Maailmankirjallisuuden maanantai - Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Zeina Abirached: Pääskysen leikki (Mourir, partir, revenir - Le jeu des hirondelles).
Kustantaja: Like, 2011.
Suomentanut: Aura Sevón.
Sivuja: 186.
Genre: Sarjakuvaromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.


Pääskysen leikki vaikutti päällepäin kiehtovan, mutta myös pelottavan, samanlaiselta kuin iranilaissyntyisen Marjane Satrapin sarjakuvaromaanit. Kiehtovaa se oli siksi, että pidin todella paljon Satrapin Persepolis -teoksista, mutta toisaalta pelkäsin libanonilaissyntyisen Zeina Abirachedin version olevan matkittu ja muutenkin huono kopio. Onneksi pelkäsin turhaan.


Satrapin ja Abirachedin piirrosjälki on melko samankaltaista, mutten tiedä, onko kyseessä sattuma, tämänhetkinen sarjakuvamuoti vai erityisen lähi-itäinen tyyli. Maantieteellisesti sekä tekijät että heidän teostensa tapahtumat sijoittuvat lähelle toisiaan, ja molemmat ovat teoksissaan käsitelleet poliittisia mullistuksia, vallankumouksia ja sisällissotia. Silti erojakin löytyy paljon.


Molemmilta olen lukenut vain yhden teoksen (joskin Satrapin Persepolis käsittää kaksi osaa ja albumia), mutta näitä verraten Satrapin tyyli on perinteisempi ja kertovampi. Abirached on kokeellisempi ja leikittelee enemmän erilaisilla aukeamilla. Hänen teoksessaan tekstiä on aika vähän, ja läpi kirjan säilyvä lapsen näkökulma lisää ja selittää asioiden toteamista ja näyttämistä sellaisina kuin ne ovat. Lisäksi tapahtumat kattavat vain yhden päivän, joskin mukana on menneiden muistelua. Satrapin pidemmässä teoksessa selitetään ja kerrotaan enemmän. Kyseessä on useiden vuosien kasvutarina, vaikka alussa siinäkin maailmaa katsotaan lapsen silmin.


Alla muutama esimerkki Pääskysen leikin erilaisista aukeamista:

Pääskysen leikissä korostuu ihmisten maailman pienentyminen sodan estäessä normaalin liikkumisen. Teosta lukiessaan aistii hyvin vahvasti jatkuvan epätietoisuuden, odottamisen ja pelon aiheuttaman ahdistuksen. Tehokeinoina tummat kuvat ja toisto korostavat klaustrofobista tunnelmaa naapuruston pakkautuessa turvallisimpana pidettyyn tilaan, kertojan kodin eteiseen. 

Ahtauden ja ahdistuksen ohella teoksesta jää mieleen yhteisöllisyys ja solidaarisuus. Sota on saattanut yhteen ihmisiä eri lähtökohdista ja yhteiskuntaluokista. Kaikilla on toisille jotakin annettavaa, ja epäitsekäs huolenpito toisista inhottavista olosuhteista huolimatta lämmittää mieltä. Lukiessa myös pelkää henkilöiden puolesta, mutta Pääskysen leikki ei ole pahan mielen teos, vaan erittäin vaikuttava ja mieleenpainuva lukukokemus, jonka raskaasta aiheestaan huolimatta lukaisee parissa tunnissa. Suosittelen.


Pääskysen leikistä kirjoitti Järjellä ja tunteella -blogissaan tänään myös Susa.


Olen jo kauan halunnut käydä Libanonissa, mutta en ole muistaakseni lukenut Khalil Gibrania lukuun ottamatta libanonilaista kirjallisuutta ennen tätä. Mielenkiintoni maata, sen värikästä historiaa ja kirjallisuutta kohtaan kasvoi heti, ja ainakin Amin Maaloufia löytyisi suomennettuna. Onko joku lukenut?