tiistai 30. elokuuta 2011

Teematiistai - Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (The Summer without Men).
Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Kansi: Katja Kaskeala.
Sivuja: 232.
Genre: Älykäs naistenromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Jos Boris olisi jättänyt minut kahden tai vaikka kymmenen vuoden avioliiton jälkeen, vahinko olisi ollut huomattavasti pienempi. Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika, ja sellaisessa ajassa avioliitto ehtii saada yhteen kasvaneen, melkein insestimäisen sävyn, johon liittyy monimutkainen tunteiden, keskustelujen ja assosiaatioiden rytmi. Me olimme saavuttaneet pisteen, jossa tarinan tai vitsin kuunteleminen illalliskutsuilla herätti meidän molempien päässä yhtäaikaisesti saman ajatuksen ja oli samantekevää kumpi meistä sanoi sen ääneen. Meidän muistommekin olivat alkaneet sekoittua toisiinsa. Boris saattoi vaikka vannoa, että hän oli löytänyt ison harmaahaikaran seisomasta Mainessa vuokraamamme talon portailla ja minä olin aivan yhtä varma, että juuri minä olin nähnyt tuon jättimäisen linnun ja kertonut siitä hänelle. Arvoitukseen ei ole vastausta, mitään todisteita ei ole - vain epämääräinen, läpikuultava muistin ja mielikuvituksen kudos. Toinen meistä kuunteli toisen kertomusta, kuvitteli mielessään tuon tapaamisen linnun kanssa ja loi itselleen muiston mielikuvista, joita kertomus hänessä herätti. Sisäinen ja ulkoinen sekoittuivat helposti toisiinsa. Sinä ja minä. Boris ja Mia. Henkinen limittäisyys."


Siri Hustvedt -teemani jatkuu nyt tällä uutuudella. Olen aiemmin kirjoittanut Lumouksesta ja Amerikkalaisesta elegiasta. Hyllyssä odottaa vielä tietoteos Vapiseva nainen, ja ennen blogini aloittamista luin jo - ainakin kirjablogipiireissä - lähes legendaarisen Kaikki mitä rakastin -romaanin (KMR), johon kaikki luonnollisesti vertautuu.  Se, KMR, oli minulle hyvin vaikuttava kokemus. Lumouksesta en hirveästi välittänyt, Amerikkalainen elegia taas oli hyvä, muttei erityisen mieleenpainuva minulle. Mutta Kesää ilman miehiä taas rakastin, ihan todella! Mietin kauan, voinko antaa tälle käytännössä korkeimman arvosanani 4,75, mutta kyllä minä sitten annoin. En tiedä, olisiko 4,5 lähempänä totuutta, mutta kun minä kuitenkin rakastin tätä!


Ei tämä yhtä vaikuttava ollut kuin KMR. Mutta siinä kun Amerikkalainen elegia yritti mielestäni vähän liikaa olla toinen KMR, Kesä ilman miehiä on ihan oma teoksensa, omanlaisensa. Pidin päähenkilöstä, Miasta, todella paljon. Enemmän kuin Leo Hertzbergista. Aina päähenkilöön ei tarvitse ihastua, mutta ei siitä haittakaan ole. Tämän romaanin päähenkilö oli elävä, kupliva, älykäs, hauska, analyyttinen, itseironinen, rakastava puoliso, äiti, tytär ja sisko... Ihana Mia!


Sitten tullaan taas kerran kirjaan kohdistuviin odotuksiin ja siitä saatuihin ennakkotietoihin. Kun sain tietää tästä kirjasta, sen suomennoksen ilmestymisestä, ajattelin heti, että kirjan nimi on aivan hurmaava, samoin kansi. Ja että varmasti rakastaisin kirjaa. Sitten huomasinkin olevani melkein yksin ajatusteni kanssa, sillä moni muu moitti nimeä ja kantta liian kepeiksi ja viihteellisiksi älykkäälle Hustvedtille. Kirjan luettuaankin moni oli sitä mieltä, että tämä on huonoin Hustvedt, ja ainakin kevyempi kuin muut hänen romaaninsa.


En minä sen takia omia ensiajatuksiani unohtanut. Enhän edes vastusta keveyttä kirjassa. Mutta toki silti odotukset hieman laskivat, mikä on toisaalta varmasti vain hyvästä. Iloisena voin nyt todeta, että romaani oli juuri sellainen kuin alunperin olin ajatellut, ja pidin siitä juuri niin paljon kuin olin uskonutkin. 


Romaanin päähenkilön lisäksi pidän itsestäänselvästi kirjailijasta, joka kyllä viljelee erittäin laajaa yleissivistystään ja knoppitietoa kirjoissaan, mutta minut se ennemmin hurmaa kuin suututtaa. En saa Hustvedtista ylimielistä tai snobia kuvaa hänen kirjojensa perusteella. Päähenkilön, älykkään tekstin ja sivistävän nippelitiedon lisäksi minua viehättivät Kesässä ilman miehiä samat asiat kuin usein muutenkin fiktiossa: äidit ja tyttäret, naisten luomat ryhmät ja yhteisöt, naisten välinen solidaarisuus, naisten kapinallisuus ja sukupolvien väliset rajat ylittävä ystävyys. Ei siis ihme, että kirjamakuni kallistuu hivenen naiskirjailijoihin päin. :D 


Kuten tämän kirjoituksen alun lainauksestakin voi päätellä, romaanin lähtökohtana on kuitenkin miehen ja naisen välinen suhde, pitkä avioliitto ja miehen ehdottama "paussi" toisen naisen vuoksi. Miehistä siis puhutaan, ja heihin suhtaudutaan kaikesta huolimatta lämmöllä ja ymmäryksellä. Tämä on feministinen teos, muttei missään nimessä miesvihainen. Naisasiaa esitellään kirjassa hauskasti, ja seuraava lainaus sopii hyvin meille lukeville naisille. ;)


"Totta on, että me naiset olemme olleet innokkaita romaanien lukijoita lajin syntyhetkestä, seitsemännentoista vuosisadan lopulta lähtien, ja tuohon aikaan romaani tuoksahti vienosti synnilliseltä. Herkkä naisen mieli, kuten kenties muistatte tämän samaisen kirjan aikaisemmista vuodatuksista, saattoi helposti turmeltua moiselle kirjallisuudelle altistumisesta, etenkin romaanista, jossa kerrotaan tarinoita intohimosta ja petoksesta, hulluista munkeista ja elostelijoista, tarinoita naisten ja herra B.:n kohoilevista povista, raiskaajista ja raiskatuista. Nuorten naisten ajankuluna romaanien lukeminen oli punastuttavaa, koska se oli niin uskallettua. Eli: lukeminen on yksityistä puuhaa, jota harrastetaan suljettujen ovien takana. Nuori nainen saattaa vetäytyä omiin oloihinsa kirjan kanssa, saattaa mennä jopa makuuhuoneeseensa, ja kun hän makaa silkkilakanoilla ja imee itseensä kirjailijan sulkakynän tehtailemia jännittäviä ja väristyttäviä tarinoita, hänen toinen kätensä, jota ei ihan välttämättä tarvita pikku kirjan pitelemiseen, saattaa lähteä vaeltelmaan. Pelkona oli, lyhyesti sanottuna, yksikätinen lukeminen."


