lauantai 5. maaliskuuta 2011

Vegaaninen ruoka nirsojen lastenkin mieleen

Aion kyllä tehdä vielä tämän vuorokauden puolella (?) lupaamani lastenkirjalauantaipostauksen, mutta viikonloput ovat meillä aina yhtä hulinaa, enkä ole ehtinyt vielä sinne saakka. Kohta ensimmäinen lapsista (Dani) menee nukkumaan, ja voin tehdä lupaamaani kuivakakun sekä paahdetut chilimantelit lasten päiväkodin huomiseen laskiaisriehaan.


Sen jälkeen - kun toinenkin lapsista (Stella) on jo unten mailla - kirjoitan valitsemastani lastenkirjasta. Tähän saakka päivään on mahtunut paitsi normaalia puuhakasta lapsiperhe-elämää myös ne hauskat naapurin Ainon synttärit, joista Stella oli ihan innoissaan. Ja äsken söimme illalliseksi chilitofua pinaattikookoskastikkeessa. Se on todella maukasta, ja jopa meidän nirsot lapsemme, joille kelpaa noin yksi kymmenestä valmistamastani ateriasta (korkeintaan), pitävät tästä tarpeeksi tyhjentääkseen lautasensa. Löysin reseptin Keittiö ja puutarha -blogista.
Meidän perheessä syömiset menevät siten, että minä olen hyvin pitkälti kasvissyöjä (en absolutisti, vaan voin syödä lihaa esimerkiksi, jos sitä tarjotaan kylässä, mutta 99 prosenttisesti syön lakto-ovo-vegetaarisesti) ja muut ovat sekasyöjiä. Mutta koska minä tällä erää valmistan melkein aina perheen ateriat, myös muut perheenjäsenet syövät kotona kasvisruokaa. En ole vegaani, mutta oikein mielelläni teen vegaanista ruokaa, kun sopiva resepti löytyy. Tätä herkkua kehotan lämpimästi kaikkia kokeilemaan!


Illallisella nautimme myös hyvää valkoviiniä. Olen vähän kilahtanut itävaltalaisiin valkkareihin, eikä myöskään Grüner Veltliner Lössterassen, meille uusi tuttavuus, tuottanut pettymystä. Naminami.

5 kommenttia:

  1. Nam, herkullisen näköistä. Tofua olisi kaapissa, joten kokeilen tuota aivan varmasti. Me olemme pesco-lakto-ovo-vegetaareja, eli kalaa syömme jonkin verran.

    VastaaPoista
  2. Kivaa, että aiot kokeilla, Clarissa! Ja oho, pescon unohdin listastani: meilläkin syödään kalaa - oikeastaan aika paljonkin.

    VastaaPoista
  3. No jopas jotakin! Tämä meni nyt kyllä kokeilulistani jatkeeksi niin että holahti :) Kiitos reseptistä, vaikuttaa todella herkulliselta ja ihan minun mieleiseltäni!

    VastaaPoista
  4. Hei Sanna ja tervetuloa! Kiva, että löysit kokeiltavaa. :) Ja kuule, minä tein juuri aamulla munakasta sillä blogisi tuoreella pinaattireseptillä, jota kävin kommentoimassakin. :) Vähän jouduin soveltamaan, mutta hyvää tuli. Kiitokset siis!

    VastaaPoista
  5. Piti vielä sanoa, että eilen, kun tofu oli jo syöty, maistuivat riisi ja kastike lämmitettyinäkin oikein hyviltä. Lorautin vain vähän luomuruokakermaa joukkoon, että pysyi sopivan kosteana (bye bye vegaanisuus, mutta toki olisi voinut käyttää esim. kaurakermaa).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...