En ehdi tehdä tänään kunnollista lastenkirjapostausta, mutta ajattelin kertoa, mitä meillä luetaan eniten juuri nyt.
Stellan suosikkikirja tällä hetkellä on joululahjaksi saatu Astrid Lindgrenin kuvakirja Metsässä ei ole ryöväreitä (WSOY 2010). Äitiä tämä ilahduttaa, sillä tarina on tuttu omilta lapsuusvuosilta, ja kuvittajanakin on vanha lemmikki Ilon Wikland. Luin tätä itse lapsena harvaan ja mustavalkoisesti kuvitetusta kokoelmasta Satuja (WSOY 1981), mutta ryöväripäällikkö Fiolito oli silloinkin ihan yhtä kamala. Tämä on ihan loistava satu, taattua Lindgreniä, johon minulla on lähes pakkomielteen omainen rakkaussuhde. Ehdottomasti lapsuuteni tärkein kirjailija, ja kärjessä myös nyt aikuisena.
Luemme Stellan kanssa nyt Lindgreniltä myös kirjoja Kultasiskoni (WSOY 1973) ja Osaa Lottakin ajaa (WSOY 1974), mutta Metsässä ei ole ryöväreitä on suurimmassa suosiossa. Se tuntuu olevan sopivan jännittävä, sillä vaikka Stella piilottelee omiakin korujaan Fiolitolta, eivät ryövärit kuitenkaan pelota oikeasti nukkumaanmentäessä saati tule uniin asti.
Tätä kuvakirjaa ovat blogeissaan käsitelleet ainakin Leena Lumi ja Paula.
Lindgrenin lisäksi olemme lukeneet Emma Damonin kirjaa Erilaiset ystäväni (Lasten parhaat kirjat 2004). Äitiä ihastuttaa kirjan teema, lasta kirjan hauskat kurkistusluukut. Ja joka tapauksessa tämän kuvakirjan myötä olemme päässeet käymään kivoja keskusteluja erilaisuudesta. Tämä on lainassa kirjastosta, mutta ihan mielelläni hankkisin tämän omaankin hyllyyn.
Danin kanssa taas luetaan joka ikinen ilta Kristiina Louhin kirja Tomppa tahtoo (Tammi 1994). Meillä on paljon muitakin Tomppa-kirjoja, mutta Danille kelpaa nyt vain tämä yksi. Pikkulasten kuvakirja käsittelee äidin ja Tompan matkaa leikkipuistoon, ja Tompan kehittyvää, vahvaa omaa tahtoa. Louhin muiden Tomppa- ja Aino-kirjojen tapaan tilanteet ja repliikit ovat ah, niin tuttuja varmaankin kaikille lapsiperheille. Louhin kirjojen viehätys on juuri tässä arjen tuttuudessa ja viehättävässä kuvituksessa.
Tompan lisäksi Dani tykkää yhä Pete-possu-kirjoista, joita luettiin ahkerammin Danin ollessa vielä pienempi. Molemmat lapsemme ovat ihastuneet näihin todella voimakkaasti tietyssä iässä, joten jotakin erityistä viehätystä näissä varmasti on. Ja ovat ne äidinkin mieleen. Ludmila Petrusevskajan yksinkertaiset, Alexander Reichsteinin kuvittamat pahvisivuiset kuvakirjat ovat nimiltään Pete-possu ja auto sekä Pete-possun matka (molemmat Tammi 2003).
Tekstiä nyt kuitenkin tuli ominaiseen tyyliini liikaakin, joten taidan säästää kuvat lasten perjantaisesta omatoimisesta lukuhetkestä ja hävettävän sekaisesta kirjahyllystään huomiselle. Nyt lienee viimeistään aika laittaa Stella-Bella sänkyyn, vaikka olisi nukkunut miten myöhään aamulla.. Onneksi kuume on jäänyt tänä iltana killumaan tuohon 38 asteen tienoille. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa.
Huomiseen!
