mutta uskallan suositella tätä muillekin perusdekkareita kaihtaville silloin, kun kaipaa sujuvaa perusviihdettä ja sopivasti jännitystä.

***

Kathy Reichs: Flash and Bones
Kustantaja: Scribner/Simon & Schuster, 2011.
Sivuja: 288.
Genre: Oikeusantropologinen dekkari.
Arvio: 2,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"LOOKING BACK, I THINK OF IT AS RACE WEEK IN THE RAIN. Thunderboomers almost every day. Sure, it was spring. But these storms were over the top.

In the end, Summer saved my life.

I know. Sounds bizarre.

This is what happened.

Bloated, dark clouds hung low to the ground, but so far no rain.

Lucky break. I'd spent the morning digging up a corpse.

Sound macabre? Just part of the job. I'm a forensic anthropologist. I recover and analyze the dead that present in less than pristine condition—the burned, mummified, mutilated, dismembered, decomposed, and skeletal.

OK. Today's target wasn't actually a corpse. I'd been searching for overlooked body parts."

Kathy Reichsin romaani oli minusta suorastaan huono. Siinä ei ollut ehkä yhtä ärsyttäviä piirteitä kuin Back of Beyondin sietämätön päähenkilö ja ällöttävä machoilu, mutta Flash and Bonesia eivät myöskään edes osittain pelastaneet psykologisesti mielenkiintoisemmat osiot, kuten C.J. Boxin kirjan kohdalla kävi.

Ehkä odotukseni eivät olleet kohdallaan. Tiesin, että Reichsin kirjat ovat suosittuja, samoin kuin niihin perustuva tv-sarja Bones (jota en ole tosin katsonut). Ajattelin, että naispäähenkilöllä ja tarinan sijoittumisella North Carolinaan päästään kohdallani jo pitkälle. Mutta ei, ei lainkaan.

Ensinnäkin kirja oli minusta tylsä. Välttelin sen lukemista ja katsoin kelloa huokaillen sitten, kun olin saanut pakotettua itseni kirjan ääreen. Toisekseen se toisti mielestäni kaikkia hölmöimpiä dekkarikliseitä ylikarrikoiduista henkilöhahmoista murhaajan käsittämättömän heppoiseen motiiviin. Kolmannekseen en jaksanut innostua rikosantropolgisesta terminologiasta ja hifistelystä tai tämän romaanin taustalla vaikuttaneesta NASCAR-rallista.

Tiedän, että monia innostaa nimenomaan tuo antropologinen luiden kaivelu, ja ainakin monien suomalaisten luulisi innostuvan ralliajoista. Sellaiset lukijat antanevatkin anteeksi esimerkiksi teoksen ärsyttävän naiskuvan, jossa päähenkilö on rempseä "hyväjätkä", mutta kaikki muut naispuoliset henkilöt todella typeriä - etenkin kauniit. Dekkarin pitäisi aina olla ns. pageturner, mutta tämä ei ollut minulle sellainen lainkaan, ja jokaisen luvun loppuun tungetut cliffhangerit lähinnä huvittivat.

***

On varmasti hyvä joskus astua pois mukavuusalueeltaan. Ja niin kuin tässä huomasin, noin yhdellä kerralla kolmesta se saattaa tuottaa miellyttäviäkin elämyksiä. Silti, jos olisin lukenut nämä kirjat vapaa-ajalla, olisin voinut käyttää senkin paremmin kuin Hoagin kirjaa lukien, niin hyvä genrensä edustaja kuin se minusta olikin. En todellakaan sano, että suutarin tulisi aina pysyä lestissään, mutta tässä iässä ja paljon lukeneena tuntee kirjamakunsa jo melko luotettavasti ja voi vapaat kädet saadessaan tehdä yleensä onnistuneita valintoja, vaikka ne olisivatkin turvallisuudessaan tylsiä (siis valinnat, eivät itse kirjat tietenkään..).

Ovatko tässä esitellyt kirjat tai kirjailijat teille tuttuja? Olisi kiva lukea myös dekkareista yleisesti ottaen pitävien mielipiteitä!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Miesten maanantai - Neil Abramson: Unsaid

Neil Abramson: Unsaid.
Kustantaja: Center Street/Hachette, 2011.
Sivuja: 368.
Genre: Koskettava lukuromaani ihmisistä ja eläimistä.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"And so here I am, unable to retreat and afraid to move onward empty-handed. Instead, I watch and hope that what I see will bring me understanding or at least the courage to move on without it, before everything fades and my pages turn blank. I don’t know how much time I have before this happens or the consequence for me if it does, but I don’t think it’s good.

If you believe my present predicament is merely the product of overreaction or perhaps cowardice, you may be right. But then I only have one question for you.

How many lives have you taken?"


En ole lukenut Sara Gruenin romaania Apinatalo, mutta lukemieni arvioiden perusteella uskallan sanoa, että monien siihen pettyneiden kannattaisi lukea Neil Abramsonin Unsaid. Kirjoissa on käsittääkseni samankaltaisuuksia, mutta tämä keskittyy nimenomaan eläimiin, ja pitkälti ihmisapinoihin - asia, jota olen lukenut monen Apinataloltakin odottaneen. Lisäksi Unsaid on oikein hyvä ja koskettava lukuromaani.

Kirjan päähenkilö on asianajajamies nimeltä David, mutta tarinaa kertoo hänen jo kuollut, eräänlaiseen välitilaan jäänyt, eläinlääkärivaimonsa Helena. Helenaa on kuollessaan ja nyt kuoltuaan ahdistanut, millä tavalla häntä väistämättä odottavaan vaikuttaa se, että hän on ammattinsa vuoksi lopettanut lukuisia eläimiä. Vaaditaanko häntä siitä tilille, ovatko eläimet syyttävinä ottamassa häntä vastaan? Kuinka monta virhearviota hän on tehnyt päättäessään, milloin kunkin oli kuoltava?

