Kirjavan kammarin lukumaraton

Tunti 0, klo 15.00


Nyt se alkaa. Kirjoitan tätä oikeasti klo 14.15 ja ajastan jutun kolmeksi, jolloin hyökkään jo ensimmäisen kirjan kimppuun. Kävin äsken hakemassa vielä kirjastosta sen Kate Chopinin Heräämisen ja päätin lisätä pinoon vielä eilen saamani Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsen. Olen katsellut, että valikoimassani on joitakin yhteneväisiä teemoja, jotka saattavat ohjata lukuvalintojani, mutta tärkein kriteeri olkoon edelleen fiilis.


Taidan aloittaa Joyce Carol Oatesin romaanilla Kosto: rakkaustarina, koska Oates on kirjailija, jota olen kiihkeästi halunnut lukea jo vuosia, mutten ole jostain syystä vielä lukenut. Lisäksi Kostoa on ehkä parempi lukea tuolla auringonpaisteessa ja linnunlaulussa kuin illan pimeydessä.


Maratonvalmistelut eivät sujuneet ihan suunnitelmieni mukaan. Olin ajatellut nukkua oikein myöhään, että olisin kunnolla levännyt, mutta en saanutkaan enää unta miehen lähdettyä töihin heti kahdeksan jälkeen. Olin kai niin innoissani tästä maratonista. :) Sitten ajattelin, että aloitan päivän oikein rennosti, enkä ainakaan lue mitään, mutta päädyin lopulta heti aamusta lukemaan ja korjailemaan omaa käsikirjoitustani 150 sivua, jotka olin jo edellisenä iltana saanut muka valmiiksi.


No, kaikesta huolimatta olen todella innostunut siitä, että kohta se alkaa, ja odotan malttamattomana. Käyn vielä kitkemässä etupihalla ja sen jälkeen onkin hyvä oikaista aurinkoon lukemaan.


Ainakin minulla on paljon ruokaa. Tavoistani poiketen ostin kaikenlaisia eineksiä ja naposteltavaa, vaikka olisin selvinnyt vallan hyvin ilmankin. Tuntui vain, että nyt täytyy saada kaikki mahdolliset varastot täyteen. Jos kyllästymispisteessä tuntuu, että lukemista helpottaa, kun saa syödä jääkaapista valmiin vuohenjuusto-tomaattileivän, olkoon sitten niin. Olen varustautunut. :)


Minulla on myös paljon erilaisia juomia. Olen käytännössä lopettanut limujen ja energiajuomien nauttimisen, mutta nyt ostin häpeilemättä kevytkokista ja sokeritonta Red Bullia. Tuhlasin myös rakastamaani jääkahviin ja ostin vielä alkoholitonta olutta, sillä liian aikaisin ei sovi alkaa tissutella helteestä ja perjantaista huolimatta. Täytyy jaksaa lukea pitkälle yöhön. Mutta on minulla sentään hyvää viiniäkin loppuiltaa varten.

***

Tunti 2, klo 17.00

Oatesin Koston lukeminen sujui nopeasti. Olin arvellut sen noin 150 sivussa menevän kolmisen tuntia, mutta lopulta aikaa kului vain tunti neljäkymmentä minuuttia. Kirja oli kyllä nopealukuinen, sillä taitto oli väljä, sivuilla paljon valkoista, eikä teksti ollut lainkaan vaikeaselkoista.

Järkyttävää tekstin sisältö toki oli, mutta kirjasta ei jäänyt kuitenkaan paha mieli, niin kuin olin pelännyt. Mielenkuohua enemmän lukemista hidasti ajoittain naapurit, jotka grillasivat ja söivät ulkona, ja joiden jutustelua jäin välillä väkisin kuuntelemaan. :D Luin koko teoksen ulkona ihanassa auringonpaisteessa. Aurinko meni pilveen juuri, kun olin lukemassa ihan viimeisiä sivuja. Nyt siirryin sisälle ja lämmitin syötäväksi eilistä tofuwokkia.

