Vaikuttaa vähän siltä, etten ehdi tässä viikonloppukiireessä tekemään tälle päivälle suunnittelemaani lastenkirjapostausta. Ellei ilta tuo ihmeitä tullessaan, siirrän sen jollekin toiselle päivälle. Valvoin eilen pikkutunneilla saakka, kun juttelin pitkästä aikaa chatissa hyvän kanadalaisen ystäväni kanssa. Meillä on harvoin tilaisuuksia sellaiseen aikaeron ja muun elämän (työt, lapset, parisuhteet) takia. Onneksi sain sitten nukkua tänään pitkään, eli Teemu nousi lasten kanssa aamulla. Toisaalta se taas sitten tarkoitti, etten ehtinyt haaveilemalleni yksinäisen rauhalliselle kauppareissulle. Ehkä huomenna sitten!
Teemu on tänään koko päivän ystäviemme muuttoapuna, joten olen täystyöllistetty kahden lapsen kanssa. Nyt on pieni hengähdystauko, kun Dani on päiväunilla ja Stella pelaa Hertan maailma -pelejä netissä. On hyvä hetki kirjoittaa suunnitelematonta tajunnanvirtaa. :)
Nirsot lapset
 |
| Maista ny ees vähän! |
Lounasta tehdessäni mietin taas kerran sitä, miten harvat ruoat meidän lapsillemme maistuvat, ja tiedän, ettemme ole tässä veneessä yksin. Lapset ovat ennakkoluuloisia ja konservatiivisia usein myös ruoan suhteen. Yksi syy nirsouteen on myös aistiherkkyys, joka periytyy, ja meilläkin lapset ovat huonosyömäisiä jo ainakin kolmannessa polvessa. Tosin taipumus tuntuu meidän tapauksessamme hieman lieventyvän polvi polvelta. Äitini oli täysin mahdoton tapaus, minäkin melko toivoton, ja omat lapseni tuntuvat olevan nirsoja aika keskiverrolla tavalla.
 |
| Ravintolassa hauskinta on värittäminen. |
Stella on oppinut viime aikoina syömään vähän monipuolisemmin, mutta on ollut vauvasta saakka todella huono- ja vähäsyömäinen. Nyt tuntuu hassulta, miten väänsin kiinteisiin ruokiin totutellessamme itkua harva se päivä, kun en saanut vauvaan uppoamaan yhtään mitään. Siinä on jotakin kauhistuttavaa, kun ei pysty huolehtimaan lapsen perustarpeista, vaikka tietäisi, ettei syömisestä kannata stressata. Jossakin välissä Stella teki kiinteiden lisäksi myös maitolakon, ja jouduimme antamaan hänelle lisäkalsiumia. Taaperoiässä Stella oli pahimmillaan joskus melkein viikon syömättä käytännössä mitään, mutta aina näistä lopulta selvittiin, ja nyt ollaan selkeästi voiton puolella. Silti edelleen Stellan ensireaktio melkein jokaiseen ruokaan, lukuun ottamatta muutamia suosikkeja, on "yöööök". Tästä yritetään nyt oppia pois...
Dani oli vastasyntyneenä oma lukunsa pahojen refluksivaivojensa takia, mutta ne saatiin onneksi korjattua vyöhyketerapialla. Siitä eteenpäin noin 1,5 vuotta oli upean helppoa aikaa: Dani söi kuin enkeli. Kaikkea ja paljon. Stellan kanssa kokemamme jälkeen tuntui ihan uskomattomalta ruokkia kaikesta yhtä kiitollista pikkuista. Mutta ilo oli hieman ennenaikaista, sillä nyt kohta 2 vuotta täyttävä Dani on yhtä nirso ja ennakkoluuloinen ruoan suhteen kuin Stella. Pahempikin - ehkä siksi, ettei ymmärrys vielä riitä niin pitkälle, että voisimme saada Danin syömään viekkaudella ja vääryydellä kuten isosiskonsa. Puhun nyt ihan normaaleista vanhempien aseista, kuten jälkiruoalla lahjomisesta tai pelottelusta kääpiöksi jäämisellä. :D
Epäterveelliset einekset ja terveellinen tofu
Minä olen innokas kokki ja teen mielelläni ruokaa itse. Lapsille kelpaa kuitenkin melkein parhaimmin einekset, joita meillä käytetään niitäkin joko kiireen ja laiskuuden vuoksi tai sitten juuri siksi, että haluaa vain välillä saada lapset syömään jotakin. Stellan suosikkieines on pinaattiletut (joita olen kyllä suunnitellut tekeväni joskus itsekin) ja molemmille maistuvat kalapuikot. Perunamuusikin meillä tehdään yleensä Rainbow'n pussijauheesta, joka on yllättävän maukasta ja vähälisäaineista.