Helenalla on myös salaisuus, jonka hän on eläessään pitänyt mieheltään. Tietyt menneisyydessä tehdyt valinnat, joita hän ennen kuolemaansa yritti hyvittää, painavat yhä.  Helena yrittää haudan takaa vaikuttaa mieheensä, jotta tämä jatkaisi Helenan taistelua oikean asian puolesta. Tähän oikeussalidraamaan päättyvään jännittävään juoneen kietoutuu toinen kertomus, eli Davidin selviytyminen surussaan menetettyään vaimonsa. Davidin yhteisö, lemmikit, työkaverit ja läheiset, on mukana omilla tarinoillaan, jotka tuovat lukuromaanimaista sujuvuutta kirjan filosofisen pääsanoman, eläinoikeuksien ja etenkin ihmisapinoiden mahdollisen ihmisarvon puolustamisen rinnalle.

Unsaid-esikoisromaanissa on joitakin yhtäläisyyksiä kirjoittajansa elämään: Neil Abramson on Manhattanilla työskentelevä asianajaja, joka toimii aktiivisesti eläinsuojelutyössä. Hänen vaimonsa on eläinlääkäri ja pariskunta jakaa kotinsa paitsi lastensa myös lukuisten eläimien kanssa. Abramsonin vaimolta on lähtöisin kirjan Helenan pohdinta siitä, joutuuko hän kuoltuaan vastuuseen lopettamistaan eläimistä.

Tämä koskettava romaani teki minuun vaikutuksen. Olen eläinten ystävä ja eläinten oikeuksien puolustaja, mutta suhtauduin silti epäluuloisesti Unsaidin aihevalintaan. Pelkäsin kirjan olevan liian sentimentaalinen tai paasaava, mutta ei se ainakaan minulle ollut. Selvä kohderyhmä kirjalle ovat luonnollisesti lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät, mutta myös ihmissuhdekuviot ovat tässä mielenkiintoisia. Painavasta aiheestaan huolimatta kirja on selkeä lukuromaani, koska se on sujuva juoneltaan ja se vetoaa kovasti tunteisiin. Itkin monta kertaa tätä lukiessani.

Kertojaratkaisu, eli kuolleen ääni "haudan takaa" toimii minusta tässä erittäin hyvin. Kieli on kaunista, muttei runollista tai ilmaisussaan taiteellisen niukkaa, vaan sujuvaa, ja se kuljettaa tarinaa sekä tunnelmia hyvin. Kertoja on välillä kuivan humoristinen, mikä tuo kaivattua kepeyttä kaiken raskaan keskelle. Lopun oikeussalikohtaukset eivät ole mielestäni kirjan parasta antia, mutta niiden ansiosta kirjalla on jännittävä loppu. Kiitos amerikkalaisten televisiosarjojen oikeuskäsittelyä oli myös helppo seurata.

Suosittelen kirjaa koskettavien lukuromaanien ystäville, joiden sydämiin mahtuvat myös eläimet - lemmikit tai laajemmin muutkin elolliset olennot oikeuksineen.

Muistutus maanantaina: Blogistanian Globalia 2011

Hyvät (kirja)bloggaajat, muistakaa äänestää viime vuoden parhaita käännöskirjoja ajastamalla ehdokaslista blogiinne keskiviikkoaamuksi klo 10. Tarkemmat ohjeet ja paikka ilmoittautua mukaan löytyvät täältä. Alkaa jo ihan jännittää!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Parhaiden perjantai - Dolen Perkins-Valdez: Wench

Dolen Perkins-Valdez: Wench.
Kustantaja: Amistad/HarperCollins.
Sivuja: 290.
Genre: Historiallinen etelävaltiolaisromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"This was the second summer at the vacation resort for the six slaves. Three of the Southern men brought their slave women with them, first on ships and then riding in separate train cars after they entered free territory and boarded the Little Miami Railroad in Cincinnati. None of the Southern men brought their wives. Reenie’s master had brought his wife up close to the end of the previous summer, and Sweet’s mistress was dead. Lizzie’s master, Drayle, had never mentioned the possibility of bringing his wife.

It was no secret many of the northern whites who stayed at the resort disliked slavery. Even more, they disapproved of the slave women staying in the cottages with the white men. The resort was set in an area populated by Quakers and Methodists who declared themselves antislavery. East of Columbus, west of Dayton, sixty-four miles north of Cincinnati, the resort cast together an un­likely association of white Southern planters, white northerners, free coloreds, and slaves. So the six slaves stuck close together, even avoiding the free black servants who worked in the hotel."

Dolen Perkins-Valdezin esikoisromaani Wench pohjautuu mielenkiintoiseen historialliseen faktaan: Ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa ja orjuuden lakkauttamista pohjoisvaltioihin kuuluvassa Ohiossa toimi kylpylätyyppinen lomanviettopaikka, Tawawa House, jossa etelävaltiolaisilla orjanomistajilla oli tapana vierailla jättäen kotiin vaimonsa ja tuoden mukaansa orjarakastajattarensa. Tawawa Housessa isännät ja rakastajattaret asuvat yhdessä, ja välillä naiset pääsevät jopa hienoille illallisille hotellin tiloihin isäntiensä kanssa.

Romaanin päähenkilö on yksi orjarakastajattarista, Lizzie. Hän on älykäs nuori nainen, joka haluaa olla lojaali isännälleen, jota ainakin kuvittelee rakastavansa, mutta joka vielä enemmän haluaa parasta kahdelle lapselleen, jotka on saanut tuon isäntänsä, Draylen, kanssa. Myös Tawawa Housessa kesiä viettävien orjien väliset siteet ja luottamus ovat Lizzielle tärkeitä.

