Kustantaja: Otava, 2010.
Kansi: Päivi Puustinen.
Sivuja: 159.
Genre: Unenomainen nykyproosa.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Samalla tunsin kuinka kirjoittaessani elämä kutistui ympäriltäni, katosi työhuoneen hämärään, iltoihin ja öihin, joiden suojassa tarinat kasvoivat. Päivä päivältä tunsin olevani yhä syvemmällä kirjan maailmassa, joka ei päästänyt minua otteestaan edes silloin kuin olisin halunnut, se valtasi kaiken mitä ympärillä oli. Ja jos aluksi olin yrittänyt vastata sanoilla tuohon epämääräiseen suruun, jota olin aina jollain tapaa kokenut, huomasin, että yhtenä päivänä suru oli muuttunut todelliseksi menetykseksi. Se eristi minut muista, ja huoneen ovi pysyi kiinni silloinkin kun olin jo kuvitellut tulleeni pois."
En tiedä, onko minulla enää mitään uutta sanottavaa Joel Haahtelasta ja hänen kirjoistaan. Jotakin, mitä en olisi jo sanonut täällä, täällä tai täällä. Haahtela on taas ja edelleen upea. Hän kirjoittaa niin, että se osuu sydämeeni ja uppoan johonkin toiseen maailmaan, toiseen ulottuvuuteen.
Tällä kertaa pidin erityisen paljon oletetusta autofiktiivisyydestä ja muusta toden ja kuvitelman välillä leikittelystä. Ja lopusta - ah, loppu oli ihana! Yleisesti ottaen tämä oli kuitenkin aika vakava ja melankolinen teos. Mietin sitä, kuinka Haahtela on minulle "vuodenaikakirjailija" ja kuinka haluaisin lukea hänen kirjansa mieluiten juuri oikeina vuodenaikoina. Pyrin ajoittamaan loput haahtelat oikeille kuukausille, mutta koska olen päättänyt lukea Haahtelan tuotannon loppuun tämän vuoden aikana, se ei välttämättä täydellisesti onnistu.
Lukemistani kirjoista Naiset katsovat vastavaloon ja Traumbach ovat selviä kesäkirjoja, Lumipäiväkirja oli hyvä lukea juuri talvella ja tämä Katoamispiste olisi ollut parhaimmillaan syksyllä. Haahtela osaa kuvata eri vuodenaikoja erityisen vetoavasti ja romanttisesti, mikä saa oikealla hetkellä huokailemaan ympäristön ihanuutta ja "väärään" vuodenaikaan luettuna kaihoamaan kuvatun ajan perään.
Katoamispiste oli kaksi vuotta sitten Finlandia-ehdokkaana - ansaitusti. Go, Joel! Myös Haahtelan Elena on ollut ehdolla, mutta sitä en ole vielä lukenut. Tänään katsoin Yle Areenasta ohjelman Riikka Pulkkisesta, ja siinä esiintyikin itse J. Haahtela. Se oli minulle, Pulkkista vielä lukemattomalle, ohjelman mielenkiintoisin osuus. Haahtelan kirjat ovat niin häivähdysmäisiä, että kirjailija, ihminen, lihaa ja verta, on melkein outoa nähdä elävänä. Mutta hän vaikuttaa hyvin miellyttävältä ja sydämeltäänkin sivistyneeltä ihmiseltä - olen kuunnellut häntä livenäkin kahdesti. Ei tarvitse pelätä pettyvänsä, niin kuin joskus saattaa pettyä kirjailijan "vääränlaiseen" hahmoon hienojen kirjojen takana.
No, jonkin verran sanottavaa, uutta tai vanhaa, taidan lopulta aina keksiä, mutta en nyt kuitenkaan avaa Katoamispistettä tämän enempää. Moni on sen jo lukenut (lukekaa hienot, perusteellisemmat arviot, joihin löytyy linkit alla), mutta niille, joilla kokemus on vielä edessä, toivotan sateista, unenomaista seikkailua syksyiseen ulottuvuuteen maestro Haahtelan johdolla.
