Kustantaja: Atria Books/Simon & Schuster, 2011.
Sivuja: 352.
Genre: Chicklit/kevyt naisproosa.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"So that was how it started: in the Princeton MarketFair, over a Styrofoam plate of sweet and sour chicken and a spring roll that I never got to finish. It seemed so simple. I thought that selling an egg would be like giving blood, like checking the Organ Donation box on your driver's licence, like giving away something you'd never wanted or even noticed much to begin with.
And yes, at first, I was just in it for the money. It wasn't about altruism, or feminism, or any other ism. It was about the cash. But I wasn't going to blow it on clothes or a car or a graduation bash, on Ecstasy or a trip to Vail, or Europe, or one of the hundred frivolous things my classmates might have chosen. I was going to take that money and I was going to try to save my father ... or, more accurately, I was going to give him one last chance to save himself."
Kirjan juoni rakentuu neljän yhdistyvän tarinan, neljän naisen ympärille. Jules on kaunis ja älykäs Princeton-opiskelija, jolle tarjotaan suurta summaa rahaa munasolujen luovuttamisesta. Annie taas on jo nuorella iällä naimisissa oleva, kahden pienen pojan kouluttamaton äiti. Pienituloinen perhe kaipaisi kipeästi rahaa arjen pyöritykseen, ja Annie suunnittelee ryhtyvänsä sijaissynnyttäjäksi saadakseen siitä maksettavan runsaan palkkion.
India on lähes kaiken aikansa ja rahansa ulkomuotoonsa käyttävä, rankan menneisyyden ahdistama nainen, joka saavuttaa elämänsä suurimman tavoitteen napatessaan itselleen upporikkaan vanhemman miehen, Marcus Croftin. Marcusin nuori ja kyyninen tytär, Bettina, on varma että hänen isänsä uusi puoliso on huijari, ja alkaa selvittää tämän taustoja yksityisetsivän avulla.
Syntyvä tyttövauva yhdistää nämä erilaisten taustojen ja motiivien ajamat naiset toisiinsa. Yllättävienkin käänteiden jälkeen loppu on ensin epäuskottavuudessaan vähän hömelö, ja sitten melko onnellinen.
Syntyvä tyttövauva yhdistää nämä erilaisten taustojen ja motiivien ajamat naiset toisiinsa. Yllättävienkin käänteiden jälkeen loppu on ensin epäuskottavuudessaan vähän hömelö, ja sitten melko onnellinen.
Then Came You oli minulle positiivinen yllätys. Olin kuvitellut Weinerin tyylin olevan kevyempi ja humoristisempi, ja ehkä se toisissa kirjoissa onkin. Olin kyllä kuullut, että hän on viihdekirjailijoiden parhaimmistoa kirjoittajana, mutta silti tämän kirjan ajoittainen vakavuus, jopa syvällisyys yllätti. Kirjassa oli joitakin hauskoja sutkautuksia ja ironisia huomioita maailmanmenosta, mutta mikään leimallisen humoristinen chicklit-teos tämä ei ollut. Myöskään päähenkilöt eivät olleet genrelle ominaisia karikatyyreja, vaan hyvin todellisen tuntuisia.
Jules oli aika tylsä introvertti kauneudestaan huolimatta, Annie mahdollisimman tavallinen junttiäiti, jolla on kuitenkin haaveita. Bettina oli jopa melko epämiellyttävä henkilöhahmo läpi kirjan hemmoteltuna rikkaana tyttönä, joka on samalla toivoton tosikko. Kaikilla oli silti sekä negatiivisia että positiivisia piirteitä ja tuntemuksia. Kaikkein vaikuttunein olin Indian hahmon rakentamisesta, sillä hänellä olisi ollut kaikki edellytykset olla kliseinen pyrkyri, joka rakkauden ja lapsen myötä muuttuu kuin taikaiskusta empaattiseksi ihanuudeksi. India oli kuitenkin monitahoinen henkilö, jossa oli koko ajan uskottavasti erilaisia puolia, jotka vuorotellen ottivat suurimman roolin hänen käytöksessään ja ajatuksissaan.
