En ehtinyt viikonloppuna tekemään lastenkirjalauantaita ja päätin korjata tilannetta nyt. Viikonpäivän vaihduttua tämän postauksen otsikoksi valikoitui Muumimaanantai.
Tove Janssonin luomat muumit lienevät kaikille tuttuja ja kirjablogeissakin niistä on kirjoitettu paljon. Suomessa on vaikea kasvaa ilman muumivaikutusta. Minä en itse asiassa ollut lapsena erityinen muumifani. Silloin ei vielä ollut myöhemmät sukupolvet hurmannutta television animaatiosarjaa, ja äitini mukaan meille kyllä yritettiin lukea muumikirjoja, mutta emme siskoni kanssa kumpikaan innostuneet niistä. Minulle onkin jäänyt muumeista ja lapsuudesta mieleen lähinnä Pikku Myy ja muu sekalainen tavara imurinputkessa kirjassa Kuinkas sitten kävikään. Miksihän juuri se? Jotakin mieltä kiehtovaa siinä nimenomaisessa kuvassa lienee ollut.
Olen kuullut teorian, jonka mukaan vain kyllin omituiset lapset pitävät muumeista. Heh, tavallaan tuossa voi olla perääkin, sillä voisin kuvitella muumien vetoavan erityisesti pohdiskeleviin, ehkä yksinäisiinkin lapsiin. Tosin puhun nyt niistä "oikeista" muumikirjoista. Sittemminhän animaatiosarjan ja piirroselokuvien lisäksi muumeista on todellakin otettu kaikki irti. Ihan järkytyin, kun keräsin yhteen taloutemme muumikirjat, vaikkei meillä ole lähellekään kaikkia julkaistuja (ja unohdin kuvasta kokonaan muumisarjakuvani, joita minulla lienee toistakymmentä nidettä).
En pidä tätä pahana. Muumeista pidetään melko tarkkaa huolta, ja vaikka lukuisten uusien kirjojen lisäksi muumit seikkailevat myös tavaroissa ja tekstiileissä, en pidä niitä vielä liian kaupallistettuina. Ymmärrän kyllä vastakkaisenkin mielipiteen. Moni ikäiseni tai vanhempi inhoaa sitä animaatiosarjaakin. Minusta se on ihan mukava ohjelma pienille lapsille, vaikkei vedä vertoja alkuperäisille kirjoille.
Koin oman muumiherätykseni vasta teini-iässä. Silloin ihastuinkin sitten palavasti yhtä aikaa syvälliseen ja kepeään muumifilosofiaan. Ylläolevassa kuvassa etualalla näkyvä Muumilaakson mietekirjan Saako pannukakulla istua? (WSOY 1994) pläräsin melkein puhki, kun keräsin ja viljelin muumiviisauksia innolla.
Alkuperäisiin kirjoihin verrattavissa olevaa taikaa sekä tunnelmaa on mielestäni teoksessa Outo vieras Muumitalossa (WSOY 1980). Janssonin viimeisessä muumikirjassa on Per Olav Janssonin upea valokuvakuvitus. Kuvat on otettu Tove Janssonin, Tuulikki Pietilän sekä Pentti Eistolan rakentamaan Muumitaloon. Tuo upea talo on nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa, jossa minäkin olen päässyt sitä huokaillen ihastelemaan.
Olin varma, että myös Stella olisi ihastunut tähän kirjaan, mutta ihan niin ei käynytkään. Kyllä hän sen kohteliaasti kuunteli loppuun, mutta keskittyminen karkaili selvästi muualle, eikä Stella innostunut kuvien mystisestä tunnelmasta samalla tavalla kuin äiti. Myös kirjan tarina on mielestäni hyvä, mutta ehkä se oli vähän hassu lapselle, joka on kasvanut muumianimaatioiden kanssa, sillä niissä Haisuli on Muumilaakson tuttu ja ärsyttävä asukas, ei suinkaan salaperäinen Muumipapan merirosvokaveri. Saattaa olla, että Stella innostuu tästä myöhemmin, tai sitten tämä ei vain ole hänen kirjansa. Saa nähdä, mitä Dani pitää, kunhan vähän kasvaa. Minussa kirja herätti sisälläni aina uinuvan kiinnostuksen nukkekoteja kohtaan. Olisi varmasti ihanaa näpertää pieniä hillopurkkeja ja muuta kuvissa näkyvää tilpehööriä.
