Sunnuntai 15.1. Ensimmäinen osa
Sunnuntai 5.2. Toinen osa
Sunnuntai 26.2. Kolmas osa
Sunnuntai 18.3. Neljäs osa
Sunnuntai 8.4. Viides osa
Sunnuntai 29.4. Kuudes osa/Koko kirja
Esittelin hankkeen täällä, ja suomalainen kustantaja itse kirjan täällä. Keskustelut on tarkoitettu lukupiirimäiseksi areenaksi kirjaa samassa tahdissa lukeville, joten muusta bloggauksesta poiketen nyt on lupa jutella myös juonesta mahdollisista paljastuksista ja spoilauksista välittämättä - ottaen kuitenkin huomioon kimppalukuaikataulu ja kulloinkin keskusteltava osa kirjasta.
***
"Kun hän näkee Henrikin jännittävän jousta, hän ajattelee: tuosta tiedän, että Henrik on kuninkaiden sukua. Kotona tai vierailla mailla, sodassa tai rauhanaikaan, onnellisena tai murhe mielessään kuningas harjoittelee useita kertoja viikossa, niin kuin englantilaisen kuuluu. Käyttäen hyväkseen pituuttaan ja upeasti treenattuja käsivarsi-, hartia- ja rintalihaksiaan hän sinkauttaa nuolensa taulun silmään yhdellä napsauksella. Sen jälkeen hän ojentaa kätensä, joku taiteilee hänen käsivarsitukensa auki ja sulkee sen taas ja joku toinen vaihtaa jousen ja tarjoaa hänelle uutta nuolta valittavaksi. Nöyristelevä palvelija ojentaa liinan, jolla hän voi pyyhkäistä kasvojaan, ja noukkii sen siitä, mihin kuningas sen pudottaa. Ja kun yksi ja kenties vielä toinen nuoli menee ohi maalin, harmistunut Englannin kuningas napsauttaa sormiaan, Jumalan sopii muuttaa tuulen suuntaa."
No niin, kirjaa on luettu taas noin 150 sivua lisää, ja jotakin on kohdallani tapahtunut: tarina on alkanut vetää paremmin. Cromwell tuntuu jo läheisemmältä, juonen eri osaset vaikuttavat pyrkivän kohti samaa päämäärää (mikä se sitten onkin) ja minua kiinnostaa eri tavalla kuin aiemmin, miten tässä lopulta käy.
Olen muuten ollut aika tietämätön näiden asioiden ja aikojen historiallisesta taustasta, ja olen vieläkin, mutta kävin ensimmäistä kertaa vähän lukemassa kirjan päähenkilöistä Wikipediasta. Nyt vasta tiedän, kuinka Cromwellin lopulta käy. Oletan, että suurin osa lukijoista on ollut alusta saakka minua informoidumpia.
Minulla on Cromwellin kotioloista jotenkin mukava kuva, vaikkei niitä erityisen paljon tai välttämättä lämpimästi kuvailla. Alan muistaa jo paremmin, kuka kukin on. Porukkaa on tietysti vähemmänkin niiden viime osan kuolemantapausten johdosta. En ole ihan varma, onko Cromwellilla varsinainen suhde kälynsä Johanen kanssa, vai käykö ajatus vain usein hänen mielessään. "Pojat" Gregory, Richard ja Rafe tuntuvat muodostavan vakaan kasvualustan isänsä, enonsa ja oppi-isänsä perinnölle.
Wolsey on nyt siis kuollut. Hän oli Cromwellille tärkeä hahmo, jonka kuolema oli tälle kivikasvolle vaikea pala. Myös muutamat muut Westminsterin miehet - Cavendish, Writhesley ja Gardiner - ovat olleet esillä, ja alan pysyä paremmin perillä myös heistä. Itse kuningaskin on astunut näkyvämmin kuvaan, kun hänen suhteensa Cromwellin kanssa on lähtenyt todella kehittymään. Anne Boleynista maalataan aika kaameaa kuvaa. Spekuloin, että hänen siskollaan Marylla tulee olemaan vielä isohko rooli tarinassa, mutta saa nähdä. Jane Seymourkin on jo esitelty. Muita mieleen jääneitä hahmoja hovista ovat ainakin Norfolkin herttua sekä Henry Norris. Vai oliko se Percy. Henkilögalleria menee minulla sekaisin osittain siksi, että niin monilla ihmisillä on samoja etunimiä!