Olin ajatellut, että seuraava kirja voisi olla teemaa jatkaen Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata, mutta ehkä luen raiskausten väliin kuitenkin jotakin valoisampaa. Valinta oli lopulta yllättävän vaikea, mutta päätin lopulta aloittaa Hernán Rivera Letelierin chileläisromaanin Elokuvankertoja.

***

Tunti 3, klo 18.00

Elokuvankertoja oli todellinen pienoisromaani: vain 133 pientä sivua ja edelleen väljällä taitolla. Luin sen alle 40 minuutissa. Tarina ei ollut ihan niin valoisa kuin olin ajatellut eikä tässäkään selvitty täysin ilman seksuaalista väkivaltaa. En oikein osaa vielä sanoa, mitä mieltä olin kirjasta, mutta palaan asiaan myöhemmin varsinaisen arvion myötä.

Nyt toivon onnistuvani valitsemaan jotakin muuta. Olisin voinut jatkaa latinalaisamerikkalaista teemaa Gabriel García Márquezin Muistojeni ilottomilla huorilla, mutta mieleni tekee lukea Claes Anderssonin Jokainen sydämeni lyönti -muistelma. Tämän kanssa menee todennäköisesti hieman pidempään. Lukeminen ei vielä väsytä yhtään, mutta harmittaa, kun ei voi lukea kaikkia kirjoja kerralla. :)

***

Tunti 5, klo 20.44


Claes Anderssonin muistelmateos oli kyllä ihana. Ei ehkä niin ihana kuin odotin, mutta toisaalta odottamattomalla tavalla parempi. Lukiessa meni 2,5 tuntia, sivuja kirjassa on 175. Olin tätä lukiessani jo selvästi levottomampi. Se ehkä johtui pitkälti siitä, että kirja haastoi ajattelemaan ja vertaamaan omiin kokemuksiin. Niinpä katselin välillä ikkunasta ulos, ajattelin ja muistelin. Mutta hyppäsin välillä myös tietokoneella muistaessani, etten ole edes katsonut, mikä toukokuun päivittäisen valokuvahaasteen tämänpäiväinen aihe on ("Unusual" - taidan kuvata päivän päätteeksi sen tekstimäärän, joka tuli luetuksi) tai yrittäessäni selvittää, kuka kirjailija on Anderssonin ex-vaimo (en saanut selville, ehkä tämä pitäisi tietää muutenkin). Ja kirjoittelin tekstiviestejä juuri matkoilta palanneen isosiskon kanssa.


Nyt on sellainen olo, että voisin tehdä jo muutakin kuin lukea, mutta minkäänlaista epätoivoa ei ole ilmassa. Ihan hyvillä mielin aloitan seuraavan teoksen. Enkä ole vielä päättänyt, mikä se on. Päätän kohta. Huomaan, että kun pöytä on täynnä hyviä kirjoja ja jääkaappi täynnä herkullisia ruokia ja juomia, minusta tulee vähän neuvoton. Kaikkea tekisi vähän mieli, mutta tuntuu, ettei lopulta mitään niin paljon, että se ansaitsisi tulla valituksi kaikkien muiden joukosta.


Kaikenlaista. Nyt menen kuitenkin valitsemaan sen seuraavan kirjan.


Päätös on tehty ja sinetöity. Helmi Kekkosen Valinta. Ja ai niin, Anderssonia aloittaessani otin rehvakkaasti kaveriksi kokista ja sipsejä, mutten jaksanut kovin paljon. Puolivälissä kävin sitten tuon kuvatun Jaakobin painin ja valitsin lopulta Starbucks Frappuccinon, mutta sekään ei lopulta maistunut kovin hyvältä, kun en onnistunut kunnolla perustelemaan valintaa itselleni. Nyt täytyy kyllä lopettaa näin vakava suhtautuminen näihin elämän suuriin valintoihin. Onneksi juuri nyt vatsa onkin niin täynnä, ettei mitään tee mieli.

