lauantai 16. kesäkuuta 2012

Listalauantai: Syksyn kirjatärpit

On pakko myöntää, että kesä on bloggaajan huonointa aikaa. Taas on lähes viikko vierähtänyt bloggaamatta tai blogeja lukematta ja syy on ollut lähinnä kauniissa säässä, joka on yllyttänyt viettämään illat ennemmin ulkona kuin sisällä koneen ääressä. Lukenut kuitenkin olen, niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja vaikken kaikista luetuista varmasti bloggaakaan, on sivupalkkiin kertynyt jo melkoinen rästilista kirjoitettavaa.


Tähän väliin halusin kuitenkin laittaa oman tärppilistani Suomessa syksyllä ilmestyvistä kirjoista. Kaikkia listattuja en aio itse lukea, mutta tässä kuitenkin eräs kattaus kiinnostavista uutuuksista hyvin epätieteellisellä metodilla koottuna. 


Luulen muuten, että kotimaisen kirjallisuuden osuus blogissani vähenee entisestään. Ainakin nyt minulla on sellainen olo, etten halua enää oman esikoisromaanini ilmestyttyä arvioida suomalaisten kollegoiden teoksia. Olen toistaiseksi päättänyt olla pyytämättä kotimaisesta aikuisten proosasta arvostelukappaleita. Varmasti yhä luen suomalaisia kirjoja ja hyvän kohdalle osuessa siitä takuulla kerronkin, mutten halua minkäänlaista arvostelupakkoa tai jääviysepäilyksiä omalta tai muidenkaan osalta.


Ja nyt sitten seuraakin pieni mainos tuosta omasta romaanistani, joka ilmestyy 11.9. Tammen kustantamana. Teksti on pientä hiontaa vaille valmis ja kannesta tulee ilmeisesti pitkälti oheisen kuvan kaltainen. En ole pitänyt kirjasta suurta ääntä täällä blogissa ensinnäkin siksi, ettei tämä ole minun kirjailijablogini vaan kirjablogi - yleisesti kirjoista, kirjallisuudesta ja lukemisesta.


Toinen syy hissukseen ololle on ollut se, että kirjoitus- ja editointiprosessi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa ja suuren osan ajasta olo on ollut epävarma. Mutta nyt on taas vaihteeksi sellainen hetki, että uskon kirjaan ja itseeni kirjoittajana, ja siksi uskallan romaania tässä vähän mainostaakin. Se on minun kirjasyksyni suurin tapaus ja isoin tärppi, mutta innostuksesta kihisten odottelen myös monia muita syksyn teoksia. Esimerkiksi nämä kaikki vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta:


Atena

  • Alex Capus: Léon ja Louis
    • koska olen ollut aistivinani innostusta tästä jo ilmestyneestä kirjasta
  • Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan
    • koska tämä kuulostaa tärkeältä ja minun olisi hyvä lukea enemmän keskieurooppalaista kirjallisuutta
  • Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut 
    • koska olen odottanut tätä kirjaa suomalaisena versiona ja tiedän, että Lappalainen on perehtynyt aiheeseen

Bazar
  • Tatiana de Rosnay: Mokka
    • koska olen pitänyt de Rosnayn aiemmista suomennetuista romaaneista Avain ja etenkin Viimeinen kesä
  • Kim Edwards: Unien järvi
    • koska muistelen lukijoiden intoilleen sekä tästä että Edwardsin aiemmasta romaanista

