Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Kansi: Katja Kaskeala.
Sivuja: 232.
Genre: Älykäs naistenromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Jos Boris olisi jättänyt minut kahden tai vaikka kymmenen vuoden avioliiton jälkeen, vahinko olisi ollut huomattavasti pienempi. Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika, ja sellaisessa ajassa avioliitto ehtii saada yhteen kasvaneen, melkein insestimäisen sävyn, johon liittyy monimutkainen tunteiden, keskustelujen ja assosiaatioiden rytmi. Me olimme saavuttaneet pisteen, jossa tarinan tai vitsin kuunteleminen illalliskutsuilla herätti meidän molempien päässä yhtäaikaisesti saman ajatuksen ja oli samantekevää kumpi meistä sanoi sen ääneen. Meidän muistommekin olivat alkaneet sekoittua toisiinsa. Boris saattoi vaikka vannoa, että hän oli löytänyt ison harmaahaikaran seisomasta Mainessa vuokraamamme talon portailla ja minä olin aivan yhtä varma, että juuri minä olin nähnyt tuon jättimäisen linnun ja kertonut siitä hänelle. Arvoitukseen ei ole vastausta, mitään todisteita ei ole - vain epämääräinen, läpikuultava muistin ja mielikuvituksen kudos. Toinen meistä kuunteli toisen kertomusta, kuvitteli mielessään tuon tapaamisen linnun kanssa ja loi itselleen muiston mielikuvista, joita kertomus hänessä herätti. Sisäinen ja ulkoinen sekoittuivat helposti toisiinsa. Sinä ja minä. Boris ja Mia. Henkinen limittäisyys."
Siri Hustvedt -teemani jatkuu nyt tällä uutuudella. Olen aiemmin kirjoittanut Lumouksesta ja Amerikkalaisesta elegiasta. Hyllyssä odottaa vielä tietoteos Vapiseva nainen, ja ennen blogini aloittamista luin jo - ainakin kirjablogipiireissä - lähes legendaarisen Kaikki mitä rakastin -romaanin (KMR), johon kaikki luonnollisesti vertautuu. Se, KMR, oli minulle hyvin vaikuttava kokemus. Lumouksesta en hirveästi välittänyt, Amerikkalainen elegia taas oli hyvä, muttei erityisen mieleenpainuva minulle. Mutta Kesää ilman miehiä taas rakastin, ihan todella! Mietin kauan, voinko antaa tälle käytännössä korkeimman arvosanani 4,75, mutta kyllä minä sitten annoin. En tiedä, olisiko 4,5 lähempänä totuutta, mutta kun minä kuitenkin rakastin tätä!
Ei tämä yhtä vaikuttava ollut kuin KMR. Mutta siinä kun Amerikkalainen elegia yritti mielestäni vähän liikaa olla toinen KMR, Kesä ilman miehiä on ihan oma teoksensa, omanlaisensa. Pidin päähenkilöstä, Miasta, todella paljon. Enemmän kuin Leo Hertzbergista. Aina päähenkilöön ei tarvitse ihastua, mutta ei siitä haittakaan ole. Tämän romaanin päähenkilö oli elävä, kupliva, älykäs, hauska, analyyttinen, itseironinen, rakastava puoliso, äiti, tytär ja sisko... Ihana Mia!
Sitten tullaan taas kerran kirjaan kohdistuviin odotuksiin ja siitä saatuihin ennakkotietoihin. Kun sain tietää tästä kirjasta, sen suomennoksen ilmestymisestä, ajattelin heti, että kirjan nimi on aivan hurmaava, samoin kansi. Ja että varmasti rakastaisin kirjaa. Sitten huomasinkin olevani melkein yksin ajatusteni kanssa, sillä moni muu moitti nimeä ja kantta liian kepeiksi ja viihteellisiksi älykkäälle Hustvedtille. Kirjan luettuaankin moni oli sitä mieltä, että tämä on huonoin Hustvedt, ja ainakin kevyempi kuin muut hänen romaaninsa.
En minä sen takia omia ensiajatuksiani unohtanut. Enhän edes vastusta keveyttä kirjassa. Mutta toki silti odotukset hieman laskivat, mikä on toisaalta varmasti vain hyvästä. Iloisena voin nyt todeta, että romaani oli juuri sellainen kuin alunperin olin ajatellut, ja pidin siitä juuri niin paljon kuin olin uskonutkin.