Romaanissa käsitellään lukemista myös muuten, mm. lukupiirin kautta. Niin, ja Mia on lukijastaan tietoinen kertoja, joka suloisesti myös puhuttelee lukijaansa välillä. Tekstissä viitataan usein Jane Austeniin, eikä ihme, sillä myös Austen käsitteli paljon naisten välisiä suhteita ja luomia ryhmiä. Erityisesti Viisasteleva sydän on paljon esillä, ja nyt minua harmittaa, kun en muista tuosta romaanista paljon enkä siten varmasti havainnut kaikkea intertekstuaalisuutta. Minusta tämä onkin paitsi älykkään kepeä ja kupliva romaani, myös oikein oiva Lukijoiden ja Kirjojen Ystävien teos. Sitä todistamaan vielä yksi lainaus, olkaa hyvät:


"Kuten olette saattaneet huomata, lukupiirien jäsenet suhtautuvat yleensä kirjojen henkilöihin täsmälleen samoin kuin ympärillään oleviin henkilöihin. Se tosiseikka, että ensin mainitut on muodostettu kirjaimista ja jälkimmäiset ovat lihaa ja verta ja luuta, ei merkitse mitään. Jos luulette, että minä, joka olen sietänyt kirjallisuusteorian päättymättömiä kiistoja, kääntynyt lingvistiksi, todistanut kirjailijan kuoleman ja jotenkin selviytynyt hengissä fin de l'hommesta, paheksuisin sitä, minä joka olen elänyt hermeneuttisesti, retoriikkaan kurkistellen, pohtinut différancea ja miettinyt seinin ja Seinin eroa, puhumattakaan siitä mitä ajatella tuon mutkikkaan ranskalaisen pikku a:sta verrattuna hänen isoon A:hansa tai muista älyllisistä solmuista ja rypyistä, joita olen joutunut näpräämään auki ja silittelemään elämäni aikana, te olette väärässä. Kirja syntyy lukijan ja luetun yhteistyönä ja parhaimmillaan tuo kohtaaminen on vertaansa vailla oleva rakkaustarina."


Amen! Minä satuin kokemaan nyt yhden ainakin lähes vertaansa vailla olevan rakkaustarinan kohdatessani Kesän ilman miehiä.


Tätä teosta on luettu blogeissa paljon, ja tässä on linkkejä joihinkin aiempiin arvioihin: Leena Lumi, Kirsi Hietanen, Erja, Katja, Ilse, Susa. (Ne, jotka Google löysi viideltä ensimmäiseltä hakusivulta.) Huomaan muuten taas näitä nyt uudelleen ja tarkemmin lukiessani, etteivät muiden arviot ole lainkaan niin kielteisiä kuin olin muistellut. Mikähän minua oikein vaivaa ja mielikuviani vääristää?

maanantai 29. elokuuta 2011

Michael Cunningham -maanantai: Tunnit


Michael Cunningham: Tunnit (The Hours).
Kustantaja: Gummerus, 2000.
Suomentanut: Marja Alopaeus.
Sivuja: 243.
Genre: Nykyproosa.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"On vain tämä lohtu: on tunti silloin toinen tällöin, jona elämämme vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia ryöpsähtää auki ja suo meille kaiken mitä olemme ikinä kuvitelleet, joskin kaikki paitsi lapset (ja ehkä jopa he) tietävät että näitä tunteja seuraa väistämättä uusia, paljon synkempiä ja vaikeampia tunteja. Silti me rakastamme kaupunkia, aamua, toivomme lisää kiihkeämmin kuin mitään.


Vain taivas tietää miksi me rakastamme sitä niin."


Pian Gummerus julkaisee suomeksi Michael Cunninghamin uusimman romaanin Illan tullen (By Nightfall). Se innosti minut lukemaan vihdoinkin miehen läpimurtoromaanin Tunnit, joka on ollut TBR-listani kärkipäässä jo vuosia. On hyvin mystistä, kuinka jotkut kirjat jäävät kaikesta odotuksesta huolimatta lukematta ja odottamaan. Olen lukenut Cunninghamilta Säkenöivät päivät, josta en kauheasti vakuuttunut, mutta elokuvan perusteella uskalsin arvata rakastavani Tunteja, enkä ollut väärässä.


En tiedä, mitä mieltä olisin Tunnit-elokuvasta, jos olisin nähnyt sen vasta kirjan lukemisen jälkeen, mutta nyt pidän sitä edelleen yhtenä maailmankaikkeuden hienoimmista leffoista. Kirja vetää silti sille vertoja, ilman muuta, ja syventää sekä selventää monia asioita, jotka jäävät pelkän elokuvakokemuksen nojalla vahvemmin oman tulkinnan varaan.


Cunningham kirjoittaa todella fiksuja, ja välillä hyvin kiemuraisella tavalla. Ei hän ainakaan minun makuuni ole missään nimessä liian kokeellinen, mutta helppolukuinen tämä pieni romaani ei kuitenkaan ole. Lapsiperheen äitinä suuri osa lukemisistani tapahtuu esimerkiksi hiekkalaatikon reunalla, sohvalla Pikku Kakkosen tahdissa tai keittiössä kauhan varressa. Taustalla on lähes jatkuva hälinä. Tällä tavalla en pystynyt lukemaan Tunteja, vaan minun täytyi ottaa selkokielisempi romaani lukuun sen rinnalle. Tunteja luin vasta illalla lasten mentyä nukkumaan, ja kun en ollut vielä liian väsynyt itse pohtimaan lukemaani ja makustelemaan lauseita. Eihän esimerkiksi tällaista voi vain lukaista pysähtymättä miettimään kaikin aistein:


"Oliver huokaa jälleen, ja tämä huokaus on sävyltään huomattavan erilainen kuin edellinen. Tämä on alistunut ja lopullinen huokaus joka siirtyy kohti nasaalia rekisteriä ja on dramaattisuuden puutteessaan paljonpuhuva. Se muistuttaa ensimmäistä kiinnostumatonta huokausta jonka rakastaja lähettää puhelinlankoja pitkin, huokausta joka enteilee lopun alkua. Onko Oliver käyttänyt tuota huokausta jossain elokuvassa? Vai onko joku muu, joku todellinen, huoannut kauan sitten tuolla tavoin Sallyn korvaan?"


Kirjassa pääosissa on kolme eri naista, kolmena eri aikakautena. Vaikeinta, mutta samalla palkitsevaa, minulle oli seurata Clarissan ajatuksenjuoksua. Hän oli jotenkin niin hengästyttävän täynnä paitsi kristallinkirkkaita ajatushelmiä myös muuta aiheesta toiseen poukkoilvaa ajatuksenjuoksua. Vaikuttavin henkilöhahmo minulle oli sekä elokuvassa että kirjassa Laura, jonka sielunelämä avautui nautittavasti lisää kirjan luettuani.


Kaikille kolmelle naiselle on yhteistä heidän epävarmuutensa roolistaan, siitä mitä he ovat, mitä heidän tulisi olla ja mitä he haluaisivat olla. Virginia hukuttautuu, sillä kokee epäonnistuneensa. Laura seisahtuu aamulla portaisiin kuuntelemaan, odottamaan. "Jälleen hänet valtaa se unenomainen tunne (se tuntuu pahenevan) että hän seisoo kulisseissa, on menemäisillään näyttämölle ja esiintymään näytelmässä johon hän ei ole asianmukaisesti pukeutunut ja jota hän ei ole riittävästi harjoitellut." Clarissa pohtii keski-ikäistynyttä, vakiintuneessa parisuhteessa ja taloudellisessa turvassa elävää identiteettiään vertailukohtinaan nuoruutensa, boheemit taiteilijaystävät tai radikaalimmat lesbot.


Ratkaisuja tehdään tai ei tehdä. Elämä on.


