tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kirjavan kammarin kesäloma


Kesäinen tervehdys - ja vilkutus! Minulla oli haaveissa kirjoittaa vielä hyvä juttu ihanasta Camilla Mickwitzistä ennen lomareissuille rientämistä, mutta siihen ei jäänytkään aikaa. Tai jaksua. Ja ehkä parempi niin, sillä Mickwitz-hehkutukseni löytää todennäköisesti enemmän lukijoita elokuun puolella, ja heidät tuo kotimaisen lastenkirjallisuuden mestari ansaitsee.


Lähdemme huomenna viikoksi iloiseen Itä-Suomeen tapaamaan huonetta ja sukua ja vähän rokkailemaankin. Tästä tulee allekirjoittaneelle 22. kerta Ilosaarirockissa, joten saanen kutsua itseäni jo konkariksi.


Itä-Suomesta kurvaamme kahdeksi viikoksi Englantiin asunnonvaihdon kautta. Olen innoissani päästessäni piiiitkästä aikaa vanhaan kotimaahani ja upealta sekä idylliseltä vaikuttavaan taloon Surrey Hillsiin, jossa saamme hoitaa puutarhan lisäksi vanhaa kissarouvaa ja muutamia kanojakin. Suunnitelmissa on kiertää eteläistä Englantia ja nauttia kotoisista tunnelmista.


Englannista tultuamme vietämme vielä pari viikkoa mummolassa ja mökillä, joten olen poissa yhteensä noin kuukauden. Käyn varmasti koneella lomallakin, mutta bloggaamaan en lupaudu.


Kesäisiin lukusuunnitelmiini kuuluu ensinnäkin muutama työkirja ja toisekseen ne "kesäkirjat", jotka olen itselleni luvannut tänä vuonna lukea. Niistä on jäljellä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sekä Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Elokuussa olisi myös jälleen yhden Joel Haahtelan romaanin vuoro. Viime kuun vaihteessa luin Perhoskerääjän ja elokuussa vuoronsa saa joko Elena tai Tule risteykseen seitsemältä. Pitäisi lukea myös yksi Kuudesta kovasta kotimaisestani, varmaankin joko Sofi Oksasen Puhdistus tai Riikka Pulkkisen Totta. Muutama kevään ja kesän uutuuskin odottaa vielä vuoroaan.


Englannissa ajattelin lukea englantilaisia kirjoja. Tein itselleni pienen listan brittiläisistä TBR-kirjoistani, jotka löytyvät omasta hyllystäni ja ovat sopivan kevyitä matkakirjoiksi (siis kirjaimellisesti, ei välttämättä sisällöltään). Tällä hetkellä suunnittelen pakkaavani laukkuun joitakin seuraavista teoksista:

  • Nick Hornby: The Complete Polysyllabic Spree
  • Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
  • Doris Lessing: The Fifth Child
  • Ian McEwan: Atonement
  • Iris Murdoch: The Nice and the Good tai The Time of the Angels
  • David Nicholls: The Understudy
  • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
  • Natasha Solomons: Mr Rosenblum's List
  • Virginia Woolf: Mrs Dalloway

Miltä kesäkirjasuunnitelmani teistä kuulostavat? Suositteletteko tai kehotatteko välttämään jotakin noista teoksista? Entä mitä te aiotte kesällä lukea??

Onnellista ja kirjavaa kesää teille kaikille! "Nähdään" viimeistään taas elokuussa!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Mannereuroopplainen maanantai - Hélène Grémillon: Uskottuni

Hélène Grémillon: Uskottuni (Le Confident).
Kustantaja: Otava, 2012.
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen.
Sivuja: 263.
Genre: Eurooppalainen salaisuusromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Me juoksimme metroasemalle, tuo juoksu on piirtynyt elävästi mieleeni. Juostessamme vilkaisimme aina välillä toisiimme. Ja kun sitten istuimme hengästyksestä punaisina metron penkillä, purskahdimme pakostakin hillittömään, sopimattomaan nauruun, niin kuin ennen lapsena, kun olimme vielä olleet 'erottamattomat', kuten isä sanoi, kuin ne lintuparit, jotka aina myydään yhdessä, koska ne muuten kuolevat."


