Teematiistai - Siri Hustvedt: Lumous

Siri Hustvedt: Lumous (The Enchantment of Lily Dahl).
Kustantaja: Otava, 2009.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Sivuja: 263.
Genre: Älykäs lukuromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Nimitin tämän päivän Teematiistaiksi ja päätin Siri Hustvedtin ansaitsevan oman teemansa, sillä aion lukea häneltä useamman teoksen lähiviikkoina. Minun ja Sirin tarina on se, että luin hänen villisti kehutun Kaikki mitä rakastin -romaaninsa vasta viime kesänä, mutta ihastuin siihen silloin täysin. Olen aiemminkin puhunut paljon siitä, kuinka kirjan laadun lisäksi lukuhetki ja -ympäristö vaikuttavat kovasti lukukokemukseen, ja tälläkin kertaa jotenkin hyrisen, kun muistelen ensimmäisen Hustvedtini lukemista.


Olimme nimittäin juuri saapuneet San Diegoon lomallemme, ja minä, joka olen aina tuhahdellut muiden "muka-jetlageille" kärsin kerrankin sellaisesta itse. Kärsin myös jonkinlaisesta posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja viikon kestäneestä migreenijatkumosta. Nukuin huonosti, ja jouduin nukkumaan San Diegon vaihtokotimme lastenhuoneessa tyttäremme vieressä, sillä hän alussa pelkäsi nukkua vieraassa talossa yksin. Kun en öisin saanut unta, luin Hustvedtia. Kun päivisin jouduin vetäytymään levolle, luin Hustvedtia kunnes nukahdin. Kirja lohdutti, rauhoitti ja kuohutti monella tavalla erikoisessa elämänvaiheessa. Pidin siitä hirveästi.


Olen aiemmin puhunut myös siitä, kuinka huono olen aikuisiällä lukemaan useita teoksia samalta kirjailijalta. Yritän nyt vähän muuttaa tätä, mutta olen ollut malttamaton löytämään aina uusia tekijöitä. Joka tapauksessa, syystä tai toisesta, huolimatta rakkaudestani Kaikki mitä rakastin - romaania kohtaan, en saanut aikaiseksi lukea muita Hustvedteja melkein vuoteen. Vähän se taisi johtua siitäkin, että kuulin sieltä täältä, etteivät hänen muut romaaninsa yltäisi samalle tasolle, enkä välittänyt pettyä.


Nyt kun minulla on kirjablogi, ja kun kuulin, että Hustvedtin uusin romaani ilmestyy suomeksi pian (on jo ilmestynyt), halusin ennen sitä lukea ainakin hänen aiemmin suomennetut romaaninsa, Lumouksen ja Amerikkalaisen elegian, saadakseni lisäsyvyyttä uutuuden arvioimiseen. Ensiksi luin Lumouksen, jota muuten luulin Hustvedtin esikoiseksi, mutta hän onkin kirjoittanut ensimmäiseksi romaanin The Blindfold, jota ei ole ainakaan vielä suomennettu.


Olisin varmaan pettynyt Lumoukseen, ellen olisi kuullut jo muualta, etteivät Hustvedtin muut välttämättä vedä vertoja KMR:lle (Kaikki mitä rakastin -romaanille). Ja ehkä petyin silti, vaikka olinkin kuullut. On vaikea sanoa, miten olisin tämän lukenut ilman kontekstia, jonkun tuntemattoman kirjailijan teoksena. Tai jos olisin lukenut tämän ennen KMR:ää - ennen sitähän Hustvedt on tämän kirjoittanut. Nyt ehkä vertasin liikaa ja kiinnitin turhaankin huomiota joihinkin asioihin. Esimerkiksi ajattelin koko kirjan ajan, että siitä huomaa selvästi, kuinka kirjoittaja ei ole vielä "kypsä". Mutta olisinko ajatellut niin ilman parempaa tietoa?


Joka tapauksessa Lumouksen alku on kuin mikä tahansa sympaattinen amerikkalainen elokuva (enemmän kuin kirja), jossa esitellään kavalkadi persoonallisia pikkukaupunkilaisia. Alku haukotutti minua. Toisaalta mukaan tulee pian paljon syviä teemoja ja viittauksia, joista huomaa kirjoittajan olevan sivistynyt ja älykäs, ja ehkä osoittelevan sitä turhankin suoraan. En oikein jaksanut Lumouksen päähenkilöä, hän oli niin lapsellinen. Tietenkin hän onkin vain 19-vuotias, mutta vaikka olen yleensä kiinnostunein naisten sielunelämästä, oli KMR:n keski-ikäinen miespäähenkilö huomattavasti Lumouksen Lily Dahlia kiinnostavampi hahmo.


Muut henkilöt ovat joko sieluttomia (Edward, Hank) tai hieman ylilyötyjä (Martin, Dolores, Bodlerin kaksoset). Lilyn naapuri ja ystävä, vanhahko nainen Mabel, on kyllä elävä ja kiinnostava. Amerikkalaiseksi teokseksi Lumous on aika ruumiillinen (läsnä ovat paitsi vahva seksuaalisuus myös kuukautiset alussa ja lopussa, mikä tekee romaanista eräänlaisen syklisen kierron), mutta ei se suomalaista hätkäytä. Romaanin teemoja yritetään selvästi tuoda kovasti esiin Shakespearen Kesäyön unelman kautta, ja siksikin osa tapahtumista on selitysten puutteessa helppo kuitata uniksi.


Puhuin Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanin kohdalla avoimista lopuista, ja myös Lumouksessa jätetään monia langanpätkiä tavoittamatta ja solmimatta. Tämä ei ole uutuusteos, mutten silti viitsi kirjoittaa varsinaisia spoilauksia. Minua jäi muutama asia mietityttämään, ja se on selvästi ollut tarkoituskin. Pidän siitä, ettei kaikkea selitetä puhki, mutta toisaalta harmittaa, kun ei voi mitenkään tietää varmaksi, että mitä ja miksi.


Mitä oikeastaan voin tai haluan sanoa tästä romaanista (kaiken tämän jaarittelun lisäksi)? En pitänyt siitä kauhean paljon, mutta ehkä ennakkotietojen vaikutuksen ansiosta näin siinä paljon hyvää alullaan. Tästä Hustvedt on päässyt kehittämään ja syventämään upeita, vielä nupullaan olevia teemoja, jotka puhkeavat kukkaansa KMR:ssä. Lumouksen alusta minulle tuli vahvasti mieleen myös Hustvedtin aviomiehen, Paul Austerin New York -trilogian alku, jossa siinäkin vakoillaan ikkunan takaa vastapäätä asuvaa ihmistä. Vakoilu, tarkkailu ja identiteetin pohdinta ovat muutenkin pinnalla Lumouksessa. Niitä korostaa päähenkilö Lilyn ihailu ja samastuminen Marilyn Monroe'hun, joka lienee paras esimerkki naisesta, jota pakkomielteisesti seurattiin ja josta miehet rakensivat haluamansa kuvan tuntematta näyttelijän todellista identiteettiä ja sisintä.


Huomaan kirjoittaneeni pitkästi, mutta sanoneeni kovin vähän. Tästä kirjasta ja tekijästä voisi puhua paljon enemmän. Sen vielä kuitenkin sanon, että minua lapsellisesti ilahduttaa, että kaksi suosikkikirjailijaani on syntynyt samana päivänä (joskin eri vuonna) kuin minä: Amy Tanin lisäksi myös Siri Hustvedt, huomasin nyt. :)


ETA: Blogissaan tästä on kirjoittanut jo vuonna 2009 Jenni.