lauantai 26. marraskuuta 2011

Lindgren-lauantai: Lotta-kirjat

Astrid Lindgrenin lukemattomista hahmoista Pukarikadun Lotta ei ole ehkä yhtä tunnettu kuin vaikkapa Peppi tai Eemeli, mutta minun lisäkseni monille muillekin hän on hyvin rakas. Lotassa on lastenkirjoissa paljon käytettyä, ja kieltämättä oikeassakin elämässä usein nähtyä, "pikkusiskocharmia". Tällä tarkoitan sitä, että Lotta on hyvin itsepäinen, ehkä hieman hemmoteltu, pikkuvanha ja jopa näsäviisas kuopus. Samaa charmia on esimerkiksi Marikin pikkusiskossa Liisassa tai Lauren Childin sankareista Samun nuoremmassa sisaressa Sallassa. Myös aikuisten kirjallisuudesta vallattomat pikkusiskot ovat tuttuja. Sellainen löytyy vaikkapa Jane Austenin Järki ja tunteet -klassikosta Mariannen hahmossa.


Lotan seikkailuista voi lukea viidestä kirjasta: Ensimmäisenä ilmestyi lastenromaani Lotta, Janne ja Minnamanna (Barnen på Bråkmakargatan, 1958/suom. 1964), ja seuraavaksi edelleen romaanimainen Se pikkuinen Lotta (Lotta på Bråkmakargatan, 1961/suom. 1962). Tämän jälkeen Lotta on esiintynyt kolmessa kuvakirjassa: Osaa Lottakin ajaa (Visst kan Lotta cykla, 1971/suom. 1974), Lotta osaa mitä vain (Visst kan Lotta nästan allting, 1977/suom. 1978) ja Lotta on iloinen (Visst är Lotta en glad unge, 1990/suom. 1990). Kaikkien kustantaja on WSOY. Lotasta on tehty myös kaksi elokuvaa 1990-luvulla.


Lotta, Janne ja Minnamanna oli minulle tärkeä kirja lapsuudessa. Siitä on varmaankin otettu useita painoksia, mutta käsittääkseni tämä, Ilon Wiklandin mustavalkokuvituksella varustettu versio on ainoa julkaistu. Lotta on siinä aika erinäköinen kuin värikuvitetuissa kirjoissa - samasta kuvittajasta huolimatta - mutta ainakaan minua tämä ei lapsena häirinnyt. Kuvitus on hyvin viehättävää ja ihanan vanhanaikaista. Kirjassa on noin sata sivua ja se koostuu kymmenestä luvusta - oikeastaan erillisestä pikku tarinasta. Emme ole vielä lukeneet tätä Stellan kanssa, mutta voisimme varmaankin hyvin pian aloittaa. Yksittäiset luvut/tarinat ovat sopivan mittaisia iltasaduiksi, ja kuvitusta on käytännössä joka aukeamalla.
Se pikkuinen Lotta ei ole minulle lapsuudesta ainakaan kovin tuttu. Olemme lainanneet kirjaa nyt kirjastosta ja lukeneet Stellan kanssa, mutten muistanut tarinaa ulkoa. Se on kyllä aika kiva: Lotalla on huono päivä ja hän suuttuu niin, etenkin äitiinsä, että päättää muuttaa pois kotoa. Naapurin Vuorisen tädin luota löytyykin sopiva romukamari, jota hän tarjoaa Lotalle vuokrattavaksi. Lotta innostuu, siivoaa ja järjestää kamarin itselleen sopivaksi kodiksi. Janne ja Minnakin käyvät ihastelemassa kamaria, myös isä ja äiti vierailevat. Lotta on kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei palaa kotiin vaan jää Vuorisen tädin romukamariin asumaan.


Kuten arvata saattaa, yön tullen pienen tytön päättäväisyys horjuu, kun häntä alkaa pelottaa. Onneksi isä tulee pelastamaan juuri oikealla hetkellä ja kantaa tyttärensä kotiin. Siellä Lotta ja äiti sopivat riitansa ja Lotta pääsee omaan sänkyynsä nukkumaan.


