Keltaisen kirjaston keskiviikko - Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad).
Kustantaja: Tammi, 2012.
Suomentanut: HeikkI Karjalainen.
Kansi: Jussi Kaakinen.
Sivuja: 410.
Genre: Episodiromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Soturi hymyilee Charlielle. Hän on yhdeksäntoista, vain viisi vuotta Charlieta vanhempi, mutta lähtenyt kotikylästään jo kymmenen vanhana ja laulanut tarpeeksi monille amerikkalaisille turisteille ymmärtääkseen, että omassa maailmassaan Charlie on vasta lapsi. Kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin, vuonna 2008, soturi kuolee tulipalossa kikuju- ja luo-heimojen välienselvittelyssä. Kuollessaan hänellä on ollut neljä vaimoa ja yhteensä kuusikymmentäkolme lastenlasta, joista yksi, Joe-niminen poika, perii hänen lalemansa, metsästysveitsen, joka roikkuu nyt nahkatupessa hänen sivullaan. Opiskeltuaan Columbia-yliopistossa insinööriksi Joe erikoistuu robotiikkaan ja tutkii epäsäännöllisten liikkeiden tunnistusta (muisto lapsuudesta, jolloin hän yritti löytää katseellaan leijonia savannin ruohikosta). Hän jää asumaan New Yorkiin, menee naimisiin Lulu-nimisen amerikkalaisnaisen kanssa ja kehittää laitteen, joka otetaan yleisesti käyttöön suurten ihmisjoukkojen valvonnassa. Hän ja Lulu ostavat ullakkoasunnon Tribecasta, missä akryylivitriinin suojaama isoisän metsästysveitsi saa kunniapaikan kattoikkunan alla."

Jennifer Eganin nimi tuli minulle alunperin tutuksi, kun suomalaiset kirjabloggaajat anni.M ja Satu kehuivat hänen romaaniaan The Keep. Innostuneena ostinkin kyseisen kirjan puolisentoista vuotta sitten, mutta en ole vieläkään lukenut sitä. Sen sijaan luin nyt Eganin uusimman kirjan, hiljattain suomennetun Aika suuri hämäys -romaanin. Suhtauduin siihen vähän epäillen. Minulle oli jäänyt mieleen, kuinka monessa paikassa oli korostettu kirjan erikoisuutta, enkä välttämättä arvosta kokeellisuutta, vaan pidän usein ihan perinteisistä romaaneista.


Mutta heti kun olin aloittanut Hämäyksen, ymmärsin että se olisi minun kirjani. Tyyli on juuri sitä pohjoisamerikkalaista, laadukasta nykykirjallisuutta, joka minua melkeinpä säännönmukaisesti eniten miellyttää. Lähes kirjan loppuun saakka odotin, milloin se erikoinen ja kokeellinen alkaa, mutta ei se onneksi koskaan alkanut minun silmissäni - ehkä lukuun ottamatta sitä yhtä lukua, joka koostui Powerpoint-dioista, ja jota sitäkin pystyi lukemaan ihan tavallisena kirjallisuutena. Tai no, erittäin hyvänä kirjallisuutena. Kirja oli nerokas ja viihdyttävä. Voisin luonnehtia sitä älykkääksi episodimaiseksi lukuromaaniksi.


Luvuilla on omat kertojansa ja ajallisesti kirja tempoilee edestakaisin. Alun pitkän lainauksen valitsin osoittamaan, millaisia hauskoja pieniä elämäkertoja, kurkistuksia tulevaan, tekstiin on sisällytetty. Toisaalta kaikki tapahtumat ja ihmiset taitavat lopulta liittyä toisiinsa, kuten episodimaisissa taideteoksissa on tapana. Joitakin tämä tyyli ehkä jo kyllästyttää, mutta minä pidän siitä edelleen niin kirjoissa kuin elokuvissa, joissa se on vielä käytetympi rakenne.

Tajusin muuten vasta nyt, kirjoittaessani tuota lainausta tähän, että ei hemmetti, kappaleessa mainittu Joehan esiintyy kirjassa myöhemminkin ja tässä ohimennen mainittu Lulu on merkittävässäkin roolissa. Olin siis jo unohtanut nimet niiden tullessa vastaan toisen kerran, ja olenkin varma, että tämä romaani vain paranisi ja syvenisi seuraavilla lukukerroilla (jos minulla olisi tapana lukea kirjoja uudelleen).


Aika suuri hämäys oli kerta kaikkiaan niin onnistunut paketti, etten keksi mitään siitä puuttuvaa tai siihen lisättävää. Myös suomennos oli haastavuudestaan huolimatta erittäin onnistunut. Olen ankara käännösten lukija, mutta ihan muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta olin Heikki Karjalaisen työhön hyvin tyytyväinen. Pidän myös superlahjakkaan Jussi Kaakisen suunnittelemasta kannesta. Paljon hienompi kuin mikään noista englanninkielisistä painoksista.


On sanomattakin selvää, että aion lukea myös The Keepin pian. Ja sitten varmaan Eganin lopunkin tuotannon, joka on käsittääkseni kauttaaltaan kehuttua ja palkittua.


"Sen ensimmäisen päivän iltana he olivat auringosta tokkuraisina käyneet suihkussa, pukeneet vaatteet päälleen ja siirtyneet kivetylle terassille, missä pianisti soitti harmittomia melodioita häikäisevän kiiltävällä pianolla. Aurinko oli laskemassa. Chris kieriskeli viereisellä nurmikolla kahden samassa esikouluryhmässä olevan tytön kanssa. Bennie ja Stephanie maistelivat gintonicejaan ja katselivat tulikärpäsiä. 'Tällaista tämä siis on', Bennie sanoi."

Aika suuren hämäyksen ovat lukeneet myös ainakin Sanna (jolle jäi kirjasta sekava kuva), Maija (joka tykkäsi kirjasta niin paljon, että teki mieli hihkua), Noora (joka jäi kirjan luettuaan kahden vaiheille), Minna (joka oli lopussa kiitollinen ja hengästynyt), Arja (joka piti kirjasta, koska se sekoitti lukijan vakiokonseptit) ja englanniksi anni.M (joka oli aika hämillään, mutta antoi kirjalle kuitenkin neljä tähteä) sekä Sonja (joka olisi kaivannut yhtenäisempää tarinaa).


Osallistun kirjalla So American -haasteeseen, ainakin kategorioihin Modern Women Writers ja New York tai Kalifornia.

Totally British -tiistai - Kate Morton: The Distant Hours

Kate Morton: The Distant Hours (äänikirja).
Kustantaja: Mantle/Pan Macmillan, 2010.
Lukija: Caroline Lee.
Sivuja: 688.
Genre: Brittiläinen luku-/linnaromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"It started with a letter. A letter that had been lost a long time, waiting out half a century in a forgotten postal bag in the dim attic of a nondescript house in Bermondsey. I think about it sometimes, that mailbag: of the hundreds of love letters, grocery bills, birthday cards, notes from children to their parents, that lay together, swelling and sighing as their thwarted messages whispered in the dark. Waiting, waiting, for someone to realize they were there. For it is said, you know, that a letter will always seek a reader; that sooner or later, like it or not, words have a way of finding the light, of making their secrets known.

