keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kotimainen keskiviikko - Turkka Hautala: Kansalliskirja

Turkka Hautala: Kansalliskirja.
Kustantaja: Gummerus, 2012.
Kansi: Tuomo Parikka.
Sivuja: 112.
Genre: Fiktiiviset tuokiokuvat.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Pienet pojat eivät hallitse ilmeitään, he paljastavat kasvoillaan heti kaiken. Kadulla pojat pyöräilevät pienissä laumoissa vastaan irvistäen kuin raatelureissulta palaavat pedot. Pienten poikien kasvoilla asuu yhtä aikaa kaikki tämän maailman ilo, pelko ja vimma. Pienet tytöt ovat heidän vastakohtansa. Pienten tyttöjen maailma on kaikkeuden viimeisiä arvoituksia. Luistinradalla he ovat harjoittelevinaan piruetteja ja punovat monimutkaisia valloitussuunnitelmia."


Kansalliskirja oli ensikosketukseni kirjailija Turkka Hautalaan. Paljon olin kyllä viimeisen vuoden aikana kuullut, ja pelkkää hyvää. Sen takia tuli ostettua alennusmyynnistä Hautalan esikoinen Salo (yhä lukematta), vaikka olin aiemmin luopunut Paluusta blogiarvonnassa. Kehut saavat tietenkin kiinnostumaan, vaikka kirjoille kuvittelemani teemat (juro mieheys sekä länsisuomalaisuus) tuntuivat vierailta ja tylsiltä.


En ollut ajatellut välttämättä lukevani tätä Kansalliskirjaakaan, mutta sitten ensimmäisten arvioiden ylistys yhdistettynä erittäin helppoon formaattiin (noin sata sivua noin aukeaman mittaisia itsenäisiä katsauksia) saivat vihdoin tutustumaan Hautalaan.


Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää Tuomo Parikan käsialaa olevasta kannesta - tai oikeastaan koko kirjasta esineenä. Se on napakka ja hyvännäköinen. Mattapintainen, paperiton kansi, kohokuviot ja vanhat valokuvat nostalgisella värityksellä toimivat hienosti kaikki.


Entä itse lukukokemus? Ennakkoluuloistani huolimatta odotin kirjalta lopulta aika paljon, eivätkä nuo odotukset kohdallani aivan täyttyneet. Eivät varsinkaan aluksi. Taisin lukea melkein kymmenen ensimmäistä minikatsausta lähes otsa kurtussa ihmetellen, miksi nämä muka ovat hienoja tai hauskoja, mutta vähitellen rypyt alkoivat silitä.


"Kun kaksi vanhaa miestä kohtaa, on maailmassa hetken järkeä. Rakennukset ympärillä kasvavat jyhkeyttä. Puunrungoissa asuu salattua viisautta. Mieleen nousee kuvia korsusta, maakellarista tai muusta käsin kaivetusta."


Tähän väliin on ehkä syytä kertoa, etten ole lukenut Kari Hotakaista, Tuomas Kyröä, Petri Tammista tai edes Jari Tervoa, koska olen ajatellut, ettei suomalaisen lakoninen mieshuumori pure minuun. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut hävetä ennakkoluuloisuuttani ja ajatellut, että pitäisi edes kokeilla. Nyt voi ehkä sanoa, että olen kokeillut, sillä niin moni on verrannut Hautalaa ainakin Tammiseen, joka kai on Hautalan esikuvakin. Ja sen verran tunnen tuon huumorinlajin alkeita, että tunnistin Hautalan kyllä jatkavan perinnettä.


Ja mikäpä sopisi paremmin tämän kirjan teemoihinkin. Kaikesta päätellen Hautala jatkaa miehistä perinnettä kunniakkaasti. Tämä ei ole siis minun lajini, mutta kyllä Hautalan tuokiokuvissa oli minuakin koskettavia pätkiä. Sanon nimenomaan koskettavia, sillä paitsi että olen ankea tosikko ja pidän enemmän tragedioista kuin komedioista, olen myös sitä mieltä, että Hautalan hauskoissakin novelleissa piili takana suuria suruja. Ja se kai on laatukomedian avain.