Huomasin Hélène Grémillonin esikoisromaanin Uskottuni kustantajan katalogissa, ja se kuulosti kiinnostavalta siksikin, että sillä tuntui olevan joitakin yhtymäkohtia omani, syksyllä ilmestyvän romaanin kanssa.


En ole lukenut tästä kirjasta paljonkaan muuta tai ottanut selville taustoja, koska mieleeni jäivät Kirjainten virran Hannan sanat siitä, kuinka mukava tätä oli lukea ilman ennakko-oletuksia tai tietoa siitä, mistä on kyse.


Olin aluksi vähän liiankin hukassa, sillä en heti tajunnut kirjassa vuorottelevan kahden tarinan. Ihmettelin vain sitä, kuinka kertoja nyt onkin mies, kun olin mielestäni lukenut tai voimakkaasti tulkinnut hänen aiemmin olevan nainen.. Nyt jälkeenpäin minulla on tyhmä olo, sillä eri kertojien luvut on erotettu toisistaan poikkeavilla fonteillakin, mutta olkoon tekosyyni vaikka se, että aloitin kirjan lukemisen migreenissä.


Eikä sekaannus minua kuitenkaan haitannut, nauratti vain. Jatkoin lukemista hyvillä mielin, ja kirjan luki varsin helposti ja nopeasti, vaikkei se ollut niin perinteinen tai viihteellinen lukuromaani kuin olin kuvitellut. Varsinaista ahmimisreaktiota kirja ei kuitenkaan aiheuttanut - tai herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen. Sinällään harmi, sillä tarinalla on kaikki edellytykset olla koskettava, mutten kiintynyt henkilöhahmoihin niin, että olisin esimerkiksi liikuttunut lukiessani.


Mietin, johtuiko se teoksen ranskalaisuudesta. En ole mikään ranskalaisen kirjallisuuden tai elokuvankaan asiantuntija, mutta näppituntumani on, ettei ranskalaisissa nykyteoksissa lopulta revitellä tunteilla, vaikka perinteinen kuva niistä on romanttinen. Ehkä se on myös ranskalainen tapa puhua, todeta asioita. Se on jotenkin töksäyttelevä moneen muuhun kieleen verrattuna, vai onko se käännöksen ongelma, en osaa sanoa. Joka tapauksessa tämä Uskottunikaan ei kohonnut kohdallani suurten elämysten joukkoon, vaikka tarina oli ihan kiehtova.


On ehkä hyvä huomauttaa, että löydän vain harvoin minulle oikein mieluisia kirjoja Ranskasta tai yleisemmin Keski-Euroopasta, joten puhumme nyt varmasti myös subjektiivisista makuasioista.


Kielen - tai toteamisen - tietystä kömpelyydestä huolimatta tarina tosiaan rullaa niin, että kirjan lukee nopeasti ja kevyellä mielellä läpi. Ja loppu on tyylillisesti tehokas ja hyvä, pidin siitä kovasti. Raskaasta aiheestaan ja keskimääräistä lukuromaania persoonallisemmasta otteestaan huolimatta luokittelen tämän välipalakirjaksi, jonka lukee mielellään, mutta josta ei jää suurta jälkeä sieluun.


Suomalainen kansi on mielestäni hyvin tyylikäs ja kirja on muutenkin näpsäkän kokoinen, kiva esineenä. Kansainvälisestä kansikatsauksesta jätin muuten ranskankieliset versiot kokonaan pois, sillä ne olivat niin rumia tai tylsiä. Muista maista olisi löytynyt kyllä lisääkin kauniita kansia.


Uskottuni-romaanin ovat lukeneet minun ja Hannan lisäksi myös ainakin Rachelle ja Leena Lumi. Nyt näitä arvioita silmäillessäni huomaan, että muut ovat olleet tästä minua vaikuttuneempia, joten käykää ihmeessä lukemassa heidän mielipiteensä myös!


