 |
| Aamulla herätessäni minulla oli tapana kipaista tyyny kainalossa isosiskon viereen. |
Essi Tammimaa: Paljain käsin.
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Sivuja: 346.
Genre: Kotimainen nykykirjallisuus.
Arvio: 3,75/5.
Katriina Ranne: Minä, sisareni.
Kustantaja: Nemo, 2010.
Sivuja: 499.
Genre: Kertomakirjallisuus.
Arvio: 4,5/5.
Anton Tsehov: Kolme sisarta.
Kustantaja: WSOY, 2001.
Suomentaneet: Eino ja Jalo Kalima.
Sivuja: 109.
Genre: Näytelmä.
Arvio: 3,25/5.
----
How is a young woman who is handsome, clever and rich, going to fill her need for a sister?
- Jane Austen teoksessa Emma
----
Siskot ja sisaruus ovat minulle tärkeitä ja läheisiä aiheita. Minua on siunattu kahdella ihanalla siskolla, joten tämä kirjoitus on omistettu Ninnille ja Maijulle, joita ilman elämäni olisi paljon tyhjempää ja köyhempää. <3
Sisaria ja heidän välistään maagista sidettä on käsitelty taiteessa paljon ja kauan. Jo ennen kuin naisten oli mahdollista viettää sosiaalista elämää kodin ulkopuolella, heillä oli siskot. Sisarussuhde on yleisesti ottaen ihmisen elämän pisin ihmissuhde. Vanhemmat, lapset ja puolisot häviävät tässä ajallisesti. En väitä, etteivätkö veljet tai hyvät ystävätkin voisi olla yhtä tärkeitä tytölle tai naiselle kuin siskot, mutta jotakin erityistä sisarissa on. Soisin mielelläni jokaiselle tytölle ja naiselle ainakin yhden siskon. Kaikesta tästä huolimatta ymmärrän, että aina eivät siskostenkaan välit ole kunnossa.
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Olen lukenut elämäni aikana paljon siskoskirjoja, mutta ihan äskettäin luin kolme, eli edellä mainitut Paljain käsin, Minä, sisareni, sekä Kolme sisarta. Ensimmäiseksi luin Essi Tammimaan toisen romaanin Paljain käsin. Valitettavasti en ole lukenut hänen esikoistaan, mutta ainakin tämän kirjan perusteella on selvää, että Tammimaa on lahjakas kirjailija, joka varmasti ansaitsee paikkansa suomalaisella taidekentällä.
Kustantaja kuvaa teosta seuraavasti:
Väkevä tarina kolmen sukupolven naisista.
Jokaisen on otettava elämä vastaan paljain käsin, ilman suojahanskoja. Haavoittuvuuteen ei ole olemassa vastalääkettä ja edellisen sukupolven haavat periytyvät seuraavalle.
Paljain käsin kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä. Varpu hoitaa vanhuksia lähihoitajana eikä osaa pitää huolta itsestään. Inari rimpuilee tuomitussa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Virvan avioliitto rakoilee lapsettomuuden paineen alla.
Tyttärien suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti puolestaan on kärsinyt oman äitinsä rakkaudettomuudesta. Ketjua on vaikea katkaista, sillä naisen osa on polvesta polveen selvitä yksin, miehistä ei ole tukea.
Moni Vaaran suvun naisista tekee elämänsä valintoja motiivinaan vapaus perheen kahleista. Loppujen lopuksi juuri perhe osoittautuu kuitenkin turvallisuutta ja pysyvyyttä luovaksi siteeksi naisten välille.
Yhtä paljon kuin sisaruudesta Paljain käsin kertoo äitiydestä, isoäitiydestä, siteistä ja traumoista eri naissukupolvien välillä. Romaani on taidokas, ja perheen tarina mielenkiintoinen. Sisaret ovat keskenään tarpeeksi erilaisia draamaa varten, ja heidän keskinäinen yhteytensä ja lojaalisuutensa kantaa paitsi heitä itseään myös kirjan tarinaa.
Saatoin lukea tämän huonoon väliin siinä mielessä, että olin juuri lukenut useamman kotimaisen inhorealistisen kirjan, ja kun romaani alkoi: "Tässä minä taas olen, kädet paskassa ja kyynelet silmissä", ajattelin että nimenomaan: taas paskaa ja itkua, ei enää, en jaksa. Kirja pysyi kyllä uskollisena realismille kuvaillen tarkasti ja hienostelematta mm. ihmisruumiin toimintoja, mutta se lakkasi häiritsemästä tarinan vietyä lopulta mukanaan.
