Kustantaja: WSOY, 2012.
Suomentanut: Hanna Tarkka.
Kansi: Martti Ruokonen.
Sivuja: 431.
Genre: New York -romaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Joka korttelin päätti umpikuja eri maasta. Vuokratalojen väleihin oli kiilautunut monenmoisia Isien & Poikien kauppoja, joissa myytiin heidän kotimaittensa uudelleen muokattuja tuotteita - heidän makkaroitaan tai juustojaan, savustettuja tai suolattuja kalojaan, jotka heidän ikiomat lannistumattomat isoäitinsä veivät kotiin ukrainalaiseen tai italialaiseen sanomalehteen käärittyinä. Kun nosti katseensa, näki vieri vieressä kahden huoneen asuntoja, joihin kokoontui joka ilta kolme sukupolvea syömään ja harjoittamaan uskonnollista hartautta, joka oli yhtä imelää ja omituista kuin heidän jälkiruokaliköörinsä."
Aloitin Amor Towlesin Seuraelämän säännöt melko suurin odotuksin. Niitä olivat nostaneet paitsi kirjan minua kiehtova alkuasetelma - 1930-luvun New York nuorten juhlijoiden silmin - myös ulkomaisista kirjablogeista muistamani kiittävät arviot. Ennen aloittamista ehdin malttamattomana vilkaista myös Ilselän Minnan arvion, joka oli taas vähemmän kiittävä. Se hieman tasoitti odotuksia - ja toisaalta vahvisti kirjasta saamaani kuvaa, jonka perusteella en olisi ajatellutkaan tämän olevan juuri Minnan kirja.
Odotuksia nosti lopulta vielä lisää se, että huomasin kirjan suomentajaksi Hanna Tarkan, jonka työtä Carol Shieldsin teosten parissa olen jumaloinut.
Seuraelämän sääntöjen päähenkilö Katey on myös monella tavalla minulle mieluisa päähenkilö: viileä, voimakas nainen. Tämä on muutenkin naisten ja tasa-arvon petraantumisen romaani, niin kuin Antti Majander Hesarin kritiikissä toteaa. Toisaalta eilisessä Hesarissa Seuraelämän säännöt oli jaoteltu kesälukemisten "Sitten hän suuteli minua" -kategoriaan yhdessä muiden (laadukkaiden) rakkausromaanien kanssa. Olen tästä vähän eri mieltä, sillä Towlesin romaani on minusta tosiaan ennen kaikkea älykkään ja ehkä kovapintaisenkin Kateyn selviytymistarina, jonka pääosassa eivät ole miessuhteet. Toki niitäkin käsitellään, mutta Kateyn suhtautuminen rakkauteen on realistinen, eikä Seuraelämän säännöistä saa nyyhkytarinaa tekemälläkään.
Kirjassa on siis paljon hyvää ja viihdyin sen parissa mainiosti, mutta jotakin jäi puuttumaan. Jotakin sellaista, joka olisi nostanut tämän suursuosikkieni joukkoon tai sykähdyttänyt erityisesti. Ajoittain se myös tuntui kaikessa nostalgiassaan aika laskelmoidulta.
Hieman ihmettelen myös WSOY:n henkiinherätetyn Aikamme kertojat -sarjan linjaa. Olen tosin lukenut sarjan kirjoista vasta muutaman, mutta en ole ainakaan vielä päässyt selville siitä, millaista lukukokemusta voin tähän sarjaan kuuluvan teoksen valitessani odottaa. Mutta ehkä se selviää, kun aikaa vähän kuluu ja kirjoja on ilmestynyt enemmän.
Näistä napinoista huolimatta siis nautin Seuraelämän sääntöjen lukemisesta ja etenkin sen maailmaan uppoutumisesta, sen rytmissä hetken aikaa elämisestä. Vaikka kirja jäi hieman etäiseksi, liikutuin sen seurassa myös kyyneliin, jotka eivät tosin liittyneet romanttisiin suudelmiin vaan maailman hienoimman kaupungin kuvaukseen ja kaipaukseen.
"Koska olimme olleet The Lean-To -klubilla niin pitkälle yöhön, halusimme seuraavana iltana kokea newyorkilaiselämän suloisimman nautinnon: viettää sunnuntai-illan kotona tekemättä mitään. Dicky soitti alakerran keittiöön ja tilasi voileipiä. Ginin sijasta hän avasi pullon valkoviiniä. Ja koska ilta oli vuodenaikaan nähden lämmin, veimme eväät vajaan viiden neliön suuruiselle terassille, josta avautui näkymä 83. kadulle, ja huvitimme itseämme käyttelemällä kiikaria.
Seuraelämän säännöistä ovat kirjoittaneet minun, Minnan ja Hesarin lisäksi myös ainakin Tuulia ja Maria.
Osallistun teoksella So American -haasteeseen ainakin kateogorioihin Modern Men Writers ja New York.