Forgive me, I’m being romantic—a habit acquired from the years spent reading nineteenth-century novels with a torch when my parents thought I was asleep. What I mean to say is that it’s odd to think that if Arthur Tyrell had been a little more responsible, if he hadn’t had one too many rum toddies that Christmas Eve in 1941 and gone home and fallen into a drunken slumber instead of finishing his mail delivery, if the bag hadn’t then been tucked in his attic and hidden until his death some fifty years later when one of his daughters unearthed it and called the Daily Mail, the whole thing might have turned out differently. For my mum, for me, and especially for Juniper Blythe."

Ahhh, hyvä lukuromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat englantilaiseen linnaan. Voiko parempaa toivoa?

Suhteeni Kate Mortoniin on ollut ailahteleva. Luin vuosi sitten hänen toistaiseksi ainoan suomennetun romaaninsa Paluu Rivertoniin (Bazar 2011). En odottanut kirjalta etukäteen paljon, mutta se osoittautuikin genressään lähes täydelliseksi. Aina en pysty ohittamaan ärsytystäni lukuromaanien kaavamaisuudesta, mutta Rivertonin kohdalla en välittänyt. Onnistuin kerrankin uppoamaan kirjan maailmaan niin kuin nuorena oli tapana ja nauttimaan joka sivusta.

Muutamia kuukausia myöhemmin latasin innoissani äänikirjana lisää Mortonia: The Forgotten Garden -romaanin. Tyylilaji oli hyvin samanlainen kuin Rivertonissa, mutta jouduin pettymään. En oikein tiedä, miksi en innostunut kirjasta suuremmin, mutta se ei pitänyt minua otteessaan samalla tavalla. Ihan hyvä se kuitenkin oli, ja voi olla, että odotukseni vain olivat liian suuret.

Gardenin jälkeen epäröin, mutta lopulta yli puoli vuotta myöhemmin päädyin lataamaan jälleen äänikirjana kuunneltavaksi tämän The Distant Hours -romaanin, onnekseni. Ehkä Paluu Rivertoniin on yhä suosikkini, mutta tämä pääsi vähintään hyvin lähelle sitä. Erityisen viehättävän Hoursista teki mielestäni sen päähenkilö, napakka nuori nainen Edie. Ihastuin heti alusta saakka lähelle tulevaan minä-muotoiseen kerrontaan ja Edien huumorintajuun. Mortonin tyyliin kuuluu dramaattisuus, jopa pateettisuus, mutta vaikka niitä löytyi tästäkin teoksesta, Edien hauska taustoitus kevensi kirjaa ja teki siitä modernimman sekä helpommin lähestyttävän.

Tälle genrelle ja Mortonille uskolliseen tyyliin romaani kattaa eri aikatasoja ja kertojia, ja kaiken keskiössä ovat perhesalaisuudet, joita pyöritellään ja paljastetaan sopivassa tahdissa. Taisin sanoa tämän jo Gardenin kohdalla, mutta toistan, että tällaiseen, yleensä ennalta-arvattavaan kirjaan äänikirjaformaatti sopii mielestäni erityisen hyvin, kun salaisuuksia ei ehdi jäädä pohtimaan omassa päässään. Niinpä en tälläkään kertaa ehtinyt arvata kaikkia loppuratkaisuja etukäteen, mikä teki lukukokemuksesta luonnollisesti miellyttävämmän.

Lukija oli sama Caroline Lee kuin Gardenissa. En välittänyt edellisellä kerralla hirveästi hänen äänensä väristä, mutta nyt olin ehkä jo tottunut siihen ja kuuntelin Leetä mielelläni.

Kirjassa on kaikkea kiehtovaa: Lontoota; Englannin maaseutua; vanha linna, jota asuttavat kolme vanhapiikasisarusta; sota-aikaa ja nykyaikaa, kadonneita kirjeitä, perhesalaisuuksia ja päähenkilönä kustannustoimittajana työskentelevä lukutoukka. Tietenkin tämäkin romaani vilisee kliseitä ja kaavamaisuutta, naiivia dramaattisuutta ja epäuskottavuutta, mutta mitään ei ole mielestäni liikaa, vaan juuri sopivasti tekemään kirjasta nautittavan elämyksen.

Toivottavasti tämäkin vielä suomennetaan, vaikka pituutta tälläkin Mortonin romaanilla riittää. Huomasin muuten ilokseni, että Mortonilta ilmestyy uusi romaani, The Secret Keeper, myöhemmin tänä vuonna. Toivottavasti ei käy niin, että minulle vain joka toinen Mortonin kirja on elämys!

"There is no moon to look at or to see by, and yet she is drawn to the window. The stippled glass is cold; she can feel the night-frosted air shimmering as she climbs atop the bookcase, sits above the row of discarded childhood favorites, victims of her rush to grow up and away. She tucks her nightdress round the tops of her pale legs and rests her cheek in the cup where one white knee meets the other.

The world is out there, people moving about in it like clockwork dolls.

Someday soon she plans to see it for herself; for this castle might have locks on all the doors and bars against the windows, but that is to keep the other thing out and not to keep her in.

The other thing."

Suomalaisista kirjabloggaajista The Distant Hoursin on lukenut ainakin Norkku, joka oli myyty luettuaan ensimmäisen kappaleen, yllättyi laillani kirjan loppuratkaisusta ja löysi romaanista useita teemoja.

Osallistun kirjalla ainakin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (Iso-Britannia), ehkä muihinkin.

Kirjavan kammarin lukumaraton

Tunti 0, klo 15.00


Nyt se alkaa. Kirjoitan tätä oikeasti klo 14.15 ja ajastan jutun kolmeksi, jolloin hyökkään jo ensimmäisen kirjan kimppuun. Kävin äsken hakemassa vielä kirjastosta sen Kate Chopinin Heräämisen ja päätin lisätä pinoon vielä eilen saamani Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsen. Olen katsellut, että valikoimassani on joitakin yhteneväisiä teemoja, jotka saattavat ohjata lukuvalintojani, mutta tärkein kriteeri olkoon edelleen fiilis.


Taidan aloittaa Joyce Carol Oatesin romaanilla Kosto: rakkaustarina, koska Oates on kirjailija, jota olen kiihkeästi halunnut lukea jo vuosia, mutten ole jostain syystä vielä lukenut. Lisäksi Kostoa on ehkä parempi lukea tuolla auringonpaisteessa ja linnunlaulussa kuin illan pimeydessä.


