keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia, klassikkopainotteisia hankintoja Akateemisen alesta

Joulunjälkeiset kirjakauppojen alennusmyynnit pitivät huolen siitä, ettei lähiaikojen kirjahyllykeskiviikkoina tarvitse erityisesti vaivata päätään aihevalinnoilla. Ensimmäisenä esittelen hamstraukseni Akateemisen kirjakaupan, tai tarkemmin sanoen sen verkkokaupan, alesta. Pahin ansa oli selvästi SKS:n kivan klassikkosarjan halvat hinnat..


Jonathan Franzen: How to Be Alone


Mutta esitelläänpä ensin nämä muut hankinnat. Kirjoitin ylle ensin vahingossa "hot to be alone". Hmm, freudilainen lipsahdus urautuneelta perheenäidiltä? ;D No, hihittely sikseen, Franzen on vakava asia. Arvostukseni häntä kohtaan ei tule yllätyksenä, jos on lukenut tämän tai tämän jutun. Sopivasti alesta löytyi juuri tämä Franzenin esseekokoelma, kun Siltala julkaisee ihan pian suomeksi sen toisen ilmestyneen, eli Epämukavuusalueen.


Richard Powers: Laulut joita lauloimme


Powers on kiinnostanut jo kauan, etenkin tämä teos. Musiikkia, rasisminvastaisuutta, juutalaisuutta, pohjoisamerikkalaisuutta... Olen aika innoissani, mutta hillitön järkäle tämä on, ihan pikkuisen vajaat tuhat sivua. Kirjaa on suositellut ainakin Leena Lumi, jonka muutaman vuoden takainen arvio löytyy yhä täältä.
Minna Canth: Salakari


Ja sitten kotimaisiin klassikoihin. En ole varma, mitä kaikkea olen lukenut Canthilta, mutten ainakaan tätä. Ja ainakin olen lukenut yhden suursuosikkini Hannan, joka on makuni mukainen psykologinen realismin taidonnäyte. Mieleen on jäänyt myös huomattavasti osoittelevamman yhteiskunnallinen Työmiehen vaimo. Canth palasi taas mieleeni, kun luin Panu Rajalan kirjoittamaa Juhani Ahon elämäkertaa. Kiehtova, lahjakas nainen, tämä Minna Canth!


Maria Jotuni: Kun on tunteet; Tyttö ruusutarhassa


Maria Jotuni on kohdallani siitä hassu kotimainen klassikkokirjailija, etten ole ihan varma, olenko lukenut häneltä mitään. Hassua siis ei ole se, etten välttämättä ole lukenut, sillä minulla on kyllä monia muitakin klassikkoja lukematta, vaan se etten muista varmaksi. Oletetaan nyt edukseni, että olen lukenut. Ainakin olen lukenut paljon Jotunista, ja kuvittelen jopa pitäväni hänen tuotannostaan. Eh.
Arvid Järnefelt: Minun Marttani


Tämän ostin siksi, että jostain syystä en kauheasti syttynyt Järnefeltin Isänmaalle, vaikka sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla minun, realismi-intoilijan, mieleen. Halusin testata Järnefelt-mielipidettäni uudelleen. Minun Marttani on tosin ilmestynyt noin 35 vuotta Isänmaata myöhemmin, joten kirjoilla ei ole välttämättä paljonkaan yhteistä. Ehkä kannaltani hyvä niin. Mutta varmasi Isänmaakin on oikeasti hyvä, Amma ainakin tykkäsi kovasti.
Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta


Linnankoskelta olen lukenut vain novellin Hilja, maitotyttö, mutta siitä pidin niin paljon, että halusin ostaa tämän. 


Laulusta tulipunaisesta kukasta on kirjoittanut ihan äskettäin Morre.
L. Onerva: Mirdja


Nuorena yhteiskuntahistorian opiskelijana osallistuin humanistisen tiedekunnan poikkitieteelliselle kurssille, jolla tutkittiin sosiaalihistoriaa kaunokirjallisuuden avulla. Kurssin muut osanottajat taisivat melkein kaikki olla kirjallisuuden opiskelijoita, ja tuolloin minulle aivan vierasta lajia. Ryhmätyötilanteessa tuntui, että kaikki puhuivat Mirdjasta ja halusivat tutkia sitä. Teos oli minulle silloin vielä outo, enkä ole sitä vieläkään lukenut, mutta kohtapa luen. Ha! L. Onerva henkilönä ja runoilijana on toki tuttu.