(Tai ehkä sittenkin ostaa. En oikeasti ole lainkaan innokas tai varsinkaan taitava askartelija.)
Alla muutama lisäesimerkki kirjan kuvituksesta:
Ottaisin viimeisestä kuvasta mieluusti kotiini tapetin, kristallikruunun ja kakluunin - mutta ilman rähisevää ja marisevaa esi-isää sen päällä. :)
Outoa vierasta Muumitalossa ovat ihmetelleet myös ainakin Katja Lumiomena-blogissaan sekä Leena Lumi.
Etenkin Stella oli nuorempana todella kova muumifani. Tammen julkaisemia pahvisivuisia muumikirjoja luettiin ahkerasti, kun Stella oli siinä 1-2-vuotias. Ne ovatkin kuluneita ja täynnä ruokatahroja (nirsoa lasta yritettiin hämätä ruokailutilanteissa lempikirjoilla). Minun mielestäni niissä on aika kömpelö kuvitus, mutta lapseen kirjat vetosivat erinomaisesti. Danikin pitää niistä, muttei ihan samassa määrin. Samoin Stella oli innokkaampi katsomaan Muumeja telkkarista.
Tammi on julkaissut muutenkin kiitettävän kavalkadin erilaisia muumikirjoja, joista suurin osa on vieläkin meidän lapsille liian pitkiä. Kuvitusten ja tarinoiden taso tuntuu vähän vaihtelevan, mutta mukana on paljon todella hyviä kirjoja.
Esimerkiksi Tuula Korolaisen riimittelemät Muumipeikon leikkikoulukirjat ovat mielestäni aika kivoja.
Riina ja Sami Kaarla ovat taas mielestäni muumikurkistuskirjoissa tavoittaneet kuvituksillaan hienosti alkuperäistä henkeä modernilla tavalla. Alla yksi esimerkki.
Myös alkuperäisten muumikirjojen kustantaja WSOY on toki julkaissut uusia muumikirjoja. Ongelmana vain on muumihahmojen lisensointi. Suomessa uusia muumikirjoja saa tällä hetkellä tehdä Tammi, joten minun mielestäni niin kuvitukseltaan kuin tarinaltaan onnistuneet WSOY:n uudet muumikirjat, kuten tämä meiltä löytyvä Muumin syntymäpäivänappi ovat ilmestyneet alunperin englanniksi Puffin Booksin julkaisemina. WSOY on siis vain ostanut kirjojen suomenkieliset käännösoikeudet. Jotenkin hassua, eikö?
En myöskään löydä tietoa kirjojen kuvittajista, vaan vain tekstin "Hahmojen piirrokset Tove Jansson". Ja kannessakin lukee, että "Perustuu Tove Janssonin luomaan muumien maailmaan". Mielenkiintoisia kielellisiä kiemuroita, mutta yhä kaikki, minä ainakin pidän näistä kirjoista, ja niin pitävät meidän lapsemmekin.
Muumien lisäksi tulisi muistaa, että Tove Jansson oli myös varsin taitava ja arvostettu aikuistenkirjailija (ja toki muumeistakin saa aikuinen irti rutkasti). Minä olen lukenut häneltä aikuisten kirjoista vasta Kuvanveistäjän tyttären (WSOY 1968), mutta aion korjata tilannetta tänä vuonna. Mielellään runsaasti.
Huh, tästä tuli nyt visuaalisesti varsin levoton postaus lukuisten erilaisten kuvien takia. Että älkää nyt ilmoittako tätä mihinkään ulkoisesti tyylikkäimpien postausten blogikilpailuun. ;) Mutta kiva olisi kuulla teidän muumimuistoistanne ja -kokemuksistanne. Entä pitävätkö lapsenne muumeista?
