Camilla Mickwitz oli erinomainen kuvittaja, jonka tyyli on hauska ja tunnistettava. Suomen kaikki lapset taitavat tuntea hänet vähintään lastenohjelma Pikku kakkosen tunnusanimaatiosta. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut myös lukuisia lasten kuvakirjoja, joista tunnetuimmat taitavat olla ne, jotka kertovat Jasonista, Emiliasta ja Mimosasta. Tänä vuonna on otettu uudet painokset ensimmäisistä Jason- ja Emilia-kirjoista.
Camilla Mickwitz: Jason.
Kustantaja: Tammi, 1975/10. painos 2012.
Sivuja: 28.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,5/5.
Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten tässä takakansiteksti:
"Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat pyöreäsilmäisen Jasonin ja hänen äitinsä, Kaarinan, arkipäivän iloista ja ongelmista. Jason-poika on ollut lasten suosikki jo vuodesta 1975, jolloin ensimmäinen Jason-kirja ilmestyi."
Jason on minulle tuttu lapsuudesta ja nyt olen saanut esitellä hänet omille lapsilleni. Hekin pitävät Jasonista ja tämän Kaarina-äidistä, jotka elävät tavallista, kiireistä arkea. Mickwitz esittelee Jason-kirjoissa yksinhuoltaja-/työläisäidin, jonka täytyy tehdä pitkää päivää tehtaalla elättääkseen itsensä ja poikansa. Palkka ei silti tahdo aina riittää, joten Kaarina tekee joskus myös iltatöitä taidekoulun mallina.
Mickwitz esittelee Kaarinan ja Jasonin tiukkaa arkea, muttei voivottele tai saarnaa. Jason vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, mutta kyllä tässä teoksessa on ilman muuta 1970-lukulaista yhteiskuntakritiikkiä. Ja vapaamielisyyttä.
Meillä Jason-kirjoista suosituimmat ovat olleet tämä ensimmäinen osa sekä Jason ja vihainen Viivi, jonka myös muistan hyvin lapsuudestani. Siinä Jasonin asuinkerrostaloa terrorisoi vihainen vanhapiika, joka ei siedä minkäänlaista ääntä ja elämää talossa. Lopuksi hän onneksi ymmärtää paremmin. Huonommin mieleeni on jäänyt Jasonin kesä ja Jason muuttaa maasta ei ollenkaan. Lapseni pitivät näistäkin, mutta eivät suoranaisesti innostuneet. Kesäkirja kertoo Jasonin ja Kaarinan lomasta jonkinlaisessa siirtolassa ja jälkimmäisessä Kaarina ja Jason muuttavat työn perässä Ruotsiin, kuten myös moni muu suomalainen aikanaan. Kirja kertoo sopeutumisvaikeuksista uuteen maahan ja kulttuuriin, mutta lopulta helpottavia keinoja löytyy.
Camilla Mickwitz: Emilia ja kolme pikkuista tätiä.
Kustantaja: Tammi, 1979/5. painos 2012.
Sivuja: 31.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Jasoniakin tutumpi ja rakkaampi minulle on Mickwitzin toinen kuvakirjahahmo Emilia. Emilia-kirjoissa isä ja tytär viettävät yhteisiä satutuokioita, istuvat sylikkäin tuolissa ja jatkavat vuoronperään keksimäänsä tarinaa. En tiedä, onko Emiliankin isä yksihuoltajavanhempi vai ovatko nämä tarinatuokiot vain heidän kahdenkeskinen juttunsa, mutta Emilian äiti ei joka tapauksessa esiinny kirjoissa.
Tässä ensimmäisessä Emilia-kirjassa kolme vanhaa naista asuvat yhdessä ja ovat tuskastuneita tylsään vanhuuteensa. Kunnes he keksivät itselleen mielekästä tekemistä: lasten viihdyttämisen. He alkavat pitää lastenkutsuja, joilla tarjoillaan hyvää ruokaa, pukeutumisleikkejä sekä tätien ompelemia nalleja.
