torstai 9. helmikuuta 2012

Tiukkojen haasteiden torstai: So American

Vihdoinkin saan aikaiseksi esitellä Kirjavan kammarin tämänvuotisen suurhaasteen. Olen siitä puhunut ja vihjaillut jo jonkin aikaa, mutta postaaminen on jäänyt kerran toisensa jälkeen, kun en ole löytänyt aikaa hioa haastetta huippuunsa. Lopulta tajusin, että tarpeeksi aikaa ei lähikuukausina tule löytymäänkään, joten unohdan perfektionismin ja lanseeraan haasteen sellaisena, kuin se tässä vaiheessa on.


Siis. So American, baby. Vähän kuin Totally British, ja toisaalta ei lainkaan. Maantieteellistä tasapainoa tähän vuoteen tuo yksinkertaisempien sääntöjen Ikkunat auki Eurooppaan -haaste, mutta halusin mukaan myös tämän, oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, etten halua lanseerata liian "vaikeita" haasteita, ja koska suurin osa meistä lukee amerikkalaista kirjallisuutta joka tapauksessa, tämän haasteen ei pitäisi olla liian paha. Toinen syy on taas se, että haluan laajentaa kuvaa Yhdysvaltojen kirjallisuudesta. Kuinka hyvin ja monipuolisesti lopulta tunnemme tuon laajan, tutun ja tuntemattoman maan kirjoja? Halutessaan tämän haasteen myötä voi myös tutustua vieraampiin amerikkalaisen kirjallisuuden lajeihin.


Amerikkalaisella tarkoitetaan siis tässä haasteessa yhdysvaltalaista - niin kuin yhdysvaltalaiset itsevarmasti yleensä itsekin tarkoittavat. ;)


Aikaa lukea amerikkalaisia kirjoja on tämä vuosi, eli 2012. Mukaan voi laskea myös kirjat, jotka on lukenut tämän vuoden alussa ennen haasteen lanseeramista. Lukukielellä tai -formaatilla ei ole väliä. Osallistua voi jo yhdellä kirjalla, sillä ajattelin haasteen kolmiosaiseksi:

  1. Lasketaan yhteen kaikki vuonna 2012 luetut yhdysvaltalaiset kaunokirjalliset teokset.
  2. Kilpaillaan kategorioissa, so. kuka saa täyteen eniten kategorioita (kts. alla).
  3. Kilpaillaan osavaltioissa, so. kuka saa kerättyä listalleen eniten eri osavaltioita (kts. alla).

Alahaaste: kateogriat


Kategorioita voi (yrittää) suorittaa yhden tai useampia. Yhdellä teoksella voi osallistua useisiin kategorioihin. Kategoriat ovat seuraavat (kunkin alla on lueteltu lähinnä suomennettuja esimerkkikirjailjoita ja/tai -teoksia, jotka eivät ole millään muotoa sitovia tai ainoita mahdollisuuksia ko. kategorioiden suorittamiseksi):


1. Early American Literature (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista romaania, jotka on kirjoitettu/julkaistu aikavälillä 1790-1850.
  • Washington Irving: The Sketch Book of Geoffrey Crayon, Gent -kokoelma, jossa mukana mm. The Legend of Sleepy Hollow- ja Rip Van Winkle -novellit 
  • James Fenimore Cooper: Vakooja; Nahkasukka-sarja. Nuori kotka ja vanha metsästäjä; Viimeinen mohikaani; Ruohoaavikko; Haukansilmä; Hirventappaja
  • Edgar Allan Poe: Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia; Pelon ja kuoleman kertomuksia; Kauhutarinoita; Ajan ja avaruuden kartat; Kootut kertomukset; Arthur Gordon Pymin selonteko

2. American Poetry (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme (kokonaista) yhdysvaltalaista runokokoelmaa.

  • Edgar Allan Poe: Rakkauden ja kuoleman lauluja
  • Walt Whitman: Ruohoa; Valitut runot
  • Emily Dickinson: Valitsee sielu seuraajansa; Golgatan kuningatar; Maailma, tässä kirjeeni; Puuseppä, itseoppinut
  • T.S. Eliot: Autio maa; Ontot miehet; Kiirastorstain aatto; Neljä kvartettoa
  • Ezra Pound: Lukemisen aakkoset; Personae
  • Sylvia Plath: Ariel; Sanantuojat
  • Allen Ginsberg: esim. Luurankohuutoja
  • Charles Bukowski: esim. Amerikan matadori
  • Raymond Carver: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä
  • Kahlil Gibran: esim. Profeetta; Merta ja hiekkaa

3. American (Dark) Romanticism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista dark romanticism -genreen laskettavaa kaunokirjallista teosta (katso osviittaa esim. täältä).

  • Edgar Allan Poe (kts. yllä)
  • Nathaniel Hawthorne: esim. Tulipunainen kirjain
  • Herman Melville: esim. Moby Dick

4. American Realism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista realistiseen suuntaukseen luettavaa kaunokirjallista teosta (katso osviittaa esim. täältä)
  • Mark Twain: esim. Tom Sawyerin seikkailut; Huckleberry Finnin seikkailut
  • Henry James: esim. Naisen muotokuva
  • Edith Wharton: esim. Viattomuuden aika
  • Kate Chopin: Herääminen
  • Jack London: esim. Erämaan kutsu; Valkohammas
  • Upton Sinclair: esim. Chikago

5. Slavery (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista orjuudesta kertovaa kaunokirjallista teosta.
  • Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa
  • Margaret Mitchell: Tuulen viemää
  • Octavia Butler: Kindred
  • Alex Haley: Juuret
  • Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani; Armolahja
  • Dolen Perkins-Valdez: Wench
  • William Faulkner: Absalom, Absalom
  • Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

6. "The Lost Generation" + Depression-era (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista teosta, jotka on kirjoitettu/julkaistu maailmansotien välisenä aikana. Katso lisätietoa "The Lost Generationista" esim. täältä.

  • F. Scott Fitzgerald: esim. Kultahattu
  • Ernest Hemingway: esim. Jäähyväiset aseille; Kenelle kellot soivat; Vanhus ja meri
  • William Faulkner: esim. Ääni ja vimma
  • John Steinbeck: esim. Vihan hedelmät; Hiiriä ja ihmisiä; Eedenistä itään
  • Henry Miller: esim. Kravun kääntöpiiri; Kauriin kääntöpiiri

7. Post-World War II Classics (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista klassikkoa, jotka on kirjoitettu/julkaistu toisen maailmansodan jälkeen. Klassikon määrittely jää haasteeseen osallistujan tehtäväksi, mutta haaste-emännällä on veto-oikeus. :)
  • Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  • Sylvia Plath: Lasikellon alla
  • Vladimir Nabokov: Lolita
  • Joseph Heller: esim. Me sotasankarit
  • Kurt Vonnegut: esim. Teurastamo 5
  • John Updike: esim. Jänis-sarja; Noidat
  • Richard Yates: Revolutionary Road

