Miesten maanantai - Jonathan Franzen: Vapaus

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom).
Kustantaja: Siltala, 2011.
Suomentanut: Raimo Salminen.
Kansi: Harvey Macaulay/Imperiet.
Sivuja: 634.
Genre: Tarkkanäköinen nykyproosa/"dirty realism".
Arvio: 4,75/5.


Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten kopioin esittelytekstin alle:

"Patty ja Walter Berglund ovat vanhan St. Paulin idyllisen kaupunginosan edelläkävijöitä: vanhan kunnostajia, kierrättäjiä, tunnollisia ja lapsilleen omistautuneita vanhempia. Patty on kotiäiti, sosiaalisen kanssakäymisen mestari, joka pitää huolta sekä perheestä, naapurustosta että ystävyyssuhteista. Walter on ympäristökysymyksiin erikoistunut juristi, intohimoinen työmatkapyöräilijä ja täydellinen perheenisä.

Mutta jotain on tapahtumassa. Miksi Berglundien teini-ikäinen poika muuttaa kotoaan naapuriin, perheeseen jonka kanssa hänen vanhempiensa välit ovat kokonaan tulehtuneet? Miksi Walter on siirtynyt töihin isoon energiayhtiöön? Miksi särmikäs rocktähti Richard Katz, Walterin opiskelukaveri, idoli ja kilpailija, onkin taas mukana kuvassa? Ja ennen kaikkea: mitä on tapahtunut Pattylle? Miksi valoisa ja aurinkoinen Patty on muuttunut vaivaannuttavan tuohtuneeksi ja katkeraksi?

Jonathan Franzenin Vapaus kuvaa 2000-luvun rakkautta ja avioliittoa satuttavasti ja todesti. Ja yhtä aikaa traagisesti ja koomisesti kirjailija tutkii vapauden houkutuksia ja taakkaa: teini-iän huimaavaa himoa, keski-ikäisten kompromisseja, uuden vuosituhannen liberalismia."

"Vanhemmilla oli myös päivänpolttavampia huolenaiheita, kuten kuinka suhtautua kangasvaippoihin. Olivatko ne kaiken vaivannäön arvoisia? Ja oliko totta, että maitoa voisi yhä saada lasipulloissa? Oliko partio poliittisesti OK? Oliko tosiaan välttämätöntä käyttää bulguria? Miten kierrättää paristoja? Miten reagoida köyhän värillisen henkilön syytöksiin hänen kotikulmiensa turmelemisesta? Pitikö paikkansa, että Fiestawaren vanhojen keramiikkatuotteiden lasituksessa oli vaarallisen paljon lyijyä? Miten hieno vedensuodatin keittiön hanaan oikeastaan tarvittiin? Kieltäytyikö Volvosi toisinaan menemästä ylivaihteelle? Oliko parempi antaa kerjäläisille ruokaa kuin olla antamatta mitään? Oliko mahdollista kasvattaa ennennäkemättömän itsevarmoja, onnellisia, älykkäitä lapsia samalla kun kävi kokopäivätyössä?"

Ja niin edelleen. Heh. Joku saattaa muistaa, että luin viime syksynä Jonathan Franzenin Vapautta edeltäneen romaanin Muutoksia ja ihastuin melko ehdoitta. Siksi odotin tältä ehkä vielä kehutummalta teokselta todella paljon. Jo alkusivuilla arvelin, etten tulisi pettymään, ja kun pääsin ylläolevan lainauksen kohtaan (sivu 12) kiemurrellen yhtä aikaa naurusta ja nolostumisesta, olin jo varma, että ironiassaan osuva Franzen oli kirjoittanut jälleen minulle täydellisen mestariteoksen.

Vapaudessa on paljon samaa kuin Muutoksissa, mutta romaanit myös eroavat toisistaan. Muutoksia on minusta pessimistisempi ja ilkeämpi, ja Vapaus siihen verrattuna pisteliäästä tarkkanäköisyydestään huolimatta pehmeä ja valoisa teos. Taisin pitää Vapaudesta enemmän, mutta ehkä Muutoksia teki suuremman vaikutuksen - varmasti siksi, että se oli ensimmäinen Franzenini, jolta en odottanut niin paljon. Ehkä myös ronskimpi ote teki siitä tietyllä tapaa vaikuttavamman, vaikkei välttämättä parempaa.

