tiistai 26. huhtikuuta 2016

Iijoki-kimppaluku: Muuttunut selkonen

Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen (Iijoki 21)
Kustantaja: Gummerus, 1991.
Sivuja: 629.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5
Lue esittely täältä.

Kuten viimeksi Iijoen kutsun kohdalla, nytkin voi todeta kirjan nimen kertovan sisällön. Kalle on siis muuttanut Lainansa kanssa Tampereelta takaisin kotipaikkakunnalleen Taivalkoskelle, mutta mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Aviopari sijoitettiin ankean autiolle alueelle lutikoita kuhisevaan asuntoon ja töitä on paljon. Niiden hoitaminen virka-aikana ei kuitenkaan riitä, vaan taivalkoskelaiset poikkeavat häpeilemättä rakennusmestarinsa juttusille tämän kotitoimistoon viikonloppuisin, iltaisin ja kukonlaulun aikaan aamuisin.

Ankeiden olosuhteiden lisäksi tuntuu kuin koko pitäjä olisi muuttunut. Viisaasti on jo monessa jutussa ja yhteydessä todettukin, että Taivalkoskea enemmän oli varmaankin muuttunut itse Päätalo. Varmasti monelle muullekin on tuttu kokemus palata lapsuudenmaisemiin tai muuten tärkeisiin paikkoihin menneisyydestä ja todeta, ettei paluuta vanhaan enää ole. Kallelle kaihomielisenä nostalgikkona, jonka oli vaikea tuntea tyytyväisyyttä nykyhetkessä, tämä oli erityisen kova pala. Kallen mielessä kaikki joko oli paremmin ennen tai olisi nyt, jos hän vain olisi tehnyt toisenlaisia ratkaisuja tai asiat olisivat muuten menneet toisin.

Raskaiden olosuhteiden, muutoksen ja pettymyksen kourissa kenen tahansa avioliitto olisi kovilla. Lemmessä ei sujunut tietenkään Päätalojenkaan elämä. Joissakin suhteissa parempaan päästään, kun Päätalot saavat asunnon kirkonkylältä ja pääsevät siten pois korvesta. Kuntalaisten harrastama "ammatillinen häirintä" silti jatkuu, mikä kiristää Kallen ja Lainan välejä. Lainalle muutto kirkonkylälle on kuitenkin selvästi muutos parempaan, sillä hän pääsee samalla töihin myymälään ja saa päiviinsä ohjelmaa ja jännitystä. Ehkä lopulta liikaakin avioliittoa ajatellen...

Aasinsiltaa pitkin tästä päästään Kallen jo mainittuun kaihomielisyyteen, joka ilmeni myös -- vai jopa ennen kaikkea -- kaipuuna vanhojen heilojen perään. Tällä kertaa Kalle tapailee erästä, joka herättää hänen säälinsä keuhkotaudillaan. Mutta sääliä herättävät myös Pesiönvaaran vaivaistalon asukkaat. Kalle pestataan suunnittelemaan vaivaistalon remontti, minkä vuoksi hän vierailee Pesiönvaaralla usein. Siellä mieleen palaavat isä-Hermannin mielenterveysongelmien vuodet ja oleilu muun muassa Pesiönvaaralla. Sen ajattelu on Kallelle erityisen vaikeaa, mutta helppoa ei ole myöskään kohdata vaivaistalon nykyisiä asukkaita, joista moni on Kallelle tuttu lapsuus- ja nuoruusvuosilta.

Muissa työasioissa Kalle kiertää Taivalkoskea tarkistamassa uusia kansakoulurakennuksia, joista suurin osa on karmeassa kunnossa rakentaessa käytettyjen märkien tiivistepurujen vuoksi. Tämä tekee työn raskaaksi, eikä kovia tuomioita jakelevaan rakennusmestariin suhtauduta aina lämpimästi. Eri puolilla pitäjää kiertäminen vie paljon Päätalon aikaa -- eikä vähiten siksi, ettei Kallen luonnolla ajella virka-auton puuttuessa taksilla kunnan laskuun, vaan hän ajaa kaikki matkansa säässä kuin säässä polkupyörällä. Mitä hulluutta! ei ole yhtään ajattelematon huudahdus, sillä kuten moni muukin on todennut, Kallehan tuhlasi järjettömät määrät työaikaa ajaessaan joka paikkaan pyörällä. Mutta jälleen kerran niin monella ja osuvalla tavalla kuvaavahan tämä koko pyöräilymasokismi on: Kalle Päätaloa, Iijoki-sarjaa, sen ydintä ja perinteistä suomalaista miestä kuvaavaa.

Netistä löytyy myös Kai Hirvasnoron sekä Hesarin Vesa Karosen hyvät jutut Muuttuneesta selkosesta.

Kuukauden päästä käsittelyvuorossa on Epätietoisuuden talvi, jossa ollaan yhä edelleen Taivalkoskella. Se onkin viimeinen sarjan osa, joka minulla on valmiiksi luettuna. Vähitellen alan siis palata Päätalon maailmaan lukemalla sarjan viimeiset neljä osaa, mitä olenkin jo kauan odottanut.

Hyvää kevään jatkoa ja iloista vappua Päätalon ystäville!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...