tiistai 29. toukokuuta 2012

Totally British -tiistai - Kate Morton: The Distant Hours

Kate Morton: The Distant Hours (äänikirja).
Kustantaja: Mantle/Pan Macmillan, 2010.
Lukija: Caroline Lee.
Sivuja: 688.
Genre: Brittiläinen luku-/linnaromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"It started with a letter. A letter that had been lost a long time, waiting out half a century in a forgotten postal bag in the dim attic of a nondescript house in Bermondsey. I think about it sometimes, that mailbag: of the hundreds of love letters, grocery bills, birthday cards, notes from children to their parents, that lay together, swelling and sighing as their thwarted messages whispered in the dark. Waiting, waiting, for someone to realize they were there. For it is said, you know, that a letter will always seek a reader; that sooner or later, like it or not, words have a way of finding the light, of making their secrets known.

Forgive me, I’m being romantic—a habit acquired from the years spent reading nineteenth-century novels with a torch when my parents thought I was asleep. What I mean to say is that it’s odd to think that if Arthur Tyrell had been a little more responsible, if he hadn’t had one too many rum toddies that Christmas Eve in 1941 and gone home and fallen into a drunken slumber instead of finishing his mail delivery, if the bag hadn’t then been tucked in his attic and hidden until his death some fifty years later when one of his daughters unearthed it and called the Daily Mail, the whole thing might have turned out differently. For my mum, for me, and especially for Juniper Blythe."

Ahhh, hyvä lukuromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat englantilaiseen linnaan. Voiko parempaa toivoa?

Suhteeni Kate Mortoniin on ollut ailahteleva. Luin vuosi sitten hänen toistaiseksi ainoan suomennetun romaaninsa Paluu Rivertoniin (Bazar 2011). En odottanut kirjalta etukäteen paljon, mutta se osoittautuikin genressään lähes täydelliseksi. Aina en pysty ohittamaan ärsytystäni lukuromaanien kaavamaisuudesta, mutta Rivertonin kohdalla en välittänyt. Onnistuin kerrankin uppoamaan kirjan maailmaan niin kuin nuorena oli tapana ja nauttimaan joka sivusta.

Muutamia kuukausia myöhemmin latasin innoissani äänikirjana lisää Mortonia: The Forgotten Garden -romaanin. Tyylilaji oli hyvin samanlainen kuin Rivertonissa, mutta jouduin pettymään. En oikein tiedä, miksi en innostunut kirjasta suuremmin, mutta se ei pitänyt minua otteessaan samalla tavalla. Ihan hyvä se kuitenkin oli, ja voi olla, että odotukseni vain olivat liian suuret.

Gardenin jälkeen epäröin, mutta lopulta yli puoli vuotta myöhemmin päädyin lataamaan jälleen äänikirjana kuunneltavaksi tämän The Distant Hours -romaanin, onnekseni. Ehkä Paluu Rivertoniin on yhä suosikkini, mutta tämä pääsi vähintään hyvin lähelle sitä. Erityisen viehättävän Hoursista teki mielestäni sen päähenkilö, napakka nuori nainen Edie. Ihastuin heti alusta saakka lähelle tulevaan minä-muotoiseen kerrontaan ja Edien huumorintajuun. Mortonin tyyliin kuuluu dramaattisuus, jopa pateettisuus, mutta vaikka niitä löytyi tästäkin teoksesta, Edien hauska taustoitus kevensi kirjaa ja teki siitä modernimman sekä helpommin lähestyttävän.

Tälle genrelle ja Mortonille uskolliseen tyyliin romaani kattaa eri aikatasoja ja kertojia, ja kaiken keskiössä ovat perhesalaisuudet, joita pyöritellään ja paljastetaan sopivassa tahdissa. Taisin sanoa tämän jo Gardenin kohdalla, mutta toistan, että tällaiseen, yleensä ennalta-arvattavaan kirjaan äänikirjaformaatti sopii mielestäni erityisen hyvin, kun salaisuuksia ei ehdi jäädä pohtimaan omassa päässään. Niinpä en tälläkään kertaa ehtinyt arvata kaikkia loppuratkaisuja etukäteen, mikä teki lukukokemuksesta luonnollisesti miellyttävämmän.

Lukija oli sama Caroline Lee kuin Gardenissa. En välittänyt edellisellä kerralla hirveästi hänen äänensä väristä, mutta nyt olin ehkä jo tottunut siihen ja kuuntelin Leetä mielelläni.

Kirjassa on kaikkea kiehtovaa: Lontoota; Englannin maaseutua; vanha linna, jota asuttavat kolme vanhapiikasisarusta; sota-aikaa ja nykyaikaa, kadonneita kirjeitä, perhesalaisuuksia ja päähenkilönä kustannustoimittajana työskentelevä lukutoukka. Tietenkin tämäkin romaani vilisee kliseitä ja kaavamaisuutta, naiivia dramaattisuutta ja epäuskottavuutta, mutta mitään ei ole mielestäni liikaa, vaan juuri sopivasti tekemään kirjasta nautittavan elämyksen.

Toivottavasti tämäkin vielä suomennetaan, vaikka pituutta tälläkin Mortonin romaanilla riittää. Huomasin muuten ilokseni, että Mortonilta ilmestyy uusi romaani, The Secret Keeper, myöhemmin tänä vuonna. Toivottavasti ei käy niin, että minulle vain joka toinen Mortonin kirja on elämys!

