Dekkaritiistai: Box, Hoag ja Reichs

Kerron heti tähän alkuun, etten yleensä lue dekkareita enkä ole yleisesti ottaen niiden ylin ystävä. Lapsena luin pakolliset Agatha Christien kirjat sun muut, ja teininä muuten jännittävää kirjallisuutta, mutta aikuisella iällä en ole enää lukemistani lajityypin edustajista innostunut. Mma Ramotswe oli yhden kirjan perusteella sympaattinen tyyppi, mutta en lopulta jatkanut sitäkään sarjaa pidemmälle.

Esittelen tässä lyhyesti kolme dekkaria, jotka luin työtoimeksiantoina. Pyydän ottamaan huomioon, että tämän lajityypin ystävä voisi antaa kirjoille minua paljon paremmat arvosanat, eivätkä teokset ole välttämättä niin huonoja, kuin arvosanani väittävät. Sanallisissa arvioissa pyrin sanomaan jotakin objektiivistakin.

C.J. Box: Back of Beyond.
Kustantaja: Minotaur Books/Macmillan, 2011.
Sivuja: 384.
Genre: Kovisdekkari.
Arvio: 2,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"The night before Cody Hoyt shot the county coroner, he was driving without a purpose in his county Ford Expedition as he often did these days. He was agitated and restless, chain- smoking cigarettes until his throat was raw and sore. He drove right by the rural bars he used to frequent, not going in. Then the call came from dispatch on his cell phone: hikers claimed they found a burned-out cabin in the Big Belt Mountains to the northeast with maybe a dead body inside."

C.J. Boxin kirjaa lukiessani tunsin olevani kaikkein kauimpana mukavuusalueeltani - varsinkin aluksi. Voisin kyllä suositella tätä dekkaria miehille, tai naisillekin, jotka kaipaavat erityisen kovapintaista päähenkilöä sekä väkivaltaista menoa. Päähenkilö on vastenmielinen ja kirjan alku haukotutti minua jäykällä machoilullaan.

Tarinan kulkiessa eteenpäin kirjailija kuitenkin vähän rentoutui ja asetelmat muuttuivat mielenkiintoisemmiksi. Kirjassa seurataan kahta juonta, ja toisessa joukko ennestään toisilleen tuntemattomia ihmisiä lähtee ratsastusvaellukselle Yellowstonen luonnonpuistoon. Sitten heitä alkaa yksi kerrallaan kuolla. Joukko on kokemattomuuttaan avuton erämaassa kaukana sivistyksestä, eikä kukaan tiedä, miksi tai kenen toimesta vaeltajia lahdataan.

Kirjan tämä osio, joka muistuttaa monilta osin jo mainitsemani Agatha Christien klassikkojännäriä Eikä yksikään pelastunut, on mielestäni sen parasta antia. Murhaajan ja tämän motiivien arvailun lisäksi erilaisista ihmisistä koostuvan, poikkeuksellisissa olosuhteissa selviämään pyrkivän ryhmän dynamiikan rakentuminen ja kehittyminen on mielenkiintoista. Silti Back of Beyond ei kokonaisuutena kohoa mielestäni perusdekkaria kummoisemmaksi, vaikkei minua yhtään hämmästyttäisi, jos joku erityisen kovaksikeitetyistä dekkareista pitävä arvostaisi tätä paljonkin.

***

Tami Hoag: Secrets to the Grave.

Kustantaja: Dutton/Penguin Group, 2011.

Sivuja: 464.

Genre: Psykologinen trilleri.

Arvio: 3,75/5.

Lue kustantajan esittely täältä.

"The scene was a plein air painting, soft and impressionistic: the golden grass, the dark trees, bruise-purple mountains in the background, and the whisper-blue sky strewn with long, thin, pink-tinted clouds; the small white house with its old tile roof. On the other side of the mountains the sun had begun its descent toward the ocean. Here, the day seemed to have paused to admire its own perfection. Stillness held the landscape enraptured.

Nothing gave away a hint of what lay within the house."

Tami Hoagin kirja yllätti minut sen sijaan aika positiivisesti. Secrets to the Grave ei ole maailman parasta kirjallisuutta tai muutenkaan napakymppivalinta - minulle. Se onnistui kuitenkin siinä, missä dekkari kohdallani todella harvoin, eli oikeasti viihdyttämään. Luin kirjaa mielelläni ja sujuvasti, ja harkitsen jopa tätä edeltäneen Deeper Than the Dead (suom. Hautaa syvemmällä) -romaanin lukemista. Secrets to the Grave on kuitenkin itsenäinen jatko-osa, joten sitä ei ollut hankala lukea ensimmäisenä sarjasta.