Lizzie on kotona etelässä isäntänsä ja tämän vaimon kotiorja, ja on ollut 13-vuotiaasta saakka isäntänsä rakastajatar. Isäntäpari ei ole saanut koskaan lapsia, mutta Lizziellä niitä on Draylen kanssa tosiaan kaksi. Tämä luo jännitteitä naisten välille ja tekee kolmiodraamasta monimutkaisen. Kirjan parasta antia on mielestäni noiden kolmen ihmisen välisten suhteiden kuvailu. Mikään siinä ei ole yksiselitteistä eikä mitään ole kuvattu mustavalkoiseksi. Drayle on varmasti orjanomistajaksi inhimillinen, mutta hänen ja Lizzien rakkaussuhde perustuu kuitenkin omistukseen. Myös Lizzien ja Draylen vaimon, Franin, suhde on mielenkiintoinen, ja siitä paljastuu loppua kohden uusia ulottuvuuksia.

Wench on vahvasti myös ystävyysromaani ja kertoo naisten välisestä solidaarisuudesta. Lizzien lisäksi kolmen muuta orjanaista sekä heidän taustansa on kuvattu elävästi ja mielenkiintoisesti. Isännät ovat keskenään erilaisia, osa on hyvin julmia, ja siksi kirjassa on järkyttäviäkin kohtauksia. Mässäilevä se ei kuitenkaan ole.

Kirjan loppu olisi voinut olla parempi, mutta kokonaisuutena Wench oli mielestäni erittäin hyvä romaani, jossa paljon käsiteltyyn aiheeseen oli löydetty tuore lähtökohta ja moderni lähestymistapa. Dolen Perkins-Valdezia on tämän esikoisromaaninsa perusteella kuvattu helpommin avautuvaksi tai nopeammin luettavaksi Toni Morrisoniksi. Romaani ei ole mielestäni liian kevyt, mutta sen lukee sulavasti. Wench kertoo orjuudesta, epätasa-arvosta, ystävyydestä, äitiydestä, lojaliteeteista, unelmista ja paremman tulevaisuuden toivosta. Monista surullisista kohtauksista huolimatta kirja on toiveikas eikä liian traaginen.

"WENCH

(c. 1290): A girl, maid, young woman; a female child.
(1362): A wanton woman; a mistress.

United States:
(1812; 1832): A black or colored female servant; a negress.
(1848) A colored woman of any age; a negress or mulattress, especially one in service."

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia hankintoja Kööpenhaminasta


Olen aiemminkin puhunut siitä, että minun on ikään kuin pakko ostaa matkoilta kirjoja, vaikka samat teokset saisi yleensä halvemmalla tilattua netistä kotiin. Näin kävi taas, kun olimme Kööpenhaminassa kuun alussa. Olin kysynyt etukäteen paikalliselta tuttavalta kirjakauppasuositusta, mutta sitten kävi ilmi, että hänen suosikkikauppansa, Politikens Boghal, oli remontin vuoksi suljettu. Onneksi löysin toisen, Arnold Busck Boghandelin, jossa luvattiin olevan englanninkielistä kaunokirjallisuutta tarjolla. 


Kyseinen kauppa oli muutenkin laaja valikoimaltaan ja silti minusta aika viihtyisä. Kahviokin sieltä löytyi. Englanninkielisten kaunokirjojen valikoima oli kohtuullisen suuri, mutta pettymyksekseni loppiaisviikonlopusta huolimatta alennusvalikoima oli pieni. Niinpä suurin osa ostoksistani oli pokkareiksi normaalihintaisia, mutta olin silti tosi tyytyväinen saalistamaani valikoimaan. Katsotaanpa sitä tarkemmin.


Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary For Lovers


Tämä kauan TBR-listallani ollut kirja on ilmestynyt suomeksikin (Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, Atena 2008), mutta parin blogiarvion perusteella olin päätellyt, että tämä olisi ehkä kivempi lukea englanniksi. Kun kirja oli Kööpenhaminassa näin kauniina ja kovakantisena tarjolla pokkarin hintaan, en voinut sitä vastustaa. Suomennoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Ina ja Mari A.
David Nicholls: The Understudy


Minä rrrrakastin Nichollsin suomennettua romaania Sinä päivänä. Tietyllä tavalla pelottaa, etteivät miehen muut kirjat voi olla yhtä hyviä, mutta tämän Pekan jutun luettuani vakuutuin siitä, että myös ne, esimerkiksi tämä The Understudy, kannattaa lukea - vaikka Arja ei ihan vakuuttunut.
Philip Roth: Everyman


Kerroin viikko sitten ostaneeni aika sokkona huoltoasemalta Tuohtumuksen, kun olin kerran Rothiin päättänyt tutustua. En malttanut olla ostamatta paria viikkoa myöhemmin myös tätä toista Rothia, kun se lähti kovakantisena alekirjana halvalla ja kuulosti mielenkiintoiselta. Vasta myöhemmin totesin tämän Everymanin (suom. Jokamies) olevan Tuohtumusta edeltävä osa Nemeses-kvartetissa, joten hyvä mäihä kävi.
Kyung-Sook Shin: Please Look After Mother


Tämä kirja on ollut ilmeisen suosittu ja suuri myyntimenestys maailmalla, mutta siitä huolimatta kuulin siitä ensimmäistä kertaa Norkulta ja kiinnostuin välittömästi. Piti ostaa.
Richard Yates: The Easter Parade


Pidin ihan hirveästi Yatesin Revolutionary Roadista ja nimesin sen jopa lempiklassikokseni. Luin jostakin blogista, se tosin taisi amerikkalainen, että myös Yatesin muut kirjat ovat todella hyviä. En ollut ollut niistä edes tietoinen! Nyt tosin huomasin Mikankin kirjoittaneen Yatesista ja myös tästä kirjasta. Kirjakaupassa The Easter Parade kuulosti takakannen perusteella mielenkiintoiselta ja hurmasi myös kannellaan.