Realismi tuntuu kerta kaikkiaan olevan minun kirjallisuudenlajini. Suosikkiklasikkoni Suomesta ja ulkomailta ovat realismin klassikkoja, ja kun googlailen tuoreempia lempikirjojani törmään jatkuvasti määritteisiin "new realism" tai "dirty realism", josta olen nykyisin erityisen kiinnostunut. Amerikkalainen kirjallisuus ja siellä parhaimmin myyvät teokset ovat usein höttöisiä, mutta lukekaapa Jonathan Franzenia, Lionel Shriveriä tai Adam Langerin California Avenue (jota aivan erityisesti suosittelen kaikille Franzenista pitäville), niin huomaatte, että jenkkikin voi maistua ärhäkältä.

Takaisin Vapauteen: Olin siis aivan hengästyksissäni romaanin alkaessa, ja noin puoliväliin saakka ahmin kirjaa silmät loistaen. Sitten täytyy myöntää, että teksti alkoi välillä puuduttaa. Kirja on hurjan pitkä siihen nähden, miten täyteen Franzen tekstinsä lataa. Vapaus ei ole ehkä aivan yhtä tiivistä tykitystä kuin Muutoksia, mutta asiaa monesta aiheesta tulee silti todella paljon - puhumattakaan ihmisistä ja heidän tunteistaan niiden asioiden takana. Luin kirjaa kyllä koko ajan mielelläni, mutta se "nyt ollaan ainutlaatuisen loistavan äärellä" -fiilis ei kantanut ihan koko kirjan läpi. Onneksi Vapauden loppu nosti lukukokemuksen taas omaan sarjaansa, ja siksi kokonaisuutta mitaten annoin kirjalle lopulta tuon käytännössä korkeimman arvosanani.

En spoilaa loppuratkaisua, mutta sen verran sanon, että vaikka se oli tietyllä tapaa hyvin tavallinen, pääsi loppu yllättämään ainakin minut odotuksineni. Olo oli kirjan suljettuani hölmistynyt - ja onnellinen. Uskallan sanoa vielä sen verran, että vaikka pidän Franzenia edelleen pessimistissävytteisenä (inho)realistina, jonka lempipuuhaa on paljastaa ihmisten raadollisimmat puolet sekä yhteiskunnan mädänneisyys, hän antaa myös toivoa. Kummankaan hänen kirjansa jälkeen olo ei ole ollut lohduton.

Olen lopettanut tuon jo linkkaamani Muutoksia-arvioni hauskasti toteamalla, etten ole nähnyt Franzenia vielä käsitellyn suomalaisissa kirjablogeissa, ja että melkein yhtä paljon kuin Vapauden lukemista odotan hänen tekemäänsä vaikutusta muihin bloggaajiin. Vaikutuksen hän on sittemmin tosiaan tehnyt, sillä muistaakseni kaikki seuraavat bloggaajat ovat nostaneet Vapauden vähintään loistavaksi merkkiteokseksi: Katja, anni.M, Minna, Susa ja Mari.

Edelleenkään en pidä Franzenin kirjojen suomalaisista kansista, jotka ovat tosin alkuperäisille hyvin uskollisia. Alkuperäinen kansi on tässä postauksessa heti seuraavana suomalaisen jälkeen. Pidän kahdesta seuraavasta, jotka ovat brittipainoksen kova- ja paperikantinen versio. Tuo viimeinen, käsittääkseni ranskalainen, antaa kirjasta mielestäni ihan väärän kuvan. Kepeän ja runollisen. 

Edelleen olen myös sitä mieltä, että suomentaja on tehnyt kelpo työtä. Kyllä minua silti jäi häiritsemään esimerkiksi jotkut slangi-ilmaisut, vaikka myönnän, että niitä on lähes mahdoton kääntää sujuvasti. Mietin esimerkiksi, millä "nuorison rap-termillä" Joey mahtoi englanniksi kutsua isäänsä, joka hermostui siitä ja opetti pojalleen, että vaikka sana itsessään ei ole ruma, sillä ei voi kutsua aikuista miestä, ei etenkään tummaihoista. Suomennoksessa sana oli "jätkä". Eh. Mutta tällaisissa kääntäjä kuin kääntäjä on lähes mahdottoman edessä, sen myönnän, ja kokonaisuutena suomennos oli minusta hyvä.

Lukekaa Vapaus. Lukekaa myös Muutoksia. Ja jos pidätte Franzenista, lukekaa se Adam Langerin California Avenue. Ja kertokaa vielä minulle, pitäisinkö Richard Fordista, johon olen kuullut Franzenia verrattavan?