keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon


Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon (Che la festa cominci).
Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä.
Sivuja: 370.
Genre: Ulkomainen nykyproosa.
Arvio: 3,75/5.

Kustantajan kuvaus:

"Hulvaton satiiri kuvaa villejä vip-orgioita ja ivaa berlusconilaista menoa sekä nykyajan mediasirkusta.

Miljonääri Sasà Chiattin roomalaisessa puistossa järjestämät
 megalomaaniset juhlat vilisevät julkkiksia ja vapaina käyskenteleviä
 villieläimiä. Vip-orgioiden menoa sekoittavat mukaan soluttautuva
 saatananpalvojien ryhmä sekä katakombeissa puoli vuosisataa 
eläneet ja lisääntyneet neuvostourheilijat.

Kun tekopyhät ihanteet vedetään alas viemäristä, jäljelle jäävät tympääntyneen yhteiskunnan rauniot. Nyky-Italian todellisuus on muuttunut pelkäksi mediasirkukseksi."



Olenkohan ainoa, jolla ei ole paljonkaan sanottavaa italialaisesta nykykirjallisuudesta? Taas yksi tunnustus: en ole lukenut edes Italo Calvinoa, ja muita nimiä ei oikein tule mieleenkään. Muutenkin näppituntuma on se, että tuo muinaisen taiteen kehto pyörii nykyisin ulkoisten asioiden ja skandaalien voimalla. Miettikää Berlusconia ja jokaisesta tv-ohjelmasta löytyvää pumpattua blondia. Need I say more?

Siksi oli hauska tutustua Niccolò Ammanitiin. Olen tosin vasta lukenut hänen juuri suomennetun Juhla alkakoon -romaaninsa (Otava), mutta vaikka teos ajoittain ärsytti minua, se oli myös piristävä lukukokemus ja aion jatkaa Ammanitiin tutustumista.

En tiedä, onko Ammanitia tituleerattu italialaisen kirjallisuuden pelastajaksi (muualla kuin tässä suppean otannan jutussani), mutta romaanissaan hän piirtää yhdessä päähenkilöistään kuvan hyvin vastenmielisestä ja itseään täynnä olevasta maan suurimmasta kirjailijatähdestä, jolle on soviteltu juuri tällaista pelastajan sädekehää. Väkisinkin tuli mieleen ironinen omakuva. Teoksen toinen päähenkilö, murhaa ja orgioita suunnitteleva saatananpalvoja, on huomattavasti kirjailijaa sympaattisempi henkilöhahmo.

Ajattelin pitkään Juhla alkakoon -romaania lukiessani, etten oikeastaan pitänyt siitä. Silti luin sen hyvin nopeasti. Nopeatahtinen kahden kertojan vuorottelu usein takaakin sen, että kirjaa on vaikea laskea käsistä, mutta oli teoksessa muutakin imua. Usein en tiennyt, oliko kirjailija tosissaan vai ei. Yleensä hän ei tainnut olla, ja suhtauduin romaaniin alussa ehkä liian tosikkomaisesti. Ammanitilla on huikea mielikuvitus ja piikikäs huumorintaju. Hänkään ei taida arvostaa nykyitalialaista menoa kovin korkealle.

Ammanitin läpimurtoromaanista Minä en pelkää (Otava, 2004) tehtiin myös suosittu elokuva. Romaanillaan Taivaan ja maan väliltä (Otava, 2008) hän taas voitti Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan. Juhla alkakoon oli välillä vaikean vastenmielinen, ja kuulemani mukaan nämä aiemmat romaanit eivät ole sen helpommin nieltäviä, mutta ehkä eri syistä.

Ammanitin aiemmista teoksista ovat kirjoittaneet ainakin Naakku ja Valkoinen kirahvi täällä ja täällä.

PS. En alunperin aikonut käyttää arvioiden pisteytyksessä neljäsosia, mutta tässä tapauksessa neljä tähteä tuntui niin liialliselta ja kolme puoli taas vähättelyltä, että muutin omia sääntöjäni.

14 kommenttia:

  1. Ehdin vihdoin tännekin! Onne uudesta blogista! Sähän olet päässyt vauhtiin hurjalla päivitysvauhdilla :-D

    Linkkasin blogisi omaanikin. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Reeta Karoliina! Joo, tarkoitus on "hoitaa" tätä blogia nyt huolella niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, eli aikaa. Suhtaudun tähän aika kunnianhimoisesti siksikin, että alani on kirjoittaminen ja kirjat, joten blogi toimii eräänlaisena työnäytteenä ja poikii toivottavasti joskus hommia, tai ainakin edistää asioita. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Karoliina linkityksestä ja kiinnostavasta kirja-arviostasi! Olenkin odotellut, että tämä kirja tömistelisi vastaani kirjaston kapeilla käytävillä, mutta vielä en ole ollut niin onnekas. Oli ihana lukea ajatuksiasi kirjasta!

