Iijoki-kimppaluku: Epätietoisuuden talvi

Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi (Iijoki 22)
Kustantaja: Gummerus, 1992.
Sivuja: 713.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,5/5
Lue esittely täältä. 

Alkuun pahoittelut tämänkertaisen postauksen myöhästymisestä. Lähdin kahdelle perättäiselle ulkomaanreissulle juuri silloin, kun tämä bloggaus olisi pitänyt julkaista, ja alkaneen loman vuoksi töissä piti niin kiirettä siihen saakka, etten etukäteenkään ehtinyt asettua kirjoittamaan.

Nyt kuitenkin Epätietoisuuden talveen, ja aika pian perään kirjoitan sitten Iijoelta etelään -kirjasta, jota olen nyt pitkästä aikaa saanut lukea mukavasti "reaaliajassa". Tämän Epätietoisuuden talven luin vielä viime syksynä.

Mitä kirjasta on sitten jäänyt mieleen vielä näin yhdeksän kuukautta myöhemmin? Virkistin äsken muistiani lukemalla paitsi tuon yllä linkkaamani Kirjasammon esittelyn myös Kai Hirvasnoron sekä Hesarin Vesa Karosen jutut kirjasta. Taitaa olla niin, että tässäkin osassa sarjaa suuren osan huomiostani vei Kallen ja Lainan suhde kaikkine mutkineen ja metkuineen. Kalle jatkaa Oulu-reissun yhteydessä uskottomalla tiellään, mutta nyt hän epäilee Lainaa samoista vinkeistä. Laina on saanut työpaikan osuuskaupan myymälästä ja tuntuu viihtyvän hyvin liikkeen autokuskin, Veikko Moilasen, seurassa. Veikko on paikkakuntalainen mies, joka on jo nuorena ollut tyttöjen suosiossa, ja Kallella on siksi jo valmiina antipatioita Veikkoa kohtaan.

Päätalon maailmaa tuntevat tietävät, että oikean elämän Laina avioitui myöhemmin samaisen Moilasen kanssa erottuaan ensin Kallesta. Moni tietää myös, että "Laina" eli Helvi on kiistänyt haastatteluissa olleensa avioliiton aikana uskoton tai Veikko Moilasen muutenkaan vaikuttaneen hänen ja Päätalon avioeroon.

Mehän emme voi tietää. Voi vain pudistella vähän päätä, kun miettii, mitä kaikkea uhrataan kirjallisuuden alttarille. Päätalon ja monen muunkin kirjailijan tietyt teokset ovat juuri niin hienoja ja tosia siksi, että ne ovat, no, tosia tai ainakin todehkoja. Ja silti kirjallisuus on aina tulkintaa ja fiktiota, etenkin esim. juuri Päätalon kohdalla, kun kirjat ovat virallisestikin romaaneja eivätkä tietokirjallisuutta. Ja silti peli on aika raakaa, kun kirjoitetaan omasta elämästä, läheisistä ja vihamiehistäkin.

Epäilikö Kalle oikeasti Lainan ja Veikon välillä olevan jotain niin voimakkaasti kuin nämä kirjat antavat nyt ymmärtää? Tapahtuiko silloin todella niin epäilyksiä herättäviä asioita kuin kirjoissa kerrotaan? Vai onko mukana väritystä, tahatonta tai jopa tahallista mustamaalausta tai ainakin vaikeiden asioiden selittämistä itselle jälkeen päin? Emme voi tietää. Ja kuitenkin Kalle Päätalon ensimmäisestä puolisosta on lähes kaikille lukijoille jäänyt monella tavalla ikävä kuva. Moni kyllä myöntää, että Kalle oli varmasti vähintään yhtä suuri pahantekijä avioliitossaan, mutta koska hän on protagonisti, olemme hänen puolellaan. Lainaa voi kutsua jopa näiden kirjojen antagonistiksi.