Gummerus
  • Petri Karra: Pakenevat unet
    • koska tämä kuulostaa kiinnostavalta ja olen hieman ihmeissäni, kun Karra on minulle ihan tuntematon nimi
  • Alice Hoffman: Punainen puutarha
    • koska tämä kuulostaa kauniilta lukuromaanilta
  • Chris Cleave: Poikani ääni
    • koska olen jo lukenut tämän englanniksi ja pitänyt kovasti - samoin kuin Cleaven toisesta romaanista, Little Been tarina
  • Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
    • koska tämäkin kuulostaa kiehtovalta ja on sitä keskieurooppalaista kirjallisuutta, jota voisin lukea enemmän
  • Katja Krekelä: Riepu ja iso riipijä
    • koska mm. Lumiomenan Katja kehui Krekelän aiemman Romiskon ja Stella voisi alkaa loppuvuodesta jo olla tälle sopivassa iässä
  • Paul Moran: Missä mangusti luuraa?
    • koska Stella pitää tällaisista etsimiskirjoista
  • Sanna Pelliccioni - Loviisa Kangas: Punajuuri
    • koska rakastan punajuurta
  • Tarot
    • koska tarot-harrastajana kiinnostaa nähdä, millainen opas nyt julkaistaan
  • Sovelluksina: Niko 2 ja Hugh Johnsonin viiniopas
    • koska lapset pitävät iPad-sovelluksista ja äiti viinistä

Helsinki-kirjat
  • Jera Hänninen ja Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi?
    • koska todella haluan ja koska tämä voisi olla minulle - ehkä liiankin optimistisena ja positiivisena ihmisenä - hyvä teos

Karisto
  • Sanna Eeva: Olot
    • koska kaunis kansi ja kotimaisen nuoren naisen ääni kiinnostavat
  • Riina Katajavuori: Perhehytti
    • koska olen pitänyt Katjavuoren teksteistä ja koska kirjan aihe osuu yksiin oman elämäntilanteeni kanssa
  • Enna Airik: Haavemaa
    • koska kannatan perinteitä noudattavien modernien satujen kirjoittamista
  • Hannu Hirvonen: Sadan asteen eskarikuume
    • koska Hirvonen on hirveän hyvä kirjoittaja ja koska meillä on elokuusta alkaen esikoululainen talossa

Like
  • Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
    • koska tämä on kirjasyksyn Tapaus
  • Alison Bechdel: Äideistä parhain
    • koska olen ymmärtänyt, että Bechdel tekee hienoja sarjakuvaromaaneja, vaikken ole niitä vielä itse lukenut


Minerva
  • John Finnemore: Robin Hood
    • koska tämä on klassikko
  • Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän
    • koska pidän Pelliccionin kuvituksista ja tämä kuulostaisi sopivalta meidän Danille

Otava
  • Riikka Pulkkinen: Vieras
    • koska tämä lienee Oksasen uutuuden jälkeen kirjasyksyn suurin tapaus
  • Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
    • koska olen yhä edelleen lukenut vain yhden Itkosen romaanin ja haluaisin lukea lisää
  • Heidi Köngäs: Dora, Dora
    • koska monet luottobloggaajani ovat saaneet minut uskomaan, että Köngästä pitäisi lukea
  • Hélène Grémillon: Uskottuni
    • koska tämä kuulostaa kauniilta, liippaa oman romaanini asetelmien lähettyviltä ja koska Kirjainten virran Hanna piti tästä
  • Olli Jalonen: Karatolla
    • koska kirjailijaan on pitänyt tutustua jo pidempään
  • David Nicholls: Kaikki peliin
    • koska Nichollsin Sinä päivänä oli kerrassaan ihana
  • Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
    • koska tämä kuulostaa hienolta, enkä ole aiemmin lukenut Hollinghurstia
  • Javier Marías: Rakastumisia
    • koska alkuasetelma kiehtoo ja koska olen lukenut aika vähän espanjalaista kirjallisuutta
  • Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
    • koska vihdoin luin ensimmäisen Oatesin ja pidin siitä paljon, niin kuin olin ajatellutkin
  • Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo: Viinistä viiniin 2013
    • kunnioituksesta, vaikken enää valitse viinejä tämän klassikko-oppaan mukaan oikeastaan koskaan (luotan jo omaan makuuni)
  • Antti Alanen: Elokuvantekijät
    • koska elokuva on kirjallisuuden jälkeen taiteenlajeista hienoin
  • Eppu Nuotio - Anna Nuotio - Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko
    • koska pidän Kristiina Louhin kuvituksista ja kirjan aihekin kuulostaa mukavalta
  • Mila Teräs: Telma ja kuiskausten koulu
    • koska Stella saattaisi alkaa olla tarpeeksi iso tälle kehutulle sarjalle