Tällaisia kirjoja tällä kertaa. Odotan tosi paljon oikeastaan noiden kaikkien lukemista, joten eivät ne ihan hukkaostoksia olleet, vaikka suurin osa oli melko hintavia. Ja jälkeenpäin on aina kiva ajatella, että "tämän ostin siitä yhdestä kirjakaupasta siltä matkalta, jossa nähtiin sitä ja tehtiin tätä". Ehkä vähän höpsöä, mutta näin se täällä menee.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tiukkojen haasteiden tiistai: Underbara finlandssvenskar vid papper

Tässä teille seuraava Kirjavan kammarin haaste vuodelle 2012. Otetaan riskejä ja rakastutaan suomenruotsalaisiin! Vilken bra idé, inte sant?


Underbara finlandssvenskar vid papper


Haasteen ideana ja tavoitteena on lukea vuoden 2012 aikana mahdollisimman paljon suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tämä lähti omasta halustani lukea sitä lisää, sillä hyvin usein huomaan todella pitäväni suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksista. Sitten aloin huomata, että muutamassakin kirjablogissa nostettiin alkuvuodesta esiin suomenruotsalaisen kirjallisuuden korkea laatu, ja mieleeni tuli, että ehkä joku muukin voisi innostua tähän mukaan.


Haasteeseen ja vuoden lopuksi järjestettävään arvontaan voi osallistua jo yhdellä kirjalla, mutta pienen kilpailun aikaansaamiseksi eniten suomenruotsalaisia teoksia vuoden aikana lukeneita palkitaan heitäkin. Päätin myös jakaa haastetta alakategorioihin, koska siten se on minusta hauskempaa, eli "kivogare" på finlandssvenska. Fan vad kul!


Kirjoja voi lukea suomeksi tai ruotsiksi (ja muillakin mahdollisilla kielillä), mutta ne tulisi olla alunperin kirjoitettu ruotsiksi ja lisäksi kirjailijoiden tulisi olla suomalaisia. Esimerkkikirjailijoihin olen valinnut lähinnä sellaisia, joita on käännetty suomeksi, sillä tietääkseni vain harva tästä blogiyhteisöstä lukee sujuvasti ruotsiksi. Itselleni asetan myös tähän liittyvän lisähaasteen, eli aion opetella tänä vuonna lukemaan ruotsiksi aikuistenkin kirjallisuutta. Ruotsi on minulle periaatteessa helppoa ja kielitaitoni hyvä, mutta käytön puutteessa taidot ovat pahasti ruostuneet. Uskon, että kun aloitan helpoista kirjoista, opin nopeasti lukemaan alkukielellä muitakin (suomen)ruotsalaisia teoksia.


Haasteeseen voi ottaa osaa romaaneilla, novelleilla, runoilla, tietoteoksilla (asiaproosalla), lasten- ja nuortenkirjoilla, mutta vain kokonaisilla teoksilla. Lisäksi jättäisin harrastekirjat listasta pois, mutta saatte taas toimia itse omina tuomareinanne ja päättää, mitä kirjoja otatte mukaan. Jo aiemmin tänä vuonna, ennen haasteen lanseeramista luetut kirjat hyväksytään myös haastesuorituksiksi.


Alla on joitakin esimerkkitekijöitä kategorioittain:


Finlandssvenska damer

  • Marianne Backlén
  • Anni Blomqvist
  • Monika Fagerholm
  • Tove Jansson
  • Emma Juslin
  • Ulla-Lena Lundberg
  • Merete Mazzarella
  • Marianne Peltomaa
  • Henrika Ringbom
  • Carola Sandbacka
  • Solveig von Schoultz
  • Edith Södergran
  • Hannele Mikaela Taivassalo
  • Märta Tikkanen
  • Zinaida Lindén

Finlandssvenska herrar
  • Claes Andersson
  • Johan Bargum
  • Staffan Bruun
  • Bo Carpelan
  • Elmer Diktonius
  • Jörn Donner
  • Christer Kihlman
  • Fredrik Lång
  • Peter Mickwitz
  • Philip Teir
  • Henrik Tikkanen
  • Erik Wahlström
  • Kim Weckström
  • Kjell Westö

Barn- och ungdomsböcker
  • Tove Appelgren
  • Anna Gullichsen
  • Yvonne Hoffman
  • Tove Jansson
  • Camilla Mickwitz
  • Stella Parland
  • Christel Rönns
  • Annika Sandelin
  • Irmeli Sandman Lilius
  • Zachris Topelius
  • Maria Turtschaninoff

Sakprosa
  • Claes Andersson
  • Jörn Donner
  • Ulla-Lena Lundberg
  • Merete Mazzarella
  • Vivi-Ann Sjögren
  • Yrsa Stenius
  • Henrik Tikkanen
  • Märta Tikkanen

Listat eivät ole missään nimessä tyhjentäviä, vaan merkittäviäkin tekijöitä on kymmeniä enemmän. Etenkin runoilijoita, joita en tunne kovin hyvin. Näistä voi kuitenkin aloittaa.

Minä olen lukenut tänä vuonna jo Johan Bargumia ja Merete Mazzarellaa, ja molempia aion lukea lisääkin, ainakin heidän tuoreet uutuusteoksensa. Haluaisin lukea myös Tove Janssonin aikuisille suunnattuja teoksia (Kesäkirjan olen listannut jo Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen), ja lisää Märta Tikkasta. Tutustuisin mielelläni vihdoin Bo Carpelaniin ja Fredrik Långiin, ja haluaisin lukea Claes Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti. Ostin juuri kirja-alesta myös kolme Vivi-Ann Sjögrenin muistelmateosta, sillä ihastuin hänen tyyliinsä Kuukausiliitteen ruoka-artikkeleissa. Lasten kanssa tulee varmasti luettua suomenruotsalaisia kuvakirjoja... Eiköhän näillä ainakin alkuun päästä.