Toinen asia, joka ei ollut minun mieleeni, mutta on vain subjektiivinen mielipiteeni, oli liiallinen kielellä kikkailu ja uudissanojen keksiminen. Arvostan nerokkaita, kielellisiä oivalluksia, mutta Tammimaan kiemurat tökkivät usein yksittäisinäkin, ja joka tapauksessa niitä oli makuuni liikaa. Lukemisen nautintoni katkesi niiden takia usein tuskastuneeseen huokaisuun. Seuraava katkelma ei ole ehkä paras tai huonoin esimerkki tarkoittamastani, mutta se oli ensimmäinen heti kirjan alussa ja laski lukemisfiilistäni saman tien:
Juuri, kun saan lakanat kieräytettyä hänen alitseen lattialle, puhelin alkaa pirruttaa taskussani. Tietysti puhelin soi nyt, kun olen kyynärpäitäni myöten ulosteessa. En vielä tiedä, että muovipulikkaa värisyttää äidin kuulokepainikkeelle hädissään päsähtänyt sormi. Että äidin kyyneleet luikkaavat puhelimen hänen kädestään. Enkä minä vastaa.
Ymmärrän kyllä, että tällainen on jollekin toiselle lukijalle kovastikin mieleen.
Pidin romaanin erikoisesta kertojanääniratkaisusta: Kertojana toimii nuorin siskoista, Varpu, mutta hän on samalla ns. kaikkitietävä ja osaa kuvailla siskojensa tunteita ja heille tapahtunutta silloinkin, kun ei ole paikalla. En osaa sanoa, onko tämä vain kertojanroolilla leikittelyä vai viesti sisarten välisestä yhteydestä, jopa telepatiasta.
Kirjan tarina ja henkilöhahmot olivat siis kovasti mieleeni, mutta henkilökohtaisesti olisin nauttinut enemmän, jos inhorealismi ja kielellä leikittely olisi jätetty vähemmälle.
Anton Tsehov: Kolme sisarta
Välipalana luin Anton Tsehovin näytelmän Kolme sisarta. Ajattelin ensin, etten kirjoittaisi tästä mitään, sillä minulla ei ole paljon sanottavaa. Jostakin syystä en päässyt tarinaan ollenkaan sisälle. Olen lukenut aiemminkin näytelmiä, eikä hämäännykseni voi pelkästään siitä johtua, vaikka tietenkin muoto lähes pelkkänä dialogina asettaa lukijalle haasteensa. Lisäksi henkilöitä oli niin paljon, että menin totaalisen sekaisin, kun en jaksanut joka toisen repliikin kohdalla tarkistaa, kuka tämäkin taas oli. En ole lukenut vielä muuta Tsehovia, ja tässä oli kyllä odottamiani viehättäviä elementtejä, kuten perivenäläiseksi mieltämääni tuntemusten liioittelua, joutilaan yläluokan turhautumista oman elämänsä helppouteen ja ihanilta kuulostavia nimiä. Teoksen teemat tuntuivat liittyvän muutokseen, kaihoon ja tulevaisuususkoon. Sisaruudesta en ainakaan tällä lukemalla saanut paljon irti.
Katriina Ranne: Minä, sisareni
Kustantajan kuvaus:
Vuolteen sisarussarjaan kuuluu neljä samanlaista mutta niin erilaista tyttöä, jotka lapsuuden viattomuudesta ja yhteisyydestä kasvavat omiin suuntiinsa. Erilaiset kohtaamiset, rakkaus, sattuma ja vallankäyttö muovaavat nuorista naisista omia persooniaan. Mutta vuosienkin jälkeen he löytävät toisistaan itsensä.
Monivivahteinen, vahvatunnelmainen ja kielellisesti nautittava esikoisromaani kertoo lähtemisestä, rakkaudesta, tarinoista, satuttamisesta – ja ennen kaikkea sisarusten välisistä ainutlaatuisista suhteista.
Tämän Katriina Rannen (vai Ranteen?) esikoisen kohdalla kiteytän ihan ensimmäiseksi: "Oih"!
Olin aivan ihastuksissani tästä romaanista. Jos Kirjasieppo-blogin Mari koki olevansa jäävi arvostelemaan tätä, koska on kotoisin samoilta seuduilta kuin kirjan perhe, minä tunnen olevani lähes jäävi, koska samastuin niin moneen asiaan ja pienetkin yksityiskohdat tuntuivat puhuvan suoraan minulle.