Jälleen kerran hämmästelen miehen taitoa kirjoittaa naisten sielunelämästä niin herkästi ja taidolla. Vaikken pitänyt Säkenöivistä päivistä kovin paljon, on Cunningham yksin Tuntien perusteella nero ja lähes jumalallinen. Romaani ei ole yksiselitteinen, ja se toimii niin monella tasolla, että jättää ajateltavaa pitkäksi aikaa. Olen myös varma, että se kestäisi erittäin hyvin useita lukukertoja. Ah, kuinka odotankaan tulevaa Illan tullen -romaania!
Suosikkinäyttelijäni Julianne Moore Laura Brownina suosikkielokuvassani Tunnit.

lauantai 27. elokuuta 2011

Lastenkirjalauantai - Lauren Child: Samu ja Salla

Lauren Child: Himpun verran näkymätön (Slightly Invisible).
Kustantaja: WSOY, 2011.
Suomentanut: Saara Pääkkönen.
Sivuja: 40.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4.75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Paljastettakoon heti alkuun, että olen hulluna Samuun ja Sallaan. Onneksi myös lapseni pitävät heistä.


Lauren Child on lastenkirjailijana ja kuvittajana varsin veikeä. Samun ja Sallan lisäksi häneltä on ilmestynyt esimerkiksi Miten satujen susista selvitään (Pieni Karhu 2006), joka on idealtaan hauska kirja saduissa esiintyvien pelottavien asioiden kohtaamisesta. Meiltä löytyy niin ikään Childin kuvittama uusi Peppi Pitkätossu (uutta siinä on myös Kristiina Rikmanin käännös), ja vaikka itseäni Astrid Lindgrenin ykkösfaniksi tituleeraavana ymmärrän erittäin hyvin hänen teostensa vanhojen kuvitusten (ja käännösten) pyhän aseman, en osaa inhota uutta Peppiä juuri Lauren Childin ansiosta.


Tutuin Child on kuitenkin meillekin Samun ja Sallan takia. Alunperin näin tämän mainion sisarusparin televisiosta, jossa tyttäremme Stella sarjaan ihastui. Samu ja Salla on tv-viihteenä yksi harvoja lastenohjelmia, joita jaksan todella hyvin katsoa lasten kanssa ja jopa nautin siitä. Rakastan Childin humoristista ja erilaisia tekniikoita käyttävää kuvitustyyliä, rakastan hänen luomiaan hahmoja - etenkin Sallaa, joka on kerrassaan ihastuttava pieni tinttamari - ja rakastan myös suomenkielisen tv-ohjelman ääninäyttelijöitä. Erityisen ihastunut olen tässäkin Sallaan, tai siis hänen ääneensä. En valitettavasti ole löytänyt tietoa näyttelijästä. Myös Childin lapsen suuhun sopiva, liioitteleva ja muutenkin hauska kieli on värikästä kuunneltavaa sekä luettavaa.
Aukeama teoksesta Himpun verran näkymätön.


Samun ja Sallan keskeinen idea on sisarusparin välinen dynamiikka. Huolehtiva, järkevä Samu on pitkämielinen isoveli, joka kuitenkin välillä turhautuu pikkusiskoonsa Sallaan, joka on omalla lapsen logiikallaan operoiva, itsepäinen tytön tyllerö. Usein Samu yrittää kärsivällisesti opettaa jotakin Sallalle, joka sitten kääntää asian kuin asian omanlaisekseen ja itselleen parhain päin. Salla on kuitenkin hyvin suloinen ja vain lapselle ominaisella tavalla itsekäs, joten sympatia molempia hahmoja kohtaan on taattu.


On hyvä tietää, että Samu ja Salla ovat kyllä Lauren Childin luomia hahmoja, mutta hyvin suuresta määrästä Samu ja Salla -kirjoja vain harva on todella Childin itsensä kuvittama. Meillä on kyllä pidetty ihan samalla tavalla tv-sarjan pohjalta tehdyistä "feikkikirjoista", mutta on silti hienoa, että nyt ilmestyi pitkästä aikaa itsensä Childin kuvittama teos, tämä Himpun verran näkymätön. Se onkin suurinta osaa Samu ja Salla -kirjoja isompi, paksumpi ja mielestäni myös paperiltaan ja painojäljeltään laadukkaampi. Childin oma kuvitus näytti aluksi jopa hieman oudolta jäljitelmiin tottuneeseen silmään, vaikkei vähemmän näitä lukenut huomaisi varmasti eroa. Kollaasitekniikka ja hauskasti asetellut sivut hyppivine teksteineen ovat samat kaikissa kirjoissa. Ja tarinat yhtä hauskoja.
Aukeama teoksesta Himpun verran näkymätön.


Kirjat ovat tosiaan mielestäni monella tavalla mainioita, mutta täytyy myöntää, että Samu ja Salla toimii vielä paremmin televisiossa. Osaltaan tämä johtuu varmaankin juuri hyvästä näyttelijätyöstä ja -ohjauksesta. Meillä lapset (tai no Dani ei vielä niinkään, mutta Stella) ovat erityisesti mieltyneet tv-sarjaan, mutta kirjoissa muut teokset ajavat usein ohi. Kuten kuvasta näkyy, meille on silti hankittu paljon Samu ja Salla -kirjoja, joiden joukossa on yksi kurkistusluukkuteos (se on ollut kyllä erittäin suosittu, mutta yli 50 luukkunsa kanssa aikuislukijalle aika väsyttävä ja hidas) sekä puuhakirja. "Tavallisista kirjoista" meillä suosituin on ollut Nämä juhlat ovat oikeasti minun. Tv-sarjaa on tallennettu Pikku Kakkosesta, mutta pari dvd:täkin on hankittu. Olen ostanut Stellalle myös jonkin verran oheiskrääsää; niin paljon Childin hahmoista pidän. :)


Samu ja Salla -kirjat (ja tv-sarja) ovat tosiaan yksi harvoista uusista lastenteoksista, johon suhtaudun samanlaisella lämmöllä ja intohimolla kuin oman lapsuuteni suosikkeihin. Uskon näistä muodostuvan klassikkoja, joita suosittelen kaikille lapsille (otollisin ikäryhmä lienee 3-6-vuotiaat?) etenkin tv-sarjana, mutta ilman muuta myös kirjoina. Alla vielä nautittavaksi esimerkiksi pari aukeamaa uusimmasta kirjasta.
Aukeama teoksesta Himpun verran näkymätön.
Aukeama teoksesta Himpun verran näkymätön.

perjantai 26. elokuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Heh, minua ihan naurattaa tämänkertainen voittaja. Tatiana de Rosnayn Viimeinen kesä -uutuusromaanin voitti nimittäin osallistuja, joka ei ollut hankkinut ko. teosta siksi, että luettavia kirjoja oli muutenkin liikaa. :) No, täältä se nyt kuitenkin lähtee hänelle, eli...


Lukuisan Lauralle!


Onnea voittajalle. :D Minulla onkin jo osoitteesi (olet onnekkaasti voittanut aiemminkin), ellet ole muuttanut viime aikoina. Laitan siis kirjan tulemaan. :)


Sitten tämän päivän poistokirjaan.
Kyseessä on siis ihanan Parolan asema -blogin pitäjän Katja Rinkisen tuunauskirja Vintagen viemää (WSOY 2011). Olen kirjoittanut kirjasta täällä, mutta laitan tämän kauniin teoksen nyt kiertoon, sillä olen itse hyvin kädetön näpertelijä.


Kustantaja kuvailee teosta näin:


"Villiinny vintagesta, riehaannu retrosta!