"There is no moon to look at or to see by, and yet she is drawn to the window. The stippled glass is cold; she can feel the night-frosted air shimmering as she climbs atop the bookcase, sits above the row of discarded childhood favorites, victims of her rush to grow up and away. She tucks her nightdress round the tops of her pale legs and rests her cheek in the cup where one white knee meets the other.

The world is out there, people moving about in it like clockwork dolls.

Someday soon she plans to see it for herself; for this castle might have locks on all the doors and bars against the windows, but that is to keep the other thing out and not to keep her in.

The other thing."

Suomalaisista kirjabloggaajista The Distant Hoursin on lukenut ainakin Norkku, joka oli myyty luettuaan ensimmäisen kappaleen, yllättyi laillani kirjan loppuratkaisusta ja löysi romaanista useita teemoja.

Osallistun kirjalla ainakin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (Iso-Britannia), ehkä muihinkin.

16 kommenttia:

  1. Oih, kuulostaa aivan täydelliseltä! Vanha linna, salaperäinen kirjesäkki, ullakko, vanhapiikasisarukset... tämän jos vain käsiini saan niin aivan varmasti luen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, tässä on tosiaan kaikki ainekset aika kohdillaan. :)

      Poista
  2. P.S. Hieno kansikokoelma! Varsinkin tuo kakkoskuva. Ekan kuvan linna saa myös kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin oikeastaan kaikista noista kansista. Löysin vielä yhden, mutta viides ei enää oikein mahtunut mukaan ja pudotin pois sen, josta pidin vähiten.

      Poista
  3. Pakko yhtyä edelliseen, kertakaikkiaan ihania kansikuvia!

    VastaaPoista
  4. Hmm. :) Minulla on vielä melko viileä suhde Kate Mortoniin. Odotin Paluulta Rivertoniin paljon, sain ihan hyvän, mutta yllätyksettömän lukukokemuksen (pidin kyllä kahden kerroksen väen kuvailusta) ja Forgotten Garden on hieman pitkäveteinen, se on minulla äänikirjana edelleen kesken. Mutta joku jännä Mortonissa on, koska olen jo päättänyt lukea tai kuunnella tämänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuo on kyllä aika jännä. :) Ehkä se on se, että hänen aiheensa ja ympäristönsä ovat niin kiehtovia, vaikket itse tekstistä olekaan sitten niin viehättynyt? Olen joka tapauksessa iloinen, että aiot kokeilla tätäkin.

      Poista
  5. Oi itku! Minun toinen kotikieleni ei ole vieläkään englanti, vaikka niin soisin...Milloin, milloin saamme nämä suomennettuna. Riverton naulitsi minut lukemaan Mortoneita varmaan loppuiäkseni.

    Luen nyt hiiiiiiitaaaaasti yhtä englanninkielistä kirjaa ja tuntuu paljon hitaammalta kuin Cameronin The weekend, jossa jopa unohdin lukevani muulla kielellä.

    Mikseivät kustantajat tartu näihin!!!

    Niin ihanaa, että pidit Rivertonista. Minusta siinä on taikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena toivotaan, että Bazar tai joku muu jatkaa suomentamista. En tiedä, miten hyvin Riverton on Suomessa myynyt, mutta voisin kuvitella sen uponneen hyvin kaikkea vanhaa brittiläistä rakastaviin suomalaisiin.

      Minullakin riippuu tosi paljon kirjasta, kuinka sujuvasti luen muilla kielillä kuin suomeksi. No, sama se on oikeastaan suomeksikin lukiessa, mutta vähän eri tavalla. :)

      Rivertonissa meidän makumme tosiaan yhtyivät!

      Poista
  6. Minäkin ihastelen noita kansia, todella kauniita!

    Pitääpä miettiä josko ottaisin Mortonia kesälukemiseksi, Paluu Riverton on vieläkin lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, minusta Paluu Rivertoniin oli aivan erinomainen kesäkirja. Luin sen viime kesänä (vai oliko se loppukeväästä), mikä varmasti vaikuttaa mielipiteeseeni, mutta kirjassa on paljon kesäisiä kohtauksia ja se sopii myös ns. hengeltään minusta lomakirjaksi.

      Poista
  7. Oi että! Paluu Rivertoniin oli niin ihana, että haluan kyllä lukea tämänkin. Suomennosta kun tästä ei vissiin ainakaan lähiaikoina ole tulossa, pitänee hankkia alkukielisenä!

    VastaaPoista
  8. Distant hours oli kyllä sikäli mielenkiintoinen kirja että siinähän pyöritään n.300 sivua yhden iltapäivän tapahtumissa. Morton on kyllä taitava tarinankertoja kun pystyy moiseen! (Mutta ehkä ihan pikkuisen voisi tätä järkälettä karsia... ;-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten jännä, että minä en edes tajunnut noin suuren osan kirjasta sijoittuvan yhteen iltapäivään. Ehkä se johtui siitä, että kuuntelin tämän äänikirjana ja kuuntelen aina aika pitkällä aikavälillä, ehkä puolisen tuntia päivässä.

      Ehkä samasta syystä ei myöskään tuntunut, että tässä olisi ollut mainittavasti turhaa, vaikka kyllä sitä kieltämättä melkein aina näin pitkissä kirjoissa on.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...