keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: A niin kuin Aho, Alakoski, Adichie, Austen...

Huh heijaa, meillä sairastetaan taas. Päiväkodista soitettiin hakemaan kuumeinen poika kotiin ennen puoltapäivää. Viimeaikaista tilastoa: Puolitoista kuukautta, kuusi kuumetta, kaikki eri aikaan. Jakaumana Dani 3, Stella 2, Teemu 1, minä 0 (*kop, kop*). No, sellaista se joskus on. Sairasta. Meillä ei vain ole koskaan ennen ollut tällaista, vaan kuumeet ovat olleet harvassa. Vatsatautia meillä ei ole vieläkään koskaan ollut (toinen *kop, kop*) ja lapset ovat syöneet yhteensä vasta muutaman antibioottikuurin elämiensä aikana. Stella ensimmäisensä vasta 3-vuotiaana - vaikka on ollut päivähoidossa pienestä saakka.


Nyt sitten ilmeisesti tasataan puntteja. Huoh.


Asiaan: Tämä keskiviikko on omistettu kirjahyllylleni. Minulla on hyllyinventaario työn alla, ja ajattelin samalla käydä kirjojani läpi täällä blogissa kirjain kirjaimelta, tosin nyt vain aikuisten kaunokirjallisuuden osalta. Ensimmäisenä on vuorossa A.













































Kader Abdolah: Talo Moskeijan vieressä. Iranilaissyntyisen hollantilaisen kirjoittama vasitkään suomennettu romaani, jonka aion pian lukea.


Zeina Abirached: Pääskysen leikki. Marjane Satrapin Persepolista ulkoisesti muistuttava sarjakuvaromaani beirutilaisesta lapsuudesta sodan keskellä. Aion lukea pian.




Umayya Abu-HannaNurinkurin. Tämän lukemisesta on melkein kymmenen vuotta 
aikaa. Muistan, että odotin kirjalta todella paljon, mutta olin siihen vähän pettynyt. En tiedä, olisinko eri mieltä nyt, mutta luulen, ettei tätä tule kuitenkaan luettua uudelleen. Kirjasta pitäisi ehkä luopua (yritän nyt ottaa tiukan linjan, mutta olen surkean huono luopumaan kirjoista..), mutta toisaalta pitäisin mielelläni suomalaisen maahanmuuttotarinan hyllyssäni. Kansikin on pirteän punainen.



Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa. Huomasin vasta kuvat otettuani, että tämä oli livahtanut väärään paikkaan hyllyssä ja jäi siksi kuvaamatta. Sääli, sillä nuorehkon nigerialaisnaisen kirjoittama romaani on paitsi mielettömän hyvä, myös värikäs ja kaunis kanneltaan. Odotin tämän olevan raskaampi, mutta sodasta ja politiikasta huolimatta kirja on ennen kaikkea värikäs ja runsas kertomus perheistä, sisarista, parisuhteista - ja olosuhteiden vaikutuksesta niihin. Odotan kovasti toisen suomennetun Adichien (Purppuranpunainen hibiskus) lukemista, ja aion hankkia myös hänen suomentamattoman novellikokoelmansa The Thing Around Your Neck.


Juhani Aho: Rautatie; Papin tytär; Papin rouva. Aho on yksi kotimaisista suosikkikirjailijoistani. En edes muista, mistä tuo todella resuinen Rautatie on hyllyyni eksynyt, mutta Papin tyttären ja rouvan yhteisniteen ostin viime vuonna Akateemisesta ihastuttuani avoimen yliopiston kirjallisuuskurssilla jälkimmäiseen ja hinguttuani edellisen perään. Hankin mielelläni lisääkin Ahoa hyllyyni. En ole varma, olenko lukenut näiden lisäksi muita kuin Juhan.


Susanna Alakoski: Sikalat. Luin tämän viime vuonna ja olin todella vaikuttunut. Päähenkilön ankea lapsuus teki surulliseksi ja vihaiseksi, mutta ihailin kirjailijan tarkkaa havainnointia ja kuvailua. Haluaisin lukea Alakosken seuraavan, Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, joskaan siitä ei kai ole yleisesti pidetty ihan yhtä paljon. Menen huomenna katsomaan Sikaloiden pohjalta tehdyn elokuvan Sovinto, jolta odotan paljon. Yleensä petyn kirjasta tehtyyn elokuvaan, jos olen lukenut kirjan ensin, mutta toivon, että pystyn suhtautumaan tähän erillisenä taideteoksena.