Samoin helppoja ja lapsillekin maistuvia ruokia ovat tofu paistettujen einesnuudeleiden kanssa tai kaupan valmiissa (miedossa) kormakastikkeessa. Tietenkin nuudelit voi maustaa tai kastikkeen tehdä itsekin, jolloin pääsee puhtaampaan lopputulokseen. Puoliväliin päästään käyttämällä kaupan valmiita maustesekoituksia, joihin lisätään kermaa tai kookosmaitoa. Aasialaisten ruokien kanssa me käytämme yleensä riisin sijaan kotimaisia ohrahelmiä ihan ympäristösyistä.
Tofu on mielestäni mahtava tuote sen terveellisyyden, monipuolisuuden ja suuystävällisen koostumuksen vuoksi. Tofuhan ei itsessään maistu miltään, mutta on tosi kiitollinen marinoitava ja helppo kumppani maukkaille kastikkeille. Yleisimmin vain kuutioin ja paistan tofun öljyssä ennen sen lisäämistä ruokiin, mutta tofua murustelemalla saa myös hyviä pihvejä, ja yksi herkullinen valmistustapa on viipalointi ja leivittäminen ennen paistoa.
Soijatuotteet
 |
| Suu auki! |
Kuivattuja soijatuotteita meillä käytetään vähemmän, koska ne eivät ole aivan yhtä helppoja valmistaa tai herkullisia, ja lisäksi sain vähän aikaa sitten kuulla, että ne ovat todella prosessoituja ja lisäaineisia. Emme me soijarouhetta, -suikaleita jne. sen takia hylänneet, mutta välillä suututtaa, kun tuntuu, että mikään ei ole yhtä aikaa eettistä, ekologista ja terveellistä ruokaa. Tai ainakin sellaisia tuotteita on niin vähän, että olisi aika vaivalloista ja kallista tukeutua vain niihin. Minusta ei ole kuitenkaan tekopyhää muuttaa perheen ruokavaliota edes piirun verran fiksumpaan suuntaan, vaikkei kaikessa pystyisi tai jaksaisi venyä pyhimyksen tasolle.
Vielä epäterveellisempiä soijatuotteita ovat varmasti Hälsans Kök -pakaste-einekset, jotka ovat kuitenkin todella herkullisia. Kaikki kasvissyöjät eivät edes pidä lihan mausta, mutta minä pidän, ja nämä tuotteet maistuvat aivan uskomattoman paljon lihalta. Myöskään lihansyöjäkaverini eivät tunnista eroa. Hyvin prosessoituja, rasvaisia ja suolaisia tuotteita ei viitsi usein käyttää, mutta nakit, nugetit ja kasvispyörykät ovat helppoja ja maistuvat lapsillekin hyvin. Hälsans Kök -kasvispihvejä käyttämällä saa uskomattoman herkullisia hampurilaisia. Epäterveellisyyden lisäksi nämä ovat myös aika kalliita tuotteita, mutta silloin tällöin näillä on ihana mässäillä.
Kala
Meillä syödään tosiaan myös kalaa, joskin useimmiten säilykkeitä tai pakasteita. Tonnikala on eettisesti ja ekologisesti aika epäilyttävä tuote, mutta se on lyömätön säilyke, sillä siitä on helppo tehdä monenlaisia ruokia ja maku on tarpeeksi mieto lapsillekin. Halpaakin se on, toisin kuin monet muut kalasäilykkeet, joista Uudessa Mustassa yritettiin etsiä tonnikalan korvaajaa. Laadusta toki maksaakin mielellään, mutta aina siihen ei vain ole varaa.