Osallistun teoksella ainakin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.


"kun illalla kotiin tullessa
seinättömän huoneen verho oli tungettu ikkunasta
ja liehui hiljalleen
ulkoilmassa
se kertoi että yöllä
rakastettu odotti rakastettuaan

on katsottava valoon"

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Luetut lauantaina: kesäkuu


Minulla on hyvin hatara kuva siitä, mitä ja miten paljon kesäkuussa tuli luettua, joten alan tehdä tätä listaa suurella mielenkiinnolla itsekin. Kesäkuuta ja sen ympäristöä leimaa ainakin jonkinlainen levottomuus: olen jättänyt useita kirjoja kesken tai tauolle. Näiden seuraavien kanssa jatkoin kuitenkin loppuun saakka:


Yhteensä siis luin 12 teosta, 3402 sivua. Aika paljon, mutta mukana oli myös työkirjoja.

En blogannut kovin paljon, mutta ylle linkitettyjen juttujen lisäksi kirjoitin mm. Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteesta, syksyllä ilmestyvistä uutuuksista ja Hurraa Helsinki! -kuvakirjasta

Kuten aina, luin paljon hyviä teoksia, mutta suurimman vaikutuksen taisivat tehdä - kukin omalla tavallaan - Who's Afraid of Virginia Woolf? -näytelmä, The Book of Jonah, Kesäkirja ja The Light Behind the Window. Myös Ready, Player, One oli todella iloinen yllätys.

Minulla on oikein ikävä säännöllisempää bloggaamista ja blogiyhteisöä, mutta heinäkuussa bloggaamistahtini varmasti vain harventuu, silllä lähdemme tulevana tiistaina reissuun ja olemme poissa kuukauden verran - muualla Suomessa ja Englannissa. En usko, että kirjoitan blogiin reissujen aikana, mutta tietenkin luen ja kerron lukukokemuksistani sitten elokuussa.

Yritän kirjoittaa vielä yhden jutun ennen lähtöämme, joten en jätä vielä tämän suurempia jäähyväisiä, vaan toivotan vain ukkostavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kaunista Eino Leinon eli runon ja suven päivää!


Heippa! Halusin toivottaa teille hyvää runon ja suven päivää varmuuden vuoksi nyt, kun en ole ihan varma, ehdinkö postata tänään kunnolla. Haluaisin kirjoittaa Hélène Grémillonin Uskottuni-romaanista, mutta saa nähdä, miten käy.


Siksi laitan teille tämän kauniin kuvan tältä juhannukselta ja linkitän teidät lukemaan runollisen postaukseni vuoden takaa. Kirjoitan harvoin runoista, mutta tässä välissä olen sanonut sanasen jokusesta lempirunoilijastani, nimittäin Wislawa Szymborskasta, Aulikki Oksasesta ja Märta Tikkasesta.


Uskottuni-arvion lisäksi haluaisin ainakin kerrata kesäkuun luetut ennen kuin lähdemme alkuviikosta reissuun. Ja toivottavasti ehdin kirjoittaa vielä kesken olevasta Karin Alvtegenin Todennäköisestä tarinasta, josta ainakin tässä vaiheessa kirjaa pidän kovasti.


Nyt kuitenkin runollisen kaunista viikonlopun alkua, ja nähdään kohta - tai vähän myöhemmin!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kaksikielinen keskiviikko - Tove Jansson: Rent spel

Tove Jansson: Rent spel/Reilua peliä.
Kustantaja: Schildts, 1989.
Kansi: Jan Biberg.
Kannen kuva. Tove Jansson.
Sivuja: 115.
Genre: Episodiromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue lisää kirjasta KirjastoWikistä.


"Hamnen var verkligen vacker. Svarta rännor korsade isen ända bort till de avlägsna kajer där de stora båtarna låg, knappt skönjbara.