Tämä kiinnostaisi kovasti! Juuri tuo New York -tunnelma... Mainostin jo Lukutuulia-bloginkin Towles-jutun yhteydessä New York -nostalgisointiin minusta ihanasti sopivaa kirjaa eli Rona Jaffen The Best of Everything, autenttinen chick lit -esiäiti suoraan 50-luvulta. :) Lisää täällä: http://lurunluvut.blogspot.be/2012/05/rona-jaffe-best-of-everything-kaikki.html
VastaaPoistaLuru, muistan nähneeni tuon Jaffe-juttusi, mutten tainnut lopulta lukea sitä, koska vau, sehän kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta! Meni heti TBR-listalle ja laitoin myös saman tien uusintapainosvinkkisi eteenpäin. :)
PoistaMuistissa on myös sinun aikanaan suosittelemasi Lucy Mooren Anything Goes -teos, jonka haluan joskus lukea!
Piti vielä lisätä, että aika jänskästi tuossa ekassa englanninkielisessä kannessa on käytetty samaa valokuvaa kuin Penguin Classics -sarjan The Great Gatsbyssä! Se taas täällä: http://lurunluvut.blogspot.be/2012/03/f-scott-fitzgerald-great-gatsby.html
VastaaPoistaNo kappas, niinpä on! Eikä varmaan ihan vahingossa - sen verran usein markkinointitekstissä viitataan Gatsbyyn. :)
PoistaOi! Mulla on tämä seuraavaksi vuorossa, odotan kovin, ja olen ihan niin samaa mieltä tuosta "jos joskus kyllästyn New Yorkiin tai sinne sijoittuviin kirjoihin niin..." - ajatuksesta (mikä ei varmaan ole mikään yllätys).
VastaaPoistaOlethan lukenut Kultahatun? Se on mulle kovin tärkeä kirja, ja elokuva. Ja nyt vähänn sekavin tuntein odotan uutta versiota.
Mutta siis, tästä romaanista lisää myöhemmin!
Helmi, my partner in New York crime. :) Ja voi kuule, en ole vielä lukenut Kultahattua, se on yksi omituisuuksistani. Mulla on se kyllä hyllyssä sekä suomeksi että englanniksi, ja viimeksi lukumaratonini aikana olin ajatellut lukea sen, mutta sen kuitenkaan päässyt sinne saakka.
PoistaOlen itse asiassa vähän miettinyt, pitäisikö katsoa se uusi elokuva ennen kuin luen kirjan (ja ennen sitä varmaan se vanha leffa - ajatella, etten ole sitäkään nähnyt), koska lukemisen jälkeen pettyminen elokuvaan on niin tavallista. Uuden Kultahattu-elokuvan traileri on kyllä hulppea.
En muuten ole lukenut vielä Aamiaista Tiffanyllakaan, eli en oikein tiedä, miten edes kehtaan kutsua itseäni NYC-entusiastiksi. :D Mutta hei, kiva päästä lukemaan pian, mitä mieltä sinä olet Towlesin kirjasta.
Jos luet kirjan ja katsot sitten vanhan elokuvan, et pety. Tai minä en ainkaaan pettynyt. Mia Farrow ja Robert Redford ovat niin täydellisiä, ja koko elokuva tosi onnistunut. Uuden traileri on tosiaan hulppea, ja luulen että se on niin kovin erilainen kuin alkuperäiset, että siihen suhtautuukin eri tavalla.
PoistaJa voi, Aamiainen Tiffanylla on myös ihana, mutta mä en ole nähnyt siitä tehtyä elokuvaa (!). Kaikkea ei ehdi, ei edes New Yorkista :)
Minäkin odotan innolla tuota Gatsby-elokuvaa, en kyllä ole katsonut traileriakaan vielä. 70-luvun leffan muistan nähneeni koulun englannintunnilla... Katseluolosuhteet eivät tainneet olla otollisimmat, sillä elokuvasta jäi minulle hyvin hämärä/sekava kuva. Sen verran sen huomasi kyllä silti vaikuttaneen, että kun kirjassa ohimennen mainittiin Daisyn tummat hiukset, menin ihan hämmennyksiin, että vaaleahan se oli. :)
PoistaAamiainen Tiffanyllä on ihana sekä elokuvana että kirjana, mutta ihan erilaiset!
Olen samaa mieltä, ettei Seuraelämän säännöt ole mikään siirapiksi rakkaustarina vaan nuoren naisen kasvukertomus.
