 |
| Aamulla herätessäni minulla oli tapana kipaista tyyny kainalossa isosiskon viereen. |
Essi Tammimaa: Paljain käsin.
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Sivuja: 346.
Genre: Kotimainen nykykirjallisuus.
Arvio: 3,75/5.
Katriina Ranne: Minä, sisareni.
Kustantaja: Nemo, 2010.
Sivuja: 499.
Genre: Kertomakirjallisuus.
Arvio: 4,5/5.
Anton Tsehov: Kolme sisarta.
Kustantaja: WSOY, 2001.
Suomentaneet: Eino ja Jalo Kalima.
Sivuja: 109.
Genre: Näytelmä.
Arvio: 3,25/5.
----
How is a young woman who is handsome, clever and rich, going to fill her need for a sister?
- Jane Austen teoksessa Emma
----
Siskot ja sisaruus ovat minulle tärkeitä ja läheisiä aiheita. Minua on siunattu kahdella ihanalla siskolla, joten tämä kirjoitus on omistettu Ninnille ja Maijulle, joita ilman elämäni olisi paljon tyhjempää ja köyhempää. <3
Sisaria ja heidän välistään maagista sidettä on käsitelty taiteessa paljon ja kauan. Jo ennen kuin naisten oli mahdollista viettää sosiaalista elämää kodin ulkopuolella, heillä oli siskot. Sisarussuhde on yleisesti ottaen ihmisen elämän pisin ihmissuhde. Vanhemmat, lapset ja puolisot häviävät tässä ajallisesti. En väitä, etteivätkö veljet tai hyvät ystävätkin voisi olla yhtä tärkeitä tytölle tai naiselle kuin siskot, mutta jotakin erityistä sisarissa on. Soisin mielelläni jokaiselle tytölle ja naiselle ainakin yhden siskon. Kaikesta tästä huolimatta ymmärrän, että aina eivät siskostenkaan välit ole kunnossa.
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Olen lukenut elämäni aikana paljon siskoskirjoja, mutta ihan äskettäin luin kolme, eli edellä mainitut Paljain käsin, Minä, sisareni, sekä Kolme sisarta. Ensimmäiseksi luin Essi Tammimaan toisen romaanin Paljain käsin. Valitettavasti en ole lukenut hänen esikoistaan, mutta ainakin tämän kirjan perusteella on selvää, että Tammimaa on lahjakas kirjailija, joka varmasti ansaitsee paikkansa suomalaisella taidekentällä.
Kustantaja kuvaa teosta seuraavasti:
Väkevä tarina kolmen sukupolven naisista.
Jokaisen on otettava elämä vastaan paljain käsin, ilman suojahanskoja. Haavoittuvuuteen ei ole olemassa vastalääkettä ja edellisen sukupolven haavat periytyvät seuraavalle.
Paljain käsin kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä. Varpu hoitaa vanhuksia lähihoitajana eikä osaa pitää huolta itsestään. Inari rimpuilee tuomitussa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Virvan avioliitto rakoilee lapsettomuuden paineen alla.
Tyttärien suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti puolestaan on kärsinyt oman äitinsä rakkaudettomuudesta. Ketjua on vaikea katkaista, sillä naisen osa on polvesta polveen selvitä yksin, miehistä ei ole tukea.
Moni Vaaran suvun naisista tekee elämänsä valintoja motiivinaan vapaus perheen kahleista. Loppujen lopuksi juuri perhe osoittautuu kuitenkin turvallisuutta ja pysyvyyttä luovaksi siteeksi naisten välille.
Yhtä paljon kuin sisaruudesta Paljain käsin kertoo äitiydestä, isoäitiydestä, siteistä ja traumoista eri naissukupolvien välillä. Romaani on taidokas, ja perheen tarina mielenkiintoinen. Sisaret ovat keskenään tarpeeksi erilaisia draamaa varten, ja heidän keskinäinen yhteytensä ja lojaalisuutensa kantaa paitsi heitä itseään myös kirjan tarinaa.