8. Beatniks (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista beatnik-teosta. Lue lisää beat-sukupolvesta kirjallisuudessa esim. täältä.
  • Jack Kerouac: esim. Matkalla
  • Allen Ginsberg: esim. Luurankohuutoja
  • William S. Burroughs: esim. Alaston lounas
  • Charles Bukowski (synt. Saksassa): esim. Postitoimisto

9. Jewish-American Experience (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaisten amerikanjuutalaisten kirjoittamaa tai erityisesti amerikanjuutalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.
  • Isaac Bashevis Singer (synt. Puolassa): esim. Shosha; Vihassa ja rakkaudessa
  • Saul Bellow (synt. Kanadassa): esim. Herzog
  • J.D. Salinger: esim. Sieppari ruispellossa
  • Norman Mailer: esim. Alastomat ja kuolleet
  • Philip Roth: esim. Portnoyn tauti; Ihmisen tahra
  • Richard Powers: esim. Laulut joita lauloimme
  • Jodi Picoult: esim. Sisareni puolesta; Yhdeksäntoista minuuttia
  • Melissa Bank: Nyt nappaa!; Täydellinen juttu
  • Jennifer Weiner: esim. Hyvä sängyssä; Lainakengissä
  • Nicole Krauss: esim. Rakkauden historia
  • Paul Auster: esim. New York -trilogia; Sattumuksia Brooklynissa
  • Michael Chabon: Pittsburghin mysteerit; Wonder Boys
  • Jonathan Safran Foer: Kaikki valaistuu
  • Adam Langer: California Avenue
  • Art Spiegelman: Maus
  • E.L. Doctorow: esim. Danielin kirja; Marssi
  • Erich Segal: Love story; Oliverin story
  • Sidney Sheldon: esim. Sydänyön tuolla puolen; Timanttidynastia; Naamioiden aika
  • Leon Uris: esim. Exodus

10. Black America (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme afroamerikkalaisten kirjoittamaa tai erityisesti afroamerikkalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.
  • Ralph Waldo Ellison: Näkymätön mies
  • Richard Wright: Amerikan poika
  • James Baldwin: esim. Mene ja kerro se vuorilla
  • Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  • Octavia Butler: Xenogenesis-trilogia (Aamunkoitto; Puolenpäivän riitit; Imago); Kindred
  • Alex Haley: Juuret
  • Toni Morrison: esim. Solomonin laulu; Minun kansani, minun rakkaani; Paratiisi
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa; Meridiaani
  • Terry McMillan: Haku päällä; Pasmat sekaisin
  • Kathryn Stockett: Piiat
  • Sapphire: Precious
  • Dolen Perkins-Valdez: Wench

11. Immigrant Background (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka ovat kirjoittaneet yhdysvaltalaiset maahanmuuttajat tai jotka käsittelevät erityisesti maahanmuuttajuutta Yhdysvalloissa.
  • Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti; Kaima; Tuore maa
  • Amy Tan: esim. Ilon ja onnen tarinat; Keittiöjumalan vaimo
  • Junot Díaz: Drown; Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
  • Oscar Hijuelos: Mambo Kings; Kaunis María
  • Cecilia Samartin: Senor Peregrino; Nora & Alicia; Kaunis sydän
  • Susan Abulhawa: Jeninin aamut
  • Jean Kwok: Käännöksiä
  • Jamie Ford: Hotelli Panama
  • Khaled Hosseini: Leijapoika; Tuhat loistavaa aurinkoa
  • Isabel Allende: esim. Henkien talo; Rouva Fortunan tytär
  • Siri Hustvedt: esim. Kaikki mitä rakastin; Kesä ilman miehiä
  • Vladimir Nabokov: esim. Lolita
  • Patrick deWitt: Sistersin veljekset
  • Lisa See: esim. Lumikukka ja salainen viuhka; Shanghain tytöt
  • Téa Obreht: Tiikerin vaimo

12. Southern Fiction (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka on kirjoittanut Yhdysvaltojen etelävaltioista kotoisin oleva tai siellä asuva kirjailija, tai jotka sijoittuvat Yhdysvaltojen etelävaltioihin.
  • Rebecca Wells: esim. Jumalaiset jajasiskot
  • Kathryn Stockett: Piiat
  • Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café
  • John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
  • Sue Monk Kidd: esim. Mehiläisten salaisuudet
  • Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  • Margaret Mitchell: Tuulen viemää
  • Pat Conroy: esim. Vuorovetten prinssi
  • Alice Walker: esim. Häivähdys purppuraa

13. American Crime (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista rikosromaania.
  • Dan Brown: esim. Da Vinci -koodi
  • James Lee Burke: Taivaan vangit
  • John Grisham: esim. Firma; Pelikaanimuistio; Päämies
  • James M. Cain: Vahinko kello kaulassa; Nainen ilman omatuntoa
  • Raymond Chandler: esim. Pitkät jäähyväiset
  • Harlan Coben: Kadonneet; Loukussa
  • Patricia Cornwell: esim. Kay Scarpettan tutkimuksia -sarja
  • James Ellroy: esim. Musta Dahlia; L.A. - langennut kaupunki
  • Sue Grafton: "Aakkosdekkarit"
  • Charlaine Harris: esim. Veren voima
  • Thomas Harris: esim. Uhrilampaat
  • Carl Hiaasen: esim. Striptease; Takaisin luontoon
  • Patricia Highsmith: esim. Muukalaisia junassa; Lahjakas Herra Ripley
  • Tami Hoag: esim. Hautaa syvemmällä
  • Dennis Lehane: esim. Menneisyyden ote; Suljettu saari
  • Donna Leon: Guido Brunetti -sarja
  • Sara Paretsky: esim. V.I. Warshawski -sarja
  • Kathy Reichs: Temperance Brennan -sarja
  • Michael Connelly: esim. Harry Bosch -sarja

14. Dirty Realism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista teosta, joiden katsotaan edustavan ns."dirty realismia". Lue käsitteestä enemmän esim. täältä.
  • Richard Ford: esim. Roihu; Maan laulu
  • Tobias Wolff: esim. Tämän pojan elämä
  • Raymond Carver: esim. Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta; Oikopolkuja
  • Jonathan Franzen: Muutoksia; Vapaus
  • Jayne Anne Phillips: esim. Mustia kuvioita; Kiuru ja Termiitti
  • Cormac McCarthy: esim. Menetetty maa; Tie

15. Modern Women Writers (5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen naisen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).
  • Anne Tyler: esim. Päivällinen koti-ikävän ravintolassa; Pyhimys sattuman oikusta; Nooan kompassi
  • Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo; Hänen varjonsa tarina
  • Anne Rice: esim. Veren vangit
  • Joyce Carol Oates: esim. Blondi, Haudankaivajan tytär, Kosto: rakkaustarina
  • Annie Proulx: esim. Laivauutisia; Lyhyt kantama; Näin on hyvä
  • Elizabeth Kostova: Historiantutkija
  • Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
  • Vendela Vida: Rakastavat
  • Marilynne Robinson: esim. Gilead; Kotiin
  • Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin; Pieni ystävä
  • Lionel Shriver: esim. Poikani Kevin; Jonnekin pois
  • Marilyn French: esim. Naistenhuone

16. Modern Men Writers (5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen miehen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).