Ilmoitelkaahan, jos ihanat suomenruotsalaiset innostavat teitäkin - jag är väldigt ivrig. :)

Lycka till!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Maahanmuuttomaanantai - Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers

Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers.
Kustantaja: William Morrow/HarperCollins, 2011.
Sivuja: 336.
Genre: Maahanmuutto-/kasvutarina/lukuromaani
Arvio: 3,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Barely sixteen, I felt as old and shabby as my mother’s brown shawl, melting into Opi and the place carved out for me. As I knew my own plain face in our tin mirror, I knew each stone in the four walls and floor of our house. I knew the narrow streets draped across the mountain crest like threads for lacework never finished, unraveling into shepherds’ trails. These threads caught and held me like a web. I knew which families had carved wooden doors and which had rough nailed planks. I knew the voices and shapes of our people. By the sound of their footsteps I knew which of them walked behind me. I knew the old women’s coughs, the old men’s stories, the good husbands and those who came home stinking drunk from wine on market day. I knew why the mayor’s wife covered her bruises with a fine silk shawl. In a tapestry of Opi you’d see me in the shade of the olive trees with my dull brown hair and face turned away."

Tämä kirja oli minulle hienoinen pettymys. Se on kyllä hyvä lukuromaani, mutta kun olin lukenut siitä vain ja ainoastaan hehkuttavia arvioita lukuisilta sivustoilta, odotin jotakin tajunnanräjäyttävää, mitä tämä ei todellakaan ollut. Se on koskettava tarina, jonka parissa aika kuluu mukavasti, mutta perusluonteeltaan kirja on hyvin amerikkalainen, ja suomalaiseen makuun jopa naiivi uskossaan uusiin alkuihin ja Amerikan ihmemaahan.

Kirjan perussanoma on kyllä kaunis: hylkää ennakkoluulosi ja opi luottamaan muukalaisiin, niin voit paitsi saada apua myös oppia jotakin tärkeää. Romaani kertoo italialaislähtöisen Irman tarinan. Hän kasvaa 1800-luvun loppupuolella pienessä pohjoisitalialaisessa Opin kylässä, jossa kaikki syntyvät ja kuolevat samassa talossa, tuntevat toisensa ja suhtautuvat ulkomaailmaan pelonsekaisin ennakkoluuloin. Ikävät tapahtumat Irman elämässä kuitenkin pakottavat hänet lähtemään kotoa, Amerikkaan asti, ja vaikka äiti oli opettanut Irmalle, ettei muukalaisiin voisi koskaan luottaa, hän saa rankan matkansa varrella apua lukemattomilta erilaisilta ihmisiltä, joiden juuret ovat eri puolilla maailmaa.

Irman tarina on melko tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon -kertomus, jotka ovat suosittuja Yhdysvalloissa ja jotka luovat sekä kertovat ko. kansan identiteetille tärkeää tarinaa uudelleen ja uudelleen. Ällön imelä tämä kertomus ei ole, sillä Irman elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja synkkyyttä - kyllästymispisteeseen saakka. Kaipasinkin välillä enemmän valoa ja lämpöä tarinaan.

Tämän lisäksi teksti oli jokseenkin yksinkertaista ja valmiiksipureskeltua. Tuntui, että kaikki selitettiin aika tavalla auki, vieläpä opettavaiseen sävyyn, eikä lukijalle jätetty paljon itsenäisesti pohdittavaksi. Silti luulen, että jos olisin lukenut tämän ns. puhtaalta pöydältä, olisin ihastunut kirjaan enemmän. Nyt odotukseni olivat liian korkealla. Eihän tämä oikeasti voi kauhean huono olla, jos koko Amerikka tätä rakastaa. Uskallan siksi suositella kirjaa niille, jotka etsivät hyvää lukuromaania, ja joita kiinnostaa 1800- ja 1900-lukujen taite, Yhdysvaltojen maahanmuuttohistoria erilaisine etnisine ryhmineen sekä selviytymis- ja kasvutarinat. Kansikin on aika söötti!

Innostuneempia arvioita voi lukea vaikkapa Goodreadsista.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Parhaiden perjantai - Paul Murray: Skippy Dies

Paul Murray: Skippy Dies.
Kustantaja: Faber & Faber/Penguin, 2010.
Sivuja: 661.

(Äänikirjan lukija: Patrick Moy.)
Genre: Tragikoominen kouluromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"'Anyone?' he repeats, looking over the class, deliberately ignoring Ruprecht Van Doren's upstretched hand, beneath which the rest of Ruprecht strains breathlessly. The rest of the boys blink back at Howard as if to reproach him for disturbing their peace. In Howard's old seat, Daniel 'Skippy' Juster stares catatonically into space, for all the world as if he's been drugged; in the back-row suntrap, Henry Lafayette has made a little nest of his arms in which to lay his head. Even the clock sounds like it's half asleep.

'We've been talking about this for the last two days. Are you telling me no one can name a single one of the countries involved? Come on, you're not getting out of here till you've shown me that you know this.'

'Uruguay?' Bob Shambles incants vaguely, as if summoning the answer from magical vapours."

(Historianopettaja Howardin kuulustellessa oppilaitaan Ensimmäisestä maailmansodasta.)

Irlantilaisen Paul Murrayn romaani Skippy Dies jäi reilun vuoden takaa mieleeni ulkomaisista kirjablogeista nimensä ja Booker- ja muiden palkintoehdokkuuksiensa vuoksi. Sen sijaan kirjan kuvailu ei innostanut minua sen pariin: päähenkilöinä teini-ikäisiä poikia sisäoppilaitoksessa katolisessa Irlannissa ja tapahtumien alkaminen yhden heistä kuollessa donitsinsyöntikilpailussa. Monet kehut saivat minut silti kokeilemaan kirjaa, ja se olikin aivan mahtava.

En yleensä lue huumorikirjoja, mutta vaikka Skippy Dies on osittain todella hauska, se on parhaiden komedioiden tapaan pohjimmiltaan traaginen. Henkilögalleria on hyvin runsas ja joukossa on koulupoikien lisäksi myös tyttöjä ja monta aikuistakin. Myös romaanin käsittelemät aiheet ovat uskomattoman moninaisia rakkauselämän koukeroista nuorten lääkekännien kautta fysiikan säieteoriaan. Ja silti paketti pysyy ponnistelematta kasassa. Skippy Dies perustuu osittain kirjailijan omiin koulukokemuksiin.