Så väldigt ensamt, sa Mari. Men Jonna, försök nu ändå hjälpa till - kunde man skriva till henne om det där att uppleva alldeles enkla saker...


Du menar?


Nåja, till exempel att det blir vår igen? Eller bara att köpa vackra frukter och ordna dem i en skål... Eller att ett stort ståtligt åskväder kommer närmare..."


Minähän olen lukenut Tove Janssonin aikuisille suunnattua proosaa vasta vähän. Niin kuin Kesäkirjan yhteydessä kerroin, luin kymmenisen vuotta sitten Kuvanveistäjän tyttären, josta en muista enää paljon, ja nyt nämä kaksi teosta, eli Kesäkirjan ja ruotsiksi tämän Rent spel -pienoisromaanin, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Reilua peliä.


Muumitkin löysin oikeasti vasta teini-iässä. Muistan kyllä ainakin Kuinkas sitten kävikään? -kirjan lapsuudestani, mutta äitini mukaan kukaan meistä tyttäristä ei pienenä innostunut muumiromaaneista. Olen sanonut tämän kai ennenkin, mutta olen jostakin lukenut muumien avautuvan vain tarpeeksi omituisille lapsille - ja olen tietenkin kauhean pahastunut, että enkö muka ole ollut tarpeeksi omituinen, hmph.


Joka tapauksessa niin muumit kuin nämä Janssonin aikuisemmat kirjat ihastuttavat minua nyt aikuisena suunnattomasti, enkä ole tässä ihastuksessani tietenkään yksin. Kun vuoden alussa lanseerasin Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteen, osana haastetta lupasin itselleni kokeilla lukea ruotsiksi myös aikuisten kirjoja, kun aiemmin olen lukenut toisella kotimaisellamme vain lasten- ja nuortenromaaneja. Ajattelin, että Tove Janssonin melko konstailematon kieli ja sivuissa niukat romaanit voisivat sopia tähän henkilökohtaiseen haasteeseen ja niin ne taisivat sopiakin. Rent spel -teosta oli tarpeeksi sujuva lukea ruotsiksi.


En kuitenkaan kiellä, ettenkö olisi varmasti saanut kirjasta enemmän irti suomeksi, mutta tästä joutuu kärsimään, ennen kuin kieli avautuu kunnolla. Joskus minulla oli varmasti sama tilanne englanninkin kanssa, vaikka sitä on nyt vaikea muistaa.


Rent spelin hienoimmat nyanssit menivät minulta ehkä ohi, mutta pysyin kyllä koko ajan kärryillä siitä, mitä tapahtui, kuka kukin oli ja millaisia he olivat. Ja millainen oli Jonnan ja Marin suhde, tuo kirjan ydin. En ollut kauhean yllättynyt lukiessani jälkeenpäin, että kirja kuvaa pitkälti Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhdetta. Mielestäni kirjassa ei missään vaiheessa sanota suoraan, että kyse on rakkaussuhteesta, mutta se on ilmiselvää. Ja on mielenkiintoista lukea siitä, millaista elämä on, kun ollaan jo aika vanhoja ja hioutuneita, mutta silti niin kauhean erilaisia keskenään.


Oikeastaan naisten melko korkea ikä tuli minulle jossakin, aika myöhäisessä vaiheessa kirjaa vähän yllätyksenä. En ollut ajatellut Jonnaa ja Maria niin vanhoiksi. Ehkä siksikin, että heidän nimensä ovat ainakin suomenkielisen korvaan nuorekkaat. Ja oli heidän elämässään ja elämänasenteessaankin nuorekkuutta, ehkä sellaista, mikä on mahdollisempaa lapsettomille.