  • Don DeLillo: esim. CosmopolisPutoava mies
  • Tom Wolfe: esim. Turhuuksien rovio
  • Michael Cunningham: esim. Tunnit; Illan tullen
  • Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
  • Jeffrey Eugenides: Virgin suicides: Kauniina kuolleet; Middlesex; Naimapuuhia
  • John Irving: esim. Kaikki isäni hotellit; Garpin maailma; Viimeinen yö Twisted Riverillä

Alahaaste: osavaltiot

Erikseen tai lisäksi voi osallistua vielä osavaltiohaasteeseen. Luemme paljon amerikkalaista kirjallisuutta, mutta kuinka laajalle maantieteelliselle alueelle lukemisemme  lopulta sijoittuvat? Alla on lista Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta, ja osan perään on listattu esimerkkikirjailija tai -kirjailjoita. Wikipediasta löytyy lisäksi American writers by state -lista, joka ei ole täysin kattava, ja jossa on mukana myös tietokirjailjoita, käsikirjoittajia jne. Parempaa lähdettä en osaa antaa, mutta varmasti lähes jokaisen yksittäisen kirjailijan syntymä- tai kotipaikan - tai kirjan tapahtumapaikan - voi tarkistaa netistä.

Tässä ei ole minimivaatimuksia, vaan omalle osavaltiolistalleen voi merkitä kaikki luetut yhdysvaltalaiset teokset. Tähänkin kelpaavat vain kaunokirjalliset teokset, mutta vaikka ylläolevissa kategorioissa ei ollut omaa lokeroa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen edustajat voi laittaa tähän mukaan. Osavaltion voi valita kirjailijan syntymä- tai asuinpaikan, tai kirjan tapahtumapaikkojen mukaan. Olkaa omia tuomareitanne, jälleen kerran.

Alabama: Thomas H. Cook, Fannie Flagg, Helen Keller, Harper Lee, Tobias Wolff

Alaska

Arizona: Barbara Kingsolver, Stephenie Meyer

Arkansas: John Grisham

Colorado: Hunter S. Thompson, Ken Kesey

Connecticut: Margaret Wise Brown, Suzanne Collins, Elizabeth Gilbert, Elizabeth Kostova, Arthur Miller, Annie Proulx, Harriet Beecher Stowe, Jennifer Weiner

Delaware

Etelä-Carolina: Pat Conroy

Etelä-Dakota: Laura Ingalls Wilder

Florida: Michael Connelly, Patricia Cornwell, Carl Hiaasen

Georgia: Sue Monk Kidd, Margaret Mitchell, Alice Walker

Havaiji: Allegra Goodman, Lois Lowry, Armine von Tempski

Idaho: Marilynne Robinson,

Illinois: Dave Eggers, Adam Langer, Richard Powers, Saul Bellow, Edgar Rice Burroughs, Michael Crichton, Daniel Clowes, Ernest Hemingway, Audrey Niffenegger, Sara Paretsky, Sidney Sheldon, Jonathan Franzen

Indiana: Meg Cabot, Karen Joy Fowler, Kurt Vonnegut

Iowa: Bill Bryson

Kalifornia: Charles Bukowski, Clive Cussler, Jennifer Egan, James Ellroy, Karen Joy Fowler, Khaled Hosseini, Jack London, Sapphire, Lisa See, John Steinbeck, Amy Tan, Vendela Vida, Kristin Hannah

Kansas: Ally Carter

Kentucky: Jude Deveraux, Sue Grafton, Barbara Kingsolver, Hunter S. Thompson

Louisiana: Kate Chopin, Anne Rice, Rebecca Wells

Länsi-Virginia

Maine: Ron Currie Jr., Joe Hill, Stephen King

Maryland: James M. Cain, Tom Clancy, George Pelecanos, Nora Roberts, Anne Tyler, Leon Uris

Massachusetts: Louisa May Alcott, Emily Dickinson, Nathaniel Hawthorne, Dennis Lehane, Erin Morgenstern, Jayne Anne Phillips, Edgar Allan Poe, Sylvia Plath

Michigan: Audrey Niffenegger, Jeffrey Eugenides

Minnesota: F. Scott Fitzgerald, Siri Hustvedt, Anne Tyler

Mississippi: William Faulkner, Richard Ford, John Grisham, Donna Tartt, Thomas Harris

Missouri: T. S. Eliot, Jonathan Franzen, Mark Twain

Montana

Nebraska: Nicholas Sparks

Nevada

New Hampshire: Dan Brown, John Irving

New Jersey: Junot Diaz, Janet Evanovich, Norman Mailer, Philip Roth

New Mexico: Cormac McCarthy, Paul Auster

New York: Paul Auster, John Berendt, Jennifer Egan, Jonathan Safran Foer, Oscar Hijuelos, Nicole Krauss, Henry Miller, Walt Whitman, Richard Yates, E.L. Doctorow, J.D. Salinger, Marilyn French, Erich Segal

Ohio: Toni Morrison

Oklahoma: S.E. Hinton

Oregon: Raymond Carver, Ken Kesey

Pennsylvania: Michael Chabon

Pohjois-Carolina: Patricia Cornwell

Pohjois-Dakota

Rhode Island: Jhumpa Lahiri

Tennessee: Elizabeth Kostova

Texas

Utah

Vermont

Virginia: Tom Wolfe

Washington: David Eddings, Kristin Hannah

Wisconsin: Laura Ingalls Wilder

Wyoming: C.J. Box, Annie Proulx


Tiedän, että tällekin vuodelle on lanseerattu jo paljon haasteita - Kirjavassa kammarissakin jo pari ennen tätä - mutta tämäkään ei ole paineita luova kisa, ellei siitä sellaista halua ;), vaan esimerkiksi tapa listata lukemisiaan ja kiinnittää huomiota lukutapoihinsa. Kivaa, jos innostutte mukaan, nyt tai myöhemmin. Vuottahan on vielä yli kymmenen kuukautta jäljellä.

Nyt olen kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen sen verran silmät ristissä, että minun täytyy tulla myöhemmin lisäämään postaukseen omat tavoitteeni tässä haasteessa... :)

101 kommenttia:

  1. No huh huh! Megahaaste tosiaan, awesome baby :)

    Kuten vuoden alussa itselleni lupasin, en osallistu haasteisiin (mieleni kyllä tekisi), mutta käytän ilolla jälleen hyväkseni tekemääsi kirjallisuuslistaa: mainioita lukuvinkkejä kerrassaan! Kiitos niistä. Ja heti oli hyötyä, juuri eräänä päivänä mietin Mehiläisten salaisuuksien nimeä, muistin vain, että se oli ihana elokuvana ja liittyi mehiläisiin... thänks, sen haluankin lukea pikimmitin.

    Lukuiloa kaikille haasteeseen osallisutujille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva, että listoista oli iloa, ja että Mehiläisten salaisuuksille löytyi nimi. :) Minunkin piti itse asiassa googlettaa se, kun muistin vain englanninkielisen nimen.

