Tove Jansson -tiistai: Kesäkirja

Tove Jansson: Kesäkirja (Sommarboken).
Kustantaja: WSOY, 1972.
Suomentanut: Kristiina Kivivuori.
Kansi: Tove Jansson.
Sivuja: 143.
Genre: Episodimainen pienoisromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Sophia ja isoäiti istuutuivat rantaan puhuakseen asiasta lisää. Päivä oli kaunis, mainingit pitkiä ja tyyniä. Juuri sellaisena päivänä, mätäkuussa, voi sattua että veneet lähtevät yksinään pois rannoiltaan. Isoja vieraita esineitä hakeutuu mereltä maihin, yhtä ja toista uppoaa, yhtä ja toista nousee pintaan, maito happanee ja korennot tanssivat vimmatusti. Sisiliskot eivät pelkää. Kuun noustessa punaiset hämähäkit pariutuvat asumattomilla luodoilla, koko kallio on yhtä ja samaa tiuhaa hämähäkkimattoa, jossa vilisee pieniä, hurmioituneita olioita."


Muistan, kun minulle suositeltiin ensimmäisen kerran Tove Janssonin Kesäkirjaa. Se oli opiskeluaikaa, jolloin lukutoukkamaisessa elämässäni oli kaunokirjallinen kuiva kausi. Luin toki paljon opintokirjallisuutta, eivätkä nuo vuodet muutenkaan kuivia olleet: tuolloinkin oltiin matkalla baariin, Lostariin. Seisoin ystäväni Elinan kanssa hänen silloisen asuintalonsa edessä Annankadulla, odotimme että loput ystäväporukasta tulisivat alas. En tuohon aikaan tosiaan lukenut paljon kaunokirjallisuutta tai keskustellut siitä ystävieni kanssa, mutta jostain syystä - en muista mistä silloin puhuimme - Elina sanoi, että minun olisi ihan pakko lukea Kesäkirja.

Siitä on noin kymmenen vuotta aikaa ja vasta nyt minä tuon kirjan luin. Itse asiassa tartuin Elinan suositukseen heti, mutta en silloin muistanut, mistä Janssonin "aikuisteoksesta" oli ollut puhe, ja luin Kuvanveistäjän tyttären. Hyvä sekin oli, mutta en muista siitä enää paljon.


Kuten ylläolevasta arvosanasta näkee, minäkin rakastuin Kesäkirjaan niin monen muun tavoin. Se on todellinen suuri pieni kirja, oikea malliesimerkki sellaisesta. Mietin vähän, avautuisiko kirja minulle, Järvi-Suomen kasvatille, sillä vaikka minusta olisi hienoa olla saaristossa viihtyvä rannikkoihminen, en lainkaan ole. En ole oppinut ymmärtämään karun ulkosaaristoluonnon päälle, vaan kaipaan vehreitä metsiä. Merikin on minusta lähinnä pelottava.


Onneksi Kesäkirja oli silti hurmaava. Hienointahan siinä on ehdottomasti isoäiti. Hän on hieman hapan ruttumuori, mutta kauhean viisas ja pohjimmiltaan lämmin, vaikkei ollenkaan makeileva lapsenlapsensa kanssa. Hän on yhtä aikaa lapsen tasolla ja ihan omallaan. Voi, kun saisi kasvaa sellaiseksi vanhukseksi!


"Luodolla ei ollut venerantaa, vain korkea soravalli. Keskelle soravallia johtaja oli pistänyt ison taulun, jossa oli mustilla kirjaimilla: Yksityisalue. Maihinnousu kielletty.


Me menemme maihin, sanoi isoäiti, hän oli hyvin vihainen. Sophia näytti pelästyneeltä. Siinä on suuri ero, hänen isoäitinsä selitti. Kukaan hyvinkasvatettu ihminen ei mene maihin toisen saareen, kun se on tyhjänä. Mutta jos ne pystyttävät taulun, niin silloin mennään, sillä se on haaste.

Niin tietysti, Sophia sanoi, hän kartutti vakavasti elämäntuntemustaan. He kiinnittivät veneensä tauluun."


Isoäidin lisäksi kirja kertoo tosiaan Sophiasta, lapsenlapsesta, ja vähän myös tämän isästä, joka on kuitenkin jännittävästi taustalla, oikeastaan pelkkä statisti, vaikka hänellä selvästi merkittävä rooli tyttärensä elämässä onkin. 


Tove Janssonista ei voi oikein puhua puhumatta muumeista. Jostain olen joskus lukenut, että nimenomaan Kesäkirja olisi mainio kirja aikuiseksi kasvaneelle muumifanille, ja niinhän se on. Kuten lienee jo käynyt selväksi, isoäidissä on paitsi Ruttuvaaria myös Pikku Myytä ja Nuuskamuikkusta nyt ainakin. Kirja vilisee myös muuten muumimaista maisemaan ja elämänfilosofiaa, viisaita lausahduksia.


"Eriksson on pieni ja vahva ja samanvärinen kuin maisemakin, silmät vain olivat siniset. Hänestä puhuttaessa ja häntä ajatellessa tuntui luonnolliselta kohottaa silmänsä ja katsoa kauas merelle."


Olen puhunut viime aikoina siitä, että haluaisin keksiä kirjoja, joita lukisin aina samaan aikaan joka vuosi. Kyllä Kesäkirjasta voisi tulla sellainen. Luin tämän nyt juhannuksena ja vaikkei meillä ole mitään vakiintunutta juhannuksenviettotyyliä tai -paikkaa, perinteeksi voisi tulla lukea silloin Kesäkirja - ja perään sopisi hyvin Vaarallinen juhannus.


"Vettä! kiljui Sophia, hän juoksi katsomaan poppelia ja näki mitä odotti näkevänsä, vihreän juuriverson. Samassa tuli sade, lämmin ja raju, ja saari tuli kaksin kerroin siunatuksi.

Isoäiti oli saanut säästää kaiken ikänsä, siksi hän oli herkkä tuhlaamaan. Hän näki, miten suo ja tynnyrit ja jokainen kallionkolo täyttyivät ja vuotivat yli äyräittensä. Hän katseli patoja, jotka olivat ulkona tuulettumassa, ja tiskejä, jotka pesivät itse itsensä. Hän huokaisi onnesta, ja ajatuksiinsa vaipuneena hän otti kahvikuppiin vettä juomavesikannusta ja kaatoi sen päivänkakkaralle."


Kirjabloggaajista Kesäkirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Marjis, Jenni, Satu ja Ina, ja ulkomaisistakin esimerkiksi The Captive Reader, Trevor ja Iris.

Luin kirjan osana haasteita Kuusi kovaa kotimaista, Underbara finlandssvenskar vid papper ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.