Kirjassa oli toki myös kevyemmän kirjallisuuden heikkouksiksi laskettavia piirteitä, kuten nopeasti kehittyviä ja naiiveja rakkaustarinoita, ohuita sivuhenkilöitä, "pakollinen" lesbojuonne, helppoja oikoteitä sekä epäuskottava loppu. Silti kirja oli kokonaisuutena mielestäni hyvä, ja asetelma, jossa luovutetuilla munasoluilla ja sijaiskohdusta syntyvä lapsi sitoo yhteen monta eri elämää, oli minusta kiehtova. Uskottava se ei ehkä ollut, mutta tämän genren kirjojen tehtävä ei ole mielestäni olla täysin realistisia, vaan tarjota kuviteltuja maailmoja pakopaikaksi lukijan arjesta.
Kirjassa oli toki myös kevyemmän kirjallisuuden heikkouksiksi laskettavia piirteitä, kuten nopeasti kehittyviä ja naiiveja rakkaustarinoita, ohuita sivuhenkilöitä, "pakollinen" lesbojuonne, helppoja oikoteitä sekä epäuskottava loppu. Silti kirja oli kokonaisuutena mielestäni hyvä, ja asetelma, jossa luovutetuilla munasoluilla ja sijaiskohdusta syntyvä lapsi sitoo yhteen monta eri elämää, oli minusta kiehtova. Uskottava se ei ehkä ollut, mutta tämän genren kirjojen tehtävä ei ole mielestäni olla täysin realistisia, vaan tarjota kuviteltuja maailmoja pakopaikaksi lukijan arjesta.
En tiedä, olisinko lukenut tätä vapaaehtoisesti tai luenko enää toista Jennifer Weinerin kirjaa, sillä maailmassa on niin paljon vielä parempaakin kirjallisuutta - minun makuuni - mutta missään nimessä tämä ei ollut huono kirja. Then Came You sopii mielestäni hetkeen, johon kaipaa jotakin helppo- ja nopealukuista, mutta samalla ajatuksia herättävää kirjaa. Vertaan kaikkea chicklitiä tai chicklitiksi luulemaani Bridget Jonesiin (can you blame me?), mutta sen veroinen naurattaja tämä ei missään nimessä ole. Viihdekirjallisuudelle ominaisesti kauniita maailmoja ja ihmisiä tarjoillaan, mutta vastapainona on myös tavallista elämää.
En tiedä, kertooko kirjan kansi teoksen sisällöstä paljonkaan, mutta upean kaunis se on vihreän sävynsä, näköalojensa sekä tietenkin alati ihanan New York Cityn ansiosta. Lisää arvioita kirjasta löytyy esimerkiksi sen Goodreads-sivulta.
Weiner on Jane Greenin ohella tämän tyylisen kirjallisuuden suosikkejani. Ihastuttavaa, että aina joku blogeissa kaivaa esiin jompaakumpaa kirjailijaa.
VastaaPoistaWeinerin kaksi ensimmäistä kirjaa olivat parhautta, kaksi seuraavakin luin, mutta niitä myöhempää tuotantoa en ole enää jaksanut lukea. Vähän kasvoin jo lopulta ohi, ja jossain kirjassa (Rikoksia ja hiekkakakkuja loogisesti?) oli sotkettu dekkarityyliä mukaan, eikä se jotenkin toiminut mulle.
Mutta omassa lajissaan Weiner, siinä missä Jane Greenkin, ovat kyllä ihan parhautta!
Pitää painaa Weinerin lisäksi Greenin nimi mieleen, jos kaipaan joskus hyvää, kevyttä luettavaa. :)
PoistaMinä olen lukenut joitakin Weinerin kirjoja, joskin hän menee mielessäni hieman sekaisin Mari A:n mainitseman Jane Greenin kanssa. Pieniä maanjäristyksiä taitaa olla Weinerin kirja? Sekään ei ole hauska eikä Weiner mielestäni olekaan chick litiä ainakaan samassa mielessä kuin vaikkapa Sophie Kinsellan tai Helen Fieldingin romaanit.