      Poista
  2. Huhhuh, tätähän minä jo vähän kaipailinkin kun englanninkielinen lukemiseni on niin kovin brittipainotteista...
    Ja tammikuulta löytyy jo yksi kirja ja yksi sarjakuva, joten ainakin minimiosallistumisen teen, kategorioiden kanssa menee vaikeammaksi kun et ollut laittanut kategoriaa lastenkirjoille tai scifille/fantasialle...alkuperäisasukkaiden Amerikkakin voisi olla otollinen kategoria.

    Runoja, Post-WWII klassikoita, rikoskirjallisuutta, modern womenia ja modern menia voisin ainakin lähteä hakemaan suuremmin ponnistelematta, muut tulevat jos tulevat.
    Tietysti voisi jotain vanhoja suosikkeja lukea uudestaan, Flannery o'Connorilla saisi napsittua etelän ja Nathanael Westillä juutalaiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minua vähän nauratti, kun kaipailit Amerikka-haastetta ja minulla oli tämä jo tekeilllä silloin. :) Ei kun napsimaan!

      Poista
  3. Oh my Lord, miten upea ja massiivinen haaste!! Awesome, indeed!! <3
    I'm SO in! :D
    Ensinnä on sanottava että olet taas tehnyt aivan valtavan työn tämän haasteen kasaamisessa, joten nöyrin hatunnosto ja kiitos sinne! Vau Karoliina! :)

    Tämän haasteen kanssa iskee ahneus ja vauhtisokeus, ainakin meikäläiselle. Kategorioita äsken lueskellessani huomasin lähes jokaisen kategorian sisältävän runsaasti sellaisia kirjoja, jotka ovat jo pitkään olleet lukulistallani, ja joita olen muutenkin suunnitellut tänä vuonna lukevani. Pikaisen ynnäyksen jälkeen laskeskelin että voisin lähteä yrittämään jopa kahteentoista (!!) kategoriaan osallistumista (American Poetry, American Realism, Slavery, The Lost Generation, Post-World War II Classics, Jewish-American Experience, Black America, Immigrant Background, Southern Fiction (tässä se kiihkeästi odottamani nyt tuli, jee!!! :), American Crime ja Modern Women + Men Writers). Käytännössä se tarkoittaisi reilun kolmenkymmenen kirjan lukemista, koska moni kirja sopii kuitenkin pariinkin kategoriaan. Ei ollenkaan mahdoton urakka siis, jos vuodessa lukee muutenkin lähemmäs sata kirjaa. :)

    Hienoa, että huomioit haasteessa myös osavaltiot! Lisäsin jo viime kesänä omaan blogiini kartan, johon merkitsen eri osavaltioihin sijoittuvaa kirjallisuutta (siis tapahtumapaikan mukaan), ja jo silloin pistin merkille, että tulee luettua melko kapea-alaisesti yhdysvaltalaista kirjallisuutta. Tänä vuonna onkin mukavaa kiinnittää asiaan vielä enemmän huomiota.

    Lukuvuodesta taitaa nyt väkisinkin tulla melko jenkkipainotteinen, mutta eihän se mitään haittaa. Viime vuonna luin paljon brittikirjallisuutta, tänä vuonna voisi hyvin olla Yhdysvaltain vuoro. :)

    Yritän tänä yönä ehtiä askarrella haasteesta oman alasivunsa blogiini. Olen ihan innoissani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my "gawd", miten monta kategoriaa lähdet suorittamaan! :D Mutta tosiaan, ei mitenkään mahdotonta. Minä yritän tänään tehdä omat suunnitelmani (ja lisätä ne haastesivullekin, jonka ylläpidossa olen muutenkin laiskotellut), ja sitten ajattelin järjestelmällisen lukemisen ystävänä vähän laskeskella, kuinka tiheästi minun tulisi eri haastekirjoja lukea pitkin vuotta - siis muita, kuin uutuuksia, joita lukisin joka tapauksessa. :) Minäkin olen innoissani! :D

      Poista
    2. Ai niin ja noista osavaltioista piti vielä sanoa, että saatoin saada idean juuri sinulta, jos oikein muistan. :) Lisäsin ne vähän aikaa sitten tägeihin joka tapauksessa samalla tavalla kuin eri maat. Se tuntui vain reilulta, sillä ovathan eri osavaltiot ikään kuin eri maita keskenään.

      Poista
  4. A-P-U-A! :D Huh, pelottaa ajatellakin, kuinka paljon kategorioita ja lukuvinkkejä tässä haasteessa olisi, jos olisit ehtinyt "hioa haasteen huippuunsa" ;). Hieno haaste, tykkään kun haastetta jäsentävät nuo alakategoriat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisi tämä saattanut tiivistyäkin, jos olisin ehtinyt miettiä kategorioita paremmin. Olisi ollut kyllä kiva löytää jokaiselle osavaltiolle joku edes hieman Suomessakin tunnettu esimerkkikirjailija, mutta siinä(kin) loppui aika kesken. Kiitos. <3

      Poista
  5. Vaude Karoliina! Maria vei sanat suustani: millainen tämä olisikaan ollut, jos olisit tehnyt "täydellisen". Olet nähnyt aivan älyttömästi vaivaa! Omasta osallistumisestani en osaa sanoa, katsotaan miltä tuntuu. Tosin olisi mulla jo alakategorioihin laitettavia: Oatesin Blondi ja tällä hetkellä luen Franzenin muutoksia ja myös Steinbeckin Torstai on toivoa täynnä. Mites tuo Kalotay, omaa kai myös jenkkikansalaisuuden, vaikka syntynyt Kanadassa? Ehkä osallistunkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuullut, että Kalotay on Yhdysvaltojen kansalainen, joten ei kun mukaan vain! Hmm, minäkin muuten lukenen vihdoin Bolsoin perhosen tänä vuonna. :)

      Tosi hienoja kirjoja sinulla on jo tullut ja tulossa. En malta odottaa, että pääsen joskus lukemaan Blondin (tai Oatesia ylipäätään), Steinbeck on yksi nuoruuteni suursuosikeista ja Franzen taas viimeaikainen huippulöytö. Mahtavaa muuten, että luet juuri Muutoksia, jota en ole nähnyt muissa blogeissa kuin omassani. <3

      Poista
  6. Tämä on just eikä melkein. Mahtavaa! Mukana siis olen, tässäKIN, ja muutaman kirjan pääsenkin jo listaamaan paikoilleen (mm. sen Walt Whitmanin, hihii). Hauskaa! Ja kiitos vaivannäöstäsi. Terveisin Kiitollinen ja kiihkeä jenkkikirjallisuuden rakastaja -85.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitäkin on jo aikaa, kun petailin tätä haastetta sulle Whitmania luettuasi. :) Kivaa, että miellyttää toista kiihkeaa rakastajaa. :D