En tarkoita tässä ottaa kantaa sen puolesta, saammeko tai miten meidän pitäisi kirjoittaa muista ihmisistä silloin, kun kirjoitamme omaelämäkerrallista teosta, oli se sitten proosaakin. Mutta vaikeita kysymyksiä silloin mielestäni käsitellään. Meillä on nyt tämä upea Iijoki-sarja, joka elää lukijoiden käsissä ja mielissä ties kuinka kauan, mutta ilmestymishetkillään se on ollut melkoista tuomion luentaa joillekin eläville ihmisille.

No niin, mutta tosiaan Kallen ja Lainan avioliitto nitisee ja natisee liitoksissaan tässäkin kirjassa, vaikka edelleen heillä on hyviäkin hetkiä ja elämä noin muuten on taas astetta helpompaa, kun he saavat asua kirkonkylässä ja Laina saa työpaikan myötä tekemistä ja tuloja. Uusi asunto ja toimipiste eivät kuitenkaan auta siihen, että asiakkaat tulevat edelleen kunnan rakennusmestarin pakeille minä päivänä ja mihin vuorokauden aikaan tahansa, mikä on tietysti häiritsevää ylipäätään mutta lisäksi estää tehokkaasti Kallen kirjoitushaaveet ja -yritykset. Muutenkin menee helposti ylitöiksi. Lisäksi pienessä asunnossa toimistolle ei ole omaa tilaa, jolloin Kalle ottaa vastaan vieraita ja pitää kokouksia alkovissa, puoliksi keittiössä, eikä kodin yksityisyydestä ole juuri tietoa.

Kunnan kanssa asioiminen ei ole sen virkamiehelle aina helppoa. Kunta kyykyttää nuukuuttaan Kallea joissain tyhmiltäkin tuntuvissa asioissa, ja vaikka Päätalon järjetöntä ympäripaikkakuntaista polkupyöräilyä helpottamaan hankitaan IC-moottoripyörä, monella tapaa järkevämpi hankinta, pakettiauto, jää säästösyistä tekemättä. Tällaisista johtuen muutenkin Tamperetta ikävöivä ja kotiinpaluuseensa pettynyt Kalle päättää lopulta irtisanoutua ja lähteä takaisin Tampereelle. Se ei kuitenkaan onnistu, kun selviää, ettei Tampereen-kodin vuokralaisista päästäisikään ajoissa eroon. Lisäksi kunta lupaa korottaa Kallen palkkaa ja pestata lisäksi Lainan puolipäiväisesti Kallen avuksi toimistohommiin. Niinpä Päätalot jäävät vielä Taivalkoskelle. Toistaiseksi.

Toinen asia, joka minua tässä kirjassa Kallen ja Lainan aviollisten ongelmien lisäksi kosketti, oli Ukkelin kuolema. Ukkeli oli pitkin Iijoki-sarjaa minulle monella tapaa mieluisa sekä hyvin sympaattinen ja kiinnostava hahmo. Kuolemaa tekevä Ukkeli herätti Epätietoisuuden talvessa tunteita, ja jotenkin ne myös kietoutuivat Kummun muutosten ympärille. Mietin haikeana Kallen lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvausta Kummusta toisena kotinaan ja monia hyviä hetkiä Patruunan, Milkan, Ukkelin ja Hupin kanssa. Nyt sitten Ukkeli kuolee Hupin perässä, Milka on lähtenyt jo aiemmin, ja Kummun Patruuna tuntuu olevan monella tapaa muuttunut mies, joka ei enää muista puheitaan Kallen "adoptoimisesta" ja Päätalojen muuttamisesta Kumpuun lopulta tuota tilaa jatkamaan. Kallen käynnit Kummussa kuvastavat hyvin hänen kaikinpuolista vierautumistaan lapsuusajoista ja ylipäätään jatkuvaa muutosta. Sitähän elämä on, vaikka meistä kallemaisimmille se on erityisen vaikeaa myöntää ja hyväksyä.

Hyvää alkanutta kesää, ja aurinkoista juhannusta!