Totally British -tiistai - Helen FitzGerald: The Donor

Helen FitzGerald: The Donor.
Kustantaja: Faber & Faber (UK).
Sivuja: 320.
Genre: Hieman vinksahtanut nykyproosa.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Why didn’t Will try and find her? Why didn’t he pull out all the stops, get off his backside and beg her to come back? He knew why now. He might even have known then but he dulled the truth with wine and soppy music. The reason was this: Will Marion was a useless lazy idiot fuckwit. He always had been. His father was right. When Will got his report cards each year, his father would say, ‘Is there anything you’re good at, boy?’ When Will’s girlfriends chucked him they both said something like, ‘You’re going nowhere, Will.’ When Will’s film projects evaporated, Si said, ‘What do you expect, mate? You didn’t even try.’

Why didn’t he? Why didn’t he study hard at school, work harder at relationships, work harder at work? The easy answer was that he couldn’t be arsed. The hard answer was that he couldn’t be arsed because he was certain he would fail."

Skotlantilainen Will Marion on luuseri, joka rakastuu villiin päihteiden väärinkäyttäjään, Cynthiaan. He saavat yhdessä kaksostytöt, joiden ollessa vielä pieniä, Cynthia yllättäen lähtee jättäen perheensä. Will ei tahdo päästä menetyksestä yli, vaan yrittää etsiä Cynthiaa vuosikaudet tätä kaiken aikaa kipeästi kaivaten. Sillä aikaa Cynthia kiertelee ympäri maailmaa tuhoten itseään huumeilla ja ikävöiden tosirakkauttaan, joka on istunut jo kauan vankilassa.

Will kasvattaa tyttäret yksin, ja kirjan pääjuoni rakentuu tytärten parantumattoman munuaisvian ympärille. He molemmat sairastuvat kuolemanvakavasti ja heidän ainoa toivonsa on löytää sopiva munuaisen luovuttaja. Heillä molemmilla on harvinainen kudostyyppi, ja siksi sopivan luovuttajan löytäminen on erityisen vaikeaa. Will on varma omasta sopivuudestaan, muttei uskalla testauttaa sitä, ennen kuin löytää toisen sopivan luovuttajan. Hän ei nimittäin voi kuvitella tekevänsä valintaa kahden tyttärensä välillä – kumman elämän hän pelastaisi ja kumman antaisi kuolla.

Kun sopivia luovuttajia ei tahdo löytyä, Will päättää etsiä kadonneen vaimonsa käsiinsä hinnalla millä hyvänsä. Vaimon etsintä, löytäminen ja sitä seuraavat tapahtumat muodostavat mustaa huumoria viljelevän tapahtumien ja käänteiden verkon. Lopun voi sanoa olevan onnellinen.

Kirjan alku sai minut innostumaan. FitzGerald kirjoittaa todella hyvin. Hän käyttää sanoja säästellen, mutta onnistuu sanomaan lyhyillä lauseilla paljon. Kirja on myös täynnä kuivaa, mustaa huumoria, joka ilmenee etenkin lakonisisissa huomioissa. Suurin osa henkilöhahmoista on kiinnostavan epämiellyttäviä ja/tai vinksahtaneita. Myös alkuasetelma – mitä isä tekee, jos voisi pelastaa yhden kahdesta lapsestaan – on kaikessa kauheudessaan mielenkiintoinen. Alun jälkeen kirja kuitenkin hieman lässähti. Luin sen ihan mielelläni loppuun, mutta omalaatuisen tyylin viehätys loppui jossakin vaiheessa, ja vaikka kirjoittaja oli taitava edelleen, en tuntenut polttavaa tarvetta palata kirjan pariin saadakseni selville, kuinka siinä käy.

The Donor on aika erikoinen. Sitä on kuvattu trilleriksi, mutten lukenut tätä itse sellaisena. Toki lukija jännittää, kuinka tytöille lopulta käy, mutta loppuratkaisu ei ollut mielestäni oleellinen, ja suorastaan aika ennalta-arvattava. Kirjaa on vaikea asettaa mihinkään genreen. Se on hieman vinksahtanutta, mustan huumorin sävyttämää nykyproosaa, josta erityisen raikkaan tämän kirjan kohdalla tekee naiskirjailija, joka ei kirjoita kovin naisellisesti. Pidän kirjan kannesta paljon, mutta mielestäni se ei anna hyvää kuvaa kirjan sisällöstä. Kannen perusteella voisi kuvitella alkavansa lukea jotakin paljon tavallisempaa, lempeämpää ja tyttömäisempää.