Schildts & Söderströms
  • Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
    • koska olen feministi ja tämä kuulostaa hauskalta
  • Stephen Fry: Koppava kloppi
    • koska Fry on ilmeisen hauska veikko, vaikken ole hänen teoksiaan vielä itse lukenut (mies on tuttu vain tv:stä)
  • Minna Lindeberg - Linda Bondestam: Allan ja Udo
    • koska pidän Bondestamin kuvituksesta ja kirjan aihe vaikuttaa tosi suloiselta

Siltala
  • Herman Koch: Illallinen
    • koska tiesin jo tämän esittelyä lukiessani, että kyseessä on minun kirjani ja koska tuoreet blogiarviot ovat vain vahvistaneet tunnetta
  • Umayya Abu-Hanna: Multikulti. Monikulttuurisuuden käsikirja
    • koska olen monikulttuurisuuden puolestapuhuja
  • Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé. Vanhemmuus Pariisin malliin
    • koska tämä herättää minussa voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan jo ennen kirjan avaamista
  • Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
    • koska aihe on kiinnostava ja koska Lappalainen osaa kuulemani mukaan kirjoittaa historiasta erityisen mukaansatempaavasti

Tammi
  • Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen
    • koska Pääskynen on yksi parhaista suomalaisista mieskirjailijoista
  • Sami Hilvo: Rouva S.
    • koska pidin Hilvon esikoisesta ja tämä kuulostaa ihan erilaiselta, hih
  • Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
    • koska tämä on minun - my precious
  • John Irving: Vapauttakaa karhut!
    • koska aion viimein tänä vuonna tutustua Irvingiin
  • Paul Auster: Talvipäiväkirja
    • koska minun täytyy kehittää Austeriin uusi suhde New York -trilogia-pettymyksen jälkeen
  • Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
    • koska tämä tuli niin tutuksi ulkomaisista blogeista ja kuulostaa hullulta
  • Annie Rigg: Kasvisruokamaanantai
    • koska olen kasvissyönnin puolestapuhuja
  • Kristiina Louhi: Tompan uusi koti
    • koska Kristiina Louhi ja Tomppa-kirjat ovat ihania ja tämä voisi vielä hetken mennä Danille, ennen kuin kasvaa näiden ohi
  • Tiina Nopola - Mervi Lindman: Siiri ja lumimies
    • koska tämä vuorostaan mennee vielä hetken Stellalle ja koska Mervi Lindman on mahtava kuvittaja
  • Maria Vuorio - Marjo Nygård: Satu meni saunaan
    • koska aihe kuulostaa hauskalta
  • Katerina Janouch - Mervi Lindman: Mistä on pienet vauvat tehty?
    • koska tämä on huippu (ja Mervi Lindman taas kuvittajana)
  • Sinikka Nopola ja Tiina Nopola - Salla Savolainen: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
    • koska olen innoissani uudesta kuvittajasta tässä hienossa kirjasarjassa
  • Sinikka Nopola ja Tiina Nopola - Christel Rönns: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
    • koska kiinnostaa, miltä Risto näyttää uuden kuvittajan silmin
  • Riitta Jalonen - Kristiina Louhi: Aatos ja Sofian sokeriletit
    • koska Aatos ja Sofia on suloinen kirja ja Jalonen/Louhi toimiva tekijäkaksikko
  • Esko-Pekka Tiitinen - Nikolai Tiitinen: Jätti ja jänöset
    • koska E-P on mahtava kirjoittaja (TJEU: esim. Villapäät) ja poikansa Nikolai taas suuri kuvataiteilija (TJEU: Kyyhkyn kysymys)