Kirjassa on kuutisenkymmentä sivua ja se on Lotta, Janne ja Minnamannaa yhtenäisempi tarina. Ilon Wiklandin värikuvitusta on lähes joka aukeamalla, välillä koko sivun tai aukeaman täydeltä. Tämän painoksen kuvitus on 1990-luvun loppupuolelta ja se poikkeaa muista Lotta-kirjoista tyyliltään. Lapset ovat tarkkoja; Stellakin riitautti heti esimerkiksi Vuorisen tädin ulkonäön, joka on erilainen kuin Lotta-kuvakirjoissa.
Osaa Lottakin ajaa on myös minulle hyvin, hyvin rakas lapsuuskirja. Myös Stella pitää tästä kuvakirjasta aivan erityisen paljon. Tässä Lotta täyttää viisi vuotta ja toivoo itselleen oikeaa polkupyörää - hänellä kun on vain pikku lasten kolmipyöräinen, ja vanhemmat sisarukset viilettävät kateutta herättävästi omilla, isommilla pyörillään. Vanhemmat ovat kuitenkin sitä mieltä, että vanha pyörä käy Lotalle vielä tämän vuoden.


Lotta sisuuntuu ja päättää pihistää Vuorisen tädin romuvajassa näkemänsä vanhan, aikuisten pyörän. Näin Lotta myös tekee, mutta ei tietenkään osaa ajaa isolla pyörällä, vaan kaatuu ja loukkaa itsensä. Samalla hän kadottaa tädiltä syntymäpäivälahjaksi saamansa hienon rannekorun. Vaikuttaa, että Lotalla on maailman kamalin syntymäpäivä.


Mutta lopussa kaikki toki kääntyy hyväksi. Isä tuokin yllätyksenä Lotalle oman, sopivankokoisen pyörän. Myös rannekoru löytyy Vuorisen tädin ruusupensaasta. Lotta pääsee ajelemaan yhdessä Jannen ja Minnan kanssa, ja sitten tietysti syödään hyvä juhla-ateria.


Osaa Lottakin ajaa -kirjasta on otettu uusi (seitsemäs) painos pari vuotta sitten, ja sitä pitäisi olla vielä saatavilla.


Lotta osaa mitä vain on sekin minulle vanhastaan tuttu. Tässä talvisessa tarinassa Lotta opettelee pyöräilyn sijaan hiihtämään. Hiihtäen Lotan on määrä viedä Vuorisen tädille äitinsä leipoma joululimppu. Limppupussin lisäksi Lotta saa uloskuljetettavakseen roskapussin, jossa päällimmäisenä on kauhea hauen pää, jonka silmät mulkoilevat Lottaa muovin läpi (tämä jäi lapsena mieleeni erityisen voimakkaasti). Koska Lotalla ei ole tarpeeksi käsiä kaikille kantamuksilleen, hän sujauttaa rakkaan Nalle-pehmopossunsa limppupussiin.


Draamaa syntyy, kun Lotta laittaa väärän pussin ulkoroskikseen. Tämä selviää vasta Vuorisen tädin luona, kun se kamala hauki löytyy luullusta limppupussista. Sillä välin roskakuski on ehtinyt käydä ja viedä limpun sekä Nallen. Kaikeksi onneksi kuski on kuitenkin ottanut pussin talteen, eikä jauhanut sitä autonsa jätemyllyssä.


Mutta eivät Nykäsen perheen ongelmat tähän lopu. Joulukuuset ovat loppuneet koko kaupungista, ja näyttää siltä, että Lotan perhe jää tänä jouluna ilman kuusta. Se on tietenkin erittäin traagista, mutta lopulta Lotta pelastaa joulun löytämällä kuusen monen mutkan takaa.
Näiden teosten lisäksi on siis ilmestynyt vielä Lotta on iloinen vuonna 1990. Löysin sen vasta Stellan myötä, mutta siinä Wikland on taas vaihtanut kuvitustyyliään ja Lotta on aivan eri näköinen (ehkä eri ikäinen?). Stella ei jaksanut kuunnella kirjaa edes loppuun, mutta en tiedä, johtuiko se "vääränlaisesta" kuvituksesta vai heikosta tarinasta. En minäkään kirjaan ihastunut, mutta ehkä se johtui vain nostalgian puutteesta. Lotta-elokuviakaan ei ole tullut katsottua, sillä ne on tehty omaa lapsuuttani silmällä pitäen liian myöhään.