Teuvo Pakkala: Elsa; Pieni elämäntarina


Pakkalalta olen lukenut aiemmin Vaaralla, josta pidin tosi paljon. Elsa on tuon romaanin sisarteos, toinen "Vaaralaisromaaneista", jotka kertovat Oulun Vaaran työläiskaupungin asukkaista. Myös Pieni elämäntarina kuulostaa todella mielenkiintoiselta, jopa hurjalta. Pakkalakin oli realisteja, tosin naturalismiin päin kallellaan. Morre on kirjoittanut Elsastakin, samoin kuin Nanna.




Siinäpä hankinnat Akan alesta. Lähiaikoina täytyy avautua vielä myös Suomalaisen kirjakaupan ja etenkin AdLibriksen alesortumista. "My name is Karoliina, and I'm a bookaholic.."

27 kommenttia:

  1. Kyllä se Järnefeltin Isänmaa on oikeasti hyvä! Midrjan ostin minäkin ja kas vain, se on myös kevään tenttikirjani :)
    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minä en siitä Isänmaasta kauheasti välittänyt. :/ Jee, sinulta saan siis ainakin tänä keväänä lukea Mirdjasta, jos en ehdi itse sen pariin vielä siihen mennessä. :)

      Poista
  2. AA-oireilua on täälläkin, tilasin aleista peräti 15 kirjaa. Ja nämä ovat siis pelkästään painetut kirjat, en edes halua miettiä (puhumattakaan julkisesta paljastamisesta) kuinka monta e-kirjaa ostin Kindlelle...

    Minuakin kiinnostaa tuo Powersin Laulut joita lauloimme. Ajattelin vihdoinkin lukea sen tänä vuonna, katsotaan saanko aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, minä en halua laskea... E-kirjoja en ole vielä ostanut kuin työkuvioihin liittyen, joten Kindle on vielä aika viattoman tyhjä. :D Kiva, että Powers kiinnostaa sielläkin!

      Poista
  3. Jotunin kohdalla minulle kävi juuri niin, että kuvittelin etukäteen pitäväni ja sitten kun luin, pidin oikein kovasti. Ja hassu sattumus kävi tässä taannoin Meren Irrallisten kanssa: oletin, etten pitäisi kirjasta ja etten ole lukenut sitä. No, sitten kun aloin lukea sitä eräällä kurssilla, huomasin lukeneeni sen joskus aiemmin ja vielä tykkääväni siitä! Jotenkin sekopäistä :)

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  4. Leppoisia klassikkohetkiä! Jotkut olen noista lukenut, mutta melkoisella vauhdilla..tuo Mirdja kuulostaa kiinnostavalta, sitä en vielä tunne, vaikka L. Onervan tunnenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirdja tosiaan kuulostaa kiinnostavalta, toivon lukevani sen pian, mutta vannomatta paras..

      Poista
  5. Ihania klassikkopokkareita! Pidät varmasti Salakarista, naiskuvassa ja juonessa on paljon samaa kuin Ahon Papin rouvassa ja Tolstoin Anna Kareninassa. Laulu tulipunaisesta kukasta on ihanaa kieltä, Elsa on hyvä, joskin surullinen tarina ja Mirdja on todella kiehtova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Salakari kuulostaa kuvailemanasi ihanalta! Ja muutkin. :)

      Poista
  6. Ihania ostoksia!

    Olen joskus lukenut Teuvo Pakkalan lapsinovellia ja myöhemmin olin kurssilla, jossa niitä analysoitiin ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Se oli mielenkiintoista ja ihanaa.

    Voisin lukea kaikki ostamasi kirjat, niin mielenkiintoisilta ne vaikuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin Pakkalaa opintoihin liittyen. Taisin kirjoittaa kurssiesseeni Ahon Papin rouvasta, Pakkalan Vaaralla-romaanista ja Järnefeltin Isänmaasta. :)

      Poista
  7. Siis olen lukenut lapsinovelleja. Monikossa. :)

    VastaaPoista
  8. Mä piilotin ale-ostokseni kirjahyllyyn. Huomaan kyllä kulkeneeni samoissa ansoissa. SKS lukee rivissään...