Jos lähdetään ihan perusasioista, niin - tietenkin - se sisaruus. Juuri näin! Toki sisarten välinen suhde on romaanissa hieman romantisoitu ja kauniilla kielellä kuorrutettu, mutta teki niin hyvää lukea rakkaudesta, harmoniasta ja kauneudesta kaiken sen äärimmäisen realismin jälkeen. Lisäksi olen syntynyt ja kasvanut samoihin aikoihin kuin kirjan sisaret, ja samankaltaisessa turvallisessa, keskiluokkaisessa kodissa. Lapsuuteni oli lähes ällöonnellinen.
Mutta sitten vielä: evakkoisovanhemmat, vadelmat, Beethovenin Kuutamosonaatti, Afrikka, swahili, jooga, Joensuu... Jopa vanhoja kotikatujani kirjasta löytyi, kuten Töölön- tai Pietarinkatu. Tuntui, kuin kirjailija olisi vinkannut minulle silmää joka toisella sivulla.
Ja silti, vaikka unohtaisin kaiken tämän, pitäisin kirjasta silti. Olihan se pitkä, jotkut osiot olivat irrallisia, ja tarkempi kustannustoimittaja olisi ohjannut esikoiskirjailijaa varmasti tiivistämään yhtenäisemmän paketin. Mutta en halua takertua tällaisiin, sillä päällimmäinen tunne oli niin vahva ihastus. Minulla ei mennyt edes siskokset keskenään sekaisin, niin kuin joillakin muilla tämän lukeneilla.
Kieli oli kaunista, muttei liian lyyristä romaaniksi. Kielellä leikittiin tässäkin, mutta siten, etten huokaillut tuskastuneena vaan ihastuneena. Seuraava esimerkki aukenee ehkä vain joogaa harrastaneille, mutta pidin siitä niin paljon, että haluan liittää sen tähän:
Jooga on sukellusta ilmassa. Päälläseisonnassa sukeltaa suoraan alaspäin, muissa asanoissa yleensä sivulle tai ylös. Joka asanan vaihdos on kauhaus ja potkaisu uuteen suuntaan, ja minä liu'un joogasalin ilmassa silmät kiinni opettajan seuraavaan sanaan asti. Sanan jälkeen seuraa aina asana, sanan vastakohta, sanaton sukellus.
Jotkut kielikuvat ja vertaukset olivat aivan nerokkaita ("Ei ole salaisuutta, jota sisko ei kestäisi kantaa toisesta kahvasta."), toiset taas ehkä hieman kömpelöitä ("Froteepyyhe on kuin siskot: jotain jonka kanssa on elänyt syntymästään saakka, jotain jonka tärkeyttä ei sen jokapäiväisyyden takia välttämättä aina täysin tiedosta, mutta joka kuitenkin on läheisintä mitä voi olla."). Ja tämä nauratti: "Aikuisuuteen kuuluu väistämättömästi se, että tajuaa itkevästä sydämestä laulavan Ressu Redfordin olevankin Esa Mäkelä, 46, Turusta." Hih.
Pidän harvoin murteella kirjoittamisesta, ja tässäkin yhden sivuhenkilön Turun murre hieman ärsytti ja vieraannutti hänestä. Tai sitten se johtuu vain siitä, että kyseinen murre on minulle niin vieras, tuttu lähinnä sketsisarjoista.
Jos vertaan Paljain käsin- ja Minä, siskoni -romaaneita, tulee jo mainitsemieni seikkojen lisäksi mieleen se, että Tammimaan kirjassa edelliset sukupolvet ovat selvemmin läsnä. Rannen teoksessakin äiti (ja isäkin) on toki tärkeä ja läheinen, mutta ehkä taustalla oleva itsestäänselvyys, jota ei tarvitse puida. Tuki ja turva on ennen kaikkea siskoissa. Mummi kuolee tyttöjen ollessa vielä lapsia, mutta Mummila pysyy tärkeänä kiinnekohtana koko perheelle. Ja mummin ystävä naapurista, Vellamo, on merkittävä isoäitihahmo siskoksille.