Ismo Alanko: Sanat. Uusi teos, jossa on kaikki Ismon kirjoittamat laululyriikat yksissä kansissa. Ismo on minulle tärkeä lauluntekijä vuosien takaa, vaikken häntä aktiivisesti enää kuuntelekaan. Hieno mies. Postaan joskus myöhemmin joitakin valittuja tekstejä häneltä.


Monica Ali: Brick Lane. Aikanaan suurta huomiota osakseen saanut brittiläinen maahanmuuttoromaani, jonka hankin ilman muuta hyllyyni. Kirja oli oikein hyvä, mutten haltioitunut ihan siinä määrin, kuin olin odottanut. Katsoimme tämän joskus leffanakin, mutta nukahdin kesken, ja Teemu oli poistanut tallenteen digiboksilta, ennen kuin ehdin katsoa sen loppuun. Nukahtaminen ei välttämättä liittynyt elokuvan laatuun, silä nukahdan lähes poikkeuksetta sohvalle, kun katsomme illalla tv:tä. Ali on kirjoittanut sittemmin kaksi (suomentamatonta) romaania lisää (Alentejo Blue ja In the Kitchen), mutten ole tullut hankkineeksi tai lukeneeksi niitä.


Isabel Allende: Sydämeni Inés. Olen jo kauan halunnut lukea Allenden Henkien talon ja ehkä sitten muutakin, mutta toistaiseksi olen lukenut vain tämän, Chilestä, espanjalaisten kolonialismista ja naiskonkistadori Inés Suarezista kertovan romaanin. Luin tämän töitä varten ja pidin kyllä, mutta ei tämä suursuosikkieni joukkoon noussut. Aihe kiinnostaa henkilökohtaisista syistä.


Armas Alvari: Varmat tapaukset. Tämä voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon parhaana esikoisena 2006, mutta on minulla vielä lukematta. Luvassa pitäisi olla ovelia pikkukertomuksia, muuten en osaa yhtään sanoa, mitä odotan. Saa nähdä, lähteekö tämä sittemmin kiertoon vai jääkö asumaan hyllyyni.


Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä. Italialainen Ammaniti oli minulle vielä hetki sitten tuntematon kirjailija. Sitten luin hänen uuden romaaninsa Juhla alkakoon, josta kirjoitan oman juttunsa vielä tänään. Tämä minulla on vielä lukematta, enkä siten tiedä, jääkö se pysyvästi hyllyyni. Haluaisin lukea myös hänen kovasti kehutun Minä en pelkää -romaaninsa.


Jane Austen: Emma; Järki ja tunteet; Kasvattitytön tarina; Ylpeys ja ennakkoluulo. Luin Austenia paljon ja innoissani noin lukioikäisenä. Arvostan häntä yhä, vaikken ole aikoihin austeneihin tarttunut. Jokunen vähemmän tunnettu taitaa kyllä olla yhä lukematta, joten voisi olla hyvä innostua hänestä taas. Vaikkapa jonkun haasteen avulla. ;) Olen nauttinut myös monista tv- ja elokuvatulkinnoista.


Paul Auster: New York -trilogia (Lasikaupunki, Aaveita, Lukittu huone). Auster on kirjailija, josta haluaisin hirveästi pitää. Hänen käsikirjoittamansa elokuvat Smoke ja Blue in the Face ovat minusta kerrassaan mahtavia. Sieluni asuu New Yorkissa. Rakastan Austerin vaimoa Siri Hustvedtia. Mutta en taida rakastaa Austeria kirjailijana. Joskin olen lukenut vain tämän trilogian, mutta käsittääkseni se on aika tyypillistä Austeria? Se on ilman muuta ansiokasta kirjallisuutta, ja Lukitusta huoneesta pidin suht paljonkin. Mutta ei tämä silti minun kirjallisuuttani ole. Valitettavasti. Silti haluan pitää tämän hyllyssäni.


Tärkeimmät hyllyni A-kirjailijat - vaikka yhdenkin teoksen perusteella: Chimamanda Ngozi Adichie, Juhani Aho, Susanna Alakoski, Jane Austen.


Mitä teidän hyllystänne löytyy A:n kohdalta (riippumatta siitä, järjestättekö kirjanne aakkosten mukaan)? Mikä siellä on parasta?

30 kommenttia:

  1. Vau! Mietin tätä ja palaan illalla tai huomenna. Minun kirjahyllyni on ihan sekaisin ja Auster löytyy Irvingin tai Calvinon vierestä (Keltainen kirjasto on yhdessä :)), Austen Shieldsin, Brontejen ja Tylerin läheltä (jotain yhteistä kai) ja Allende Garcia Marquezin kupeesta.