VastaaPoistaKepeäähän Weinerin teksti on, mutta se tosiaankin sisältää syvemmänkin tason ja ehkä juuri siksi hänen kirjansa sekä viihdyttävät että antavat myös ajateltavaa.
Minä tunnen chicklitiä niin huonosti, mutta ei tämä tosiaan hauska ollut, niin kuin Fieldingin Bridget Jonesit, ja olen ainakin ajatellut, että huumori (itseironia) olisi leimallinen piirre chicklit-kirjoille. Silti olen ainakin muistelevinani, että Weineria usein tituleerataan chicklit-kirjailijaksi.
PoistaOlin tosiaan yllättynyt kirjan syvyydestä, mutta kohdallani siitä tuli melkein ongelma, sillä ei tämä nyt _niin_ syvä kuitenkaan ollut, ja mieluummin ehkä lukisin oikeasti älyllistä kirjaa tai sitten reilun hauskaa hömppää (vrt. taas se Bridget Jones). En tiedä, onko Fieldingin romaaneille todellisia haastajia. Ehkä sitä Kinsellaa pitäisi kokeilla.
Mulla on tosi vähän kokemusta näistä kirjoista, mutta kaiketi olettaisin löytäväni vielä uudelleen ja uudelleen Bridget Jones -kokemuksen.
PoistaKiva kun nostit tämän esiin! Olen monta kertaa "pälyillyt Weineria", mutta en sitten koskaan ole tarttunut.
VastaaPoistaLuin joskus aikanaan yhden Jane Greenin kirjan (minultakin menevät aina nuo kaksi sekaisin), ja vaikka en siitä hirveästi lukemisen jälkeen pitänyt, kirja ja moni "kohtaus" siitä ovat jääneet todella hyvin mieleen.
Niin moni on ottanut esille tuon Greenin (ja mennyt sekaisin hänen ja Weinerin kesken), että kirjailijoissa taitaa tosiaan olla jotakin samaa. Pidin tästä kuitenkin sen verran, että ehkä voisin joskus selata Weinerin ja Greenin teoksista teemoiltaan kiinnostavimmat ja kokeilla niiden lukemista.
PoistaMinua nyt naurattaa että mitä chicklittejä sinä olet lukenut jos "kaikissa" on "pakollinen" lesbojuonne :D Ja tämä siis hyvällä sanottuna, uskon kyllä että tuo on aika monessa varmaan mukana (kuten esimerkiksi pieneksi pettymykseksi osoittautuneessa Bridesmaids-leffassa)
VastaaPoistaMinä en ole muistaakseni lukenut yhtään Weinerin kirjaa mutta tarkkailenpa tätä keskustelua jos joku vaikka osaisi suositella jotain.. :)
Kiitos kivasta arviosta, aihe vaikuttaa kyllä kiinnostavalta mutta minusta tuntuu että olen lukenut nyt niin monta vauvakirjaa (huolestuttavaa?) että on luettava välillä jotain muuta. :)
Hahaha, ehkä se pakollinen lesbojuonne kuvaa yleisemmin viihdettä nykyisin. Tai kirjallisuutta, vakavempaakin. Tuntuu, että homoseksuaalisuus, etenkin naisten kesken, on nykyisin hirveän käytetty keino. :)
PoistaHih, lue sinä vielä muusta kuin vauvoista, kun voit. :) Tässä vauva ei tosin lopulta ole kummoisessakaan roolissa, vaan ennemmin se vauvan suunnittelu ja sen hankkimiseen sekä saamiseen liittyvät koukerot - eikä sillä perinteisimmällä tavalla.
Joo, mulla menee myös nuo kaksi kirjailijaa sekaisin ja tällä kertaa mä googlasin ne, että menee oikeinpäin =)
VastaaPoistaKatjan mainitsema Pieniä maanjäristyksiä kuuluu just niihin kahteen kirjaan, joista en enää pitänyt (Rikoksia ja hiekkakakkuja kanssa), ehkä juuri siksi, että niistä oli hävinnyt sellainen chick lit-iloisuus.
