Kustantaja: Bazar, 2011.
Suomentanut: Ulla Lempinen.
Kansi: Lisa Fyfe.
Sivuja: 275.
Genre: Selviytymistarina/omaelämäkerrallinen romaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kirja on luettu osana Maahanmuuttajien tarinat 2011 -haastetta.
En yleensä lue muiden kirjabloggaajien arvioita teoksesta kovin tarkkaan, ennen kuin olen lukenut saman kirjan itse. En ole kokenut, että muiden mielipiteet vaikuttaisivat omiini, tai että kopioisin muilta heidän ajatuksiaan - tahallisesti tai tahattomasti. Lähinnä kyse on siitä, ettei lukematon kirja kiinnosta vielä niin hirveän paljon. Käyn yleensä silmäilemässä läpi tärkeimmät nostetut pointit sekä sen, pitikö bloggaaja kirjasta vai ei. Tai kuinka paljon piti. Lyhyet arviot luen joskus kokonaankin läpi, ja erityisesti kiinnitän huomiota niihin bloggaajiin, joiden kirjamaku ja mielipiteet tärkeistä asioista ovat usein lähellä omiani. Sitten kun olen lukenut kirjan, käyn lukemassa vanhemmat arviot vielä uudestaan, kuitenkin vasta oman arvioni kirjoittamisen jälkeen. Silloin kiinnostus on jo kohonnut ihan eri tasolle.
Tyyli on ollut minulle hyvä. Mutta ensimmäistä kertaa tätä Käännöksiä-romaania lukiessani mietin välillä, luinko sitä liikaa muiden bloggaajien silmillä. Pidin kirjasta kovasti ja erittelen pian, miksi näin, mutta huomasin välillä ajattelevani, että täytyisi tähän kai suhtautua kriittisemmin, kun niin monet blogiarviot teoksesta olivat olleet laimeita. Ne olivat jääneet normaalia paremmin mieleeni, sillä tämä kirja herätti eri blogistipiireissä keskusteluja, joiden seuraamisen myötä muiden mielipiteet tulivat minulle selviksi.
En silti ajattele, että muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttavuus lukukokemukseen olisi välttämättä huono asia. Luotan itseeni ja tiedän, että osaan kyllä lopuksi muodostaa oman mielipiteeni. Mutta kukaan ei voi muodostaa mielipiteitään tyhjiössä, vaan (lopulta aina) subjektiivinen arviomme perustuu moneen osatekijään, joista muiden ihmisten mielipiteet ei ole mielestäni sen merkittävämpi - tai vähemmän merkittävä - kuin muutkaan.
Vaikka minua kiinnostaa, miten olisin kirjan lukenut ja ottanut sen vastaan tietämättä siitä mitään, olen lopulta oikeastaan iloinen, että muiden mielipiteet olivat muistissani niin vahvasti, sillä ne pakottivat minut todella pohtimaan lukukokemustani ja käymään päänsisäistä keskustelua, jossa peilasin omia tuntemuksiani muiden arvioihin. Olenko samaa mieltä vai enkö?
Haluan korostaa, että suurin osa lukemistani blogiarvioista oli päätynyt siihen, että kirja oli ihan hyvä. Mistään teilauksesta ei siis ollut kyse. Mutta olin odottanut kirjan lukemista paljon, ja kun yksi toisensa jälkeen sanoi, että tämä oli ihan ok-välipala, muttei mikään elämää suurempi kirja, odotukseni luonnollisesti vähän laskivat. Lopulta olinkin aika samaa mieltä muiden arvioijien kanssa, mutta silti tämä oli minusta oikein hyvä romaani lajissaan ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Ripustimme patjan päähän Tongshengin, kiinalaisen almanakan. Siinä oli monta futa, muinaisten mestareiden mahtisanoja, jotka kykenevät rusentamaan valkoluisen hengen hengen vuoren alle tai karkottamaan rauhattomat kettuhenget - Brooklynissä toivoimme niiden pitävän vorot loitolla. Nukuin asunnossa huonosti, kuoppaisella kadulla rämistävät autot säpsäyttivät minut tuon tuosta hereille. Silloin äiti kuiskasi "kaikki hyvin", väänsi korviani kutsuakseen nukkuvan sieluni takaisin ruumiseen ja pyyhkäisi otsaani kolmesti vasemmalla kädellään karkottaakseen pahat henget.