      Poista
  7. Tämä(kin) haaste on mahtava! Juuri eilen illalla unta odotellessa mietin, että olispa kiva joku amerikka-haaste, joten minäkin olen mukana :) Vielä en uskaltanut edes laskea, kuinka monta kategoriaa haluaisin suorittaa, mutta vaikuttaisi siltä, että tosi monta.
    (Onko ensi vuonna vuorossa Afrikka? ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olikohan tässä jotakin telepatiaa, kun minä tätä niin myöhään illalla kyhäsin tänne blogin puolelle. :) Ihanaa, että olet mukana! Ja kyllä jatkossa täytyy ns. maailmankirjallisuudellekin saada omat haasteensa - nyt ei taida olla kuin yleisempi/laajempi Kirjallinen maailmanvalloitus, joka on mahtava haaste kyllä sekin. :)

      Poista
  8. Huhhui ja vau, hienolta näyttää! Lähden varovasti mukaan, kyllä tuolla monta sellaista on jonka olen pitkään jo halunnut lukea tai jonka voisin lukea. Pitää vaan muistaa merkitä ylös. Kiitos taas :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerro vain sitten lukulistasi viimeistään vuoden lopussa, jos haluat osallistua. <3

      Poista
  9. Hih, vähän kyllä hihityttää, että "jouduit" laittamaan tämän raakileena nyt esille..Sanonko mikä, My a.....sentään, todellakaan ei ole raakiletta nähnytkään. Ihan huikea haaste niin sisältönsä kuin tekemäsi pohjatyön myötä. Tämän kanssa on varmaan mulla sama kuin tuon Eurooppa-haasteenkin kanssa, että kun joka tapauksessa luen amerikkalaisiakin kirjoja, tähän tulee vähän kuin vahingossakin jo osallistuttua. Kunhan on sen verran energiaa ja inspistä, teen tästä omaan blogiin jo haaste-sivulle juttua ja katson, mitä olen kenties jo alkuvuodesta lukenut tähän sopien jne. Mutta kuten sanoit, onhan tässä vuosi aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mutta niin kuin sanoin yllä, ehkä olisin saanut tämän jotenkin kompaktimmaksi, jos olisi ollut aikaa kunnolla miettiä ja hioa. :D Mullakin odottaa haastesivu sitä, että löytäisin hyvän hetken ja inspiraatiota päivittämiseen - sieltä nimittäin puuttuu jo ennestään vaikka mitä. Mutta ehtiihän tässä, kun luetut kirjat ovat blogin muistissa joka tapauksessa. :)

      Poista
  10. Huh eli OMG täältäkin! Ja kiitos megahaasteesta! Luin listoja lähes jännittyneenä: paljon tuttuja kirjoja, monta vierastakin, mutta olin sentään lukenut jotain jostain pääkategoriasta (tuskin kaikista osavaltioista). Hyvin kiinnostavaa! Tulen varmasti lukemaan listaltasi jotain, mitä, se jää nähtäväksi... (mutta valitan, en muista melkein koskaan ilmoittaa osallistuneeni mihinkään, seurailen kuitenkin haasteita mielelläni)

    Joka tapauksessa kiitos tuosta listasta ja muistakin haastelistoistasi, nehän ovat suorastaan opettavaisia. Palaan katselemaan listoja varmasti moneen kertaan ihan vain vinkkejä saadakseni. Suomenruotsalaisuushaaste tuli minulle siis kuin tilauksesta, kuten totesin, ja kyllä tämäkin sopii lukemisiini vallan mainiosti.

    Mäkin voisin äänestää Afrikka-haastetta ensi vuodeksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awesome! Haasteita on kyllä kiva tutkiskella, vaikkei varsinaisesti itse osallistuisikaan. :) Minulle sellainen on esim. tuo mainitsemani Kirjallinen maailmanvalloitus, jota en jostakin syystä ole aloittanut virallisesti, mutta jota on ihana seurata muiden blogeista.

      Kannatan tosi paljon Afrikka- ja muidenkin maanosien haasteita, mutta siinä pitäisi miettiä haastavuutta, kun suomennettua kirjallisuutta on suhteessa vähän - siis tehdä haasteesta vähän erilainen. Mutta katsotaan tosiaan ensi vuonna. ;) Luulen, että tältä vuodelta Kirjavan kammarin haastehanat on nyt suljettu. :D

      Poista
  11. Vaude! Ja tässä haasteessa tulee oltua varmasti automaattisesti mukana, koska yhdysvaltalaista kirjallisuutta tulee luettua. Osallistun siis sillä meiningillä, että katson loppuvuonna, että mitä kaikkea amerikkalaista tulikaan luettua ja minne kaikkiin kategerioihin ne sitten solahtavat. Veikkaan, että kirjoja kertyy aika paljon. :) Ja hauskasti ne lomittuvat yhteen Eurooppa-haasteesi kanssa, koska esim. Tea Obreht sopii niin Bosniaan kuin Yhdysvaltoihin.

    Ja mikään raakile sinun haastepostauksesi ei tosiaankaan ole. :) Osavaltioista tuli mieleeni, että Vermontiin sopii ainakin John Irving, koska hänellä on koti Vermontissa. Sitten mietin - hieman leikkimielisesti - että voisiko myös latinokirjallisuudesta tehdä oman alakategoriansa? Ei sillä, että tässä hienossa haasteessa lisäkategorioita tarvittaisiin. <3 Harmi, ettei intiaanien kirjallisuutta ole taidettu suomentaa kovinkaan paljoa? Mieleeni tulee vain Louise Erdichin hieno realismi, jonka ammentaa alkuperäisten amerikkalaisten oloista.

    Miten muuten lasten- ja nuortenkirjat? Voiko niillä osallistua? Esim. Alcott (sisällissodan aika, mihin muuten 1850-1910 välillä kirjoitetut romaanit sijoittuvat?) tai Jacqueline Kellyn Calpurnia Tate (Southern Fiction). TB-haasteessa sinulla oli ihana Children's Britain-osio. Miten olisi Kid's in America? :)

    Nämä olivat vaan tällaisia heittoja/ehdotuksia. Kuten huomaat, innostuin aiheesta niin, että en varmaan ole vain varovaisesti mukana, vaan olen mukana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Nuo osavaltiolistat eivät ole mitenkään kattavat ja on tosiaan vähän haastavaa (hih) selvittää, kuka on syntynyt, opiskellut ja asunut milloin missäkin. Siksi jätin lukijoiden vastuulle selvittää ja tuomaroida osavaltio-osallistumiset.

