Maahanmuuttomaanantai - Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers

Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers.
Kustantaja: William Morrow/HarperCollins, 2011.
Sivuja: 336.
Genre: Maahanmuutto-/kasvutarina/lukuromaani
Arvio: 3,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Barely sixteen, I felt as old and shabby as my mother’s brown shawl, melting into Opi and the place carved out for me. As I knew my own plain face in our tin mirror, I knew each stone in the four walls and floor of our house. I knew the narrow streets draped across the mountain crest like threads for lacework never finished, unraveling into shepherds’ trails. These threads caught and held me like a web. I knew which families had carved wooden doors and which had rough nailed planks. I knew the voices and shapes of our people. By the sound of their footsteps I knew which of them walked behind me. I knew the old women’s coughs, the old men’s stories, the good husbands and those who came home stinking drunk from wine on market day. I knew why the mayor’s wife covered her bruises with a fine silk shawl. In a tapestry of Opi you’d see me in the shade of the olive trees with my dull brown hair and face turned away."

Tämä kirja oli minulle hienoinen pettymys. Se on kyllä hyvä lukuromaani, mutta kun olin lukenut siitä vain ja ainoastaan hehkuttavia arvioita lukuisilta sivustoilta, odotin jotakin tajunnanräjäyttävää, mitä tämä ei todellakaan ollut. Se on koskettava tarina, jonka parissa aika kuluu mukavasti, mutta perusluonteeltaan kirja on hyvin amerikkalainen, ja suomalaiseen makuun jopa naiivi uskossaan uusiin alkuihin ja Amerikan ihmemaahan.

Kirjan perussanoma on kyllä kaunis: hylkää ennakkoluulosi ja opi luottamaan muukalaisiin, niin voit paitsi saada apua myös oppia jotakin tärkeää. Romaani kertoo italialaislähtöisen Irman tarinan. Hän kasvaa 1800-luvun loppupuolella pienessä pohjoisitalialaisessa Opin kylässä, jossa kaikki syntyvät ja kuolevat samassa talossa, tuntevat toisensa ja suhtautuvat ulkomaailmaan pelonsekaisin ennakkoluuloin. Ikävät tapahtumat Irman elämässä kuitenkin pakottavat hänet lähtemään kotoa, Amerikkaan asti, ja vaikka äiti oli opettanut Irmalle, ettei muukalaisiin voisi koskaan luottaa, hän saa rankan matkansa varrella apua lukemattomilta erilaisilta ihmisiltä, joiden juuret ovat eri puolilla maailmaa.

Irman tarina on melko tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon -kertomus, jotka ovat suosittuja Yhdysvalloissa ja jotka luovat sekä kertovat ko. kansan identiteetille tärkeää tarinaa uudelleen ja uudelleen. Ällön imelä tämä kertomus ei ole, sillä Irman elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja synkkyyttä - kyllästymispisteeseen saakka. Kaipasinkin välillä enemmän valoa ja lämpöä tarinaan.

Tämän lisäksi teksti oli jokseenkin yksinkertaista ja valmiiksipureskeltua. Tuntui, että kaikki selitettiin aika tavalla auki, vieläpä opettavaiseen sävyyn, eikä lukijalle jätetty paljon itsenäisesti pohdittavaksi. Silti luulen, että jos olisin lukenut tämän ns. puhtaalta pöydältä, olisin ihastunut kirjaan enemmän. Nyt odotukseni olivat liian korkealla. Eihän tämä oikeasti voi kauhean huono olla, jos koko Amerikka tätä rakastaa. Uskallan siksi suositella kirjaa niille, jotka etsivät hyvää lukuromaania, ja joita kiinnostaa 1800- ja 1900-lukujen taite, Yhdysvaltojen maahanmuuttohistoria erilaisine etnisine ryhmineen sekä selviytymis- ja kasvutarinat. Kansikin on aika söötti!

Innostuneempia arvioita voi lukea vaikkapa Goodreadsista.