Saatoin lukea tämän huonoon väliin siinä mielessä, että olin juuri lukenut useamman kotimaisen inhorealistisen kirjan, ja kun romaani alkoi: "Tässä minä taas olen, kädet paskassa ja kyynelet silmissä", ajattelin että nimenomaan: taas paskaa ja itkua, ei enää, en jaksa. Kirja pysyi kyllä uskollisena realismille kuvaillen tarkasti ja hienostelematta mm. ihmisruumiin toimintoja, mutta se lakkasi häiritsemästä tarinan vietyä lopulta mukanaan.
Toinen asia, joka ei ollut minun mieleeni, mutta on vain subjektiivinen mielipiteeni, oli liiallinen kielellä kikkailu ja uudissanojen keksiminen. Arvostan nerokkaita, kielellisiä oivalluksia, mutta Tammimaan kiemurat tökkivät usein yksittäisinäkin, ja joka tapauksessa niitä oli makuuni liikaa. Lukemisen nautintoni katkesi niiden takia usein tuskastuneeseen huokaisuun. Seuraava katkelma ei ole ehkä paras tai huonoin esimerkki tarkoittamastani, mutta se oli ensimmäinen heti kirjan alussa ja laski lukemisfiilistäni saman tien:
Juuri, kun saan lakanat kieräytettyä hänen alitseen lattialle, puhelin alkaa pirruttaa taskussani. Tietysti puhelin soi nyt, kun olen kyynärpäitäni myöten ulosteessa. En vielä tiedä, että muovipulikkaa värisyttää äidin kuulokepainikkeelle hädissään päsähtänyt sormi. Että äidin kyyneleet luikkaavat puhelimen hänen kädestään. Enkä minä vastaa.
Ymmärrän kyllä, että tällainen on jollekin toiselle lukijalle kovastikin mieleen.
Pidin romaanin erikoisesta kertojanääniratkaisusta: Kertojana toimii nuorin siskoista, Varpu, mutta hän on samalla ns. kaikkitietävä ja osaa kuvailla siskojensa tunteita ja heille tapahtunutta silloinkin, kun ei ole paikalla. En osaa sanoa, onko tämä vain kertojanroolilla leikittelyä vai viesti sisarten välisestä yhteydestä, jopa telepatiasta.
Kirjan tarina ja henkilöhahmot olivat siis kovasti mieleeni, mutta henkilökohtaisesti olisin nauttinut enemmän, jos inhorealismi ja kielellä leikittely olisi jätetty vähemmälle.
Anton Tsehov: Kolme sisarta
Välipalana luin Anton Tsehovin näytelmän Kolme sisarta. Ajattelin ensin, etten kirjoittaisi tästä mitään, sillä minulla ei ole paljon sanottavaa. Jostakin syystä en päässyt tarinaan ollenkaan sisälle. Olen lukenut aiemminkin näytelmiä, eikä hämäännykseni voi pelkästään siitä johtua, vaikka tietenkin muoto lähes pelkkänä dialogina asettaa lukijalle haasteensa. Lisäksi henkilöitä oli niin paljon, että menin totaalisen sekaisin, kun en jaksanut joka toisen repliikin kohdalla tarkistaa, kuka tämäkin taas oli. En ole lukenut vielä muuta Tsehovia, ja tässä oli kyllä odottamiani viehättäviä elementtejä, kuten perivenäläiseksi mieltämääni tuntemusten liioittelua, joutilaan yläluokan turhautumista oman elämänsä helppouteen ja ihanilta kuulostavia nimiä. Teoksen teemat tuntuivat liittyvän muutokseen, kaihoon ja tulevaisuususkoon. Sisaruudesta en ainakaan tällä lukemalla saanut paljon irti.