    Mulla venähti naama, kun kävin hakemassa kirjoja ja myyjä veti esiin laatikon, jossa kirjat olivat. Vähän säikähdin siinä vaiheessa. Laatikko, ei iso muovipussi...

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia hankintoja... Itse olen kiertänyt kirjakaupat, koska aina poistun niistä iso kassi kädessä ja iso lovi pankkitilissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm not to be trusted in a book shop with a credit card, vai miten se meni. ;D

      Poista
  10. Dearest bookaholic,

    Olette tehnyt hienoja löytöjä. <3 Minäkin olen hankkinut muutamia SKS:n klassikkosarjan pokkareita. Intoilen etenkin Minna Canthista. Järnefeltiä en ole muuten koskaan lukenut, mutta pitäisi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, dear Katja-täti. :) Canth on huippu, Järnefelt ei yhden teoksen perusteella niin minun mieheni, mutta ehkä Martta muuttaa mieleni. :)

      Poista
  11. Hyviä löytöjä olet tehnyt. Yritän pitää lupauksen itselleni olla ostamatta kirjoja lähikuukausien aikana. Tuo pino pitää saada pienemmäksi, muuten ahdistun.
    Suurin osa kirjoistasi näyttää tutulta. Jotunin Valitut teokset on aleostos monen vuoden takaa. Siihen sisältyy nuo samat kuin sinulla ja muutama muu. Oletetaan nyt edukseni, että jonkun niistä olen jo lukenut:-) Järnefeltistä pidän aina, Laulut joita lauloimme näyttää aiheeltaan kiinnostavalta, Mirdjan olen lukenut ja hyllystä löytyy L.Onervaa, runoja ja Nallea ja Moppea ja muuta, mutta hän ei vain ole minun tyyppiäni. Kun luin Eino Leinon ja L.Onervan runoteosta Toisillemme, silmäilin vain Onervan runoja ja keskityin Leinon omiin. Hyi minua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kirjapinot eivät ahdista, mutta ehkä joskus pääsen vielä sinne asti. :) Heh, oletetaan vain, että ollaan molemmat luettu Jotunia. Ja hyi tosiaan, sinä naisasian petturi. :D Minä en oikein ole runoihmisiä, mutta saa nähdä, kuinka Mirdja iskee.

      Poista
  12. Minäkin tulin ihailemaan hankintojasi! <3 Ostin Akateemisen alesta neljä kirjaa ja podin melkein huonoa omaatuntoa asiasta (kun aina tuntuu lähtevän tuo kirjojen ostelu lapasesta), mutta ihanaa, sinä olet ostanut vielä enemmän, ja se lohduttaa minua jollain oudolla tavalla. :)

    Powersin, Jotunin ja Linnankosken kirjat kiinnostaisivat kovasti. Varsinkin tuo Linnankoski ihan jo siinä mielessä, että olen käynyt Linnankosken lukion enkä siitä huolimatta ole lukenut mitään miehen tuotannosta (häpeän itseäni :D). Sinulta jään eniten odottamaan Powersin järkäleestä postausta (ei paineita... :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tulkaa tyköni kaikki kirjaostoksistaan ahdistuneet! Lupaan voittaa teistä suurimman osan. :D

      Hahaa, varsinainen Linnankosken lukiolainen. ;D Ja Powersista en voi ottaa paineita - tuollainen tiiliskivien kuningas tarvitsee hyvin harkitun ajankohdan selättämiseensä. :D

      Poista
  13. Ihana tuo " I'm a bookaholic" !

    Adlibris -tilaustasi jään innolla odottamaan, tiedänpähän etten ollut ainoa joka siellä sortui tässä hiljattain... ;)

    VastaaPoista
  14. Mahtavia hankintoja! Salakarikin... Vähän käyp katteeks - mutta toisaalta olen ylpeä, että onnistuin välttämään ale-kiusauksen tänä vuonna. (Liian monta hyvää kirja viimevuotisesta lukematta :D)

    VastaaPoista
  15. Tuhma tyttö. Minulta jäi kesken tuo laulut joita lauloimme, mut nyt just korkkasin Muistojen huoneen ja oon siitä ihanfiiliksissä. Taitaa olla sullakin ihan vaan muutama tossa TRB-pinossa ;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...