tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tiukkojen haasteiden tiistai: Siskoskirjat

Nyt on aika polkaista käyntiin Siskoshaaste 2011, josta oli puhetta jo aiemmassa postauksessani, joka käsitteli siskoskirjoja.


Teen näitä haasteita ensisijaisesti itselleni ohjaamaan lukuvalintojani ja pitämään vähän huolta, että muistan lukea kirjoja minua kiinnostavista aiheista. On tietenkin hauskaa, jos joku muukin tarttuu johonkin haasteeseen, mutta missään nimessä ei ole aihetta pahoitella tai potea huonoa omatuntoa lukijana, jos ei halua tai jaksa haasteisiin osallistua.
Seuraavassa kuitenkin ohjeita ja kirjalista niille, jotka mahdollisesti haluavat mukaan:


Siskoshaaste 2011 haastaa osallistujat lukemaan vuoden 2011 aikana vähintään viisi (5) siskoja ja siskoutta käsittelevää kirjaa yhteiseltä listalta. Olen koonnut alle listan teoksista, jota olen valmis ja halukas muokkaamaan ehdotusten sekä korjausten mukaan, mutta luettujen haastekirjojen tulee löytyä täältä ennen vuoden loppua. Mukana on lähinnä kaunokirjallisuutta, jonka lisäksi listalta löytyy joitakin elämäkerrallisia siskostarinoita.

Listan teokset voi lukea painettuna kirjana, sähköisesti tai kuunnella äänikirjana. Aiemmin luettuja kirjoja voi lukea uudelleen, ja päällekkäisyydet muiden haasteiden kanssa ovat sallittuja. En osaa tehdä hienoa haastenamikkaa, jonka voisitte sellaisenaan kopioida blogiinne, mutta napatkaa tämän postauksen kuva itsellenne ja otsikoikaa se "Siskoshaaste 2011" -tekstillä. Lisäys: haasteen suorittaneiden kesken arvotaan kirjapakettipalkinto. :)






Blogini ylälaidassa on haasteille oma alasivunsa. Yritän koota sinne jonkinlaisen kirjalistan myös ensimmäiseen blogissa ilmoitettuun haasteeseen, eli maahanmuuttatarinoihin, liittyen. Se on kuitenkin vain vinkkejä antava, eikä määrää lukuvalintoja. Se haastehan ei ole minun keksimäni.


Pyrin myös päivittämään kaikkiin listoihin kustantajat ja julkaisuvuodet.


Pidemmittä puheitta, alla siskoskirjalista, jolle saa ehdottaa lisäyksiä:


  • Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
  • Louisa May Alcott: Pikku naisia
  • Hellevi Arjava: Swanin tytöt
  • Jane Austen: Järki ja tunteet
  • Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
  • Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
  • Bi Feiyu: Three Sisters
  • Eleanor Brown: The Weird Sisters
  • Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
  • Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - kauniina kuolleet
  • Amanda Eyre Ward: Katoamistemppu
  • Susan Fletcher: Meriharakat
  • Allegra Goodman: The Cookbook Collector
  • Maria Gripe: Varjo-sarja
    • Salaisuus varjossa
    • ... ja metsän valkeat varjot
    • Varjojen lapset
    • Varjojen kätkö
  • Shirley Hazzard: The Transit of Venus
  • Laura Honkasalo: Siskoni, enkelinluinen tyttö
  • Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
  • Emma Juslin: Frida ja Frida
  • Katja Kallio: Karilla
  • Marian Keyes: Enkelit
  • Marian Keyes: Kuuleeko kukaan?
  • Marian Keyes: Naura, Claire, naura
  • Marian Keyes: Rachelin loma
  • Sophie Kinsella: Himoshoppaajan sisko
  • Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä
  • Astrid Lindgren: Marikki
  • Astrid Lindgren: Marikki ja Kesäkummun Tuikku
  • Judith Lennox: Kaikki sisareni
  • Rosamund Lupton: Sister
  • Mitfordin tytöt, useita elämäkerrallisia teoksia, mm:
    • Deborah Devonshire: Wait For Me: Memoirs of the Youngest Mitford Sister
    • Jonathan Guiness: The House of Mitford
    • Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
    • Mary S. Lovell: The Sisters - the Saga of the Mitford Family
    • Charlotte Mosley: The Mitfords: Letters between Six Sisters
  • Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  • Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina
  • Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot
  • Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
  • Jodi Picoult: Sisareni puolesta
  • Katriina Ranne: Minä, sisareni
  • Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
  • Regina Rask: Ei millään pahalla
  • Samuel Richardson: Clarissa
  • Marilynne Robinson: Housekeeping
  • Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
  • Essi Tammimaa: Paljain käsin
  • Anton Tsehov: Kolme sisarta
  • Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat
  • Rauha S. Virtanen: Selja-sarja
    • Seljan tytöt
    • Tapaamme Seljalla
    • Virva Seljan yksityisasia
    • Tuntematon Selja
    • Seljalta maailman ääreen
    • Seljan Tuli ja Lumi
  • Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Olen lukenut näistä itse seuraavat:
  • Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
  • Alcott: Pikku naisia
  • Austen: Järki ja tunteet; Ylpeys ja ennakkoluulo
  • Eyre Ward: Katoamistemppu
  • Goodman: The Cookbook Collector
  • Juslin: Frida & Frida (osittain)
  • Lindgren: Marikki-kirjat
  • Lovell: Mitfordin tytöt (osittain)
  • Ranne: Minä, sisareni
  • Tammimaa: Paljain käsin
  • Tsehov: Kolme sisarta
  • Virtanen: osa Selja-kirjoista
  • Walker: Häivähdys purppuraa

Kolme olen lukenut tämän vuoden aikana, ja jos luen loppuun nyt nuo kaksi kesken olevaa, haaste on jo osaltani suoritettu. Aion kyllä lukea enemmänkin, mutten viitsi nostaa haasterajaa siltä varalta, että joku muukin haluaa tähän osallistua. (Laitan silti omaksi rajakseni vähintään kahdeksan siskoskirjaa tänä vuonna. Salaa.)

Listalta haluaisin lukea ainakin:
  • Arjava: Swanin tytöt (ja mahdollisesti myös Leskelä-Kärjen väitöskirjan Krohnin sisaruksista)
  • Brown: The Weird Sisters
  • Fletcher: Meriharakat
  • Kallio: Karilla
  • Niin monien kehumaan Keyesiinkin olisi ehkä aiheellista tutustua, kun olen etsiskellyt hyvää, kevyttä kirjallisuutta.
  • Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (ensin kuitenkin Aikamatkustajan vaimo)
  • Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
  • Rask: Ei millään pahalla
  • Robinson: Housekeeping
  • Walker: The Color Purple - siis vielä alkukielellä tämän upean romaanin
Mahdollisesti luen (uudelleen) myös joitakin listan tyttökirjoista.

Vaikka ette ottaisi osaa haasteeseen, saa silti kertoa lukemistaan siskoskirjoista tai niistä, joita haluaisi lukea!

37 kommenttia:

  1. Olen lukenut näistä: Pikku naisia, osan Selja-sarjasta, Meriharakat, Marikki ja Kiurut laulavat.

    Haluaisin vielä tässä elämässä ehtiä lukemaan Hänen varjonsa tarinan.

    Meriharakat oli minulle se kovin siskokirja ja oli siinä muutakin...

    VastaaPoista
  2. Haaste on kiinnostava, ja olen jo lukenut ja tulen varmasti lukemaan siskokirjoja jatkossakin. Olen vain niin fiilislukija, etten jaksa ottaa varsinaista haastetta vastaan :-(.