Kirjailija Helen FitzGerald syntyi Australiassa 13-lapsiseen perheeseen, opiskeli yliopistossa englantia ja historiaa, ja muutti nuorena aikuisena Intian ja Lontoon kautta Skotlantiin suorittamaan sosiaalityön maisterintutkintoa. Hän alkoi kirjoittaa työskennellessään rikosoikeudellisena sosiaalityöntekijänä mm. vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneiden vankien parissa. Hän aloitti käsikirjoittajana tuottaen aluksi opettavaisia lastenohjelmia. Hän sai useita käsikirjoituksia myytyä, mutta turhautui lopulta siihen, ettei yksikään niistä päätynyt tuotantoon asti, ja alkoi kirjoittaa romaaneja.

FitzGerald kirjoitti aluksi rikosromaaneja, mutta nykyisin hänen kirjansa ovat monipuolisempia ja vaikeampi sijoittaa mihinkään genreen. The Donor on FitzGeraldin viides aikuisten romaani. Hänen kirjansa ovat olleet bestsellereitä Hollannissa ja Saksassa, ja lisäksi niitä on julkaistu Iso-Britanniassa, Australiassa/Uudessa-Seelannissa, Ranskassa ja Italiassa. Hänen tyyliään on verrattu mm. Fay Weldoniin.

Lisää arvioita The Donorista voi käydä lukemassa kirjan Goodreads -sivulta.

Totally British -tiistai - David Nicholls: Sinä päivänä

David Nicholls: Sinä päivänä (One Day).
Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Sauli Santikko.
Kansi: Craig Ward.
Sivuja: 505.
Genre: Viihdyttävä sukupolvilukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Totally British: Modern Men Writers -haastetta.


"Dexter puhalsi savua sieraimistaan ja nousi sängystä. Hän katsoi nuhruista vuokrahuonetta ja tiesi täydellisen varmasti, että kaikkien taidepostikorttien ja vihaisia näytelmiä mainostavien valokopiojulisteiden joukosta löytyisi Nelson Mandelan kuva kuin haaveena täydellisestä poikaystävästä. Viimeisten neljän vuotensa aikana hän oli nähnyt kohtalaisen määrän tällaisia makuuhuoneita, kuin rikospaikkoja pisteinä kaupungin kartalla, huoneita, joissa ei koskaan päässyt paria metriä kauemmaksi Nina Simonen albumista, ja vaikka hän oli harvoin nähnyt samaa makuuhuonetta kahta kertaa, näkymä oli liiankin tuttu. Rikkinäinen yölamppu, laiminlyödyt ruukkukasvit, pesuaineen tuoksu halvoissa, vääränkokoisissa lakanoissa. Emmalla oli myös tuo taiteellisten tyttösten kiintymys kollaaseihin, opiskelukavereista ja perheenjäsenistä näpätyt kuvat oli siroteltu Chagallien ja Vermeerien ja Kandinskyjen sekä Che Guevarojen ja Woody Allenien ja Samuel Beckettien keskelle. Täällä ei mikään ollut neutraalia vaan kaikki viittasi johonkin ja tarkoitti jotain. Koko huone oli manifesti. Huokaisten Dexter tunnisti Emman sellaiseksi, jolle porvari oli haukkumasana. Hän ymmärsi kyllä, että 'fasisti' oli jokseenkin epämiellyttäviä merkityksiä sisältävä sana, mutta hän itse piti sanasta 'porvari' ja kaikesta, mitä siihen sisältyi: turvattua elämää, matkustelua, hyvää ruokaa, seurustelutapoja, kunnianhimoa; mitä sitä sellaista anteeksi pyytelemään."


Monia harmittaa, kun kirjablogeissa tuntuu pyörivän usein samoja kirjoja, niitä kiinnostavimpia uutuuksia. Tiedän, että esimerkiksi tämä teos on ollut esillä jo varmaan yli kymmenessä kotimaisessakin blogissa, mutta villit hevosetkaan eivät olisi saaneet minua jättämään tätä lukematta. Ja haluan tämän myös blogiini tuoda, jo yksistään levittääkseni kirjan ilosanomaa niille lukijoille, jotka eivät seuraa muita kirjablogeja.


Sinä päivänä oli minulle tavallaan täydellinen kirja. Onneksi elämässä saa olla montakin tärkeää, täydellistä kirjaa, sillä toki kaipaan joskus enemmän älyllistä pureskeltavaa tai kiehtovampaa kieltä. Ei tämä missään nimessä maailman paras kirja ole, jos kirjallista laatua mitataan. Mutta Sinä päivänä oli niin täydellisen viihdyttävä olematta tyhmentävä, ja koskettava olematta imelä, ettei voi kuin kumartaa David Nichollsin suuntaan. Syvään.