Meillä lapsiin uppoaa parhaiten tonnikalapastakastike, johon tulee kalan lisäksi vain ranskankermaa, sitruunamehua ja mausteita. Äärimmäisen yksinkertaista ja maistuu aikuisillekin. Joskus teen yhtä helppoja tonnikalapihvejä, joihin laitan kalan lisäksi vain jauhoja, kananmunaa ja mausteita, joskin näistä saa hieman varioimalla hienompiakin versioita.
Pakasteseiti on meillä myös usein ostoslistalla, ja yleensä se vain laitetaan uuniin esimerkiksi Kippari-juustolla maustetulla ruokakermalla kuorrutettuna ja syödään perunamuussin kanssa. Helpoin kalakeitto syntyy pakastealtaan keittojuureksista, joissa on perunakin mukana, sekä seitikuutioista. Keitto tehdään meillä aina maitoon.
Leivitettyjä pikkumuikkuja lapset ovat suostuneet joskus maistamaan, mutta eivät syömään vatsojaan täyteen. Lohi maistuu eri muodoissaan, mutten juuri osta lohta kotiin. Haluaisin käyttää tuoretta kalaa enemmänkin, mutta onhan se vähän hankalaa, haisevaa ja ruotojakin inhoan. Olen siis sukupolvelleni tyypillinen kermap***e. :)
Kasvisruokia
Monet lapset suhtautuvat kasviksiin ja kaikkeen vihreään epäluuloisesti - näin on meilläkin. Stella söi pienenä hyvällä ruokahalulla parsakaalipastaa juustokastikkeessa, mutta sittemmin pinaattilettuja lukuun ottamatta kaikki vihreä tuppaa olemaan pannassa. Onneksi joskus vihreäkin kelpaa niin kuin tässä aiemmin esittelemässäni vegaanisessa ateriassa. Raakana kelpaavat kasvikset inhottavat lapsia usein lämpiminä. Sienet menevät joskus, jos ne tarjoillaan tarpeeksi pienenä silppuna. Ylipäätään suutuntuma on ainakin tarkka-aistisille lapsille tärkeä. Vaikka he pitäisivät esimerkiksi pähkinöistä ja siemenistä, mikä tahansa kova "yllätys" ruoassa aiheuttaa helposti yökkäysreaktion. Sienien koostumus ällöttää monia, samoin pehmeän niljakas sipuli. Usein teen kompromisseja ja lisään esimerkiksi sipulin lapsillekin tarjottavaan ruokaan jauhemausteena.
Miten toimia nirsojen lasten kanssa?
 |
| Hei miks tää lapsi ei syö? |
Se onkin hyvä kysymys ja jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Omiin kokemuksiini pohjautuen voin sanoa, että ruoan väkisin tyrkyttäminen lapselle, joka oikeasti kokee sen kuvottavana, on paitsi turhaa myös jopa traumatisoivaa. Ruoan pitäisi olla iloinen ja nautinnollinen asia, eikä lapsi nirsouttaan nälkään kuole. On toki hyvä yrittää pitää kiinni monipuolisesta menusta, mutta ylenmääräinen hössöttäminen on turhaa.
Minä tarjoilen sinnikkäästi lapsille jatkuvasti muitakin kuin heidän suosikkejaan tai edes ennestään tuttuja ruokia. Yleensä he eivät suostuisi edes maistamaan, mikä on kieltämättä turhauttavaa. Stellan kanssa on jo selkeät säännöt, eli maistetaan, tai sitten mennään odottamaan omaan huoneeseen, kun muut syövät. Lopulta Stella aina mieluummin maistaa. Mutta enempää ei ole pakko syödä, joskin jälkiruokaherkkua saa vain, jos syö pienen lautasellisen loppuun. Joskus herkku luvataan jo vaikka kolmesta tai viidesta haarukallisesta.
Danin kanssa ei voi vielä oikein neuvotella, mutta pian sekin aika koittaa. Meillä ei lämmitetä samaa ruokaa joka aterialla niin kauan, kunnes se alkaa maistua, mutta jos ruokaa on vielä jäljellä, sitä tarjotaan kyllä uudelleen seuraavana päivänä, jolloin sama maistamissääntö pätee.