PS. Unohdin kokonaan hehkuttaa, että Stella kyllä tykkäsi yhdessä vaiheessa todella paljon alkuperäisistä muumikuvakirjoista, eli Kuinkas sitten kävikään? (WSOY 1952) ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? (WSOY 1960) -teoksista. Se sai äidin hyrisemään tyytyväisyyttään. :)
Olen kuullut teorian, jonka mukaan vain kyllin omituiset lapset pitävät muumeista. Heh, tavallaan tuossa voi olla perääkin, sillä voisin kuvitella muumien vetoavan erityisesti pohdiskeleviin, ehkä yksinäisiinkin lapsiin. Tosin puhun nyt niistä "oikeista" muumikirjoista. Sittemminhän animaatiosarjan ja piirroselokuvien lisäksi muumeista on todellakin otettu kaikki irti. Ihan järkytyin, kun keräsin yhteen taloutemme muumikirjat, vaikkei meillä ole lähellekään kaikkia julkaistuja (ja unohdin kuvasta kokonaan muumisarjakuvani, joita minulla lienee toistakymmentä nidettä).
Koin oman muumiherätykseni vasta teini-iässä. Silloin ihastuinkin sitten palavasti yhtä aikaa syvälliseen ja kepeään muumifilosofiaan. Ylläolevassa kuvassa etualalla näkyvä Muumilaakson mietekirjan Saako pannukakulla istua? (WSOY 1994) pläräsin melkein puhki, kun keräsin ja viljelin muumiviisauksia innolla.
Alkuperäisiin kirjoihin verrattavissa olevaa taikaa sekä tunnelmaa on mielestäni teoksessa Outo vieras Muumitalossa (WSOY 1980). Janssonin viimeisessä muumikirjassa on Per Olav Janssonin upea valokuvakuvitus. Kuvat on otettu Tove Janssonin, Tuulikki Pietilän sekä Pentti Eistolan rakentamaan Muumitaloon. Tuo upea talo on nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa, jossa minäkin olen päässyt sitä huokaillen ihastelemaan.
(Tai ehkä sittenkin ostaa. En oikeasti ole lainkaan innokas tai varsinkaan taitava askartelija.)
Alla muutama lisäesimerkki kirjan kuvituksesta:
Outoa vierasta Muumitalossa ovat ihmetelleet myös ainakin Katja Lumiomena-blogissaan sekä Leena Lumi.
 |
| Tammen pahvisivukirjoja. |
Tammi on julkaissut muutenkin kiitettävän kavalkadin erilaisia muumikirjoja, joista suurin osa on vieläkin meidän lapsille liian pitkiä. Kuvitusten ja tarinoiden taso tuntuu vähän vaihtelevan, mutta mukana on paljon todella hyviä kirjoja.
Esimerkiksi Tuula Korolaisen riimittelemät Muumipeikon leikkikoulukirjat ovat mielestäni aika kivoja.
 |
| Muumipeikon leikkikoulu -kirjoja. |
Riina ja Sami Kaarla ovat taas mielestäni muumikurkistuskirjoissa tavoittaneet kuvituksillaan hienosti alkuperäistä henkeä modernilla tavalla. Alla yksi esimerkki.
En myöskään löydä tietoa kirjojen kuvittajista, vaan vain tekstin "Hahmojen piirrokset Tove Jansson". Ja kannessakin lukee, että "Perustuu Tove Janssonin luomaan muumien maailmaan". Mielenkiintoisia kielellisiä kiemuroita, mutta yhä kaikki, minä ainakin pidän näistä kirjoista, ja niin pitävät meidän lapsemmekin.
Muumien lisäksi tulisi muistaa, että Tove Jansson oli myös varsin taitava ja arvostettu aikuistenkirjailija (ja toki muumeistakin saa aikuinen irti rutkasti). Minä olen lukenut häneltä aikuisten kirjoista vasta Kuvanveistäjän tyttären (WSOY 1968), mutta aion korjata tilannetta tänä vuonna. Mielellään runsaasti.
Huh, tästä tuli nyt visuaalisesti varsin levoton postaus lukuisten erilaisten kuvien takia. Että älkää nyt ilmoittako tätä mihinkään ulkoisesti tyylikkäimpien postausten blogikilpailuun. ;) Mutta kiva olisi kuulla teidän muumimuistoistanne ja -kokemuksistanne. Entä pitävätkö lapsenne muumeista?