Parolan asema on 1920-luvulla perustettu asemarakennus vilkkaasti liikennöidyn Helsinki–Tampere-radan varrella. Se on myös pieteetillä, luonnollisin ja alkuperäisin materiaalein entisöitävä arvopuutalo, jonka lasimuotoilija Katja Rinkinen ja hänen miehensä ostivat pari vuotta sitten kodikseen. Ihastuttavilla sisustuksillaan jo mainetta niittänyt, ajan henkeen tuunattava talo avaa nyt ovensa upeine yksityiskohtineen.

Vintagen viemää tarjoilee hyvän maun rakentelureseptejä vaativammallekin kodinsisustajalle. Harmaaksi kelottuneesta lankunpätkästä saat käden käänteessä tyylikkään hyllyn. Kotitoimiston rumista arkistomapeista teet ehommat päällystämällä ne raikkain kankain, ja jopa kuluneet 70-luvun huonekalut syttyvät eloon pirteällä maalikäsittelyllä. Omatekoiset emalikyltit taas ovat omiaan viestimään erityisen viitseliäistä asukkaista.

Kirja antaa vinkkejä myös muun muassa yksilöllisten valaisimien, sisustustaulujen ja koriste-esineiden valmistukseen. Ja mitäpä olisi unelmakoti ilman arvolleen sopivia puutarhakalusteita?"



Entiseen malliin ilmoittautumisaikaa arvontaan on ensi torstaihin, 1.9., klo 17.00 saakka. Tähän postaukseen kommentoimalla ja mukaan ilmoittautumalla saa yhden arvan. Toisen saa, jos on rekisteröitynyt blogini lukija, ja kolmas tulee vielä, jos tämän arvonnan linkittää omaan blogiinsa.


Onnea kaikille mukaan innostuville ja hyvää viikonloppua! Me päätimme jättää tänään Taiteiden yön riennot väliin, sillä nuorimmainen ei ole vielä oikein siinä iässä, ja kaikki olemme muutenkin väsyneitä tänään. Huomenna onkin sitten Espoo-päivä ja lapsille sopivaa toimintaa koko päivän tarjolla, joten vedämme tämän illan henkeä ja keräämme voimia huomiseen.

torstai 25. elokuuta 2011

Teematorstai - Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café -äänikirja

Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café (lyhennetty äänikirja).
Kustantaja: Random House, 2007 (1987).
Lukija: Fannie Flagg.
Genre: Naisille suunnattu lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kukapa ei tuntisi tätä teosta Suomessakin - joskin lähinnä elokuvana nimeltä Paistetut vihreät tomaatit. Teoksella voisi sanoa jo olevan kulttimaine todellisena naisten hyvänmielen lohtuleffana/-kirjana. Siinä yhdistyy monta ihanaa asiaa (ja sananmukaisesti ihana tämä on, vaikka tuota sanaa tulee tässä blogissa yliviljeltyä): jännittävät tarinat, sukupolvien väliset raja-aidat ylittävä naisten välinen ystävyys, huumori, Amerikan etelävaltioiden puheenparsi ja tietty atmosfääri... Suhtaudun kirjaan ylitunteellisesti, sillä olen rakastanut Paistetut vihreät tomaatit -elokuvaa jo kauan, mutta ilman sentimentaalisuuttakin voi sanoa, että kirja on loistava. Se ei ole taiteellinen korkeakirjallisuuden riemuvoitto, vaan upean tarinankertojan lämminsydäminen ylistys ystävyydelle ja naiseudelle.


Suuresti ihmettelen, ettei kirjaa ole aikoinaan suomennettu!


Tämän kirjan myötä pääsin myös sisälle äänikirjojen ihmeelliseen maailmaan. Tyhmyyksissäni onnistuin tilaamaan kirjasta lyhennetyn version, mutta ehkä se tällaisena ensikokeiluna oli ihan paikallaan. Haluan silti vielä joskus lukea tai kuunnella koko teoksen. Kuuntelu oli hieno kokemus, kun itse kirjailija luki tekstiään upeasti eläytyen ja tietenkin asiaankuuluvalla Alabaman aksentilla. Toisaalta haluaisin omistaa myös painetun kirjan, joten saapa nähdä.


Minulla meni hetki, että pääsin äänikirjan rytmiin. Lähdin kirjan kanssa kävelylle, ja alussa oli vaikea muistaa keskittyä kuuntelemaan. Harmittelin myös jokaista ohilivahtanutta lausetta, sillä olen normaalisti melko tarkka lukija. Pian opin kuitenkin kuuntelemaan paremmin ja ymmärsin myös, ettei elämys kärsi siitä, jos jokunen rivi jää välillä rekisteröimättä.


Sittemmin olen kuunnellut kirjoja metsälenkkien lisäksi myös autolla ajaessa sekä kotitöitä tehdessä, ja hyvin sujuu! Äänikirjat ovat siis tämänkertainen teema, jota jatkan niin kauan kuin innostusta kirjojen kuunteluun on. Olen kuunnellut tämän jälkeen myös Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -romaanin, josta kirjoitan myöhemmin oman arvionsa. Nyt olen aloittamassa Pirkko Saision Punaista erokirjaa.


Suosittelen äänikirjakokeiluja myös muille, sekä tietenkin tätä Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café -kirjaa. Jos englanti ei taivu tarpeeksi hyvin, katsokaa edes suloinen elokuva. Pääosissa näyttelevät Kathy Bates ja Jessica Tandy ovat täydelliset rooleissaan. Etenkin Tandy, joka sairasti jo kuvauksissa syöpää ja kuoli muutama vuosi elokuvan valmistumisen jälkeen. Hänen Ninny Threadgoodissaan kulminoituu näkemykseni herttaisesta ja sydämeltään viisaasta vanhasta naisesta, jollaiseksi haluaisin itsekin kasvaa.


Kathy Bates ja Jessica Tandy. Kuva: Dreamagic.com

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: U niin kuin Ulitskaja ja Ullman


U-kirjain on hyllyssäni varsin huonosti edustettuna. Kirjoja on vain neljä kappaletta ja nekin vain kahdelta eri kirjailijalta.


Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet


Tämän vuoden uutuuksia, josta olen kovin kiinnostunut, mutta jota en ole vielä lukenut. Venäläistä nykykirjallisuutta ei ole kauheasti saatavilla suomeksi, joten siksikin tämä on arvokas löytö. Tästä ovat kirjoittaneet blogiarvionsa ainakin Hanna, InaNaakku, Noora ja Mari A. Hmm, tajusin muuten nyt, että minähän voin ottaa tämän osakseni aamunovelliprojektiani!
Linn Ullmann: Armo; Ennen unta: Kun olen luonasi


Ihastuin Ullmannin tyyliin lukiessani hänen esikoisromaaninsa Ennen unta (lentokoneessa - matkalla minne? *raapii päätään*). Sittemmin luin hänen seuraavansa, Kun olen luonasi, mutta hyllyyn hankittu Armo odottaa yhä. Ja tuoreinta, Siunattu lapsi -romaania, minulla ei edes ole. Ullmannin romaanit ovat sillä tavalla jänniä, etten oikeastaan muista niistä paljonkaan. Oletan, etteivät ne ole juonivetoisia, sillä mieleeni on jäänyt lähinnä tunnelmia ja henkilöhahmoja. Varma en kuitenkaan ole, koska en muista. Mutta muistan, että pidin!


Voi, auttakaa lihottamaan U-osiota! Mitä teiltä löytyy? Oletteko lukeneet Ullmannia? Entä Ulitskajaa?

maanantai 22. elokuuta 2011

Mitä luettais -maanantai: Syksyn kirjat



Ilahduttakaapa vanhaa blogistia ja kertokaa pitkästä aikaa, mitä olette lukemassa tai mitä lähiaikojen lukusuunnitelmanne sisältävät!