Teos
  • Monika Fagerhol: Lola ylösalaisin
    • koska Ihanat naiset rannalla on yksi suosikkiteoksiani (vaikka Diivaan en päässyt koskaan sisälle ja loppuja Fagerholmeja olen pelännyt liikaa aloittaakseni)
  • Ulla-Lena Lundberg: Jää
    • koska tämä kuulostaa väristyttävältä, enkä ole vielä lukenut Lundbergia
  • Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
    • koska pidin Niemen esikoisteoksesta Miten niin valo
  • A.S. Byatt: Pieni musta kirja
    • koska Byatt kiinnostaa, mutten ole vielä lukenut
  • Hilary Mantel: Syytettyjen sali
    • koska luin Susipalatsin ja tätä on jo Suomessakin hehkutettu
  • Linda Bondestam - Ulf Stark: Diktaattori
    • koska kirjan aihe kuulostaa hauskalta ja koska Bondestam on kuvittajana

WSOY
  • Eeva Kilpi: Kuolinsiivous
    • koska haluan lukea Kilveltä muutakin kuin yksittäisiä runoja, joiden edessä olen lähes poikkeuksetta polvillani
  • Linn Ullmann: Aarteemme kallis
    • koska olen pitänyt kahdesta lukemastani Ullmannin romaanista kovasti
  • Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
    • koska tämä on kehuttu ja palkittu ja kuulostaa herkältä
  • Majgull Axelsson: Kuparienkeli
    • koska kaikki kehuvat Axelssonin Huhtikuun noitaa
  • Heidi Linde: Jo nyt on!
    • koska tämä kuulostaa hauskalta ja koska Norjasta tulee niin paljon hyvää
  • Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin
    • koska sekä aihe että kirjoittaja kiinnostavat
  • Pija Lindenbaum: Henna hiipi piiloon
    • koska aihe on niin hyvä
  • Astrid Lindgren - Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset
    • no, koska tämä on Peppi-kirja, duh
  • Timo Parvela - Virpi Penna: Hyvän mielen iltasatuja
    • koska pidän Parvelasta kirjoittajana, Pennasta kuvittajana ja sekä hyvästä mielestä että iltasaduista käsitteinä
  • Yrjö Kokko - Aleksander Lindeberg: Pessi ja Illusia
    • koska minulla ei vielä ole hyllyssäni tätä aikuisten satua omana ja koska kannen perusteella kuvitus on upea

Huih, olihan siinä kirjoja! Ja nyt tietenkin kiinnostaisi, mitä syksyn kirjoja te odotatte ja löytyykö mikään niistä minun listaltani?

51 kommenttia:

  1. Paljon samoja ja paljon eri kirjoja, kun mun listassa (pari päivää sitten tein). Tammen listani oli lyhyempi ;D, mutta silti sain aika ison kasan luettavaa ensi syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., minä olen käynyt nyt niin huonosti blogeissa, etten ole juuri tutustunut vielä muiden listoihin. Mulla Tammen listaa pidentää erityisesti lastenkirjaosasto (vaikka on siellä aikuisillekin paljon hyvää). Tammi julkaisee tosi laadukasta lastenkirjallisuutta, mutta mulla vaikuttaa varmasti myös se, että olen tehnyt sen osaston eteen aikanaan paljon töitä ja siksi tekijöistä (kirjailijoista ja kuvittajista) on tullut tuttuja ja rakkaita.

      Poista
  2. Huih. Komean kattauksen keräsit! Minä en ole suunnitellut yhtään mitään, luultavasti luen jälleen kerran mitä sattuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, minä taas aina suunnittelen kauheasti, mutta luen silti välillä mitä sattuu. :)

      Poista
  3. Aika vaikuttava kattaus ja sieltä nyt päällimmäisenä nousee Sofi Oksanen ja Riikka Pulkkinen. Ja kyllä myös Sinun aarrettasi odotetaan palavasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. May, Oksanen ja Pulkkinen ovat kyllä varmasti monelle odotetuimmat tapaukset. Minä en ole tosiaan lukenut vielä kumpaakaan, joten en osaa siksi noita kirjoja niin odottaa. Molempien edelliset teokset ovat tosin tämänvuotisella haastelistallani, joten ne ainakin tulee luettua puolen vuoden sisään.

