perjantai 1. huhtikuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Huh, minulla meinasi aamulla olla vallan nuhainen olo, mutta nyt se tuntuu jo menevän ohi. Taidan silti jättää joogan hyvällä omallatunnolla väliin, sillä astangajoogassa tärkeä hengittäminen nenän kautta on hankalaa, jos siellä on mitään ylimääräistä, ja pää alaspäin suoritettavat asanat aiheuttavat myös ikäviä valumisia.


Hei, voin pian tällä materiaalilla kirjoittaa realistisen rehellisen suomalaisen romaanin! ;D


Minun täytyy nyt myöntää itselleni, että poistoperjantain arvonnat näyttävät tapahtuvan pääsääntöisesti random.org-sivuston avulla, ja oikea lipukearvonta olkoon sitten selkääntaputusten arvoinen erityissuoritus. Kuka tietää, ehkä jo ensi viikolla?!


Mutta nyt siis tietokoneen tai paremminkin nettisivuston arpomana Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta -kirjan voittaa...


Meri Mitä eniten haluat -blogista!


Onnea! Ja koska olen vähän helvetin reilu mimmi, ja koska kustantamojen tiedotuksissa tai asiakaspalveluissa sählätään - näiden arvontojen onneksi - toistuvasti ja lähetellään kirjoista tuplakappaleita (ja koska en itse työtehtävän peruuntumisen vuoksi tarvitse tätä), arpoa täräytän vielä toisen kappaleen. Sen voittaa puolestaan...


Sanna Luettua-blogista!


Onnea myös Sannalle. :) Molemmilla on muuten oikein kivat kirjablogit, käykääpä tutustumassa.


Sitten siirrytäänkin tämän perjantain poistokirjaan, joka on nyt tässä, koska - uskokaa tai älkää - niitä tuli minulle eilen postissa kaksi. Tarkoituksena on lukea tämä itsekin, mutta kahta kappaletta en siihen sentään tarvitse. Siispä:
Poistoperjantain arvonnassa on tänään ranskalaisen Claudie Gallayn toinen suomennettu romaani Rakkaus on saari (Avain 2011).

Kustantaja kuvaa teosta näin:


Kansi: Satu Ketola
"Teatterifestivaali kokoaa pieneen ranskalaiskaupunkiin joukon ihmisiä, joiden kohtalot eräs näytelmä punoo traagisella tavalla yhteen.


Marie saapuu tukahduttavan helteiseen Avignoniin katsomaan veljensä Paulin kirjoittaman näytelmän ensiesitystä. Paul itse on kuollut viisi vuotta sitten murtuneena näytelmänsä saamasta kylmästä vastaanotosta. Marie ei pysty päästämään irti veljestään – hänellä on kasvoissaan lävistys jokaista Paulin kuoleman vuosipäivää kohti, ja kaulallaan hän kantaa veljensä tuhkia pienessä pussissa.
Avignonissa teatterinjohtaja Odon, joka on ohjannut Paulin näytelmän, joutuu Marien tavoin vastakkain menneisyyden kanssa: hän kohtaa vuosien jälkeen vanhan rakastettunsa Mathilden, näyttelijän, joka on valmis uhraamaan kaiken teatterin, suuren intohimonsa, eteen. Kun vanhoja valheita yritetään hyvittää uusilla, tuloksena on tragedia, jollaista tuskin kukaan osasi kuvitella.


Claudie Gallay (s. 1961) asuu Provencen maaseudulla ja työskentelee osa-aikaisesti alakoulun opettajana. Muun aikansa hän käyttää kirjoittamiseen.
Ensimmäisen romaaninsa L’office des vivants Claudie Gallay julkaisi vuonna 2001. Sen jälkeen häneltä ovat ilmestyneet romaanit Mon amour ma vie (2002), Seule Venise (2004) ja Dans l’or du temps (2006) sekä nuortenromaani Les Années cerises (2003). Hänen läpimurtonsa oli vuonna 2008 julkaistu Tyrskyt, joka nousi sekä arvostelu- että myyntimenestykseksi."
Gallay on tällä hetkellä suomalaisen kustantajansa kutsumana Suomessa, ja hänen esiintymisestään kirjailijaillassa kertoi Jenni Koko lailla kirjallisesti -blogissaan. Rakkaus on saari -romaanin on ehtinyt arvioida Hesari, ja aiemmin suomennetuista Tyrskyistä ovat kirjoittaneet ainakin samainen Jenni, Ina Inahdus-blogissaan, Kirjasieppo-blogin Mari, Naakku Naakku ja kirjat-blogissa sekä Nora exlibris -blogi. Hei, Noralla oli muuten tuore Gallayn haastattelukin sivullaan.
Kuten huomaatte, faneja Gallaylla riittää. Minä en ole lainkaan vakuuttunut, että hän on "minun kirjailijani", mutta sehän ei selviä kuin lukemalla. Ranskalaisen kirjallisuuden kohdalla on maantieteellisessä kirjallisuuskartassani joka tapauksessa pientä aukon poikasta.
Arvonnan säännöthän menevät niin, että voi osallistua yhdellä arvalla kommentoimalla tätä postausta, kahdella olemalla lisäksi rekisteröity lukijani, ja kolmella linkittämällä näiden lisäksi vielä ilmoituksen arvonnasta omaan blogiin.
Ilmoittautumisaikaa on torstaihin 7.4. klo 17.00 saakka. Onnea arvontaan!


