Tietotorstai - Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa, osa 1

Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa. Osa 1: Eläin.
Kustantaja: Teos, 2011.
Sivuja: 277.
Genre: Esseekokoelma.
Arvio: 5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Vihreät kirjat osa 1


Kuulkaa. Minä olen pyöritellyt tätä kirjoitusta tuskissani. Kirjoittanut, ja kirjoittanut uudelleen. On kauhean vaikeaa yrittää tehdä tämä kirja, osio ja ylipäätään aihe tyylikkäästi, tiiviisti, napakasti ja syyllistämättä. Ennen kaikkea syyllistämättä.


Mitä tahansa tästä kirjoitin, se näytti paasaavalta, luotaantyöntävältä, oman sädekehäni kiillottamiselta ja "muiden" syyllistämiseltä. Teen nyt näin: Postaussarja Vihreät kirjat tulee ilmestymään tipoitellen muiden aiheiden lomassa. Vihreät kirjat tarkoittaa tässä aihepiiriltään aika laajasti ympäristöaiheisia teoksia - joista aika moni on kanneltaan vihreäsävyinen. Käsittelyyn ovat tulossa tämän Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa lisäksi ainakin Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä, Michael Pollanin Oikean ruoan ohjeet, Noora Shinglerin Marjoja & maskaraa, sekä keittokirjoja, kuten Viiden tähden vegaani ja Aidon maun juurilla.


Huom. juuri tämä Luonto pakastimessa käsittelee kyllä muitakin kuin ympäristöasioita, mutta myös niitä. Ja on kanneltaan hyvin vihreä. :)


En pura kaikissa kirjoituksissa auki omia mielipiteitäni, vaan teen jotkut jutut, niin kuin tämän ensimmäisen, lainausten turvin. Se vaikuttaa laiskalta, mutta uskon lainausten puhuvan näissä tapauksissa paremmin kirjojen puolesta. Haluan jakaa tärkeää tietoa, mutten halua jakaa sitä väärällä tavalla. Kyseessä ei nyt ole kuitenkaan Karoliina, Karoliinan mielipiteet tai Karoliinan valinnat, vaan nämä kirjat. Toki mielipiteeni näkyvät läpi lainauksissa, mutta suokaa anteeksi, kun kyseessä on minua liian lähellä oleva aihe, "piiloudun" lainausten taakse. Muuten tästä tulee liian kiihkeää.


Kommenttiosiossa saa toki halutessaan esittää mielipiteitä, mutta toivon sivistyneitä puheenvuoroja, en riidanhaastamista. Ja haluan vielä huomauttaa, että vaikka suhtaudun näihin asioihin melko intohimoisesti ja viime aikoina lukemani kirjat ovat saaneet minut mm. tekemään päätöksen siirtymisestä reippaasti lähemmäs vegaaniutta (täysveganismiin tuskin yllän), olen vielä hyvin kaukana siitä ideaalista, johon haluaisin valintojeni kautta päästä. Usein lainattu kohta on valittu, koska se on aiheuttanut piston juuri minun omassatunnossani - joskus taas, koska olen sitä lukiessani tuntenut moraalista ylemmyyttä. Myönnettäköön. ;)


Mutta asiaan. Anu Silfverberg on vapaa toimittaja ja kirjailija, joka tunnetaan myös ainakin feministinä. Hänen tuoreen esseekokoelmansa Luonto pakastimessa pohjana ovat hänen Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen kirjoittamansa kärkevät kolumnit, mutta pääasiassa kirjassa on uutta tekstiä. Kokoelma on jaettu seitsemään osioon: Eläin; Ihminen; Koti; Nainen; Työ; Jumala; ja Kuolema. Seuraavat lainaukset ovat kirjan ensimmäisestä osasta Eläin. Mieleni tekisi kirjoittaa tähän koko osio, mutta en voi. Yritän rajoittaa tuotantoeläinlainauksia, sillä keskityn aiheeseen tarkemmin käsitellessäni Eläinten syömisestä -kirjaa.