***

Tunti 7, klo 22.32

Valinta on vielä kesken. Olen lukenut 1,5 tuntia ja edennyt 85 sivua. Kieli on sellaista, että se ottaa enemmän aikaa. Hienoa, kieli siis. Sekä Anderssonin teoksessa että tässä Kekkosen romaanissa käsitellään muistoja ja muistamista. Niitä olen sitten miettinyt ja äsken oli pakko nousta kaivamaan esiin yksi valokuva lapsuudesta. Olen siinä täyttänyt juuri kolme ja muistan kuvanottohetken ympäriltä sellaista, että olen varma muistavani itse, en kenenkään kertomana. Mutta pakko sanoa silti, että ainakin kuvittelen muistavani. Muisti on juonikas.

Meidän kuopus on juuri täyttänyt kolme. On yhtä aikaa hauskaa ja pelottavaa ajatella, että hänelle alkaa jo syntyä pysyviä muistoja. Toisille syntyy toki jo paljon aiemmin ja toisille vasta myöhemmin.

Halusin kirjoittaa tämän välipäivityksen oikeastaan siksi, että aloin miettiä sitä, minne sijoitamme kirjojen tapahtumat päässämme. Olen jutellut tästä siskojeni kanssa ja meille on yhteistä se, että lukemamme kirjat tapahtuvat jommassakummassa mummilassamme. Tai mummin ja ukin mökillä. No, nyt noilla paikoilla on jo eri nimet, mutta kuitenkin. Mistähän sekin johtuu? Eivät ne ikinä omaan lapsuuskotiin sijoitu, en ainakaan muista. Mutta nyt huomasin Valintaa lukiessani, että sijoitan sen appivanhempien kesäpaikkaan, jota mekin käytämme paljon. Eivät talot ulkoa tai sisältä varmaan koskaan ihan yksi yhteen ole, mutta silti tunnistettavissa.

Ajattelin ensin, että ei tämä aina päde, että kyllä nyt ainakin Elokuvankertojan aaltopeltihökkelin kuvittelin ihan itse, mutta sitten tajusin, että kyllä senkin pohja oli päässäni toisesta mummilastamme. Ihan hassua. Pitäisi alkaa miettiä tätä ihan järjestelmällisesti.

Nyt jatkan lukemista. Se on edelleen ihanaa.

***

Tunti 8, klo 23.45

Sain juuri Valinnan loppuun. Siinä oli 160 sivua ja aikaa kului melkein kolme tuntia. Tämä oli tosiaan kieleltään ja muutenkin sellainen kirja, jota luki vähän hitaammin. Ehkä pitkä putkeenlukeminen ja kellonaikakin alkavat vähitellen vaikuttaa. Kirjan loppu oli hieno. Pidin Valinnasta myös muuten, mutta tätäkin täytyy vähän sulatella ja palata asiaan myöhemmin paremmin.

Ei tee vieläkään mieli lopettaa lukemista. En ole vielä yhtään miettinyt, mitä seuraavaksi ja kuinka kauan mahdollisesti vielä jaksan ennen kuin uni tulee. Tai ehkä olisi kiva katsoa vielä vähän telkkaria ennen kuin menen nukkumaan. Mutta kyllä minä vielä jonkun ainakin aloitan. Käyn nyt valitsemassa.

Äh, vaikea valita. Tekee ainakin mieli lukea vaihteeksi englanniksi. Mietin vielä The Great Gatsbyn, Beside the Sean ja Who's Afraid of Virginia Woolfin? välillä. Ehkä pidän pienen tauon ja päätän sitten. Ai niin, pitää ottaa nopeasti vielä se päivän kuvakin.


Lisäys klo 0.07: Päätin lukea vielä Véronique Olmin Beside the Sean. Mutta ensin selailen vähän kanavia. Ja ai niin, Valinnan aikana söin vähän leipää ja voita, join vähän viiniä. Nyt tekisi taas vähän mieli leipää. Voisin elää pelkällä leivällä.