    Mutta odotan innokkaasti sinun ja muiden bloggaajien postauksia! Hieno haaste, toivottavasti monet osallistuvat - tsemppiä ja iloa matkaan! :-)

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin ihana haaste, että tekisi mieli osallistua, mutta en taida uskaltaa... Jos luen siskoskirjoja, niin pidän haasteesi mielessäni ja katsotaan loppuvuonna, että tuliko sittenkin luettua siskokirjoja! :)

    Sinun suosittelemaltasi listalta olen lukenut seuraavat:

    * Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
    * Louisa May Alcott: Pikku naisia
    * Jane Austen: Järki ja tunteet
    * Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
    * Susan Fletcher: Meriharakat
    * Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat
    * Rauha S. Virtanen: Selja-sarja
    o Seljan tytöt
    o Tapaamme Seljalla
    o Virva Seljan yksityisasia
    o Tuntematon Selja
    o Seljalta maailman ääreen
    * Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni
    * Marian Keyes: Kuuleeko kukaan?
    * Marian Keyes: Rachelin loma
    * Astrid Lindgren: Marikki
    * Astrid Lindgren: Marikki ja Kesäkummun Tuikku
    * Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
    * Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina
    * Alice Walker: Häivähdys purppuraa


    Yksi pieni edit.: Ei Rauha S. Järvinen, vaan Virtanen. ♥

    VastaaPoista
  4. Voi apua, Katja! Miten minä olen hänestä Järvisen tehnyt?? Menen heti editoimaan... Mutta komea lista sinulla jo valmiina.

    Mitä luulet, pitäisinkö Keyesista?

    VastaaPoista
  5. Hmm. Keyes on vähän hankala... Minun makuuni liiaksi viihdettä/romantiikkaa (olen lukenut häneltä tasan kaksi kirjaa), mutta toisaalta raikkaalla otteella kirjoitettua irkkujuttua.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Katja, nyt on korjattu. ♥

    Tosin Blogger alkoi taas temppuilla ja teki tuonne väliin järjettömän suuria aukkoja ja vaihtoi fontin kokoa välillä. En ole vielä selvittänyt, miten noista muokkauksen aikana tilaamatta tulleista muutoksista pääsee muuten eroon kuin käyttämällä koko tekstin muotoilujen poistossa ja tekemällä sitten uudelleen kaikki muotoilut ja linkitykset. Tosi vaivalloista ja turhaa puuhaa!

    VastaaPoista
  7. Mahtava ja monipuolinen lista! Ehdottomasti mukana haasteessa, kun vain oppisin laittamaan nuo haasteet ja muut linkit sivupalkkiini... Mielestäni olen kaikki arvonnatkin linkittänyt ja näen ne muokkaussivulla, mutta varsinaiselle sivulle ne eivät vain ilmesty näkyviin, huoh! Minäkin olen muuten ihmetellyt, miksi osa tekstistä tulee pienemmällä, vaikken ole sellaista muokkausta tehnyt...

    VastaaPoista
  8. Onpa hauska haaste! Pitänee tarttua, kunhan saan aikaa tarttua :) Pikku naisia on jo tuttu ja Häivähdys purppuraa. Molemmat ihanaisia.

    VastaaPoista
  9. Pienen mökin emäntä, voi kun osaisin sinua auttaa teknisissä asioissa, mutta parempi kääntyä jonkun viisaamman puoleen. Mutta kiva, kun lähdet haasteeseen mukaan!

    Tervetuloa Kirjavaan kammariin, Helmi-Maaria, ja kiva kun sinäkin ainakin suunnittelet haasteen matkaan lähtemistä. Onhan tässä vielä melkein koko vuosi aikaa. :)

    VastaaPoista
  10. Ääh, järkytyin tuosta Rauha S.:n väärästä sukunimestä niin, että unohdin ihan vastata ensimmäisiin kommentteihin, anteeksi! *vilkuttaa Leenalle ja Paulalle*

    Leena, Meriharakat kieltämättä kiehtoo, kun sinä ja aika moni muukin on sitä kehunut niin paljon. Sitten kuitenkin se Noidan rippi on jäänyt minulla roikkumaan, kun en osannut ihastua sen viipyilevään tunnelmaan. Katsotaan..