Molemmissa kirjoissa miehet ovat sivuosissa, mutta Tammimaan teoksessa he ovat lähes kaikki kelvottomia lurjuksia. Rannen romaanissa on enemmän vaihtelua, mutta sisarilla on selvästi hyvästä isästä huolimatta jotenkin kieroutunut suhde miehiin. Jokainen tuntuu uhraavan itsensä oudolla tavalla tai toisella rakkauden ja miehen edessä.
Pidin myös molempien kirjojen kansista. Paljain käsin -romaanissa se on selittelemättä hieno, mutta Minä, sisareni -kansi on hyvästä ideastaan huolimatta kädessä vähän kökkö. Ehkä se johtuu siitä, että kuvista olin jotenkin päätellyt kirjan olevan kookkaampi. Kun sitten sain kirjan käteeni, petyin vähän pieneen formaattiin ja liian kiiltävään kansipaperiin. Kirja näytti paljon halvemmalta kuin olin odottanut. Mutta pidän mustasta kannesta ja leskenlehden kukinnoista juurineen.
Minä, sisareni -romaanista ovat kirjoittaneet Kirjasiepon lisäksi ainakin Jenni, Marjis, Lehtokotilo, Susa P., Mari A. ja Sanna.
Tuleva sisarkirjahaaste
Käynnistän ensi viikolla sisarkirjahaasteen tälle vuodelle. Alla on mieleeni tulleita sisarkertomuksia kirjallisuudesta, mutta kertokaa, mitä olen unohtanut, niin saan tiistaille koottua mahdollisimman kattavan listan parhaista siskostarinoista:
- Astrid Lindgren: Marikki-kirjat; Kultasiskoni
- Rauha S. Järvinen: Selja-kirjat
- Louisa May Alcott: Pikku naisia
- Jane Austen: useita teoksia
- Alice Walker: Häivähdys purppuraa
- Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
- Allegra Goodman: The Cookbook Collector
- Eleanor Brown: The Weird Sisters
- Regina Rask: Ei millään pahalla
- Marian Keyes: Naura, Claire, naura; Rachelin loma; Enkelit; Kuuleeko kukaan?
- Samuel Richardson: Clarissa
- Shirley Hazzard: The Transit of Venus
- Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
- Mitfordin tytöt (useita elämäkerrallisia teoksia)
- Marilynne Robinson: Housekeeping
- Hellevi Arjava: Swanin tytöt
- Katja Kallio: Karilla
- Susan Fletcher: Meriharakat
- Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot
- Emma Juslin: Frida ja Frida
Sisaruskirjoista muuten kirjoitti hienosti juuri myös anni m. Oota mä luen tän eka loppuun -blogissaan.
Tämä on hauska aihe. Siskoni on minulle ääritärkeä ihminen, jonka olemassaolosta iloitsen!
VastaaPoistaHaasteita en ota nyt enempää. Olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen ja haluan haahuilua haasteiden tiimellykseen. Mutta Meriharakoihin taidan tarttua N-Y-T.
Olitkin postannut tämän sisarusaiheen sillä aikaa kun kirjoitin omaa tekstiäni kirjasiskoista, linkitän kun pääsen taas isomman koneen ääreen. Olit esitellyt kirjat kivasti. Arviosi Tammimaan romaanin kielestä oli saman suuntainen kuin Hesarin kritiikissä. Täytyy sanoa että tuontapainen kielellä kikkailu jättää minutkin kylmäksi. Aiheen ja kiinnostavan nuoren kirjailijan takia olen ajatellut lukea Paljain käsin, mutta luulen etten pidä kiirettä kirjan metsästämisellä kirjastosta.
VastaaPoistaTsehovin Kolme sisarta aion lukea! Listasit monia ihania kirjoja tulevaan haasteeseen, esim. Marikit ja Linnanneidon lokikirjan voisin lisätä omaan, muutenkin tyttökirjoihin ja klassikoihin painottuneeseen listaani.
Oi, sisaruus..aihe josta voisi keskustella yökaudetkin!