***

Tunti 12, klo 3.00

Puoliväli. Nyt menen nukkumaan. Beside the Sea ei ollut fiksu valinta yön viimeiseksi kirjaksi. Ei etenkään, kun on ollut 1,5 viikkoa erossa lapsistaan ja ikävä on kova. Onneksi tulevat huomenna kotiin. Olmin kirjassa on 111 sivua ja luin sitä noin kaksi tuntia. Rankka trippi, huhhuh.

Laitan kellon soimaan kuuden tunnin päästä, mutta saa nähdä tarvitsenko enemmän unta. Yleensä kuusi tuntia riittää. Ehdin varmaan huomenna lukea vielä pari kirjaa. Katsotaan sitten aamulla, mitä ne ovat. Ainakin nyt tuntuu, että haluaisin lukea jotakin hyväosaisten turhaa, omahyväistä märehdintää. Vaikka sen Gatsbyn tai sitten H. Tikkasen valitusta. Tai oikein onnellisen lapsuuskuvauksen, niin kuin Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsi takakannen perusteella ehkä on.

Ja ehkä luen vielä ihan vain yhden humoristisen jutun Anna-Leena Härkösen Kauhun tasapainosta painajaisia välttääkseni. Hyvää yötä ja huomiseen!

***

Tunti 18, klo 9.26

Heräsin suunnitelmien mukaisesti yhdeksältä. Öinen ahdistus on onneksi mennyttä, oli vaikea saada unta edes silloin kolmelta, kun Olmin kirja pyöri mielessä. Se oli hyvä teos, mutta mietin taas näiden superahdistavien kirjojen funktiota, niin kuin joskus kauan sitten blogissakin.

Hyvinkäällä on tapahtunut ikäviä, mutta Espoossa aurinko paistaa, lukuinto on aina uusi ja lapsetkin palaavat tänään maman hoiviin. Hain äsken jääkaapista tähän yöpöydälle vähän energiajuomaa ja frappuccinoa - nyt ei tuhlata aikaa kahvinkeittoon - joilla ajattelin jaksaa, kunnes tulee nälkä. Monien muiden tapaan en syö yleensä aamiaista. Perheen yhteisillä lomilla meillä on tosin tapana tehdä siitä koko päivän upein ateria ja ihana hetki.

Luin eilen Härkösen kokoelmasta yhden jutun, ja vaikkei se hirveästi säväyttänyt (oli siinä siis paljon hauskaa, mutta olen nirppanokka), ajattelin jatkaa Kauhun tasapainon parissa herätäkseni kunnolla. Sitten luulen siirtyväni ulos lukemaan, ja ainakin nyt kiinnostaisi eniten tutustua Henrik Tikkasen Yrjönkatuun.

Kiitos muuten ihan kauheasti kommenteista, tsempeistä ja tykkäämisistä täällä ja Facebookissa. Luen ja huomioin kaikki, ja olen niistä tosi iloinen, vaikken vielä keskity niihin vastailemaan. Kiva, kun olette hengessä mukana!

***

Tunti 19, klo 10.40

Härkösen 141 sivussa meni noin tunti, vähän yli. Jaa-a. Pidin näistä kolumneista aikoinaan Imagessa tosi paljon, mutta ehkä ne ovat vähän vanhentuneet. Tai minä olen. Joka tapauksessa kokoelma oli minusta vähintään epätasainen. Sentään pari kertaa nauroin ääneen, mikä on minun kohdallani jo meriitti. :)

Nyt sitten ulos Henrik Tikkasen kanssa. Lähikirjastossamme ei ollut Tikkas-hyllyssä niitä kehutumpia osoitekirjoja, joten Yrjönkadulle mennään. Nyt alkaa muuten tulla jo paniikki siitä, etten millään - tietenkään - ehdi maratonin aikana lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin. Ihan niin kuin niitä ei sitten ikinä enää voisi.