Maratonvalmistelut eivät sujuneet ihan suunnitelmieni mukaan. Olin ajatellut nukkua oikein myöhään, että olisin kunnolla levännyt, mutta en saanutkaan enää unta miehen lähdettyä töihin heti kahdeksan jälkeen. Olin kai niin innoissani tästä maratonista. :) Sitten ajattelin, että aloitan päivän oikein rennosti, enkä ainakaan lue mitään, mutta päädyin lopulta heti aamusta lukemaan ja korjailemaan omaa käsikirjoitustani 150 sivua, jotka olin jo edellisenä iltana saanut muka valmiiksi.


No, kaikesta huolimatta olen todella innostunut siitä, että kohta se alkaa, ja odotan malttamattomana. Käyn vielä kitkemässä etupihalla ja sen jälkeen onkin hyvä oikaista aurinkoon lukemaan.


Ainakin minulla on paljon ruokaa. Tavoistani poiketen ostin kaikenlaisia eineksiä ja naposteltavaa, vaikka olisin selvinnyt vallan hyvin ilmankin. Tuntui vain, että nyt täytyy saada kaikki mahdolliset varastot täyteen. Jos kyllästymispisteessä tuntuu, että lukemista helpottaa, kun saa syödä jääkaapista valmiin vuohenjuusto-tomaattileivän, olkoon sitten niin. Olen varustautunut. :)


Minulla on myös paljon erilaisia juomia. Olen käytännössä lopettanut limujen ja energiajuomien nauttimisen, mutta nyt ostin häpeilemättä kevytkokista ja sokeritonta Red Bullia. Tuhlasin myös rakastamaani jääkahviin ja ostin vielä alkoholitonta olutta, sillä liian aikaisin ei sovi alkaa tissutella helteestä ja perjantaista huolimatta. Täytyy jaksaa lukea pitkälle yöhön. Mutta on minulla sentään hyvää viiniäkin loppuiltaa varten.

***

Tunti 2, klo 17.00

Oatesin Koston lukeminen sujui nopeasti. Olin arvellut sen noin 150 sivussa menevän kolmisen tuntia, mutta lopulta aikaa kului vain tunti neljäkymmentä minuuttia. Kirja oli kyllä nopealukuinen, sillä taitto oli väljä, sivuilla paljon valkoista, eikä teksti ollut lainkaan vaikeaselkoista.

Järkyttävää tekstin sisältö toki oli, mutta kirjasta ei jäänyt kuitenkaan paha mieli, niin kuin olin pelännyt. Mielenkuohua enemmän lukemista hidasti ajoittain naapurit, jotka grillasivat ja söivät ulkona, ja joiden jutustelua jäin välillä väkisin kuuntelemaan. :D Luin koko teoksen ulkona ihanassa auringonpaisteessa. Aurinko meni pilveen juuri, kun olin lukemassa ihan viimeisiä sivuja. Nyt siirryin sisälle ja lämmitin syötäväksi eilistä tofuwokkia.

Olin ajatellut, että seuraava kirja voisi olla teemaa jatkaen Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata, mutta ehkä luen raiskausten väliin kuitenkin jotakin valoisampaa. Valinta oli lopulta yllättävän vaikea, mutta päätin lopulta aloittaa Hernán Rivera Letelierin chileläisromaanin Elokuvankertoja.

***

Tunti 3, klo 18.00

Elokuvankertoja oli todellinen pienoisromaani: vain 133 pientä sivua ja edelleen väljällä taitolla. Luin sen alle 40 minuutissa. Tarina ei ollut ihan niin valoisa kuin olin ajatellut eikä tässäkään selvitty täysin ilman seksuaalista väkivaltaa. En oikein osaa vielä sanoa, mitä mieltä olin kirjasta, mutta palaan asiaan myöhemmin varsinaisen arvion myötä.

Nyt toivon onnistuvani valitsemaan jotakin muuta. Olisin voinut jatkaa latinalaisamerikkalaista teemaa Gabriel García Márquezin Muistojeni ilottomilla huorilla, mutta mieleni tekee lukea Claes Anderssonin Jokainen sydämeni lyönti -muistelma. Tämän kanssa menee todennäköisesti hieman pidempään. Lukeminen ei vielä väsytä yhtään, mutta harmittaa, kun ei voi lukea kaikkia kirjoja kerralla. :)

***

Tunti 5, klo 20.44


Claes Anderssonin muistelmateos oli kyllä ihana. Ei ehkä niin ihana kuin odotin, mutta toisaalta odottamattomalla tavalla parempi. Lukiessa meni 2,5 tuntia, sivuja kirjassa on 175. Olin tätä lukiessani jo selvästi levottomampi. Se ehkä johtui pitkälti siitä, että kirja haastoi ajattelemaan ja vertaamaan omiin kokemuksiin. Niinpä katselin välillä ikkunasta ulos, ajattelin ja muistelin. Mutta hyppäsin välillä myös tietokoneella muistaessani, etten ole edes katsonut, mikä toukokuun päivittäisen valokuvahaasteen tämänpäiväinen aihe on ("Unusual" - taidan kuvata päivän päätteeksi sen tekstimäärän, joka tuli luetuksi) tai yrittäessäni selvittää, kuka kirjailija on Anderssonin ex-vaimo (en saanut selville, ehkä tämä pitäisi tietää muutenkin). Ja kirjoittelin tekstiviestejä juuri matkoilta palanneen isosiskon kanssa.


Nyt on sellainen olo, että voisin tehdä jo muutakin kuin lukea, mutta minkäänlaista epätoivoa ei ole ilmassa. Ihan hyvillä mielin aloitan seuraavan teoksen. Enkä ole vielä päättänyt, mikä se on. Päätän kohta. Huomaan, että kun pöytä on täynnä hyviä kirjoja ja jääkaappi täynnä herkullisia ruokia ja juomia, minusta tulee vähän neuvoton. Kaikkea tekisi vähän mieli, mutta tuntuu, ettei lopulta mitään niin paljon, että se ansaitsisi tulla valituksi kaikkien muiden joukosta.


Kaikenlaista. Nyt menen kuitenkin valitsemaan sen seuraavan kirjan.


Päätös on tehty ja sinetöity. Helmi Kekkosen Valinta. Ja ai niin, Anderssonia aloittaessani otin rehvakkaasti kaveriksi kokista ja sipsejä, mutten jaksanut kovin paljon. Puolivälissä kävin sitten tuon kuvatun Jaakobin painin ja valitsin lopulta Starbucks Frappuccinon, mutta sekään ei lopulta maistunut kovin hyvältä, kun en onnistunut kunnolla perustelemaan valintaa itselleni. Nyt täytyy kyllä lopettaa näin vakava suhtautuminen näihin elämän suuriin valintoihin. Onneksi juuri nyt vatsa onkin niin täynnä, ettei mitään tee mieli.