      Ja kiitos. :)

      Poista
  4. Paljon oli meilläkin samoja, oman listauksenihan tein juuri viikon alussa. Ainakin Léon ja Louise, Pakenevat unet, Poikani ääni, Olot, Illallinen ja Rouva S. löytyvät meidän molempien listoilta kuten myös Jää ja Byattin Pieni musta kirja.

    Oma listani on toki lyhyempi kuin sinun, mutta uskon että minulla on jo tuonkin kanssa tekemistä. Toki myös tuo sinun esikoisesi kiinnostaa, mutta ainakaan blogiin en sitä välttämättä tuo - se vain tuntuisi jotenkin kamalan hassulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, joo en minäkään tosiaan aio kaikkea tuota listattua lukea - ainakaan tämän vuoden puolella!

      Ja ymmärrän kyllä hyvin, jos et halua blogata kirjastani. Minäkin jätän mieluummin ainakin ns. virallisesti arvioimatta ne, joista en osaa sanoa, olisinko varmasti täysin objektiivinen.

      Poista
  5. Onnea esikoiskirjailijalle! :) Oli hauskaa kun bongasin sinut kirjoinesi katalogista; silmänräpäyksen verran piti miettiä että mikä tässä nyt on näin tuttua, ja sitten alkoi raksuttaa että hei, sehän on...!! :D

    Teoksen tarjontaa en olekaan vielä katsastanut, täytyypä käydä. Pidin paljon Marjo Niemen Juostu maa -kirjasta, joten lisääkin voisin lukea.

    Sen sijaan EN aio koskea kirjaan nimeltä Satu meni saunaan, koska olen traumatisoitunut kuultuani kyseisen fraasin aivan liian monta kertaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Teoksella on minun mielestä tosi kiinnostava syksy tulossa. En ole lukenut tuota Juostu maa -kirjaa, mutta tosiaan Miten niin valo oli minusta aikanaan hyvä (vaikken siitä enää paljon muista).

      Ja hahaha, anteeksi mutta nauratti tuo traumatisoituminen Satu meni saunaan -fraasista. :D Minulla ei ole vastaavaa, mutta ehkä hieman pomottavan luonteenikin vuoksi minua aikanaan muistutettiin varsin "ihanasta" (NOT!) Popedan Kersantti Karoliina -biisistä. :D

      Poista
  6. Blogistani löytyy minun listani. Samoja on, mutta sinun on kattavampi. :) En tuskin pääse niiden kimppuun vielä pitkään aikaan. Blogini on niin nuori ja minulla on monta vanhempaa kirjaa lukematta. Kun toisten blogeissa pyörii aina löytää jotain uutta loputtomaan listaan. Järjestykseen vaikuttaa paljon myös se mitä kirjaston hyllystä sattuu sinne mennessä löytymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, täytyypä käydä lukemassa myös sinun listasi, jahka ehdin. Minulla tulee uutuuksia lukuun arvostelukappaleiden vuoksi, mutta muuten pyrin lukemaan vanhempia kirjoja esim. omasta hyllystäni ja myös kirjastosta.

      Poista
  7. Nyökyttelen täällä sinun listallesi, koska kuten varmaan muistat, arvaat ja tiedätkin, olen katsellut monia samoja kirjoja. Tosin osin eri teoksiakin. Enkä minäkään missään nimessä edes haaveile lukevani kaikkia. :)

    Sinun aarrettasi odotan kovasti ja aion ostaa sitä myös lahjaksi muutamalle läheiselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä minä tosiaan muistan, arvaan ja tiedän. :) Ja kiitos. <3

      Poista
  8. Oi, elämme jännittäviä aikoja! Meidän kirjastojärjestelmässä näkyy jo varauksia kirjastasi :)

    En ole ehtinyt vielä tehdä omaa listaani, mutta minua kiinnostaa kovasti mm. Haavemaa, Illallinen, Jää ja Barnes. Kovasti kaikkea ihanaa tulossa!