***

Tunti 21, klo 12.45

Henrik Tikkasen kanssa kului 1,5 helteistä tuntia. Ulkona on todella kuuma! Tulin vähäksi aikaa sisälle, etten pala ihan poroksi. Yrjönkatu ei ollut välttämättä erityisen laadukas teos, mutta oli se mielenkiintoinen. Ihan jo siksi, että oli kiinnostavaa lukea ensi kertaa Henrik Tikkasen omaa tekstiä, miestä joka on hänen vaimonsa kautta kasvanut silmissäni lähes myyttisiin mittoihin. Demonisiin myyttisiin mittoihin, mutta kuitenkin.

Lukiessa söin brunssina sen aiemmin mainitun vuohenjuusto-tomaattileivän. Ja join sekä kokista että paljon vettä. Pitäisi varmaan syödä taas myös perunalastuja tai muuta suolaista, koska alhainen verenpaineeni saa minut kestämään hellettä aika huonosti ja suolanpuute aiheuttaa inhottavia elohiiriä.

Nyt on aikaa lukea vielä kirja tai kaksi. Tai jotakin siltä väliltä. Arvon tässä neljän kirjan välillä, mutta taidan valita nyt sen Ingmar Bergmanin Sunnuntailapsen, joka kertoo helteisestä päivästä. Luen yleensäkin mielelläni vuodenaikaan ja säätilaan sopivia teoksia.

Appivanhemmat lähtivät lasten kanssa juuri ajamaan Keski-Suomen kesäpaikasta tänne päin, eli he ovat täällä pian maratonin päätyttyä. Mahtavaa!

***

Tunti 24, klo 15.05

Nyt se on ohi. Viimeisten tuntien aikana iski levottomuus. Johtuiko se kuumuudesta vai kaikesta lukemisesta, en tiedä, mutta ensin lopetin kesken (sivulla 44) viehättävän Sunnuntailapsen. En siis sen huonouden vuoksi, vaan tuntui, että tässä tilanteessa tuollainen yhdenpäivän romaani etenee liian hitaasti. Aloitin sitten Petja Lähteen Poikaa, mutta senkin lopetin kesken (sivulle 41). Tuntui vain, etten jaksanut nyt lukea masentavista työttömyyslähiöistä.

Viimeisen tunnin aikana luin sitten vielä Gabriel García Márquezin Muistojeni ilottomat huorat (100 sivua). Luin siis yhteensä kai kahdeksan teosta. En ole varma, ylitinkö tavoitteeni, eli tuhat sivua, enkä ehdi sitä ihan vielä laskeakaan, sillä lapset tulevat kohta ja haluan käydä sitä ennen virkistävässä suihkussa ja vähän siivota paikkoja. Palaan siis vielä kerran tähän postaukseen tekemään lopullisen yhteenvedon.

Lyhyesti sanon kuitenkin, etten kokenut tätä lainkaan raskaaksi, vaan erittäin hauskaksi kokeeksi, jonka olisin ilman muuta valmis uusimaan joskus. Suosittelen lämpimästi!

***

Loppuyhteenveto, klo 23.45

Päivä ja ilta hujahtivat ihan huomaamatta ohi lasten palattua. Tällä säällä meillä juostaan lasten kotona ollessa nonstoppina ulos ja sisään, etu- ja takaovesta, niin omat kuin vieraat mukelot. Ja omat löytyvät milloin kotoa, milloin jommaltakummalta taloyhtiön leikkipaikalta, milloin naapurista ja milloin esimerkiksi puusta. Päivät eivät ole levollisia, sanoi maratoonari ihastuneena.