Minulla oli kuitenkin liian usein olo, että minua yritetään naurattaa väkisin tai halvalla, pari kertaa ilkeillenkin, ja siksi en nyt henkilökohtaisella tasolla vakuuttunut tästä erittäin arvostetusta nuoresta kirjailijasta. Olen iloinen, että olen toistaiseksi ainoa soraääni ylistävässä kuorossa, enkä minäkään niin hirveästi sorahda. Taisin hiirenkorvittaa noin kymmenen aukeamaa hyvyyden merkkinä. 


Minua huvittivat tai koskettivat ainakin Ronkaisen mopopoikakokeilu; Voiko leikkeleitä pakastaa?; Vanha mies murahtaa; Tahdoin synnyttää Suomessa; Katsokaa yksiöön (nyyh!); Tikkaat navetan vintille (oih!); ja Rannassa miesten kesken (voih!). Monista näistä löysin tutun tai sukulaisen - tai tutun kokemuksen. Eniten samastuin eräänlaisena ihmisvälttelijänä Silloin tällöin moikkaajaan, tai en siis siihen moikkaajaan, vaan kyseisen novellin kertojaan.


"Rynnin keventyneenä kadulle. Kiersin kaukaa kerrostalon jossa asui juttelevainen puolituttu pariskunta. Nousin rinteen ylös ympyränmuotoiselle lenkkipolulle. Toivoin kaikkien kerrankin juoksevan samaan suuntaan, vastapäivään.


Ensimmäinen Myötäpäiväinen tuli vastaan jo lammen kohdalla. Se oli iältään ja ulkomuodoltaan vähän kuin minä. Löysin puista vilkuiltavaa. Juuri ennen kohtaamista jokin sai minut kääntämään äkillisesti pääni."


Ja niin edelleen. Voi häntä - ja minua.


Nyt minun pitäisi päättää, luenko vielä Hautalan romaaneja, tai ainakin sen Salon. Ehkä. Osassa näitä mininovelleja oli kuitenkin kaunista herkkyyttä. Osassa taas olin huomaavinani ironiasta huolimatta sellaista jurouden glorifiontia, josta en niin välitä. Kyllä minäkin suomalaista miestä rakastan, mutta niin monet perisuomalaisiksi mielletyt piirteet johtavat kauheuksiin, kuten tunnesolmujen avaamiseen kännipahoinpitelyillä. Mutta niitä piirteitä kai nämä mieskirjailjatkin yrittävät huumorin avulla kritisoida. Ihailu ja huoli ovat aivan eri asia.


"Katsokaa sitä kun se makaa yksiössään ja kuolee hiljaa pois. Se on tehnyt itselleen pesän sohvalle, se makaa alasti ja toivoo ja pelkää. Sillä on pizzaa siinä ja aamuolut ja suuri sydän jota ei kukaan näe."


Kansalliskirjan ovat lukeneet minua ennen ainakin Jenni, Sanna, Minna, Kirsi, Pekka, Katja, Sara ja Maria. Huh, mikä litania! Ja muistaakseni kaikki he rakastivat kirjaa tulisesti.


Osallistun tällä kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

26 kommenttia:

  1. Juuh, tulista rakkautta on <3, ei mahda mitään!

    VastaaPoista
  2. Polttavan tulista, joo. :)

    Juroutta ei tarvitse glorifioida, se vain ON. Voisin sanoa paljon enemmänkin mutten nyt kerkiä. Pus!

    VastaaPoista
  3. Lakoninen mieshuumori ei niin vetoa minuunkaan, mutta Hautalan kirjoista olen löytänyt jotain paljon enemmän. Minuun Kansalliskirja vetosi. Ei tulisesti, mutta sillä tavalla hellästi. Olenkin sitä mieltä, että Kansalliskirja kuuluisi ihan joka kodin kirjahyllyyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Hautalan romaanit eivät yritäkään olla hauskoja? Voisinhan minä niitä ehkä vielä kokeilla, joskin se sen suunnan murre pelottaa...

      Poista
  4. Soraääniä tarvitaan. Lakoninen tyyli on minun juttuni, pidän siitä niin kotimaisissa kuin käännöskirjoissa. Tästä aion pian itsekin kirjoittaa, samat kertomukset nousevat kaikilla bloggaajilla hyvien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitääkin käydä uudelleen kurkkimassa muiden suosikit. Eivät jääneet silloin kirjaa vielä lukematta tietenkään mieleen.