VastaaPoistaMinähän olen aikonut lukea tuon Tammisen kirjan sen aikaisemman haasteesi puitteissa, mutta tuo lainaamasi kohta kielellistä kikkailua osoittamaan sai kyllä ihokarvani nousemaan pystyyn..ei ei ei! Tuo on juuri sellaista, mihin minun huomioni kiinnittyy tosi herkästi ja sen sijaan, että keskittyisin kirjaan, alankin tuskastella tuollaisten kanssa. Miksi pitää liikaa alkaa sanojen kanssa leikkimään ja "keksimään pyörää uudestaan", kun voisi keskittyä olennaisempaan enemmän, eli tarinaan. MUTTA, koska Tammisen kirjassa tuntuu kuitenkin olevan se ydintarina kohdillaan, aion tämän vielä urheasti lukea ;)
Valkoinen kirahvi, kiva kuulla, että sinullakin on tärkeä sisko. <3 Ja näiden haasteiden viljelyn tarkoitus ei ole ahdistella kaikkia mukaan kaikkeen, vaan ne ovat ensinnäkin itselleni lukemista jäsentämään, ja toiseksi toivon istuttavani suomalaiseen kirjablogikulttuuriin enemmän tätä "haasteellisuutta" niin, että jokaiselle halukkaalle löytyisi jotakin. :)
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, hauskaa päästä lukemaan sinunkin postauksesi aiheesta! Kyllä Paljaissa käsissä paljon hyvää on, eli lue ihmeessä, kun se eteen osuu.
Susa, samat sinulle, eli kannattaa lukea. Myönnän, että pysähtelin noiden kielikikkailujen takia moneen otteeseen, ja välillä vain ihmettelemään, että nyt ei ole ollut pariin kappaleeseen yhtään uudissanaa, ihanaa! :D Kuulostanpa nyt konservatiiviselta... Mutta kyllä silti suosittelen kirjaa, siihen kieleenkin vähän turtuu, ja samalla tarina alkaa viedä.
Siskot ovat todellakin parasta maailmassa. Minulla on yksi, jolle kerran tilitin, miten se ei koskaan pääse minusta eroon, ei. Me olisimme siskot hamaan loppuun, vaikka kaikki muu kaatuisi ympärillä. Sisaruus on ikuista. (Toki on muitakin ikuisia asioita, mutta minua liikuttaa nyt tämä.)
VastaaPoistaKiinnostuin blogitekstisi perusteella Minä, sisareni -kirjasta. Toivottavasti ehdin sen jossakin vaiheessa lukea! Nyt olen lopettamaisillani Mitfordeja - mikä sisarusparvi! :-) Kirjoitan siitä blogiini viimeistään viikonloppuna.
Paula, sisko sinullakin onnellisella!
VastaaPoistaTuli muuten ihan yleisesti mieleen, että vaikka lapsesta saakka yhdessä kasvaneilla siskoilla on oma "bondinsa", en yhtään väheksy sielunsisaruutta, koska sekin on hyvin todellista ja ihanaa. <3
Todella suosittelen Minä, sisartani, niin kuin varmasti postauksesta kävi ilmi. :) Odotan innolla Mitford-postaustasi. Minulla se vähän nyt odottelee, mutta luen sen kyllä tässä keväällä loppuun.
Erittäin kiva postaus! Minullakin yksi tärkeä sisko :)
VastaaPoistaMinulle tuli mieleen vielä yksi sisko-aiheinen kirja; Jodi Picoult Sisareni puolesta. Ostin itse tuon kirjan alesta alkuvuonna, ja se odottaa lukemista hyllyssä. Itse aion sisällyttää sen omaan kirja/elokuvahaasteeseeni!
Luin Minä, sisareni -kirjan tammikuun lopussa ja alku oli siinä kirjassa tosi lupaava, mutta kaipailin jotain vielä yhtenäisempää tarinaa kirjaan. Kielellisesti pidin.
VastaaPoistaTsehovin Kolme sisarta suoritin joskus auskuvuonna eräässä lahjakkaassa luokassa. Se analysoitiin niin hyvin, että muistan näytelmän varmaan loppuelämäni. Kannattaako edes mainita, että pidin. Kovasti ja paljon.
Kuvailet sisaruutta kyllä melkein kadehdittavan ihanasti! Muistan kyllä lapsena joskus salaa toivoneeni, että minulla olisi kaikesta teknisestä ja pyörillä liikkuvasta kiinnostuneen pikkuveljen sijaan tyttöjuttuja tajuava pikkusisko. Tosin kyllä veikassakin on omat hyvät puolensa! ;)
VastaaPoistaMuistan katselleeni kesätöissä (kirjastossa) ollessani tuota Katriina Rannen kirjaa. Luettuani siitä sinun ja muiden arvioita heräsi kyllä kiinnostus lukea se! Samoin tuo Tammimaan kirja, vaikka tuo tekstinäytteesi siitä olikin melko tönkkö :D
Tämä olisi ihana haaste, mutta Valkoisen kirahvin tavoin en minäkään pysy enää haasteiden perässä. Tänä vuonna kirjablogeissa on tullut toinen toistaan kiehtovampia haasteita, joista sinun suomalaisen keskiluokan arki sekä mahdollisesti tämä ovat kyllä parhaasta päästä, mutta... No, onneksi sisaruskirjoja tulee luettua muutenkin. :)
VastaaPoistaTuo Tammimaan kirja kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän, samoin Katriina Rannen romaani.