PS. Tällä kertaa en keksi, miten saisin yksinkertaisesti yhdenmukaistettua postauksen rivivälit, jotka lähtivät heittämään häränpyllyä liitettyäni tekstiin lainauksen toiselta sivulta. Fonttikoon sain jo jotenkin säädettyä normaaliksi, mutta äh, enää en jaksa leikkiä html-koodin kanssa. Oikeastaan pitäisin tuollaisista vähän pienemmistä riviväleistä, kts. postauksen loppuosa osittain, mutta tietääkö kukaan, miten saisin ne säädettyä ennakko-oletukseksi?

46 kommenttia:

  1. OI!!!!! Nyt on pakko olla mukana! Rakastuin Gallayn Tyrskyihin ja tämä on ehdottomasti lukulistallani. Toivottavasti sinäkin pidät :)

    VastaaPoista
  2. Nyt en ensimmäistä kertaa osallistu poistoperjantaihin, koska tämä kirja odottaa jo kirjahyllyssäni. :) Mutta onnea kaikille muille!

    Voi, kun osaisin auttaa blogisi riviväliongelman kanssa. Joskus kun vastaavaa sattuu kohdalleni, kopion tekstin ja "puhdistan" sen Wordpadissa ja siirrän takaisin bloggeriin. Se yleensä auttaa kaikkeen, mutta sitten mahdolliset korostuksen on tehtävä uudelleen.

    Toivottavasti nuhasi helpottaa pian! Täälläkin kuume alkaa muuttua kunnon räkätaudiksi, mutta eipähän enää palele.

    VastaaPoista
  3. Pitää saada selville, mikä tuo tragedia oikein on. Olen siis mukana Suakkar nO iraaS arvonnassa! Yhdellä arvalla vain, koska en ole liittynyt rekisteröidyksi lukijaksi vaikka vakilukija olen:)

    VastaaPoista
  4. Minäkin osallistun ehdottomasti kahdella arvalla, olen jo pitkään halunnut tutustua tähän kirjailijaan! Blogisi on muuten nykyään ihan lempiblogejani, kiva että perustit tämän :)

    VastaaPoista
  5. Täh, eikö minua vieläkään onnistanut!!! Vaikka olen Murakami-fani, voi höh.

    Ei muuta kuin uutta toukkaa koukkuun (ei kukaan nykyään enää madoilla pilki), ja kolmella mukana. Se Tyrskyt on lukematta myös, listoilla on.

    Toivottavasti et sairastu kunnolla. Ihmeellinen talvi, koko ajan joku vähän kipeänä, siis meistäkin täällä. :(

    VastaaPoista
  6. Minäkään en osallistu tällä kertaa, sillä oma kappale tästä on juuri luvun alla;)

    Mutta tulen muuten tähän höpisemään ja toivottelen flunssapöpöt sieltä jonnekin muualle sekä mukavaa viikonloppua!

    On kyllä ihanaa, että perustit tosiaan tämän blogin, tämä on ihana ♥

    VastaaPoista
  7. Nyt tekisi mieli kirjoittaa tähän joku aavistuksen ruma sana, ja sen teenkin.

    Jumalauta, mä oon taas messissä poistoperjantain suhteen!

    :DD Gallay on ihana!

    VastaaPoista
  8. Lehtokotilo, täytyy toivoa, että arpaonni suosii. :) Minäkin haluaisin kyllä tykätä tästä!