Kuuntelin tämän romaanin äänikirjana, ja vaikka se ei aina ole kirjalle eduksi, nyt erittäin taitava ääninäyttelijä Patrick Moy teki kuuntelemisesta juhlaa. Hän oli miellyttävä-ääninen, selkeä ja innokkaasti eläytyvä. Ainoa ongelma - se sama, joka on jokaisella äänikirjojen lukijalla - oli vastakkaisen sukupuolen edustajan esittäminen dialogikohtauksissa. Moyn naiset siis kuulostivat gayparodialta, mutta kun siihen tottui, hänen kuuntelemisensa oli erittäin nautittavaa. Näytteen voitte kuunnella esimerkiksi täältä.

Kaikkein hienointa Murrayn kirjassa ovat ehkä henkilöhahmot, joihin kiintyy ja joita heidän omituisuuksistaan huolimatta ymmärtää. Yksi päähenkilö on Skippy, jonka kuolemalla kirja tosiaan alkaa, mutta jatkuu sitten kerimällä auki tapahtumasarjaa, joka johtaa tähän traagiseen tapahtumaan. Toinen päähenkilö lienee historianopettaja Howard, jonka keski-iän kriisiä, parisuhdeongelmia ja moraalisia pohdintoja romaani käsittelee paljon. Muista henkilöistä paljon ovat esillä esimerkiksi Skippyn läski neropattiystävä, Ruprecht, ja Howardin esimies, Seabrook Collegen vt. rehtori "the Automator", jonka puheenparsi Moyn tulkitsemana jää lähtemättömästi mieleen.

Juoni pyörii päähenkilöiden rakkauselämän, ystävyyssuhteiden ja muun henkilökohtaisen ympärillä, mutta lukuisten henkilöhahmojen ansiosta tarinassa on eriyisen paljon sivujuonteita, kuten pedofiliaa, syömishäiriöitä, pornoa, väkivaltaa, koulukiusaamista ja niin edelleen. Myös valoisampia asioita - Skippy Dies ei traagisuudestaan huolimatta ole synkkä. Kaiken keskipisteenä on koulu, Seabrook College, jonka maineen varjelu tuntuu olevan the Automatorin tärkein tehtävä.

Vaikka äänikirjakokemus oli tällä kertaa niin hieno, tämä on kirja, jonka haluan joskus lukea myös painettuna ja saada sen omaan hyllyyni. Skippy Dies on Murrayn toinen romaani, ja aion lukea esikoisenkin, An Evening of Long Goodbyes, joka on niin ikään ollut kehuttu ja ehdolla erinäisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi.

torstai 19. tammikuuta 2012

Tolstoita torstaina: Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-7).
Kustantaja: WSOY (1910-1), Otava (1961), Karisto (1979).
Suomentanut: Eino Kalima (WSOY, tarkistanut Arja Pikkupeura 2007), Ulla-Liisa Heino (Otava), Lea Pyykkö (Karisto).
Sivuja: 792.
Genre: Realismin venäläisklassikko.
Arvio: 4,25/5.
Lue yhden suomalaisen kustantajan esittely täältä.


"Vronski lähti konduktöörin jäljessä vaunuun, mutta pysähtyi vaununosaston ovelle antaakseen tietä ulos tulevalle naishenkilölle. Maailmanmiehen tottumuksella Vronski näki jo ensi silmäyksellä, että tämä ulkoasusta päätellen kuului korkeimpiin seurapiireihin. Vronski pyysi anteeksi ja oli jo menossa vaunuun, mutta tunsi pakottavaa tarvetta vielä kerran vilkaista naiseen - ei niinkään paljon hänen harvinaisen kauneutensa eikä sen hienouden ja koruttoman sulouden vuoksi, joka ilmeni koko hänen olemuksessaan, kuin siksi, että viehättävien kasvojen ilmeessä oli jotakin erityisen hyväilevää ja hellää."


Minun Anna Kareninani - tai paremminkin appivanhempieni Anna Karenina, joka on minulla lainassa - on Otavan painosta ja kuuluu sarjaan Suuret venäläiset kertojat. Se ei ole lyhennetty, vaan ilmeisesti niin pientä ja tiheää pränttiä, että mahtuu 792 sivuun siinä, kun joissakin suomalaisissa Anna Karenina -painoksissa on jopa 999 sivua. Joka tapauksessa tässä niteessä itse Anna esitellään yllä olevan lainauksen turvin ensi kertaa vasta sivulla 67.


Luin vihdoin Leo Tolstoin klassikkoromaanin viime syksyn aikana, kun Zephyr Kirjanurkkauksesta järjesti järkäleestä kimppaluvun. Hankkeen aikataululle uskollisena luin kirjaa kokonaiset neljä kuukautta. Ehkä kirjan laajuuden ja pitkän lukuajan vuoksi minusta tuntuu, että on vaikea kirjoittaa teoksesta mitään ytimekkään kokoavaa. Ehkä se johtuu siitäkin, että luku-urakan päättymisestä on jo muutama viikko.


Tiesin Anna Kareninasta toki jotakin etukäteen. Tiesin, että kyseessä on kolmiodraama, joka päättyy onnettomasti. Sitä en tiennyt, että kirjassa on niin paljon muutakin materiaalia. No, Vronskin ja Annan rakkaustarinassa ei ollutkaan aineksia kuin ehkä kolmannekseen kirjasta. Se ei ollut mielestäni niin unohtumaton, kuin olin kuvitellut. Rakkaustarina on hyvin traaginen, mutta rakkaus kuolee jo ennen Annaa, eikä romanssia muutenkaan ole kuvailtu taivaalliseksi tai sen osapuolia erityisen miellyttäviksi. Tolstoi ilmeisen tarkoituksellakin kuvaa tämän "turmiollisen", avioliiton ulkopuolisen suhteen alusta alkaen onnettomaksi ja tuhoon tuomituksi.


