keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Teemapostausta korvaava iltajorina

En olosuhteiden temppuilusta johtuen pääsekään tänään tekemään suunnittelemaani keskiviikon teemapostausta, mutta ei se mitään. Olen tämän ensimmäisen blogiviikkoni aikana kirjoittanut muutenkin varmasti jo lukijoiden kyllästymiseen asti, ja keskiviikko saapunee taas viikon päästä. :)


(Noin muuten täytyy sanoa, että tämä viikko on ylittänyt kaikki odotukseni: kauheasti lukijoita, kommentteja ja kehuja. Olen ihan otettu ja hämmentynyt. Toisaalta tiedän, että tähän vaikuttaa se, että minulla sattuu nyt olemaan aikaa keskittyä blogiin, eli kirjoittaa aktiivisesti ja pitää yllä keskustelua teidän lukijoiden kanssa. Aina asiat eivät välttämättä ole näin hyvin - blogin kannalta.)


Minullahan riittäisi asiaa kirjoista ja niiden vierestä vaikka kuinka moneen postaukseen päivässä, mutta yritän nyt antaa olla. Ihan lyhyesti vain, että ensi viikolla julkistetaan Orange Prizen ehdokaslista, ns. longlist, eli ensimmäinen, pidempi lista, joka karsitaan vielä lyhyemmäksi ennen voittajan julistamista.


Lukisin mielelläni enemmänkin tuoretta, englanninkielistä kirjallisuutta, mutta en oikein tahdo ehtiä, kun suomeksikin julkaistaan koko ajan niin paljon hyvää. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla englanninkielisen kirjamaailman tapahtumia, ja naiskirjallisuuden ystävänä tuo Orange Prize aina kiinnostaa. Oman veikkauksensa ensi viikon listasta on antanut Jackie arvostamassani brittiläisessä kirjablogissaan Farm Lane Books. Käykää kurkkaamassa.


Ja kauniiksi lopuksi vielä yksi ihana musiikkivideo. Se on islantilainen, niin kuin yllättävän suuri osa lempimusiikistani. Huomiseen!



2 kommenttia:

  1. Olen kyllä nk. positiivisesti kateellinen kaikille, joilla on aikaa keskittyä blogiinsa muutenkin kuin iltaisin tai sitten töistä aikaa varastamalla. Onneksi on kuitenkin sellainen työ, että istuu koko ajan koneen ääressä, niin kas kummaa, voi eksyillä välillä blogimaailmassa...

    Minä seuraan hävettävän vähän englanninkielisen kirjamaailman tapahtumia, joten hienoa, jos sinä seuraat sitä ja raportoit välillä! :)

    VastaaPoista
  2. Elän kyllä muuten pitkälti unelmaelämääni tällä hetkellä, mutta olisihan se ihan kiva saada jostakin kuukausipalkkaa. There's no such thing as free lunch, I suppose. :)

    Yritän raportoida välillä myös maailmalta. On vaan niin kauhea runsaudenpula aiheista muutenkin! Bloggaajan positiivinen ongelma. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...