Lisäisin listalle vielä Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarinan. Siskokirja jos mikä - vielä parissa sukupolvessa! Kirjoitin kirjasta viime toukokuussa. Sisaruskirjojen joukkoon nostaisin myös John Irvingin Kaikki isäni hotellit, jossa Berryn sisarukset pitävät yhtä tabuja ylittäenkin.
Ja Mitfordin tytöt ♥
Aloitin juuri eilen Tammimaan romaanin ja sama kielellä kikkailu ja uudissanat pistivät minullekin heti silmään. Tuli ihan Rimmisen Nenäpäivä mieleen! Minulla ei yleensä ole mitään luovaa kielenkäyttöä vastaan, mutta olen samaa mieltä Hesarin arvion kanssa siitä, että (toisin kuin Rimminen) Tammimaa on välillä keksinyt sellaisia sanoja, joiden merkitystä ei voi edes asiayhteydestä päätellä. Eli ehkä vähän keksimällä keksittyä välillä...
VastaaPoistaRimmisen romaanissa pidin kuitenkin kielestä, vaikka itse juoni ei vetänyt loppuun asti. Tammimaata joudun näköjään kielen takia lukemaan hyyyyvin hiiiiitaasti, kun uusia sanoja joutuu maistelemaan suussa. Mutta ei se mitään; toivottavasti tässä sentään juoni pitää mukanaan läpi kirjan. :)
(Anteeksi sivuraiteille eksyvästä kommentista...) :)
Kiitos, Naakku, kirjavinkistä - ja sinäkin olet onnellinen siskollinen, siis. :)
VastaaPoistaMari A., lisään sinut tuonne kirjasta kirjoittaneisiin. Luotin tässä Googleen, eikä se ilmeisesti löytänyt tekstiäsi kovin helposti. Kuule, mietin juuri sitä "Kolmea sisarta" lukiessani, että tämä olisi tosi hyvä analysoida pala palalta, koska tuolla tavalla nopeasti kerran luettuna se meni tosiaan sekasotkuksi monien eri henkilöidensä takia. Varmaan toimii juuri näytelmänä paremmin, kun henkilöt saavat visuaalisen ilmentymän ja jäävät siksi paremmin mieleen.
Jossu, minä haaveilin lapsena isoveljestä, ja nyt ajattelen, että olisi kyllä mielenkiintoista tietää, millainen poika meidän perheessä olisi kasvanut. :) Ja minulla on kyllä ystäviä, jotka ovat ainakin aikuisena todella hyviä ystäviä veljiensä kanssa, joten ilman muuta siinäkin on puolensa. Ihminen ensin, sukupuoli sitten. :) Kyllä kannattaa mielestäni lukea molemmat nämä teokset, vaikka minua miellytti enemmän tuo Minä, sisareni.
Katja, voi ei, minusta alkaa melkein nyt tuntua, että lukijoilla on tarve selittää, mikseivät osallistu haasteisiin! En missään nimessä odota, että kaikki innostuvat kaikesta, toivon ettei näitä haasteitani oteta negatiivisina. Minusta niitä on vain hauska keksiä ja tosiaan tykkään itse siitä, että kirjavalintojani ohjaa jokin - kuitenkin sopivan väljästi, että muutakin ehtii lukea. Esimerkiksi tänään ajattelin lukea ihan suunnitelmieni vastaisesti kahta tietokirjaa.
Lue sinäkin nämä kirjat, tykkäisit ihan varmasti! Luulen ehkä, että sinäkin enemmän runollisesta Minä, sisareni -romaanista, mutta aika näyttää, jos päädyt nämä lukemaan. :)
Kiitos kirjavinkeistä! Niffeneggeria haluaisinkin kovasti lukea. Onko "Kaikki isäni hotellit" -kirjassa nimenomaan siskokset? Mietin esim. McEwanin "Sementtipuutarhaa", mutta koska se käsittelee pääasiassa pojan suhdetta siskoihinsa ja veljeensä, en ottanut sitä tähän mukaan.