Vronskin ja Annan rinnalla esitellään ns. terveempi sekä onnellisempi suhde ja myöhemmin avioliitto Levinin ja Kittyn välillä. Myös muita onnellisia ja onnettomia pariskuntia esitellään. Kuten sanottu, itse Annakin astuu näyttämölle vasta, kun kirja on sivulla 67, ja yllättävän vähän hän romaanin nimivalinta huomioon ottaen siellä muutenkaan esiintyy. Anna Karenina on ilmestynyt alunperin jatkokertomuksena, mikä hiukan selittää nykylukijan silmään omituisen runsasta, siellä täällä hyppivää ja jaarittelevaa kertomista sekä rakennetta.


Kaikenlaista sinällään omituista kirjassa siis on, mutta pidin siitä silti. Välillä kovastikin. Alussa olin totaalisen ihastunut kepeän kuplivaan seurapiirielämän kuvailuun. Henkilöhahmoja esiteltiin vanhahtavan hauskasti, esimerkiksi näin:


"Pukeuduttuaan Stepan Arkadjits pirskotti ylleen hajuvettä, veti suoriksi paidanhihat, pani totunnaisin liikkein savukekotelon, lompakon, tulitikut ja kellon kaksinkertaisine vitjoineen ja riipuksineen kunkin omaan taskuunsa ja tuntien itsensä puhtaaksi, tuoksuvaksi, terveeksi ja fyysillisesti hilpeäksi onnettomuudestaan huolimatta hän lähti kevyesti keinahdellen ruokasaliin jossa kahvi jo häntä odotti ja sen vieressä kirjeet ja virastosta tulleet paperit."


Tyyli oli toisin sanoen kevyttä, joskin virkkeet usein tolkuttoman pitkiä. Vaikka Tolstoin kirjoittaminen pysyy melko samanlaisena läpi teoksen, aiheet kuitenkin vaihtelevat niin paljon, että mielenkiinto ei ainakaan minulla pysynyt koko ajan yllä samalla intensiteetillä. Hauskan seurapiirielämän ja solmuisten ihmissuhteiden lisäksi Anna Kareninassa käydään paljon läpi esimerkiksi yhteiskunnallisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Osa niistä oli minusta hyvinkin mielenkiintoisia, toisiin taas en jaksanut millään keskittyä. Filosofisten osuuksien lisäksi Tolstoi pysähtyy välillä kuvaamaan yksityiskohtaisesti myös vaikkapa arkisia maatilan töitä. Ei ihme, että teoksella on mittaa!


Ihastuneen alun jälkeen pidin kyllä kirjasta loppuun saakka, mutta aloin kieltämättä puutua sen jaaritteluihin - ajoittain. Loppuvaiheessa sain uutta intoa ja tukea lukemiseen Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus -teoksesta, jossa käsiteltiin Anna Kareninaa paljon. Jos olin lukemisen alussa yllättynyt siitä, kuinka myöhään Anna tuli kertomukseen mukaan ja kuinka pieni rooli hänellä siinä lopulta oli, myös loppu sai minut samalla tavalla hämilleen. Nk. loppuhuipennus, josta olin tietoinen etukäteen, olikin melko nopeasti kuvailtu tapahtuma, jonka jälkeen kirjan muiden henkilöiden elämä tuntui jatkavan kulkuaan häiriöttä.


Kaiken kaikkiaan Anna Karenina oli minusta hyvä. Siinä on piirteitä, jotka tekevät siitä rasittavan, ja melko kevyestä tyylistä huolimatta raskaan luettavan, mutta se käsittelee niin monia olennaisia asioita - ja aikanaan ehkä radikaalistikin - etten lainkaan ihmettele sen klassikkoasemaa. Olennaisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi avioliittoa, naisen asemaa, luokkajakoa, politiikkaa ja uskontoa. Teokselle annettavaa arvosanaa miettiessäni ajattelin, että osittain se oli minusta lähes täysien pisteiden arvoinen, mutta toisilta osin paljon heikompi. Kompromissina arvosana on nyt 4,25/5. En ehkä suosittelisi tätä mittavaa luku-urakkaa kaikille, mutta olen silti onnellinen, että teos tuli kimppaluvun myötä tahkottua läpi, sillä jo yleissivistyksen vuoksi ja monien kulttuuristen viittauksien ymmärtämiseksi kerään mielelläni näitä klassikkosulkia hattuuni.


"Vain ylhäällä koivuissa, joiden alla hän seisoi, surisivat kärpäset herkeämättä kuin mehiläisparvi, ja väliin kuului metsän takaa lasten ääniä. Äkkiä kajahti läheltä metsänreunasta Varjenkan kontra-altto, joka kutsui Grisaa, ja Sergei Ivanovitsin kasvoille levisi iloinen hymy. Huomatessaan hymyilevänsä hän ravisti vakavasti päätään omalle mielentilalleen, otti esiin sikarin ja pani sen suuhunsa. Hän ei pitkään aikaan saanut tulitikkua syttymään, sillä hänen raapiessaan sitä koivunrunkoa vasten kietoutui tuohen hieno pinta rikin ympärille ja liekki sammui. Viimein hän sai tikun syttymään, ja tuoksuvana sikarinsavu kiemurteli ilmassa kuin leveä väreilevä liina, joka vetäytyi eheänä ja tasaisena pensaan yli riippakoivun lehvien alle."


Anna Kareninasta ovat bloganneet myös ainakin Salla, Morre, Satu ja Maija

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia hankintoja huoltoasemalta

Kirjablogeissa on joskus keskusteltu huoltoasemien kirjavalikoimista. Kuulostaa aika krouvilta, mutta nykyisin ABC-asemilla, joita toki jokainen itseään kunnioittava sivistynyt ihminen karttaa kuin ruttoa, on yllättävän hyviä kirjanostopisteitä.


