Kustantaja: Otava, 2000.
Kansi: Päivi Puustinen.
Sivuja: 199.
Genre: Unenomainen nykyproosa.
Arvio: 4,75/5.
Kirja on luettu osana Suomalaisen keskiluokan arki -haastetta.
Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy enää netistä, joten kopioin takakansiesittelyn tähän:
"Vastavihityt Lilian ja Klaus toteuttavat unelmaansa. Iso talo meren rannalla, sopivan matkan päässä kaupungista. Heidän edessään tuntuu avautuvan kokonainen elämä, järkevä hyvinvointielämä. Naapurissa asuvat Emma ja Jim, joiden rento boheemisuus tuntuu verhoavan salaisuuksia.
'Vasta muutamaa kuukautta myöhemmin Lilianin katsellessa ulos kuistin ikkunasta yli hiljaisen pihamaan hän ymmärtää, että se on ulkopuolinen maailma, joka hitaasti työntyy heidän avioliittoonsa.'
'Kaurismäkeläisen lakoninen dialogi, vivahteiden taju ja sävykäs kerronta osoittavat, että Haahtela on poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja.' - Aamulehti Haahtelan ensimmäisestä romaanista Kaksi kertaa kadonnut"
Olen Joel Haahtela -käännynnäinen. Tai käännynnäinen on ehkä väärä sana, sillä aiempi mielipiteeni perustui ennakkoluuloihin. Ainakin olen myöhäisherännäinen. Muu maailma, blogimaailmakin, on rakastanut Haahtelaa jo kauan. Kirjojen kuvailujen perusteella olin päätellyt, että Haahtela kirjoittaa tekotaiteellista bullshittiä, ei kiitos. Mutta lopulta hehkutetusta kirjailijasta oli pakko ottaa itse selvä.
Olin myyty. Tämä olikin tarkoitettu juuri minulle! Juuri näin. Tätä olen kotimaisesta kirjallisuudesta hakenut, mutta harvoin löytänyt. Kaunista, niin kaunista, muttei pelkästään hyvinvalittuja sanoja oikeaan järjestykseen laitettuina. Unenomaisuutta, mystisyyttä, piiloteltuja tarkoituksia, muttei häiritsevän hämärää tai lainkaan ärsyttävää. En minä varmastikaan kaikkea ymmärtänyt, mutta ei se aina ole niin merkityksellistä taiteessa.
Takakansiesittelyssä mainittu kaurismäkeläinen dialogi kuvaa hyvin tätäkin teosta. Pidän paljon Aki Kaurismäen elokuvista ja pidin paljon Haahtelan romaanista. Se ei ole lainkaan realistinen siinä, kuinka ihmiset kohtaavat, esittäytyvät keskustelevat. Joskus haluaa lukea realistista kuvaelmaa, muttei aina. Tässä kirjassa henkilöiden lyhyet lausahdukset, ilmaan leijumaan jäävät arvelut ja vihjailut ovat juuri oikein.
Heti alusta minulle tuli mieleen yksi kotimaisista lempiteoksistani, Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla. Fagerholmin paksukainen on toki tyyliltään runsaampi ja kuvailevampi, mutta on kirjoissa muutakin samaa kuin (karkeasti ottaen) miljöö, aikakausi ja asetelma. Tässäkin naiset elävät jotakin, mitä miehet eivät ymmärrä. Eivät edes ymmärrä yrittää ymmärtää. Tässäkin on niin paljon merkityksiä. Kaksi naista leijuvat ja kaipaavat jonnekin, jotakin, ja tekevät pieniä tai suuria irtiottoja. Heidän välillään on jännitteinen suhde ja yhteisymmärrys. Nämä romaanit ovat monessa samanlaisia (sikäli mikäli oikein muistan, Ihanien naisten lukemisesta kun on runsaasti vuosia) ja yhtä ihania.
Vaikkei Naiset katsovat vastavaloon ole samalla tavalla herttaisen arkinen kuin vaikkapa pohjoisamerikkalaisten Carol Shieldsin tai Anne Tylerin teokset, siinä on silti sitä klangia, jota olen kotimaisessa kirjallisuudessa kaivannut, kun olen peräänkuuluttanut keskiluokkaisen arjen kuvausta. Haahtelan romaanissa on jokunen sojottava tai surkastunut kalu, mutta teos ei ole lihallinen eikä vähimmässäkään määrin räkäinen. Se on hienovarainen ja -viritteinen, vain pinnan alla kuohuu. Sitä minä tässä rakastin. Kirja on luonteeltaan aika suomenruotsalainen (vaikka Haahtela ei tietääkseni ole), ja suuri osa arvostamastani kotimaisesta kirjallisuudesta onkin suomenruotsalaista.