PS. Unohdin kokonaan hehkuttaa, että Stella kyllä tykkäsi yhdessä vaiheessa todella paljon alkuperäisistä muumikuvakirjoista, eli Kuinkas sitten kävikään? (WSOY 1952) ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? (WSOY 1960) -teoksista. Se sai äidin hyrisemään tyytyväisyyttään. :)
Piti noiden kuvien perusteella kommentoida, että tässähän tulee nukkekotikuume. Sitten luin tekstinkin, ja niinpä taitaa tulla, kun sinullekin tuli. ;) Suosittelen, mineily on hauska harrastus.
VastaaPoistaSamoin muumeilu. Yleensä olen se, joka vastustaa kaiken kaupallistamista, mutta muumikrääsä uppoaa minuun melkein yhtä hyvin kuin muumikirjatkin. Olen kai se outo ja omituinen lapsi yhä.
Muumit on kivoja. Oletteko kuunnelleet Muumipeikko ja pyrstötähti -musiikkilevyä? Siinä on hienoja uusia Muumi-lauluja, ja esittäjät tunnettuja suomalaisia artisteja: Jussi Rainio, Sani, Samuli Edelmann, Eija Ahvo, Susanna Haavisto jne.
VastaaPoistaMuumi-tavara on siitä jännää, että sitä on melkein joka paikassa. Itse en ole ostanut yhtään, mutta meilläkin on jo mm. mukeja vähintään yhteen kahvipöydälliseen ja pyyhkeitä vierasvaraksi asti. :-D
Onko sinulle tuttu se Muumit ja olemisen arvoitus? (Atenan kirja muutaman vuoden takaa). Minulla on se hyllyssä odottamassa, sain sen ihanalta ystävältä mutta jotenkin en ole vielä osannut lukea - minun lapsuuteeni ei ole muumeja kuulunut, vaikka olisinkin varmaan ollut oikeassa tavalla omituinen tenava. :)
VastaaPoistaIhanaa, Muumeja! Olen herännyt Muumi-innostukseen vasta viime vuonna ja aloinkin lukemaan alkuperäisiä Muumi-kirjoja oikein urakalla. Vielä on toki luettavaa, ehkä seuraavaksi tartunkin johonkin niistä... Sarjakuvatkin haluaisin lukea ja Janssonin aikuisten kirjoja.
VastaaPoistaMuumimukeja meidän taloudessamme ei ole yhtäkään, mutta olen alkanut niistäkin hieman kiinnostumaan :--D
Kuka lohduttaisi Nyytiä? oli mun ehdoton suosikki lapsena. Siinä on niin upeat kuvatkin. :)
VastaaPoistaKiva kuulla tuosta Outo vieras -kirjasta, sillä minun on tehnyt mieli lukea se jo pitkään. Nuo kuvat ainakin ovat todella mahtavia!
"Imurin kita hirmuinen, nielaisi Muumipeikon sen", meilläkin loruillaan aina siivoupäivänä :). Alkuperäiset muumiromskut on parhaita, lapsillekin ollaan luettu ääneen niistä ainakin Taikatalvi ja Vaarallinen juhannus sekä jonkin matkaa Taikurin hattua ja Muumipappa ja merta. Kuinkas sitten kävikään? ja Kuka lohduttaisi nyyttiä? uppoaa jälkikasvuun paremmin, sekä japanilaissarjaan perustuvat kuvakirjat (joista en itse niin välittäisi). Ja sitten tietysti molemmat tv-sarjat pitkine elokuvineen, joista puolalainen on enemmän uskollinen Janssonin tarinoille ja hengelle.
VastaaPoistaKiva koonti sinulla aiheesta!
Muumit ovat ihania ;) Minä en muista lapsena niistä olleen lainkaan kiinnostunut, mutta mikä lie myöhäishurahdus iski nyt aikuisena, hui!
