Michael Cunningham -maanantai: Tunnit

Michael Cunningham: Tunnit (The Hours).
Kustantaja: Gummerus, 2000.
Suomentanut: Marja Alopaeus.
Sivuja: 243.
Genre: Nykyproosa.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"On vain tämä lohtu: on tunti silloin toinen tällöin, jona elämämme vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia ryöpsähtää auki ja suo meille kaiken mitä olemme ikinä kuvitelleet, joskin kaikki paitsi lapset (ja ehkä jopa he) tietävät että näitä tunteja seuraa väistämättä uusia, paljon synkempiä ja vaikeampia tunteja. Silti me rakastamme kaupunkia, aamua, toivomme lisää kiihkeämmin kuin mitään.


Vain taivas tietää miksi me rakastamme sitä niin."


Pian Gummerus julkaisee suomeksi Michael Cunninghamin uusimman romaanin Illan tullen (By Nightfall). Se innosti minut lukemaan vihdoinkin miehen läpimurtoromaanin Tunnit, joka on ollut TBR-listani kärkipäässä jo vuosia. On hyvin mystistä, kuinka jotkut kirjat jäävät kaikesta odotuksesta huolimatta lukematta ja odottamaan. Olen lukenut Cunninghamilta Säkenöivät päivät, josta en kauheasti vakuuttunut, mutta elokuvan perusteella uskalsin arvata rakastavani Tunteja, enkä ollut väärässä.


En tiedä, mitä mieltä olisin Tunnit-elokuvasta, jos olisin nähnyt sen vasta kirjan lukemisen jälkeen, mutta nyt pidän sitä edelleen yhtenä maailmankaikkeuden hienoimmista leffoista. Kirja vetää silti sille vertoja, ilman muuta, ja syventää sekä selventää monia asioita, jotka jäävät pelkän elokuvakokemuksen nojalla vahvemmin oman tulkinnan varaan.


Cunningham kirjoittaa todella fiksuja, ja välillä hyvin kiemuraisella tavalla. Ei hän ainakaan minun makuuni ole missään nimessä liian kokeellinen, mutta helppolukuinen tämä pieni romaani ei kuitenkaan ole. Lapsiperheen äitinä suuri osa lukemisistani tapahtuu esimerkiksi hiekkalaatikon reunalla, sohvalla Pikku Kakkosen tahdissa tai keittiössä kauhan varressa. Taustalla on lähes jatkuva hälinä. Tällä tavalla en pystynyt lukemaan Tunteja, vaan minun täytyi ottaa selkokielisempi romaani lukuun sen rinnalle. Tunteja luin vasta illalla lasten mentyä nukkumaan, ja kun en ollut vielä liian väsynyt itse pohtimaan lukemaani ja makustelemaan lauseita. Eihän esimerkiksi tällaista voi vain lukaista pysähtymättä miettimään kaikin aistein:


"Oliver huokaa jälleen, ja tämä huokaus on sävyltään huomattavan erilainen kuin edellinen. Tämä on alistunut ja lopullinen huokaus joka siirtyy kohti nasaalia rekisteriä ja on dramaattisuuden puutteessaan paljonpuhuva. Se muistuttaa ensimmäistä kiinnostumatonta huokausta jonka rakastaja lähettää puhelinlankoja pitkin, huokausta joka enteilee lopun alkua. Onko Oliver käyttänyt tuota huokausta jossain elokuvassa? Vai onko joku muu, joku todellinen, huoannut kauan sitten tuolla tavoin Sallyn korvaan?"


Kirjassa pääosissa on kolme eri naista, kolmena eri aikakautena. Vaikeinta, mutta samalla palkitsevaa, minulle oli seurata Clarissan ajatuksenjuoksua. Hän oli jotenkin niin hengästyttävän täynnä paitsi kristallinkirkkaita ajatushelmiä myös muuta aiheesta toiseen poukkoilvaa ajatuksenjuoksua. Vaikuttavin henkilöhahmo minulle oli sekä elokuvassa että kirjassa Laura, jonka sielunelämä avautui nautittavasti lisää kirjan luettuani.


Kaikille kolmelle naiselle on yhteistä heidän epävarmuutensa roolistaan, siitä mitä he ovat, mitä heidän tulisi olla ja mitä he haluaisivat olla. Virginia hukuttautuu, sillä kokee epäonnistuneensa. Laura seisahtuu aamulla portaisiin kuuntelemaan, odottamaan. "Jälleen hänet valtaa se unenomainen tunne (se tuntuu pahenevan) että hän seisoo kulisseissa, on menemäisillään näyttämölle ja esiintymään näytelmässä johon hän ei ole asianmukaisesti pukeutunut ja jota hän ei ole riittävästi harjoitellut." Clarissa pohtii keski-ikäistynyttä, vakiintuneessa parisuhteessa ja taloudellisessa turvassa elävää identiteettiään vertailukohtinaan nuoruutensa, boheemit taiteilijaystävät tai radikaalimmat lesbot.


Ratkaisuja tehdään tai ei tehdä. Elämä on.


Jälleen kerran hämmästelen miehen taitoa kirjoittaa naisten sielunelämästä niin herkästi ja taidolla. Vaikken pitänyt Säkenöivistä päivistä kovin paljon, on Cunningham yksin Tuntien perusteella nero ja lähes jumalallinen. Romaani ei ole yksiselitteinen, ja se toimii niin monella tasolla, että jättää ajateltavaa pitkäksi aikaa. Olen myös varma, että se kestäisi erittäin hyvin useita lukukertoja. Ah, kuinka odotankaan tulevaa Illan tullen -romaania!

Suosikkinäyttelijäni Julianne Moore Laura Brownina suosikkielokuvassani Tunnit.