Lotta-kirjoissa viehättää pippurisen päähenkilönsä lisäksi turvallinen perhe, ympäristö sekä naapuriyhteisö. Nämä piirteet toistuvat usein Astrid Lindgrenin kirjoissa ja lienevät melko suuri syy kirjojen suosioon. Sukupuoliroolit elävät ja voivat hyvin näissä kirjoissa, mitä voisi toki pitää jonkinlaisena puutteena. Onneksi Lindgren on esitellyt erilaisiakin ratkaisuja, kuten voimakkaan ja itsenäisen Peppi Pitkätossun. Kuitenkin esimerkiksi Lotta- ja monissa muissa kirjoissa (koti)äidit löytyvät lähes poikkeuksetta keittiöstä ja ovat pukeutuneina esiliinaan. Vähän kuin monen ihanneäiti Muumimamma. Täytyy toki ottaa huomioon, että esimerkiksi ensimmäinen Lotta-kirja on kirjoitetty 1950-luvulla, eivätkä perheenäidit silloin vain juuri tavanneet käydä kodin ulkopuolella töissä.
Joka toisessa bloggauksessa hehkuttamani kuvittaja Ilon Wikland on tavoittanut erinomaisesti Lindgrenin kirjojen kotoisan lämmön ja niin lasten kuin aikuisten sydämeen uppoavan ympäristön kuvauksen. Kukapa ei haluaisi asua Pukarikadulla, kun siellä näyttää tältä:
Ja vaikka Wikland on tuoreemmissa Lotta-kuvituksissaan muuttanut ihmisten ulkonäköä ja muitakin asioita, on Pukarikatu onneksi säilynyt ennallaan:
Onko Lotta teille tuttu lapsuudestanne tai oletteko lukeneet Lotta-kirjoja lapsillenne?

14 kommenttia:

  1. Minulle näistä tuttuja ovat Lotta, Janne ja Minnamanna, Osaa Lottakin ajaa sekä Lotta osaa mitä vain.

    Lotta-kirjat eivät olleet lapsena suurimpia Lindgren-suosikkejani - paitsi Lotta osaa mitä vain, jota ra-kas-tin. Ehkä kirjan ihanuus liittyi ainakin osittain jouluteemaan ja tuon täpärän joulukuusihankinnan jännittävyyteen. Lindgrenillä on muutenkin monia hurmaavia joulu-kuvauksia, minulle rakkaimmat löytyvät Marikeista.

    Kuvituskin tuossa Lotta osaa mitä vain kirjassa on herkullinen kaikkine yksityiskohtineen. Tuokin kuva, jossa Lotta painaa sormensa pellillä odottavaan pullaan: lattialle pudonneet sokerirakeet, hauki ämpärissä ja Lotan tyytyväinen ilme - voi että!

    VastaaPoista
  2. Omassa lapsuudessani Lotta tuli tutuksi äitini lapsuudesta säilyneiden Lotta, Janne ja Minnamanna- sekä Se pikkuinen Lotta -kirjojen kautta (jälkimmäinen vanhempi, vähän eriasuinen painos kuin tuo sinun), ja myös Lotta osaa mitä vaan -kuvakirja tuntuu nostalgisen tutulta. Omille lapsilleni olen ostanut tuon osaa Lottakin ajaa, jota hieman yllättäen olen lukenut eniten alle 2-vuotiaalle pojalleni, joka bongaa kirjasta polkupyörät, koirat ja sen ainokaisen auton :). Nuorimmassa tyttäressäni (3v.) on paljon lottamaisia piirteitä.

    Lotta-dvd:täkin on meillä lainattu ja katsottu. Tuosta Lotta on iloinen -kirjasta en ollut kuullutkaan!

    VastaaPoista
  3. Lotta on, kuten melkein kaikki Lindgrenin hahmot, ihana. Pieni, pippurinen, hyväsydäminen tyttö. Minulle kirjoina tuttuja ovat vain Osaa Lottakin ajaa sekä Lotta osaa mitä vain. Niitä olemme lukeneet ahkerasti nytkin lasteni kanssa. Olisi kyllä kiinnostavaa lukea etenkin tuo Lotta, Janne ja Minnamanna. Tuntuu, että siinä kirjassa on samaa henkeä kuin Melukylän lapsissa, vaikka Lotta onkin eri ajan lapsi. Olenkohan oikeassa? En ole kirjaa lukenut.

    Lotta-elokuvia / sarjaa katsoimme nyt kesällä, kun se tuli FST:llä joka keskiviikko. Siinä sainkin hyvää ruotsinharjoitusta, koska ohjelmaa ei oltu dubattu eikä edes teksitetty suomeksi. Koetin sitten simultaanitulkata repliikkejä lapsilleni. Pidimme kyllä Lotan kommelluksien täyteisestä arjesta.