***

Tunti 7, klo 22.32

Valinta on vielä kesken. Olen lukenut 1,5 tuntia ja edennyt 85 sivua. Kieli on sellaista, että se ottaa enemmän aikaa. Hienoa, kieli siis. Sekä Anderssonin teoksessa että tässä Kekkosen romaanissa käsitellään muistoja ja muistamista. Niitä olen sitten miettinyt ja äsken oli pakko nousta kaivamaan esiin yksi valokuva lapsuudesta. Olen siinä täyttänyt juuri kolme ja muistan kuvanottohetken ympäriltä sellaista, että olen varma muistavani itse, en kenenkään kertomana. Mutta pakko sanoa silti, että ainakin kuvittelen muistavani. Muisti on juonikas.

Meidän kuopus on juuri täyttänyt kolme. On yhtä aikaa hauskaa ja pelottavaa ajatella, että hänelle alkaa jo syntyä pysyviä muistoja. Toisille syntyy toki jo paljon aiemmin ja toisille vasta myöhemmin.

Halusin kirjoittaa tämän välipäivityksen oikeastaan siksi, että aloin miettiä sitä, minne sijoitamme kirjojen tapahtumat päässämme. Olen jutellut tästä siskojeni kanssa ja meille on yhteistä se, että lukemamme kirjat tapahtuvat jommassakummassa mummilassamme. Tai mummin ja ukin mökillä. No, nyt noilla paikoilla on jo eri nimet, mutta kuitenkin. Mistähän sekin johtuu? Eivät ne ikinä omaan lapsuuskotiin sijoitu, en ainakaan muista. Mutta nyt huomasin Valintaa lukiessani, että sijoitan sen appivanhempien kesäpaikkaan, jota mekin käytämme paljon. Eivät talot ulkoa tai sisältä varmaan koskaan ihan yksi yhteen ole, mutta silti tunnistettavissa.

Ajattelin ensin, että ei tämä aina päde, että kyllä nyt ainakin Elokuvankertojan aaltopeltihökkelin kuvittelin ihan itse, mutta sitten tajusin, että kyllä senkin pohja oli päässäni toisesta mummilastamme. Ihan hassua. Pitäisi alkaa miettiä tätä ihan järjestelmällisesti.

Nyt jatkan lukemista. Se on edelleen ihanaa.

***

Tunti 8, klo 23.45

Sain juuri Valinnan loppuun. Siinä oli 160 sivua ja aikaa kului melkein kolme tuntia. Tämä oli tosiaan kieleltään ja muutenkin sellainen kirja, jota luki vähän hitaammin. Ehkä pitkä putkeenlukeminen ja kellonaikakin alkavat vähitellen vaikuttaa. Kirjan loppu oli hieno. Pidin Valinnasta myös muuten, mutta tätäkin täytyy vähän sulatella ja palata asiaan myöhemmin paremmin.

Ei tee vieläkään mieli lopettaa lukemista. En ole vielä yhtään miettinyt, mitä seuraavaksi ja kuinka kauan mahdollisesti vielä jaksan ennen kuin uni tulee. Tai ehkä olisi kiva katsoa vielä vähän telkkaria ennen kuin menen nukkumaan. Mutta kyllä minä vielä jonkun ainakin aloitan. Käyn nyt valitsemassa.

Äh, vaikea valita. Tekee ainakin mieli lukea vaihteeksi englanniksi. Mietin vielä The Great Gatsbyn, Beside the Sean ja Who's Afraid of Virginia Woolfin? välillä. Ehkä pidän pienen tauon ja päätän sitten. Ai niin, pitää ottaa nopeasti vielä se päivän kuvakin.


Lisäys klo 0.07: Päätin lukea vielä Véronique Olmin Beside the Sean. Mutta ensin selailen vähän kanavia. Ja ai niin, Valinnan aikana söin vähän leipää ja voita, join vähän viiniä. Nyt tekisi taas vähän mieli leipää. Voisin elää pelkällä leivällä.

***

Tunti 12, klo 3.00

Puoliväli. Nyt menen nukkumaan. Beside the Sea ei ollut fiksu valinta yön viimeiseksi kirjaksi. Ei etenkään, kun on ollut 1,5 viikkoa erossa lapsistaan ja ikävä on kova. Onneksi tulevat huomenna kotiin. Olmin kirjassa on 111 sivua ja luin sitä noin kaksi tuntia. Rankka trippi, huhhuh.

Laitan kellon soimaan kuuden tunnin päästä, mutta saa nähdä tarvitsenko enemmän unta. Yleensä kuusi tuntia riittää. Ehdin varmaan huomenna lukea vielä pari kirjaa. Katsotaan sitten aamulla, mitä ne ovat. Ainakin nyt tuntuu, että haluaisin lukea jotakin hyväosaisten turhaa, omahyväistä märehdintää. Vaikka sen Gatsbyn tai sitten H. Tikkasen valitusta. Tai oikein onnellisen lapsuuskuvauksen, niin kuin Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsi takakannen perusteella ehkä on.

Ja ehkä luen vielä ihan vain yhden humoristisen jutun Anna-Leena Härkösen Kauhun tasapainosta painajaisia välttääkseni. Hyvää yötä ja huomiseen!

***

Tunti 18, klo 9.26

Heräsin suunnitelmien mukaisesti yhdeksältä. Öinen ahdistus on onneksi mennyttä, oli vaikea saada unta edes silloin kolmelta, kun Olmin kirja pyöri mielessä. Se oli hyvä teos, mutta mietin taas näiden superahdistavien kirjojen funktiota, niin kuin joskus kauan sitten blogissakin.

Hyvinkäällä on tapahtunut ikäviä, mutta Espoossa aurinko paistaa, lukuinto on aina uusi ja lapsetkin palaavat tänään maman hoiviin. Hain äsken jääkaapista tähän yöpöydälle vähän energiajuomaa ja frappuccinoa - nyt ei tuhlata aikaa kahvinkeittoon - joilla ajattelin jaksaa, kunnes tulee nälkä. Monien muiden tapaan en syö yleensä aamiaista. Perheen yhteisillä lomilla meillä on tosin tapana tehdä siitä koko päivän upein ateria ja ihana hetki.

Luin eilen Härkösen kokoelmasta yhden jutun, ja vaikkei se hirveästi säväyttänyt (oli siinä siis paljon hauskaa, mutta olen nirppanokka), ajattelin jatkaa Kauhun tasapainon parissa herätäkseni kunnolla. Sitten luulen siirtyväni ulos lukemaan, ja ainakin nyt kiinnostaisi eniten tutustua Henrik Tikkasen Yrjönkatuun.

Kiitos muuten ihan kauheasti kommenteista, tsempeistä ja tykkäämisistä täällä ja Facebookissa. Luen ja huomioin kaikki, ja olen niistä tosi iloinen, vaikken vielä keskity niihin vastailemaan. Kiva, kun olette hengessä mukana!

