Ohjeena oli tunnustaa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Tunnustusta voisi jakaa myös eteenpäin, mutta luulen kaikkien seuraamieni, tunnustuksia harrastavien bloggaajien vastanneen tähän jo silloin syys-lokakuun vaihteessa. Kiitos kuitenkin minua muistaneille ja ilman muuta tämän saa tästä halutessaan napata mukaan, jos vaikka ripittäytymiselle on tarvetta uudelleen. :)
1. Tuo tämän postauksen kuva on minusta ihan mielettömän upea. Se on anoppini Jämsän mökiltä ottama. Kuvassa on tietenkin yksi lempiasioistani, eli tyttäreni, ja lisäksi olen metsäihminen henkeen ja vereen. Rakastan koivuja, etenkin tuollaisena tiheänä (yleensä toki istutettuna) metsänä. Samanlainen löytyy myös oman sukuni mökiltä. Kuvassa näyttää ihanasti, sadunomaisesti, siltä kuin koivikko jatkuisi loputtomiin.
2. Olen kauhean ylpeä ja iloinen lapsistani. Olen tietenkin aina ollutkin, mutta viime aikoina olen tullut miettineeksi aihetta ja puhuneeksi siitä erityisen paljon. Lapset (sekä myös me vanhemmat kasvattajina, kröhöm) ovat saaneet viime aikoina todella paljon hyvää palautetta eri asioista. On onnekas olo siitä, millaiset lapset olen saanut, ja hyvä olo siitä, kuinka heidän kanssaan on lopulta ainakin tähän asti äitinä onnistunut.
3. Päiväni alkoi tänään itkulla, sillä päätin heti aamusta lukea Anu Silfverbergin He eivät olleet eläimiä -novellikokoelmasta joka paikassa kehutun Emakkohäkki-novellin. Se tosiaankin oli hyvä, koskettava ja itkettävä.
4. Edellisen kerran muistan itkeneeni novellia lukiessani, kun korkkasin suosikkikirjailijani Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä -järkäleen. No "itkeneeni" on ehkä lievää liiottelua, mutta ainakin silmäni kostuivat. Kokoelman aloittavan Segue-novellin kohdalla liikuttuminen ei johtunut erityisen itkettävästä aiheesta, vaan siitä, että olin palannut usean kuukauden tauon jälkeen Shieldsin hyväilevään maailmaan. Kyynelehdin sitä, että maailmassa on näin hyvää, minulle täydellisesti sopivaa kirjallisuutta, ja saan sitä nyt tässä lukea. Eh. Meitä on ilmeisen moneen junaan, voisi joku vähemmän kirjoista kilahtanut ajatella.
5. Olin noin 15 vuotta elämästäni vannoutunut teeihminen, enkä ollut 30 vuotta täytettyäni juonut vielä yhtään kupillista kahvia. Sitten jotakin tapahtui. Raskaus, kai. Hormonit saivat teen maistumaan pahalta ja kahvin - tai aluksi kahvijuomat, kuten Frezzan - hyvältä. Sen jälkeen en ole osannut kunnolla juoda teetä. Yritän aina välillä, mutta kun ei, niin ei. Kahvia olen sen sijaan alkanut juoda säännöllisesti. Tätä on kestänyt jo yli vuoden. En juo sitä kovin paljon - yleensä vain aamuisin - mutta sosiaalisissakin tilanteissa tai esimerkiksi lentokoneessa valitsen kahvin teen sijaan. Olisin paljon mieluummin edelleen teenjuoja, sillä yhdistän teen mielessäni moniin kannattamiini arvoihin ja ihanteisiin.
6. Minulle tuli äsken mieleen kaikenlaisia hauskoja, pieniä arkielämän ärsytyksiä ("pet peeves"), joista olisi kiva avautua, mutten sittenkään viitsi, sillä kaikista niistä voisi joku lukija loukkaantua. Enkä halua ehdoin tahdoin loukata, vaikka se onkin tylsää.