Luemme Stellan kanssa nyt Lindgreniltä myös kirjoja Kultasiskoni (WSOY 1973) ja Osaa Lottakin ajaa (WSOY 1974), mutta Metsässä ei ole ryöväreitä on suurimmassa suosiossa. Se tuntuu olevan sopivan jännittävä, sillä vaikka Stella piilottelee omiakin korujaan Fiolitolta, eivät ryövärit kuitenkaan pelota oikeasti nukkumaanmentäessä saati tule uniin asti.
Tätä kuvakirjaa ovat blogeissaan käsitelleet ainakin Leena Lumi ja Paula.
Huomiseen!
Arvaat, että meilläkin luetaan paljon Lindgreniä! Osaa Lottakin ajaa on meillä kuvakirjana ja se, että Lotta on viisivuotias ja opettelee ajamaan pyörällä, vetoaa erityisesti meidän A-tyttöseen. Metsässä ei ole ryöväreitä ja Kultasiskoani luemme juuri tuosta mainitsemastasi Satuja-kirjasta, jonka itse sain pikkutyttönä lahjaksi kummitädiltäni. Hyvin tuo mustavalkoinen kuvitus vetoaa tyttäreeni, mutta etenkin Kultasiskoni aion hankkia myös kuvakirjana. Itse asiassa kävin eilen Jumbossa Suomalaisessa sitä etsimässä, mutta en löytänyt! Akateemiseen en ehtinyt, koska Jumboon tuli (onneksi aiheeton) palohälytys ja koko kauppakeskus evakuoitiin. Esikoiseni tykkää kuunnella myös pitkiä kirjoja, joissa kuvia ei ole juuri lainkaan. Eilen aloitimem Marjatta Kurenniemen Onnimannin.
VastaaPoistaMeillä on luettu paljon Kristiina Louhen Aino-kirjoja, mutta jostain syystä Tompat ovat jääneet vieraiksi. Kuopuksemme (poika O) rakastaa tietokirjoja, joissa aiheena ovat junat tai autot. Kirjat saavat olla aikuistenkin kirjoja! Satukirjoissakin pitää olla juna, jotta poika jaksaa kuunnella.
Olenkin huomannut, että lapsistani kasvanee erilaisia lukijoita. Tytär haluaa kuulla pitkiä satuja ja isompien lasten kaunokirjoja, opettelee itse lukemaan ja leikkii kirjastoa. Poika taas haluaa rakentaa junaratojaan ja kuuntelee kirjoja vain, jos niissä on junan kuvia.
On aina ihana kuulla, että lapsille luetaan vielä tänä päivänä. Niin monet tuntuvat istuttavan lapsensa tv:n ääreen viihtymään mielummin kuin viettävät yhteistä aikaa kirjojen maailmassa. (Tosin ei minullekaan ole pienenä luettu ja silti syntyi rakkaus kirjoihin...)
VastaaPoistaLuetaanko teillä kirjat iltasatuina vai pitkin päivää?
Meillä oli tuo Erilaiset ystävät -kirja, kun lapset olivat ihan pieniä. Tosin leikkikavereina on niin kovin erilaisia ystäviä, että ei ole tarvinnut kirjoista opetella asiaa. Lapset eivät ole ihmetelleet toisten ulkonäön erilaisuutta..
VastaaPoistaLindgren odottaa hyllyssä. Mietin, että uskallanko ottaa Eemliä esiin, kun poika on juuri siinä iässä, että keksii itsekin jo kaikkea konnuutta. Tarvitseeko esikuvia... Hmmm.... no, otamme testailuun.
Postasin jossain vaiheessa lastenkirjoista kanssa: Kadonnut Kerala esim.
Katja: Mekin luettiin Stellan kanssa vähän aikaa sitten paljon Ainoja. Molempien suosikki, kas kummaa, oli "Ainon äiti on vihainen". :) Nykyisin on useampiakin lastenkirjoja, joissa käsitellään vanhempien tunteenpurkauksia ja tietenkin sitä, että vaikka vanhemmat joskus suuttuvat, he silti rakastavat lapsiaan koko ajan. Mielestäni erinomainen aihe, ainakin meidän italialaistemperamenttisessa perheessä...