VastaaPoistaJäin miettimään tuota, mitä sanoit Aikammme kertojia -sarjasta. Olen lukenut siitä vain Maaloufin Leo Afrikkalaisen, Heivollin Etten palaisi tuhkaksi ja tämän, sekä Alkulukujen yksinäisyyttä ja Routaholvia niin pitkälle, että tiedän millaisia ne ovat. Seuraelämän säännöt on kyllä aiheeltaan vähiten synkkä ja traaginen. Kaikki mainitut ovat kuitenkin sellaisia "luettavia", siis eivät rakenteeltaan tai kieleltään vaikeita, ja kuitenkin laadukkaita. Mutta jos vertaan esim. Keltaiseen kirjastoon, niin onhan siinäkin esim. Saramagoa, joka on "vaikeaa", ja sitten Toibinin Brooklyn, joka on "helppolukuinen". Mielenkiinnolla seuraan, mihin suuntaan Wsoyn sarja kehittyy!
Maria, niin, Seuraelämän sääntöjen kategoria voisi ennemmin olla "Kuka suuteli ketä?" :)
PoistaEn tiedä, vedinkö liikaa viivoja suoriksi, kun mietin tuota Aikamme kertojia -sarjaa, mutta minusta Brooklyn oli kuitenkin hyvin erilainen kuin tämä, vaikkei vaikea ollutkaan. Joka tapauksessa sarjan on varmasti tarkoitus olla samanlainen tae laadukkaasta käännöskirjallisuudesta kuin Keltaisen tai Otavan kirjaston, mutta vaikkei niissäkään kaikki vaikeaa ole (onhan Otavalla mm. Carol Shields ja Anne Tyler siellä), tämä oli kuitenkin kaikesta hyvyydestään huolimatta minusta aika viihteellinen, enkä osaisi kuvitella tätä kumpaankaan noista toisista sarjoista.
Mutta varmasti, kun sarjassa ilmestyy lisää kirjoja ja minäkin ehdin niitä enemmän lukea, kokonaiskuva hahmottuu paremmin minullekin.
Tykätty - ei niin tykätty - tykätty -> Luen - en lue - luen. Mietin tässä lukemieni blogiarvioiden vaikutusta omaan päätökseeni lukea tämä. :) Muutaman suosikkiblogini (sinun mukaanlukien, totta kai) perusteella on vaikea päätellä, olisiko tämä minun kirjani vaiko ei. Pidän New Yorkista kaunokirjoissa, mutta joku silti panee aavistuksen vastaan tämän kirjan kohdalla.
VastaaPoistaMaria on oikeassa, Keltaisessa kirjastossa on paljon myös ns. helppoja romaaneja, kuten Brooklyn tai Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (joka on ihana, btw!). Ja Sinisessäkin taitaa olla monenlaisia. Minäkin odotan innolla Aikamme kertojia-sarjan kehittymistä. Olen lukenut sarjasta vain kaksi kirjaa: Heivollin ja Giordanon ja pitänyt molemmista.
Katja, en usko että ihastuisit tähän ihan hirveästi, mutta tuskin tämän lukemista katuisitkaan. :)
PoistaEn ole lukenut Maf-koiraa, mutta tosiaan minusta Brooklyn ei ole yhtään kevyt tai viihteellinen, vaikkei se vaikeakaan ole. En osaa sitä täysin selittää tai eritellä, mutta tämä oli minusta hyvin nautittava, mutta kuitenkin aika pinnallinen ja laskelmoitu - toisin kuin Brooklyn minulle oli. Yritin miettiä Keltaisen tai Otavan kirjaston vastaavia esimerkkejä, mutten oikein keksinyt, sillä niiden helpommatkin teokset, joita olen lukenut, ovat olleet hengeltään erilaisia kuin tämä.
Äh, kärpäsestä tuli vähän härkänen, mutta tätä on mielenkiintoista pohtia. Eikä tämä ole osaltani edes kritiikkiä sarjan alkua kohtaan, vaan olen vain utelias näkemään, mihin suuntaan sarjaa viedään ja ilmestyykö siellä jatkossa lisääksi tällaisia minun silmissäni vähän kepeitä romaaneja niiden korkeakirjallisempien joukossa. Ei siinä mitään pahaa olisi, kunhan vain tietää, mitä voi odottaa. :)
Minunkaan mielestäni Brooklyn ei ole viihdettä, en tarkoita helpolla sitä. :) Tarkoitan, että kirja on helppo siinä mielessä, että sen lukee nopeasti ja ilokseen. Maf-koiran kanssa on sama juttu. Tätä en tosiaan ole lukenut ja mietin, että olisiko mennyt samaan sarjaan, mutta ilmeisesti ei.
Poista(Käytän nyt toista Blogger-tiliäni, siksi pelkkänä Katjana vaan tälleen tuttujen kesken. ;))
Kiva kun kirjoitit tästä Karoliina! Tämä on odotellut jo jonkin aikaa vuoroaan, mutta parin arvion jälkeen innostukseni vähän laski. Mutta nyt sinä sait sen ehdottomasti jälleenn nousemaan! Varmaan tartun tähän kesän aikana kunhan tulee sopiva hetki!
VastaaPoista