Edelleen omiin kokemuksiin nojaten ja muitakin lapsena nirsoilleita kuunneltuani tiedän myös, että kyllä se ruoka alkaa maistua viimeistään aikuisena. Nykyisin rakastan ruokaa ja maun puolesta melkein kaikki kelpaa minulle hyvin, vaikken eettisistä syistä syö esimerkiksi lihaa. Ja muuten, meillä lasten nirsoilu ei liity tarjottuun kasvisruokaan, sillä yhtä pahalta heistä maistuu isin tekemät jauheliha- tai broilerikastikkeet. Ja onneksi meillä ei ole ruoka-aineallergioita, jotka rajoittavat monen lapsiperheen ruokailua rajustikin.
Tällaisia mietteitä tänään. Kiinnostavat varmaan lähinnä muita pikkulapsiarkea eläviä. :)
Millaisia pieniä syömäreitä teiltä löytyy? Mitkä ovat teillä varmoja, lapsillekin maistuvia ateriapöytävalintoja? Mikä ei maistu millään? Miten siihen suhtaudutte?
Meillä on sellaiset ihmelapset, että ne syö ihan mitä vain. Tai ainakin melkein. Makaronilaatikko jää syömättä =( ja ehkä muutama muu ruoka.
VastaaPoistaMeillä kaikkea pitää maistaa ja sitten jos ryhtyy kenkkuilemaan välillä, niin pitää ottaa omaa ikävuotta vastaava määrä lusikallisia ruoasta. Vähän ne siinä huijaavat, mutta pääasia että yrittävät vähän.
Meillä kasvikset maistuvat myös, ovat aina maistuneet. Mutta ne on sellaisessa mausteseoksessa, että eivät maistu enää kasviksille ;D
Ovat aina syöneet tosi hyvin, joten olen huono antamaan vinkkejä niille, joiden lapset eivät syö. Meillä enemmänkin ongelma on se, että tulee totaalistoppi, jos ei saa ruokaa. Ja sokeriruoista tulee sellaiset humalat, että ei kestä kukaan (siis tyyliin pullaa ja keksiä vierailun aikana).
Hassua, mutta just meinasin postata tänään ruoka-aiheisesti. Ehkä myöhemmin illalla.
Voi että on hyvä postaus!! Voisin kirjoittaa tästä megapitkän postauksen, mutta koitan rajoittaa nyt ytimekkäästi..(Hah, aivan kuin osaisin ;P)
VastaaPoistaMeillä on molemmat pojat pieniruokaisia. Sitä aina ihmetellään joka paikassa, missä vaikka joku muu annostelee ruoan lautaselle ja kun koitan selittää, että " ei kun oikeasti puolet tuosta määrästä riittää!" Esikoinen (melkein 4v) kuitenkin syö tosi monipuolisesti ja toistaiseksi on ollut vasta muutama ruoka, mistä ei pidä. Niin no kasvikset nyt aina ovat vähän haasteellisia, mutta kyllä ne ruoan seassa onneksi menee.
Mutta kuopus sitten. Voi itku sentään. Hän alkoi saada 5kk iässä pieniä maistelueriä soseita, mutta ei. Yökki ja oli ihan järkyttynyt. Pidettiin taukoa, kokeiltiin taas ja eri makuja, mutta sama homma. En ole koskaan kuullut tuosta aistiherkkyydestä, mutta nyt aion siitä etsiä tietoa kyllä, sillä sehän se voisi hänelläkin olla kyseessä. 8-9 kk asti hän sai maidon ohella vain paria sosetta, joita pystyi syömään. Sitten kun alkoi saada omin käsin ruokaa kunnolla suuhunsa, tilanne helpotti pariksi kuukaudeksi, kun taas tuli takapakkia. Ja kun oikeasti näytti siltä, ettei kyse ole niinkään nirsoudesta vaan siltä, että hän oikeasti oli jotenkin järkyttynyt aina melkein mistä mausta tahansa. No, sittemmin on helpottanut, mutta hän varsinkin on ehkä nykyään ihan nirsokin :/ Että kyllähän näissä syömishommissa haastetta riittää..
Ja piti jatkaa vielä, että minäkin koen niin, että aina on parempi pienikin muutos kohti terveellisempää/eettisempää ruokaa, kuin että ei tekisi mitään!
VastaaPoistaMeillä tehdään pakasteseistä ihanaa "kipparin kalakeittoa", mihin tulee mm. Koskenlaskija-sulatejuustoa ja KOKO perhe tykkää siitä tosi paljon!