    (Pitäisi olla sellainen sääntö, että kesällä saa (kirja)blogata vain kerran, max. kaksi viikossa, ettei tulisi kesälomailun lomassa tunnetta, että pitää kovastikin itse bloggailla ja kommentoida muille ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tästä tuli taas mieleeni, etten ole vieläkään muistanut käydä urkkimassa, onko kirjani jo Helmetissä. :)

      Ja joo, on kyllä taas ihanaa tulossa. Olen noiden katalogien kanssa kuin lapsi karkkikaupassa!

      Hih, minulle lienee helppoa noudattaa tuota leikkisääntöäsi. Lisäksi mulle tullee noin kuukauden mittainen täystaukokin bloggaamiseen matkustelun vuoksi.

      Poista
  9. Hienoa tärppejä! Innostuin mm. Kuparienkelistä ja Karoliina Timosen esikoisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elma Ilona!

      Minä mietin, jos saisi luettua sen Huhtikuun noidan ennen tuota Kuparienkeliä. Se olisi kyllä kiva lukea huhtikuussa..

      Poista
  10. Pökerryttävä listaus... alkoi tuota lukiessa melkein huipata. :-)

    (Onnea vielä kerran esikoiskirjailijalle!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, Booksy, ota tukea vaikka seinästä. :D (Ja ajatella, että jouduin karsimaan paljon kiinnostavaa poiskin, ettei lista venyisi aivan mahdottomaksi.)

      Kiitos!

      Poista
  11. Tässähän alkaa jo melkein odottaa syksyn tuloa... Minulle syksyn suurimmat tapaukset ovat A. S. Byatt- ja Hilary Mantel- käännökset sekä Sirpa Kähkösen Hietakehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, Outi. Onneksi osa "syksyn kirjoista" onkin ilmestynyt jo nyt. :)

      Minä jätin ihanan Kähkösen listasta pois siksi, että tein tämän kuitenkin omien kiinnostusteni kautta, ja olen lukenut Kuopio-sarjasta vasta sen ensimmäisen osan. Siksi en pääse tuon uusimman kimppuun varmasti vielä aikoihin!

      Byattiin minäkin haluaisin tutustua ja Mantelia mietin vielä, koska en varauksetta ihastunut Susipalatsiin.

      Poista
  12. Lämpimät onnittelut esikoisen johdosta! Kiva törmäillä kollegoihin edes näin virtuaalisesti ;)) Toivottavasti syksyn messuilla pääsemme ihan kättelyetäisyydelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina V ja hauska nähdä sinua täällä! Minun pitikin tulla sinne Akateemisen brunssitilaisuuteen ihan siksikin, että tapaisin sinut, mutta en sitten kuitenkaan saanut sitä järjestymään. Mutta varmasti syksyllä viimeistään!

      Poista
  13. Onnea esikoisesta! Koitan tässä opetella lukemaan myös kotimaisia (vaikka lukulistalla on pituutta ihan tarpeeksi jo muutenkin) ja tuo sinun kirjasi kiinnostaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kata!

      Kotimaisia on hyvä lukea (vaikkei välttämättä siis minun kirjaani, hih). Minäkin olen oppinut siihen kirjablogien myötä aiempaa enemmän, vaikka yhä luen - jo töidenkin puolesta - enemmän ulkomaista kirjallisuutta.

      Poista
  14. Onnea esikoiskirjasta! Hurjaa ja ihanaa, olen onnellinen puolestasi! En osaa edes kuvitella tuota tunnetta, kun se viimein on melkein valmis ja oikeasti julkaisua vailla, vaikka lapsuudesta asti olen itse haaveillut samasta.

