Jäin ihan miettimään sanan "happy" tarkkaa suomennosta. Onnelliseksi kai se yleensä käännetään, mutta kun huomisen haasteena on kirjoittaa kirjasta, joka saa surulliseksi, olisi tässä loogisempi käännös kai "iloinen". Onnellinen ja iloinen ovat kuitenkin eri asioita, ja iloisellekin on englanniksi muita sanoja, kuten "glad" tai "joyful". Pilkun viilaaja miettii tällaisia otsa kurtussa, mutta päätin sitten käyttää otsikossa molempia suomennoksia ja kirjoittaa kirjasta, joka tekee minut onnellisen iloiseksi.
Itsestään selvä valinta - taas kerran - olisi joku ikisuosikki lasten- tai nuortenkirjallisuudesta. Mikäpä tekisi vanhan fanin ja iän kyynistyttämän, paatuneen aikuisen onnellisemmaksi kuin Astrid Lingrenin iloisimpien kirjojen lukeminen? Suosikkini Marikki ja Melukylän lapset ovat takuuvarmaa onnellisuusterapiaa. Lindgrenillä on toki melankolisempiakin satuja, jotka samoin kuin Muumi-kirjat usein tekevät ehkä ennemmin surullisen tai haikean onnelliseksi.
Sitten on vielä Onneli ja Anneli, Annat, Salainen puutarha, Pami-tytön paratiisi, Lisen ja Lotten salaisuus, Pikku naisia, Eevat... Todella suuri määrä lapsille ja nuorille suunnattuja lohtukirjoja, joista mikä tahansa kävisi tämän päivän haasteosion oikeaksi vastaukseksi. En kuitenkaan halua päästää itseäni liian helpolla senkään takia, että luen hyvin vähän hauskoja kirjoja. Siis sellaisia, jotka on oikein tarkoitettu humoristisiksi. Tekee ihan hyvää pohtia, minkälaiset aikuisten kirjat minut sitten oikein saavat onnelliseksi ja iloiseksi. En kai etsi vain ahdistusta ja ongelmia kirjojen maailmasta?
Anni m.:n tämän päivän valinnan, Erland Loen Supernaiivin, lisäksi ainakin seuraavat teokset ovat joko naurattaneet tai tehnneet muuten iloisen onnelliseksi (varmasti on paljon muitakin, joita ei ole omassa hyllyssäni, ja joita en nyt muista):
Itsestään selvä valinta - taas kerran - olisi joku ikisuosikki lasten- tai nuortenkirjallisuudesta. Mikäpä tekisi vanhan fanin ja iän kyynistyttämän, paatuneen aikuisen onnellisemmaksi kuin Astrid Lingrenin iloisimpien kirjojen lukeminen? Suosikkini Marikki ja Melukylän lapset ovat takuuvarmaa onnellisuusterapiaa. Lindgrenillä on toki melankolisempiakin satuja, jotka samoin kuin Muumi-kirjat usein tekevät ehkä ennemmin surullisen tai haikean onnelliseksi.
Sitten on vielä Onneli ja Anneli, Annat, Salainen puutarha, Pami-tytön paratiisi, Lisen ja Lotten salaisuus, Pikku naisia, Eevat... Todella suuri määrä lapsille ja nuorille suunnattuja lohtukirjoja, joista mikä tahansa kävisi tämän päivän haasteosion oikeaksi vastaukseksi. En kuitenkaan halua päästää itseäni liian helpolla senkään takia, että luen hyvin vähän hauskoja kirjoja. Siis sellaisia, jotka on oikein tarkoitettu humoristisiksi. Tekee ihan hyvää pohtia, minkälaiset aikuisten kirjat minut sitten oikein saavat onnelliseksi ja iloiseksi. En kai etsi vain ahdistusta ja ongelmia kirjojen maailmasta?
Anni m.:n tämän päivän valinnan, Erland Loen Supernaiivin, lisäksi ainakin seuraavat teokset ovat joko naurattaneet tai tehnneet muuten iloisen onnelliseksi (varmasti on paljon muitakin, joita ei ole omassa hyllyssäni, ja joita en nyt muista):
- Helen Fielding: Bridget Jones
- Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto
- Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
- Doreen Tovey: Pienet siniset kissantassut
- Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot
Bridget Jones on aika itsestäänselvä valinta. Chicklit-genren synnyttänyt hulvaton teos, jolle en ole löytänyt arvoistaan seuraajaa. Hornby on varmasti tuttu monelle vähäeleisen ja oivaltavan brittisanailun ystävälle. Ei Uskollinen äänentoisto mikään elämää suurempi teos ole, mutta todellinen hyvänmielen romaani kuitenkin.
Liian paksu perhoseksi -romaanin lukemisesta on noin 15 vuotta aikaa (pitäisi lukea uudelleen!), mutta muistan sen olleen todella hyvä ja todella hauska, joskin traagisella tavalla. Pienet siniset kissantassut on taas supersuloinen muisteluteos, joka takuulla naurattaa ja hellyttää ainakin kaikkia siamilaisia (tai itämaisia) kissoja joskus omistaneita. Mutta tämänkin lukemisesta on se viitisentoista vuotta, enkä jotenkin uskalla valita kirjoja, joiden takana en voi varmasti luvata yhä seisovani.
Muutenkin ankeaan tosikkoimagooni (*vilkuttaa Ilselle*) sopii joka tapauksessa paremmin valinnaksi joku muu kuin selkeä huumorikirja. Siispä tämän "kisan" voittaa Rebecca Wellsin jumalainen Jumalaiset jajasiskot (Gummerus 1999). On jajasiskoissa huumoriakin, mutta ennen kaikkea lämpöä, naisten välistä solidaarisuutta, äidin ja tyttären välistä suhdetta ja leppoisaa Amerikan etelävaltiolaismeininkiä. Kirjaa takuulla pidetään monissa piireissä hömppänä, mutta hömppää vuorostaan pidetään turhaan kirosanana. Tämä on taas tätä naisten nautintojen ja lukukokemuksien väheksymistä... Tiedättehän. Jumalaiset jajasiskot on upea lukuromaani, josta en muista kenenkään ystäväpiirissänikään sanoneen pahaa sanaa.
En ole lukenut Wellsin muita teoksia. Vielä. Jajasiskotkin ovat saaneet jatkoa, mutta ilmeisesti ei kovin hyvällä menestyksellä, joten vähän niihin kirjoihin hirvittää tarttua. Ostin vähän aikaa sitten hyllyyni Wellsin ihan muun teoksen, The Crowning Glory of Lily Calla Ponder, ja toivon hartaasti, että Wells onnistuu sen kautta jälleen pakahduttamaan minut lämmöllä ja iloisella onnella - vaikkapa siitä, että olen nainen. Ihanaa!
Takakansi kertoo hyvin mistä on kyse:
"Nautittavaa luettavaa kaikenikäisille naisille.
Eläköön ystävyys!
Eläköön äidit!
Eläköön elämisen riemu!"