Katriina Ranne: Minä, sisareni
Kustantajan kuvaus:
Vuolteen sisarussarjaan kuuluu neljä samanlaista mutta niin erilaista tyttöä, jotka lapsuuden viattomuudesta ja yhteisyydestä kasvavat omiin suuntiinsa. Erilaiset kohtaamiset, rakkaus, sattuma ja vallankäyttö muovaavat nuorista naisista omia persooniaan. Mutta vuosienkin jälkeen he löytävät toisistaan itsensä.
Monivivahteinen, vahvatunnelmainen ja kielellisesti nautittava esikoisromaani kertoo lähtemisestä, rakkaudesta, tarinoista, satuttamisesta – ja ennen kaikkea sisarusten välisistä ainutlaatuisista suhteista.
Tämän Katriina Rannen (vai Ranteen?) esikoisen kohdalla kiteytän ihan ensimmäiseksi: "Oih"!
Olin aivan ihastuksissani tästä romaanista. Jos Kirjasieppo-blogin Mari koki olevansa jäävi arvostelemaan tätä, koska on kotoisin samoilta seuduilta kuin kirjan perhe, minä tunnen olevani lähes jäävi, koska samastuin niin moneen asiaan ja pienetkin yksityiskohdat tuntuivat puhuvan suoraan minulle.
Jos lähdetään ihan perusasioista, niin - tietenkin - se sisaruus. Juuri näin! Toki sisarten välinen suhde on romaanissa hieman romantisoitu ja kauniilla kielellä kuorrutettu, mutta teki niin hyvää lukea rakkaudesta, harmoniasta ja kauneudesta kaiken sen äärimmäisen realismin jälkeen. Lisäksi olen syntynyt ja kasvanut samoihin aikoihin kuin kirjan sisaret, ja samankaltaisessa turvallisessa, keskiluokkaisessa kodissa. Lapsuuteni oli lähes ällöonnellinen.
Mutta sitten vielä: evakkoisovanhemmat, vadelmat, Beethovenin Kuutamosonaatti, Afrikka, swahili, jooga, Joensuu... Jopa vanhoja kotikatujani kirjasta löytyi, kuten Töölön- tai Pietarinkatu. Tuntui, kuin kirjailija olisi vinkannut minulle silmää joka toisella sivulla.
Ja silti, vaikka unohtaisin kaiken tämän, pitäisin kirjasta silti. Olihan se pitkä, jotkut osiot olivat irrallisia, ja tarkempi kustannustoimittaja olisi ohjannut esikoiskirjailijaa varmasti tiivistämään yhtenäisemmän paketin. Mutta en halua takertua tällaisiin, sillä päällimmäinen tunne oli niin vahva ihastus. Minulla ei mennyt edes siskokset keskenään sekaisin, niin kuin joillakin muilla tämän lukeneilla.
Kieli oli kaunista, muttei liian lyyristä romaaniksi. Kielellä leikittiin tässäkin, mutta siten, etten huokaillut tuskastuneena vaan ihastuneena. Seuraava esimerkki aukenee ehkä vain joogaa harrastaneille, mutta pidin siitä niin paljon, että haluan liittää sen tähän:
Jooga on sukellusta ilmassa. Päälläseisonnassa sukeltaa suoraan alaspäin, muissa asanoissa yleensä sivulle tai ylös. Joka asanan vaihdos on kauhaus ja potkaisu uuteen suuntaan, ja minä liu'un joogasalin ilmassa silmät kiinni opettajan seuraavaan sanaan asti. Sanan jälkeen seuraa aina asana, sanan vastakohta, sanaton sukellus.
Jotkut kielikuvat ja vertaukset olivat aivan nerokkaita ("Ei ole salaisuutta, jota sisko ei kestäisi kantaa toisesta kahvasta."), toiset taas ehkä hieman kömpelöitä ("Froteepyyhe on kuin siskot: jotain jonka kanssa on elänyt syntymästään saakka, jotain jonka tärkeyttä ei sen jokapäiväisyyden takia välttämättä aina täysin tiedosta, mutta joka kuitenkin on läheisintä mitä voi olla."). Ja tämä nauratti: "Aikuisuuteen kuuluu väistämättömästi se, että tajuaa itkevästä sydämestä laulavan Ressu Redfordin olevankin Esa Mäkelä, 46, Turusta." Hih.