Tove Jansson on kirjoittanut paljon itseään ja perhettään kirjoihinsa. Hänen äitiään, Hamia, taitaa olla aika lailla niin tämän romaanin Marin äidissä kuin Kesäkirjan isoäidissä. Jansson kaikkineen on alkanut kiinnostaa minua niin paljon, että haluan lukea loputkin hänen "aikuisten kirjoistaan", muumit tietenkin monesti uudelleen ja lisäksi sen Boel Westinin elämäkerran, josta olen paljon kuullut. On jännä, miten minä, maamme itäisten perukoiden metsäläinen tunnun löytävän suurimmat idolini juuri suomenruotsalaisten naisten joukosta.


Ulkomailla tätä teosta ovat lukeneet ainakin Sara Ryan, A Common Reader, Michael Leader ja Trevor.


Osallistun teoksella haasteisiin Underbara finlandssvenskar vid papper sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.


"Jag tror inte din Linnea tycker om åskväder, yttrade Jonna - och i samma stund reste sig ett ljudlöst fyrverkeri längst borta i hamnen. I snabb följd brast vinterhimlen ut i explosioner av färg, några sekunder vilande i sin skönhet för att långsamt sjunka och genast följas av nya mångfärgat utsprungna rosor, gång på gång i slösande prakt, dämpade av dimman men kanske just därför mer hemlighetsfulla."

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tiukkojen haasteiden tiistai - Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?

Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?/Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kustantaja: Jonathan Cape, 1964.
Sivuja: 140.
Genre: Näytelmä.
Arvio: 4,5/5.
Lue lisää näytelmästä Wikipediasta.


"GEORGE: I'm tired, dear... it's late... and besides...
MARTHA: I don't know what you're so tired about... you haven't done anything all day; you didn't have classes, or anything....
GEORGE: Well, I'm tired.... If your father didn't set up these goddamn Saturday night orgies all the time....
MARTHA: Well, that's too bad about you, George....
GEORGE [grumbling]: Well, that's how it is, anyway.
MARTHA: You didn't do anything; you never do anything; you never mix. You just sit around and talk.
GEORGE: What do you want me to do? Do you want me to act like you? Do you want me to go around all night braying at everybody, the way you do?
MARTHA [braying]: I DON'T BRAY!
GEORGE [softly]: All right... you don't bray.
MARTHA [hurt]: I do not bray.
GEORGE: All right. I said you didn't bray.
MARTHA [pouting]: Make me a drink.
GEORGE: What?
MARTHA [still softly]: I said, make me a drink.
GEORGE [moving to the portable bar]: Well, I don't suppose a nightcap'd kill either one of us...."


Linnean Kujerruksia-blogin Hyppää lavalle -haasteen innoittamana luin vielä toisenkin näytelmän, jonka senkin olen nähnyt vain elokuvana, mutta joka sekin on yksi kaikkien aikojen suosikkileffojani. Nyt käsittelyssä on siis Kuka pelkää Virginia Woolfia?, kun aiemmin luin haastetta varten Kissa kuumalla katolla -näytelmän.


En siis ole nähnyt tätä lavalla ja elokuvanakin muistaakseni vain kerran. Siitä on aikaa, mutta kokemus on jättänyt minuun pysyvän jäljen. Hyvin suuri osa elokuvan suuruutta ovat Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin uskomattoman hienot roolisuoritukset ja yhteispeli, mutta jo leffaa katsoessa on selvää, että myös sen teksti on ainutlaatuinen. Tämä huomio vain kristallisoitui lukiessani tekstin painettuna. Minun on edelleen vaikea kuvitella Marthaksi ja Georgeksi muita kuin Taylor ja Burton, mutta Edward Albeen näytelmä on mahtava muutenkin.


Varoitettakoon nyt niitä, jotka eivät ole teoksen kanssa tuttuja, että mahtava tarkoittaa tässä samalla kamalaa, surullista ja ahdistavaa.


Erona elokuvaan näytelmä tapahtuu kaikkineen Marthan ja Georgen kotona, heidän olohuoneessaan. Henkilöhahmojakin on vain neljä, joista keskiössä ovat keski-ikäinen aviopari Martha ja George. Nuorempi pariskunta, Nick ja Honey, ovat tulleet aamuyön jatkoille yliopiston henkilökunnan illanvietosta. He ovat juuri muuttaneet paikkakunnalle ja ovat tutustuneet jatkojen isäntäpariin vasta samana iltana.