VastaaPoistaMeillä esikoinen, poika melkein 4 vee, kiinnostui viime vuonna muumeista ja tykkää yhä kovasti niin katsoa muumeja kuin kuunnella niitä iltasatuinakin. Arvaa, onko äiti siis tyytyväinen ;)
Minä teen paljastuksen: Olen muumipuristi! Tykkään vain Tove Janssonin muumeista, eniten Muumi-romaaneista, mutta myös sarjakuvista ja Kuinka sitten kävikään- sekä Kuka lohduttaisi Nyytiä-kuvakirjoista. En erikoisemmin välitä noista uusista kuvakirjoista, koska en ovat jotenkin liian - miten sen nyt sanoisi - no, kaupallisia. Niissä muumia ovat enää hahmot. Lapseni kyllä pitävät niistä ja koska Janssonin muumiromaanit ovat pienille vielä turhan mietiskeleviä ja ehkä hivenen pitkäveteisiä, luen kuvakirjoja samaan aikaan suosiolla ja pitkin hampain. Tuleehan Muumilaakso niidenkin kautta tutuksi. Myös television muumit ovat meillä suosiossa.
VastaaPoistaTuo Outo vieras Muumitalossa pitää ihanasti sisällään sen saman tunnelman mitä romaanitkin ja olen iloinen, että meillä viisivuotias ihastui kirjaan. :)
Muistan omasta lapsuudestani Kuka lohduttaisi Nyytiä sekä Kuinkas sitten kävikään, jotka lainasimme kirjastosta. Sitten ala-asteiässä lainasin muumiromaaneja ja vetäydyin lukemaan niitä lastenhuoneeseen - minua ihan ärsytti, jos joku kaveri tuli hakemaan ulos kesken muumien lukemisen! En silti ollut "outo lapsi", vaan lähdin kiltisti ulos piilosta leikkimään. Ala-asteen jälkeen löysin muumit uudelleen abiturienttivuonna ja luin muumiromaaneja vastapainona kirjoituksille.
Mitä muumikrääsään tulee, niin kerään muumimukeja. :) Ja lapsilla on joitakin muumipehmoja. Iltaisin meillä pelataan usein Muumi-dominoa, joskin nyt Afrikan tähden tuoma jännitys on alkanut korvata sitä. ;)
Nyt tuli outo ikävä niitä DDR:stä peräisin olevia huopaisia muumeja, joiden perusteella muistaakseni on tehty uusia 3d-elokuviakin.
Jenni, muistelinkin että sinulla on nukkekoti! Se voisi olla ihan kiva yhteinen harrastus Stellan kanssa joskus. :)
VastaaPoistaPaula, muumit tosiaan tulevat tehokkaasti jokaiseen kotiin, vaikkei niitä kutsuisikaan. Vähän kuin unikkokuosi. :D Kiitos levyvinkistä, ei olla kuunneltu!
Ilse, ei ole tuo kirja tuttu - ei edes soita mitään välittömiä kelloja. Pitää tsekata. Oletko lukenut noita alkuperäisiä muumiromaaneja aikuisena? Luulen, että pitäisit, vaikka ne saattavat tuntua nyt vähän läpikulutetuilta.
Minullakin oli muuten joitakin lupaavia friikkipiirteitä lapsena, mutta en sitten kuitenkaa ollut ilmeisesti tarpeeksi filosofinen tai erakko muumifaniksi. :)
Laura, kiva kuulla että sinäkin olet löytänyt muumit kypsällä iällä!
Marjis, Nyyti on kyllä hieno ja viisas kirja. Stella tosin piti enemmän Kuinkas sitten kävikään -kirjasta. Taisi vähän pelätä Nyyti-kirjan mörköäkin. :)
Pienen mökin emäntä, ihana kun laitoit tuon lainauksen vielä! Minkä ikäiset lapset sinulla on?
Susa-äiti lienee tyytyväinen. :) Oletteko jo käyneet Muumimaailmassa? Me oltiin toissakesänä ja Stella oli ihan ekstaasissa, vaikka oli synkkä sadepäivä.
Hyvä muumipuristi, ymmärrän kyllä hyvin tunteesi, mutta minua uudet kirjat eivät kuitenkaan saa barrikadeille. :) Oi, olen kateellinen, että olet tajunnut lukea muumeja jo lapsena. Ja uskon, ettet ollut omituinen lapsi. :)
VastaaPoistaMeillä on Muumi-peleistä aarrejahti (?), sellainen vähän Kimblen tapainen. Stella tykkää siitä kovasti. :)
Hih, en minäkään barrikadeille mennyt. Meillähän luetaan näitä uusiakin kirjoja. ;)
VastaaPoistaNo mutta eihän tarina suoraan kertonut, jos vaikka olisit välissä käväissyt barrikadien kautta. :D
VastaaPoistaMinun makuuni ovat myös nuo "vanhan ajan" muumi-kuvitukset, mitä mm. Kuka lohduttaisi Nyytiä-satukirjassa jne. Mutta toisaalta pidän kyllä noiden uusien värikkäiden kuvakirjojenkin muumeista lapsen näkökulmaa ajatellen. Pikkuherra 1.5 veekin jo huutelee aina muumit nähdessään: muuuuuuumiiiiiiiii!