Juhlat ovat menestys ja niin ilo palaa tätien elämään. Kirjassa esitellään toisin sanoen mallia, jota on yritetty nyt toteuttaa esimerkiksi päivä- ja vanhainkotien yhteistyöllä. Eri sukupolvet nauttivat toistensa seurasta ja kaikilla on kivaa. Kirjan sanoma lienee myös se, että toisille hyvää tekemällä saa myös itselleen iloisen mielen.
Myös Stella on ihastunut Emilia-kirjoihin, joita olemme lainanneet ja lukeneet paljon. Myöhemmät Emilia-kirjat ovat yhä tiedostavampia ja yhteiskunnallisempia. Esimerkiksi Emilia ja kaksoset -kirjassa ollaan huolissaan vesistöjen puhtaudesta, Emilia ja kuningas Oskari -teoksessa irvaillaan kaikki kansalaiset samaan muottiin pakottaville diktatuureille ja Emilia ja Oskarin nukke -kirja - suosikkini - on mukaelma Henrik Ibsenin Nukkekodista ja vahva feministinen kannanotto.
En varmasti lapsena ymmärtänyt näitä sävyjä samalla tavalla kuin nyt, mutta ehkä niistä jotakin on jäänyt mieleen itämään. Stellalla ja minulla on muuten tässäkin sarjassa yhteiset suosikit: Kolme pikkuista tätiä, Kuningas Oskari ja Oskarin nukke.
Tajusin tuon jälkimmäisen viittaukset Ibsenin klassikkonäytelmään tietenkin vasta nyt aikuisena. Mickwitzin versiossa Oskari on lapsesta saakka toivonut itselleen nukkea, mutta saanut lahjaksi aina vain autoja. Aikuisenakin hän vielä haaveilee nukesta ja saakin sitten sellaisen - elävän naisen muodossa. Naisen nimi on Noora.
Suhde on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Oskari rakentaa pikku vaimolleen nukkekodin, jonne he muuttavat. Lopulta Noora alkaa kuitenkin pohtia kriittisesti liittoa ja identiteettiään, kasvaa ulos nukkekodista ja jättää Oskarin.
Loppu on kuitenkin onnellinen, kun pari löytää toisensa uudella tavalla.
En ole varma, luinko lapsena muita Mickwitzin kirjoja kuin Jasoneita ja Emilioita. Pikku noita Mimosakin taisi olla minulle tuttu vain tv:stä. Mutta nyt olemme nauttineet Mimosan seikkailuista sekä Mickwitzin muista kuvakirjoista. Kaikille niille on yhteistä runsaan värikäs kuvitus sekä jokin 70-lukulainen sanoma - lempeässä muodossa.
Lopuksi vielä iloksenne muutamia värikkäitä aukeamia Mickwitzin teoksista:
Kustantaja: Tammi, 1975/10. painos 2012.
Sivuja: 28.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,5/5.
Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten tässä takakansiteksti:
"Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat pyöreäsilmäisen Jasonin ja hänen äitinsä, Kaarinan, arkipäivän iloista ja ongelmista. Jason-poika on ollut lasten suosikki jo vuodesta 1975, jolloin ensimmäinen Jason-kirja ilmestyi."
Jason on minulle tuttu lapsuudesta ja nyt olen saanut esitellä hänet omille lapsilleni. Hekin pitävät Jasonista ja tämän Kaarina-äidistä, jotka elävät tavallista, kiireistä arkea. Mickwitz esittelee Jason-kirjoissa yksinhuoltaja-/työläisäidin, jonka täytyy tehdä pitkää päivää tehtaalla elättääkseen itsensä ja poikansa. Palkka ei silti tahdo aina riittää, joten Kaarina tekee joskus myös iltatöitä taidekoulun mallina.
Mickwitz esittelee Kaarinan ja Jasonin tiukkaa arkea, muttei voivottele tai saarnaa. Jason vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, mutta kyllä tässä teoksessa on ilman muuta 1970-lukulaista yhteiskuntakritiikkiä. Ja vapaamielisyyttä.