    Tuossa kirjalistassa oli vaikka ja mitä kiinnostavaa, joten tämä bloggaus menee varmasti vinkiksi talteen syksyn ostoksia varten. Yleensä välttelen kaikenlaisia uutuuksia ja niiden julkaisuajankohtia, koska olen köyhä opiskelija ja vanhojen kirjojen hamstraaja. Toisaalta ei myöskään ole mitään parempaa kuin uuden kirjan tuoksu ja se tietty hiljainen rasahdus, kun sen ensimmäisen kerran avaa (siksi kaivan kirjakaupassa ostokseni aina taimmaisista, ettei sitä vain kukaan ole selaillut)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Millimolli! Toivottavasti sinäkin pääset vielä toteuttamaan haaveesi. :)

      Uudessa kirjassa on kyllä jotakin ihanaa.. Ostan kirjoja kyllä käytettyinä ja vanhoissa kirjoissa on oma viehätyksensä, mutta niin on totta vie uusissakin. Siis yleensä kai kirjoissa, heh.

      Poista
  15. Paljon onnea esikoiskirjailijalle, mahtavuutta! Tahdon ehdottomasti lukea kirjasi. Uskoisin että tänä syksynä blogeissa luetaan paljon sinua ;)

    Nopealla vilkaisulla minun kirjasyksyyni tulee ehdottomasti kuulumaan Chris Cleave, David Nicholls sekä Sofi Oksanen. Täytyykin paneutua syksyn kirjatarjontaan paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Niin, en tiedä, varmasti monia blogiystäviä kirjani kiinnostaa, mutta osa ei varmaan halua kuitenkaan blogata siitä. :)

      Se Cleaven kirja on kyllä hyvä. Siinä oli aika suuri merkitys päähenkilön puhetyylillä, jonka toivon käännöksen onnistuvan välittämään jotenkin. Luen tuota Nichollsia juuti nyt. :)

      Poista
  16. Minua kyllä oikeasti kiinnostaa eniten tuo sinun kirjasi! :-D

    VastaaPoista
  17. Ooh, minuakin kiinnostaa eniten tuo sinun kirjasi :) Samoin kuin Veran esikoinen. Sen takia, että olen teitä täällä blogistaniassa seuraillut :D Ja sitä paitsi tuo sinun romaanisi nimi ja kansi ovat aivan todella ihanat! Onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Helmi-Maaria, ja anteeksi tämän kiitoksen viipyminen!

      Poista
  18. Komea lista! Minä olen uutuusummikko, että tästä pääsen edes hiukkasen kartalle, vaikka harvan varmasti tulen uutuuksina lukemaan.

    Uskon kyllä, että tuntuu hankalalta kommentoida muiden kirjoja, kun oma baby on juuri lähdössä omin siivin maailmalle. Epäilen, että minä en osaisi kuin kehua kaikkia kamalasti, kun toivoisin että minunkin hengentuotteestani etsittäisiin rakastavasti silkkihansikkain vain niitä kaikkein nerokkaimpia helmiä... :)

    Onnea vielä esikoisesta! Kansi näyttää kauniilta ja kirjan kuvaus kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Luru, ja kiva jos autoin sinua kartalle - jolla on ihan mielenkiintoista pysyä, vaikkei uutuuksia tuoreeltaan lukisikaan. :)

      Hih, en uskalla toivoa, että omaani kohdeltaisiin silkkihansikkain, mutta pelkään, että arvion taakse alettaisiin keksiä kaikenlaisia vaikuttimia ja että en oman epävarmuuteni vuoksi haluaisi arvostella muita asioista, joita en itse osaa sen paremmin.. Lisäksi kun kirjailijoihin alkaa tutustua enemmän ja enemmän, jääviys alkaa olla ehkä oikeakin ongelma.