Haluan ilman muuta ja innosta hihkuen lukea Haahtelan koko muunkin tuotannon. Toivon ja luotan, ettei Naiset katsovat vastavaloon ole ainutlaatuinen helmi miehen kirjojen joukossa. Juuri tämä romaani muuten valikoitui ensimmäiseksi Haahtelakseni ensin Pekan ansiokkaan teosyhteenvedon perusteella, ja sitten myös Katja ehdotti suositusta kysyessäni Vastavaloa minulle, lukumieltymykseni melko hyvin tuntien. Molemmat ovat Haahtelan hc-faneja, niin kuin moni muukin kirjabloggaaja ja lukija, mutta toivon myöhäisherännäisyydestäni huolimatta mahtuvani vielä ihailijakerhoon mukaan.
"Emma nukkuu. Hänen hiuksensa ovat silmillä ja hengitys kevyttä kuin lapsella. Huone on äänetön ja kuuma, ikkunat itään. Sen siniset seinät. Aamun valo heijastuu tunkkaiselle kokolattiamatolle ja peittää vuosien jäljet, viinitahrat ja savukkeiden polttamat reiät. Lilian on hereillä ja kuuntelee. Hiljaisuus. Pölyä kaikkialla, valojuovia. Kaksi naista, kuin sisaret. Toinen laskee kätensä toisen päälle, silittää hikistä ihoa, olkapäitä. He ovat pyhiä, muiden yläpuolella."
Naiset katsovat vastavaloon -romaanin ovat lukeneet myös ainakin Zephyr ja Katja.
ETA: Muiden arvioita etsiessäni huomasin, että Hesarissa oli tehty sama huomio tämän romaanin ja Fagerholmin Ihanien naisten yhtäläisyyksistä.
Minä odotan pitäväni Haahtelasta, vaikka en ole vielä häntä lukenutkaan. Lumipäiväkirja odottaa yöpöydällä kuitenkin:) Ja jos vertaat tätä Ihanat naiset rannalla-kirjaan olen myyty, tykkäsin siitä tosi paljon! :)
VastaaPoistaEn tiedä hävisikö eka kommenttini, mutta siis: Minä en ole vielä lukenut Haahtelaa mutta odotan ja luulen pitäväni hänen kirjoistaan. Yöpöydällä odottaa Lumipäiväkirja ja se, että vertailet tätä ihanaan Ihana naiset rannalla-kirjaan saa minut kyllä innostumaan tästäkin!:)
VastaaPoistaKiintoisa arvio, kaverista ja teoksesta josta "never heard", mutta olisi ilmeisesti tutustumisen arvoinen kirjailija :)
VastaaPoistaMinäkään en ole vielä ehtinyt lukea yhtään Haahtelaa vaikka olen hankkinut hänen teoksiaan "varmuuden vuoksi" hyllyyn jo kolme, mm. tämän.
VastaaPoistaMukava kuulla että sinäkin pidit, ja kuulostaa hyvältä. Ehkä joululomalla jos..? En pistäisi lainkaan pahakseni kotimaista, kauniisti kirjoittavaa miestä. :>
Tervetuloa Haahtelan hc-fanclubiin. ;) Ihanaa, ihanaa, ihanaa (kuinka monta kertaa voi sanoa ihanaa, että kuulostaa uskottavalta? Ei kai kertaakaan, mutta ei sen väliä), että pidit Haahtelasta. Minäkin tutustuin hänen teoksiinsa vasta vajaa vuosi sitten Perhoskerääjän myötä ja se oli menoa se. Elena on ihastuttanut minua eniten, mutta tämä Naiset katsovat vastavaloon on kyllä tavattoman hieno. Luonnehdit kirjaa hyvin: se on nimenomaan hienoviritteinen, mutta pinnan alla kuohuu ja voi, miten siellä kuohuukaan.