Kuten sivupalkista näkyy, minulla on kesken Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä ja bussikirjana Juhani Ahon Yksin (joka ei valitettavasti montaa matkaa hyvin ohuena kirjana kestä), ja vielä lapsettaviin fiiliksiin sekä nostalgiannälkään Maija Poppanen. Nyt minulla on tosin taas niin paljon töiden puolesta luettavia romaaneja, että nämä muut edennevät hyvin hitaasti.


Työkirjojani en voi kuitenkaan lukea metsäisillä kävelyretkilläni, ja olenkin nyt innoissani äänikirjojen maailman vihdoin avauduttua minulle. Kirjoitan myöhemmin siitä sekä ensimmäisestä kuunnellusta, Fannie Flaggin Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café -kirjasta enemmän, mutta sen verran koukkuun olen tähän harrastukseen sekä kuuntelemiini kirjoihin jäänyt, että olen juuri laajentanut kuunteluaikaa kävelylenkeistä myös kotitöiden tekemiseen. Ihaninta kirjan kuuntelu on kuitenkin ulkona luonnossa. Tiedän jo nyt, että Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja tulee muistuttamaan minua ikuisesti ja suloisesti syksyisen kirpeistä metsäpoluista. Tai toisinpäin.


Minulla on välittömällä TBR-listallani vanhojen kirjojen lisäksi yhä myös useita kevään uutuuksia. Siksi olen yrittänyt suhtautua syksyn kirjoihin maltillisesti. En halua haalia liikaa luettavaa ja alkaa tuntea lukemiseen kiirettä tai pakkoa. Syksyn listoilla on ilman muuta todella paljon hyvää ja kaunista, ja monesta alla listaamattomasta teoksesta tulen varmasti kiinnostumaan esimerkiksi innostavien blogiarvioiden myötä. Mutta tässä kuitenkin kustantamoittain lajiteltu valikoimani juuri ilmestyneitä tai pian ilmestyviä teoksia, joiden lukemista suunnittelen ja odotan kovasti (mukana nyt vain aikuisten kirjat, eikä harrastekirjoja):


Atena


En ole ainakaan nyt heti tarttumassa mihinkään Atenan syksyn uutuuksiin. Mutta olen kovin kiinnostunut Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus -pokkarista.


Avain

  • Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
  • Lionel Shriver: Jonnekin pois
+ mahdollisesti Helmi Kekkonen: Valinta


Bazar

Bazarin kevät iski subjektiiviseen minuun kuin tuhat volttia, mutta syksystä en löydä yhtään teosta, jonka etukäteen ajateltuna haluaisin ehdottomasti lukea. Olen kyllä kiinnostunut Philippa Gregoryn Valkoinen kuningatar -romaanista, sillä tämän Gregoryn sarjan olen monelta suunnalta kuullut olevan todellista brittiläisen royal fictionin aatelia. En vain tiedä, olenko enää niin kiinnostunut historiallisista romaaneista.


Gummerus
  • Michael Cunningham: Illan tullen
+ muutamakin mahdollisesti-kirja - ja tietenkin jo luettu Chris Cleaven Little Been tarina!


Helsinki-kirjat
  • Valhe & viettelys. Tarinoita pettämisestä. Tästä kiinnostuin siksikin, että ostin juuri AdLibriksen alesta Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus -teoksen, ja luen mielelläni kirjoja teemoittain.

Johnny Kniga
  • Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Karisto
  • Jamie Ford: Hotelli Panama

Like

Likeltäkään ei poikkeuksellisesti tänä syksynä löytynyt mitään etukäteisesti tajuntaani räjäyttävää teosta, mutta mieli voi toki muuttua, kun kuulen kirjoista lisää.


Otava
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
  • Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (kesken)
  • Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
  • David Nicholls: Sinä päivänä
+ mahdollisesti Regina Rask: Jouluihminen


Schildts
  • Vida Vendela: Rakastavat

Siltala
  • Jonathan Franzen: Vapaus
  • Aulikki Oksanen: Kolmas sisar
+ jo lukemani Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulu


Tammi
  • Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
+ mahdollisesti Annamari Marttinen: Ero ja jo lukemani Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka.


Teos

Teoksenkaan syksyyn ei nyt valitettavasti kuulu yhtään pakko lukea -teosta, mutta pari mahdollisesti-kirjaa siellä kyllä on!


WSOY
  • Juhani Aho: Valikoima lastuja
  • Alaa al-Aswani: Chicagolaisittain
  • Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä
  • Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide
  • Lisa See: Shanghain tytöt
  • Johanna Venho: Syntysanat

Nyt listattuna huomaan, että onhan noita kirjoja reilusti tuossakin, vaikka mielestäni olen pitänyt itseni aika hyvin aisoissa toistaiseksi. Vain kahden suurimman kustantajan kohdalla mopo on hieman karannut käsistä. :) Pienemmistä Avain ja Siltala näyttävät nousevan listallani korkealle kokoonsa nähden. Kaikki kustantamot eivät tässä tietenkään ole mukana, mutta olen yrittänyt listata merkittävimmät.

Siis näillä kirjaeväillä syksyyn. Lukurikasta alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni!

perjantai 19. elokuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Hei vain kaikille täältä viikonlopun kynnykseltä. Tänään on ollut hyvä päivä niin töiden kuin vapaa-ajan puitteissa. Sain mielenkiintoista luettavaa, tapasin hyvin rakkaita ihmisiä, kuulin ilahduttavia uutisia ja nyt odottelen työmatkalta palaavaa miestä kotiin. Huomenna saamme vielä yökylään ihanan ystäväperheen (mikä muuten tarkoittaa, etten ehdin tehdä Lastenkirjalauantaita, vaikka kirjoja odottaisi suorastaan jonossa). Elämä on toisin sanoen hyvä. :)


Mutta mennäänpä asiaan. Kuka voitti arvonnassa Anne B. Ragden Satunnaista seuraa -romaanin? Random.org päätti puolestani, että tuo onnekas on...


Ensu!


Onnea voittajalle. :) Ilmoitathan osoitteesi profiilistani löytyvään sähköpostiin, niin lähetän kirjan sinulle.


Tällä viikolla poistoon laitetaan aivan tuore uutuus, jota en ole vielä lukenut ja jonka haluan lukea, mutta jota minulla on sattumalta kaksin kappalein.




Kyseessä on siis Tatiana de Rosnayn uutuusromaani Viimeinen kesä (WSOY 2011). En ole tosiaan lukenut tätä vielä itse, mutta olen lukenut de Rosnayn aiemmin suomennetun romaanin Avain (pohjustukseni kirjasta käytyyn lukupiirikeskusteluun voi lukea täältä), joka oli aiheeltaan traaginen, mutta lukukokemuksena mukaansatempaava "pageturner". (Avaimesta on muuten juuri valmistunut myös elokuva, mutta se ei ole tullut vielä Suomeen). Aika viihteellinenkin Avain oli, ja sitä odottaisin myös Viimeiseltä kesältä ainakin kannen perusteella. Kantta kiehtovampi on kustantajan kuvaus teoksesta:


"Säväyttävä, katkeransuloinen romaani perhesiteistä ja vaietuista tunteista

Antoine Rey vie sisarensa Mélanien suvun kesäparatiisiin, jossa sisarukset eivät ole käyneet äitinsä äkillisen kuoleman jälkeen. Tutut maisemat nostavat pintaan suloiset muistot 30 vuoden takaa, mutta myös piinallisia kysymyksiä perheen menneisyydestä. Antoinea ahdistaa omakin elämä: takana on kipeä avioero, ympärillä kolme nyreää teini-ikäistä lasta, edessä harmaata arkea silmänkantamattomiin.