Tässäkin kirjassa poliisit tutkivat murhajuttua, mutta laitoin genreksi psykologinen trilleri, sillä päähenkilö on lapsipsykologiaa opiskeleva nainen, ja teoksessa on enemmän tasoja kuin puhdasverisemmissä dekkareissa. Kirjasta löytyy toki lajityypilleen ominaisia piirteitä ja kliseitä, mutta henkilöt olivat minusta enimmiltä osin uskottavia ja samastuttavia, päähenkilö Anne Leone oikein miellyttäväkin. Sarja sijoittuu 1980-luvulle, mitä en huomioinut tai tullut ajatelleeksi kuin muutamia kertoja lukiessani, mutta rikoskirjallisuutta enemmän lukeville vielä alkeelliset tutkintamenetelmät tuovat ehkä juttujen selvittelyyn eksotiikkaa - tai kömpelyyttä - ja aiheuttavat hankaluuksia.

En innostunut niin paljon, että pyytäisin Hoagia vastaavia suosituksia, mutta uskallan suositella tätä muillekin perusdekkareita kaihtaville silloin, kun kaipaa sujuvaa perusviihdettä ja sopivasti jännitystä.

***

Kathy Reichs: Flash and Bones

Kustantaja: Scribner/Simon & Schuster, 2011.

Sivuja: 288.

Genre: Oikeusantropologinen dekkari.

Arvio: 2,25/5.

Lue kustantajan esittely täältä.

"LOOKING BACK, I THINK OF IT AS RACE WEEK IN THE RAIN. Thunderboomers almost every day. Sure, it was spring. But these storms were over the top.

In the end, Summer saved my life.

I know. Sounds bizarre.

This is what happened.

Bloated, dark clouds hung low to the ground, but so far no rain.

Lucky break. I'd spent the morning digging up a corpse.

Sound macabre? Just part of the job. I'm a forensic anthropologist. I recover and analyze the dead that present in less than pristine condition—the burned, mummified, mutilated, dismembered, decomposed, and skeletal.

OK. Today's target wasn't actually a corpse. I'd been searching for overlooked body parts."

Kathy Reichsin romaani oli minusta suorastaan huono. Siinä ei ollut ehkä yhtä ärsyttäviä piirteitä kuin Back of Beyondin sietämätön päähenkilö ja ällöttävä machoilu, mutta Flash and Bonesia eivät myöskään edes osittain pelastaneet psykologisesti mielenkiintoisemmat osiot, kuten C.J. Boxin kirjan kohdalla kävi.

Ehkä odotukseni eivät olleet kohdallaan. Tiesin, että Reichsin kirjat ovat suosittuja, samoin kuin niihin perustuva tv-sarja Bones (jota en ole tosin katsonut). Ajattelin, että naispäähenkilöllä ja tarinan sijoittumisella North Carolinaan päästään kohdallani jo pitkälle. Mutta ei, ei lainkaan.

Ensinnäkin kirja oli minusta tylsä. Välttelin sen lukemista ja katsoin kelloa huokaillen sitten, kun olin saanut pakotettua itseni kirjan ääreen. Toisekseen se toisti mielestäni kaikkia hölmöimpiä dekkarikliseitä ylikarrikoiduista henkilöhahmoista murhaajan käsittämättömän heppoiseen motiiviin. Kolmannekseen en jaksanut innostua rikosantropolgisesta terminologiasta ja hifistelystä tai tämän romaanin taustalla vaikuttaneesta NASCAR-rallista.

Tiedän, että monia innostaa nimenomaan tuo antropologinen luiden kaivelu, ja ainakin monien suomalaisten luulisi innostuvan ralliajoista. Sellaiset lukijat antanevatkin anteeksi esimerkiksi teoksen ärsyttävän naiskuvan, jossa päähenkilö on rempseä "hyväjätkä", mutta kaikki muut naispuoliset henkilöt todella typeriä - etenkin kauniit. Dekkarin pitäisi aina olla ns. pageturner, mutta tämä ei ollut minulle sellainen lainkaan, ja jokaisen luvun loppuun tungetut cliffhangerit lähinnä huvittivat.

***

On varmasti hyvä joskus astua pois mukavuusalueeltaan. Ja niin kuin tässä huomasin, noin yhdellä kerralla kolmesta se saattaa tuottaa miellyttäviäkin elämyksiä. Silti, jos olisin lukenut nämä kirjat vapaa-ajalla, olisin voinut käyttää senkin paremmin kuin Hoagin kirjaa lukien, niin hyvä genrensä edustaja kuin se minusta olikin. En todellakaan sano, että suutarin tulisi aina pysyä lestissään, mutta tässä iässä ja paljon lukeneena tuntee kirjamakunsa jo melko luotettavasti ja voi vapaat kädet saadessaan tehdä yleensä onnistuneita valintoja, vaikka ne olisivatkin turvallisuudessaan tylsiä (siis valinnat, eivät itse kirjat tietenkään..).

Ovatko tässä esitellyt kirjat tai kirjailijat teille tuttuja? Olisi kiva lukea myös dekkareista yleisesti ottaen pitävien mielipiteitä!