    Ammaniti on minusta nerokas! Pidän hänen piikeistään ja huumorista, joka on purevaa ja kantaaottavaa, ehkä hieman ironistakin. Pidän myös siitä, että kirjoissa on rinnakkain hyvä ja paha. Toisinaan pahuus saa ihon kananlihalle ja
    herkän lukijan nieleskelemään. Ammaniti ei säästele lukijaa, mutta ei myöskään piinaa turhaan.

    Kahdessa aikaisemmassa kirjassa tuo lukuimu on kyllä ollut leimallista. Kammottavuuksista huolimatta sitä on yön tunteina lukenut lukemistaan saadakseen edes jonkin juonen käänteen selväksi.

    Odotan jo innolla tätä kirjaa!

    VastaaPoista
  4. Kiva oli kuulla mietteitäsi, Valkoinen kirahvi! Ja odotan kovasti postaustasi tästä Juhla alkakoon -romaanista.

    Sarah Allen, yes, I think so, too. :)

    VastaaPoista
  5. Ammaniti! Ihan outo minulle, mutta lisään tuonne jääkaapin oveen lippusten joukkoon, jos vaikka joskus...

    Italialaisista nykykertojista minulle tulee mieleen Melania G. Mazzucco, jonka Vita, elämäni odottaa tuossa pinossa. Olen lukenut ne kaksi muuta suomennettua, mutta jotenkin tuntuu, että ehkä italialaista kirjallisuutta ei edes hirveästi suomenneta?

    VastaaPoista
  6. Ilse, oli tämä ainakin piristävän erilaista (siis siihen verrattuna, mitä yleensä luen), ja kun tosiaan tuntuu, ettei italialaista hirveästi käännetä, on kai hyvä tutustua edes niihin muutamaan suomennettuun.

    Aaaa, nyt muistankin tuon "Vita, elämäni", jota jotkut tärkeät ihmiset ovat hehkuttaneet. ;) Se lienee jo kilometrin pituisen TBR-listani uumenissa, mutta hyvä muistutus, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Ah, tulipa mieleeni italialainen lukuvinkki: Giordano Paolon Alkulukujen yksinäisyys oli ihastuttavan surullinen kirja!

    Ja ranskalaisen Laurent Gaudén Kirottu suku, jonka luin juuri hiljattain, oli sekin ihana Italiaan sijoittuva kirja.

    Eurooppalaisessa nykykirjallisuudessa on kyllä ihan oma sävynsä. Monta uutta nimeä on tullut ihan viime vuoden aikana vastaan.

    Mazzucco on pitkään odotellut hyllyyssä. Jostakin syystä en ole siihen vielä tarttunut. Senkin aika tulee, toivon.

    VastaaPoista
  8. No totta! "Alkulukujen yksinäisyyden" haluaisin lukea. "Kirottu suku" täytyy ihan googlata.

    VastaaPoista
  9. Minä pidin Minä en pelkää-kirjasta sen verran paljon, että haluaisin lukea muitakin Ammanitin teoksia, tämä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä tämä hyvä oli, Naakku! Olisi kiva kuulla mielipiteesi. Käsittääkseni muita ei ole suomennettu kuin nämä mainitut kolme. En tosin tiedä, luetko italiaa.

    VastaaPoista
  11. Roberto Saviano. Italialaista nykykirjallisuutta parhaimmillaan. No, taitaa olla vähän eri genreä kuin täällä luetut ja lukemattomat..

    VastaaPoista
  12. Hei miikka ja tervetuloa! Olen kuullut tuosta Gomorra-leffasta, mutta kirjailja ei ehkä tosiaan ole "minulle". Kiitos silti vihjeestä, on täällä varmasti lukijoita, joita kiinnostaa rikos- ja jännityskirjallisuus! (Vaikka ilmeisestä Saviano on vähän muutakin?)

    VastaaPoista
  13. Joo, kyllä Saviano on vähän muutakin kuin rikos- ja jännityskirjallisuutta. Journalisti-kirjailija, joka on Camorra-mafian tappolistalla. Kaukana romanttisesta rikoskirjallisuudesta. Ehkä jopa inhorealismia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...