"Jos kaikki paikat, joissa olimme olleet, pitivät sisällään kaikkea aikaa mikä niihin oli kertynyt; jos jokainen hetki jäi toistumaan ikuisesti. Ja joskus, kun olosuhteet olivat oikeat ja rattaiden kehät osuivat päälletysten täsmälleen oikealla hetkellä, kaiken saattoi nähdä. Ihmiset, jotka liikkuivat ilman ääntä. Musiikin, joka kuului tyhjässä huoneessa. Kun soittajat olivat lähteneet, kun tuolit oli korjattu seinää vasten, kun luuli olevansa aivan tyhjä."
Katoamispisteestä ovat kirjoittaneet myös ainakin Linnea, Sara, Sanna, Katja, Pihi nainen, Naakku, Penjami ja Hanna. Huh, hra Haahtela on kerrassaan rakastettu kirjablogistaniassa - ja se on itse asiassa alkanut jo kääntyä häntä vastaan. Menestyksellä on hintansa.
Osallistun tälläkin kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.
Ihanaa, että ihastuit! Minulla Katoamispiste taitaa jostain syystä olla ainakin vielä nyt SE Haahtela. Mitä tähän nyt olisi sanomista, ai että. Sanon vaan että <3
VastaaPoistaNo ei mullakaan oikein ollut mitään järkevää sanomista. Tai tuntuu, että olen sanonut jo kaiken, kun olen Haahtelasta kirjoittanut puolen vuoden sisällä neljästi ja hänestä kirjoittavat koko ajan kaikki muutkin. :D Mutta aina voi tosiaan sanoa, että <3. :)
PoistaMinä luen tätä parhaillaan, mutta teos ei ole -vielä- imaissut minua niin voimakkaasti mukaansa kuin aiemmin lukemani Haahtelat. Noh, lukeminen on vielä hyvin alussa, joten saas nähdä, muuttuuko mieli vai miten käy.
VastaaPoistaTässä on ehkä jotakin vähän etäännyttävää, mutta todella taidokas tämäkin oli minusta, ja pääsin kuitenkin siihen "Haahtela-ulottuvuuteen". Mies on tunnelmien luomisen mestari. <3
PoistaMinullekin tämä Haahtela on SE Haahtela. Edelleen ensimmäiseni ja osittain ehkä siksikin rakkain. Ja luettu syystalvella, liekö siinä syy siihen, että tämä iski niin kovaa. En olekaan aiemmin tullut miettineeksi tuota vuodenaikaaspektia, mutta ilmeisen järkevältähän se tuntuu.
VastaaPoistaMinulle SE Haahtela on ainakin toistaiseksi Naiset katsovat vastavaloon. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen, mutta taitaa siinä muutenkin olla eniten elementtejä, jotka iskevät minuun. Ja kovaa. :)
PoistaOlen edelleen jotenkin hämmentynyt tästä miten kirjablogimaailma rakastaa Haahtelaa. Tai siis että tietysti mies sen ansaitsee mutta olen hämmentynyt siitä että täällä on sielunkumppaneita asian suhteen. Vuosikausia yritin kaikille selittää miten ihanasti Haahtela kirjoittaa, eikä kukaan kuunnellut tai uskonut! Ja sitten yhtäkkiä onkin maailma, joka on täynnä ihmisiä jotka rakastavat Haahtelan kirjoitustapaa! Ihanaa!
VastaaPoistaMulle edelleen SE Haahtela on Elena, jonka olen (äidin suosituksesta) aikoinaan lukenut, varmaankin silloin kun oli Finlandia-ehdokkaana.
Eikö olekin ihanaa! Täällä Haahtelaa tosiaan luetaan ja rakastetaan niin, että välillä unohtuu, ettei hän ole aivan yhtä tunnettu ja tunnustettu "tuolla ulkona". Tai toki on kirjallisuuspiireissä mm. kahden F-ehdokkuutensa myötä tunnustettu, mutta eihän hän sellainen koko kansan tuntema kirjailija ole.