Mutta nyt lapset sentään nukkuvat ja voin istua alas kertaamaan suorituksiani. Luin maratonin aikana tosiaan kahdeksan teosta ja aloitin päälle vielä kahta, tässä järjestyksessä:

• Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina. Otava, 2010. Sivuja 152, aikaa 1h 40min.
• Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Siltala, 2012. Sivuja 133, aikaa alle 40min.
• Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. WSOY, 2009. Sivuja 175, aikaa 2h 30min.
• Helmi Kekkonen: Valinta. Avain, 2011. Sivuja 160, aikaa alle 3h.
• Véronique Olmi: Beside the Sea. Peirene Press, 2010. Sivuja 111, aikaa noin 2h.
• Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia. Otava, 2004. Sivuja 141, aikaa noin 1h.
• Henrik Tikkanen: Yrjönkatu. WSOY, 1980. Sivuja 138, aikaa 1h 30min.
• Ingmar Bergman: Sunnuntailapsi. Otava, 1993. Sivuja luettu 44, aikaa noin 40min.
• Petja Lähde: Poika. WSOY, 2012. Sivuja luettu 41, aikaa noin 30min.
• Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat. WSOY, 2006. Sivuja 100, aikaa 1h.

Sivuja kertyi siis yhteensä 1195. Minulla ei ollut virallista sivutavoitetta, mutta olin etukäteen laskeskellut, että olen todella ylittänyt itseni, jos luen vuorokauden aikana yli tuhat sivua. Joten jiihaa, totean todella ylittäneeni itseni. :D

Karkeasti laskettuna luin varsinaisesti noin 15 tuntia ja nukuin kuusi, joten muihin taukoihin kului lopulta kolmisen tuntia. Niistä pisin yksittäinen oli korkeintaan 45 minuuttia. Tunnissa luin keskimäärin (tauot poisluettuina) 80 sivua, mikä on minulle paljon. Olen joutunut työajan käytön vuoksi tarkkailemaan lukunopeuttani ja todennut, että se on yleensä keskimäärin 50 sivua tunnissa. Nyt varmasti halusinkin lukea nopeasti, mutta monet kirjat olivat myös hyvin nopealukuisia ja/tai väljästi taitettuja ja/tai pienikokoisia.

Luin muuten vain yhden kirjan englanniksi. Se ei ollut tietoinen päätös, mutta ehkä alitajuisesti suosin äidinkieltäni, jolla on yleensä nopeinta lukea. Alunperin muuten ajattelin, että luen lähinnä uutuuksia purkaakseni arvostelukappalepinoa, mutta en lopulta lukenut kuin yhden uutuuden ja aloitin toista. Melkein kaikki teokset on kyllä julkaistu (lukukielelläni) 2000-luvun puolella, joten suht tuoreita kirjoja ne kuitenkin olivat. Vanhimmat olivat Yrjönkatu vuodelta 1980 ja aloitettu Sunnuntailapsi vuodelta 1993.

Kirjoitan näistä kaikista (loppuunluetuista) myöhemmin omat arvionsa, enkä osaa vielä sanoa varmaksi, mikä maratonin kirjoista nousee parhaimmaksi lukukokemukseksi tai jää mieleen suurimpana pettymyksenä. Sen verran kuitenkin sanon, että Oates, Andersson ja Kekkonen olivat juuri niin hyviä kuin odotinkin, tavallaan myös Olmi, mutta hänen romaaninsa oli myös ahdistavampi kuin kuvittelin, vaikka tiesin aiheen etukäteen. Kokemukseen tosin vaikutti myös lukuajankohta ja olosuhteet. Odotin myös Tikkasen teoksen olevan kiinnostava, mutta koska hänen teoksistaan juuri lukemaani ei ole kauheasti arvostettu, siitä yllätyin positiivisesti.

Pidin todella paljon myös Bergmanista, joka oli kirjailijana minulle uusi tuttavuus, eli hänen teoksensa jäi tosiaan kesken huonon hetken, ei teoksen laadun vuoksi. Luen kirjan ihan varmasti vielä loppuun. Toisesta keskenjääneestä, Lähteestä, en ole ihan varma. Todennäköisesti annan sille vielä toisen mahdollisuuden, mutta odotin kirjalta paljon, eikä alku saanutkaan minua syttymään. Toki luin vain hassut 40 sivua, joten kyllä kirja ansaitsisi vielä ainakin vähän jatkoa.