    Paula, kivat terveiset sinulta. :) Minä tarvitsen joissakin asioissa järjestelmällisyyttä, ja lukeminen taitaa olla yksi sellainen. Muuten jään vain haahuilemaan ja haaveilemaan. :)

    VastaaPoista
  11. Ai niin ja Leenalle piti vielä sanoa, että sinä kyllä pitäisit Häivähdyksestä purppuraa ihan varmasti. Etsi käsiisi, jos vaikka kesällä ehdit. :)

    VastaaPoista
  12. Tämä on kiva haaste! Olen listaltasi jo lukenut seuraavat:

    Louisa May Alcott: Pikku naisia
    Hellevi Arjava: Swanin tytöt
    Jane Austen: Järki ja tunteet
    Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
    Katja Kallio: Karilla
    Astrid Lindgren: Marikki
    Astrid Lindgren: Marikki ja Kesäkummun Tuikku (Tämä on mun niiin suosikki lastenkirja!)

    En ole vielä varma tartunko tähän haasteeseen, koska minulla on niin paljon muita kirjoja tällä hetkellä odottamassa...vaikka mieli kyllä tekisi.

    VastaaPoista
  13. Tämä on hauska haaste, Karoliina!

    Jos laajentaisi sisaruudeksi, sopisi Kiuru ja Termiitti ehdottomasti joukkoon.

    Minä olen lukenut listalta Alcottin, Austenin ja Lidgrenin. Näköjään tämä sisaruus ei ole ollut minun aihepiirini ;)

    Nyt meneillään on Meriharakat, pidän kirjan tunnelmista ja toivottavasti palaan kirjaan jo pian. Tämä viikko on ihan kamalan kiiru...:(

    VastaaPoista
  14. Hei! Kiintoisa lista sinulla. Suosittelen Leskelä-Kärjen kirjaa, jos olet kiinnostunut 1900-luvun- alun kulttuurihistoriasta. Opus on melko seikkaperäinen ja alussa on pitkät pätkät teoriaa, mutta ne voi hypätä yli, jos ei kiinnosta.
    Mun pitää myös korjata listaltasi yksi virhe, Kolme sisarta on Tsehovin ei Tolstoin.Suosittelen myös sitä.
    t. Jaana

    VastaaPoista
  15. Kun tulin blogiisi tänään, oli ensimmäinen reaktioni: mistä tuo kuva meidän tytöistä on tänne tullut:) Meillä on jossain melkein identtinen kuva, samat vaatteet ja kaikki!
    Näistä siskoskirjoista olen lukenut ainakin
    * Louisa May Alcott: Pikku naisia
    * Hellevi Arjava: Swanin tytöt
    * Jane Austen: Järki ja tunteet
    * Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
    * Tsehovin: Kolme sisarta
    * Alice Walker: Häivähdys purppuraa

    Krohnin sisarista olisi kiinnostavaa lukea lisää. Aikoinani luin Aino Kallaksen Elämäni päiväkirjat ja niissähän kerrottiin paljon näistä sisarista . Myös
    Katarina Eskolan ja Satu Marttilan toimittama 50-luvun tytöt Päiväkirjat 1951-1956 jatko-osineen kertoo Martti Haavion tyttärien elämästä melko tyhjentävästi.
    Haasteeseen en taida uskaltaa tarttua. Jo nyt on hiukan stressaavaa, kun tuo lukemista odottava kirjapino, jonka olisi tarkoitus pienentyä, vain kasvaa.

    VastaaPoista
  16. Sinulla on ihan liian paljon kivoja haasteita täällä! Tekisi mieleni osallistua tähän(kin), mutta haasteita on aika paljon menossa tällä hetkellä. Toisaalta, eihän 5 kirjaa ole paljon... Ainakin voisin yrittää osallistua tähän, samalla voisin näppärästi tutustua Austenin tuotantoon.