Zephyr, joo huomasinkin, että Hesarissakin oli tähän kieleen puututtu. Rimmistä en ole lukenut, mutta häntä tunnutaan yleensä vain kiitettävän kekseliäistä uudissanoista. Tiedä sitten, mitä mieltä tämä puristi itse olisi... Siskoni appi sanoi kerran, että "Kaikki sanathan on joskus keksitty." :)
Kivaa kuulla, mitä pidät kokonaisuutena Paljaista käsistä. Eikä kommenttisi minusta ollut millään tavalla sivuraiteella. :)
Kaikki isäni hotelleissa on sisarukset, ei siis siskokset. Ajattelin vaan otsikkosi perusteella, että sisarus-romaanitkin voisi lukea tähän. :) Mutta sitten johonkin toiseen haasteeseen! Sisko- ja velisuhde on toki aika erilainen kuin siskoten välinen.
VastaaPoistaNiffeneggerin Hänen varjonsa tarina sopii tähän siskoteemaan erinomaisesti, koska siskous on kirjan ydintä. Muuten Niffeneggerin esikoinen, Aikamatkustajan vaimo, on paljon parempi kirja, mutta siinä aihepiiri on toisenlainen.
Minä aloittelin nyt mielenkiintoista kirjaa, Näkemiin pikku naiset, jossa siskottomat serkukset korvaavat siskonpuutteensa tekemällä serkuistaan "siskoja". Kirja myös peilaa Pikku naisia-sarjaa.
Juu, tuo on vähän hankala sana suomen kielessä, kun "sisaruudelle" ei ole oikein vastinetta, jos kyse on pelkästää siskoista. Tai siis on "siskous", mutta aika kömpelö ja käyttämätön sana se on.
VastaaPoistaOlin ajatellutkin lukea ensin tuon Aikamatkustajan vaimon, mutta ehkäpä saisin luettua molemmat tänä vuonna. :)
Kuulostaapa todella mielenkiintoiselta tuo "Näkemiin pikku naiset"! Tästä olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa itse juttuun, sillä minulla oli suuri tyttöserkun kaipuu lapsena. Minulla oli/on aika vähän serkkuja, ja he olivat kaikki poikia (sittemmin olen saanut yhden tyttöserkun). Parhaalla ystävälläni oli ihanat tyttöserkut, ja olisin halunnut samaa. Kirjoitin kirjojakin, jotka perustuivat näihin serkushaaveisiin. :) Siinä vaiheessa (alakouluiässä) en kokenut siskoja sillä tavalla ystävinä, niin kuin olisin toivonut serkkujen olevan.
Sisarista, samalla tavalla kuin vanhemmista, on mielestäni luonnollista ja syytäkin vähän irtautua silloin kun alkaa itsenäistyä ihmiseksi. Kouluiässä minulla oli siskojen kanssa erilliset kaverit (toki joitakin yhteisiäkin) ja vasta lukioiässä ja vielä enemmän sen jälkeen aloimme taas viihtyä paremmin yhdessä ja samoissa porukoissa.
Puhun yllä oikeastaan lähinnä isosiskostani, joka on minua pari vuotta vanhempi. Pikkusisko on seitsemän vuotta minua nuorempi, joten on luonnollista, ettemme olleet lapsina sillä tavalla läheisiä. Se taas alkoi suunnilleen silloin, kun Maiju oli yläasteella ja minä jo parikymppinen, jo Helsinkiin muuttanut.
Olipa hauska lukea ajatuksiasi (ja myös kommentoijien mietteitä) kirjastani! Ja tietty aina on tosi kivaa ja kannustavaa, jos lukijat ovat pitäneet. Mutta ihan yleisesti on aina hirmu mielenkiintoista kuulla kommentteja - esim. tuo "sisarilla on selvästi hyvästä isästä huolimatta jotenkin kieroutunut suhde miehiin. Jokainen tuntuu uhraavan itsensä oudolla tavalla tai toisella rakkauden ja miehen edessä" oli jännä. Taidan elää siinä käsityksessä, että oikeassa maailmassakin suhteet ovat lähes aina jollain tavalla kieroutuneita - toivottavasti joskus vielä paljastuu, että olen ollut väärässä :)
VastaaPoistaSamoin romaanissa esitetty suhde siskoihin heijastelee hyvin pitkälle omaa kokemusta siskoudesta - samassa suhteessa onnea ja pientä hankausta kuin romaanissa, eli hyvin paljon enemmän onnea, ja sitä halusin tuoda esille, vaikka näemmä se monien mielestä (kiitos noista blogilinkeistä arvioihin!) vaikuttaa siloitellulta. Kyllä me pienenä riideltiin vaikka mistä, mutta lapsuusmuistoissa riidat jäävät kauas taka-alalle kaiken muun rinnalla. Mielenkiintoista myös kaikki nuo yhtymäkohdat sinun elämääsi!