Usein suuret odotukset kääntyvät itseään vastaan, mutta tätä kirjaa tiesin rakastavani etukäteen, enkä pettynyt tippaakaan. Ainoastaan kaksi asiaa harmittaa minua: Ensinnäkin se, että arvasin erään blogikeskustelun lukeneena, mitä lopussa tapahtuu, ja toisekseen se, etten lukenut tätä alkukielellä.


Tiedän, että olen Iso-Britanniassa asuneena, sikäläistä puheenpartta ja kulttuuria melko hyvin tuntevana aika julma tuomari. Muistelen, että aikoinaan lukemani Hesarin arvio suorastaan kehui käännöstä (linkitän sen tähän kohta), ja toisaalta sitten muistan, että Ilselän Minna varovaisesti kritisoi sitä omassa jutussaan (vanhan bloginsa puolella). Ei käännös missään tapauksessa luokaton ollut, vaan monella tapaa sujuvakin, mutta bongailin anglismeja ja "kuulin läpi", miten paljon nokkelammin moni asia on alkukielisessä versiossa brittienglannilla sanottu. Olisi siis kannattanut ostaa kirja jo pari vuotta sitten, kun sitä harkitsin, tietämättä vielä tästä tulevasta käännöksestä.


Sinä päivänä kelpaa varmasti erinomaisesti nuoremmillekin, mutta etenkin meille neljänkympin molemmin puolin tasapainotteleville tämä on mielestäni todellinen sukupolviromaani. Kirjassa on niin paljon tuttua - jokaiselle ikäpolvemme edustajalle löytyy takuulla samastuttavaa. Taas kerran joudun ihmettelemään, kuinka mieskirjailija onnistuu naispäähenkilönsä kanssa niin erinomaisesti. Emma ajattelee paljon sellaisia asioita, joiden luulin olevan naisten omia, vähän noloja juttuja, joista miehillä ei ole aavistustakaan.


Dexter on puolestaan uskoakseni hyvin todellinen mies. Okei, hän on aika epämiellyttävä urpo välillä (yleensä), mutta on hänessä hellyyttävätkin piirteensä. Vaikka Sinä päivänä on rakkauskertomus ja Dexterkin rakastunut, hän on minusta uskottava nuori mies siinä, ettei ole Emmaa ja heidän välistä suhdettaan, pienten asioiden merkityksiä pohtiva tunteellinen romantikko. Hän muistaa Emman lähinnä silloin, kun näkee tämän tai kuulee tästä - tai kun menee huonosti, ja hän kaipaa tukea.


Sinä päivänä oli minulle todellinen hyvänmielen kirja, vaikka siinä on hyvin surullisiakin kohtauksia. Se on myös uskomattoman sujuvaa ja nopeaa luettavaa. Ahmaisin kirjan muutamassa päivässä siitä huolimatta, että siinä on yli 500 sivua ja että olimme tuon ajan kaupunkilomalla Istanbulissa ja lähes koko ajan menossa (ilman kirjaa). Minun on vaikea kuvitella ihmistä, joka ei pitäisi tästä - tai ainakaan naista. Ja ainakaan 1970-luvulla syntynyttä. Sanon tämän, vaikka olen kirjaan hienoisen mustasukkaisen kiintynyt Chris Cleaven teosten tapaan. Sen täytyy johtua tuosta brittiläisyydestä!


Vaikka kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat harvoin yltävät alkulähteensä tasolle, en millään malttaisi odottaa Sinä päivänä -elokuvan katsomista. Romaani oli hyvin elokuvallinen ja siitä on saanut varmasti hauskan leffan. Kirjailija Nicholls on ollut tiiviisti elokuvan tekemisessä mukana, ja aiemmin hän on käsikirjoittanut Rimakauhua ja rakkautta -tv-sarjaa, jota olen nimittänyt Elämäni TV-sarjaksi (joskin kutsun sitä mieluummin alkukielisellä nimellä Cold Feet, kuin tuolla hirviökäännöksellä), ja joka lienee samanlainen sukupolvikokemus kuin tämä kirja (ja pian elokuva?) toivottavasti on.


En ole vielä koskaan antanut blogissani kirjalle täyttä viittä tähteä, mutta nyt se oli aika lähellä.


Kirjan ovat lukeneet lisäkseni aiemmin mainitun Minnan lisäksi mm. Susa, Sanna, Katja, Kirjapeto, anni.M ja Hanna.


Varoitus: kommenttiboksin keskustelussa on mahdollisia spoilereita kirjan loppuun liittyen.