    Yksi ihana siskokirja muuten on Laura Honkasalon nuortenkirja "Siskoni, enkelinluinen tyttö", joka kertoo nuoren tytön sairastumisesta anoreksiaan ja siskon yrityksestä tukea sairastunutta.

    VastaaPoista
  17. Meinasin tulla korjaamaan samaa, mutta huomasin että Jaana olikin edellä jo sanonut asiasta. :)

    Itse olen lukenut seuraavat:
    * Louisa May Alcott: Pikku naisia
    * Jane Austen: Järki ja tunteet
    * Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo


    Eli en kovin montaa sisarkirjaa ole ehtinyt lukemaan.

    VastaaPoista
  18. Absolutely white, piditkö Swanin tytöistä? Entä Kallion Karilla-romaanista?

    Minäkin olen ehdoton Marikki-fani. Olen ylipäätään suunnaton Lindgren-entusiasisti, mutta kaikkein parhaita hänen kirjoistaan ovat Marikit.

    Valkoinen kirjahvi, odottelen Meriharakat-arviotasi. Joskin aika monta olen jo lukenut, ja kaikki toistaiseksi kiittäviä.

    Jaana, minua tosiaan kiinnostaa Suomen sadan vuoden takainen kulttuurihistoria. Ja ei voi olla totta, missä minun pääni on oikein tänään ollut, kun virheitä on tullut näin paljon! Kaiken lisäksi luin Kolme sisarta viime viikolla, joten kirjailija todella on tiedossa... Menenpä korjaamaan senkin, kiitos huomiosta!

    Clarissa, onpa hauska, että teillä on samanlainen kuva! Ajattelin valita lukuisista siskoskuvistani sellaisen, jossa isosiskoni kasvot eivät näy, ihan siltä varalta, ettei hän haluaisi esiintyä muiden blogeissa, jos joku haasteen ja kuvan nappaa itselleen. :)

    Nuo päiväkirjateokset 50-luvun tytöt ja -teinit ovat suursuosikkieni joukossa! Muistan, kun ahmin ne lukion viimeisellä, ensimmäisessä omassa asunnossani (no, omassa ja omassa, mutta asuin ensimmäistä kertaa itsenäisesti) peräjälkeen ja hirveään tahtiin. Ne kertovat ehkä kuitenkin enemmän ystävyydestä, etenkin kun Katarinalla on muistaakseni aika paljon ikäeroa siskoonsa (vai siskoihinsa). Satu taas taisi olla ainoa lapsi.

    VastaaPoista
  19. Susa P., voithan miettiä, osallistutko haasteeseen myöhemmin. Toisaalta, en minä tule lankoja pitkin rankaisemaan, jos haastetta ei saa vietyä loppuun. ;D

    Lisään tuon ehdottamasi kirjan listalle, kiitos!

    Hanna, hyvä että on tarkkaavaisia lukijoita. Minua oikeasti ketuttaa tuollaiset virheet, kun olen tällaisissa yleensä aikamoinen pilkunviilaaja...

    Ainakin olet lukenut niitä siskoskirjojen ehdottomia klassikoita!

    VastaaPoista
  20. Haavioilla oli neljä tyttöä ja yksi poika. Oman muistini mukaan kirjoissa puhuttiin kyllä paljon siskojen elämästä, varsinkin heidän kesistään, mutta kuten sanoit, kirjat sisältävät niin valtavan paljon muutakin, että eivät ne ihan tähän sisarkategoriaan sovi.

    VastaaPoista
  21. Hieno aihe! Olen lukenut jokusen listan klassikoista ja tyttökirjoista, mutta siskoista riittää kirjoitettavaa ja luettavaa varmasti maailman tappiin.

    50-luvun tytöt on yksi minunkin ehdottomista suosikeistani!

    VastaaPoista
  22. Clarissa, minun muistini voi hyvinkin huijata. :) Minäpä vähän tutkin asiaa.