      Poista
  19. Hyvä lista. Ainakin nämä kiinnostavat: Siegfried Lenz, Sofi Oksanen, Monika Fagerholm, Eeva Kilpi, Katarina Eskola ja sokerina pohjalla Karoliina Timonen ♥ Olen niin iloinen puolestasi tuosta esikoiskirjasta ja hirveän utelias!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Clarissa! <3 Ja kiva kuulla muutenkin, mitkä kirjat sinua(kin) kiinnostavat. :)

      Poista
  20. Hihii minäki ainakin odottelen innolla sinun kirjaasi! Ja kuten aiemmin jo tuolla kommentoitu, niin varmaan tulee olemaan aika monen bloggaajan lukulistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Katri. :) Ja juu, varmasti moni sen ainakin uteliaisuuttaan lukee, mutta en tiedä, kuinka moni viitsii sitä ainakaan rehellisesti arvioida. :D

      Poista
  21. "My precious" - voisiko täydellisempää kuvausta olla :)

    Minä en ole tehnyt varsinaista tärppilistaa, vaikka monia mielenkiintoisia kirjoja -omasi lisäksi- onkin tullut vastaan. Aika erikoista, mutta odotan erittäin paljon Stephen Kingin uutuutta, jota en voi oman "lukujärjestykseni" takia edes vielä lukea :D Ihana kuitenkin tietää, että omalta suosikilta tulee uutuus :) Myös Sofi Oksasen kirjaa ja J.K. Rowlingin ensimmäistä aikuisille suunnattua kirjaa odotan innolla. Näitäkään tuskin luen ihan heti, mutta luettavien listalle menevät kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, sinut muistankin erityisen hyvin juuri King-fanina. :) Oksanen ja Rowling (joka muuten puuttuu listalta, kun ei ehtinyt katalogiin!) ovat tosiaan tapauksia, mutta ensimmäiseltä en ole vielä lukenut yhtään kirjaa, mutta Puhdistuksen olen luvannut lukea tänä vuonna ja jälkimmäisestäkään en osaa yhtä innoissani kuin moni muu, sillä en juuri pitänyt Pottereista (luin muistaakseni kolme). Mutta jos sitä kovasti kehutaan, niin pitäähän se sitten lukea. :D

      Poista
  22. Ohhoh, onnea kovasti! Mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liina! Löysin tämän kommenttisi äsken roskapostikansiosta, jonne se oli kuukausiksi hukkunut. Höh.

      Poista
  23. Onnittelut hienosta markkinointityöstä, jota olet blogisi varjolla tehnyt.

    VastaaPoista
  24. Onnittelut oman kirjan julkaisusta!
    Tosin en ihan ymmärrä suurta objektiivisuuden tarvetta - pitääkö (kirjablogi)arvion olla välttämättä objektiivinen? Miten arvio voi olla objektiivinen, kun kyse on mielipiteestä? Olen itsekin arvioinut esim. Anu Holopaisen kirjan blogissani, vaikka seuraankin hänen blogiaan tiiviisti ja hän on tullut tutummaksi sitä kautta. Saatanpa arvioida sinunkin kirjasi, jos saan sen käsiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki!

      Kirjablogit ovat - ja saavat minusta ollakin - toki lehtiarvioita subjektiivisempia, mutta minusta ei vain ainakaan nyt tunnu hyvältä ajatukselta tilata arvostelukappaleita kotimaisten kollegoiden teoksista ja yrittää vakuuttaa itseni lisäksi muut siitä, ettei minulla ole mitään taka-ajatuksia tai tuttujen suosimista juttujen taustalla. Ei se varmasti suuri synti olisi enkä pidä niitä kirjailijoita, jotka arvioivat kollegoidensa teoksia julkisesti, mitenkään huonoina ihmisinä :) mutta minä teen nyt näin.

      Poista
  25. Bongasin juuri esikoisteoksesi Tammen syyskuvastosta (tulen näissä asioissa aina vähän jäljessä).. WAU!! Onneksi olkoon, olen todella iloinen puolestasi! Ehdottomasti kuvaston kiinnostavin kirja!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...