      On muuten aika ihanaa aina löytää tai tajuta, mikä on "oma juttu" lukijana. On se sitten lakonisuus tai ei-lakonisuus. :)

      Poista
  5. Mua alkoi noissa kahdessa ekassa jollain tasolla häiritä se, että näin kirjan koko ajan kuvina. Vaikka en koko ikääni olekaan Salossa asunut, niin suurimman osan paikoista tunnistin. Ja toki paikkojen nimien muuntelu häiritsi hiukan. Ja toisaalta sekin, miten jotain kaupungin asukasta oltiin käytetty kirjan hahmona, tuli sellainen "onko tämä nyt identiteettivarkaus" -olo. Mutta tykkäsin kummastakin. Vähän pelottaa tää kolmas, jos siinä ei enää Saloa olekaan. :) Turkan veli kuului koulussa tiiviiseen kolmen pojan kaveriporukkaan, ja he kirjoittivat ainekirjoituksissa aina tuon kolmikkonsa seikkailuista. :D (siis tyyliin "Jari, Kari ja minä") Vaan ei tullut veljestä kirjailijaa. :) -Katriina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko tässä Saloa, mutta ehkä sellaista salolaista mentaliteettia, joten lue vain. :) Lisäksi kirja on hyvin nopealukuinen, joten et montaa tuntia hukkaa elämästäsi, vaikket tälle syttyisikään.

      Poista
  6. Minäkin tosiaan pidin tästä, mutta mukavaa vaihtelua, että joku on hieman eri mieltä eikä vain kehu maasta taivaisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siinä, että on hyvä kuulla eriäviä mielipiteitä. Senkin takia, että muuten alkaa nousta rajuja vastareaktioita ärsytyksestä. Minä vain olen niin nössö, etten haluaisi arvostella ketään. Tai siis ihan mielelläni sanon asiasta, mutta esimerkiksi tämän kirjan kohdalla pettymykseni oli niin selvästi kiinni henkilökohtaisista mieltymyksistä, eikä objektiivisista heikkouksista, että tuntui melkein hölmöltä kirjoittaa mitä kirjoitin - vaikka blogini on tarkoituskin kertoa nimenomaan minun subjektiivisista lukukokemuksistani.

      Poista
  7. Hautalan Paluu on mielettömän hieno. Se on tosi, koskettava ja hauska juuri sellaisella tavalla että välillä hieman pakahtuu. Tykkäsin siitä enemmän kuin Salosta, joka myös oli tosi hyvä mutta jossa juuri murre oli välillä vaikea juttu, murre vieraannuttaa mut aina itse tarinasta. Kansalliskirja on hieno myös, mutta ei jättänyt muhun sellaista jälkeä kuin Paluu, jossa oli oikeastaan kaikki kohdallaan. Mutta sellaista ei voikaan tapahtua kovin usein. Kaiken kaikkiaan Hautala hallitsee suomen kielen ihan poikkeuksellisella tavalla, se on musta kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Salo olisi hyllyssä. Paluussa minua vierastutti etukäteen sekä kansi että aihe. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, tällaistenkin kehujen jälkeen. :)

      Poista
  8. mä innostun heti kun on tulee poikkeava arvostelu!! jee! hyvä Karoliina :D ja sitten: mä en oo kertonu tätä ehkä kenellekää, mutta yritin tosissai lukea tuota Saloa ja se ei ollu yhtään mun juttu. ja olen ihmetellyt koko tätä palavaa rakkautta jota muut tuntevat. mutta siis, ehkä tää ei oo meille tai sitten pitää vielä antaa mahdollisuus, mutta KIITOS tästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos, mutta poikkeavakaan arvostelu ei voi olla itseisarvo. :) Helpottavaa kyllä kuulla, ettet syttynyt Salosta, koska tässä on ollut aika poikkeava olo... Joten kiitos sullekin! :D Ja ehkä annamme vielä mahdollisuuden. :)

      Poista
  9. Mietinkin lukiessani noita aiempia arviota (olen tainnut lukea kaikki linkittämäsi), että miten me kaikki voidaan olla Kansalliskirjasta ihan samaa mieltä :D - ja mietin, tuleeko joku nuivempi arvio vielä. No tulihan sellainen!