Toinen, johon hieman petyin odotuksiin nähden, oli Rivera Letelier. García Márquezista en oikein osaa vielä sanoa. Ajattelin, etten varmaankaan pidä kirjasta, mutta ehkä sitten kuitenkin jotenkin pidin. Olen lukenut häneltä aiemmin yhden teoksen, Rakkaudesta ja muista riivaajista, joten jonkinlainen ennakkoaavistus tyylistä minulla oli. Lattarikirjallisuus ei taida kuitenkaan olla minulle kovin iso juttu.

Nyt sanoisin, että suurin pettymys oli Härkönen. Yritin viime vuonna lukea pitkän tauon jälkeen hänen romaanejaan, enkä innostunut yhtään. Olen kuitenkin vaalinut hänestä kuvaa loistavana kolumnistina ja muutenkin hauskan asiatekstin kirjoittajana. Nyt luetun kokoelman kolumnit olivat ehkä kaikki minulle ennestään Imagesta tuttuja, mutta lukemisesta on niin paljon aikaa, että muistin hyvin harvan. Joukossa oli onneksi tosi hauskojakin hetkiä, joille harvinaista kyllä nauroin jopa ääneen, mutta aika moni kirjoitus oli minusta myös tylsä tai suoraan sanottuna huono. Luulen kuitenkin, että tämä johtui ennen kaikkea tekstin vanhenemisesta. Kolumnit tuppaavat olemaan sen verran ajankohtaisia, että nuo kymmenisen vuotta sitten julkaistut tuntuivat usein auttamattoman vanhanaikaisilta.

Äh, ei minun ollut tarkoitus kirjoittaa näin pitkästi ja tarkkaan lukemisistani. Yritän nyt sanoa lyhyesti tähän loppuun sen, että tämä maraton oli oikein todella hauska kokemus, jonka olin olettanut olevan rankka ja puuduttava, mutta joka oli lopulta kaikkea muuta. Jos minulle vielä joskus siunaantuu vastaavia tilaisuuksia, tempaisen ilman muuta jatkossakin. Moni muukin suunnittelee maratonia esim. kesäksi tai "kunhan tulee tilaisuus", ja vielä useampi taitaa siitä haaveilla. Rohkaisen ja kannustan kokeilemaan. 

Suosittelen maratonin ajaksi yksinäisyyttä. Ja aloitusajankohta kannattaa miettiä tarkkaan. Kirjainten virran Hanna oli minulle onneksi teroittanut, omasta kokemuksestaan viisastuneena, että kannattaa aloittaa iltapäivällä. Minunlaiseni yökukkuja olisi voinut aloittaa myöhemminkin kuin klo 15, mutta hyvin tämä näinkin toimi. Luin 12 tuntia ennen unia, mutta se ei tuntunut liian raskaalta. Tämän päivän pätkä jäi lyhyemmäksi, enkä päässytkään ihan samanlaiseen flow'hun kuin eilen, mutta se saattoi johtua paitsi kuumuudesta myös siitä, että tiesin maratonin kohta loppuvan ja sen päälle lasteni palaavan kotiin, joten mieli oli hieman levoton ja malttamaton.

Ja turhaan ostin niin paljon erilaisia juomia, herkkuja, naposteltavia ja helppoja eineksiä maratonia varten. Lukeminen oli itsessään niin kivaa, etten kaivannut mitään ylimääräistä kannustusta jääkaapilta. :) Tietenkin on hyvä - ja hauska - varustautua ja aina on ihanaa syödä sekä juoda hyvin, mutta olisin hyvin pärjännyt sillä, mitä kotoa yleensäkin löytyy.

Nyt vihdoin lopetan. Kiitos kanssaelämisestä ja kannustuksesta. Palaan vielä vastaamaan kommentteihinne myöhemmin, mutta tältä päivältä bloggailu saa riittää. Taidan katsoa vähän telkkaria - ja mennä sitten sänkyyn lukemaan. :)