Kustantaja: WSOY, 1979.
Suomentanut: Kerttu Piskonen.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Astrid Lindgren - Ilon Wikland: Minäkin tahdon kouluun (Jag vill också gå i skolan).
Kustantaja: WSOY, 1980.
Suomentanut: Riitta Mäyrälä.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,75/5 (Wiklandin kuvituksella).
Lue kustantajan esittely täältä.
Esittelen nyt kaksi valloittavaa kuvakirjaa, joihin minulla on melkeinpä puolueellinen kanta, sillä rakastin niitä niin paljon lapsena. Heti alkuun kuitenkin huomautan, että rakastin ja rakastan Minäkin tahdon kouluun -kirjasta nimenomaan tätä tässä esiteltyä, vanhaa painosta, jossa on Ilon Wiklandin kuvitus. Astrid Lindgrenin teksti toki toimii aina, mutta ihmettelen suuresti, miksi kirjan uudessa painoksessa on eri kuvitus. Arvaukseni on, ettei Wiklandin kuvitukseen ole jostakin syystä saatu enää oikeuksia tai muuta vastaavaa. En yleensä ole muutosvastainen ihminen, mutten ymmärtäisi, jos upea, kaikkien rakastaman Wiklandin kuvitus olisi vaihdettu vain huvin vuoksi.
Minäkin haluan siskon -teoksessa vanha kuvitus on onneksi säästetty uudessakin painoksessa.
Näissä kahdessa kirjassa seikkailee sama sisaruspari, Petteri ja Leena. Minäkin haluan siskon -teoksessa Petteri on aluksi vanhempiensa ainoa lapsi. Pihalla naapurin poika tulee kehuskelemaan uudella pikkusiskollaan ja saman tien Petterikin alkaa toivoa samanlaista itselleen. Sisko syntyykin myöhemmin, mutta aiheuttaa sittenkin myös negatiivisia tunteita, joita kirjassa selvitellään. Sitten Petteri löytää uuden roolin auttamalla äitiä siskon hoidossa ja kiintyy vähitellen Leenaan.
Tarina jatkuu vielä kolmannen lapsen, Matin syntymällä, ja kuvio toistuu, mutta koska Petterillä ja Leenalla on toisistaan seuraa, kumpikaan ei tunne oloaan uhatuksi Matin vuoksi.
"Koska Matti oli pieni ja vaivalloinen, äidillä oli aina kädet täynnä työtä eikä häneltä riittänyt paljon aikaa Petterille ja Leenalle. Mutta ei se mitään. Sillä Petteri ja Leena leikkivät tyynysotaa lastenhuoneessa, ja heillä oli kauhean hauskaa. Olipa hyvä, ettei Petteri ollut vaihtanut Leenaa kolmipyörään. Sillä kenen kanssa hän muuten olisi voinut leikkiä tyynysotaa?"
Lukiessamme Minäkin haluan siskon -kirjaa nyt Stellan kanssa totesin, että vaikka muistan kuvituksen todella ja tarinankin melko hyvin, tämä ei herättänyt niin suuria nostalgiatunteita kuin olin kuvitellut. Tarina ei ole niin vahva, kuin olisin muistellut, mutta hyvä se kyllä on. Ja Wikland kuvittajana tosiaan on minulle voittamaton kuningatar. Hän osaa kuvata kotoisan sotkuiset lastenhuoneet sekä idylliset pikkukaupunkimaisemat täydellisesti.
Minäkin haluan siskon -kirjasta on blogannut aiemmin ainakin Katja.
Minäkin tahdon kouluun -kirjassa aikaa on edellisestä kirjasta kulunut sen verran, että Petteri on nyt koulussa, ja Leena pääsee päiväksi sinne veljen mukana tutustumaan. Mattia ei muuten tässä kirjassa näy ollenkaan. Tämä myöhempi teos on minulle selvästi tutumpi ja rakkaampi, ja tarinakin tuntuu vahvemmalta. Kuvitus jatkaa samaa, upeaa linjaansa (siis vanhassa Wikland-versiossa).
Kirja on ollut minulle rakas varmaankin siksikin, että olin varhaiskypsä lapsi, joka ehkä kaipasi samalla tavalla kouluun jo silloin, kun isosisko sen aloitti. Ja Leenan tapaan pääsinkin kerran siskoni mukana päiväksi kouluun. Se oli jännää! Kirjassa kuvataan tavallista koulupäivää sitä ihmettelevän pikkulapsen silmin. Mitään erityistä draaman kaarta tai suuria tapahtumia teoksessa ei ole, mutta kouluelämän arkipäiväistenkin piirteiden jännittävyys välittyy hyvin Leenan kautta. Tämä on erityisen mukavaa luettavaa koulun alkua odottelevien ja kouluelämästä kiinnostuneiden lasten kanssa.
"Petterin luokalla on tyttö, jonka nimi on Liisa. Mutta Liisa ei ole tänään koulussa, sillä hänen kurkkunsa on kipeä. Leena saa istua Liisan paikalla. Leena kuvittelee, että se on hänen oma paikkansa. Pulpetin sivussa on koukku ja siinä riippuu punainen pussi. Siinä on Liisan voimistelupuku.
Leenan on ihan pakko kurkistaa pulpettiin. Oi kuinka paljon kauniita tavaroita siellä on. Leena kuvittelee yhä kiihkeämmin, että se on hänen ikioma paikkansa."
Ruokatunnilla on tarjolla lasten herkkua, ohukaisia ja puolukkahilloa. Koululaiset kilpailevat kehuskelemalla, miten monta sataa tai tuhatta ohukaista kukin jaksaisi syödä. Leena haluaisi osallistua keskusteluun, muttei tohdi.