PoistaElena on monien suurin suosikki. Odotankin sen lukemista tosi kovasti!
Luin vuosia sitten Lumipäiväkirjan jotenkin vahingossa ja rakastuin jo silloin, mutta SE Haahtela on kyllä Elena, se on kirja jonka olisin itse halunnut kirjoittaa. Katoamispiste oli myös suuren jäljen jättävä, ei vähiten siksi että myös Raija Siekkinen on minulle kovin tärkeä kirjailija, ehkä suomen paras novellisti.
VastaaPoistaAinoa Haahtela mistä en pidä on esikoinen, Kaksi kertaa kadonnut. Luin sen viimeisenä ja vertaaminen myöhempien hienouteen oli mahdotonta. Siitä kyllä tunnisti Haahteluuden mutta :)
Helmi, minä olen lukenut Siekkiseltä vain yhden novellin. Pidin siitä kyllä, mutta en niin hirveästi, että olisi tullut hankittua heti lisää luettavaa häneltä. Joskus vielä!
PoistaElenaa odotan, mutta tuota esikoista vähän pelkään. Joku muukin on minusta maininnut, ettei se yltäisi myöhempien tasolle, mikä on toki luonnollista. Mutta täytyy se tietenkin lukea, saa nähdä sitten.
Oi, ihanaa että tykkäsit! Tämä on minulle tähän astisista Haahteloista se kaikkein tärkein ja hienoin. Toki mulla on vielä monta hyvää Haahtelaa lukematta :).
VastaaPoistaMullakin on vielä puolet, ja saa nähdä, minne tämä lopullisella janalla asettuu. Nyt ehkä neljästä lukemastani neljänneksi. Olin Traumbachista heti sen luettuani vähän hämmentynyt, mutta sen arvo nousee koko ajan mielessäni ja muistelen sitä suurella lämmöllä nyt (ja nostan siksi ainakin tällä hetkellä tämän Katoamispisteen ohi).
PoistaKatoamispiste on mielestäni ehkä Haahtelan paras kirja, kaikkein taidokkain. Mutta se ei silti ole suosikkihaahtelani, koska Elena (joka näkyy olevan monille muillekin "se" kirja) ja nyt myös Tule risteykseen seitsemältä vetoavat minuun jollain ihan ihmeellisellä tavalla. <3
VastaaPoistaMutta takaisin Katoamispisteeseen. Kirja on taattua Haahtelaa: lempeän melankolinen, arvoituksellinen ja tuosta autofiktiivisyydestä pidin minäkin. Kirja sai minut kiinnostumaan Raija Siekkisen tuotannosta niin, että kyllä se Häiriö maisemassa on jossain välissä luettava.
Kyllä, tämä oli juuri sellainen hyvin taidokas, mielenkiintoinen, nerokas, muttei minullekaan ainakaan tässä vaiheessa yhtä vetoava kuin Vastavalo tai Traumbach. Siekkistä aion minäkin lukea joskus lisää.
PoistaMinulla tämä odottaa nätisti vielä hyllyssä, sillä luin tovi sitten Tule risteykseen seitsemältä, enkä halua ahmia kaikkia Haahteloita liian putkeen ;)
VastaaPoistaMinäkään en halua ihan putkeen ahmia, etenkään kun Haahtelalla on kuitenkin runsaasti toistuvia teemoja ja elementtejä kirjoissaan, mutta jätän niin helposti parhaatkin kirjailijat odottamaan ikuisesti, että tein itselleni tosiaan ihan Haahtela-aikataulun, että saan luettua hänen tähänastisen tuotantonsa tämän vuoden aikana loppuun. Ei sitä ole tietenkään mikään pakko noudattaa, mutta ainakin tähän mennessä tämä "yksi Haahtela joka toinen kuukausi" -tahti on tuntunut juuri sopivalta. :)
PoistaOlen nähnyt tuon kirjan työpaikallani. En välittänyt ottaa sitä itselleni, mutta siinä mainitusta Siekkisen Raijasta olen kyllä kuullut.
VastaaPoista