Jean Kwokin omaan elämään osittain perustuvaa Käännöksiä-romania voisi tosiaan luonnehtia "välipalakirjaksi". Mutten tarkoita sillä mitään halventavaa. Kirja on nopealukuinen ja aika ohut. Siinä on kaunis kansi ja vetoava tarina. Tämä on aivan ehdottomasti tarinavetoinen romaani. Kwok kirjoittaa ihan sujuvasti, mutta hän ei ole lähtenyt edes hakemaan hiottua ilmaisua ja kaunista lausetta. Kirjallisesti tämä romaani ei siis anna paljon, ei suuria elämyksiä. Tyyli on hyvin toteava ja korutonkin. Mutta en minä korukieltä tähän kirjaan kaivannutkaan, sillä se olisi vienyt huomiota tarinalta.
Tällaisten elämäkerrallisten esikoisromaanien, ns. avainromaanien, kohdalla kyllä usein miettii, mahtaako kirjoittaja saada aikaan toista kelvollista kaunokirjallista teosta. Pidin Käännöksistä, mutten välttämättä ole kiinnostunut lukemaan Kwokin seuraavia romaaneja.
Pidin tässä kirjassa siitä ilmeisestä, eli selviytymistarinasta. Kukapa ei haluaisi lukea sympaattisten henkilöhahmojen taistelusta vaikeuksien kautta voittoon? Varmasti muutkin kuin amerikkalaiset, joiden kulttuurissa tällaiset tarinat ovat erityisen olennaisia - ja varmasti siksi Käännöksiäkin on ollut siellä ilmeisen suosittu. Pidin selviytymistarinan lisäksi siitä, mistä yleensäkin pidän, eli maahanmuuttokokemuksen kuvailusta. Millaista on muuttaa vieraaseen kulttuuriin ja yrittää sopeutua, selvitä? Pidin äidin ja tyttären lämpimän suhteen kuvailusta (olin jostakin syystä luullut päähenkilön äidin olevan hirviömäinen orjapiiskuri - sen siitä kai sitten saa, kun ei lue toisten arvioita etukäteen tarkasti, heh) sekä eläväisestä päähenkilöstä, joka ei ollut liikaa mitään, vaan tavallinen nuori, älykäs tyttö, joka jaksoi suhtautua ihailtavan realistisesti hankaluuksiin.
Pidin myös käännöksestä, jossa oli oivaltavasti kuvattu sekä päähenkilön tekemiä kielivirheitä että sitä, miten hän myös ymmärsi muiden puheen virheellisesti. Voi olla, että nämä osuudet ovat vielä sujuvampia englanniksi, mutta myös suomentaja oli tehnyt toimivia, hauskoja ratkaisuja.
"Älä kuitenkaan toivo liikoja, on jo aika myöhäistä jättää hakemus. Normaalihaku on jo ummettunut. Se koulu joka hyväksyy sinut oppilaakseen, jos hyväksyy, joutuu mahduttamaan sinut väkäsin mukaan, ja koulun budjetti on jo ehkä käytetty."
Pidin siitäkin, että kiinalaiset sanonnat oli käännetty suoraan, mutta selitetty heti perään.
Äiti katseli minua tarkoin ja hymyili. "Höpsö tyttö, miksi puhut suurilla sanoilla?" Hän kysyi, miksi valehtelin.
Ei Käännöksiä siis minustakaan elämää suurempi romaani ollut, mutta lajissaan, "välipalakirjana", oikein hyvä. Ja juuri lajissaan minusta jokainen teos on hyvä arvioida. Vaikka Käännöksissä kuvataan hyvin vaikeaakin elämää, se on silti elämänmyönteinen ja mukava kirja. Luin tämän myöhäiskesäisenä mökkiviikonloppuna, ja minulle tällainen kirjallisuus sopii paljon paremmin "helpoksi" mökkiviihteeksi kuin dekkarit tai yliromanttinen viihdekirjallisuus. Onneksi kirjallisuuden laajalta kentältä kaikki voivat löytää itselleen sopivat kevennykset suurten elämysten väliin.
Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Hanna, Susa, Katja, Linnea, Maria, Mari A. ja Leena Lumi.
ETA: Nyt kun luen uudelleen muiden arvioita, huomaan monien lopulta olevan aika kiittäviä. :D Onpa mielenkiintoista, miten kirjasta sittemmin käydyt keskustelut ovat vääristäneet muistikuvissani myös "kaikki" blogiarviot hyvin maltillisesti kehuviksi!
Ja vielä PS. Pääsin puuhakkaan, lasten kanssa vietetyn ja väleissä kävelylenkeillä äänikirjojen kanssa nautitun viikonlopun jälkeen lopulta ja yllättäen itsekin eilen Flow'hun tanssimaan ja hihkumaan. We Love Helsinki, ah! Olen siksi vähän jäljessä kommentteihin ja sähköposteihin vastaamisessa sekä muiden blogien lukemisessa, ja minulla on tänäänkin menoa, mutta odotan palaavani ruotuun tässä viikon mittaan.
Sattuipa, itsekin juuri aamutuimaan laitoin samaisesta kirjasta arvion :)
VastaaPoistaLuen kyllä muiden kirjoittamia arvioita (monesti ne siitä syystä lukupinooni päätyvätkin) mutta kun on aika kirjoittaa omaa arviotani blogiin, unohdan kaikkien muut arvostelut juuri sen takia että haluan kertoa nimenomaan sen oman mielipiteeni.
Jostain luin, että Kwok oli alun perin suunnitellut kirjoittavansa kirjan äidistään, jonka elämä oli hänen mielestään kaikkein kiinnostavinta. Mutta hän päätyi sitten kirjoittamaa oman elämänsä kautta kirjan.
VastaaPoistaEhkä äidin elämästä tosiaan olisi saanut kiinnostavamman kirjan - tai itse ainakin jäin miettimään äitihahmoa tästä kirjasta. Ja siten kirja jäi tavallaan elämään mieleeni. Ehkä siksikin, että olen monta kertaa kohdannut samanlaisia ihmisiä suomessa; sellaisia, jotka eivät osaa edes kieltä, ja heistä toiset pärjäävät ja toiset eivät. Ja mikä ylipäätään on sitä pärjäämistä? Koulutusputki?
Itse kirjassa mua taas ärsytti se, että koko tarina oli sellainen amerikkalainen unelma -tapaus.
Tuosta toisten blogien lukemisesta: mä monta kertaa jätän lukematta tekstit, jos sama kirja on hyllyssäni. Mutta tietysti sitä huomaa, että 'kaikki' ovat lukeneet kirjan. Nyt mulla on kesken sellainen kirja, joka on kaikkien lukema, ja mä en meinaa jaksaa odottaa, että pääsen lukemaan, mitä muut ovat tykänneet. Heh, ei kovin kommunikatiivista, koska monet blogikirjoitukset menee ohi tuon takia... Pitäisi enemmän lukea myös tekstejä kirjoista, jotka aikoo lukea. Silläkin uhalla, että ne vaikuutavat mielipiteeseen.
Olen huomannut itsestäni, että usein en jo periaatteessa pidä kirjasta, jota on hehkutettu mediassa. Sen kirjan pitää olla tosi hyvä, että saa mut puolelleen. Vähän epäreilua, I know.
Ensin Kwokin kirjasta. Minäkin pidin siitä. Luin sen nopeasti matkalla Pariisiin, mikä oli sopiva lukutapa tällä kirjalle. Pidin kirjasta sen aiheen vuoksi, sen henkilöistä ja, kuten Mari A., erityisesti A-kimin äidistä. Kokonaisuudessan kirja oli makuuni kuitenkin aavistuksen liian helppo, ehkä hivenen liian amerikkalainen menestystarinassaan.