Mari A., olen kyllä kateellinen, mutta hyvällä tavalla. Eli samalla onnellinen puolestanne. :) En tiedä, mistä kaikesta lapsen nirsous on kiinni, mutta ainakin ollaan yritetty kaikkemme, että lapsista kasvaisi jotakin muuta. Ei olla kuitenkaan onnistuttu.
VastaaPoistaSusa, niinpä. Toiset tosin joutuu taistelemaan sen kanssa, että lapsille maistuu ruoka liiankin hyvin. Heräsin tähän itse joskus, kun asiattomasti menin päivittelemään eräälle äidille, että olisipa ihana, jos meidänkin lapset joskus pyytäisi lisää ruokaa.. No, tilanne on kyllä siitä vähän muuttunut, ja molemmat meillä saattavat syödä reilustikin, jos on mieleistä ruokaa, mutta kuitenkin hyvin satunnaisesti näin käy.
Tuo herkkyys tai oikeammin sensitiivisyys liittyy ihmisten synnynnäisiin temperamenttieroihin, joista on kirjoittanut paljon ja ansiokkaasti Liisa Keltikangas-Järvinen Suomessa. Minulle tuli hirveästi ahaa-elämyksiä hänen kirjojaan lukiessa, ja totesin, että juurikin tuo sensitiivisyys sen monissa muodoissa on periytynyt äidiltäni minun kauttani lapsilleni.
Hei mielelläni kuulisin tuon Kipparin kalakeiton reseptin, jos jaksat jakaa!
Olenkin kuullut Keltinkankaan kirjoista mutten ole perehtynyt. Pitääkin heti laittaa kirjastista varaukseen, koska aihe kiinnostaa minua kovastikin, niin ihan nuo tempperamenttierot kuin sensitiivisyyskin luonteessa.
VastaaPoistaHei käyhän kurkkaamassa minun ruokablogista se kipparikeiton ohje:
http://hyvantuulenkeittiossa.blogspot.com/2011/03/kipparin-kalakeitto.html
Tämä on hyvä aihepiiri nostaa esille blogissa. Meilläkin jonkinlainen nirsous tai huonosyömäisyys kulkee selvästi suvussa. Itse korvaisin vaikka kaikki ateriat voileivillä ja jogurtilla, mutta lasten vuoksi koetan pitää lämpimän ruoan (joka voi olla myös kylmää esim. kesällä ;)) periaatetta yllä. Olin lapsena tavattoman nirso ja syöminen oli hankalaa - samaa huomaan nyt omissa lapsissani! Kuopus on sellainen, ettei mielellään maista mitään uutta. Esikoinen kyllä onneksi maistaa ihan mielellään, mutta syö pikkuriikkisiä annoksia, joita ystävät ja tuttavat aina ihmettelevät. Anoppi kehuu miehen siskonpoikaa, joka jo yksivuotiaana syö isompia annoksia kuin muut.
VastaaPoistaSaadakseni lapseni syömään, turvaudun joskus lahjontaan ja hellään kiristykseen tyyliin "O:n täytyy syödä vielä kolme haarukallista, koska olet jo kolmevuotias" tai "saatte jälkiruoaksi jäätelöä vain, jos syötte/maistatte tuota uutta ruokaa". Aika usein se toimii.
Varmaa ruokaa meillä on melkein kaikki italialainen, etenkin lasagne. Lisäksi perinteinen perunamuusi, keitot ja nuudeliruoat uppoavat lapsiin hyvin (tai suhteellisen hyvin ottaen huomioon lastemme vähäsyömäisyyden).
Mitä ruoan eettisyyteen tulee, niin koetamme mieheni kanssa tehdä mahdollisimman hyviä valintoja.
Poden huonoa omatuntoa suklaan, kahvin ja teen kulutuksesta. Etenkin suklaan, mutta valitettavasti on niin, ettei Reilun kaupan suklaan maku tyydytä minun makuhermojani. Silti tiedän ja tiedostan, että suklaa on yksi pahimmista "riistotuotteista".