      Mietiin "lattarikategoriaa", mutta kun kategorioita on niin paljon, päätin sisällyttää ko. kirjallisuuden lajin tuonne Immigrant Experienceen. Luulen, että ns. alkuperäiskirjallisuutta on aika vähän suomennettu, mutta mikään ei estä sisällyttämästä Erdichia tai muita toisiin kategorioihin. :)

      Haaste jäi todella vähän kesken, ja siksi lasten- ja nuortenkirjat putosivat pois. Mutta huomasithan, että niillä voi keräillä kuitenkin osavaltioita. :) Tuolle mainitsemallesi aikavälille ei ole omaa kateogriaa, mutta toki moni tuolloin julkaistu kirja sopii johonkin kateogoriaan. Ja joka tapauksessahan tässä kerätään myös luettujen jenkkikirjojen kokonaismäärää sekä noita osavaltioita. :)

      Saa heitellä ja ehkä joskus muokkaankin vielä haastetta, mutta kuten sanoin, tämä lähti keskeneräisenä ulos juuri siksi, etten tahtonut enää millään löytää aikaa hioa haastetta. Tällaisenaankin tähän meni pari kokonaista päivää, eli aika hidasta puuhaa tämä on, jos etsii esimerkkejä ja tarkistaa niitä. :) Siksi voi olla, että mennään nyt näillä. Joku (vink, vink) voisi tietysti tehdä oman haasteensa vaikka niille lastenkirjoille, jos haluaa. <3

      Poista
  12. Jaahas, kyllä tähänkin varmaan joutuu mukaan lähtemään, kuulostaa sen verran kivalta. Ajattelin että en ahnehdi kategorioita, mutta kyllä näitä silti aika monta tuli valittua: Slavery, Post-World War II Classics, Jewish-American Experience, Black America, Immigrant backround, Southern Fiction, American crime, Modern woman writers,Modern men writers...

    Outoa muuten, en ole tainnut lukea tänä vuonna mitään tähän sopivaa kun olen ollut niin maailman ja Euroopan valloituksen lumoissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika monta kategoriaa tosiaan. :D Oli niitä kyllä minullakin, kun tänään vähän kaavailin omiakin tavoitteitani (lisään ne myöhemmin tuohon postaukseen), mutta pidän ne kuitenkin leikkimielisinä tavoitteina, enkä ala vieläkään suorittaa haasteita verenmaku suussa. :)

      Poista
  13. Katselin tätä myöhään eilen illalla ja olin ihan että eieieiei... Mullahan on Rotally British:kin vielä kesken...

    Luen amerikkalaista kirjallisuutta tosi vähän enkä tietoisesti ("nyt haluan tutustua amerikkalaiseen kirjakulttuuriin ja luen tämän") lainkaan. Amerikka on vähän mörkö...

    Sulattelen hetken. Tuulen viemää onkin pitänyt lukea uusiksi, joten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikka on siitä jännä, että monelle se on kirjoistaankin tosi tuttu, mutta melkein yhtä moni sitä varmaan vierastaakin eri syistä. Ja sitten voi vielä periaatteessa karsastaa, mutta käytännössä lukea sikäläistä kirjallisuutta, kun sitä kuitenkin niin runsaasti julkaistaan ja suomennetaan.

      Mutta huomasin jo blogistasi, että lähdit tähän kuitenkin mukaan, joten jes, tervetuloa! :)

      Poista
  14. Karoliina, nyt minä olen aivan varma, että lukeminen tuhoaa aivosoluja, vaikka ehkä kasvattaakin järkeä, kuten Waltari lupasi: Minä en nimittäin ymmrärtänyt mitään näistä kategorioista!

    Eihän kai ole tarkoitus, että esim. minä lukisin uudelleen kymmenien vuosien aikana lukemani amerikkalaisen kirjallisuuden ja lopultakaan, en tiedä, mihin kategoriaan ne kuuluisivat;-)

    Lyhyesti: Minun erityisyyteni, jotka myös melkein kaikki omistan, ovat olleet Singer, Bellow, Roth, Powers, Auster, Irving, Uris, Hustvedt, Mitchell, Ford, Cornwell, Chandler, Highsmith, Oates, French (Naisten huone), Shriver (kaksi uutta jo odottaa ja kaksi on tehty). Sen lisäksi erityisesti harrastan Emily Dickinsonia. Olen saanut ystävältäni Kanadasta lahjaksi The Complete Poems of Emily Dickinson sekä The Secret Life of Emily Dickinson. Myös Golgatan kuningatar löytyy.

    Ja sitten vanhojen kirjojen omasta hyllystä löytyy hyvin vanha painos Gwen Bristowin Tammikujasta sekä maailman tunnetuin orjuuden vastainen teos Harriet Stowen Setä Tuomon tupa (Uncle Tom's Cabin), jota on myyty yli 34 miljoonaa kappaletta. Stowen kirja julkaistiin 20.3.1852!

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, älä vaivaa tällä suloisia ja lukuisia aivosolujasi - joita lukeminen on varmasti entisestään lisännyt. :) Tunnet laajalti pohjoisamerikkalaista kirjallisutta jo nyt, hyvä! Ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle, Leena!

      Poista
  15. Kolmannen kerran wawawuuu, mikä haaste. Olen niin mukana.

    VastaaPoista
  16. Kyllähän tuolla hyllyssä on pikaisen laskelman perusteella ainakin joku kolmekymmentä tähän sopivaa kirjaa, joten... :) En varmaan saa mitään kategoriaa varsinaisesti suoritetuksi, mutta voinpa minäkin tulla sitten loppuvuodesta huikkaamaan että mitä oikein tuli luettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, "nähdään" sitten viimeistään vuodenvaihteessa! :)

      Poista
  17. Vau vau vau! Lähden mukaan haasteeseen lukemalla vuoden aikana mahdollisimman monta yhdysvaltalaista kirjaa ja keskittymällä osavaltiojakoihin. Kerrassaan mahtavan alakategorian kimppuun saatan heittäytyä voimalla ensi vuonna. Yhdysvallat kiinnostaa kovasti, mutta nyt haastetta pukkaa joka suunnalta jo, joten se jääköön ensi vuoteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiinnostavaa kuulla sitten vuoden päästä, miten paljon sinullekin kertyi kirjoja ja osavaltioita plakkariin. :)

      Poista
  18. Huikea haaste! Ja kutkuttava... vaikkei varsinaisesti osallistuisikaan, varmasti tästä lähtien miettii kategorioita lukemista valkatessaan. Eli innostaa lukemaan joka tapauksessa! Ehkä voisi olla kiva katsoa, mitä tulee omaksi tulokseksi vuoden lopulla, joten saatanpa roikkua haasteessa mukana ainakin muutamassa kategoriassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemaan innostaminen on aina plussaa ja positiivista! Ja voihan sitä tosiaan joka tapauksessa katsoa vuoden lopulla, että tuliko joku kategoria ikään kuin vahingossa suoritettua. :)

      Poista
  19. Hei Karoliina hieno haaste! Olen vaan huono näissä haasteisiin osallistumisissa. Kategorioissa on kirjoja, joita olen lukenut, mutta paljon myös kiinnostavia, joita pitäisi lukea! Seuraan tätä ja katsotaan, jos innostun muuten lukemaan, vaikka en haasteeseen osallistukaan. Sinulla on ilmeisesti tarkoituksella Laura Ingalls Wilder kahdessa osavaltiossa? Pieni talo preerialla-sarjaa olisikin kiva lukea, kun olen vain tv:stä katsonut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osa kirjailijoista on monessa osavaltiossa, jos he ovat ns. vaikuttaneet voimakkaasti useammassa. Tosin, jos olisin ehtinyt editoida haasteen loppuun, olisin saattanut valita kaikille vain yhden osavaltion ja etsiä jokaiseen osavaltioon edes yhden kirjailijan, mutta nyt tämä tosiaan lähti maailmalle aika keskeneräisenä. :) Minä taisin lapsena lukea jonkin verran Pieni talo preerialla -kirjoja, mutta mitään suurimpia suosikkejani ne eivät olleet. Sopisivat kyllä sinun erikoisalaasi hienosti!