Pidän harvoin murteella kirjoittamisesta, ja tässäkin yhden sivuhenkilön Turun murre hieman ärsytti ja vieraannutti hänestä. Tai sitten se johtuu vain siitä, että kyseinen murre on minulle niin vieras, tuttu lähinnä sketsisarjoista.
Jos vertaan Paljain käsin- ja Minä, siskoni -romaaneita, tulee jo mainitsemieni seikkojen lisäksi mieleen se, että Tammimaan kirjassa edelliset sukupolvet ovat selvemmin läsnä. Rannen teoksessakin äiti (ja isäkin) on toki tärkeä ja läheinen, mutta ehkä taustalla oleva itsestäänselvyys, jota ei tarvitse puida. Tuki ja turva on ennen kaikkea siskoissa. Mummi kuolee tyttöjen ollessa vielä lapsia, mutta Mummila pysyy tärkeänä kiinnekohtana koko perheelle. Ja mummin ystävä naapurista, Vellamo, on merkittävä isoäitihahmo siskoksille.
Molemmissa kirjoissa miehet ovat sivuosissa, mutta Tammimaan teoksessa he ovat lähes kaikki kelvottomia lurjuksia. Rannen romaanissa on enemmän vaihtelua, mutta sisarilla on selvästi hyvästä isästä huolimatta jotenkin kieroutunut suhde miehiin. Jokainen tuntuu uhraavan itsensä oudolla tavalla tai toisella rakkauden ja miehen edessä.
Pidin myös molempien kirjojen kansista. Paljain käsin -romaanissa se on selittelemättä hieno, mutta Minä, sisareni -kansi on hyvästä ideastaan huolimatta kädessä vähän kökkö. Ehkä se johtuu siitä, että kuvista olin jotenkin päätellyt kirjan olevan kookkaampi. Kun sitten sain kirjan käteeni, petyin vähän pieneen formaattiin ja liian kiiltävään kansipaperiin. Kirja näytti paljon halvemmalta kuin olin odottanut. Mutta pidän mustasta kannesta ja leskenlehden kukinnoista juurineen.
Minä, sisareni -romaanista ovat kirjoittaneet Kirjasiepon lisäksi ainakin Jenni, Marjis, Lehtokotilo, Susa P., Mari A. ja Sanna.
Tuleva sisarkirjahaaste
Käynnistän ensi viikolla sisarkirjahaasteen tälle vuodelle. Alla on mieleeni tulleita sisarkertomuksia kirjallisuudesta, mutta kertokaa, mitä olen unohtanut, niin saan tiistaille koottua mahdollisimman kattavan listan parhaista siskostarinoista:
- Astrid Lindgren: Marikki-kirjat; Kultasiskoni
- Rauha S. Järvinen: Selja-kirjat
- Louisa May Alcott: Pikku naisia
- Jane Austen: useita teoksia
- Alice Walker: Häivähdys purppuraa
- Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
- Allegra Goodman: The Cookbook Collector
- Eleanor Brown: The Weird Sisters
- Regina Rask: Ei millään pahalla
- Marian Keyes: Naura, Claire, naura; Rachelin loma; Enkelit; Kuuleeko kukaan?
- Samuel Richardson: Clarissa
- Shirley Hazzard: The Transit of Venus
- Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
- Mitfordin tytöt (useita elämäkerrallisia teoksia)
- Marilynne Robinson: Housekeeping
- Hellevi Arjava: Swanin tytöt
- Katja Kallio: Karilla
- Susan Fletcher: Meriharakat
- Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot
- Emma Juslin: Frida ja Frida
Sisaruskirjoista muuten kirjoitti hienosti juuri myös anni m. Oota mä luen tän eka loppuun -blogissaan.