    Pikaista paranemista sinne! Meilläkin kuopus potee silmä- ja korvatulehdusta. On tuskaista katsoa noin upeaa säätä ja olla vaan sisällä. Illalla koetan päästä lenkille.

    En tiedä, mitä tykkäät blogeissa kiertävistä haasteista, mutta nyt nakkasin sinua sellaisella. Se on oikeasti aika kiva ja sen voi hyvin liittää kirjablogiin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva aakkosteema ja mielenkiintoisia A:lla alkavia kirjailijoita. En ole lukenutkaan heistä muita kuin Austenia ja Niccolò Ammanitin Minä en pelkää -kirjan. Paul Austeriin olisi mukava tutustua, kun jotkut häntä kehuvat.

    Minun hyllystäni A-kirjaimen kohdalta löytyvät ainoastaan Cecelia Ahernilta P.S. Rakastan sinua (kehno, mutta itkin silti lopussa) ja Yllätysvieras (vielä kehnompi kuin edellinen) ja Johanna Adorjánin Rakkaudessa erottamattomat (en ole vielä lukenut). Omistan melko vähän kirjoja :--)

    Hauskaa, että aloitit tämän kirjoituksesi sanoilla "Huh heijaa". Minun tuoreimman kirjoitukseni otsikko alkaa samoin :--D

    VastaaPoista
  3. Atwood ja Austen. Muita ei tullut mieleen ihan heti, eikä itse asiassa tarvitsekaan, minulle riittävät nämä kaksi hienosti.

    Auster on mielestäni ihan hyvä, mutta yliarvostettu. Juhani Aho saa aikaan näppylöitä, muistan liian hyvin ala-asteen äikäntunnit ja Rautatien pakkolukemisen :-/

    Paranemisia sinne !

    VastaaPoista
  4. Minulta löytyvät A:n kohdalta Juhani Ahon lähes kaikki teokset, samoin aika paljon Jane Austenia. En tosin järjestele kirjojani aakkosten mukaan, vaan pikemminkin tyylin mukaan.

    VastaaPoista
  5. Hei! Päädyin sitten luomaan oman blogin "Sinisen linnan kirjasto" (sininenlinna.blogspot.com) joka hakee vielä muotoaan, sisältöään ja ennen kaikkea sitä tietokonenörttiä, joka pistäisi linkit sun muut toimimaan. Mutta jos ehdin (ennen muita), voisin ideoida haastetta Jane Austenin ei niin tunnetuista teoksista.

    Lumiomena, minulla on sama tapa järjestellä kirjahyllyjä kuin sinulla, "samanhenkiset" lähekkäin.

    Käyn vielä tuolla keskiluokan arki -ketjussa kommentoimassa, yhtä kirjastokäyntiä viisaampana!

    VastaaPoista
  6. Omasta hyllystä A:n kohdalta löytyy vain kaksi kirjaa. Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja Ulla-Maija Aaltosen Mutsi älä oo kalkkis. Aaltosen kirja on kokoelma tyttärien kirjeitä äideillensä 60-luvulta. Löysin joskus kirppikseltä, mutten ole lukenut sitä vielä kokonaan.

    VastaaPoista
  7. Voi ei, pikaista paranemista ja terveenä pysymistä! Lasten kanssa tulee noita tauteja, siltä on vaikea välttyä.
    Kirjahyllyinventaario olisi varmaan hyvä tehdä, kun en edes tiedä mitä kaikkea sieltä löytyy! Voisi meinaan lukea vaikka ne mitä jo omistaa ennen kun ostaa taas lisää!

    VastaaPoista
  8. Katja, paranemista myös teidän potilaalle! Tuosta onkin joskus jossain blogissa ollut keskustelua, että millä periaatteella kukin järjestää kirjahyllynsä. Minä en voi edes ajatella muuta kuin aakkosjärjestystä (no, tietokirjat ovat teemoittain), mutta nyt kun lastenkirjahylly pitäisi järjestää, olen miettinyt väreittäin järjestelyä. Ja myös koon mukaan, sillä pienen pieniä katselukirjoja tuntuu hölmöltä laittaa isompien väliin.

    Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan ja pyrin vastaamaan huomenna, jos pienen potilaan hoidolta jää tarpeeksi aikaa. :)

    Laura, tuo "Rakkaudessa erottamattomat" saattaisi olla mielenkiintoinen! Bloggasitko Ammanitista? Tein hänen uudesta romaanistaan juuri postauksen ja voisin linkittää sinutkin, jos on, mitä linkittää. :)

    Heh, onkohan huh heijaa -aloituksesi jäänyt mieleeni ja pulpahti tässä pintaan? En tosin ole varma, olenko vielä lukenut tuoreimman postauksesi, kun minulla tosiaan tökki tuo muiden blogien päivittyminen sivupalkkiin...

    Petriina, minä en ole lukenut Atwoodia. Tiedän, että tavallaan pitäisi, mutta en jaksa innostua dystopioista... Minustakin "Rautatie" on lukemistani Juhani Ahoista tylsin, vaikka on sillä ansionsa. Mutta minä olin koulussa juuri se friikki, joka oli ihan innoissaan Ahon "Juhasta". :D

    Hanna, sinäkin Brutukseni! :) Kyllä kirjojen täytyy olla aakkosjärjestyksessä, hihii.

    Pienen mökin emäntä, onnea aloitetulle blogille! Tulen pian kurkkaamaan. Austen-haaste olisi kiva, ja ilman muuta sen voi joku muukin kuin minä aloittaa. :) Ja sinäkään et siis luota ainoaan oikeaan kirjojen järjestelymenetelmään, oi voi... :D

    Janninna, minusta tuntuu, että olen lukenut tuon Uman teoksen joskus ala-asteella. Muistan, että ainakin hänen nuorille suunnatut kirjat seksistä kiehtoivat mieltä kovasti, mutta toisaalta niitä nolotti lainata pienestä kyläkirjastosta. :)

    Saila, kiitos ja tervetuloa! Saatan olla mennyt jo sekaisin, mutta muistaakseni "kohtaan" sinut nyt ensi kertaa täällä, vaikka muistan sinut kyllä muualta. :) Minulla on paha tapa päästää vaatekaapit, kirjahyllyt jne. kauhean kaaoksen tilaan ennen kuin otan itseäni niskasta kiinni, mutta vauhtiin päästyäni nautin kyllä järjestelystä ja karsimisesta, ja teen hyvinkin pikkutarkkaa työtä.

    VastaaPoista
  9. Minullapa vasta huono A-tilanne on hyllyssä; vain yksi. Pirkko Arhippan Veressä virran vesi, joka oli ihan ok-tasoinen dekkari. Mielenkiintoisia nimiä sinulla kyllä hyllyssä, täytyy tunnustaa, että en ole tainut lukea yhtäkään noista kirjoista. Aho on nyt kyllä Klassikko-haasteen vuoksi listalla.

    Minäkään en osaisi tuota romaani-hyllyä kyllä järjestää mitenkään muuten kuin aakkosjärjestyksessä, kaikki muu tuntuisi omasta mielestäni pidemmän päälle liian vaivalloiselta. Lasten kirjahyllyn minäkin ehkä järjestäisin värin/koon mukaan.

    VastaaPoista
  10. Riina, toivon että pidät Ahosta! Noista minun lukemistani parhaat ovat olleet "Juha" ja ehkä vielä parempi "Papin rouva".

    VastaaPoista
  11. Sitä minäkin toivon. Olisi kiva saada tykkään-listalle hieman enemmän kuitenkin suomalaisia, nyt se on hyvin paljon painottunut kaikkialle muualle.

    VastaaPoista
  12. Luin sen Ammanitin joskus yläasteikäisenä tai ihan sen jälkeen, joten valitettavasti blogiarviota siitä ei löydy ;--( Mutta olisi ihana lukea se uudelleen, koska se oli kyllä huikea. Leffakin on hyvä!

    VastaaPoista
  13. Riina, nämä kirjablogit kyllä toimivat hyvin siinä, että sitä alkaa huomaamattaan kiinnostua kaikesta sellaisesta, mitä ei aiemmin edes ajatellut. :)

    Laura, kannattaa lukea tuo "Juhla alkakoon" myös.

    VastaaPoista
  14. Puolikas keltaista aurinkoa on munkin suosikki! Kirja joka todella veti mukaan maailmaansa. Pidin kovasti myös The Thing Around Your Neck -kokoelmasta. Hibiskukseen en ole vielä rohjennut tarttua, koska olen monelta kuullut että se on hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin seuraajansa. Adichie on myös varsin herttaisen ja tavallisen oloinen tyyppi, mikä on hienoa noin suuren kirjailijan kohdalla. Olin kuuntelemassa kun hän luki teoksestaan otteita Chinua Acheben ja Abdulrazak Gurnahin ohella, ja vaikka olenkin suuri Gurnah-fani, Adichie nuorimpana ja ainoana naisena edusti hienosti moisessa esiintyjäkaartissa!