En vieläkään osaa kirjoittaa luetusta osiosta mitään erityisen kokoavaa tai koherenttia. Edelleen tuntuu, että tämä on hieman hankala kirja keskusteltavaksi. Nyt lukeminen sujui onneksi jo paremmin ja tosiaan alan kiinnostua tarinasta vihdoinkin, mutta sen verran hajanainen se edelleen on, että on vaikea muistella, mitä oikeastaan tapahtui, ja mikä kaikki liittyi mihinkin. Pitää ehkä seuraavan osion kohdalla alkaa tehdä muistiinpanoja lukemisen aikana.
Miltä kirja teistä nyt maistuu? Onko lukeminen sujunut teilläkin jo juohevammin? Jäikö tästä kolmannesta osiosta jotakin erityistä mieleen?
Minulla kävi aivan samoin. Jossain kolmannen osan alkupuolella huomasin yhtäkkiä että lukeminen todellakin sujuu aivan uudella intensiteetillä ja olin paljon aiempaa kiinnostuneempi tapahtumista. Voisiko selitys olla niinkin yksinkertainen kuin se, että Mantel on itse ollut innostuneempi tästä jaksosta, ja tekstissä on siksi enemmän imua? En ainakaan usko, että tarina ja henkilöt olisivat välttämättä vaatineet parisataa sivua pohjustusta syttyäkseen elämään. Kyllä tarinassa olisi minusta edelleen tiivistämisen varaa.
VastaaPoistaMinuun teki erityisen suuren vaikutuksen Wolseyn kuolema ja varsinkin kardinaalista kuoleman jälkeen esitetty pilkkanäytelmä. Siinä oli jotain hyvin hyytävää ja hurjaa. Siinä tuotiin niin monenlaisia reagointitapoja esiin pieninä välähdyksinä nauravasta Anne Boleynista kauhistuneeseen Henrikiin ja röyhkeään narriin.
Minäkään en usko, että kirja voi tarvita noin pitkää alustusta, joten ehkä Mantel on tosiaan itsekin innostunut tässä vaiheessa, tai sitten hän vain on kirjoittanut tarkoituksella hitaasti aukeavan teoksen. Tähän tyyliinkin vie aikansa tottua, etenkin näin hitaasti luettaessa.
PoistaSe pilkkanäytelmä oli kyllä pysäyttävä kohtaus kaikkineen.
Minulla taas ihan päinvastaiset tunnelmat. Nyt alkoi tökkiä ja pahasti. Mantel jaarittelee ja pitkittää ihan turhaan, ja lopussa sitten yhtäkkiä kaasu pohjaan ja Wolsey pois päiviltä, lopultakin. Tässä osassa ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään, ja C. pääsi kuninkaan lähipiiriinkin ihan kuin vahingossa, no, sehän saattaa olla ihan realistista. Eniten kuitenkin tökki tuo Mantelin kummallinen tapa käyttää C:sta hän-pronominia, vaikka voisi ihan hyvin olla minäkertoja. Miksi? Sotkee ja vaatii koko ajan pysymään terävänä, kun äsken nimeltä mianittu henkilö ei olekaan "hän", kuten loogisesti pitäisi, vaan päähenkilö-hän.
VastaaPoistaMurr.
Minua kenties hieman rasittaa, että luin tuossa välissä Mustan tulen, joka sijoittuu vuoteen 1540, eli C:n kannalta kohtalokkaaseen aikaan. Siinä juoni on vetävämpi ja muutenkin jotenkin imevämpi tarina kuin tässä. Jotenkin tuntuu, että liiallinen "tieto" henkilöiden kohtaloista on lähinnä haitaksi.
Katsotaan, josko neljäs osa toisi jotain puhtia tarinaan.
Kertojaratkaisu hän-pronomineineen on kieltämättä erikoinen, mutta alan vähitellen tottua siihenkin. Suomeksi se on erityisen sekoittava, kun eroa ei tule tehtyä automaattisesti edes kohtauksissa, joissa muut henkilöt ovat naisia (taidan kirjoittaa tämän saman jutun jokaisessa keskustelussa, heh).
PoistaMikään juonivetoinen lukuromaani tämä ei kyllä tosiaan ole. Epäilen, että tämä on niitä kirjoja, joiden lukeminen tuntuu välillä vähän tervanjuonnilta, mutta joiden arvon käsittää kunnolla vasta, kun kirja on luettu kokonaan. Klassikkomateriaalia, siis, minun mittapuullani. :) No, spekulaatiotahan tämä vasta on, kun kirjaa on luettu alle puolet. Kiinnostaisi kyllä, että ovatko ne kaikki, jotka ovat koko kirjan jo lukeneet ja sitä ylistäneet, pitäneet tästä alusta saakka, vai lämmenneet vasta vähitellen.