Koulussa on kaikenlaista jännittävää, kuten välituntitappeluita, tai mielenkiintoista, kuten kotiseutuoppi, jonka tunnilla Leena pääsee loistamaan tunnistaessaan kuvasta peipon, joita on maalla heidän kesäpaikassaan. Koulussa opetellaan myös lukemaan lausetta "Mummi on mukava", mitä Leena muistelee vielä illalla kotona:
"Leena osoittaa sormella riviä ja lukee: - MUMMI ON MUKAVA.
- Sinä olet ihan hupsu, Petteri sanoo. - Ei siinä kirjassa sanota mitään mummista. Siinähän kerrotaan oravasta!
- Sama se, Leena sanoo. - Minä luen niin kuin itse tahdon. Ja nyt minä tiedän tarkalleen millaista teillä on koulussa."
Oi! Minäkin haluan ja tahdon nuo kirjat! Etsin tuota siskokirjaa Akateemisesta pari kuukautta sitten, mutta jouduin "tyytymään" Osaa Lottakin ajaa -ihanuuteen.
VastaaPoistaSekin on kyllä niin ihana! Stellan mielestä tuon ylimmäisen kuvituskuvan narua hyppelevä tyttö on selvä Lotta, enkä ihmettele, sillä juuri tuossa kirjassahan on samanlaista omenankukkien (?) terälehtisadetta ja Lotta pukeutunutkin samalla tavalla. :)
VastaaPoistaOnpa tosiaan harmi, että Minäkin tahdon kouluun-kirjan uudessa painoksessa on eri kuvitus. Minäkin tahdon sen vanhemman painoksen omakseni. Ilon Wikland on kaikkien aikojen paras Lindgren-kuvittaja.
VastaaPoistaMeillä A on samaa mieltä kuin Stella siitä, että tyttö tuossa Minäkin haluan siskon-kirjassa on Lotta. Alan uskoa niin itsekin, hän on tosiaan kaikin tavoin Lotan kaltainen. Osaa Lottakin ajaa on kyllä iki-ihana sekin. <3
Kiva, että linkitit. :)
Katja, meillä tuo Minäkin tahdon kouluun on surullisesti kirjastosta (mutta sinällään ihanaa, että se löytyi edes sieltä!). Oma lapsuuden kirjani on ties missä. Tai siis valitettavasti suuri osa lapsuuden tärkeistä kirjoista meni pilalle, kun ulkovarasto oli kosteampi kuin luultiin. :/
VastaaPoistaMinäkin olen vähän sitä mieltä, että "Lotan" mukaanotto kuvitukseen voi olla harkittu, intertekstuaalinen, teko. Mikseivät Petteri ja Leena voisi asua samassa kaupungissa kuin Lotta? :)
Oi, nämä ovat niin ihania kirjoja! Minusta tuo Minäkin haluan kouluun oli paras Lindgrenin kirja, tykkäsin tuosta koulumaailmasta.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että kaikilla on hakusessa toi sama kirja ja kollektiivista on myös ihmetys uutta kuvitusta kohtaan. :) Minäkin tahdon siskon mulla on omana lapsuudesta. Onneksi edes se. -Katriina-
VastaaPoistaHeippa,
VastaaPoistaMinulle taas tuo Minäkin tahdon kouluun taitaa olla vieras, vaikea uskoa. Toinen, Minäkin haluan siskon, meillä on, ja käytin sitä hyväkseni pikkuveljen saapuessa. Se kuvaa hyvin harmitusta ja mustasukkaisuutta! Tosi ihania kirjoja kaikki tyynni.
Minulla kesti kauan, että löysin molemmat kirjat juuri tällaisina versioina Huuto.netistä, mutta vihdoin ne ovat saapuneet kotiin molemmat!
VastaaPoistaIlon Wikland on uskomattoman ihana!
Susa P., eikö? Ihanaa, että sinäkin olet lukenut tuota lapsena. :)
VastaaPoistaKatriina, minua harmittaa tosi paljon, että oma kappaleemme Minäkin tahdon kouluun -kirjasta kostui pilalle. :/ Nyt meillä on tämä kirjastosta, mutta täytyy yrittää löytää se käytettynä jostakin omaksi.
Viivi, nämä ovat kyllä ihania, ja Astrid Lindgren kirjoittaa viisaasti, kuten aina!
Reeta Karoliina, voi kun olen iloinen puolestasi, että sait molemmat ihanan Wiklandin kuvituksell! Toivottavasti minäkin vielä löydän tämän vanhan Kouluun-painoksen.
Ei kolmea ilman neljättä... tai jotain...
VastaaPoistaMulla oli jo ihan pienenä Minäkin tahdon kouluun (ja Minä en tahdo nukkumaan), ne taisin viime kommentistani unohtaa. Minäkin haluan siskon -kirjan taisin ostaa kirjaston poistohyllystä vähän aikaa sitten, mutta se on siinä tapauksessa Suomessa muiden kuvakirjojeni kanssa (joita äiti lainailee tai lukee tukilapsilleen).
Samoin ostin kirjastosta Ilon Wiklandin kuvittaman kirjan Mervi, pieni ottolapsi. (Itsehän olen vauvana adoptoitu, mutta löysin kirjan vasta kouluikäisenä selatessani erilaisuus-hyllyä kirjastossa.)
Ja ehkä juuri siksi, että itse olen adoptoitu, en saanut lapsena kirjaa Minäkin haluan siskon? Ja ehkä juuri siksi se kiinnosti eniten... koska se puuttui?