Romaanin päähenkilön lisäksi pidän itsestäänselvästi kirjailijasta, joka kyllä viljelee erittäin laajaa yleissivistystään ja knoppitietoa kirjoissaan, mutta minut se ennemmin hurmaa kuin suututtaa. En saa Hustvedtista ylimielistä tai snobia kuvaa hänen kirjojensa perusteella. Päähenkilön, älykkään tekstin ja sivistävän nippelitiedon lisäksi minua viehättivät Kesässä ilman miehiä samat asiat kuin usein muutenkin fiktiossa: äidit ja tyttäret, naisten luomat ryhmät ja yhteisöt, naisten välinen solidaarisuus, naisten kapinallisuus ja sukupolvien väliset rajat ylittävä ystävyys. Ei siis ihme, että kirjamakuni kallistuu hivenen naiskirjailijoihin päin. :D
Kuten tämän kirjoituksen alun lainauksestakin voi päätellä, romaanin lähtökohtana on kuitenkin miehen ja naisen välinen suhde, pitkä avioliitto ja miehen ehdottama "paussi" toisen naisen vuoksi. Miehistä siis puhutaan, ja heihin suhtaudutaan kaikesta huolimatta lämmöllä ja ymmäryksellä. Tämä on feministinen teos, muttei missään nimessä miesvihainen. Naisasiaa esitellään kirjassa hauskasti, ja seuraava lainaus sopii hyvin meille lukeville naisille. ;)
"Totta on, että me naiset olemme olleet innokkaita romaanien lukijoita lajin syntyhetkestä, seitsemännentoista vuosisadan lopulta lähtien, ja tuohon aikaan romaani tuoksahti vienosti synnilliseltä. Herkkä naisen mieli, kuten kenties muistatte tämän samaisen kirjan aikaisemmista vuodatuksista, saattoi helposti turmeltua moiselle kirjallisuudelle altistumisesta, etenkin romaanista, jossa kerrotaan tarinoita intohimosta ja petoksesta, hulluista munkeista ja elostelijoista, tarinoita naisten ja herra B.:n kohoilevista povista, raiskaajista ja raiskatuista. Nuorten naisten ajankuluna romaanien lukeminen oli punastuttavaa, koska se oli niin uskallettua. Eli: lukeminen on yksityistä puuhaa, jota harrastetaan suljettujen ovien takana. Nuori nainen saattaa vetäytyä omiin oloihinsa kirjan kanssa, saattaa mennä jopa makuuhuoneeseensa, ja kun hän makaa silkkilakanoilla ja imee itseensä kirjailijan sulkakynän tehtailemia jännittäviä ja väristyttäviä tarinoita, hänen toinen kätensä, jota ei ihan välttämättä tarvita pikku kirjan pitelemiseen, saattaa lähteä vaeltelmaan. Pelkona oli, lyhyesti sanottuna, yksikätinen lukeminen."
Romaanissa käsitellään lukemista myös muuten, mm. lukupiirin kautta. Niin, ja Mia on lukijastaan tietoinen kertoja, joka suloisesti myös puhuttelee lukijaansa välillä. Tekstissä viitataan usein Jane Austeniin, eikä ihme, sillä myös Austen käsitteli paljon naisten välisiä suhteita ja luomia ryhmiä. Erityisesti Viisasteleva sydän on paljon esillä, ja nyt minua harmittaa, kun en muista tuosta romaanista paljon enkä siten varmasti havainnut kaikkea intertekstuaalisuutta. Minusta tämä onkin paitsi älykkään kepeä ja kupliva romaani, myös oikein oiva Lukijoiden ja Kirjojen Ystävien teos. Sitä todistamaan vielä yksi lainaus, olkaa hyvät:
"Kuten olette saattaneet huomata, lukupiirien jäsenet suhtautuvat yleensä kirjojen henkilöihin täsmälleen samoin kuin ympärillään oleviin henkilöihin. Se tosiseikka, että ensin mainitut on muodostettu kirjaimista ja jälkimmäiset ovat lihaa ja verta ja luuta, ei merkitse mitään. Jos luulette, että minä, joka olen sietänyt kirjallisuusteorian päättymättömiä kiistoja, kääntynyt lingvistiksi, todistanut kirjailijan kuoleman ja jotenkin selviytynyt hengissä fin de l'hommesta, paheksuisin sitä, minä joka olen elänyt hermeneuttisesti, retoriikkaan kurkistellen, pohtinut différancea ja miettinyt seinin ja Seinin eroa, puhumattakaan siitä mitä ajatella tuon mutkikkaan ranskalaisen pikku a:sta verrattuna hänen isoon A:hansa tai muista älyllisistä solmuista ja rypyistä, joita olen joutunut näpräämään auki ja silittelemään elämäni aikana, te olette väärässä. Kirja syntyy lukijan ja luetun yhteistyönä ja parhaimmillaan tuo kohtaaminen on vertaansa vailla oleva rakkaustarina."
Amen! Minä satuin kokemaan nyt yhden ainakin lähes vertaansa vailla olevan rakkaustarinan kohdatessani Kesän ilman miehiä.
Tätä teosta on luettu blogeissa paljon, ja tässä on linkkejä joihinkin aiempiin arvioihin: Leena Lumi, Kirsi Hietanen, Erja, Katja, Ilse, Susa. (Ne, jotka Google löysi viideltä ensimmäiseltä hakusivulta.) Huomaan muuten taas näitä nyt uudelleen ja tarkemmin lukiessani, etteivät muiden arviot ole lainkaan niin kielteisiä kuin olin muistellut. Mikähän minua oikein vaivaa ja mielikuviani vääristää?