    Katja, minäkin olen tehnyt tuota "puhdistamista" (löysin sille napin muuten myös Bloggerista, mutten ole vielä kokeillut), mutta äsken en halunnut tehdä sitä, kun pätkässä oli niin monta linkkiä ja muita muotoiluja. Laiskuus iski!

    Nuha katosi oudosti kuin tuhka tuuleen. Olen hirveän huono sairastumaan tai edes vilustumaan, ja ne harvatkin nuhat ovat yleensä lieviä ja nopeasti ohimeneviä. Mutta tämä oli kyllä todellinen ennätys, jos se oikeasti kesti vain joitakin tunteja! Ja oli kuitenkin ihan kunnollinen nuha, en keksi mitään allergiasyytäkään. ???

    Onnea arvontaan, Clarissa! Minäkin olin tosi kauan rekisteröitymätön lukija seuraamissani blogeissa, ennen kuin perustin varsinaisen profiilin, kun aloin suunnitella tätä blogia. :)

    Mutu, voi sinua ihanaa, kiitos ja onnea!

    Ilse, olisit kyllä Murakamisi ansainnut, mutta olen lahjomaton. *kumeaa naurua: mu-ha-ha-ha* En onneksi näytä sairastuvan, vuhuu!

    Susa sinäkin olet niin ihana, voi ei teitä! ♥ Pöpöt taisivat säikähtää, kiitos. :) Ihanaa viikonloppua ja messuja!

    Jumalauta, Naakku! Joskushan se salamakin iskee kahdesti samaan paikkaan. :D

    VastaaPoista
  9. Gallay kiinnostaa sen verran paljon, että on ihan pakko olla nyt mukana kolmella arvalla! :)

    Bloggerin kanssa tosiaan menee hermot silloin tällöin, kun se heittää muotoilut miten sattuu ja sitten joutuu kikkailemaan html-koodien kanssa ja vaikka mitä. En valitettavasti tiedä miten rivivälin oletusasetusta voi muuttaa, jollei sitten onnistu mallin suunnittelussa...

    VastaaPoista
  10. Jee, mukana jälleen kahdella!

    Minulla sama ongelma noiden rivivälien ja kirjasinkokojenkin kanssa välillä...

    VastaaPoista
  11. Onnea arvontaan myös Kuuttarelle ja Emännälle! Ja kiitos kun ainakin uhrasitte muutaman ajatuksen ja rivin Blogger-ongelmilleni. :) Toivottavasti me kaikki päästään niistä joskus jotenkin eroon.

    Täytyy ihan ilmoittaa, että saatoin sittenkin hurrata liian aikaisin tervehtymiseni kanssa... Ylpeys käy lankeemuksen edeltä, vai miten se meni. Aloin tunnustella, että no ehkä tässä on sittenkin vähän tukkoinen olo ja pääkin alkaa taas tuntua raskaalta. Sitten tajusin, että otin aiemmin ketoprofeenia migreeniin, niin sehän se on varmaan samalla oloni hetkellisesti parantanut. Ei kai sen pitäisi nuhaa viedä pois, mutta pelkään nyt silti, että huono olo alkaa palata juuri, kun pitää lähteä hakemaan lapset päiväkodista ja Teemu menee töistä pelaamaan futsalia. Örgh! No, olisi tätä odotettukin, kun en ole saanut pienintäkään nuhaa koko talvena muun perheen sairastaessa vuorotellen kuukaudesta toiseen.

    VastaaPoista
  12. Kolmella mennään, ehdottomasti, kaikki Ranskaan mitenkään liittyvä on tällä hetkellä niiiiin ihanaa :>

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan kahdella arvalla. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Apuah, olen ahne. Haluan!! Kolmella mukana. Voi Karoliina, sinulla on aivan ihanat palkinnot. :)
    (vaikka en ole siis voittanut vielä mitään. :D)

    VastaaPoista
  15. Aina valmiina, kahdella pelissä!

    Ja sain muuten vähän aikaa sitten loistavan vinkin, jonka kierrätän mielelläni: ylimääräiset rivinvaihdoit voi käydä helposti ja pääsäryttä poistamassa "muokkaa HTML-koodia" välilehdellä. Oli niin helppoa että minäkin onnistuin *suuret karvaiset peukalot kämmenessä törröttäen*

    VastaaPoista
  16. Oi, haluan tutustua tähän paljon kehuttuun Gallayhyn! Kolmella siis mukana.