    VastaaPoista
  15. Katriina, minuakin on jotenkin pelottanut tuo Hibiskus, mutta nyt niin moni luotettava (hih) kirjabloggaaja on kehunut sitä, että taidan uskaltaa lukea. :)

    Luin Chinua Achebea Englannissa Afrikka-tutkimuksen kurssilla, mutta ansioista huolimatta täytyy sanoa, että kyllä samanikäisen (ja samaa sukupuolta olevan) Adichien teksti tuli selvästi lähemmäs. Gurnah onkin minulle tuntematon, täytyypä tsekata.

    VastaaPoista
  16. Ihana kun jaksat tehdä tällaisia postauksia lasten sairasteluista huolimatta!

    Minulla on kirjat sillä tavalla järjestyksessä, että saman tekijän kirjat ovat aina samassa, mutta muuten eivät ole aakkosjärjestyksessä. Se on kuitenkin haaveena ja projektina ;)

    Minulta löytyy A-osioon mm. Jane Austeneita paljon ja huippu Nadeem Aslamin Elävältä haudatut näin äkkiä muistellen.

    VastaaPoista
  17. A niin kuin...

    Juhani Ahon Rautatie (ihastuttava vanha painos, joka on aarteeni)
    Boris Akunin Asaselin salaliitto.
    Isbel Allenden My inveted country.
    Monica Ali. Brick Lane (odottelee lukuaan edelleen...)
    Outi Alm. Lumen ääni.
    Margaret Atwood. Oryx ja Crake, Orjattaresi.
    Jane Austen. Emma
    Paul Auster. Mr Vertigo, Näkymätön, Oraakkeliyö, Sattumuksia Brooklynissa.

    Ja sitten huomio: onpas monta a-kirjaa, jotka on vielä lukematta. Aakkoshaaste sopisi kyllä yhdistettynä oman hyllyn antimiin ;)

    VastaaPoista
  18. Todella kiva postaus! Ihan harmittaa, kun en ole ehtinyt tutustua toisten kommentteihin paremmin.

    Itseltäni löytyi yllättävän vähän A:ta. Austenilta lähes koko tuotanto, Adamsin liftari ja pari Marleena Ansion ajatelmakirjaa, ammattikirjallisuuden puolelta "ainoastaan" vanha Apollo-tietosanakirjasarja, jota en raaski heittää pois, mutta jota en myöskään käytä. Elättelen hullua toivetta, että jälkikasvulle olisi siitä vielä joskus jotain hyötyä, mutta todennäköisesti olen väärässä. No, niillä on kyllä hyvä korottaa pinnasängyn päätyä nuhan yllättäessä:)

    VastaaPoista
  19. Susa, tämä kirjoittaminen on minulle lepotauko silloin, kun lapset nukkuvat, puuhaavat omiaan, ovat keskenään tai isänsä kanssa. :) Sain äsken aika massiivisen siskopostauksen tehtyä, kun Dani on nukkunut pian kolme tuntia päiväunia!

    Olet menossa oikeaan suuntaan - jos siis kirjojen aakkostaminen on haaveena. ;D "Elävältä haudatut" pyörii blogeissa sen verran tiuhaan, että siihen ehkä pitäisi tutustua tarkemmin.

    Valkoinen kirahvi: Tuohan on hyvä haasteidea! Teepä sinä se. Minua aina vähän ahdistaa lukemattomien kirjojen osuus hyllyssä. Mitä mieltä sinä muuten olet Austerista?

    Amma, hahaa, todellista kirjojen hyötykäyttöä! Kuule mekin juuri mietittiin Teemun kanssa, että mitä tehdä noille monille tosi paksuille sanakirjoille, joita hyllystämme vielä löytyy. Tuskin me niitä enää koskaan käytetään, mutta eihän niitä kukaan ostakaan. Tuntuisi pahalta heittää vaan roskiin. Ja sekajätteeseenkö ne sitten menevät? Teemu oli kyllä sitä mieltä, että voi repiä sivut irti ja laittaa paperinkeräykseen, mutta onko se vähän liioittelua... Menisikö ne sellaisenaan energiajakeeseen? Pitääpä ottaa selvää.