VastaaPoistaStellaa myös kiehtoi jostain syystä kovasti kirja "Aino tahtoo mukaan", vaikka meillä vanhemmilla on aina ollut omia menoja, eivätkä lapset ole ikinä juuri reagoineet siihen, jos äiti lähtee illaksi pois.
Muistinkin, että teidän A jaksaa kuunnella hienosti pitkiäkin kirjoja. Meillä tosiaan Stella on kaikesta äidin yrityksestä huolimatta aika "huono" lukija, tosin sekin menee kausissa. Nyt odotan seuraavaa pitkää automatkaa, koska haluan kokeilla lasten äänikirjoja. Voisivat toimia hyvin autossa, kun ei voi tehdä oikein muutakaan kuin kuunnella.
Dani vaikuttaa "paremmalta" lukijalta kuin siskonsa, mutta toisaalta hänelle ei ole ollut aikaa samalla tavalla tyrkyttämällä tyrkyttää lukemista (tai "tarvetta", kun puuhaa riittää siskon kanssa ilman vanhempiakin), mistä johtuen Danille luetaan lopulta ehkä vähemmän kuin Stellalle samassa iässä.
Meillä molemmat tykkäävät jossakin määrin tutkia kuvitettuja tietokirjoja. Dani on nyt erityisen kiinnostunut traktoreista, mutta se vähän vaihtelee. Dani on myös aina tykännyt katsella eläimiä, toisin kuin Stella, joka pitää nyt lasten karttakirjasta sekä balettioppaista.
Sonja: Me luettaisiin lapsille mielellään enemmänkin, mutta he harvoin itse haluavat. :/ Molemmille luetaan oma iltasatunsa (menevät eri aikaan nukkumaan), mutta Stellalle on yleensä turha ehdottaa lukemista päivällä. Sinnikkäästi yhä silloin tällöin yritän, ja joskus se jopa menee läpi. :)
VastaaPoistaDanille taas pitäisi ehdottaa lukemista useamminkin, koska innostuisi varmasti siskoaan helpommin. Ei Danikaan silti tule itse pyytämään lukemista. Tähän vaikuttaa kyllä nykyinen järjestyksemmekin, jonka mukaan kaikki kirjat ovat yläkerrassa, mutta itse vietämme aikaa lähinnä alakerrassa.
Tuo on muuten jännä, että sinusta on tullut Lukija ilman kodin vaikutusta asiaan. Minä olen aina ajatellut, että näin kävi lähinnä juuri siksi, että meille luettiin niin paljon. :) Minä opin tosin lukemaan itse jo 3-vuotiaana, minkä jälkeen olin nenä kirjassa ilman vanhempiakin.
Mari A.: Me taas asutaan etnisesti hyvin homogeenisella alueella, eikä pihalla pyöri tai edes päiväkodissa juuri ole kuin vaaleaihoisia ja -hiuksisia tenavia. Tuossa kirjassa kyllä käsitellään muutakin kuin etnistä erilaisuutta. Stella sanoi esimerkiksi kerran päiväkodin pihalla, että ei "tykännyt" yhdestä söpöstä pikkutytöstä, kun tällä oli silmälasit... Ja viimeksi oli uimahallissa kommentoinut ääneen jonkun miehen isoa vatsaa. Joten muutenkin tulee ainakin meillä tarpeeseen tuo erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, jopa ylistämisestä, opettaminen.
Lukijaksi tulemiseen vaikutti varmaankin paljon se, että isä oli Postissa töissä ja sai sieltä jonkun kirjakerhon lastenkirjoja kotiinviemiseksi. Niin niitä sain sitten kymmeniä ja kymmeniä. Eli kirjoja kyllä sain, mutta itsekseni niihin tutustuin:)
VastaaPoistaOnpa hauska pieni tarina. Ja kuinka onnekasta lapselle!
VastaaPoista