    VastaaPoista
  17. Ehdottomasti mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  18. Aah, ihana! Eka voitto kirja-arvonnassa. Kiitos♥

    Uudessakin arvonnassa olen mukana kolmella arvalla. Upeaa viikonloppua, Karoliina!:)

    VastaaPoista
  19. Gallay kiinnostaa minuakin! Eli osallistun kolmella arvalla mukaan. :)

    VastaaPoista
  20. linnea ja Paula, onnea arvontaan! :)

    Hanna Ahnimus, jospa onni joskus vielä käy myötä. :) Mulla on ihanat palkinnot, koska tosiaan näitä kirjoja tulee usein vahingossa kaksin kappalein. Ja kunhan kaikki ne on käytetty, lukijat pettyy pahan kerran kun alan laittaa vanhoja kirjojani jakoon... :P

    Booksy, onnea! Ja minä kuule keksin tuon kikan jo joskus aiemmin, mutta tällä kertaa on eri ongelma, eli rivivälejä on vain yksi joka kohdassa, mutta sen välin koko vaihtelee välillä. :/ Kiitos silti!

    Laura, Kirjahiiri ja Zephyr: onnea arvontaan!

    Samoin Sanna, ja lisäksi myös onnea tästä voitosta!

    Hyvää alkanutta viikonloppua kaikille! Sanoin hän vatsa pullollaan namia tortillalasagnea. :)

    VastaaPoista
  21. Tuskin pettyvät, vaikeampihan niitä vanhempia kirjoja on itselleen hankkia kuin uusia. :)

    VastaaPoista
  22. Liityinpä nyt sitten virallisestikin lukijoiden joukkoon, sen verran Gallay kiinnostaa.

    Aloitin Tyrskyn lukemisen edellisiltana erinäisten blogisuosituksien johdosta, ja olen pitänyt tähän mennessä tavattomasti. Senpä vuoksi myös Rakkaus on saari kiinnostaa.

    Kiitoksia muuten mukavasta ja innostavasta blogista!

    VastaaPoista
  23. Ai hitsi, yhtään ei enää harmita lähtä töihin tämän jälkeen. ♥ Kiitos!

    VastaaPoista
  24. Janninna ja Mari A., onnea arvontaan!

    Hanna, toivotaan näin! :)

    Sannuli, tervetuloa, onnea arvontaan ja kiitos!

    Meri, onnea voitosta. :) Löydät sähköpostiosoitteeni profiilistani. Muista lähettää osoitetietosi!

    VastaaPoista
  25. Hei nyt täytyy kyllä vielä kysyä vaikkapa sinulta Sannuli, että yrititkö siis rekisteröityä lukijakseni? Kun muutamakin on minulle niin sanonut viime aikoina, mutta heitä ei tuolla lukijoiden joukossa näy. Olen muutenkin ihmetellyt, että onko lukijoideni määrä saavuttanut nyt lakipisteensä, kun on pysynyt samassa 70:ssä jo aika kauan. Mietin vain, onko siinä joku bugi, että lukijaksi liittyminen ei onnistu?

    (Sen sijaan huomasin vähän aikaa sitten, että jostakin oudosta syystä olin liittynyt itse omaksi lukijakseni... Poistin kyllä profiilini sieltä, hih.)

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan jälleen! Kahdella kokeillaan onnea arpakeijun.

    VastaaPoista
  27. Kahdella mukana :) Vaikuttaa minusta todella mielenkiintoiselta kirjalta!

    VastaaPoista
  28. Valkoinen kirahvi ja tsirp, onnea arvontaan! Tsirpille myös lämmin tervetulotoivotus. :) Mutta taas! Näen jopa profiilistasi, että olet lukijani, mutta silti sinua ei näy tuossa sivupalkkini lukijaraadissa. Voi apua, missä vika? No, yritän selvittää.

    VastaaPoista
  29. Vai ovatkohan kaikki ne (ainakin viisi), jotka ovat lukijoitani, mutteivät näy tuolla raadissa, ns. yksityisesti lukevia? Onkohan siinä se syy?

    Ja tietenkin saa lukea yksityisesti, pohdin tätä vain siksi, että haluaisin tietää, onko tuossa gadgetissa joku virhe, vai johtuuko useiden lukijoiden näkymättömyys tällaisesta luonnollisesta syystä (jonka mahdollisuuden tajusin vasta nyt). :)

    VastaaPoista
  30. Seuraan blogiasi Blogilsitan kautta, koska oma blogini on Vuodatuksessa. Laitoin myös linkityksen, eli jos Blogilista kelpaaa, niin olen mukana kolmella arvalla, muuten kahdella.
    Löysin blogisi vasta jokin aika sitten, ja ihastuin todella.