7. Minulla on herännyt viime aikoina outo mielihalu lukea lyhyehköä, ajatuksia herättävää ja jopa kotimaista sekä miehistä proosaa. Liittyyköhän tämä jotenkin vuodenaikaan? (Sivuhuomautuksena olen ollut tosi iloinen viime aikojen säätilasta, enkä kärsi pimeydestäkään, joten en pohtinut äskeistä negatiivisessa mielessä.) Mieleni tekisi lukea ystävältä lainassa oleva Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta, ja varasin juuri kirjastosta Joel Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon sekä Johan Bargumin Syyskesän ja Kesäpojan. Myös Asko Sahlbergin Yhdyntä alkoi kiinnostaa Saran tuoreen postauksen myötä. Voi olla, että palaan tämän retken jälkeen ruotuun ja pysyn sen jälkeen taas hetken lestissäni, mutta on hauska kokeilla välillä jotakin erilaista.
8. Tänään menen ystävien kanssa kirjalliseen iltaan kuuntelemaan kirjailijoita, joista suurinta osaa en ole heitäkään lukenut. On silti ehdottoman mielenkiintoista mennä kuulemaan heidän mietteitään - ja ehkä saan lisäinspiraatiota laajentaa kirjallista horisonttiani.
Nämä nyt tulivat ensimmäisinä mieleen, joten ne todella ovat satunnaisia huomioita. Tekisi mieli sanoa Shields-kohtaan viitaten, että "tavallisia ihmeitä", mutta eivät nuo kaikki ihan ihmekategoriaan taida mennä. :D
Huomenna on Kirjavassa kammarissa taas poistoperjantai ja viikonloppuna mahdollisesti Lindgren-lauantai sekä sarjakuvasunnuntai. Mukavaa torstain ja loppuviikon jatkoa kaikille lukijoille, minä lähden tästä kampaamaan tukkaani iltakuntoon!
Oi, odotan varsinkin sarjakuvasunnuntaita. :)
VastaaPoistaNäitä tunnustuksia on kyllä kauhean mukava lukea, nähdä mitä kukakin keksii itsestään kertoa. Minä en muuten ole vieläkään oppinut juomaan kahvia...
Suloinen pieni puunhalaaja <3
VastaaPoistaJännä tuo siirtymisesi teestä kahviin ensimmäisen raskauden myötä, sillä minulle on joka raskaudessa käynyt juuri päinvastoin: pahimman alkuraskauden pahoinvoinnin aikaan en voi sietää kahvin tuoksuakaan, ja kahvi alkaa maistua pienissä määrissä vasta raskauden puoliväliin jälkeen. "Normaalitilassa" juon kahvia mielelläni, mutta en ole siihen millään tavalla koukussa ja aamukahvia juon vain viikonloppuisin, miehen seuraksi.
Peukut noille lainaamillesi mieskirjailijoiden kirjoille!
Ihana kuva. Tosiaan kuin sadusta. <3
VastaaPoistaKaikki nuo lyhyehkön, miehisen proosan edustajat ovat aika huikeita. Sahlbergin Yhdyntää en ole lukenut, mutta siitä olen kyllä kiinnostunut.
Hih, minunkin on sinun ja Marian mietteiden jälkeen sanottava oma sanaseni kahvista ja teestä. ;) Minäkin opin juomaan kahvia "myöhäisellä" iällä, noin 25-vuotiaana. Sitä ennen join vain teetä tai vielä mieluummin kaakaota. Mutta kun opin kahvin makuun, join kahvia yleensä kotona aamuisin sekä töissä aamu- ja iltapäivällä. Raskaus muutti kahvinjuontiani. En koskaan kärsinyt minkäänlaisesta pahoinvoinnista, mutta joku kahvissa tökki minua raskausaikoinani niin, että join vain teetä. Nykyisin sitten juon kahvia aamulla ja teetä illalla - hyvä tasapaino elämässä. ;)
Minulla sama kuin Marialla, eli raskausaikana en sietänyt kahvin hajuakaan. Nyt taas en pysty enää juomaan kuin aamulla ison kupillisen sikamaisen hintaista Robertsin suklaakahvia. Siis kaikki elämäni ylellisyys eli se ainoa littyy aamuun: Minulla on aina hitaat aamut kera hyvän kahvin ja Hesarin. Olen onnellinen, että löydän edes yhden hitaan asian elämästäni.
VastaaPoistaJa nyt minusta on sitten tullutkin sitten kaikkialla teen juoja. Vieraissakin pyydän aina teetä. Tavallista teetä. Tyttäreni puolestaan oikein harrastaa teetä. Niitä on yhtä monensorttisia kuin on taivaassa tähtiä ja teen valmistukseen oikein paneudutaan.