***

Tunti 19, klo 10.40

Härkösen 141 sivussa meni noin tunti, vähän yli. Jaa-a. Pidin näistä kolumneista aikoinaan Imagessa tosi paljon, mutta ehkä ne ovat vähän vanhentuneet. Tai minä olen. Joka tapauksessa kokoelma oli minusta vähintään epätasainen. Sentään pari kertaa nauroin ääneen, mikä on minun kohdallani jo meriitti. :)

Nyt sitten ulos Henrik Tikkasen kanssa. Lähikirjastossamme ei ollut Tikkas-hyllyssä niitä kehutumpia osoitekirjoja, joten Yrjönkadulle mennään. Nyt alkaa muuten tulla jo paniikki siitä, etten millään - tietenkään - ehdi maratonin aikana lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin. Ihan niin kuin niitä ei sitten ikinä enää voisi.

***

Tunti 21, klo 12.45

Henrik Tikkasen kanssa kului 1,5 helteistä tuntia. Ulkona on todella kuuma! Tulin vähäksi aikaa sisälle, etten pala ihan poroksi. Yrjönkatu ei ollut välttämättä erityisen laadukas teos, mutta oli se mielenkiintoinen. Ihan jo siksi, että oli kiinnostavaa lukea ensi kertaa Henrik Tikkasen omaa tekstiä, miestä joka on hänen vaimonsa kautta kasvanut silmissäni lähes myyttisiin mittoihin. Demonisiin myyttisiin mittoihin, mutta kuitenkin.

Lukiessa söin brunssina sen aiemmin mainitun vuohenjuusto-tomaattileivän. Ja join sekä kokista että paljon vettä. Pitäisi varmaan syödä taas myös perunalastuja tai muuta suolaista, koska alhainen verenpaineeni saa minut kestämään hellettä aika huonosti ja suolanpuute aiheuttaa inhottavia elohiiriä.

Nyt on aikaa lukea vielä kirja tai kaksi. Tai jotakin siltä väliltä. Arvon tässä neljän kirjan välillä, mutta taidan valita nyt sen Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsen, joka kertoo helteisestä päivästä. Luen yleensäkin mielelläni vuodenaikaan ja säätilaan sopivia teoksia.

Appivanhemmat lähtivät lasten kanssa juuri ajamaan Keski-Suomen kesäpaikasta tänne päin, eli he ovat täällä pian maratonin päätyttyä. Mahtavaa!

***

Tunti 24, klo 15.05

Nyt se on ohi. Viimeisten tuntien aikana iski levottomuus. Johtuiko se kuumuudesta vai kaikesta lukemisesta, en tiedä, mutta ensin lopetin kesken (sivulla 44) viehättävän Sunnuntailapsen. En siis sen huonouden vuoksi, vaan tuntui, että tässä tilanteessa tuollainen yhdenpäivän romaani etenee liian hitaasti. Aloitin sitten Petja Lähteen Poikaa, mutta senkin lopetin kesken (sivulle 41). Tuntui vain, etten jaksanut nyt lukea masentavista työttömyyslähiöistä.

Viimeisen tunnin aikana luin sitten vielä Gabriel García Márquezin Muistojeni ilottomat huorat (100 sivua). Luin siis yhteensä kai kahdeksan teosta. En ole varma, ylitinkö tavoitteeni, eli tuhat sivua, enkä ehdi sitä ihan vielä laskeakaan, sillä lapset tulevat kohta ja haluan käydä sitä ennen virkistävässä suihkussa ja vähän siivota paikkoja. Palaan siis vielä kerran tähän postaukseen tekemään lopullisen yhteenvedon.

Lyhyesti sanon kuitenkin, etten kokenut tätä lainkaan raskaaksi, vaan erittäin hauskaksi kokeeksi, jonka olisin ilman muuta valmis uusimaan joskus. Suosittelen lämpimästi!

***

Loppuyhteenveto, klo 23.45

Päivä ja ilta hujahtivat ihan huomaamatta ohi lasten palattua. Tällä säällä meillä juostaan lasten kotona ollessa nonstoppina ulos ja sisään, etu- ja takaovesta, niin omat kuin vieraat mukelot. Ja omat löytyvät milloin kotoa, milloin jommaltakummalta taloyhtiön leikkipaikalta, milloin naapurista ja milloin esimerkiksi puusta. Päivät eivät ole levollisia, sanoi maratoonari ihastuneena.

Mutta nyt lapset sentään nukkuvat ja voin istua alas kertaamaan suorituksiani. Luin maratonin aikana tosiaan kahdeksan teosta ja aloitin päälle vielä kahta, tässä järjestyksessä:

• Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina. Otava, 2010. Sivuja 152, aikaa 1h 40min.
• Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Siltala, 2012. Sivuja 133, aikaa alle 40min.
• Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. WSOY, 2009. Sivuja 175, aikaa 2h 30min.
• Helmi Kekkonen: Valinta. Avain, 2011. Sivuja 160, aikaa alle 3h.
• Véronique Olmi: Beside the Sea. Peirene Press, 2010. Sivuja 111, aikaa noin 2h.
• Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia. Otava, 2004. Sivuja 141, aikaa noin 1h.
• Henrik Tikkanen: Yrjönkatu. WSOY, 1980. Sivuja 138, aikaa 1h 30min.
• Ingmar Bergman: Sunnuntailapsi. Otava, 1993. Sivuja luettu 44, aikaa noin 40min.
• Petja Lähde: Poika. WSOY, 2012. Sivuja luettu 41, aikaa noin 30min.
• Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat. WSOY, 2006. Sivuja 100, aikaa 1h.

Sivuja kertyi siis yhteensä 1195. Minulla ei ollut virallista sivutavoitetta, mutta olin etukäteen laskeskellut, että olen todella ylittänyt itseni, jos luen vuorokauden aikana yli tuhat sivua. Joten jiihaa, totean todella ylittäneeni itseni. :D

Karkeasti laskettuna luin varsinaisesti noin 15 tuntia ja nukuin kuusi, joten muihin taukoihin kului lopulta kolmisen tuntia. Niistä pisin yksittäinen oli korkeintaan 45 minuuttia. Tunnissa luin keskimäärin (tauot poisluettuina) 80 sivua, mikä on minulle paljon. Olen joutunut työajan käytön vuoksi tarkkailemaan lukunopeuttani ja todennut, että se on yleensä keskimäärin 50 sivua tunnissa. Nyt varmasti halusinkin lukea nopeasti, mutta monet kirjat olivat myös hyvin nopealukuisia ja/tai väljästi taitettuja ja/tai pienikokoisia.