Syömme lihaa, mutta onneksi meillä on mahdollisuus saada riistaa. Lisäksi koetamme ostaa luomulihaa tai ainakin kotimaista lihaa; En suostu hankkimaan kotiini esimerkiksi brasilialaista naudanlihaa, koska lihakarjan kasvattaminen sademetsäalueilla on epäeettistä. Samanlaisista periaatteista johtuen en osta kotiini tonnikalaa tai katkarapuja, vaikka rakastan esimerkiksi sushia. Ravintolassa niitä kyllä syön ja esimerkiksi Välimerellä tuoretta tonnikalaa. Hieman ristiriitaista, tiedän. Sitäkin mietin, että ostaako kalpeita kotimaisia sähköllä kypsytettyjä tomaatteja tai Espanjasta rahdattuja riistotyövoimalla tuotettuja tomaatteja.
Soijan ja riisin suhteen minulla on ongelma. Pidän niistä, mutta niidenkin viljelystä olen lukenut kaikenlaista. Onneksi en ole tiukkapipo ts. ajattelen, että pienikin askel (vaikka vapaan kanan munien valitseminen tehotuotettujen tilalle tai kotimaisen lihan ostaminen ulkomaisen sijaan) on parempi ympäristöteko kuin ei ympäristötekoa lainkaan. Enkä ala kylässä tai matkoilla kysellä jonkun asian alkuperään, koska muistan aina kohteliaisuussäännöt ja kulttuuriset seikat. ;)
Olen lukenut jonkin verran Liisa Keltinkangas-Järvisen tekstejä ja pohtinut hänen ajatuksiaan yhdessä erään tiiviin ystäväporukkani kanssa. Se, että temperamentti tekee meistä sellaisia kuin olemme, on oivalluksena aika vapauttava, koska nyt on helpompi ymmärtää, miksi toinen lapsi on ennakkoluulottomampi ja toinen konservatiivisempi suhteessa kaikkeen.
minäkin olen miettinyt tätä paljon (olin viikonlopun työmatkalla, niin nyt vasta ehdin tätä lukemaan). Siis kun olen itse ollut nirso, mutta en enää en ole ja tyttäreni taas on todella ennakkoluuloinen kaiken uuden ruuan suhteen. Ja hermothan siinä meinaa mennä. Kun olimme nyt juuri matkalla, niin tuo prinsessa paastosi käytännössä koko reissun, kun tututkaan jutut "ei maistu samalta" kuin kotona. Ja kaikilla matkoilla tämä on ollut näin. Minä olen tämmöinen luomu intoilija ja "vastustan" kaikkia eineksiä, vaikka ne monesti tytölle maistuisi. Mä yritän pitää yllä sääntöä, että mitään ei osteta ns. valmiina purkissa tai paketissa tms. mutta tuleehan siihen poikkeuksia, kuten vaikka ketsuppi tai tietyt murot mitä annan tuon syödä. Tyttö käy sitten aina mummollassa ja on tyytyväinen kun saa lihapiirakan tms. Mutta aika samanlaiset säännöt meilläkin tuosta maistamisesta. Aika usein kuitenkin hän päätyy syömään esim. pelkkää perunaa/täyspastaa/muuta lisäkettä ja kurkkua ja tomaattia ja sitten muut syövät kastiketta.Jos on joku hyvä puoli niinse, ettei tytölle maistu myöskään juuri mikään herkku, eli ei tarvitse sitä puolta murehtia...
VastaaPoistaAjattelin aloittaa tämän uuden tulokkaan ruokavalion, ööö, oliiveista? no ei, mutta kyllä sitä miettii voisiko tehdä jotain toisin. Mutta voihan se olla että kyse on vaan jostain herkkyydestä mille ei voi mitään. Tuntuu ihan käsittämättömiltä lapset, jotka syövät melkein mitä vaan?!?!
Susa, ai sulla on ruokablogikin!? Käyn katsomassa, joo. Kiitos vinkistä. :)
VastaaPoistaKatja, hyvä postaus ja samankaltaisia ajatuksia meillä. Minulla menee kokkausintoilu aina vähän kausissa, mutta varsinkin ennen lapsia, jos ei huvittanut tehdä lämpimiä aterioita, minäkin elin ihan tyytyväisenä välipaloilla päiväkausia. Nykyisinkin parasta ruokaa minusta on tuore leipä ja juusto (valitettavasti tuo juusto, joka on oikeasti kestämätön valinta minulle niin eettisesti kuin ekologisesti, ja kaiken lisäksi syön sitä niin paljon, ettei ole varaa ostaa juustoa luomuna, auts).