    VastaaPoista
  31. Kolmella arvalla taas mukana! Jospa joku kerta lykästäisi minuakin näissä kirja-arvonnoissa...eli kova on ainakin yritys voittaa! :-) Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  32. Kävin tarkistamassa profiilistani, niin asetusten mukaan olen julkinen lukija. Johtuisikohan jostain päivityksestä, eli ajavat vaikka kerran vkoss noita gadget-päivityksiä. Itse olen muuten ihan käsi näiden Google-asetusten kanssa, joten mun huomioihin ei välttämättä kannata laittaa kovin paljoa painoarvoa. ;)

    VastaaPoista
  33. Ranskalaisen kirjallisuuden lukeminen vaatii usein erilaiseen tilaan heittäytymistä kuin muu eurooppalainen kirjallisuus: näin olen ainakin itse kokenut. Välillä siihen pääsee, välillä taas ei.

    Yhdellä arvalla osallistun joka tapauksessa arvontaan :)

    VastaaPoista
  34. Sukka-Mari, kiitos kauniista sanoistasi ja tervetuloa! Hitsi, en olekaan vielä miettinyt tuollaisia eri paikoista seuraamisia, kun en ole tiennyt, ettei muilta blogialustoilta voi liittyä lukijaksi... Äh, yritän keksiä jonkun järkevän säännön tähän ja ilmoitan sitten, miten toimitaan jatkossa.

    Nimestäsi tulee muuten minulle mieleen lapsuudenystäväni (HannaK täällä lukijana), jolla oli pehmopupu nimeltä Sukkamieli. :D

    Absolutely white, kyllä se onni varmasti joskus potkaisee, kun näitä arvontoja on niin usein. :D Jos vain jaksat ja muistat käydä ilmoittautumassa. :)

    Sannuli, kiitos kun jaksoit käydä kertomassa. En tiedä, mistä johtuu, mutta nyt ainakin blogiin on ilmestynyt 71. lukija (tervetuloa vain!), joten ainakin sinne pitäisi pystyä lisäämään itsensä. Jään seuraamaan tilannetta. :)

    Mimi, tervetuloa ja onnea arvontaan! Minun täytyy nyt ihan miettiä, mitä ranskalaista olenkaan lukenut, ja mikä niistä on uponnut. Sellainen hunch minulla on, että se ei ole yleisesti ottaen minun juttuni.

    VastaaPoista
  35. Miten sinulla riittää näin ihania kirjoja arvottavaksikin asti... ;)

    Mukana kolmella.

    VastaaPoista
  36. Heh, peikkoneito. :) Ehkä kustantamoissa luetaan tätä ja aletaan nyt huolellisemmiksi kirjojen lähettelyn kanssa. Mikä olisi ihan hyvä asia tietysti monella tapaa - saisin alkaa arpoa teillekin oman hyllyni jämäkappaleita. ;D

    VastaaPoista
  37. Karoliina, minä haluan tämän kirjan nyt;-)

    Linkitän tämän palkkiini jos saan jostain pian kannet riittävän isona.

    Ranskalainen kirjallisuus on yllättänyt minut usein - positiivisesti.

    (Minusta alkaa tuntua, että oli liian vauhdikasta laittaa tuohon arvontaa,e ttä 'tiukka'. Pitäisiköhän poistaa tuo pelottava sana?)

    VastaaPoista
  38. Leena, jos tätä jutusta poimitun kuvan koko ei riitä, originaali löytyy Avaimen avoimesta kuvapankista.

    Onnea arvontaan!

    Heh, käyn vaihtamassa tekstin arvontaasi. ;D

    VastaaPoista
  39. Jälleen mukana arvonnassa. :)

    Linkitän myös arvontasi, muuten pysyvä linkki sivullesi onkin jo Marja-Leenan kirjahyllyssä ja olen lukijakin. :)

    VastaaPoista
  40. Miten voi olla että olen jotenkin ihan kokonaan missannut tämän arvonnan?!? Kääk! :D

    No mutta näin viime tipassa: olen mukana ja kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  41. Sara, ei hätää, hyvin ehdit mukaan! Onnea arvontaan!

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa, toivottavasti kerkesin mukaan ja viesti ei tule viittä kertaa, en meinaa saada tätä toimimaan!
    T: Anni

    VastaaPoista
  43. olen Sukka, koska ystäväni antoivat minulle minua kuvaavan lempinimen: Teen aika paljon sukkia, mutta en hirveesti mitään muuta ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...