Luin muuten vain yhden kirjan englanniksi. Se ei ollut tietoinen päätös, mutta ehkä alitajuisesti suosin äidinkieltäni, jolla on yleensä nopeinta lukea. Alunperin muuten ajattelin, että luen lähinnä uutuuksia purkaakseni arvostelukappalepinoa, mutta en lopulta lukenut kuin yhden uutuuden ja aloitin toista. Melkein kaikki teokset on kyllä julkaistu (lukukielelläni) 2000-luvun puolella, joten suht tuoreita kirjoja ne kuitenkin olivat. Vanhimmat olivat Yrjönkatu vuodelta 1980 ja aloitettu Sunnuntailapsi vuodelta 1993.

Kirjoitan näistä kaikista (loppuunluetuista) myöhemmin omat arvionsa, enkä osaa vielä sanoa varmaksi, mikä maratonin kirjoista nousee parhaimmaksi lukukokemukseksi tai jää mieleen suurimpana pettymyksenä. Sen verran kuitenkin sanon, että Oates, Andersson ja Kekkonen olivat juuri niin hyviä kuin odotinkin, tavallaan myös Olmi, mutta hänen romaaninsa oli myös ahdistavampi kuin kuvittelin, vaikka tiesin aiheen etukäteen. Kokemukseen tosin vaikutti myös lukuajankohta ja olosuhteet. Odotin myös Tikkasen teoksen olevan kiinnostava, mutta koska hänen teoksistaan juuri lukemaani ei ole kauheasti arvostettu, siitä yllätyin positiivisesti.

Pidin todella paljon myös Bergmanista, joka oli kirjailijana minulle uusi tuttavuus, eli hänen teoksensa jäi tosiaan kesken huonon hetken, ei teoksen laadun vuoksi. Luen kirjan ihan varmasti vielä loppuun. Toisesta keskenjääneestä, Lähteestä, en ole ihan varma. Todennäköisesti annan sille vielä toisen mahdollisuuden, mutta odotin kirjalta paljon, eikä alku saanutkaan minua syttymään. Toki luin vain hassut 40 sivua, joten kyllä kirja ansaitsisi vielä ainakin vähän jatkoa.

Toinen, johon hieman petyin odotuksiin nähden, oli Rivera Letelier. García Márquezista en oikein osaa vielä sanoa. Ajattelin, etten varmaankaan pidä kirjasta, mutta ehkä sitten kuitenkin jotenkin pidin. Olen lukenut häneltä aiemmin yhden teoksen, Rakkaudesta ja muista riivaajista, joten jonkinlainen ennakkoaavistus tyylistä minulla oli. Lattarikirjallisuus ei taida kuitenkaan olla minulle kovin iso juttu.

Nyt sanoisin, että suurin pettymys oli Härkönen. Yritin viime vuonna lukea pitkän tauon jälkeen hänen romaanejaan, enkä innostunut yhtään. Olen kuitenkin vaalinut hänestä kuvaa loistavana kolumnistina ja muutenkin hauskan asiatekstin kirjoittajana. Nyt luetun kokoelman kolumnit olivat ehkä kaikki minulle ennestään Imagesta tuttuja, mutta lukemisesta on niin paljon aikaa, että muistin hyvin harvan. Joukossa oli onneksi tosi hauskojakin hetkiä, joille harvinaista kyllä nauroin jopa ääneen, mutta aika moni kirjoitus oli minusta myös tylsä tai suoraan sanottuna huono. Luulen kuitenkin, että tämä johtui ennen kaikkea tekstin vanhenemisesta. Kolumnit tuppaavat olemaan sen verran ajankohtaisia, että nuo kymmenisen vuotta sitten julkaistut tuntuivat usein auttamattoman vanhanaikaisilta.

Äh, ei minun ollut tarkoitus kirjoittaa näin pitkästi ja tarkkaan lukemisistani. Yritän nyt sanoa lyhyesti tähän loppuun sen, että tämä maraton oli oikein todella hauska kokemus, jonka olin olettanut olevan rankka ja puuduttava, mutta joka oli lopulta kaikkea muuta. Jos minulle vielä joskus siunaantuu vastaavia tilaisuuksia, tempaisen ilman muuta jatkossakin. Moni muukin suunnittelee maratonia esim. kesäksi tai "kunhan tulee tilaisuus", ja vielä useampi taitaa siitä haaveilla. Rohkaisen ja kannustan kokeilemaan. 

Suosittelen maratonin ajaksi yksinäisyyttä. Ja aloitusajankohta kannattaa miettiä tarkkaan. Kirjainten virran Hanna oli minulle onneksi teroittanut, omasta kokemuksestaan viisastuneena, että kannattaa aloittaa iltapäivällä. Minunlaiseni yökukkuja olisi voinut aloittaa myöhemminkin kuin klo 15, mutta hyvin tämä näinkin toimi. Luin 12 tuntia ennen unia, mutta se ei tuntunut liian raskaalta. Tämän päivän pätkä jäi lyhyemmäksi, enkä päässytkään ihan samanlaiseen flow'hun kuin eilen, mutta se saattoi johtua paitsi kuumuudesta myös siitä, että tiesin maratonin kohta loppuvan ja sen päälle lasteni palaavan kotiin, joten mieli oli hieman levoton ja malttamaton.

Ja turhaan ostin niin paljon erilaisia juomia, herkkuja, naposteltavia ja helppoja eineksiä maratonia varten. Lukeminen oli itsessään niin kivaa, etten kaivannut mitään ylimääräistä kannustusta jääkaapilta. :) Tietenkin on hyvä - ja hauska - varustautua ja aina on ihanaa syödä sekä juoda hyvin, mutta olisin hyvin pärjännyt sillä, mitä kotoa yleensäkin löytyy.

Nyt vihdoin lopetan. Kiitos kanssaelämisestä ja kannustuksesta. Palaan vielä vastaamaan kommentteihinne myöhemmin, mutta tältä päivältä bloggailu saa riittää. Taidan katsoa vähän telkkaria - ja mennä sitten sänkyyn lukemaan. :)

Täpinöissä torstaina: Huomenna alkaa Kirjavan kammarin 24h-lukumaraton

Urheiluihmiset kokeilevat joskus rajojaan juoksemalla maratonin. Kirjaihmiset voivat tehdä saman lukemalla.


Ulkomaisissa kirjablogeissa vuorokauden mittaisia lukumaratoneja on harrastettu jo jonkin aikaa. Siellä Read-A-Thonit ovat joukkotapahtumia, mikä onkin hauska idea, mutta minulla on elämässäni ehkä kerran vuodessa mahdollisuus pyhittää vuorokausi lukemiselle, joten ajankohta täytyy voida määrätä itse.


Kun suomalaisista bloggaajista ensin Jaakko ja sitten Hanna toteuttivat omat maratoninsa, seurasin tempauksia innostuneena ja harmittelin, etten voisi kahden pienen lapsen äitinä tehdä samaa. Myös mies olisi minulle tässä häiriötekijä. ;) Mutta yllättäen mahdollisuus avautui minullekin, kun vietän nyt kokonaisen viikonlopun yksin kotona. Olisi minulla tietenkin muitakin hommia, mutta en malta olla toteuttamatta tätä.


