perjantai 4. marraskuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Olen taas jäänyt jälkeen kommentteihin vastailemisessa ja muiden blogien seurannassa, sillä eilen vietin illan katsomalla ihanaa Piiat-elokuvaa (joku saattaa muistaa, että The Help oli paras lukemani kirja vuonna 2010 - leffanakin se oli hyvin onnistunut sekä suloinen) ja juomalla viiniä rakkaan ystävän seurassa. Tänään taas olen huhkinut viikonlopun synttärijuhlien valmisteluiden parissa, sillä Stellan 5-vuotisjuhlia vietetään sekä lauantaina että sunnuntaina. Palailen ruotuun taas ensi viikon alussa.


Viime viikolla laitoin poistoon yhden parhaimmista romaaneista, joita olen koskaan lukenut (tai jopa parhaan), eli Lionel Shriverin Poikani Kevinin pokkariversiona. Sen voitti itselleen...


Maija Kirjojen keskellä -blogista!


Onnea voittajalle. :) Laitathan yhteystietosi profiilistani löytyvään sähköpostiosoitteeseeni viikon sisällä, niin postitan kirjan sinulle.


Tämänviikkoinen poistokirja on taas seuraava:
Ai, kun päivä olikin ihanan aurinkoinen (nimimerkillä pihaakin siivoamalla raatanut). Kyseessä on siis Amélie Nothombin Samuraisyleily (Otava 2009). 


Kustantaja kuvailee teosta näin:



"Amélie romanttisena? ”Nothomb on kulttuurisokkien kuvaajana vailla vertaa.” – Lire
Kaksikymppinen belgialainen Amélie saapuu ensi kertaa lapsuutensa jälkeen Japaniin, toiveittensa maahan.
Koska tehokkain tapa oppia japania on opettaa ranskaa, hän hankkii oppilaakseen komean tokiolaisnuorukaisen.
Rinrin valkoisella mersulla nuoret huristavat romanssinsa etapilta toiselle ja törmäävät joka käänteessä väärinkäsityksiin – milloin kielellisiin, milloin gastronomisiin, milloin psykologisiin.
Älykköpiirien kulttikirjailijaksi nousseen Amélie Nothombin (s. 1967) palkittu romaani Nöyrin palvelijanne menestyi myös elokuvana."
Romaanista on kirjoittanut lisäksi ainakin Zephyr ja vähemmän ihastuneen pätkän tässä jutussaan anni.M.
Tämä on kovakantinen ja lukematon nide, sillä sain sen aikanaan erään työtehtävän yhteydessä, mutten sitten tarvinnutkaan kirjaa.
Arvontaan voi osallistua ensi viikon torstaihin, 10.11., klo 17.00 saakka. Kuka tahansa voi osallistua kommentoimalla tätä postausta ja ilmoittamalla halukkuutensa osallistua. Lisäarvan saa, jos on rekisteröitynyt lukijani (tuossa oikeassa sivupalkissa näkyvässä Google-raadissa,) ja/tai linkittämällä arvontani omaan blogiinsa tai muulle julkiselle sivulle. Voittoja lähetän vain suomalaisiin osoitteisiin.
Onnea matkaan mukaan innostuville ja oikein hyvää viikonloppua kaikille! Nähdään taas ensi viikolla!

20 kommenttia:

  1. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta. Rakastan kaikkea kulttuurien kohtaamiseen liittyvää kirjallisuutta!

    Olen lukijasi ja linkitän tämän blogiini =)

    VastaaPoista
  2. Tämä kirjailija kiinnostaa, olen lukenut häneltä yhden kirjan aikaisemmin! Osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  3. hee! ei varmaan pitäisi kommentoida, muta mä en tykännyt tästä yhtään :) (mutta onhan tästä paljon tykättykin ja joskus se vaan herättää mielenkiintoa kun joku suomii...) mun tyrmäysarvio on täällä http://ootaluenekaloppuun.blogspot.com/2010/08/muutama-valta-naita-osastolta.html
    ja en osallistu arvontaan kun olen tämän lukenut.

    hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla olen mukana:) Mukavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
  5. Kaksi arpaa mulle ja hauskaa viikonloppua sekä kivoja synttärijuhlia!