Minä en stressaa suklaasta hirveästi, koska ostan sitä suht harvoin. Mutta totta on, että monet nautintoaineet ovat lähtöisin ikävistä oloista ja vielä kaukaakin. :/ Ihailen sinua, kun voit vastustaa tonnikalan kutsua!
Minäkin mietin samaa tomaattidilemmaa. Eihän Suomessa pitäisi edes syödä tomaatteja talvella. Ne espanjalaiset ovat kyllä niin pahoja, että jos ostan muuta kuin luomutomaattimurskaa, ostan sitten kotimaisia luomutomaatteja. Mutta kauhealla määrällä energiaahan ne on kasvatettu.
Meillä on tosiaan riisiä korvattu aika usein tuolla kotimaisella ohralla. Ei se ihan yhtä maukasta ole kuin hyvä riisi, mutta varsin hyvää kuitenkin. Suosittelen! Joo, soijakin on ekologisesti vähän arveluttava, mutta on silti paljon parempi syödä itse se soija kuin soijalla syötetty eläin. Minua on vain alkanut ahdistaa se prosessoitu soija, mutta toisaalta uskon, että näitä prosessoituja ja einesruokia voi käyttää kohtuudella ilman vakavia terveyshaittoja. Joskaan varmoja ei vielä voida olla, kun ihmiskunta on vedellyt lisäaineita tässä määrin vasta hetken.
Temperamenttierot tosiaan selittävät paljon asioita, joita on vaikka omasta lapsesta pohtinut, että miksi siitä on tullut tuollainen ja johtuuko se jotenkin meistä (esimerkkinä Stellan ujous, joka on kyllä varmaan juuri kasvatuksen tuloksena karissut pois jossakin määrin).
anni m., meillä on sama reissussa, että pienetkin erot sinällään samanlaisissa tuotteissa aiheuttaa paaston lapsissa. Viime kesänä kun oltiin viisi viikkoa Jenkeissä, niin vasta ihan loppuaikoina oltiin saatu selville tarpeeksi sikäläisiä, lapsille kelpaavia ruokaostoksia, että he alkoivat syödä ns. normaalissa määrin. Esimerkkinä Suomessa jo tiedän, mitkä jogurtit ovat täysin sileitä ja siten kelpaavat (minä olin samanlainen lapsena, eli en halunnut hedelmää tai marjaa jogurttiin enkä hedelmälihaa mehuun - tämä on juuri sitä sensitiivisyyttä), mutta matkoilla ei voi kuin alkaa kokeilla sokkona eri jogrutteja.
VastaaPoistaIhailtavan pitkälle olet vienyt luomuintoilun. Minäkin siis periaatteessa pyrin samaan, mutta käytännössä joustetaan, välillä paljonkin. Meilläkään Stella ei ollut varsinkaan pienenä herkun perään, mutta nykyisin maistuu kyllä aika hyvin molemmille, itse asiassa Danin kanssa olen ollut ihan ihmeissäni, kun se kinuaa kaapilla, että "ukkolaa" (=suklaa) ja "keksii".
Ehkä lapsia täysin yksipuolisesti ruokkimalla saisi nirson lapsen aikaan, mutta uskon kyllä vahvasti, että tämä on kiinni juuri perintötekijöistä ja siitä synnynnäisestä temperamentista jne. Tiedän jo omasta perheestä ja monesta muustakin paikasta, kuinka lasten monipuolisen syömisen eteen on tehty kaikki, mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa.
Lue parhaillaan Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa -esseekokoelmaa. Sen jälkeen odottaa vielä Jonathan Safran Foen Eläinten syömisestä. Vaikka moni pitää minua viherpiipertäjänä ja jeesustelevana ituhippinä, niin kyllä nyt lukiessa saa korvia kuumottaa. Olisi vielä niin kauheasti parannettavaa omissa kulutustottumuksissa, siis asioita, joiden pitäisi olla ihan itsestäänselvyyksiä, vaan eivät ole. Olen varma, että tulevaisuudessa nykyistä eläinten hyväksikäyttöä kauhistellaan samalla tavalla kuin nyt vaikkapa orjuutta historiasta.