Musta aika moni naisviihteen kirja sisältää sen syvemmänkin puolen, aika monessa pohditaan naiseutta, raskautta (tai sen mahdollisuutta), uraa, ystävyyttä, miehiä. Ja vaikka yleensä kaikissa onkin se pakollinen onnellinen loppu, niin aika monesti kirjoista on saanut voimaa ja vastauksia, tai ainakin kysymyksiä, siihen, mitä on naiseus ja ne oikeat valinnat naisena.
Ehkä olen nyt sitten seestynyt näissä kysymyksissä, että ei tarvitse enää miettiä, eivätkä nämä teokset siksi enää nappaa. Olen siirtynyt teoksiin, joissa pohditaan parisuhteen arkea, eroja ja pettämisiä.
Minäkin oletan, että kevyissäkin kirjoissa tavoitellaan aina jotakin syvempää myös. Mutta niin kuin Katjalle kommentoin, lukisin melkein mieluummin oikeasti syvällistä tai oikeasti kevyttä kirjaa. Heh, ehkä minä en ole koskaan oikein löytänyt näitä teoksia, kun en ole oikein ikinä ollut sinkku. Mulle on ehkä aina sopinut paremmin ne psykologiset kuohunnat parisuhteen arjen alla. :)
PoistaKuulostaa aika lailla sellaiselta, miksi Weinerin kirjoista pidän - sopiva sekoitus vetävyyttä ja "oikeita" aiheita. Hyvin asetit kohdalleen tyylin plussat ja miinukset. :)
VastaaPoistaTämän yhden kirjan perusteella Weiner on kyllä aika nappivalinta, jos kaipaa sujuvaa, muttei ihan tyhjäpäistä kirjallisuutta. :)
PoistaWeiner on minulle outo, mutta kuvauksen perusteella voisin pitääkin, kiitos siitä - luulen nyt tietäväni, millaisesta kirjailijasta on kyse.
VastaaPoistaHyvä, jos tunnuit saavan jonkinlaisen kuvan kirjailijasta tämän perusteella. Ja olisi kyllä jännä kuulla, miten lukisit häntä itse. :)
PoistaMinusta Weiner kirjoittaa keskenään hyvinkin eri "sävyiviä" kirjoja. Olen lukenut niin Weinerit kuin Jane Greenitkin, jälkimmäiset omistankin kaikki mitä käännetty on, noin kymmenisen teosta.
VastaaPoistaTylsin on kyllä ollut Weineriltä Tietyt tytöt, ja ihan parhain Lainakengissä, jossa minusta hienosti tuli sisaruskateuden vakavampiakin sävyjä esille.
mä luin jonkun vauva-aiheisen Weinerin raskaana ollessani ja se oli tosi vetävä ja paksu ja sopiva siihen kohtaa, mutta ei kyllä innostanut lukemaan enempää. minusta siihen oli (muistaakseni) tungettu liikaakin isoja aiheita. mutta hyvän chic-litin etsintä jatkukoon. ainut kenestä olen tykännyt paljon on marian keys, ettekö muut ole ahmineet niitä?
PoistaAnni, se vauva-aiheinen on juuri se Pieniä maanjäristyksiä. Minä pidin siitä ehkä eniten kaikista Weinerin kirjoista. Keyes on mulle liian kepeää - tai hänellä on vakavia, hyviä teemoja, mutta silti jää vähän liian höttöinen vaikutelma.
PoistaSusa, minä jotenkin ajattelinkin, että Weiner ehkä kirjoittaa keskenäänkin erilaisia teoksia. Tai sitten minulla vain oli hänestä valheellisen kevyt kuva sillä perusteella, että kirjojen nimet ovat "Hyvä sängyssä" tai juuri "Lainakengissä". Löysin eilen Twitteristä ihan mielenkiintoisen artikkelin siitä, onko chicklit "kasvanut aikuiseksi", odotan niin katson, löytäisinkö sen tähän.. Jep, tässä se on: goo.gl/fD3kv
Poistaanni.M (ja Katja), minä en ole Keyesiä vielä lukenut, mutta juuri Susalle olen tainnut luvata joskus kokeilevani. Häntä kyllä kehutaan paljon, joten ilman muuta hän ansaitsisi mahdollisuuden. :)
En ole Weinerilta mitään lukenut, mutta voisinpa joskus lukeakin. Välillä nimittäin tulee sellainen chick lit -olo :) tai vain ihan viihteen kaipuu. Tähän asti olen lukenut pakollisten Bridget Jonesien lisäksi vain muutaman Cecelia Ahernin kirjan, jotka eivät ole kovinkaan iloisia. En edes ole varma luetaanko Ahern chick litiin. Riippuu varmaan siitä kuka käsitteen määrittelee.