Minä luin annokseni vähän etuajassa ja siksipä huomaankin nyt etten muista mitään erikoista lukutunnelmista, kaipa ne siis olivat entisenlaiset.
VastaaPoistaAnne Boleyniä ei Mantel kohtele kauhean lempeällä kädellä vaan esittää tämän kovana ja kostonhimoisena, varmaan ihan syystäkin. Jännää sinänsä että minusta Henry on tässä jostain syystä hyvinkin pienessä roolissa, hänen kuningattarensa ovat paljon näkyvämpiä. Melkein kuin hän olisi sittenkin vain kulloisenkin naisensa ohjailtavissa. Ehkä tavallaan olikin.
Kohtaus jossa Cromwell saa vision tulevasta "jossa Anne Boleyn voisi olla kuningatar ja Cromwell voisi olla Cromwell" oli ehkä mieleenpainuvinta tästä osioista.
Kyllähän se Henrik siellä alkaa vähän olla mukanakin, mutta olen saanut hänestä myös jossakin määrin narussa vedettävän -kuvan. Hänessä on selvästi Cromwellin/Mantelin kuvailemana luontaista karismaa (ja tietysti myös tottumusta erikoisasemaan syntymästä saakka), mutta toisaalta hän on myös tottunut siihen, että joku on aina neuvomassa, auttamassa ja korjaamassa virheitä. Hänellä ei ole omaan asemaansa liittyviä tavoitteita samalla tavalla kuin naisillaan, ehkä?
PoistaHei lisäsin sinut lukulistalleni!
VastaaPoistaHei, kiva kuulla ja tervetuloa - niin Kirjavaan kammariin kuin blogimaailmaan! Kävinkin kurkkaamassa blogiasi. :)
PoistaMinulla kävi samalla tavalla kuin Karoliinalla. Oli kirjaa kiva lukea alussakin, mutta nyt oli jopa vaikeuksia jättää kesken. Ahmin osion aika nopeasti huolimatta tungusta koneelle... (luen siis edelleen desktop readerillä)
VastaaPoistaJollain tapaa Wolseyn kuoleman kuvaus oli vaikuttavampi kuin Cromwellin oman perheen poismeno. Johtuneeko sitten siitä, että Wolseyn hahmoa muutenkin kehitettiin kirjassa enemmän. Myös perheen kuoleman aiheuttamat Cromwellin tuntemukset tulivat paljon elävämmiksi vasta tässä osiossa.
Muutenkin perheen tärkeys vielä entisestään korostui tässä osiossa. Varsinkin poikien ja Cromwellin läheisyys korostuu. Sinänsä mielenkiintoinen on myös tuo Johanen ja Cromwellin suhde, kuten Karoliinakin mainitsi. Siitä ei oikein ota selvää.
Minulla on ollut jonkunlainen käsitys Cromwellista historiallisena henkilönä, mutta hyvin epämääräinen sellainen. Kummasti kirkastuu tämän kirjan myötä. Pitänee tarkistaa Wikipediasta lisää faktoja minunkin. Vaikuttavia Cromwelleja kun on Englannin historiassa kait ollut useampiakin...
Kiva kuulla, että sinullakin alkoi luistaa uudelle tavalla!
PoistaEhkä tämä on sen verran poliittinen romaani, että Wolseyn kuolemasta tehtiin aika paljon suurempi numero kuin yhteiskunnan kannalta vähemmän merkittävien vaimojen ja lasten. Mutta tosiaan, minustakin nyt kun Cromwell alkaa tuntua elävämmältä ja inhimillisemmältä, hänen surunsa perheestäänkin vaikuttaa suuremmalta tai aidommalta.
Minä kävin lukemassa Cromwellista ja muista (lähinnä Wolseysta) vasta aika vähän, sillä toisaalta on kiva, että kirjassa on yllätyksiäkin. Toisaalta uteliaana käyn varmasti jatkossakin kurkkimassa vähän lisää. :)
Vaikka olinkin hieman pitkästynyt tätä osaa lukiessani, olen silti samaa mieltä mm. tuosta C:n perheen esille tulosta. Onko C:lla ja Johanella suhde? Minusta niin annettiin ymmärtää.
PoistaMinä ajattelin että C:llä ja Johanella pientä "kiinnostusta" toisiaan kohtaan, mutta sitten samalla C:hän ajattelee paljon sitä pientä, huomaamatonta Seymourin tyttöä, joka uran edistymisen myötä voisi melkein olla hänen saatavissaan, mutta ei sitten lopuksi olekaan. Jännä kuvio sekin muuten!