    VastaaPoista
  20. Juu laita Karoliina ihmeessä Austen haaste täällä Kirjavassa kammarissa pystyyn sitten kun ehdit, olin vaan tulkinnut tuon viittauksen vihjeenä muille bloggaajille :D. Sinulla on täällä paljon lukijoita ja ammattimainen ote (ja toimittajatausta sinulla onkin). Olen lukenut blogiasi melkein alusta, mutta en tajunnut, että se oli uusi, kun se lähti heti niin vauhdikkaasti ja omalla tyylillä käyntiin :). Toivottavasti lapset ovat jo paranemaan päin teillä.

    VastaaPoista
  21. Ei ei ei, kun minä nimenomaan toivon, että muutkin innostuvat luomaan näitä haasteita! :D Austen on siis sovittu sinulle. :)

    Danilla on kuume nyt poissa, kiitos lääkkeen, mutta katsotaan, miten taas iltaa kohti. Ihan hyvin täällä pärjätään!

    VastaaPoista
  22. Austerista: NY-trilogia edustaa vain yhtä puolta hänestä! Luulen, että voisit pitää Illuusioiden kirjasta. Se on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista, ja eroaa noista lukemistasi tyyliltään (vähemmän postmodernia kikkailua:). Myös Oraakkeliyö on mahtava. Sattumuksia Brooklynissä taas on vedonnut moniin jotka eivät muuten Austerista välitä, se on kepeämpi ja hauskempi kuin mikään muu Auster (mielestäni ei kuitenkaan yhtä vaikuttava). Jos luet Illuusioiden kirjan, olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä pidit! Olen suositellut sitä monille, ja tähän asti kaikki ovat lumoutuneet.

    VastaaPoista
  23. Kiitos, Katriina! Ehkä minä sitten vielä yritän, sillä todella haluaisin pitää Austerista. :) On siinäkn syy... Mutta kuitenkin, olen muualtakin kuullut, että "Illusioiden kirja" voisi olla SE. Laitan siis korvan taakse, TBR-listalle, ja ehkä kuulet siitä vielä, jos jaksat roikkua blogin mukana. :)

    VastaaPoista
  24. ETA: Lisäsin listaan tänään löytämäni, A.n kohdalta muualle eksyneet teokset Isabel Allende: Sydämeni Inés ja Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä.

    Huvittavaa, etten muistanut Allendea aiemmin, vaikka hänet on kommenteissakin mainittu..

    VastaaPoista
  25. Päivitän näitä listoja itseäni varten sitä mukaa, kun uusia kirjoja tulee. Niinpä lisäsin tänne nyt Zeina Abirachedin sarjakuvaromaanin Pääskysen leikki, jota en malttaisi olla aloittamatta heti!

    VastaaPoista
  26. Tulin tekemään sitten lisäilyjä. :)
    - Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
    - Alaa al-Ashan: Yacoubian-talon tarinat
    - Selja Ahava: Eksyneen muistikirja
    - Susan Abulhawa: Jeninin aamut
    - Juhani Ahon kirjeet
    - Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissä
    - Umayya Abu-Hanna: Nurinkurin
    - Armas Alvari: Varmat tapaukset
    - Sergei Aksakov: Perhekronikka
    - Andrejev: Valitut kertomukset, Seitsemän hirtetyn tarina ja Juudas Iskariot
    - Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

    VastaaPoista
  27. Hanna, lisäilyissäsi on kuusi kirjaa, jotka haluaisin lukea, ja jotka ei löydy omasta hyllystäni: Yacoubian-talon tarinat, Eksyneen muistikirja, Jeninin aamut, Juhani Ahon kirjeet, Sattumuksia Brooklynissä (antaakseni Austerille sen toisen mahdollisuuden) ja Valkoinen tiikeri. Siis ihania kirjoja teillä!

    VastaaPoista
  28. Tulin tekemään taas lisäyksiä. Anteeksi!!
    - Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti, Luova mieli, Hulluudestamme ja hulluudestanne.
    - Federico Andahazi: Anatomi

    VastaaPoista
  29. Hanna, et pyytele anteeksi! Oletkos siinä. :)

    Hyvä, kun nostit Anderssonin esiin. Sain taas muistutuksen siitä, että pitäisi etsiä käsiin tuo Jokainen sydämeni lyönti. Haluan ihan hirveästi lukea sen.

    VastaaPoista
  30. Mielenkiintoinen postausarja. Olen suunnitellut samanlaista sarjaa, laitan linkin tähän sivuun. En ole nähnyt muualla tai osannut hakea.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...