VastaaPoistaMuumimaailmassa ei olla vielä käyty, kun viime kesänä vasta muumi-innostus alkoi kehittyä esikoisellakin, joten lieköhän se olisi tänä vuonna aika ;)
Muuten tuo Pikku Myyn "Saako pannukakulla istua"- ajatelmakirja on aivan ihana! Onneksi ostin sen aikanaa, nyt sitä moni tuttukin aina ihastelee, että harmi kun ei mistään saa. Siitä on hauska aina silloin tällöin lukea muumien viisauksia, kirjoitella niitä ystäville kortteihinkin jne.
Mielenkiintoinen postaus! Muumit olivat meidän perheessä sellaisia insidejuttuja, joita lasten kaverit ja serkut ja muut eivät ymmärtäneet ollenkaan, kunnes sitten tulivat nuo "nykymuumit". Minä kun olen sellainen, joka pitää kaikesta ei niin tavallisesta, ihastuin tuohon teoriaan, että vain kyllin omituiset lapset pitävät muumeista:))
VastaaPoistaNiitä vanhoja sarjakuvakirjoja säilytetään meillä edelleen kuin suuria aarteita,vaikka ovat jo melkein puhkiluettuja. Ne olivat niin mielenkiintoisia, että nuorempi tyttö oppi niiden avulla lukemaan alle 4-vuotiaana ja luki niitä innoissaan kaikille halukkaille. Vanhemmalle tytölle kelpaavat vain aidot muumijutut, ja kumpikin huomasi jo pieninä heti, onko piirtäjänä ollut Tove tai hänen veljensä Lars:)
Nyt kun meillä on tätä nuorempaa polvea, ovat kaikki uudet muumit tulleet tutuiksi ja niistä pidetään muodossa kuin muodossa. Muumimaa oli pikkutytölle oikea paratiisi, kun sai jutella Pikkumyyn kanssa ja halata Muumimammaa ja muita.
Itse luin viime kesänä Boel Westin kirjoittaman elämänkerran Tove Jansson - Sanat kuvat, elämä. Vaikka jo paljon olin lukenut Tovesta, kannatti tämä teos ehdottomasti lukea.
Kuinkas sitten kävikään? oli aikanaan yksi suosikkikirjoistani ja on edelleen ihana.
VastaaPoistaNykyään luetuin on ehkä omistamani Muumimamman keittokirja jossa on esimerkiksi loistava pannukakku- ja lettuohje! Aamukahvit juon Muumien hiihtokisa-mukista. :)
Minulla oli pienenä vaarini tekemä puinen Muumitalo ja mummoni neulomat Muumi-hahmot. Taitavat olla mökillä edelleen. Niillä tuli leikittyä paljon paljon.
Kiitos tästä Muumi-nostalgiasta Karoliina!
Oi, unohdin tuon tärkeän kirjan keittiön hyllystä: Muumimamman keittokirjan, jossa on nimen omaan tuo pannukakkuohje ja toki paljon muutakin!
VastaaPoistaSusa, Pannukakku-kirja on kyllä ihana. Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki hyvät muumilainaukset on jo ihan "ryöstöviljelty", mutta kyllä materiaalia on niin paljon, että aina löytyy jotain hyvää ja "tuoretta". Minulla lienee kirjasta ihan tuo ensimmäinen painos. En tiennytkään, että se on lopussa. Ei mikään ihme, tosin.
VastaaPoistaClarissa, onpas teidän perheessä muumeilla ihana rooli. Täytyy laittaa korvan taakse tuo elämäkerta!
linnea, kivoja muumimuistoja sinulla. :) Kun sekä sinä että Clarissa hehkutatte tuota pannariohjetta, täytyy se mitä ilmeisimmin hankkia käsiin!