PoistaMinä sain jostakin kohdasta kuvan, että Johanella ja Cromwellilla olisi jo jotakin ollut, kun sanottiin, että he olivat olleet varovaisia tms., mutta sitten taas jostakin toisesta lausahduksesta tai ajatuksesta olin ymmärtävinäni, että Johane on kuitenkin Cromwellille vain salainen fantasia.
PoistaNyt en edes muista, että olisin ajatellut Cromwellin iskeneen silmänsä Seymourin tyttöön, mutta voi hyvin olla, että se on mennyt minulla vain ohi. :D
Kyllä Jane S:n sisko suorastaan yritti iskeä C:tä siinä edellisessä osassa, ja C. tunsi hetken houkutusta mutta järki voitti. Hiukan tuntui tässäkin vielä kaihertavan tuo menetetty tilaisuus, vaikka tuskin tällä sisarella kovin puhtaat jauhot oli pussissa :)
PoistaVai sotketko nyt Anne Boleynin siskoon Maryyn? Minusta hänen kanssaan kävi noin. :)
PoistaKiinnostavaa, löysin tänne vasta äsken. Minullakin kirja on luennan alla, ja olen edennyt suunnilleen tähän saakka.
VastaaPoistaOnko kukaan kiinnittänyt huomiota käännökseen enemmälti? Minusta siinä on jotakin, - olisiko Mantel kirjoittanut näin kömpelönoloista tekstiä. Pitäisi kai kaivaa jostain alkukielinen, vaikka sitten voi olla, etten pystyisi vertaamaan sitä: kielen lennokkuutta, sujuvuutta, kauneutta.
Sitäkin olen mietiskellyt, miksi britit aina päätyvät Tudoreihin halutessaan kirjoittaa romaaneja ja elokuvia. Ellei se ole Henrik kahdeksas ja hovinsa, niin sitten hänen tyttärensä, Elisabeth I. Eikä kukaan tunnu rohkenevan tarttua "Bloody Maryyn", tuohon heidän välillään valtaa pitäneeseen Maria Veriseen. Paitsi toki Victoria Holt, historiallisine romansseineen - vaikka hänelläkin paino on toki Elisabethissa.
Silti historiallisessa genressä Mantelilla on kyllä jotakin erilaista. Jo näiden hovimiesten valinnat, näiden joista ei ole pääroolissa kirjoitettu, on sellaista. Kuninkaista kyllä, muttei heidän välittömistä avustajistaan.
Cromwell on kyllä kuvattu erityisen älykkääksi kaveriksi, hänen vastaustensa taidokkuus välillä vallan hivelee mieltä, - ja tekee kateelliseksi. Osatapa itse löytää aina oikeat sanat vaihtuvissa tilanteissa.
Tervetuloa mukaan keskusteluun, Heli!
PoistaMinä olen ollut hyvin tyytyväinen käännökseen. En ole lukenut alkukielistä, mutta olettaisin valitun tyylin heijastelevan sitä. Minusta teksti ei ole kömpelöä, mutta erikoista ja tajunnanvirtaista se kyllä on. Hmm, netistä usein löytyy englanninkielisistä kirjoista ilmaisia lukunäytteitä, täytyypä käydä kurkistamassa.
Minä en ole kovin perehtynyt brittiläiseen hovidraamaan, mutta ainakin Henrik VIII tuntuu tosiaan olevan käsitelty vaimoineen. Eikä mikään ihme, kaiken sen draaman kanssa. :) Suomentamattomissa teoksissa tuntuisi olevan aika paljon hajontaa - kirjoja on niin hirveän paljon - mutta varmasti tunnetuimmat teokset käsittelevät samoja henkilöitä ja hallitsijoita. Minulla oli yhdessä vaiheessa kiinnostusta Anne Nevilleen, Rikhard III:n vaimoon, ja Amazonin kautta löysin hänestäkin ja tuohon aikakauteenkin liittyen vaikka kuinka paljon vähemmän tunnettuja romaaneja.
Minäkin genreä kovin paljon tuntematta uskallan arvata, että Mantel kirjoittaa tyylistä poiketen. Nuo yksityiskohdat, sivuhenkilöt ja korkeakirjallisempi tyyli. Ja totta, Cromwell on tässä kirjassa erittäin terävä mies. Sitä vain korostaa vaatimattomat lähtökohdat ja niistä kumpuava "katuviisaus" lukeneisuuden ja sivistyksen rinnalla.