    VastaaPoista
  6. Jätän arvonnan väliin, mutta kirja kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Nöyrin palvelijanne jäi mieleen hyvänä lukukokemuksena juurikin tuosta kulttuurien kohtaamisesta, ja tässä näkyy olevan samaa tematiikkaa. Olen lukenut Nothombilta myös Métaphysique des tubes (ei kai suomennettu), jossa aiheena oli lapsuusvuodet Japanissa. Siihen en kyllä erityisesti ihastunut.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi miten mahtavaa! Täytyy laittaa sähköpostia heti, ettei unohdu :)

    Tämän kertaisen poistoperjantain jätän väliin.

    VastaaPoista
  8. Minä en osallistu tällä kertaa arvontaan, Samuraisyleily on jo luettu ja yritän pitää hyllyn aisoissa :).

    En ole vielä lukenut tuota Piiat -kirjaa, enkä katsonut elokuvaakaan. Minulle kävi vähän sellainen arviointivirhe, että kirjasta ensimmäisen kerran kuullessani luulin sen kertovan Suomen kurjuudesta jossain 1800 -luvun Suomessa enkä ollut yhtään sillä tuulella. En tiedä mistä olen keksinyt että vain suomalaisia kotiapulaisia sanottaisiin piioiksi, muualla ne olisivat kotiapulaisia (tai aiemmin orjia...). Hassua.

    VastaaPoista
  9. Osallistun kahdella arvalla!

    En ole lukenut yhtään Nothombin kirjaa, mutta olen nähnyt elokuvan Nöyrin palvelijanne. Siitä en pitänyt yhtään, vaikka elokuvaa kehuttiin paljon. Olisi kiva tietää, pitäisinkö Nothombin kirjoittamisesta.

    VastaaPoista
  10. Näytät ihan lapselta tuossa postauksen kuvassa :) Terveisin pikkusiskosi.

    VastaaPoista
  11. Osallistun kahdella arvalla :) Rupesi ihan hirmuisesti kiinnostamaan tuo kirja.

    VastaaPoista
  12. Osallistun kahdella arvalla. Kulttuurien väliset yhteentörmäykset on aina antoisa aihe.

    VastaaPoista
  13. Onnea matkaan kaikille toistaiseksi osallistuneille!

    anni.M, kyllä tietenkin saa kommentoida poistokirjoja noinkin, ja linkitän nyt tuon arviosi juttuunkin. Muistelinkin, että olin lukenut tästä negatiivisia kritiikkejä, mutta Google ei niitä löytänyt ekoille sivuilleen. :)

    Luru, minuakin kiinnostaa kulttuurien kohtaaminen, mutta Japani ei jostakin syystä hirveästi.

    Tessa, en ole ihan varma, onko tuo Piiat minustakaan hyvä käännös The Helpille. En nyt yhtäkkiä osaa sanoa, mikä olisi parempi, mutta minäkin assosioin sanan piika Suomen historiaan (ja sanan maid Englantiin). En kyllä pidä myöskään Ruotsin ratkaisusta nimetä kirja Nicevilleksi.

    Margit, minullakin on mielikuva, että Nöyrin palvelijanne -elokuva olisi aika kehuttu. En ole nähnyt sitä enkä lukenut yhtään Nothombia.

    Maiju, eh-he-he. :D Olen niin nuorekas! Ehkä se johtuu siitä, että otsaryppyjä ei kerrankin erota. :D

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana, tämä kirja ei ole minulle lainkaan tuttu ennestään ja kansikuva olisi saattanut estää lähemmän tuttavuuden teon, mutta näin esiteltynä alkaa kiinnostaa..

    VastaaPoista
  15. Osallistun kahdella arvalla! Luin joskus Nöyrimmän palvelijanne, ja vaikkei se muistaakseni silloin iskenyt täysillä, Japani kiinnostaa aina :)

    VastaaPoista
  16. Kahdella lähden minäkin mukaan, minuakin Japani kiinnostaa aina :-)

    VastaaPoista
  17. Vielä ehdin :--)
    Eli mukaan kahdella arvalla, liityin lukijaksi :> Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...