Paluumatkalla Pariisiin sisar ajaa ulos tieltä juuri, kun hänen piti kertoa äidistä ja vaietuista lapsuusmuistoistaan. Onnettomuuden järkyttämä Antoine päättää penkoa suvun salaisuudet perin pohjin ja löytää totuuden äidistään. Elämä, kuolema ja rakkaus saavat miehen mielessä uuden merkityksen.

Viimeinen kesä on ollut valtaisa menestys kaikkialla, missä se on julkaistu. USA:ssa romaani ponnahti New York Timesin listalle vain kaksi viikkoa ilmestymisensä jälkeen.

'Trillerinomainen juoni vetää läpi romaanin, mutta viimeisellä sivulla huomaakin, että kirjan mieleenjäävintä antia ovat Antoine Rey ja hänen lähipiirinsä.'
(Elise Karlsson, Svenska Dagbladet)

'Terävänäköinen, jännityksentäyteinen ja mukaansatempaava muotokuva keski-ikäistyvän miehen vapautumisesta lapsenkengistään.'
(Publishers Weekly)

'Tatiana de Rosnayn kerronta on lyyristä ja hänellä on kyky luoda sympaattisia, koskettavia hahmoja. Tarina on toivoa antava, mukaansatempaava ja liikuttava.'
(Kirjailija Diane Chamberlain)
"

Arvontaan voi ilmoittautua ensi torstaihin, 25.8., klo 17.00 saakka. Arpalipukkeita voi saada korkeintaan kolme, yhden kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla mukaan tämän postauksen kommenteissa; olemalla rekisteröity lukijani sivupalkin Google-raadissa; ja linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa. Onnea matkaan kaikille Viimeistä kesää tavoittelemaan lähteville, sekä suloista, elokuista viikonloppua!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: T niin kuin Tan, Tikka, Tóibín, Tyler...

T-alueeltani löytyy aika paljon kirjoja, mutta ne ovat vain muutamalta kirjailijalta. Yleensä en puhu muista kuin tästä aikuisten proosahyllystäni, mutta nyt täytyy mainita, että runohyllyssäni on ainakin Tabermannia, (lisää) Tikkaa, Tikkasta ja Timosta, sekä muistelmien joukossa minulle tärkeitä Tikkasen pariskunnan (Märta ja Henrik) teoksia. Tässä niitä ei kuitenkaan esitellä.


Essi Tammimaa: Paljain käsin


Tämän vuoden uutuuksia, josta kirjoitin täällä. Hieno, väkevä kertomus siskoksista ja naisista useassa polvessa, vaikka minua kirjailijan silmäänpistävä uudiskieli ei miellyttänyt. Kansi on upea!
Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat; Keittiöjumalan vaimo; Luutohtorin tytär; Sata salattua aistia


Ah, Amy Tan. Ihastuin korviani myöten viitisentoista vuotta sitten lukemaani Keittiöjumalan vaimoon, joka on kiinalaisäidin rankka kertomus historiastaan amerikkalaiselle tyttärelleen. En tiedä, onko Keittiöjumalan vaimo Tanin paras kirja, mutta minulle se on jäänyt voimakkaimpana mieleen, varmasti siksikin, että se oli ensimmäiseni. Paremmin tunnetaan Tanin esikoinen Ilon ja onnen tarinat, jossa on kaikki ainekset ihanaan kirjaan (ja elokuvaan), ja ihana se onkin. Ei niin rankka kuin Keittiöjumalan vaimo. Sata salattua aistia oli äitini suosikki, ja sitä minäkin vielä rakastin. Sitten aloin ehkä jo turtua Tanin samankaltaisiin aiheisiin, ja Luutohtorin tytärtä en oikein edes muista. Viimeisintä, Rouva Chenin henkeä, en ole tullut edes hankkineeksi.


Amy Tan on silti ikuisesti yksi lempikirjailjoitani, ja aion lukea häntä tänä vuonna uudelleen Nostalgian jäljillä -haastetta varten. Toivottavasti en pety! Romaanit käsittelevät hurmaavalla tavalla kiinalaista ja amerikkalaista kulttuuria, Kiinan historiaa, perhsuhteita etenkin äitien ja tytärten välillä, ja identiteetin muodostumista. Muistan aina mainostaa, että meillä on sama syntymäpäivämäärä Tanin - ja Siri Hustvedtin - kanssa. :)


Eeva Tikka: Annu; Aurinkoratsastus; Haapaperhonen; Hiljainen kesä; Jyrkänparras; Kahdesti kastettu; Lohikäärmekylpy; Punainen härkä; Tulen jano


Eeva Tikka on minulle vielä tärkeämpi kirjailija kuin Amy Tan. En ole kotoisin Kiinasta, vaan Pohjois-Karjalasta, ja sinne Tikan juurevat kirjat sijoittuvat. Hän on myös kirjallisesti, laadullisesti taitavampi kielenkäyttäjä kuin uskomattomia tarinoita puolestaan kutova Tan.


Kuten kuvasta näkyy, olen keräillyt Tikan teoksia jonkin verran, mutta aion jonakin päivänä omistaa ne kaikki. Monta vielä puuttuu. Luin Tikan teoksia samoihin aikoihin kuin Amy Tania, aikaisemminkin, mutta äskettäinen palaaminen Aurinkoratsastus-romaaniin osoitti, että Tikka uppoaa minuun edelleen kuin veitsi voihin. Myös omistamani kaksi novellikokoelmaa, Kahdesti kastettu ja Tulen jano, ovat aamunovellien pinossani, ja olen niitä varovasti ja ihastellen aloitellut. Muistaakseni pidin vielä enemmän Tikan vanhemmista novelleista, mutta hyvin toimivat nämäkin.


Tikan useiden kirjojen kannet ovat tietenkin jo typograafisesti vanhentuneita, mutta pidän hirveästi kirjailijan siskon, Saara Tikan taiteesta, joka koristaa melkein jokaisen kirjan kantta. Ja jos minun "claim to fameni" Amy Tanin kohdalla oli sama syntymäpäivä, niin nyt voin kehaista lapsena asuneeni sekä Eeva että Saara Tikan naapurina. :)


Colm Tóibín: Brooklyn


Tämän vuoden uutuuksia, josta kirjoitin täällä, ja joka on ollut yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä - kaikessa eleettömyydessään. Ihana kirja, ihana kansi!
William Trevor: Matilda's England


Tässä taas lahjaksi saamiani Penguin 60s -sarjan pikku kirjoja, jotka olen varmasti joskus lukenut, mutta joita en sen tarkemmin muista. Tämä kyllä kiehtoo näistä erityisesti ihanan kantensa ja mielenkiintoisen kuvailun vuoksi. Kirja koostuu kolmesta novellista, jotka muodostavat kokonaisuuden ja päähenkilö Matildan elämäkerran sijoittuen ajallisesti toiseen maailmansotaan ja sen ympärille.
Anton Tsehov: Kolme sisarta; Tarpeettomia ihmisiä


Tsehov on aina kiehtonut minua eniten venäläisistä klassikoista, joita tunnen hävettävän huonosti. Luin keväällä Kolme sisarta -näytelmän, johon petyin, mutta uskon näytelmämuodon miljoonine henkilöhahmoineen hämänneen ja sekoittaneen minua. Yläluokan joutilaisuus oli kuitenkin juuri niin viehättävää, kuin olin ajatellut. Tarpeettomia ihmisiä -novellikokoelman olen hankkinut joskus muistaakseni Inan suosituksesta, ja nyt aamunovelliprojektini aikana olen lukenut kirjasta pari ensimmäistä tarinaa. Ne ovat olleet hyvin lyhyitä, mutta samalla hyvin vaikuttavia.


Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä; Elämän tikapuilla; Nooan kompassi; Oikukas planeetta


Kirjoitin Anne Tylerista viimeksi tällä viikolla, ja aiemmin olen lukenut häneltä viereisen kuvan kirjoista alimmaiset. Juuri lukemani Amerikan lapset on siis äitini, ei minun, samoin kuin lainahyllyssäni oleva Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa. Äiti tosin vähän lupaili, että saisin pitää joitakin lainaamistani kirjoista... :)


Pidän Tylerista todella paljon, ja varmasti kasvatan kokoelmaani hänen kirjoillaan vastakin. Nythän minulla on lähinnä noita pokkareita, jotka ovat alkaneet vähän ärsyttää säilytettävien kirjojen kohdalla. Muuten on toki ihanaa, että kirjoista on olemassa edullisia ja kevyesti käsilaukussa kulkevia pokkaripainoksia.


Mitä kirjoja löytyy teidän hyllyjenne t-risteyksistä (hahaa näitä sanaleikkejä..)? Ovatko minun T-kirjani teille tuttuja?

tiistai 16. elokuuta 2011

Teematiistai Anne Tyler: Amerikan lapset

Anne Tyler: Amerikan lapset (Digging to America).
Kustantaja: Otava, 2008.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Sivuja: 329.
Genre: Lukuromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Maahanmuuttotarinat 2011 -haastetta.


Tänään on teematiistai kahdestakin syystä. Ensinnäkin Anne Tylerin Amerikan lapset sopii hyvin osasuoritukseksi Maahanmuuttotarinat 2011 -haasteeseen (jonka olen jo suorittanut "täysin integroituneena", hih) ja toisekseen se nivoutuu yhteen tämän syksyn henkilökohtaisista lukuteemoistani, eli ns. erilaisten perheiden teemaan, jonka tiimoilta olen aiemmin lukenut Eeva Tikan Aurinkoratsastuksen sekä Anna Pihlajaniemen Adoptiomatkan.


Minulla oli tai on jostakin syystä sellainen kuva, että tämä nimenomainen Tylerin kirja ei olisi kovin arvostettu. En tiedä, johtuuko se jo jostakin nimeltään unohtuneesta, mutta muistijäljen jättäneestä kirja-arviosta, vai siitä, että teos on ollut jo kauan mm. kirjakerhojen alennusmyyntien vakiokamaa. Niin tai näin, odotukseni eivät olleet kovin korkealla, vaikka Tylerista olen aiemmin kovasti pitänytkin. Hyvä ehkä niin, kuten on aiemminkin todettu, sillä lukukokemus oli lopulta erinomainen.


Kansainvälinen adoptio on kirjan viitekehyksenä, ja kyllä sitäkin jonkin verran käsitellään, mutta adoptio ei ole kirjan pääteema. Eniten teos käsittelee juuri maahanmuuttoa, kahden kulttuurin välissä elämistä, kulttuurien yhteentörmäystä, amerikkalaisuutta ja perhesuhteita. Päähenkilö on Maryam, keski-ikäinen Iranista nuorena naisena Yhdysvaltoihin muuttanut nainen, josta on muovautunut kaiken edellämainitun ristitulessa tietynlainen persoona. Maryam ei ole mikään maailman rakastettavin päähenkilö, mutta pidin hänestä kovasti ja tietyltä osin myös samastuin häneen.


Maryam on lämminsydäminen, mutta päällepäin pidättyväinen kuoreensa sekä yksinäisen kotinsa rauhaan vetäytyvä leskirouva. Hänen poikansa adoptoi iranilaissyntyisen vaimonsa kanssa lapsen Koreasta, ja kun lasta haetaan lentokentältä, Maryam poikineen ja miniöineen tutustuu ns. periamerikkalaiseen perheeseen, joille on tulossa adoptiotytär Koreasta samalla lennolla. Hieman kuin olosuhteiden pakosta nämä saman tilanteen yhdistämät kaksi perhettä kolmessa polvessa lähentyvät keskenään ja alkavat viettää aikaa yhdessä.


Olin taas kerran aivan ihastuksissani Tylerin terävästä, tarkkanäköisestä ja lempeän ironisesta tyylistä kuvailla arkisia ihmisiä kauniine ja huvittavine piirteineen. Kaikkia perheiden jäseniä ja vielä sukua sekä ystäviäkin kuvataan ja tarkkaillaan kirjailijalle ominaiseen tapaan niin, että eläväisiä henkilöhahmoja jää kirjan loppumisen jälkeen ikävä. 


Kansainvälinen adoptio sekä maahanmuuttajien ja ns. kantaväestön kohtaaminen antavat herkullisen lähtökohdan tutkiskella ennakkoluuloja ja niiden murtamista. Tyler osaa rakentaa vastaavan psykologisen kuvaelman myös ilman näin ilmeisen vaikuttavia taustatekijöitä, mutta on piristävää, että tällä kerralla mukana on myös yhteiskunnallinen ote perhedynamiikan tarkastelun lisäksi. Silti Amerikan lapset on jokapäiväisen elämän ja ihmissuhteiden kuvaajana takuuvarmaa kamaa niin Tylerin kuin Carol Shieldsin ystäville. Suositukseni!


Kirjan ovat blogiinsa tuoneet myös ainakin Katja ja Reeta Karoliina.

maanantai 15. elokuuta 2011

Monikulttuurinen maanantai - Jean Kwok: Käännöksiä

Jean Kwok: Käännöksiä (Girl in Translation).
Kustantaja: Bazar, 2011.
Suomentanut: Ulla Lempinen.
Kansi: Lisa Fyfe.
Sivuja: 275.
Genre: Selviytymistarina/omaelämäkerrallinen romaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Maahanmuuttajien tarinat 2011 -haastetta.


En yleensä lue muiden kirjabloggaajien arvioita teoksesta kovin tarkkaan, ennen kuin olen lukenut saman kirjan itse. En ole kokenut, että muiden mielipiteet vaikuttaisivat omiini, tai että kopioisin muilta heidän ajatuksiaan - tahallisesti tai tahattomasti. Lähinnä kyse on siitä, ettei lukematon kirja kiinnosta vielä niin hirveän paljon. Käyn yleensä silmäilemässä läpi tärkeimmät nostetut pointit sekä sen, pitikö bloggaaja kirjasta vai ei. Tai kuinka paljon piti. Lyhyet arviot luen joskus kokonaankin läpi, ja erityisesti kiinnitän huomiota niihin bloggaajiin, joiden kirjamaku ja mielipiteet tärkeistä asioista ovat usein lähellä omiani. Sitten kun olen lukenut kirjan, käyn lukemassa vanhemmat arviot vielä uudestaan, kuitenkin vasta oman arvioni kirjoittamisen jälkeen. Silloin kiinnostus on jo kohonnut ihan eri tasolle.


Tyyli on ollut minulle hyvä. Mutta ensimmäistä kertaa tätä Käännöksiä-romaania lukiessani mietin välillä, luinko sitä liikaa muiden bloggaajien silmillä. Pidin kirjasta kovasti ja erittelen pian, miksi näin, mutta huomasin välillä ajattelevani, että täytyisi tähän kai suhtautua kriittisemmin, kun niin monet blogiarviot teoksesta olivat olleet laimeita. Ne olivat jääneet normaalia paremmin mieleeni, sillä tämä kirja herätti eri blogistipiireissä keskusteluja, joiden seuraamisen myötä muiden mielipiteet tulivat minulle selviksi.