    Tiedän tuon tunteen, että tunnistaa kirjan ansiot mutta ei vain itse pysty syttymään sille (minulle kävi niin Ishiguron Pitkän päivän illan kanssa). Sellaisillekin, subjektiivisesta lukukokemuksesta nouseville arvioille on paikkansa, kaikki eivät voi tykätä kaikesta ja kuvailet hyvin sitä, miksi et tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestä, Maria. Minustakin blogeissa - miksei lehtikritiikeissäkin - on ihan ok sanoa myös se subjektiivinen mielipide, jos sen vain perustelee. Mutta on tosiaan hyvä ottaa huomioon myös ne ansiot, jotka ovat tosia omista mieltymyksistä huolimatta.

      Poista
  10. Minä kehuin, mutta palava rakastuminen - ehkei, sanotaan vain että luja kiintymys. :) Luulen, että kiinnyn HAutalan romaaneihin enemmän, kunhan pääsen joskus kokeilemaan. Minä muuten pidän Tammisen teoksista kaikin tavoin, mutta muusta äijäosastosta esim. Hotakaisen taitavuuden tunnistan, mutta en syty sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautalalla on siis sekä tulisia että hillittyjä rakastajia. Tai rakastajattaria. :)

      Varmasti noissa lakonisissa miehissäkin on eroja, hih, no duh. :D Ja minäkin tykkään serkkuni teksteistä, vaikka ne ovat joskus tätä samaa osastoa.

      Poista
  11. Vaikka Salo onkin hyllyssäni ja odotan sen lukemista hyvillä mielin, en ole kuitenkaan saanut kehitettyä Hautalaa kohtaan sellaista mielenkiintoa että olisin lukenut tästä aiemmin yhtään arviota. Nyt kun ajauduin sinun arviosi lukemaan, saitkin mut kiinnostumaan aika paljon! :)

    Normaalisti tämän tyyliset kotimaisten miesten kirjat eivät kuulu omaankaan ydinmukavuusalueeseeni. Noilta muilta luettelemiltasi olen lukenut vain Kyrön Mielensäpahoittajan, josta kyllä pidin paljon, mutta muuten heidän tuotantonsa ei kiinnosta juuri lainkaan. Salon kanssa siis aion hieman tunnustella sen mukavuusalueeni rajoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehei, hienoa jos tämä arvio sai kiinnostumaan kirjailijasta! Ja on sitä mukavuusaluetta välillä hyvä testata. Minullakin on nyt kesken yksi sellainen teos, mutta saa nähdä jaksanko loppuun asti. Jätän aika herkästi kirjan kesken, jos tulee jo alusta selväksi, ettei sillä ole annettavaa juuri minulle lukijana. Mutta hyvä on silti aina välillä yrittää!

      Poista
  12. Hmm... kommentit luettuani pakko sanoa, että sekä Salossa ja Paluussa oli mun mielestä huumoria. Paljonkin. Mutta ehkä se johtui juurikin siitä, että olen paikallinen ja tunnistin monet asiat kirjoissa "todeksi". -Katriina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en osaa sanoa mitään, kun en ole kirjoja lukenut, mutta tietysti usein vakavissakin romaaneissa on huumoria mukana. Raskaita aiheita käsitellessä se voi olla hyvin tarpeellistakin.

      Poista
  13. Luin tämän juuri ja tunnelma on vähän kahtiajakoinen. Muutama novelli miellytti tosi paljon, mutta kokonaisuudesta jäi silti vähän huono maku. Vertaaminen Tammiseen on varmaan ihan perusteltua, ja ehkä se juuri sai mut tajuamaan mikä näissä mua häiritsee; siinä kun Tamminen naureskelee itselleen, Hautala naureskelee muille. Se ei ole ihan yhtä kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt pahasti jäljessä blogiseurannassani, mutta kiva tulla lukemaan juttusi ennemmin tai myöhemmin. :) Hyvä tietää, etten ole ainoa, joka ei täysin hurmaantunut. Luulen, että monessa jutussa Hautala naureskelee myös itselleen, mutta varmasti muillekin. Minuakaan ei ilkeily miellytä, vaikka se olisikin melko lempeää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...