Molempien pariskuntien miehet ovat töissä yliopistolla, jonka johtaja Marthan isä on. Nuorempi aviopari joutuu todistamaan Marthan ja Georgen helvetillistä keskinäistä nokittelua ja suhteen kipupisteiden avaamista, minkä katalysaattoreina he osaltaan toimivat. Ei Nickin ja Honeynkaan suhde ongelmaton ole, mutta kauheimmat luurangot kaivetaan vanhemman parin kaapeista ja erityisesti heidän takiaan lukijalle kihoaa kylmä hiki otsalle ja ahdistuksen kyyneleet silmiin.
Richard Burton ja Elizabeth Taylor. Kuva: Lemon Oil.


Olen tällä kertaa harvinaisen lyhytsanainen, vaikka olen tavoistani poiketen jopa avannut teoksen juonta. En vain osaa nyt sanoa tästä muuta kuin että minulle sekä elokuva että näytelmäteksti ovat olleet erittäin voimakkaita kokemuksia ja jääneet kaihertamaan - sekä jättäneet ilmeisen sanattomaksi. Katsokaa ja lukekaa, jos ette ole vielä niin tehneet. Etenkin, jos arvostatte suljettuun tilaan ja lyhyelle aikavälille pakattua tiivistä draamaa ja alkoholinhuuruisen avioliittohelvetin kuohuvaa kuvausta, ettekä pelkää tekstin psykologista ahdistavuutta ja rumuutta.


Osallistun teoksella ainakin Hyppää lavalle -haasteeseen.


"MARTHA: Hey, hey.... Where is everybody...? [It is evident she is not bothered.] So? Drop me; pluck me like a goddamn... whatever-it-is... creeping vine, and throw me over your shoulder like an old shoe... George? [Looks about her.] George? [Silence.] George! What are you doing: Hiding, or something? [Silence.] GEORGE!! [Silence.] Oh, fa Chri... [Goes to the bar, makes herself a drink and amuses herself with the following performance.] Deserted! Abandon-ed! Left out in the cold like an old pussy-cat. HA!"


PS. Lopuksi haluan vielä esittää pahoitteluni siitä, kuinka kelvoton bloggaaja olen viime aikoina ollut. Pahoin pelkään, ettei tilanne tule parantumaan kesän aikana vaan paremminkin päinvastoin: lähdemme viikon kuluttua reissuun noin kuukaudeksi, enkä usko silloin bloggaavani tätä nykyistä vähää. Harvan kirjoittelun lisäksi olen vastannut hitaasti kommentteihin täällä ja jättänyt muiden blogeissa vierailun vähälle ja kommentoinnin melkein kokonaan. En ala tässä eritellä syitä, mutta mitään dramaattista taustalla ei ole, siis edes mielenkiinnon sammumista, vaan toivon voivani jatkaa kesän jälkeen taas entiseen malliin. Siihen saakka yritän pitää blogia hengissä kirjoittelemalla edes silloin tällöin (paitsi sen reissumme aikana) ja edes vastaamalla kommentteihinne. Yritän myös pitää itseäni kartan reunalla lueskelemalla muita kirjablogeja edelleen, vaikka jättäisin niihin enää harvoin puumerkkiäni.


Kirjoja luen edelleen innokkaasti, mutta jonkinlaista levottomuutta on ehkä silläkin rintamalla havaittavissa, sillä olen jättänyt kesken tai tauolle nyt kolme kirjaa: David Nichollsin Kaikki peliin, Carita Forsgrenin Perintö ja Sergei Dovlatovin Meikäläiset. Kahta jälkimmäistä jatkan ehkä vielä, mutta Nicholls taisi jäädä lopullisesti kesken. Olen kyllä onnistunut myös uppoutumaan joihinkin kirjoihin, joten ei tässä varmaan sen vakavammasta ole kyse.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...