VastaaPoistaMitä taas muihin blogiarvioihin tulee, niin minä luen ne kyllä, vaikka olisin itse juuri lukemassa kyseistä kirjaa. Olen huomannut, että blogiarviot vaikuttavat lähinnä siten, että kiirehdin tai viivytän jonkun kirjan lukemista vähän sen mukaan, mitä muutamat "luottobloggaajani" ovat kirjasta pitäneet. Kun itse kirjoitan blogiarvioitani, en kuitenkaan muista muiden tekstejä. :)
Minullakin on nykyään aika sama juttu kuin Katjalla tuon ns. etukäteen arvioiden lukemisen suhteen, VAIKKA vielä alkuvuonna oli niiden suhteen niin ehdoton, etten lue ;)
VastaaPoistaSiis kaikki kunnia termille välipalakirja, minusta se on määre ihanalle, hyvälle kirjalle, joka kannattaa lukea. Se ei ole ehkä tosiaan ns. elämää suurempaa, mutta silti omassa genressään merkillepantavaa, huomionsa ansaitsevaa.
Käännnöksiä ei ollut ihan niin hyvä kirja kuin oletin, mutta pidin silti siitä aika tavalla ;)
En ole kysesitä kirjaa lukenut, enkä todennäköisesti aiokaan lukea.
VastaaPoistaTuo muiden blogien lukeminen/lukemattomuus on kuitenkin mielenkiintoinen asia. Huomaaan, että nyt kun on oma blogi sitä lukee arvioita eri tavalla kuin ennen. Nyt ikään kuin vähän himmailee niiden kirjojen arvioiden lukemista, joista tietää, että tulee itse jossain vaiheessa kirjoittamaan.Yleensä silmäilen ne läpi pintapuolisesti ja silloin voi sattua juuri noita "vääristymiä" muiden mielipiteiden suhteen kuten sinullekin kävi.
Itselleni tämä on siinä mielessäkin ajankohtainen juttu, että sain juuri luettua "Paluu Rivertoniin" (jonka joskus aikoinani bongasin sinun blogistasi)ja nyt kun pitäsi kirjoittaa siitä, ei ole oikein inspiraatiota, sillä kirjasta on niin paljon kirjoitettu ja juuri eilen ilmestyi pari juttua. Mutta tiedän, että jos kirja jää "roikkumaan" myöhemmäksi niin se jää kokonaan.
Olen melkoisen samaa mieltä tästä kuin sinäkin. Genressään Käännöksiä oli mielestäni oikein oivallinen, ja ajattelen tätä kyllä ihan lämmöllä.
VastaaPoistaOmia suosikkejani kirjassa olivat juuri nuo käännösongelmat ja kiinalainen kulttuuri.
Kwokin kirja oli mielestäni rankasta aiheestaan aika rentouttava kirja.
Kuvasit tekstisi alussa kiinnostavasti oman lukukokemuksen peilautumista muiden kokemuksiin. Niinhän se aina menee.. Ja välillä niinkin että yrittää kovasti pitää jostain kirjasta mutta..
Mutta kiva että sinäkin luit tämän! :)
Karoliina, minulla taisi olla Kwokista negatiivisin mielipide eli en todellakaan lue häntä enää. 'Life is so short and then I'll die...'
VastaaPoistaJos haluaa lukea siirtolaisuuskertomusta, suosittelen Brooklynia! Jos haluaa sen liittyvän itään ja sieltä muuttoon, sitten Poltetut varjot, joka päättyy mutkan kautta Amerikkaan.
Minulle tämä oli latautunut väistämättä täyteen suuria odotuksia, joten...,mutta toisen 'välipala' voi olla toisen helmi.
Olen myös yrittänyt välttää lukemasta muiden arvosteluja, mutta en myöskään pelkää ettenkö rohkenisi sitten tuoda omaa mielipidettäni esiin. Siinä on vain niin, kuten toteat, että emme elää missään tyhjiössä ja alitajunta tekee omaa työtään. Minulla se vain tekee sitä hiukan hullusti eli jos luen/kuulen, että jotain hirveästi kehutaan, tulee vastareaktio ja mietin 'mitkä hemmetin perusteet tuonkin suitsuttamiselle on?' Onneksi aina ei käy näin eli Harjukaupungin salakäytävät sai juuri sen, mitä niin uskomattoman massasta poikkeava kirja ansaitsikin. Ja muutama muukin. Ainakin toivon niin.