VastaaPoistaMinullekin tuo chicklitin määritelmä on hämärä, eikä se varmasti mikään kiveen kirjoitettu olekaan. Ei tämä Weinerin kirjakaan mikään iloinen ollut, mutta nopea- ja helppolukuinen kyllä. Minä en ole lukenut Ahernia, mutta en ole kyllä paljon mitään muutakaan chicklitiä, minäkään. Plum Sykesin Bergdorf Blondesia yritin joskus aloittaa, mutta se oli ihan kaamea. Melissa Bankin luulin kirjojen kansien perusteella kirjoittavan chicklitiä, mutta niin ei todellakaan ollut. Hän on ihan helmi!
PoistaMinulla on syntymäpäivä kohta ja pitäisi parantaa englantiani, sillä en ole vieläkään luopunut toivosta asua lyhyitä jaksoja jossain Yorkshiressä...vaeltaa nummiusvassa Catherinen ja Heathcliffin jäljillä. Siis tämä vastaus sisältää vihjeen;-) Ja kansi onkin jo palkissani, sillä minä jotenkin pidän siitä paljon. Ja kertomasi kirjasta kuulostaa ihan elämältä.
VastaaPoista♥
Leena, minulla ei valitettavasti ole tätä kirjaa itsellänikään, sillä luin tämän työtehtävänä ja palautin kirjan sen jälkeen kiltisti kustantajalle. :)
PoistaPS. Lue Peter Cameronin The Weekend!
VastaaPoistaPitäisi lukea, olet kehunut kirjaa niin paljon! Ja muuten PS. minultakin liityen tuohon edelliseen, kun muistin juuri, että haikailit myös The Donorin perään, niin sitä kirjaa minulla ei ole koskaan ollutkaan, vaan luin sen edelleen työtehtävänä kustantajalta saamastani pdf-tiedostosta.
PoistaOlen lukenut jokunen vuosi sitten Weinerin teoksen Hyvä sängyssä, ja pidin siitä, paljonkin. Sekin oli lukukokemuksena samanlainen, jollaiseksi kuvaat tämän kirjan, helppo- ja nopealukuinen, mutta kuitenkin se herätti ajatuksia ja siinä oli helppoudestaan huolimatta vakava pohjavire. Jostain syystä en ole tullut sen koommin lukeneeksi Weinerin kirjoja, en oikein edes tiedä miksi.
VastaaPoistaKommenteissakin esille nousseen Jane Greenin kirjoista olen lukenut miltei kaikki suomennetut, ja oma mielipiteeni on, että Weiner on parempi ja jotenkin syvällisempi kirjailija, Greenin kirjat ovat jotenkin "höttöisempiä" (tosin kuten sanottua, otantani Weinerin suhteen on aika mitätön :). Itse ehkä vertaisin Weineria ennemmin Marian Keyesiin, joka kirjoittaa myös vakavista aiheista yhtä aikaa kepeästi ja ajatuksia herättäen (ja on minun mielestäni omassa genressään ihan loistava! :).
Weiner, Green ja Keyes toistuvat kommenteissa ja lienevät sävyeroista huolimatta lähellä toisiaan. Minä kyllä ihan pidin tästä, mutta silti minun on vaikea kuvitella, että lukemista kaivatessani etsisin enää Weineria kirjapinooni. Greenille ja Keyesille pitäisi ehkä antaa mahdollisuus, ja testata niitä Helen Fieldingiä lähempänä olevia, hauskempia kirjailijoila, kuten Kinsellaa.
Poista