Kirjavan kammarin 24h-lukumaraton alkaa huomenna perjantaina 25.5. klo 15.00.


Olen huomattavasti hitaampi lukija kuin Jaakko tai Hanna, ja jos saan tuhat sivua luettua, olen jo ihmeissäni. Kokonaan ilman tavoitteita en tähän lähde, mutta hurjaa sivumäärää tärkeämpää on tyydyttää uteliaisuus: millaista on pyhittää kokonainen vuorokausi lukemiselle? Olen innokas lukija, mutta ei tämä silti mikään unelman toteuttaminen ole - haluan yleensä tehdä vähän muutakin kuin lukea. :) Ja toki nytkin on tarkoituksena nukkua hyvät yöunet ja pitää muutenkin taukoja.


Valitsin etukäteen hyllystäni mittavan pinon kirjoja, joista voin maratonin aikana valita. Pidin tarkkana sääntönä sitä, ettei kirjassa saa olla yli 200 sivua. Tämä johtui lähinnä siitä, että pinossa alkoi olla puolet kirjahyllyni sisällöstä ja halusin tehdä jonkun rajauksen. Tiedän, että jaksan innokkaammin tarttua pienoisromaaniin tai muuten ohueen teokseen kuin paksumpiin kirjoihin. Ja nyt innon säilyminen on suhteellisen tärkeää, ettei maratonista tule aivan tervanjuomista.


Valitsin pinoon keskenään erilaisia teoksia ja lista on alla:

• Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?
• Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti
• Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö
• Minna Canth: Salakari
• Truman Capote: Breakfast at Tiffany's
• Sergei Dovlatov: Meikäläiset
• F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby
• Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat
• Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
• Helmi Kekkonen: Valinta
• Petja Lähde: Poika
• Ian McEwan: Vieraan turva
• Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
• Véronique Olmi: Beside the Sea
• Markku Pääskynen: Ellington
• Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
• Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
• Henrik Tikkanen: Yrjönkatu
• Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
• Märta Tikkanen: Sofian oma kirja
• Linn Ullmann: Armo

Pinossa on laskujeni mukaan 21 kirjaa, joista toivon saavani luettua ainakin viisi. On hyvä olla valinnanvaraa. :) Harkitsen itse asiassa vielä, että käyn hakemassa kirjastosta Kate Chopinin Heräämisen, jonka olen halunnut lukea kauan.

Aion valita lukuvuoroon tulevan kirjan kulloisenkin hetken fiiliksen mukaan, mutta olisi silti hauska kuulla, mitä kirjoja te erityisesti suosittelisitte ja/tai haluaisitte minun tuosta listasta lukevan!

Päivitän lukumaratonin sujumisesta pitkin vuorokautta lyhyesti mutta usein niin täällä kuin Kirjavan kammarin Facebook-sivulla - ja sitä kautta myös Twitter-tililläni. Luetuista teoksista kirjoitan myöhemmin myös varsinaiset arviot tänne blogiin.

Siispä huomiseen - ja mikäänhän ei estä liittymästä maratoniin mukaan, jos haluatte!

Tunnustustiistai: Liebster Blog ja 11 vastausta

Sain Janelta tuoreehkosta Kirja ja kuppi kaakaota -blogista mukavan Liebster Blog -tunnustuksen, kiitos kovasti! Näitä tunnustuksia jaetaan omille lempiblogeille, joilla on vielä alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa, ja jaetaan samalla niiden ilosanomaa.

Olen ollut huonosti mukana blogeissa nyt, ja varmasti suurin osa minunkin suosikkiblogeistani on tämän suloisen tunnustuksen jo saanut. Listaan silti tähän vaikkapa viisi ihanaista blogia, joilla ei vielä ole yli 200 lukijaa:

• Ilselä
• Kujerruksia
• Luetut, lukemattomat
• Poplaari
• P.S. Rakastan kirjoja

No niin, olisin tietenkin halunnut listata 15 hyvää blogia lisää, mutta ainakin kaikissa noissa kehotan teitä hyvät lukijat vierailemaan ja liittymään vakilukijaksikin.

Lisäksi Sara Saran kirjat -blogista oli muistanut minua 11 kysymyksen ja vastauksen haasteella. Kiitos, Sara! Hänen bloginsa muuten keskittyy suloisiin tyttökirjoihin ja sivun kautta pääsee myös Saran Tyttökirjaklassikot-verkkokirjakauppaan. Upea aarreaitta!

Tämän haasteen ideana on vastata haastajan keksimiin 11 kysymykseen ja haastaa sen jälkeen omilla keksimillä 11 kysymyksellä muita bloggaajia mukaan. Olen hypännyt tähänkin junaan aika myöhään mukaan ja minusta tuntuu, että kaikki tietämäni bloggaajat on jo moneen kertaan haastettu. Pelkään, ettei kukaan enää toivo lisää kysymyksiä, joten siksi jätän ne nyt laatimatta. Toivottavasti ette pidä tätä itsekkyytenä!


MUOKS: Tutkin asiaa vähän enemmän ja huomasin olleeni väärässä. Ei tähän ole osallistunut vielä lähellekään kaikki. Voi tietysti olla, että heidät on haastettu minun huomaamattani, eivätkä ole ehtineet tai välittäneet vastata, mutta haastan nyt kuitenkin monia kivoja kanssabloggaajia tähän mukaan. Kysymykset ja haastettujen lista löytyvät lopusta!

Ensin Saran keksimiin kysymyksiin.

1. Lempikirjastosi?


Käyn tällä hetkellä eniten läheisessä Nöykkiön kirjastossa, joka on ihanan pieni ja kotoisa. Vanhoista lähikirjastoistani suosikkini täällä pääkaupunkiseudulla on Rikhardinkadun kirjasto hienossa, vanhassa rakennuksessaan ja entisellä kotiseudullani Joensuussa sen pääkirjasto, joka oli aikanaan 1990-luvulla valmistuessaan mielestäni uskomattoman hieno. Lapsena pidin taas eniten Joensuun Niinivaaran kirjastosta, jossa oli kokolattiamatot ja rauhoittavan vihreä värimaailma.



2. Mistä ostat pääasiassa kirjoja? Kirjakaupasta, verkkokaupasta, marketista antikvariaatista/kirpputoreilta vai joku muu?


Tällä hetkellä ostan eniten kirjoja sieltä, missä ne ovat alennuksessa, eli aika usein verkosta (kaupat, antikvariaatit, huutokaupat) tai käytettyjen kirjojen pisteistä turuilta ja toreilta. Ostan ja vaihdan kirjoja paljon myös ystäviltä/ystävien kanssa.