Huh, tuo arvioiden etukäteislukeminen on muuten vähän vaikea pala täällä(kin).
VastaaPoistaViime aikoina olen esimerkiksi hyvin aktiivisesti vältellyt One day -kirjan arvioita vaikka niitä suomenkielisen käännöksen ilmestyttyä on oikein vilissyt - minä en ole saanut omaa yli vuotta hyllyssä levännyttä kappaletta vieläkään edes aloitettua, mutta olen varma, että pidän siitä, ja haluan huomata ja kokea kaiken ensimmäistä kertaa itse.
Blogikeskustelun kannalta tuntuu palkitsevimmalta lukea uutuuksia aika samaa tahtia kuin muutkin bloggaajat (eli heti, kuulostaapa hassulta) tai sitten ajattomia kirjoja, joista riittää aina keskusteltavaa.
Minulla ei oikeastaan ole tuohon Kwokin kirjaan sen enempää, mutta tuo arvioiden lukeminen etukäteen... Olen ajatellut, että vastedes luen vähemmän arvioita kirjoista, jotka aion pian lukea. Yksi syy on ajanpuute; toinen on se, että ennakkokäsitys siitä, mitä muut ovat kirjoittaneet, ohjaa jotenkin tiedostamatta ottamaan kantaa toisten arvioihin omassa tekstissä. Samoin tietyt ilmaisut kiertävät blogiarviosta toiseen, vahingossa, esim. keväällä ainakin kolmessa blogissa mainittiin, että eräässä kirjassa on pitkä jälkimaku :).
VastaaPoistaKirppu, kävin juuri liittymässä blogisi lukijaksi, ja tulen lukemaan myöhemmin arviosi tästä kirjasta. :)
VastaaPoistaMari A., ymmärrän sen että amerikkalainen unelma -tarina ärsyttää, mutta silloin, kun kyse on todellisista ihmisistä, minä luen sata kertaa mieluummin heidän lopulta pärjänneen kuin jääneen kurjuuteen tai vielä pahempaa.
Susa, minustakin välipalakirja on ihan kunniakas termi, sillä sellaisiakin totta vie tarvitaan!
Jaana, kirjoita ihmeessä Rivertonista! Minun silmääni ei ole osunut kuin pari juttua siitä. Toki minustakin joskus tuntuu, ettei ole paljon sanottavaa kirjasta, jonka moni on jo arvioinut ennen minua, mutta sitten yritän löytää jonkun tuoreen näkökulman - tai vain muistan, etten kirjoita näitä juttuja vain blogistikollegoille, vaan myös - ennen kaikkea - niille lukijoille, joille tämä blogini on usein ainoa paikka, josta he lukevat kirja-arvioita ja lukuvinkkejä. :)
Linnea, sekin tosiaan joskus tuntuu "väärältä", ettei pidäkään jostain kirjasta, josta kaikki muut tuntuvat pitäneen. Minulle tällainen oli esim. Senor Peregrino, joskin jätin sen toistaiseksi kesken, joten en halua antaa lopullista tuomiotani.
Leena, minulle tämä oli välipalahelmi. ;) Tuo on varmaan aika yleistä, että oikein hehkutettuun kirjaan syntyy pieni vastareaktio. Jos sellaista ei lue heti tuoreeltaan, se jää helposti ainakin minulla odottamaan "tomun laskeutumista". Minulle tällaisia ovat yhä esimerkiksi Oksasen Puhdistus ja Riikka Pulkkisen kirjat.
Tessa, on ihan totta, että hauskoihin ja mielenkiintoisiin blogikeskusteluihin osallistuminen kannustaa lukemaan uutuuksia tuoreeltaan! Mutta toki on myös ihana, jos joku esittelee jonkun vanhan suosikin, jonka on itsekin lukenut, ja josta on painavaa sanottavaa. :)
Maria, muiden arvioiden lukemisessa tai lukemattomuudessa on mielestäni tärkeintä löytää se oma tyyli, joka tuntuu hyvältä ja toimivalta. Kaikille se ei varmaankaan ole sama. :)