VastaaPoistaJa vaikka kuinka kuulostaisi kirjablogistiselta kliseeltä sanoa, että jossain kirjassa on "pitkä jälkimaku", niin tässä kirjassa sellainen on.
Oi että. <3 Täällä yksi hc-fani lisää. Luen parasta aikaa Haahtelan teosta Tule risteykseen seitsemältä, ja se on niin täydellisen ihana että haluaisin vain huokailla ja silitellä kirjaa rintaani vasten. :) Koko ajan lukiessa on sellainen pakahduttavan ihana ja rakastunut olo, ja jo sivulla 10 aloin surra että tämä ihanuus päättyy 197 sivun päästä. En halua! Enkä tiedä, osaanko kirjoittaa kirjasta sanaakaan. Tässä on nyt teos, johon olen niin omistushaluisen rakastunut, että olen siitä vähän samalla tapaa mustasukkainen kuin Linnea Jonathan Carrollistaan (moi ja pus,Linnea! :).
VastaaPoistaNaiset katsovat vastavaloon -teosta en ole vielä lukenut, mutta sekin odottelee jo kirjapinossa vuoroaan.
Olen niin iloinen että sinäkin Karoliina löysit Haahtelan! <3
Ihanaa (no minäkin nyt käytän tätä sanaa ;)), että löysit kuin sinulle kirjoitetun kirjan! Minä luin tämän noin kymmenen vuotta sitten (?), mutta vieläkin voin aistia kirjan tunnelman. Tässä Haahtelassa naiset ovat ehkä eniten mukana omina persooninaan, muissa kirjoissa he ovat enemmän haaveiden tai muistojen kohteita.
VastaaPoistaSinun pitää lukea myös Johan Bargumin Syyskesä!
Naiset katsovat vastavaloon on ainakin toistaiseksi suosikkini Haahtelan tuotannosta. Minusta jo pelkästään sen nimi on aivan huikean hieno, kirjan tunnelmasta puhumattakaan. Muistakin Haahtelan kirjoista olen tykännyt, mutta en ihan niin paljon kuin tästä. Rakastan myös Ihania naisia rannalla, ja näissä kahdessa kirjassa on tosiaankin jotain samaa.
VastaaPoistaOijoijoi, mahtavaa että tykkäsit näin paljon! Vaikka eihän se hyvän makusi tuntien mikään yllätys ollut. Ihailijakerhossa on vielä hyvin tilaa, sinulla on edessä paljon hienoja hetkiä. :)
VastaaPoistaHienon jutun kirjoitit, ja sait muistamaan, että Ihanat naiset rannalla odottelee edelleen lukemista tuolla hyllyssä, on odottanut jo monta vuotta. Tuskin joutuu odottamaan enää hirveän pitkään... Kiitos tästä jutusta, piristit iltaani huomattavasti!
Minäkin haluaisin liittyä Haahtelan faniklubiin, siellä olisi aika mukavaa porukkaa! :) Mutta minut kirjat jättävät jostain syystä kylmäksi. Ehkä joku päivä luen ne vielä uudelleen.
VastaaPoistaPostauksestasi sain kuitenkin innostuksen tarttua seuraavaksi Ihanat naiset rannalla-kirjaan. Se on vielä lukematta ja se pitää ehdottomasti saada pian käsiin. Ehkä minulle sopii paremmin Fagerholmin täyteläisempi kerrontatyyli. Katsotaan :)
Minä olen lukenut Haahtelalta vasta Elenan, mutta pidin siitä todella paljon! Tämä olisi tarkoitus lukea seuraavaksi ;)
VastaaPoistaToinen Haahtela-käännynnäinen ilmoittautuu! Minäkin ihastuin Vastavaloon ensin ja päätin vakaasti tutustua herran muuhunkin tuotantoon. Elena on nyt myös luettu - olen vieläkin vähän hämmentynyt siitä, enkä saa vielä edes arviota aikaiseksi. Mutta uskon, että antoisia lukuhetkiä kirjailijan teosten parissa on vielä edessä! :)
VastaaPoistaOi, kirjoititpa houkuttelevan arvion! En ole lukenut yhtäkään Haahtelaa, enkä ole suunnitellutkaan lukevani ainakaan lähitulevaisuudessa. Paitsi nyt taisi tulla suunnitelmiin muutos :) /Tuulia Lukutuulia -blogista
VastaaPoistaHienosti kirjoitettu arvio! Ihanaa lukea noin innostuneita tekstejä, tulee itselle hyvä mieli, kun joku on löytänyt uuden lempparikirjailijan/ -teoksen. :-)
VastaaPoistaKiinnostukseni Haahtelaa kohtaan vain kasvaa. Itse en ole vielä Haahtelaa lukenut, enkä varmaan olisi tiennyt hänen olemassa olostaankaan ellen olisi osallistunut Pekan arvontaan ja voittanut Naiset katsovat vastavaloon -teoksen. Olisikohan tämä siis onnettaren johdatus uudelle tykästymiselle? ;) Tämä jää nähtäväksi, kun ensin saan kaksi pidempää teosta pois lukemisen alta.