Ai niin ja meidän suvussa Ranne taivutetaan genetiivissä Ranteen; tosin tiedän muita sukuja joissa se taivutetaan Rannen, mutta Ranteen taitaa olla yleisempi.
Katriina, nyt varmaan kommentoin tyhmästi, kun minusta on tullut sinun number one fan. :D Mutta yritän silti:
VastaaPoistaKieroutuneet suhteet ovat ainakin kaunokirjallisuuden suola, ja varmasti kaikissa oikeankin elämän (pari)suhteissa on omat kieroutensa, mutta jotenkin kirjan sisarien habitus parisuhteissa ja suhtautuminen miehiin oli mielestäni hienoisessa ristiriidassa heistä ja heidän taustastaan saamani ehjän kuvan kanssa. Se on tietenkin vain minun tulkintani, mutta jäin miettimään, oliko heidän elämässään jokin taustatekijä, joka aiheutti tämän, ja joka jäi minulta lukijana huomaamatta.
Toisaalta tiedän, että olen ollut harvinaisen onnekas (?) parisuhteissa ja aina harvinaislaatuisessa tasapainossa oman elämäni/itseni versus parisuhteen ristiaallokossa. Siksi minun on ehkä joskus vaikea ymmärtää, että mikä siinä nyt muka on niin hankalaa. Tämä pilke silmäkulmassa. ;)
Sama minulla, että toki isosiskon kanssa riideltiin ja tapeltiinkin lapsena, mutta ei sitä enää pidä mitenkään huomionarvoisena asiana kaiken muun rinnalla. Pikkusiskon kanssa meillä taas oli niin paljon ikäeroa, että koin hänet jopa taakkana kauan, mutta sekin on nykyisin niin todella toisarvoista. Mielestäni kuvasit sisaruutta juuri niin kauniisti kuin se ansaitseekin. On niitä ankeitakin kuvauksia kirjoitettu, jos sellaista kaipaa.
Kiitos vielä tuosta sukunimesi taivutusohjeesta! Harmitti kirjoittaa nimesi tietämättä sitä, sillä olen tällaisissa asioissa eräänlainen pilkunviilaaja. :) (Ja väärinhän se sitten on mennyt, damn!)
Jossain toisessakin arviossa (harmi kyllä olen unohtanut missä) pidettiin hiukan outona sitä, että onnellisesta taustasta päädytään moisiin suhteisiin. Itse pidän sitä tosiaan vain realistisena, tutkimusotteena oma elämä ja lähipiiri ;) Ehjästä ja kaikin puolin onnellisesta kodista huolimatta sitä saattaa ihastua ja takertua ihmisiin, jotka muuttavat elämän ihan muuksi (mutta onneksi aina välillä kuulee tuollaisista idyllisistä suhteista kuin sulla!). Koetin kuvata sitä, miten lapsena elämä on kaunista ja maailma valoisa, ja miten pikku hiljaa aikuistumisen ja usein juuri parisuhteiden myötä elämään tulee rumempiakin sävyjä - ja miten toisaalta sitten näkee vielä kirkkaammin sen kauneuden jota on saanut kokea. :)
VastaaPoistaKatriina, sitä kyllä kuvasit erinomaisesti, sitä lapsuuden taianomaisuudesta siirtymistä aikuistumisen kautta todelliseen maailmaan. Ja juuri tuo, että sitten näkee sen kauneuden... Niin juuri!
VastaaPoistaEi minullakaan siis aina parisuhteissa ole tai ole ollut idyllistä, en edes sitä halua, mutta vaikka nyt itse soitan omaa rumpuani, niin haluan väittää, että olen onnistunut aika hyvin aina säilyttämään itseni ja vahvuuteni kumppanista riippumatta. Toisaalta se myös vaatii tietynlaisia suojamuureja, joten suo siellä, vetelä täällä.