3. Sinulle tärkeä nuortenkirja?


Mä mistä alkaisin. Niin kuin olen usein täällä blogissa sanonut, en enää lue juuri nuortenkirjoja, mutta koska olen aina ollut lukutoukka, nuoruutenikin on täynnä rakkaita kirjamuistoja. Ja lapsuuteni, jolloin luin varmaankin suurimman osan nuortenkirjoista, ja nuorena luin sitten vuorostaan aikuisten kirjoja.


Erityisen tärkeitä nuortenkirjoja minulle ovat olleet esimerkiksi Susan Cooperin fantasiakirjat, S.E. Hintonilta mm. Me kolme ja jengi, Mary Marckin Eeva-sarja, L.M. Montgomeryn Anna-sarjan alkuosat, Erich Kästnerin Lisen ja Lotten salaisuus sekä Armine von Tempskin Pami-tytön paratiisi.



4. Pelottavin kirja, jonka olet lukenut?


Jaa-a, en taida ihan heti muistaa kovin pelottavia kirjoja. Lapsena varmasti jotkut jännityskirjat ovat pelottaneet, mutta aikuisena en muista mitään varsinaisesti pelänneeni. En toisaalta ole juuri lukenut kauhua tai edes jännitystä. Edgar Allan Poen Amontillado-tynnyri oli aika karmiva, mutta ei sekään minusta pelottava ollut.



5. Lempirunosi?


En lue hurjasti runoja, mutta lempilyriikkaa on toki silti paljon. Yksi lempirunoistani on Eeva Kilven Kun vain katsoo ja on hiljaa, toinen Wislawa Szymborskan Kissa tyhjässä talossa ja kolmas Katri Valan Helmiketju. On niitä tietysti muitakin, mutta tässä jokunen esimerkki.



6. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan, olet katsonut viimeksi?


Voi, katson paljon elokuvia ja aika monet niistä pohjautuvat kirjaan. Mikähän olisi viimeisin ollut? Täytyy sanoa Poikani Kevin, kun en muista varmaksi, olenko jonkun "kirjaelokuvan" vielä sen jälkeen nähnyt. Olisi oikeasti hyvä listata katsomansa elokuvat samalla tavalla kuin luetut kirjat tänne blogiin.



7. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?


Hmm, aika paha. Vaikkapa Michael Cunninghamin Illan tullen -romaanin aikuiseen, newyorkilaiseen taide- ja kulttuurimaailmaan. Tai Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -romaanin 60-lukulaiseen, suomenruotsalaiseen kesäparatiisiin. Myös joku Carol Shieldsin tai Anne Tylerin arkisen romaanin ympäristö voisi kelvata.


Tavallaan itsestäänselvä vastaus olisi joku lasten- tai nuortenkirjojen sadunhohtoinen maailma, mutta haluan kuitenkin olla aikuinen ja elää todellisuudessa. :) Ja vaikka minusta on ihana lukea haaveillen vaikkapa 1800-luvun yläluokkaisesta kartanoelämästä, luulen että naisena minun elämäni siellä olisi oikeasti loputtoman tylsää.



8. Mieluisin vuorokauden aika lukea?


Ehkä se on aamu. Valinta liittynee siihenkin, että lukeminen rauhassa aamuisin on harvinainen herkku ja lukuhetket tuntuvat suloisen varastetuilta. Iltaisin olen usein niin väsynyt, että lukeminen on taistelua nukahtamista vastaan.



9. Kesäkirjasi?


Minulla ei ole kirjaa, jonka lukisin joka kesä, mutta erityisen kesäisiä ovat mielessäni monet Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin lastenkirjat, jo yllä kerran mainittu Ihanat naiset rannalla -romaani sekä tietyt Joel Haahtelan kirjat, lukemistani Traumbach ja Naiset katsovat vastavaloon (koska Haahtela kirjoittaa minusta erityisen vuodenaikasidonnaisesti).


Tänä kesänä aion lukea ainakin Tove Janssonin Kesäkirjan, Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä -romaanin sekä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville. Tietysti muutakin, mutta nämä olen nyt toistaiseksi lisännyt "viralliselle" kesäkirjalistalleni. :)



10. Mitä luet juuri nyt?


Jennifer Eganin romaania Aika suuri hämäys. Lisäksi loppusuoralla äänikirjana on J. Courtney Sullivanin romaani Maine. Pitkänä, hitaana lueskeluprojektina kesken on yhä myös Tove Janssonin Rent spel. Työn puolesta olen lueskellut viime aikoina noin kymmentä romaania, jotka ovat kaikki kyllä kesken, mutten nyt silti laske niitä ehkä tähän.



11. Seksikkäin fiktiivinen kirjan henkilö? Perustelut!


Hahaa! Itsestäänselvä vastaus olisi Mr Darcy, mutta yritän keksiä jotakin omaperäisempää. Äh, toistan silti taas itseäni: Ihastuin Illan tullen -päähenkilö Peteriin ja taidan ihastua usein myös Joel Haahtelan romaanien miespäähenkilöihin. Hei, Peter muuten muistuttaa monia heistä! Hänkin on sellainen miehekäs vatuloija.


Ollakseen seksikäs kirjan miespuolisen henkilöhahmon täytyy siis olla miehekäs, älykäs, pohdiskeleva, emotinaalisesti tarpeeksi tasapainoinen, naisia arvostava, itsestään huolehtiva ja urbaani. Näin se ehkä minulla menee. :)

***

Ja nyt haastan vastaamaan alta löytyviin kysymyksiini seuraavat bloggaajat, joiden vastaamattomuudesta en pahastu yhtään, mutta jos tykkäätte kertoa itsestänne, luen mielelläni:

• Arja
• Helmi K.
• Jaakko
• Kata
• Liisa
• Lukemisen kartasto (Anna ja/tai Sonja)
• Mika
• Millimolli
• Minna/Ilselä
• Minna/Ja kaikkea muuta
• Pihi nainen
• Viivi

Vastattavat 11 kysymystä ovat tässä:

1. Kuka on vaikuttanut eniten siihen, että sinusta on tullut kirjojen ystävä?
2. Nimeä yksi kirja, jonka haluaisit lapsesi (nykyisen/mahdollisen tulevan/kuvitteellisen) elämänsä aikana lukevan.
3. Mikä on paras tänä vuonna tähän mennessä lukemasi kirja?
4. Kuka on suosikkisi ulkomaisista naiskirjailijoista?
5. Entä ulkomaisista mieskirjailijoista?
6. Entä kotimaisista naiskirjailijoista?
7. Entä kotimaisista mieskirjailijoista?
8. Odotatko erityisen kovasti jonkun syksyllä ilmestyvän kirjan lukemista? Minkä?
9. Antaako ympäristö esimerkkiä - onko perheessäsi (nykyisessä tai lapsuuskodissa) muita kovia lukijoita kuin sinä?
10. Mainitse yksi kirja, joka yhdistyy mielessäsi vahvasti paikkaan/tilanteeseen, jossa sen luit. Kerro myös se paikka/tilanne. :)
11. Missä luet mieluimmin?