Eläinrakkaudesta ja lemmikeistä:


"[Eläin]rakkauteen liittyy kulttuurissamme [kuitenkin] reunaehtoja, jotka ovat merkillisiä, kun niitä alkaa syvemmin tarkastella. Kuten ulkonäkö, lähinnä ja ennen kaikkea. 75 prosenttia tämän maan koirista on rotukoiria. Rotukoirista suurin osa on jalostettu puhtaasti ulkonäöllisin perustein. Siis söpöyden?


Bulldoggin ostaja ostaa koiran, koska pitää sen olemuksesta, mutta bulldoggin olemuksesta seuraa, että koirat synnytetään lähes säännönmukaisesti keinosiemennyksellä ja keisarileikkauksella, sillä niiden ylijalostettu keho ei synnytystä kestä. Söpöjen mopsien hengityskanavat ovat niin kapeat että koirien on hyvin vaikea hengittää (korina ja tuhina ovat harrastajista söpöjä) ja ne kärsivät sydänvaivoista. Niiden suuret silmät vahingoittuvat ja tulehtuvat helposti, ja ne voivat jopa pullahtaa päästä. Söpöä?"


"Kun koiraihminen ostaa tanskandoggin, hän tietää , että koira tulee kuolemaan nuorena ulkonäkönsä vuoksi. Kun koiraihminen ostaa sharpein sen ryppyjen vuoksi, hän tietää, että se tulee todennäköisesti kärsimään kivuliaista tulehduksista. Hän ostaa sen silti. Miksi ihmeessä?"


"Jokin sokeus, jokin läpinäkymätön pimeys on lemmikin ja sen omistajan välissä. Eläinten kärsimys ulkomuodon vuoksi on niin normaalia, niin luonnollinen osa kulttuuriamme, että se muuttuu näkymättömäksi. Siitä seuraa, että yleisessä ajattelussa välilevytyrä on jokin mäyräkoiran epäonninen, kohtalonomainen ominaisuus, kun todellisuudessa välilevytyrä on ihmisen eläimelle tuottama tuskallinen tila, jota rotukoirien kysyntä, rotuyhdistykset ja Kennelliitto yhteistoimin ylläpitävät."


"Arvaan, että kyselytutkimuksissa selviäisi kasvattajien olevan jopa keskimääräistä 'eläinrakkaampia'. Niin he varmasti ovatkin. Samaan tapaan joillekin ihmisille lapset ovat koko elämän sisältö. Mutta miten suhtauduttaisiin ihmiseen, joka haluaisi jalostaa itselleen lapsen, joka ulkomuotonsa lieveilmiönä kuolisi nuorena tai kärsisi kivuliaista nivelvaurioista? Häntä pidettäisiin hirviönä."


"Eläinrakas on tavallaan kaukaista sukua 'lapsirakkaalle', joka ostaa vauvalle söpöt kengät, joiden tietää tulevan lapsityövoimaa käyttävästä tehtaasta."


Tehotuotannosta ja lihansyönnistä:


"Eläintuotantoa kaikkinensa leimaa (--) passiivisuus: kukaan ei ole vastuussa mistään. Ei kukaan, paitsi tietysti kollektiivisubjekti nimeltä Kuluttaja.


Tämä Kuluttaja on fantastinen jättiläinen, jonka edessä poliitikot, tuottajat ja lobbarit seisovat kädet kohotettuina. Emme me voi mitään millekään, kun tuo Kuluttaja haluaa ostaa mahdollisimman hirveissä oloissa eläneen eläimen lihaa mahdollisimman halvalla. Kuluttajan on sitä saatava!"


"On merkillepantavaa, että liha on alkoholin lisäksi ainoa ravintoaine, jonka nauttimisella on tapana kerskua. 'Normaali lihaa syövä hetero' ei ainoastaan syö, vaan ilkamoi syönnillään. Hän ilmoittaa syövänsä lihaa ja jaksaa seurassa mesota, että soijanakkia ei saa sanoa nakiksi koska oikea nakki on tehty lihasta, mikä onkin keskustelunaiheena aivan pysäyttävän kiinnostava. Normaali, lihaa syövä hetero myös vertaa mielellään toimiaan kasvissyöjiin, joille hän on auliisti aina uudestaan kertomassa, että 'liha on hyvää'. Hän ei ymmärrä, että useimmat kasvissyöjät ovat tästä jopa samaa mieltä - kyse on vain siitä, että useimmat ihmiset eivät tee eettisiä valintoja makuasioiden vaan moraalinsa johdattamina."