Sanna, uskon että pidät Haahtelastakin! Muistan, että Ihanat naiset rannalla oli sinunkin kirjasi. <3
VastaaPoistaJokke, kiva jos sain sinut kiinnostumaan! Jaan mielelläni Haahtela-gospelia. :)
Linnea, sinäkin ihan varmasti tykkäisit tästä. Minulle tuli tästä itse asiassa jotenkin "Illan tullen" mieleen, vaikka kirjat ovat myös hyvin erilaisia keskenään. Samanlainen levollinen kaunes kuitenkin kannattelee näitä, siitä pinnanalaisesta kuohunnasta huolimatta.
Katja, kiitos tervetuliaistoivotuksista, ja tosiaan i-ha-naa! <3 ;D Sinuakin on suurelta osin kiittäminen siitä, että Haahtelan kyytiin uskalsin lopulta hypätä. Odotan tosi paljon muiden hänen kirjojensa lukemista, mutta minä(kään) en aio ahmia niitä. Eikä se oikein kävisikään tässä kirjatyöläisen/-bloggaajan arjessa. Täytyy ja saa lukea niin paljon! Pitkä jälkimaku pitää paikkansa. Mystisillä, avoimiksi jäävillä teoksilla on usein sellainen, ihana, vaikutus.
Sara, voi että! Sinunkin Haahtela-huumasi on jäänyt hyvin mieleeni ja rohkaisi lukemaan tämän. On kyllä mieletöntä, että saamme löytää tällaisia kirjoja ja kirjailijoita, joiden seurassa voi vain huokailla. Minullakin pieni omistushalu nosti tämän kohdalla päätään (vähän kuin Chris Cleaven tai Michael Cunninghamin kohdalla - hmm, miksi nämä ovat kaikki miehiä??), mutta olen yrittänyt taltuttaa mustasukkaisuuteni, sillä kaikilla Haahtelaa jo aiemmin rakastaneilla lienee häneen suurempi omistusoikeus. :D
Maria, eikö olekin ihanaa? Ja on ihanaa, kun voimme iloita myös toistemme täydellisistä löydöistä. <3 Mielenkiintoinen tuo analyysisi Haahtelan naisista tässä ja hänen muissa teoksissaan - panen sen korvan taakse! Ja minulla on jo Bargumia lainassa, mm. Syyskesä. :) Olen jo makupalan vuoksi muutaman sivun lukenutkin, vaikka sen todellinen vuoro tulee vasta vähän myöhemmin, kuitenkin jo tänä vuonna. :)
Jum-Jum, sinäkin! Ja kyllä, tämän nimikin on ihan mahtava. Se pakottaa pohtimaan nimen merkitystä. Kivaa, että muutkin havaitsevat yhtäläisyydet tämän ja Fagerholmin Ihanien naisten välillä - tiedän, etten ole ihan hakoteillä. :)
Pekka, jee! Ja kiitos, minä ja hyvä makuni aivan punastumme tässä. :) Minäkin uskon, että minulla ja Haahtelalla on edessä vielä monia kauniita hetkiä yhdessä. <3 Ja voi, sinun täytyy kyllä lukea Ihanat naiset rannalla PIAN tai jopa HETI. Uskallan arvata, että pitäisit siitä paljon!