Nyt alkaakin koittaa iltapäivän teehetkeni. Nautin teeni aina muumimukista ja se olkoon tänään Taikatalvi.
Bo Carpelanin kirjan taidan pyytää joululahjaksi. Useimmat Carpelanin kirjat minulla on hänen signeeraminaan ja yhden välissä on rakas kirje. Axelin luin kymmenen kertaa!
Mukavaa viikon jatkoa ja torstai on toivoa täynnä!
Näitä "paljastuksia" on aina kiva lukea :)
VastaaPoistaTuo kuva on kyllä ihana! Minusta koivumetsät ovat ystävällisiä ja kutsuvia, sellaisia joissa tuskin törmää noitiin ja peikkoihin. :)
Minä en ole koskaan oppinut juomaan teetä, vaikka olen sitä yrittänytkin. Kahvia voin juoda, mutta ei siitäkään tunnu tapaa kehittyvän millään. Sen sijaan kaakaota juon joka päivä, varsinkin aamuisin kaakao on ihan pakollinen!
(Ensimmäisen raskauden aikana inhosin yli kaiken grilliruokien hajua! Kauppareissuillakin yökötti, kun piti ohittaa grilli, josta aina löyhähti paksu rasvanhaju.)
Oli mukavaa lukea tämä ja minustakin tuo puunhalauskuva on ihana. <3
VastaaPoistaMinä olen aina juonut paljon sekä kahvia että teetä, kahviinkin opin jo 4-vuotiaana (!) kun kinusin äidiltäni kahvia aina hänen juodessaan sitä ja äiti aina joskus lopulta heltyi. Luultavasti niiltä ajoilta on perua rakkauteni latteen, kun alusta asti olen juonut "maitoni kahvilla", eli että puolet kupista on maitoa. :)
Ja voi että, olen niin iloinen jos olen saanut sinut kiinnostumaan Sahlbergin tuotannosta!! <3 Postasin tänään yhden tekstinpätkän miehen teoksesta Hämärän jäljet, käypä lukemassa se kun ehdit! Sahlberg on niin ihana että olen ihan hurmaantunut! <3
Ihanat tunnustukset, liityn kuoroon. Ja hurmaava kuva, iloinen ja raikkaan syksyinen. :)
VastaaPoistaMinun piti aloittaa tässä juuri ihan muu kirja mutta sitten tuli fiilis että minä haluan lukea jotain kotimaista. Ja tämä on siis minulle täysin outo tunne. Ja nyt on sitten vielä miespuolisen teksti työn alla. Haahtelakin kiinnostaisi, olen divareista haalinut käsiini jo kolme teosta mutta yhtäkään en ole vielä avannut. No, kyllä sitä ehtii.
Ihanaa loppuviikkoa Karoliina!
Voi, tiedän niin tuon tunteen, että liikuttuu ihan vain siitä ilosta, että joku teksti on vain niin itselle täydellinen.
VastaaPoistaSilfverbergin novellit kyllä kiinnostaisivat. Jos ne ovat puoleksikaan niin oivaltavia kuin Silfverbergin esseet, niiden pitäisi kolahtaa minuun kovasti.
Koivut ja lapsi -kuvaa ihastelen minäkin.
Aivan ihana kuva♡ Olisi voinut olla Elsa Beskowin, katso vaikkapa tätä: Huhtikuu
VastaaPoistaKiva lukea tunnustuksiasi. Kerro nyt ainakin yksi arkielämän ärsytys!
Meillä on kaapit täynnä kaikenlaisia teelaatuja, yrttiteetä, tavallista, maustettua, mutta ei auta. Reilun kaupan kahvia sen olla pitää.
Kuten muistanet, minulla on se harmillinen juttu, että nyt kun haluaisin juoda kahvia, ei vatsa sitä vaan kestä. Mutta toisaalta, olen aina ollut teen juoja, niin jatkan samalla linjalla ;)
VastaaPoistaYhdyn kehujiin: upea kuva ja kiinnostavia tunnustuksia!
VastaaPoistaKakkoskohtaankin on helppo yhtyä, minuakin on siunattu jatkuvasti iloa ja ylpeyttä tuottavilla lapsilla. :) Hassua, miten lasten kaikki saavutukset, kehut ynnä muut tuntuvat paljon paremmalta kuin se, jos itse onnistuu jossain.
