Trilleritiistai - S.J. Watson: Kun suljen silmäni

S.J. Watson: Kun suljen silmäni (Before I Go to Sleep)
Kustantaja: Bazar, 2012.
Suomentanut: Laura Beck.
Kansi: Satu Kontinen/Claire Ward.
Sivuja: 385.
Genre: Psykologinen trilleri.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Minun nimeni on Christine Lucas. Olen 47-vuotias. Minulla on amnesia. Istun tässä, tällä vieraan oloisella vuoteella, ja kirjoitan päiväkirjaani ylläni silkkinen yöpaita, jonka tuo alakerrassa oleva mies - joka kertoo olevansa aviomieheni ja nimeltään Ben - ilmeisesti osti minulle syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni 46. Huoneessa on hiljaista ja ainoa valo tulee yöpöytäni lampusta - pehmeän oranssi hohde. Aivan kuin kelluisin valolammikossa."


En lue kovin paljon trillereitä, mutta nautin hyvin rakennetusta ja kirjoitetusta jännityksestä. Kiinnostuin brittiläisen S.J. Watsonin esikoisromaanista Kun suljen silmäni alunperin ulkomaisten blogiarvioiden kautta, ja kirja olikin minulle tuollainen onnistunut trilleri, jota luin mielelläni. Sen alkuasetelma on kiehtova ja kirja on hyvin kirjoitettu. Tyyli on minua miellyttävästi myös aika rauhallinen.


En ole taustatutkinut aihetta enkä siten tiedä, onko kirjan kuvaama muistinmenetys mahdollinen tai onko vastaavaa koskaan tapahtunut. Kirjan päähenkilö siis kärsii erikoislaatuisesta amnesiasta, jossa hän ei muista elämänsä viimeisintä 25 vuotta ja jossa jokaisen eletyn päivän muistot pyyhkiytyvät pois hänen nukkuessaan. Toisin sanoen päähenkilö Christine herää joka aamu paniikissa vieraassa ympäristössä ja kauhistuu nähdessään peilistä yli 20 vuotta odotettua vanhemmat kasvonsa.

Tuntuu, että viime aikoina Suomessakin on julkaistu paljon muistisairauksiin ja erilaisiin muistinmenetyksiin liittyviä romaaneja. Äkkiseltään tulevat mieleen ainakin Lisa Genovan Edelleen Alice (WSOY 2010), Selja Ahavan Eksyneen muistikirja (Gummerus 2010) ja Kathrin Schmidtin Et sinä kuole (WSOY 2011), ja on niitä varmasti muitakin. Trendi johtunee muistisairauksien yleistymisestä, ja joissakin kirjoista kuvataankin vanhuksia. Muistinmenetys on hedelmällinen lähtökohta monenlaisille tarinoille ja jännitykselle, joten ei ihme, että sitä käytetään paljon - myös elokuvissa.


Kun suljen silmäni -romaanissa tuoretta on kuitenkin tuo uusien muistojen jatkuva katoaminen nukkuessa. Watson onnistuu kuvaamaan Christinen tuntemuksia uskottavasti ja toistamatta liikaa, vaikka Christinelle sama tilanne toistuukin joka aamu. Kirjassa päästään eteenpäin, koska eräs lääkäri kehottaa Christineä pitämään päiväkirjaa ja soittaa tälle joka päivä esitellen itsensä ja kehottaen tätä etsimään päiväkirjansa.


Vähitellen Christine alkaa havaita, että kaikki hänen elämästään kerrottu ei täsmää hänen havaintojensa kanssa. Tavallaan arvasin lopun paljastuksen jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta en ollut siitä varma, vaan epäilin Christinen tapaan välillä vainoharhaisesti kaikkia ja kaikkea. Ja vaikka käänteen mahdollisuus välähti mielessäni, en osannut järkeillä sitä loppuun asti, ja ehkä siksikään en tuntenut lopussa pettymystä todellisen yllätyksen puuttuessa.


Tarina kulki sujuvasti ja sitä luki kiinnostuneena eteenpäin haluten tietää, miten kaikki ratkeaa. Kohtaan harvoin kirjoja, joita minun olisi ihan pakko lukea aamuyöhön asti tai jotka jännittäisivät minua liikaa, eikä tämäkään sellainen ääritrilleri minulle ollut. Jollekin toiselle se saattaa kuitenkin sitä olla, ja minä olen tyytyväisempi näin. Pidin tekstin levollisuudesta ja siitä, että kirjassa oli myös suvantovaiheita, joiden aikana voi miettiä lukemaansa. Proosa oli ihan kaunista, mutta ei tämä tietenkään mikään lyyrisen korkeakirjallinen teos ole.

Luin äskettäin suomalaisen kustantajan Facebook-sivulta, että Kun suljen silmäni -romaanista tehtävän elokuvan pääosaan on palkattu Nicole Kidman. Varmasti hyvä valinta, vaikka lukiessani kuvittelin Christinen melko arkiseksi ja harmaaksi. Se johtui varmasti muistinmenetyksestä, sillä ei minulla muuten pitäisi olla syytä kuvitella 47-vuotiasta kirjailijaa näkymättömäksi vanhukseksi. Kidman on muuten pääosassa toisessakin brittiläisestä romaanista tehtävässä elokuvassa, eli Little Beessä. Molemmat elokuvat haluan ehdottomasti nähdä.


Kirja on ollut muutenkin suuri menestys ympäri maailmaa. Se on käännetty jo yli 40 kielelle.


"Tuuli leyhyttää huoneen verhoja. Kuulen junan äänen etäältä. Huutoja laiturilta. Alhaalla kadulla joku huutaa 'Vittu!' ja kuulen särkyvän lasin ääntä. En haluaisi jatkaa lukemista, mutta tiedän että minun on pakko."


Osallistun tällä romaanilla haasteeseen Ikkunat auki Eurooppaan: Iso-Britannia.


Kirjasta on blogannut myös Rachelle.