Pihi nainen, onneksi me mukavat Haahtelan fanclubin jäsenet emme syrji muitakaan (kirja)ihmisiä. :D Kirjan tyyli on sellaista aika viileää tarkkailua, joka ei varmasti kaikkia miellytä, mutta minuun se uppoaa kuin sormi nenään. Ihania naisia rannalla suosittelen iloissani kaikille, ja olisi tosi kiva lukea sinun arviosi siitä! Tekisi itse asiassa mieli lukea se uudelleen minunkin, mutta hitsi kun tuota luettavaa riittää muutenkin..
Susa, voi lue tämäkin! Ja minä luen kyllä sen Elenan. Ja muutkin. Seuraava Haahtela saattaa silti olla se alkuvuodesta ilmestyvä uutuus. :)
Zephyr, voi ihanaa, meitä on kaksi! Odotan hämmentynyttä Elena-arviotasi. :)
Tuulia, on aina mahtavaa kuulla, että saa jonkun kiinnostumaan kirjasta, josta on tykännyt - jopa lukemaan sen. Suosittelen hyvin, hyvin lämpimästi!
Kaisa, tuo on ihan totta, että muidenkin lukijoiden puolesta tulee tosi iloiseksi, kun he löytävät Helmiä. :) Voi onnetarta, hän selvästi yrittää kerota sinulle jotakin! Olisi ihanaa ja oikein, jos lukisit tämän kirjan, kunhan ehdit. :) Jään odottelemaan!
Pitääkö munkin nyt lukea Haahtelaa? Ja ehkä liittyä fanikerhoonkin? Olen nimittäin ollut aivan samojen ennakkoluulojen vallassa ja jättänyt Haahtelan lukematta (ja kuuntelematta, kerran sentään lainasin äänikirjan), mutta nyt sain kirjailijasta ihan eri kuvan. Tai rohkaisua, kun sinusta epäuskoisesta tuli käännynnäinen. :)
VastaaPoistaTekstinäytteen perusteella vaikuttaa siltä, että Haahtelaa kannattaa säästää hetkiin, joihin tuollainen kaunis ja keskittymistä vaativa teksti sopii. Kesällä voisi olla sellainen hetki... Sitä odotellessa. Naiset katsovat vastavaloon on muuten kiinnostava kirjannimi, se tuo mieleeni Vartion niin ikään kiinnostavanimiset teokset.
Jenni, kyllä pitää. Piste. :)
VastaaPoistaVaikka teksti tietyllä tapaa vaatii ajattelua ja keskittymistä, koin sen aika helppolukuiseksi omalla arkihälymittarillani. Tarkoitan siis sitä, että tätä pystyi lukemaan hyvin, vaikka oli keskeytyksiä ja hieman taustamelua. Johtunee lyhyistä lauseista jne. Esimerkiksi Cunninghamin Tunteja en pystynyt lukemaan kuin yksin, täydellisen hiljaisuuden vallitessa, ainakaan Clarissan osuuksia. Se oli sellaista tajnunnanvirtaa, pitkiä virkkeitä ja kappaleita. Haahtelan teksti on niin niukkaa, että siihen pääsee hyvin mukaan, eikä kärryiltä putoa, vaikka ympäristö olisi hektisempi.
On ihan totta, että Naiset katsovat vastavaloon -nimestä tulee Vartion kirjat mieleen. :)
Karoliina, nyt on pakko vastata mutu-tunteella, sillä olen lukenut kokonaan Haahtelalta vain Lumipäiväkirjan ja sitten taisi olla vielä yksi muukin...Niistä pidin.
VastaaPoistaSitten aloitin kaikkien kehumaa Elenaa ja en pitänyt ollenkaan.
Täydellisesti pidän Aki Kaurimäen elokuvista kuin myös miehen monista mielipiteistä. Aivan erinomainen haastattelu SuomenKuvalehdessä tänä syksynä, joka päättyi hyvin rohkeaan mielipiteeseen eräästä...
Tämä 'vastavalojuttu' oli tarkoitus ehtiä, mutta haluankin sen sijaan lukea sen yhden Shriverin -avioliittoromaanin.
Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
Leena, Aki Kaurismäki on kyllä piristävän radikaalikin mielipiteissään ja antaa kuvan suoraselkäisyydestä.
VastaaPoistaKiva, että luet Kaksoisvirheen! Se ei ollut minusta niin huippu Shriveriksi, mutta ehdottoman mielenkiintoinen silti, ja odotan tietysti arviotasi. Mukavaa viikkoa myös sinulle!