Meillä Jason-kirjoista suosituimmat ovat olleet tämä ensimmäinen osa sekä Jason ja vihainen Viivi, jonka myös muistan hyvin lapsuudestani. Siinä Jasonin asuinkerrostaloa terrorisoi vihainen vanhapiika, joka ei siedä minkäänlaista ääntä ja elämää talossa. Lopuksi hän onneksi ymmärtää paremmin. Huonommin mieleeni on jäänyt Jasonin kesä ja Jason muuttaa maasta ei ollenkaan. Lapseni pitivät näistäkin, mutta eivät suoranaisesti innostuneet. Kesäkirja kertoo Jasonin ja Kaarinan lomasta jonkinlaisessa siirtolassa ja jälkimmäisessä Kaarina ja Jason muuttavat työn perässä Ruotsiin, kuten myös moni muu suomalainen aikanaan. Kirja kertoo sopeutumisvaikeuksista uuteen maahan ja kulttuuriin, mutta lopulta helpottavia keinoja löytyy.
***
Kustantaja: Tammi, 1979/5. painos 2012.
Sivuja: 31.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Jasoniakin tutumpi ja rakkaampi minulle on Mickwitzin toinen kuvakirjahahmo Emilia. Emilia-kirjoissa isä ja tytär viettävät yhteisiä satutuokioita, istuvat sylikkäin tuolissa ja jatkavat vuoronperään keksimäänsä tarinaa. En tiedä, onko Emiliankin isä yksihuoltajavanhempi vai ovatko nämä tarinatuokiot vain heidän kahdenkeskinen juttunsa, mutta Emilian äiti ei joka tapauksessa esiinny kirjoissa.
Tässä ensimmäisessä Emilia-kirjassa kolme vanhaa naista asuvat yhdessä ja ovat tuskastuneita tylsään vanhuuteensa. Kunnes he keksivät itselleen mielekästä tekemistä: lasten viihdyttämisen. He alkavat pitää lastenkutsuja, joilla tarjoillaan hyvää ruokaa, pukeutumisleikkejä sekä tätien ompelemia nalleja.
Juhlat ovat menestys ja niin ilo palaa tätien elämään. Kirjassa esitellään toisin sanoen mallia, jota on yritetty nyt toteuttaa esimerkiksi päivä- ja vanhainkotien yhteistyöllä. Eri sukupolvet nauttivat toistensa seurasta ja kaikilla on kivaa. Kirjan sanoma lienee myös se, että toisille hyvää tekemällä saa myös itselleen iloisen mielen.
En varmasti lapsena ymmärtänyt näitä sävyjä samalla tavalla kuin nyt, mutta ehkä niistä jotakin on jäänyt mieleen itämään. Stellalla ja minulla on muuten tässäkin sarjassa yhteiset suosikit: Kolme pikkuista tätiä, Kuningas Oskari ja Oskarin nukke.
Tajusin tuon jälkimmäisen viittaukset Ibsenin klassikkonäytelmään tietenkin vasta nyt aikuisena. Mickwitzin versiossa Oskari on lapsesta saakka toivonut itselleen nukkea, mutta saanut lahjaksi aina vain autoja. Aikuisenakin hän vielä haaveilee nukesta ja saakin sitten sellaisen - elävän naisen muodossa. Naisen nimi on Noora.
Loppu on kuitenkin onnellinen, kun pari löytää toisensa uudella tavalla.
***
En ole varma, luinko lapsena muita Mickwitzin kirjoja kuin Jasoneita ja Emilioita. Pikku noita Mimosakin taisi olla minulle tuttu vain tv:stä. Mutta nyt olemme nauttineet Mimosan seikkailuista sekä Mickwitzin muista kuvakirjoista. Kaikille niille on yhteistä runsaan värikäs kuvitus sekä jokin 70-lukulainen sanoma - lempeässä muodossa.
Lopuksi vielä iloksenne muutamia värikkäitä aukeamia Mickwitzin teoksista:
 |
| Kuva kirjasta ...Ja sinusta tulee pelle. |
 |
| Kuva kirjasta Mimosa. |
 |
| Kuva kirjasta Mimosa ja täysikuufestivaali. |
PS (ETA): Mickwitzin kirjoista ovat bloganneet ansiokkaasti myös Susa ja Reeta Karoliina, kahdestikin.