Silfverbergin Kung Po oli kamalan hyvä, joten tuohonkin pitää epäilemättä tarttua.
En tajua, miten minulla on vieläkin tuo Shieldsin novellikokoelma kesken. Luin ensimmäisen kolmanneksen viime vuoden keväällä, ja siihen se sitten jäi. Ei ole kyse siitä ettenkö olisi tykännyt, päinvastoin. Se järkäle vaan tuntui liian isolta kerralta nieltäväksi, ja nyt en sitten enää osaa palata sen pariin. Mikä neuvoksi?
Omiin vastaaviin paljastuksiini voisi lukeutua se, että olen juonut elämäni aikana korkeintaan viisi kupillista kahvia. :) Teetä olen oppinut juomaan, mutta ei sitäkään oma-aloitteisesti tule laitettua.
Samaa mieltä kuin Clarissa, kerro nyt edes yksi!
Ah mitä varauksia... Hmm, ehkä pitäisi tutustua Sahlbergiinkin. Ostin joskus Paluu pimeään -kirjan jostain euron laarista, mutta se näytti jotenkin niin synkeältä, että tuli sitten myytyä se divariin.
Tulipas pitkä kommentti, mutta hyvä niin, koska muutamakin mielessä pyörinyt kannanotto on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Suosittujen blogien kommentointi tuntuu joskus vaikealta, varsinkin jos ei ole oikein mitään lisättävää niihin kymmeniin muihin kommentteihin.
Norkku, olen jo ottanut kuvat huomista postausta varten ja nyt vain toivon, että ehdin kirjoittaa itse jutunkin. :) Yllättävänkin paljon löytyy muuten niitä, jotka eivät juo ollenkaan kahvia, kun asiasta alkaa puhua.
VastaaPoistaMaria, eikö ole ihana. :) Tämä on oma teoriani, mutta tuntuu, kuin monilla alkaisi raskaana ollessa nimenomaan ällöttämään se, mitä on tottunut juomaan tai syömään. Harvoin nuo ällötykset tosin jäävät pysyviksi. Enkä minäkään nyt teetä ällöä - se vain ei maistu entiseen malliin.
Katja, kiitos (vaikken ole kuvaa itse ottanutkaan)! Minäkin odotan mielenkiinnolla tuota miesvalikoimaani ja onnistuuko se miellyttämään kriittistä naista. ;D Ja joo, minustakin olisi kiva juoda molempia, kahvia ja teetä, säännöllisesti. Minussa on nimittäin hifistelijän vikaa, ja teen asioita yleensä mieluummin perusteellisesti kuin satunnaisesti ja vasemmalla kädellä. Nimimerkillä Yhdysvalloista nettikaupasta huolellisen tutkimuksen jälkeen tilatut erikoisteet homehtuvat kaapissani...
Leena, rauhallisen hitaat aamut ovat todellista luksusta, ja surin niiden menettämistä lasten myötä paljon. Nyt olen kuitenkin saanut aamut puoliksi takaisin, kun teen töitä kotona ja lapset ovat arkipäivät tarhassa. Kun huhkin aamun ensimmäisen tunnin ja saan perheen ulos ovesta, koittaa minunkin luksushetkeni tummapaahtoisen soijamaitokahvin kanssa kynttilänvalossa. <3
Maija, kiitos! Koivikko on tosiaan niin vaalea ja valoisa metsä, ettei sinne voi mitään örkkejä kuvitella.. :) Minä olin raskaana ylipäätään yliherkkä hajuille. Pahinta oli, kun ostimme ensimmäisen raskauteni alussa uudet puusälekaihtimet, jotka haisivat minusta kauhealle ja voimakkaasti. Mies ei huomannut mitään, mutta minä välttelin viimeiseen asti niiden laskemista.
Sara, kiitos! Yllättävän moni lapsi tuntuu tykkäävän kahvista, jos heille sitä annetaan. Muistan saman ainakin pikkusiskostani, ja olen kuullut muiltakin samaa. Hassua! Kyllä todella sait minut kiinnostumaan Yhdynnästä (hahaa!) ja se sittemmin jakamasi Sahlberg-lainaus oli kyllä vaikuttava!
