maanantai 11. kesäkuuta 2012

Miesten maanantai - Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni (Varje slag mitt hjärta slår).
Kustantaja: WSOY, 2009.
Suomentanut: Liisa Ryömä.
Kansi: Maria Appelberg.
Kannen piirros: Henrik Tikkanen.
Sivuja: 175.
Genre: Muistelma.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Ennen pitkää olen palannut jonnekin, missä äänet ja tuoksut kertovat siitä mitä kerran tapahtui tai minkä minä luulen tapahtuneen. Tai luulen muistavani. Se minkä minä muistan saattaa ollakin tapahtunut, tai minä saatan kuvitella että se on tapahtunut. Minä muistan myös paljon sellaista, mitä itse asiassa ei tapahtunutkaan. Minä olen muistin mytomaani, kenties tarkoituksella. Kun olen kyllin monta kertaa toistanut itselleni jonkin tarinan, se muuttuu totuudeksi. Olen ollut mukana jossain mitä ei koskaan tapahtunutkaan. Muistin taikatemppu: kuvitelma muuttuu myytiksi joka asettuu totuuden paikalle ja kätkee sen."


Myös Claes Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti luin vuorokauden mittaisen lukumaratonini aikana. Nyt kun maratonista on aikaa jo toista viikkoa ja suurin osa sen aikana luetuista kirjoista on yhä purkamatta blogiin, huomaan jo unohtaneeni paljon. Harmittelen esimerkiksi sitä, etten tarkalleen ottaen muista, mitä tarkoitin, kun kirjoitin tästä teoksesta maratonin aikana, että se "oli kyllä ihana. Ei ehkä niin ihana kuin odotin, mutta toisaalta odottamattomalla tavalla parempi."


Oletan tarkoittaneeni, että kirja ei ollut ehkä ihan niin runollinen, filosofinen ja viisas kuin olin odottanut, mutta se oli toisaalta hauskempi, rempseämpi ja rehellisempi kuin etukäteen kuvittelin. Oli siinä silti herkät ja viisaatkin hetkensä, ilman muuta. Minun pitäisi oikeastaan lukea enemmänkin tämänkaltaista asiaproosaa, muistelmia ja mietelmiä, sillä nautin niistä yleensä hyvin paljon. Ja jostakin syystä tuntuu, että suomessa erityisesti ruotsinkielinen kansanosa on kunnostautunut tässä lajissa. Onko heillä sitten pidemmät perinteet tässä - ajattelemisessa, oman elämän pohdiskelussa, rupattelevaan tyyliin kirjoittamisessa, en tiedä.


Muistan kyllä sekä tätä että maratonilla tätä seurannutta Helmi Kekkosen Valinta-romaania lukiessani ajatelleeni erityisen paljon muistoja ja muistamista. Niiden syntymekanismia, luotettavuutta, arvoa ja merkitystä. Niin kuin Andersson tuossa alun lainauksessakin sanoo, muisti ei ole koskaan täysin luotettava. Mutta se on kiinnostavaa, miksi muistamme sen, mitä muistamme, ja miksi mielemme muokkaa muistoja tietynlaisiksi.


Anderssonin muisteloa henkilökohtaisesta elämästään, suomalaisista kulttuuripiireistä ja politiikasta lukee mielellään. Välillä, mutta oikeastaan ihmeellisen harvoin, huomasin että meillä on kirjoittajan kanssa ikäeroa 40 vuotta. Toisin sanoen hetkittäin ajattelin Anderssonin olevan vanha, hieman katkeroinutkin jäärä - mutta suurimman osan ajasta ihailin hänen avoimuuttaan, suvaitsevaisuuttaan ja humaaniuttaan. Anderssonilla on ollut ja on selvästi aito halu muuttaa maailmaa myös omalla, henkilökohtaisella panoksellaan, mitä minä idealistina kovasti arvostan.


Kaiken kruunaa muistelun tyyli, joka on lempeä, leppoisa, turinoiva, itseironinen ja rehellinen. Andersson näyttää itsensä kautta ihmisyyden ja tekee sen kauniisti, muttei vähääkään imelästi.


Uskaltaisin suositella teosta melkein kaikille ajatteleville ja tunteville ihmisille, mutta erityisen täsmällinen valinta tämä on varmasti ikääntyville miehille, jotka pohtivat elämäänsä ja siinä tehtyjä valintoja, oikeita ja vääriä.


Anderssonista ovat hurmautuneet myös ainakin 

  • Kirjapeto, joka piti kirjaa ihanana ja vahvasti itseironisen huumorin sävyttämänä.
  • Maria, jonka mielestä kirjan jokainen sana on elävä ja lämmin, mutta joka olisi lukenut mielellään enemmän Anderssonin työstä kirjailijana.
  • Ina, joka toteaa kirjasta hauskasti, että se "tuntuu siltä kuin viisas isoisä tarinoisi mieleenjuolahteluja takkatulen ääressä punkkulasi kädessä parin ekstra-konjakin jälkeen niin, että mukaan tulevat ne vähän lapsille sopimattomatkin jutut."
  • anni.M, jota kirja "liikutti, nauratti (ääneen), järkytti, innosti, antoi näkökulmia, viilsi."

"Mutta entä jos tätä kaikkea ja heitä ei olisi ollut? Ja enkö itse ollut osallinen, mukana kaikessa? Enkö muka ollut osasyyllinen? Olisinko edes osannut iloita kaikesta muusta, positiivisesta, hienosta, lämpimästä ja rakastavasta, jollei pahaa ja negatiivista olisi ollut?


Sen vuoksi vastaan elämälle epäröimättä kyllä."


Osallistun teoksella Underbara finlandssvenskar vid papper- sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteisiin.

6 kommenttia:

  1. Tämä(kin) on loputtomassa TBR-pinossani, eikä vähiten siksi, että Claes Andersson vaikuttaa hurjan viisaalta ja humaanilta tyypiltä. Kiva kuulla, että on hyvää odotettavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minustakin Andersson on aina vaikuttanut viisaalta ja humaanilta, ja kirja tosiaan vahvisti tuota kuvaa entisestään.

      Ja minullakin kirja oli TBR-listalla pienen ikuisuuden, eli aina siitä lähtien, kun olin lukenut Inan hienon arvion. Mutta lopulta sain kirjan itselleni ja sen luettuakin. Kyllä kannatti!

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä kirjalta, täytyypä harkita lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenhuiske, suosittelen lämpimästi. Tähän ei ole kai kukaan pettynyt. Minäkin, vaikka olin lukenut hirveästi hehkutusta ja odotin todella paljon, olin silti oikein tyytyväinen lukemaani, vaikkei taivas ihan auennutkaan.

      Luen tällaista oikein mielelläni ja siksipä jatkan esim. Tikkasten ja Merete Mazzarellan lukemista - ja haluan kovasti kokeilla hyllystäni Vivi-Ann Sjögrenin muistelmia.

      Poista
  3. Oton elämässä on myös tuota kaikkea, oman elämän pohdiskelua, viisasta ajattelua ja rupattelua ja varmasti paljon omakohtaista, vaikka kirja muodollisesti onkin fiktio. Joten suosittelen sitäkin, jos et ole jo lukenutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Arja, en ole lukenut tuota Oton elämää!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...