Ja tuo ABC-kritiikki oli ainakin jossakin määrin itseironista, sillä vaikka minäkään en välttämättä ko. ketjua fanita, on myönnettävä, että pitkillä automatkoilla suuntamme useimmin pysähdyspaikkaa etsiessämme juuri ABC:lle kattavien palveluiden ja hyvien lasten leikkipaikkojen vuoksi. Tai vaikka kirjojen - vaikka minun pitää tietenkin aina kirkkain silmin väittää, etten aio käydä katsomassa kirjoja, vaan voimme jatkaa matkaa "ihan pian".


Itsenäisyyyspäiväviikonloppuna kävimme Forssan ABC:llä, jossa on Kirjapörssi. Ostin sieltä joululahjoja ja pari kirjaa itsellenikin. Tapaninpäivänä Joensuun joulunvietosta palatessamme pysähdyimme poikkeuksellisesti Juvan ABC:llä (yleensä pidämme tauon puolivälissä, eli Mikkelissä), jonka yhteydessä on taas Q-Point-lahjatavarakaupan kirjalöytönurkka. Juvan onneton leikkipaikka kompensoitui tällä hauskalla "kojulla", jolta kirjoja sai ostaa paitsi tavallisin tarjoushinnoin myös kilohintaan. Kirjahyllyn päässä oli tosiaan vaaka, jossa sai käydä välillä punnitsemassa keräämänsä kirjat ja katsomassa niiden kilohinnan. Eikä ollut paljon! Mukaan lähti seuraavat teokset:


Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat
Alaa al-Aswanin Chicagolaisittain on yksi viime vuoden uutuuksista, joka minulla on hyllyssä, mutta yhä lukematta. Aion kuitenkin sen lukea, ja ajattelin, että voisin samalla lukaista myös kirjailijan aiemman teoksen, joka oli ehkä aika myyty tai puhuttu tai arvostettu, koska se näyttää ja kuulosaa niin tutulta, vaikken osaa suorilta käsin sanoa, mistä se kertoo.


Turkka Hautala: Salo
Tämä oli vähän hassu ostos, sillä lahjoitin kirjailijan toisen romaanin, Paluun, lukematta blogiarvonnassa pois, sillä ajattelin, ettei Hautala kiinnosta minua. Sittemmin häntä on kehuttu kuitenkin tosi monissa blogeissa, ja kun tämä ei muutamaa euroa enemmän kovakantisena maksanut, ajattelin että voisin ehkä antaa herralle sittenkin mahdollisuuden.
Nick Hornby: Skeittari
Tämä ei taas aiheen puolesta hirveästi kiinnosta, mutta aina välillä ajattelen, että voisin lukea hauskaa brittimiestä enemmänkin. Ja varsinkin ajattelen, että Teemu voisi tykätä Hornbysta ja tästäkin kirjasta. No, on hän Uskollisen äänentoiston lukenutkin, ja muistaakseni pitänyt sitä ihan kelvollisena.
Maritta Lintunen: Heijastus
Tästä en tiedä hirveästi mitään, mutta muistin ainakin Hannan kehuneen Lintusen viimevuotista novellikokoelmaa Mozartin hiukset, ja tämäkin kuulosti takakannen perusteella mielenkiintoiselta. Tarpeeksi syitä ostaa kaunis- ja kovakantinen kirja pilkkahintaan!
Tommi Melender: Ranskalainen ystävä
Kyllä, minulla on tätä kohtaan ennakkoluuloja, mutta koska ennakkoluulojen kaataminen, tai ainakin sen yrittäminen, on hyvästä, ostin sitten Melenderiä. Kuka tietää, ehkä olenkin tarpeeksi älykäs ja hienostunut tälle teokselle? Melender on kovasti arvostettu ja varmasti taitava kirjoittaja.
Philip Roth: Tuohtumus
Roth on alkanut viime aikoina kiinnostaa. Olen suuri amerikanjuutalaisuuden ystävä, jos nyt näin voi sanoa. Olen lukenut aiemmin vain Portnoyn tautia, eli värikästä masturbaatiokuvausta, mutta ehkäpä tästä löytyy muutakin. Huomasin sittemmin, että Tuohtumus on kirjakvartetin toinen osa, mutta ei huolta: tästä vielä tietämättä ostin myöhemmin Kööpenhaminasta kvartetin ensimmäisen osan, Everymanin (Jokamies). :)


Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi
Minulla on tyttökirjakokoelmissani ne neljä alkuperäistä Selja-kirjaa. Kai tämä sopii joukon jatkoksi, vaikka onkin epäilyttävän moderni. ;) Vielä puuttuu välistä toinen 2000-luvun Selja, Seljalta maailman ääreen. Minulla on myös pari muuta Virtasen tyttökirjaa, mutta monia saan vielä metsästääkin. En muuten itse lapsena lukenut Virtasta mitenkään intohimoisesti, vaan Seljatkin muistan lähinnä isosiskoni lukemistosta.


Gunilla Wolde: Sanna- ja Teemu-kirjoja
Pidin lapsena kovasti näistä kirjoista ja olen ollut iloinen uusista painoksista, joita olen ostellut lapsilleni. Stella piti etenkin Sanna-kirjoista kovasti, ja nyt kun ne alkavat olla hänelle jo vähän lapsellisia, Dani jaksaa kuunnella sopivan mittaisia Sannan ja Teemun seikkailuja. Melkein kaikki ihanan nostalgiset kirjat meillä jo onkin.




Hinnat olivat tosiaan edullisia, muutamaa euroa per kirja, niin normaalisti hinnoteltuina kuin kilohinnaltaan kirjojen kesken jaettuna. Taisin kysellä jo viimeksi, oletteko te ostelleet kirjoja huoltoasemilta - tai paremminkin niiden yhtyedessä olevista myymälöistä? Entä miltä kirjojen ostaminen kilohintaa kuulostaa - hauskalta vai halventavalta bulkkitavaran myymiseltä? Ja lopuksi: ovatko nämä ostamani teokset teille tuttuja - voitteko niitä suositella tai kehottaa jättämään lukematta?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...