"Eläinperäisistä tuotteista täysin kieltäytyvä ystäväni laskeskeli huvittuneena, että on nähnyt kymmenien ihmisten kulmahampaat kokonaisuudessaan. Tämä johtuu siitä, että ihminen, joka haluaa perustella päivittäisen valintansa ostaa kuollutta lihaa, tekee sen lähes poikkeuksetta näyttämällä omia hampaitaan: katso, ei meillä olisi tällaisia hampaita muuten."


"Kulmahampaan paljastaminen on vain masentava esimerkki oman valinnan verhoamisesta biologian kaapuun. Hammas on surkea yritys väittää, että minä en tee näin koska valitsen näin ja koska haluan tehdä näin; ei, teen niin koska minun täytyy. Koska minun hampaani niin sanelee.


Susikin on lihansyöjä, sanotaan sitten. Susi on tämän keskustelun suosikkieläin luultavasti siksi, että sitä pidetään yhtenä viherpiipertäjien suosikkina. Ideana on osoittaa viherpiipertäjälle, että jopa hänen rakastamansa susi syö lihaa, mitenkäs nyt suu pannaan.


Niin; susi totisesti on lihansyöjä. Vertaammeko siis nyt itseämme suteen?


No, verrataanpa. Susi tekee paljon sellaista mitä ihminen ei, kuten tappaa lajitoveriensa lapsia ravinnoksi, syö omaa paskaansa, pissii ympäriinsä ja juoksee kymmeniä kilometrejä  päivässä, sekä kieriskelee huvikseen jäniksenraadoissa.


Olemmeko me kuin susi?


Susi on siinäkin erilainen, että se ei saalista eli tapa kuin tarpeeseen, selviytyäkseen.


Ihmisestä susi eroaa myös siinä, että se ei kerää itseään miellyttävää riistaa (kuten nyt vaikkapa rajaseutujen pystykorvia) keskitysleirimäisiin oloihin, ahda niitä täyteen hormoneita ja jalosta niistä irvokkaita möhkäleitä, jotka eivät voisi elää vanhaksi vaikka yrittäisivät.


Susi ei myöskään ole kehittänyt kykyä valmistaa tofua, mikropiirejä ja sonetteja.


Olemmeko aivan varmoja, että haluamme verrata itseämme suteen? Onko siinä mitään järkeä?


Asunnossaan kattonsa alla ja internet-yhteytensä ääressä e-pillereitä ja energiajuomia nappailevaa, kolmen eri eläimen kehoista tehtyä grillitassua syövää ihmistä nimittäin ei yhdistä suteen juuri mikään.


Kun tuo ihminen haluaa syödä tehotuotettua lihaa, kyse ei ole siitä, että hän on kuin susi, vaan siitä, että hän haluaa nauttia luksustuotteesta, joka nurinkurisesti on uskomattoman halpaa. Susi selviytyy, ihminen ahnehtii. Tässä on ero."


"'Radikaalina' pidetyn eläinoikeusliikkeen radikaalein väite on, että eläimen intressi omaan elämäänsä on suurempi kuin ihmisen intressi sen kuolemasta saatavaan hyötyyn."


"Eläintuotteita käyttävän länsimaisen ihmisen intressi on loppukädessä nautinto. Tehotuotannon tukeminen ei ole mikään elintärkeä pakko. Yhteiskunnassa, jossa kaikkea on yllin kyllin, on turha selittää omaa toimintaa puhumalla esi-isistä tai susista. Kun afrikkalainen kylä kerran vuodessa teurastaa vuohen, on kyse eri asiasta kuin silloin, kun suomalainen ostaa Hesburgerista nugetteja pikkunälkään." 


"Jos [siis] tiedämme, että jokin aiheuttaa elävälle olennolle kärsimystä, meillä on edessämme valinta. Tehotuotannossa toimiva ja sitä rahoillaan tukeva ihminen tekee joka päivä uudelleen aktiivisen valinnan jatkaa kivun tuottamista. Kyse ei ole vain elämäntavasta tai vaikkapa 'ruokavaliosta'. Kyse on joka päivä tehdystä valinnasta kahden vaihtoehdon välillä: kipu, ei kipua."