    Meilläkin oli tänään Lindgren-lauantai: päivällä luimme Minä en tahdo nukkumaan-kirjaa sekä Ilo-Käki-sadun ja äsken koko perheen yhteisen leffaillan elokuvana katsoimme iki-ihanan Marikin hassut seikkailut. <3

    VastaaPoista
  4. Tulin tänne vielä lukemaan iltasatuja ja vain ihailemaan näitä kuvia. Ilon Wiklandia kuvittajana ei voi liikaa hehkuttaa, hän on loistava. Näitä kirjoja on meilläkin luettu ja kuunneltu ja on myös sanottava, pysähdytty vain katselemaan kuvia. Niissä on paljon yksityiskohtia, mutta rauhallisella tavalla, toisin kuin esim. Scarryn kuvissa. Oi tuota Pukarinkatuakin!
    Tuo mustavalkoinen Lotta, Janne ja Minnamanna alkaa olla jo arvokas harvinaisuus.
    En ole vielä "arkistoinut" lastenkirjojamme, mutta tuttuja nuo ovat melkein kaikki, joko omasta hyllystämme, tai kirjastosta lainattuina. Oli myös kiva nähdä, miten nimet oli käännetty suomeksi.

    VastaaPoista
  5. Lotta, Janne ja Minnamanna on sellainen kirja mikä minulla on aivan varmasti pienenä ollut mutta jonka olinpaikkaa en valitettavasti tällä hetkellä tiedä. Liekö ensimmäisiä kirjoja jopa joita olen kotona lukenut?

    Muuten Lotta on minulle tutumpi elokuvista, niistä ihanista ruotsalaisista. Niitä piti aina pienenä lainata kirjastosta. Kun oli se ihana Nalle ja sitä pippurisuutta. <3

    VastaaPoista
  6. Osaa Lottakin ajaa on aivan huippu! Olin jo ihan unohtanut sen, mutta nyt tuli ihanan lämmin olo muistaessani, miten paljon rakastin sitä pikkutyttönä! Toivottavasti se on jossain äitini kätköissä vielä tallessa...

    VastaaPoista
  7. Pidän! Kommenttina muuten, että mulla on tässä vieressäni Lotta, Janne ja Minnamanna Ilon Wiklandin värikuvituksella. Painettu v. 1997. Kirppislöytö. Hypin tasajalkaa kun löysin juuri eilen Turusta kirpparilta Poikani Kevinin hintaan 50 snt. Olen sen verran nyt sisäistänyt täältä lukemaani, että uskon sen olevan hyvä kirja! :) -Katriina-

    VastaaPoista
  8. Liisa, sinäkin kuulut selvästi Lindgren-konossääreihin (keksin jälkimmäisen sanan suomalaisen kirjoitusasun ihan itse, toivottavasti ei mennyt pahasti vikaan). <3 "Lotta osaa mitä vain" on jäänyt minulla mieleen sellaisena jännittävänä. En rakastanut sitä yhtä paljon kuin vaikka "Osaa Lottakin ajaa", mutta tosiaan se mulkoileva hauki pussissa ja sitten vielä se ilkeä joulukuusikauppias olivat vähän kauhistuttavia. :D Minäkin rakastan Lindgrenin jouluja. Ikisuosikkini Marikin ohella myös Melukylän lapsissa on erityisen herttaiset joulu(npyhä)kuvaukset.

    Maria, googlasin tuota vanhempaa "Se pikkuinen Lotta" -kirjaa ja kannen perusteella siinäkin on vähän erilainen kuvitus kuin näissä muissa. Jotenkin hassua, että Wikland on vaihdellut vuosien mittaan Lotta-kuvituksiaan suhteellisen paljon. Tai ehkä se on ihan luonnollista. "Lotta on iloinen" ei ollut tosiaan minusta kauhean erikoinen. :/

    Katja, taidat arvella ihan oikein, että Lotta, Janne ja Minnamanna -kirjassa on Melukylä-henkeä. Ainakin muodossa: pieniä, arkisia, ihania kertomuksia lasten puuhista vuoden ympäri. Vau, simultaanitulkkaus ruotsista kuulostaa aika vaativalta, hyvä sinä! Olen varma, että Lotta-elokuvat ovat ihan hyviä, vaikka omakohtaisesti ne eivät ole nostalgisia ja Lotta on ihan väärän näköinen. :D Mitä mieltä olet Minä en tahdo nukkumaan -kirjasta? Tiedätkö, nyt on pakko myöntää, etten tunne Ilo-Käki-satua. =O

    Clarissa, minäkin luulen, että tuo Lotta, Janne ja Minnamanna tällä kuvituksella on jo harvinainen. Meillä oli se lapsena, mutta hyvin rispaantuneena jo silloin. Sittemmin se varmaan täytyi heittää pois. En voinut vastustaa tämän ostamista kesällä Fiskarsin "toriantikvariaatista", vaikka tämäkään ei ihan priimakunnossa ole ja maksoi 7e, mikä on aika paljon käytetystä pikku kirjasta.

