Matkamaanantai - Vendela Vida: Rakastavat

Vendela Vida: Rakastavat (The Lovers).
Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2012.
Suomentanut: Mirjam Ilvas.
Kansi: Tuija Kuusela.
Sivuja: 209.
Genre: Hienovireinen lukuromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Hän muisti tämän vasta nyt. Hyvä, hän ajatteli. Nyt se alkoi tapahtua. Peterin kuoltua hän oli umpioitunut sumeaan ja hauraaseen tilaan, joka oli irrottanut hänet lapsistaan, oppilaistaan, muusta maailmasta. Mutta oli hyvä muistaa näitä asioita. Taivas ja meri tuntuivat heti olevan lähempänä, niiden värit kirkkaampia. Hän tajusi pysähtyneensä. On mahdollista muistaa ja liikkua samanaikaisesti, hän sanoi itselleen."


Kaunisnimisen Vendela Vidan ensimmäinen suomennettu romaani Rakastavat kuulosti kustantajan esittelemänä mielenkiintoiselta. Viimeistään päätin lukea kirjan silloin, kun huomasin Vidan käsikirjoittaneen yhdessä kirjailijamiehensä Dave Eggersin kanssa mahdottoman viehättävän, Sam Mendesin ohjaaman indie-elokuvan Kohti uutta (Away We Go).


Luin Rakastavat loppuun vasta eilen ja voi olla, että yritän kirjoittaa tätä arviota liian pian. Minulla ei ole oikein selkeää mielipidettä kirjasta vielä. Se oli kyllä kaunis, vähäeleinen ja melankolinen tarina yksinäisestä naisesta - mutta toisaalta se tosiaan oli melankolinen tarina yksinäisyydestä. Ei kirja lohduton ollut, mutta joku päähenkilön, Yvonnen, kokemassa yksinäisyydessä ja ulkopuolisuudessa vieraassa maassa sai minut erityisen surumieliseksi. Rakastavat sai minut ajattelemaan paljon, mutten välttämättä nauttinut sen lukemisesta.

Tämä on amerikkalainen kirja, mutta tapahtumat sijoittuvat Turkkiin. Ympäristön kuvailussaan kirja on rehellinen. Rakastavat ei ole mikään matkailumainos, vaan paikat, joissa Yvonne viettää aikaansa ovat usein ankeita tai ränsistyneitä ja niiden ihmiset välillä epäystävällisiä. Silti kyseessä ei missään nimessä ole ennakkoluuloinen tai mustavalkoisesti Yhdysvallat ja Turkin vastakkainasetteleva teos, vaan maltillisen realistinen kuvaus naisesta, jonka on vaikea löytää surussaan lohtua ympäriltään niin kotona kuin ulkomailla.


Vida kirjoittaa viehättävästi, mutta kieli ei kuitenkaan mielestäni ollut erityislaatuisen kaunista. Yvonne on hyvä päähenkilö, hirveän todellinen. Hän on viisissäkymmenissä, ja tämä kirja voisi avautua minua paremmin hänen ikäisilleen naisille. Yvonne on jäänyt äskettäin leskeksi hänen miehensä kuoltua auto-onnettomuudessa, ja tarina keskittyy paljon juuri leskeyden ja sen kautta rakkauden käsittelyyn. Yvonnea mietittytävät myös hänen kaksi aikuista lastaan, hänen suhteensa heihin, joten äitiys on toinen vahva teema kirjassa.


Lisäksi yksinäinen Yvonne löytää iloa suhteesta pieneen, turkkilaiseen poikaan, jonka kanssa hänellä ei ole yhteistä kieltä. Yvonne ja poika tapaavat päivittäin rannalla, jossa poika sukeltaa Yvonnelle simpukankuoria. Tästä osiosta tuli mieleen toinen tänä keväänä suomeksi ilmestynyt romaani, Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa, jota en tosin ole ainakaan vielä itse lukenut.


Rakastavat on älykäs kirja, se on naisten kirja ja kirja merestä. Se osoittaa, kuinka rakkautta ja onnen häivähdyksiä voi löytää kaikkialta, mutta kuinka lopulta olemme yksin ja kuinka suhde itseemme on siksi kaikkein tärkein. Pidin kirjassa erityisesti sen maltillisuudesta ja realistisuudesta: leskeydestä ja ikävästä huolimatta Yvonne ei maalannut avioliitostaan kiiltokuvaa, ja vaikka hän kuvasi rehellisesti monella tavalla ongelmallista suhdetta lapsiinsa, äidinrakkauden kaikenkattavuuden aisti ilman sokeroituja ylisanoja.

Vaikken ihastunut Rakastaviin täysillä, olen ilman muuta kiinnostunut lukemaan Vidalta muutakin. Tämä romaani on itse asiassa kolmas osa trilogiassa naisista, jotka matkustavat ulkomaille etsimään itseään. Ja muistan lukeneeni jo aiemmin tuon trilogian toisesta osasta, romaanista Let the Northern Lights Erase Your Name, joka sijoittuu osittain Suomeen, johon Vida on kuulemma ihastunut.


Osallistun kirjalla ainakin haasteisiin Ikkunat auki Eurooppaan (Turkki) ja So American (Modern Women Writers; Kalifornia).


"Vesi oli kirkasta ja hän ui silmät auki. Noustessaan pintaan hän oli ohittanut poijut. Hän nauroi kuullessaan loiskahdukset ympärillään, omien käsiensä äänen. Hän potki lujempaa ja läiskytti vettä. Hän katseli vedenväreitä ympärillään. Kaukana näkyi heidän veneensä, Deniz II. Kylläpä se on kaunis, hän ajatteli. Ilon ja kiitollisuuden aalto otti hänet valtaansa. Viileä vesi vahvisti hänen olemassaolonsa, todisti hänen kykynsä saada itsensä liikkeelle, pysyä pinnalla, vaikka alapuolella oli tuntematon merenpohja."