    Luru, ihana kuulla, että sinäkin pidit paljon 50-luvun tytöistä! Haluaisin hankkia ne omaan hyllyyni joku päivä. En usko, että niitä on kyllä hirveästi liikeellä käytettynä. :/

    Sain muuten tänään ennakkokappaleen huhtikuun lopulla suomeksi ilmestyvästä Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät -romaanista. Lisään sen siskoskirjojen listaan.

    VastaaPoista
  23. Ihana haaste, pakko osallistua vaikka kesken on jo liuta muitakin haasteita! :)

    Listan kirjoista olen lukenut vain seuraavat: Naura, Claire, naura! (luin sen ihan hiljattain), Karilla, Hänen varjonsa tarina, Sokerisiskot ja Ei millään pahalla.

    Haasteen tiimoilta ajattelin nyt lukea nämä viisi...
    Jane Austen: Järki ja tunteet
    Susan Fletcher: Meriharakat
    Marian Keyes: Rachelin loma
    Jodi Picoult: Sisareni puolesta
    Katriina Ranne: Minä, sisareni

    Ihana blogi sinulla, by the way! :)

    VastaaPoista
  24. Hauskaa, Sara, ja tervetuloa Kirjavaan kammariin!

    Sinä ilmeisesti pidit Keyesista, jos aiot lukea häntä lisääkin? Entä mitä mieltä olit noista muista lukemistasi siskoskirjoista - minä kun en ole niitä vielä lukenut?

    Lukulistaltasi olen lukenut Järki ja tunteet sekä Minä, sisareni, ja molempia voin suositella erinomaisen lämpimästi. :)

    VastaaPoista
  25. Tämäkin olisi kyllä kiehtova haaste..hmm...mutta en lupaa vielä mitään ;)

    Keyesistä pari sanaa. Minullahan on hyllyssä kaikki hänen käännöksensä. Varsinkin silloin joskus...yli viisi vuotta sitten pidin tositosi kovasti hänen kirjoistaan (pidän toki yhä paljon, mutta osasta enemmän, osasta vähemmän)ja olen edelleen kuin tottumuksesta yhä ostanut aina uuden käännöksen kun sellainen on tullut. Keyesin kirjat ovat, kolmannesta kerta lähtien, vähän sellaista vakavempaa chiclittiä, jossa hauskojenkin juttujen takana usein paljon ajateltavaa. Kun et ole vielä tutustunut hänen tuotantoon, tutustu vaikka kesällä lomalukemisena! Ja suosittelen vaikka Rachelin lomaa ensimmäisenä tuttavuutena!

    VastaaPoista
  26. Susa, älä lupaa, mutta harkitse. :)

    Lupaan tutustua Keyesiin, ja pidän mielessä suosituksesi Rachelin lomasta!

    VastaaPoista
  27. Niffeneggerin Hänen varjonsa tarinasta pienine fantasiaelementteineen pidin kovasti, sitä suosittelen lämpimästi! Myös Karilla ja Sokerisiskot olivat kovasti mieleeni, kummassakin on hyvä juoni ja rikasta kieltä. Karilla on mielestäni yksi Katja Kallion parhaista. Siitä kun luin Regina Raskin Ei millään pahalla, on tosi kauan aikaa, ja mieleen on jäänyt vain ajatus ettei tainnut olla kovinkaan kummoinen kirja (voi toki olla että muistan väärinkin...).

    Marian Keyes on nykyisin yksi suosikkikirjailijoistani! Clairen lisäksi olen aiemmin lukenut kirjat Hurmaava mies ja Tarinan toinen puoli, ja tykännyt kaikista kolmesta ihan hirmusti! Keyesin kieli on melkoista verbaalista ilotulitusta, ja hän kirjoittaa painavista aiheista yhtä aikaa kevyesti ja syvällisesti. Kannattaa ainakin kokeilla Keyesiä, Naura, Claire, naura! -kirjasta voisi olla hyvä aloittaa. Se on muuten Keyesin esikoiskirja, ja mielestäni esikoiseksi melkoinen taidonnäyte. :)