En silti ajattele, että muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttavuus lukukokemukseen olisi välttämättä huono asia. Luotan itseeni ja tiedän, että osaan kyllä lopuksi muodostaa oman mielipiteeni. Mutta kukaan ei voi muodostaa mielipiteitään tyhjiössä, vaan (lopulta aina) subjektiivinen arviomme perustuu moneen osatekijään, joista muiden ihmisten mielipiteet ei ole mielestäni sen merkittävämpi - tai vähemmän merkittävä - kuin muutkaan.


Vaikka minua kiinnostaa, miten olisin kirjan lukenut ja ottanut sen vastaan tietämättä siitä mitään, olen lopulta oikeastaan iloinen, että muiden mielipiteet olivat muistissani niin vahvasti, sillä ne pakottivat minut todella pohtimaan lukukokemustani ja käymään päänsisäistä keskustelua, jossa peilasin omia tuntemuksiani muiden arvioihin. Olenko samaa mieltä vai enkö?


Haluan korostaa, että suurin osa lukemistani blogiarvioista oli päätynyt siihen, että kirja oli ihan hyvä. Mistään teilauksesta ei siis ollut kyse. Mutta olin odottanut kirjan lukemista paljon, ja kun yksi toisensa jälkeen sanoi, että tämä oli ihan ok-välipala, muttei mikään elämää suurempi kirja, odotukseni luonnollisesti vähän laskivat. Lopulta olinkin aika samaa mieltä muiden arvioijien kanssa, mutta silti tämä oli minusta oikein hyvä romaani lajissaan ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.


Ripustimme patjan päähän Tongshengin, kiinalaisen almanakan. Siinä oli monta futa, muinaisten mestareiden mahtisanoja, jotka kykenevät rusentamaan valkoluisen hengen hengen vuoren alle tai karkottamaan rauhattomat kettuhenget - Brooklynissä toivoimme niiden pitävän vorot loitolla. Nukuin asunnossa huonosti, kuoppaisella kadulla rämistävät autot säpsäyttivät minut tuon tuosta hereille. Silloin äiti kuiskasi "kaikki hyvin", väänsi korviani kutsuakseen nukkuvan sieluni takaisin ruumiseen ja pyyhkäisi otsaani kolmesti vasemmalla kädellään karkottaakseen pahat henget.


Jean Kwokin omaan elämään osittain perustuvaa Käännöksiä-romania voisi tosiaan luonnehtia "välipalakirjaksi". Mutten tarkoita sillä mitään halventavaa. Kirja on nopealukuinen ja aika ohut. Siinä on kaunis kansi ja vetoava tarina. Tämä on aivan ehdottomasti tarinavetoinen romaani. Kwok kirjoittaa ihan sujuvasti, mutta hän ei ole lähtenyt edes hakemaan hiottua ilmaisua ja kaunista lausetta. Kirjallisesti tämä romaani ei siis anna paljon, ei suuria elämyksiä. Tyyli on hyvin toteava ja korutonkin. Mutta en minä korukieltä tähän kirjaan kaivannutkaan, sillä se olisi vienyt huomiota tarinalta. 


Tällaisten elämäkerrallisten esikoisromaanien, ns. avainromaanien, kohdalla kyllä usein miettii, mahtaako kirjoittaja saada aikaan toista kelvollista kaunokirjallista teosta. Pidin Käännöksistä, mutten välttämättä ole kiinnostunut lukemaan Kwokin seuraavia romaaneja.


Pidin tässä kirjassa siitä ilmeisestä, eli selviytymistarinasta. Kukapa ei haluaisi lukea sympaattisten henkilöhahmojen taistelusta vaikeuksien kautta voittoon? Varmasti muutkin kuin amerikkalaiset, joiden kulttuurissa tällaiset tarinat ovat erityisen olennaisia - ja varmasti siksi Käännöksiäkin on ollut siellä ilmeisen suosittu. Pidin selviytymistarinan lisäksi siitä, mistä yleensäkin pidän, eli maahanmuuttokokemuksen kuvailusta. Millaista on muuttaa vieraaseen kulttuuriin ja yrittää sopeutua, selvitä? Pidin äidin ja tyttären lämpimän suhteen kuvailusta (olin jostakin syystä luullut päähenkilön äidin olevan hirviömäinen orjapiiskuri - sen siitä kai sitten saa, kun ei lue toisten arvioita etukäteen tarkasti, heh) sekä eläväisestä päähenkilöstä, joka ei ollut liikaa mitään, vaan tavallinen nuori, älykäs tyttö, joka jaksoi suhtautua ihailtavan realistisesti hankaluuksiin.


Pidin myös käännöksestä, jossa oli oivaltavasti kuvattu sekä päähenkilön tekemiä kielivirheitä että sitä, miten hän myös ymmärsi muiden puheen virheellisesti. Voi olla, että nämä osuudet ovat vielä sujuvampia englanniksi, mutta myös suomentaja oli tehnyt toimivia, hauskoja ratkaisuja. 


"Älä kuitenkaan toivo liikoja, on jo aika myöhäistä jättää hakemus. Normaalihaku on jo ummettunut. Se koulu joka hyväksyy sinut oppilaakseen, jos hyväksyy, joutuu mahduttamaan sinut väkäsin mukaan, ja koulun budjetti on jo ehkä käytetty."


Pidin siitäkin, että kiinalaiset sanonnat oli käännetty suoraan, mutta selitetty heti perään.


Äiti katseli minua tarkoin ja hymyili. "Höpsö tyttö, miksi puhut suurilla sanoilla?" Hän kysyi, miksi valehtelin.


Ei Käännöksiä siis minustakaan elämää suurempi romaani ollut, mutta lajissaan, "välipalakirjana", oikein hyvä. Ja juuri lajissaan minusta jokainen teos on hyvä arvioida. Vaikka Käännöksissä kuvataan hyvin vaikeaakin elämää, se on silti elämänmyönteinen ja mukava kirja. Luin tämän myöhäiskesäisenä mökkiviikonloppuna, ja minulle tällainen kirjallisuus sopii paljon paremmin "helpoksi" mökkiviihteeksi kuin dekkarit tai yliromanttinen viihdekirjallisuus. Onneksi kirjallisuuden laajalta kentältä kaikki voivat löytää itselleen sopivat kevennykset suurten elämysten väliin.


Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Hanna, Susa, Katja, Linnea, Maria, Mari A. ja Leena Lumi.


ETA: Nyt kun luen uudelleen muiden arvioita, huomaan monien lopulta olevan aika kiittäviä. :D Onpa mielenkiintoista, miten kirjasta sittemmin käydyt keskustelut ovat vääristäneet muistikuvissani myös "kaikki" blogiarviot hyvin maltillisesti kehuviksi!


Ja vielä PS. Pääsin puuhakkaan, lasten kanssa vietetyn ja väleissä kävelylenkeillä äänikirjojen kanssa nautitun viikonlopun jälkeen lopulta ja yllättäen itsekin eilen Flow'hun tanssimaan ja hihkumaan. We Love Helsinki, ah! Olen siksi vähän jäljessä kommentteihin ja sähköposteihin vastaamisessa sekä muiden blogien lukemisessa, ja minulla on tänäänkin menoa, mutta odotan palaavani ruotuun tässä viikon mittaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...