      Poista
  20. Olen mukana, mutta hyvin kevyellä otteella. En siis suotta yritä kerätä kirjoja kaikista kategorioista (kaikista osavaltioista puhumattakaan!), mutta luulisin että luen noin ylipäätäänkin aika paljon amerikkalaista kirjallisuutta, joten pisteitähän kertyy ihan vahingossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tervetuloa mukaan! Minullakin on ollut tapana ottaa haasteet aika rennosti, mutta toisaalta on aina ihanaa, jos ne saavat lukemaan esimerkiksi joitakin klassikoita, jotka ovat roikkuneet TBR-listoillani pienen ikuisuuden.. Keskityn muutamastakin syystä tätä nykyä aika paljon uutuuksien lukemiseen, ja sitä kuviota rikkomassa haasteet ovat piristysruiske!

      Poista
  21. Linkitin haasteen Haastavaa lukemista -blogiin. :)

    VastaaPoista
  22. Maija muistutti blogissani, että H.P. Lovecraft sopisi Dark Romanticisim -kategoriaan. Mietin, että sopisiko siihen myös Robert E. Howard, joka kirjoitti 1930-luvulla mm. Conan-barbaari -juttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovecraft on kyllä selkeästi Poen seuraaja ja kuuluu kategoriaan, mutta sillä perusteella mitä tuolta wiki-sivulta luen kuvauksia niin ainakin Conan on liian selkeä voimafantasia tuohon kategoriaan. Vaikka siinä ympäröivässä maailmassa onkin dekadenttia romanttisuutta joka tuohon sopisi niin päähenkilöt ovat vastavoimia maailmoissaan, joten eivät ainakaan suoraan minusta ole tuota kategoriaa (toisaalta se on kuitenkin selkeä vaikuttaja siellä taustalla, eli ei kai siitä suurta vahinkoa ole jos sen mukaan laskisikin).

      Howardin kauhujuttujen lukemisesta on liian pitkä aika että muistaisin millaisia ne ovat.
      Muut tuon ajan pulp-kirjailijat voivat myös olla harkinnan alla, Clark Ashton Smithia en ole lukenut mutta olen ollut käsittävinäni että on tyylillisesti lähempänä Lovecraftia ja romantikkoja. Minulla odottaa hyllyssä C.L.Mooren novellikokoelma joka taas on ymmärtääkseni lähempänä Conania...

      Poista
    2. Kiitos kommentista! Itselleni Conanit ovat kirjana vieraita ja Arnoldin Conan -tulkinnan katsomisestakin on jo hyvän aikaa :D

      Poista
    3. Romantiikka ei ole erikoisalaani, mutta onneksi "takavasemmalta" tuli ilmeisen asiantunteva vastaus. :) Mielelläni kyllä autan tutkimaan ja miettimään kateogorioihin sopivia kirjailijoita ja teoksia, mutta yleisesti ottaen näissä saa tehdä rajauksia tosiaan itsekin. Ei ole niin nokonuukaa. :)

      Poista
  23. Upea haaste ja erittäin houkutteleva myös. Katsotaan, saatan lähteä tähän mukaan tai ainakin seurata lukemisiani haasteen kategorioiden valossa. Myös tuo osavaltiot-osio kiinnostaa.

    VastaaPoista
  24. Mahtava haaste jälleen kerran! Nuo vinkkilistat teemoittain ja osavaltioittain ovat ihan huippuja. Minua kiinnostaisivat näin ensituntumalta ainakin American Realism, The Lost Generation, Post-WWII Classics... ja, öh, kaikki muutkin itse asiassa. :) Voi voi. On taas niin paljon mielenkiintoista luettavaa... Ihanaa!

    VastaaPoista
  25. Voi näitä sinun haasteitasi, eihän näitä voi vastustaa :) Aloin jo heti suunnitella, mitä kategorioita lähtisin suorittamaan: Dirty Realism, Southern Fiction, American Poetry, American Realism, Black America...

    Kyllähän tätä tosiaan tulee automaattisesti suoritettua ainakin jonkin verran, koska luen amerikkalaista kirjallisuutta joka tapauksessa. Mutta nuo kategoriat tuntuvat heti avartavan näkökenttää ja tarjoavan suuria houkutuksia. Aivan sormia syyhyttää päästä tarttumaan kirjoihin!

    VastaaPoista
  26. Mukaan mukaan mukaan mukaan! Ehdottomasti, ihan loistava haaste. :) Mulla haastetta tulee luultavasti olemaan lähinnä siinä etten lähe suuruudenhulluuksissani suorittamaan jokasta kategoriaa samaan aikaan. :D

    VastaaPoista
  27. Hieno haaste, mutta voi olla että passaan tällä kertaa kun oma lukuaikataulu on aika tiukilla. Lisäksi USAn tarjontaan on tullut tutustuttua laajemmin jo aikaisemmin :)

    Kiinnostuneille vinkkaisin seuraavia naiskirjailijoita: Willa Cather, Carson McCullers, Anaïs Nin, Edith Wharton, Djuna Barnes, Anne Sexton, Jane Bowles & Kathy Acker.

    Miehistä voisin vinkata William Styronia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos mielenkiintoisista kirjailijavinkeistä, joihin täytyy tutustua!

      Poista
  28. Ohhoh, siellähän se Wharton olikin jo :)

    VastaaPoista
  29. Lähden tähänkin mukaan, vaikka samaan aikaan tuleekin tutustuttua eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Jenkkikirjallisuutta tulee kuitenkin luettua aika paljon. Siltä ainakin nyt tuntuu, mutta voi olla että haaste paljastaa todelliset lukutottumukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tervetuloa mukaan! Minä tuossa vuoden lukemisia suunnitellessani totesin, että taidan lopulta lukea eurooppalaista kirjallisuutta hyvin vähän, ellei kotimaisia ja brittiläisiä teoksia lasketa. Siksi minulle Ikkunat auki Eurooppaan -haaste on omiaan nimenomaan haasteena tutustua uuteen, mutta tämä So American on taas siitä ihana, että saan lukea paljon mieluisaa ja ns. kotoisaa kirjallisuutta. :)

      Poista
  30. Luin haastetekstiäsi ja aloin ihmetellä, minkälainen se mahtaisi olla, jos olisit pitänyt kiinni perfektionismista. Näytti kovin täydelliseltä noinkin. Minä en taida ottaa tähän haasteeseen osallistumista tavoitteekseni - jokunen amerikkalainen kirja tullee luetuksi muutenkin. Pitäydyn Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, aina on varaa parantaa. :)

      Suurin osa meistä varmaan lukee jonkin verran amerikkalaista kirjallisuutta ilman erillisiä tavoitteitakin. Kivaa, että Eurooppa-haaste kiinnostaa sinua!