    Koska kirjat ovat aina enemmän tai vähemmän mielessä, tuli äsken lenkillä (:D !!) mieleeni neljä siskoskirjaa, joita voisin vielä listallesi ehdottaa:
    Anna- Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (vähän vakavampi kirja, kertoo Härkösen sisaren itsemurhasta), Sophie Kinsella: Himoshoppaajan sisko, Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides ja Judith Lennox: Kaikki sisareni. Itse olen näistä lukenut kaksi ensimmäistä ja pitänyt kummastakin. Virgin Suicides on ainakin leffana hyvä, ja Judith Lennoxista taas pidän kirjailijana kovasti, vaikken juuri tätä kirjaa vielä olekaan lukenut. Lennoxin kirjoihin muuten harvemmin törmää kirjablogeissa, vaikka nainen kirjoittaa ihan päteviä 1900-luvun alkuun sijoittuvia lukuromaaneja, jotka kuvailevat hienosti sen ajan yhteiskuntaa.

    VastaaPoista
  28. Hei! Huomasin taas haasteesi ja haluaisin kovasti osallistua, mutta aika ei taida riittää. :)
    Tai ehkä tulen myöhemmin mukaan :)

    VastaaPoista
  29. Sara, kiitos kun kerroit mielipiteesi, ja suuret kiitokset myös listan täydennyksestä! Menen lisäämään nuo kirjat sinne. Virgin Suicides löytyykin omasta hyllystäni ja on vielä lukematta - mikä hyvä tekosyy tarttua siihen tänä vuonna. :)

    Kirjahiiri, on tässä onneksi aikaa vielä, joten hyppää ihmeessä mukaan myöhemmin, jos siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  30. Ihana lista, ja moni kirja jo luettu!
    Ehkä tällaisenkin kirjan voisi listalle lisätä: Laura Esquivel Like Water for Chocolate. Alkuperäisteos taitaa olla espanjankielinen, itse olen lukenut tuon englanninkielisen käännöksen ja jos oikein muistan, kirja on suomennettu nimellä Pöytään ja vuoteeseen. Nimi ei houkuttele ottamaan kirjaa käteen eikä mielestäni anna oikeutta kirjan tarinalle, jossa perheen nuorin tytär joutuu luopumaan suuresta rakkaudestaan - rakkaudesta, jolle äiti kuitenkin luovuttaa vanhemman sisaren.
    Tarinaan liittyy ihanasti maagista ruuanlaittotaitoa, intohimoa, kiellettyä rakkautta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  31. Hei anonyymi, ihana ehdotus! En ole lukenut Pöytään ja vuoteeseen, mutta tämä meksikolainen kirja on ollut lukulistallani kauan.

    Kiitos suosituksesta, lisään sen listaan!

    VastaaPoista
  32. Marisha Rasi-Koskisen Katariina sopinee siskokirjaksi. Ehdotan sitä mukaan listalle. :)

    VastaaPoista
  33. Katja, kiitos, hyvä ehdotus. Otetaan Katariina mukaan. :)

    VastaaPoista
  34. Karoliina, mitä mieltä olet Tóibínin Brooklynin lisäämisestä listalle? Siinähän siskous on yksi keskeisistä teemoista, vaikka siinä onkin toki monia muitakin suuria teemoja... :)

    VastaaPoista
  35. Sara, en laiskuuttani jaksa lisätä sitä tuonne listaan, etenkään kun ei se minusta varsinainen siskoskirja ole... Mutta ilman muuta saat sitä käyttää haasteessa - on siinä kuitenkin sen verran siskoutta. :)

    VastaaPoista
  36. Siskoshaastekin suoritettu näiden kirjojen voimin:

    Kate Morton: Paluu Rivertoniin
    Essi Tammimaa: Paljain käsin
    Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
    Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni
    Katriina Ranne: Minä, sisareni


    http://luminenomena.blogspot.com/p/haasteet-2011.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...