Kiitos, Linnea! Vaihtelevat lukufiilikset ovat aika kiva juttu. Kirjoja on aina kiva miettiä ja puntaroida, ja on mielenkiintoista kuulostella fiilistä ja miettiä, mikä kirja siihen kulloinkin sopisi. Ja joo, kirjat ovat siitä ihania, että ne odottavat. Siksi(kin) minä haalin niitä mielelläni omaan hyllyyn, ettei tule mitään kiirettä ja pakkoa lukemisen kanssa.
Liisa, kiitos! Ja ihanaa, että joku muukin liikuttuu tekstin hyvyydestä. :) Minäkin fanitin Silfverbergin esseitä hurjasti (kokoelman ensimmäinen essee taitaa olla ainoa 5/5-pisteet saanut kirjallinen tuotos blogissani), mutta jostain syystä vähän vierastin ajatusta hänestä kaunokirjailijana. Ilmeisen turhaan.
Clarissa, kiitos! Ja totta, aika beskowilaista henkeä tuossa maisemassa on, joskin lapsen vaatetuksen olisi pitänyt olla jotakin vähemmän arkista, nykyaikaista ja käytännöllistä. Hmm, no jos minä jonkun lempeän ärsytyksen kerron. Vaikkapa sen, kun englannin kielen sana "cocktail" kirjoitetaan usein Suomessa väärin "coctail". :) Ja minä olen muuten ollut innoissani löydettyäni Nordqvistin Reko-kahvin, joka on tummapaahtoista, reilua kauppaa, luomua, eikä silti mitenkään ihan hirveän kallista!
VastaaPoistaSusa, se on vähän niin kuin onni onnettomuudessa, että et ole vatsasi takia joutunut radikaalisti muuttamaan juomatottumuksiasi. :)
Pekka, kiitos! Ja totta, lasten myötä huomaa kaikenlaista ihmeellistä itsessään, eikä lähes täydellinen epäitsekkyys suhteessa lapsiin ole niistä vähäisin. Ihanaa, että sinullakin on ihania lapsia - vaikka niin meistä suurimmalla osalla taitaa olla. :)
Minä en ole tuota Kung Pota lukenut, mutta Luonto pakastimessa -esseekokoelma (ja siihen liittyen Silfverbergin kolumnit) ovat mielettömiä. Täytyy tätä novellikokoelmaakin lukea enemmän.
En tiedä, helpottaako tämä, mutta minäkään en ole lukenut Tavallisia ihmeitä kokonaan. Lähellekään. Se johtuu oikeastaan siitä, että aloitin vähän aikaa sitten (kesällä?) tavan lukea yksi novelli joka aamu, ja olen lukenut niitä ihan sekaisin eri tekijöiltä ja kokoelmista. Novellikokoelmissa on se yhtä aikaa hyvä ja huono puoli, että ne voi keskeyttää ja unohtaa pitkäksikin aikaa..
Olen jokseenkin yllättynyt aina siitä, kuinka paljon Suomessakin lopulta on heitä, jotka eivät juo kahvia. Silloin kun en itse juonut, tuntui että olin outo kummajainen. :) Ja yhden arkiärsytyksen mainitsinkin tuossa yllä, hih. Olen joskus kielipoliisi (vaikken väitä itsekään kirjoittavani virheettömästi) ja monet ärsytykset liittyvät siihen. Toisaalta tiedän, että on paljon erilaisia ja eritasoisia lukivaikeuksia, eikä esimerkiksi kieliä opiskelemattomalta ihmiseltä voi odottaa täydellistä englantia. Siksi vedän yleensä tylsää linjaa ja pidän ärsytysmölyt mahassani.
Ajattelinkin, että sinua miellyttäisivät nuo lukusuunnitelmani. :) Ja kuule, olen tosi iloinen pitkästä kommentistasi. Ymmärrän kyllä hyvin, mitä sanot, koska minäkään en aina jaksa kommentoida kirjoituksiin, joista on jo käyty paljon keskustelua, etenkin kun usein olen ns. myöhään liikkeellä. Mutta sitten taas blogin pitäjänä sitä on tosi iloinen kaikista kommenteista - etenkin pitkistä ja/tai niistä, joissa on oikeasti sanottukin jotakin. Ja kaikki on toki suhteellista, mutta en pidä itse blogiani erityisen suosittuna tai kommentoituna. :)
Kiitos kaikille vielä kollektiivisesti ihanista sanoista ja kokemusten jakamisesta! Mukavaa viikonlopun jatkoa. <3