      Poista
  31. no siis mä ehdin nyt vasta tänne ja mukana ollaan - tosin taidan lukea mitä luen kun luen niin paljon amerikkaa joka tapauksessa - ja sitten katsoa miten haaste sujui. mutta huh, olitpa ison työn tehnyt tähän postaukseen!! *nostaa hattua*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että sinulla tulee tähän paljon kirjoja ihan itsestään, mutta kiva nähdä sitten vuoden lopuksi, että miten paljon ja kuinka ne jakautuvat. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  32. Uhhuh... Täällä alkoi yhden lukutoukan polvia jo heikottaa moinen jättihaaste! Vai vielä raakile... Kaikkea muuta, monipuolinen ja mahtava se on :)

    En lupaudu vielä ainakaan virallisesti mukaan, mutta tähän saattaisi helpostikin saada pisteitä minun Amerikkaan painottuvalla lukemisellani. Tarkkailen tilannetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, leppoisaa tarkkailua ilman polvien notkumista!

      Poista
    2. Vahvistin polveni ja mukana ollaan ;D Blogini keskeneräisten haasteiden sivu on vielä päivittämättä, mutta laitan sinne sitten väliaikatietoja...

      Poista
    3. Jes! (Minullakin on muuten tämän vuoden haastesivun rakennus todella pahasti kesken..)

      Poista
  33. Tähänkin taitaa olla aivan pakko tarttua. :)Varsin kattava tuo listaus,että tässä ihan sormet syyhyää että pääseen käsiksi noinkin mahtaviin teoksiin. Ihan ensimmäiseksi tartun tuohon Lionel Shriveriin kun Little been tarina tulikin vihdoin luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shriveristä saatkin heti pisteen. :) Mitäs pidit Little Beestä?

      Poista
  34. Jostain syystä kirja oli hyllyssä pitkään ja sitten kun sain urakan alkuun, niin kirja vei vain mukanaan. Huikea kirja,joka herätti ajatuksia ja kosketti syvältä. Kiehtovaa oli myös se,että lukija saa itse päättää onko tarina lukemisen arvoinen kun takakansi ei kerrokaan mitä tarina pitää sisällään. :)

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Hups, poistin kommenttini epähuomiossa väärästä blogista. ;) Eli piti siis sanoa, että mukana ollaan! En voi vastustaa kiusausta, kun näin hieno haaste on kyseessä. :)

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Pohdiskelin tätä aika pitkään, kun olin jo lähtenyt moneen muuhunkin haasteeseen mukaan. Mutta tämä on ehkä hyvä haaste minulle, sillä olen lukenut itse asiassa aika vähän amerikkalaista kirjallisuutta. Mukana siis ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Haasteet ovat hyvä tapa tutustua kirjoihin, joita ei tulisi muuten ehkä luettua.

      Poista
  39. Lähden tähän mukaan, salaa olenkin jo vähän vilkuillut sopivia kirjoja... Mutta nyt siis virallisesti ilmottaudun.

    VastaaPoista
  40. Mikä mainio haaste. Tähän haluaa tulla mukaan.

    VastaaPoista
  41. Hei!

    Täytyy hieman jättää kommenttia, kun en oikein löytänyt olennaista kategoriaa, joka olisi kuvannut viimeistä lukemaani amerikkalaista kirjaa, eli mihin on unohtunut amerikan alkuperäiskansat? Eikö heille pitäisi olla oma kategoria: kirjat, jotka on kirjoittanut alkuperäisamerikkaliset tai jotka käsittelevät alkuperäisamerikkalaisuutta. Siis, kun on kuitenkin afro-amerikkalaisille oma ja juutalaisuudellekin!!

    Yst.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aino, aiheesta oli puhetta tuolla ylempänä ketjussa. Kaikkia mahdollisia kategorioita tässä haasteessa ei tietenkään ole, mutta kunnianosoituksena tuo alkuperäiskansojen kategoria olisi kieltämättä ollut asiallinen. En usko, että siihen olisi kuitenkaan löytynyt kauheasti suomennettua kaunokirjallisuutta, toisin kuin afroamerikkaisilta ja juutalaisilta.

      Poista
  42. Anteeksi laiskuuteni kun kysyn selaamatta kommenttiketjua läpi (wau, huikea määrä kommentteja!), mutta saako yhteen kategoriaan laskea samalta kirjailijalta kaksi luettua teosta? Minulla olisi esimerkiksi American realism -kategoriassa Louisa M. Alcottilta kaksi kirjaa. Ettei tule sitten vuoden lopussa suru puseroon jos tajuaakin tehneensä väärin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mitä laiskuutta! ;D Saa lukea samalta kirjailijalta useampiakin teoksia samaan kategoriaan!

      Poista
  43. Taidanpa liittyä tähänkin haasteeseen näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Unni! Puolet vuodesta on vielä jäljellä, eli hyvin ehtii. :)

      Poista
  44. Mahtava haaste! ;) Harmi, että tämä tuli vastaan vasta nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Booklover! Voithan suorittaa tätä omaksi huviksesi vaikka ensi vuonna tai tehdä itsellesi kutistetun minihaasteen joulukuulle. :)

      Poista
  45. Kiitos hauskasta haasteesta, suoritukseni on nyt enemmän tai vähemmän sääntöjen mukaisesti kirjattu blogiini. Nythän keskityin vain osavaltio-seikkailuun, mutta kyllä kutkuttaisi vetää haaste ensi vuonna painottaen kategorioita! Tai jatkaa jäljelle jääneiden osavaltioiden valloitusta...

    VastaaPoista
  46. Haaste on nyt osaltani suoritettu, alahaasteet (kategoriat) jäivät tosin hieman vajaiksi. Tarkemmat tiedot löytyvät blogistani Suoritettujen haasteiden välisivulta:

    http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/p/suoritetut-haasteet.html

    Kiitos mahtavasta haasteesta :)

    VastaaPoista
  47. Hei! Täällä minun listaus kaikista kirjoista, jotka olen tähän haasteeseen lukenut (kaikista ei ole erillistä postausta). Toivon, että saan tämän ja huomisen päivän aikana luettua yhden kirjan, jonka olen aloittanut tätä haastetta varten, niin saisin lisättyä osavaltioita ainakin yhdellä, vuosihan vaihtuu vasta ylihuomenna. :)

    Kiitos mukavasta haasteesta.

    VastaaPoista
  48. Kiitos Karoliina ihanasta haasteesta! Kirjat koottu tänne viimeisen haasteen puitteissa luetun yhteyteen: http://pigeonnaire.blogspot.fi/2012/12/raymond-carver-mista-puhumme-kun.html

    Mainiota uutta vuotta!

    VastaaPoista
  49. Kiitos tästä mainiosta haasteesta. Kirjoitin koontini tänne: http://suketus.blogspot.fi/2013/01/so-american-2012.html

    Pirskahtelevan ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  50. Loistohaaste, johon tuli luettua 33 kirjaa 25 osavaltiosta ja täytettyä yhdeksän kategoriaa.

    http://hdcanis.blogspot.fi/2012/12/so-american-kooste.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...