    Linnea, voi jospa löytäisit vielä oman Lotta, Janne ja Minnamannasi! Ja sinä olet sen verran nuorempi, että olet voinut jo lapsena katsoa Lotta-elokuvia. Muistaakseni myös pikkusiskoni saattoi niitä katsoa. Ehkä. :)

    Suketus, sinullekin tai sinunkin puolestasi toivon, että löydät vielä oman Lotta-kirjasi! Ovat nämä niin ihania. <3

    Katriina, kiitos viestistäsi! Kävin heti googlaamassa tuota uudempaa Lottaa, Jannea ja Minnamannaa, ja tosiaan, sellainenkin löytyy! Se näytti myös ihanalta, vaikka rakastan tuota mustavalkokuvitettuakin. Täytyy yrittää hankkia myös värikuvitettu laitos. Onnittelut vielä halvan Kevinin löytämisestä. Se on tosiaan loistava kirja!

    VastaaPoista
  9. Ilo-Käki on siinä Satuja-kokoelmassa (1980-luvun alun painos), joka sinullakin muistaakseni on. Ihana, suloinen pieni tarina sairaista sisaruksista ja kujeilevasta käestä. <3

    Minä en tahdo nukkumaan on totta kai mainio, muttei ihan saman veroinen kuin muut "sarjan" kirjat. Kuvitus on siinä määrin erilaista, uudempaa, vaikka Wikland onkin aina ihana.

    VastaaPoista
  10. Aah, nyt muistan Ilo-Käen, kiitos! Minulla tosin ei ole vielä tai enää Satuja-kokoelmaa. Meillä oli se lapsena, mutta se oli isosiskoni lahjaksi saama, joten hän on sen oikeutetusti ottanut itselleen. :) Haluan kyllä hankkia ko. kokoelman hyllyyni taas!

    Olen samaa mieltä tuosta Minä en tahdo nukkumaan -kirjasta. Lastenkirjaksi oikein hyvä, mutta Lindgren-Wiklandiksi ei niinkään. Tai sitten se on minulle/meille vain liian moderni, tosiaan. :)

    VastaaPoista
  11. Minulle nämä Lotta-kirjat kuin myös kaikki muutkin Astrid Lindgrenin kirjat ovat todella rakkaita. Muistan kirjat lähes ulkoa ja jopa ne äänenpainot, miten isäni luki niitä minulle ja sisaruksilleni. Kirjassa, Lotta on iloinen, paras kohta on, kun Lotta menee Vasiliksen karkkikauppaan ja löytää Vasiliksen istumassa tyhjässä kaupassa puulaatikon päällä. Isäni osasi niin mahtavasti eläytyä Vasiliksen huono suomeen. Ja se Vasiliksen Lotalle antama herkkujen määrä sai lapsena veden herahtamaan kielelle joka lukukerta. -Tuuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto, Tuuli. :) Minulle tuo Lotta on iloinen -kirja ei ole lapsuudesta tuttu, sillä olin jo teini-ikäinen sen ilmestyessä.

      Poista
  12. Se Pikkuinen Lotta oli ensimmäisiä kirjastosta lainaamiani kirjoja, ja siitä alkoi Astrid Lindgrenin fanitus. Vieläkin, 50 vuoden jälkeen, muistan miten ihanalta Vuorisen tädin kamari tuntui kuvitelmissa, ja miten olisin halunnut kokeilla sitä ruokakorin vetämistä yläkertaan ikkunan kautta!

    Omat lapseni saivat sitten tutustua aivan pieninä näihin uudempiin Lotta-kirjoihin, kuten myös Marikkeihin,Melukylään ja Eemelin metkuihin. Mutta Lotta vei minut Lindgrenin satumaailmaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, minullekin monet Lindgrenin maalaamat lapsuuskuvaelmat ovat jääneet niin vahvasti mieleen, että ne väristyttävät yhä. Näin käy varmasti omillekin lapsilleni. Juuri äskettäin, kun luimme tyttären kanssa samaista Lotta-kirjaa, hän huokaili, että voi kun meidänkin naapurissamme asuisi tuollainen Vuorisen täti. Ja ihan viikonloppuna katsoimme Lotta-elokuvaa, joka on sen verran tuore, etten nähnyt sitä omassa lapsuudessani, mutta olin ilman nostalgiaakin ilahtunut sen laadusta. Siinä oli juuri tuo Lotan muutto Vuorisen tädin kamariin ja ruokakorin vetäminen ikkunasta ylös. Sellainen vetoaa kyllä lapsiin - ja miksei aikuisiinkin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...