Olin supernirso, makuherkkä lapsi (tiettyjä ruokia rakastin suunnattomasti, mutta einespainotteisista kouluruoista en oikein sietänyt mitään). Koulussa pakotettiin syömään ja terkkari valitti aina alipainosta - molemmat kauheimpia lapsuusmuistoja. Tästä huolimatta minusta kasvoi pidempi kuin isäni tai kukaan siskoistani. Joten neuvoni on, ettei kannata pakottaa, eikä turhaan huolehtia :)
VastaaPoistaKatriina, minäkään en pitänyt kouluruoasta - enkä siitä, että kun en syönyt koulussa ja olin laiha, sain kuulla paljon ääneenlausuttuja epäilyksiä syömishäiriöistä jne. Kuitenkin kotona saatoin suorastaan ahmia herkkuruokiani - eli lähinnä leipää. :) Minussa on edelleen monomaanisia piirteitä ja voin ihan hyvin syödä samaa ruokaa päivästä toiseen tyytyväisenä, jos se vain on hyvää.
VastaaPoistaMeillä pakotettiin syömään päiväkodissa. Ihme kyllä, en edes muista sitä itse, mutta äitini suorastaan traumatisoitui näystä, joka hänet usein siellä kohtasi: Äiti työskenteli päiväkotirakennuksessa perhepäivähoidonohjaajana, ja kävi syömässä lounaan samoissa tiloissa päiväkotilasten jälkeen. SIlloin tällöin hänen tullessaan minä kuitenkin istuin yksin ruokasalissa pyörittelemässä jo kylmennyttä hernekeittoa tms. lautasella. :/
Ja vielä: Minäkin olen aina kasvanut hyvin ja ollut keskivertoa terveempi. Samoin lapsemme, lukuun ottamatta nyt päällä ollutta flunssakierrettä.. En minäkään usko, että nirsoilusta on vakavia haittoja.
VastaaPoistaEniten omien lasten nirsoilussa harmittaa ehkä se, että he eivät pääse osalliseksi kaikista ihanista ruokakokemuksista. Tai se, että kun on nähnyt vaivaa tehdäkseen aterian, sitä ei haluta edes maistaa, tai yökötellään heti maistamisen jälkeen. Ja eniten ehkä se, että muistaa, miten hankalaa ja usein noloa elämä oli, kun ei pystynyt syömään oikein mitään, vaikkapa kylässä ollessa.
Tai sitten suurin ongelma on se vallitseva oletus, että hyvätapaiset ja reippaat lapset syövät mitä vain. ;)
Tuo toiseksi viimeinen kappale on juuri sitä mitä itsekin ajattelen - elämä olisi jotenkin rikkaampaa ja helpompaa, jos uudet maut olisivat seikkailuja eivätkä ahdistavia. Ja olisihan se kiva kun lapsi innostuisi uudesta ruuasta jonka kiikutan pöytään sen sijaan, että jos laitettaessa sanotaan yök en syö.
VastaaPoistaMeillä oli muuten ihan hauska kun tyttö sanoi yhtenä päivänä, et voitisiinko ostaa raejuustoa kun se on hyvää (syönyt tarhassa) eikä meillä koskaan ole. Kerroin tytölle että voidaan ostaa, mutta äiti ei tykkää yhtään MUTTA lupaa maistaa ja tämä jotenkin nauratti kovasti. Ja näin tehtiin.
Olen lukenut siitä, että lasten kannattaa antaa haistella ja maistella ja tunnustella jne. ilman pakkoa mutta käytännössä sitä tuntuu olevan vaikeampi toteuttaa.
Odotan kovasti juttujasi noista kirjoista. Ja vaikka meillä mennään aika tiukalla linjalla, niin parannettavaa olisi tietysti vaikka millä mitalla. Joskus kun innostun vedän tosi tarkkaa linjaa ja sitten elämä ja arki pehmentävät sitä. On se tietysti myös talouskysymys: luulen, että kun jään kotiin ja tulot pienenvät, joudun kiinnittämään enenmmän huomiota hintohin jne. Luomu- ja lähiruoka on huomattavasti kalliimpaa kuin esim. einekset/valmistuotteet.
Heh, mäkin söin kyllä heti koulusta kotiin tultuani ison kasan voileipiä - paikallista ohrajunttaa tai ruisleipää juustolla ja tomaatilla! Ja sama juttu terveyden kanssa. Kenties nirsoilu vain suojaa flunssilta ja muilta sairauksilta? :)
VastaaPoistaKatriina, uskotaan tähän! :)
VastaaPoista